#vihapuhe

Muistikuvieni mukaan Afrikan ja Lähi-idän ongelmat ovat viimevuosina levinneet kiihtyvällä tahdilla Eurooppaan.

Mielestäni on fiksua reagoida ongelmiin jo kauan ennen kuin ne konkretisoituvat omalle kohdalle. Naapurin talopaloa kannattaa lähteä sammuttamaan ennenkuin se leviää omaan.

En ole kyseisen poliisin twiittejä sen tarkemmin seurannut mutta vähän tuntuu että joillakin on tarve olla automaattisesti eri mieltä, oli asiasisältö mitä tahansa.

Ongelma ei ratkea niin kauan kuin Libyasta laivalla Eurooppaan tulevat laittomat maahanmuuttajat saavat jäädä Eurooppaan. Juuri tällä viikolla Ylen ykkösaamussa haastateltiin SPR:n ja Rajan edustajia ja kuulemma 300 000 ihmistä on Libyassa välittömässä valmiudessa odottamassa laivasiirtoa Eurooppaan. Jos näitä laivoja ei käännytetä takaisin Libyaan, vaan saavat tulla Eurooppaan, niin tulijoiden virta kasvaa entisestään
 
Tuota vihapuhe termiä on ruvettu aika hanakasti laajentamaan poliitikkoihin, medioihin, poliiseihin yms. Niihin henkilöihin ja instansseihin jotka joutuvat herkästi arvostelun kohteeksi. Tietysti onhan se näppärä keino muokata mielipiteitä kun vain yhdenlaiset julkiset mielipiteet ovat sallittuja. Samanlaista touhua voisi kuvitella olevan pohjois koreassa, kiinassa ja venäjällä ei niinkään demokraattiseksi länsivallaksi itseään markkinoivassa maassa. Mutta niin vaan on.

Tässä vihapuheilmiössä on kyse vähän samasta asiasta kuin siinä, kun parisuhteen päättymisen jälkeen exä alkaa syytellä entistä puolisoaan narsistiksi. Kyseessähän on yritys torjua kaikki kritiikki omaa käytöstään kohtaan leimaamalla toinen narsistiksi, jolloin samalla vapauttaa itsensä vastuusta ja osasyyllisyydestä parisuhteen epäonnistumiseen. "En olisi voinut tehdä mitään toisin, koska tuo toinen on narsisti, siispä olen täysin syytön eroomme." Samalla tavalla voi torjua kaiken poliittisen kritiikin ja vapauttaa itsensä vastuusta huonojen päätösten suhteen, kun leimaa vain kaiken kritiikin vihapuheeksi, niin silloin sitä ei tarvitse ottaa vakavasti eikä miettiä, pitäisikö omaa toimintaa muuttaa ja kriittisesti tarkastella. Ensin Petteri Urpo avaa rajat ja ottaa turvallisesta maasta (Ruotsi) 30 000 turvapaikanhakijaa ja sitten kun tuota idioottimaista päätöstä arvostellaan, niin leimataan vaan arvostelu #vihapuheeksi, niin mitään ei tarvitse muuttaa.
 
Tässä vihapuheilmiössä on kyse vähän samasta asiasta kuin siinä, kun parisuhteen päättymisen jälkeen exä alkaa syytellä entistä puolisoaan narsistiksi. Kyseessähän on yritys torjua kaikki kritiikki omaa käytöstään kohtaan leimaamalla toinen narsistiksi, jolloin samalla vapauttaa itsensä vastuusta ja osasyyllisyydestä parisuhteen epäonnistumiseen. "En olisi voinut tehdä mitään toisin, koska tuo toinen on narsisti, siispä olen täysin syytön eroomme." Samalla tavalla voi torjua kaiken poliittisen kritiikin ja vapauttaa itsensä vastuusta huonojen päätösten suhteen, kun leimaa vain kaiken kritiikin vihapuheeksi, niin silloin sitä ei tarvitse ottaa vakavasti eikä miettiä, pitäisikö omaa toimintaa muuttaa ja kriittisesti tarkastella. Ensin Petteri Urpo avaa rajat ja ottaa turvallisesta maasta (Ruotsi) 30 000 turvapaikanhakijaa ja sitten kun tuota idioottimaista päätöstä arvostellaan, niin leimataan vaan arvostelu #vihapuheeksi, niin mitään ei tarvitse muuttaa.

"Vihapuhetta!"

"Äärioikeiston kanssa ei voi, eikä pidä keskustella."

"Kremlin resonaattori."

"Viranomaisvastainen"
 
Kenialaisista käytännössä kaikki Suomessa asuvat ovat töissä. Joten ensinnäkin Suomen talouselämä tekee jo markkinaehtoisesti osansa. Toisaalta se kertoo myös sen että kenialaisilla on hieman erilainen asenne työntekoon kuin vaikkapa somaleilla keskimäärin (yleistys ja vihapuhetta!). Kolmanneksi se taitaa kertoa sen että Kenian väestönkasvu on aivan liian kova.

Nuorisotyöttömyys ei meilläkään ole ihan vähäistä ja lähes jokainen joskus töitä hakenut on kokenut että niistä todellakin saa kilpailla isoa joukkoa vastaan.

Ylen jutun "pelottelu" isosta porukasta joka lähtee "etsimään mahdollisuuksia"...viittaako Yle nyt todellakin "pakolaisiin" (sekin sana jutussa vilahtaa) eli nämä ihmiset tulisivat nuorisotyöttömyyden takia HAKEMAAN TURVAPAIKKAA? Eihän heikko työllisyys ole mikään humanitäärisen suojelun peruste.

Anteeksi voimasanat mutta EI VITTU MITÄ PASKAA.

Arvostan toimijoita kuten tuo jutun tonnikala-panda-instituutti mutta nämä Ylen turvapaikkaidealistit...en puhu enempää etten ole kohta rajattomasti kunnioittamani ja ihailemani Måns-'poliisi'sedän kanssa juttusilla.
 
Huoli pois, meillä on ratkaisu tähän: tuotetaan kaikki nämä 120 miljoonaa työtöntä kenialaista Suomeen ja kelalle töihin joka iikka..

Ihmetyttää milloin Ylen toimittelijat ovat viimeksi hakeneet töitä kun täällä kerran olisi miljoonille niitä "mahdollisuuksia". Nykyisen työni sain 38 hakijan joukosta (osa oli halukas muuttamaan kaukaakin työn perässä kuten minäkin) eikä se ole edes mitenkään korkea määrä. Hakeehan moniin hommiin satoja ihmisiä.
 
Ihmetyttää milloin Ylen toimittelijat ovat viimeksi hakeneet töitä kun täällä kerran olisi miljoonille niitä "mahdollisuuksia". Nykyisen työni sain 38 hakijan joukosta (osa oli halukas muuttamaan kaukaakin työn perässä kuten minäkin) eikä se ole edes mitenkään korkea määrä. Hakeehan moniin hommiin satoja ihmisiä.



Työvoimapulaa on ennustettu 80-luvun lopusta lähtien. Silloinkin olisi pitänyt saada satojatuhansia siirtolaisia muutaman vuoden sisällä.
 
Samaan aikaan kun hoilotetaan tuosta työvoimapulasta jota täytyy heti alkaa paikkaamaan niin hoetaan, että automaatio ja robotiikkaa vähentää entisestään tarvetta ihmistyölle. Tarvetta on tulevaisuudessa entistä enemmän teknistä ja ohjelmointi osaamista hallitseville henkilöille.
 
Samaan aikaan kun hoilotetaan tuosta työvoimapulasta jota täytyy heti alkaa paikkaamaan niin hoetaan, että automaatio ja robotiikkaa vähentää entisestään tarvetta ihmistyölle. Tarvetta on tulevaisuudessa entistä enemmän teknistä ja ohjelmointi osaamista hallitseville henkilöille.

Eniten laadullista työvoimapulaa on tosiaan sellaisesta väestä jota on vaikea saada Suomeen kun kysyntää on muuallakin.

Vaikka asiaa miten vääntelee siihen suuntaan että kaarnavenetelakoilla, iPhoneilla "taikatemppuja" (mm. selfieitä ja Facebookin käyttöä) osaavilla sekä "pakomatkalla" sekä tutkintopaperit että mystisesti myös ammattitaidon hukanneilla 'koneinsinööreillä' on suurikin kysyntä Suomen dynaamisilla ja kuumilla työmarkkinoilla, ei se millään tahdo olla niin. Neliskanttisilla pyörillä varustettu kärry ei etene vaikka Jussi Huhtelan poliisileijona vetää ja Rasmus-nalle työntää vimmatusti, lienee rasistien ja fasistien salajuonia tai vähintään tiessä jotain vikaa... :rolleyes:
 
Niin ja tietys sen verran valehtelin tuossa aiemmassa viestissä kun väitin, että robotiikka ja automaatio vähentää entisestään tarvetta työvoimalle. Eli onhan meillä tarvetta ilmaisille työntekijöille. Kaikkea ei kuitenkaan saada automatisoitua.
 
Aivan vieras "tähti" ainakin itselleni, mutta että kiihoittanut...

Suomalaista iskelmätähteä epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan: "Taidan olla se suurin rikollinen tässä maassa"

ISKELMÄ Uudeksi Irwin Goodmaniksikin nimetty Jösse Järvenpää on saanut kutsun poliisikuulusteluihin Youtube-videopalveluun lisäämiensä laulujen vuoksi.

Iltamakasiini kertoi viime lokakuussa, miten maahanmuuttoa kritisoiva isänmaallinen rasistihumppa laulattaa verkossa tuhansia kuuntelijoita.

Tämän ilmiön kirkkaimmaksi tähdeksi on noussut vantaalainen iskelmälaulaja Gösta "Jösse" Järvenpää, jota on useissa yhteyksissä tituleerattu myös maineikkaan kansanlaulajan Irwin Goodmanin manttelinperijäksi.

Järvenpään lauluja on tähän päivään mennessä kuunneltu Youtube-verkkopalvelussa yli 1,6 miljoonaa kertaa.

Tänään, maanantaina 29. toukokuuta 2017 Järvenpää on tehnyt omille Facebook-sivuilleen päivityksen, jossa kertoo saaneensa kutsun poliisin pakeille.

– Kutsu poliisikuulusteluun epäiltynä kiihottamiseen kansanryhmää vastaan Youtubessa julkaistujen musiikkivideoiden vuoksi. Voi hyvänen aika. Taidan olla se suurin rikollinen tässä maassa. Todellinen uhka suomalaisten turvallisuudelle. Melkein alkaa tässä ihan itseäkin hirvittämään, Järvenpää kirjoittaa Facebook-päivityksessään.

Paljon keskustelua herättäneessä kommenttiketjussa 56-vuotias kansanlaulaja jatkaa aiheesta vielä lisää.

– 163 biisiä tehnyt ja julkaissut Youtubessa. Jos jotakin kansanryhmää vastaan olen jotakuta kiihottanut, niin korkeintaan vallassaolevaa rosvo- ja roskajoukkoa. Mutta aivan turhaan sitäkin. Tai taisihan joku rohkea kansalainen heittää Stubidon (Suomen entinen pääministeri Alexander Stubb (kok) 2014–2015 – toim. huom.) päälle Tampereella laittikolaa ja jotkut pikkupojat ampua sen ikkunaan jollakin lussulla ilmakolla. Jos noihin kansannousuihin yllyttämiseen olen syyllinen niin sitten kuristushuoneeseen loppuiäksi tällainen rosvo.

Iltamakasiini tavoitti Järvenpään tuoreeltaan kommentoimaan rajua rikosepäilyä.

– Onhan tää nyt jumalauta, jos ei selkeistä yhteiskunnan epäkohdista saa mielipidettänsä tuoda julki. Varsinkin jos mielipiteet perustuu faktoihin. Kyllä mut on ainakin kasvatettu niin kotona kuin kadullakin puhumaan asioista suoraan ihan niiden oikeila nimillä, Järvenpää tykittää.

Mies vertaakin suomalaisten viranomaisten toimintaa Korean demokraattisen kansantasavallan stalinistiseksi diktatuuriksi kuvailtuun hallintoon.

– Mun mielestä tässä ei oo järjen häivääkään. Tää on jo niin absurdia, että mahtaa Kim Jong-Uniakin jo huvittaa ihan homona, mies täräyttää.

Suomen rikoslain mukaan kiihottamisesta kansanryhmää vastaan voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Tunnetuin tapaus lienee perussuomalainen europarlamentaarikko Jussi Halla-aho, jonka korkein oikeus tuomitsi 8. kesäkuuta 2012 uskonrauhan rikkomisesta ja kansanryhmää vastaan kiihottamisesta 50 päiväsakkoon.

Tuomioon johti Halla-ahon Scripta-blogissaan 2008 julkaisema blogikirjoitus, jota oikeus piti islaminuskoa loukkaavana ja kansanryhmää halventavana.
http://www.iltamakasiini.fi/artikke...n-kiihottamisesta-kansanryhmaa-vastaan-taidan
 
Aivan vieras "tähti" ainakin itselleni, mutta että kiihoittanut...

Valitsin Youtubesta sattumanvaraisesti yhden laulun ja 30 sekunnin sisään mainittiin "NATO-houhotus". Löytyy myös repertuaarista MV-jingle ja Suomi Ensin, joten voi arvata minkä alan miehiä on. Vertaus Goodmaniin laadun puolesta on kohtuullisen törkeää.

Vihapuhevainot on täysin naurettavia ja on järkyttävää kuinka päättäjät eivät ymmärrä antavansa julkisuutta kaikenkirjoisille henkilöille. Jössen musiikin laatu onneksi takaa, ettei hänestä tule kansansuosikkia.
 
s24 kirjoitti:
J.Leskinen: Kun Allah saapuu kaupunkiin (kirjoitettu ilmeisesti 1990-luvulla)
Kun Allah saapuu kaupunkiin
hän törmää länsimaiseen kulttuuriin.
Pääsemme haaremiin,
ja perehdymme koraaniin.
Ja kumarramme pään:
jos vaikka sattuisimme hyötymään.

Kun Allah saapuu maisemiin,
me saadaan siitä juttu Suosikkiin.
Ja aamutelkkariin, ja Hesariin,
ja Kainuun Sanomiin.
Niin jumala tuo jumalten
on kiistämätön listaykkönen!

Kun Allah saapuu kaupunkiin,
hän ensin soluttautuu Vihreisiin.
Ja pariin demariin,
ne tunkee päänsä turbaaniin:
näin yhtä päätä rukoillaan
ja perseet osoittavat Uumajaan!

 
Kun Allah saapuu kaupunkiin
hän törmää länsimaiseen kulttuuriin.
Pääsemme haaremiin,
ja perehdymme koraaniin.
Ja kumarramme pään:
jos vaikka sattuisimme hyötymään.

Kun Allah saapuu maisemiin,
me saadaan siitä juttu Suosikkiin.
Ja aamutelkkariin, ja Hesariin,
ja Kainuun Sanomiin.
Niin jumala tuo jumalten
on kiistämätön listaykkönen!

Kun Allah saapuu kaupunkiin,
hän ensin soluttautuu Vihreisiin.
Ja pariin demariin,
ne tunkee päänsä turbaaniin:
näin yhtä päätä rukoillaan
ja perseet osoittavat Uumajaan!


Juice manattakoon kuolleista vastaamaan vihapuhesyytöksiin.
 
Vexi Salmi voitaisiin hakea myös käräjille "vanhentuneesta rikoksesta". Tosin tämän biisin ilmestymisen aikoihin pipot eivät olleet vielä niin kireällä ja someraivokin tuntematon käsite:

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Mutakuono_ja_lakupelle

Vexihän taisi tehdä tuon aikoinaan enemmän kuvastamaan suomalaisten ennakkoluuloja tummapintaista väkeä kohtaan.

Irwin taas oli huomattavasti nuivemmalla linjalla, selitti tv-haastattelussa miten suomalaista köyhää varmaan korpeaa kun tulee paljon väkeä jolle annetaan ilmaiset asunnot ym ym ym. Tässä kohtaa Vexi pyöritteli päätään ja totesi ettwi ehkä olisi pitänyt tehdä koko biisiä.

Noh, nyt 25 vuotta myöhemmin ennakkoluulojen sijaan tai ainakin ohella on jo empiiristä dataa. Valitettavasti näyttää siltä että Irwinin mainitsemiin asioihin olisi kannattanut kiinnittää huomiota jo silloin, se empiirinen data ei valitettavasti mairittele ihan kaikkia kansallisuuksia...
 
Ranskan kansallislaulu.

Suora käännös suomeksi

Marseljeesi
Edetkäämme, isänmaan lapset,
kunnian päivä on tullut!
Meitä vastaan hirmuvallan
verinen lippu on nostettu
verinen lippu on nostettu.
Kuuletteko konnuillamme
noitten villien sotilaiden huudon
jotka tulevat teidän syliinne asti
leikkaamaan poikienne ja kumppaneidenne kurkut

(Kertosäe)
Aseisiin kansalaiset!
Muodostakaa pataljoonanne!
Marssikaamme, marssikaamme!
kunnes epäpuhdas veri kastelee peltomme.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Marseljeesi
 
Tämäkin on ihan vapaasti kuunneltavissa ja luettavissa interwebissä, ihan Suomea myöten. Mitä vihapuhepoliisi aikoo tehdä?
 
Back
Top