#vihapuhe

Pitäisiköhän yhdistää näitä viimeaikaisia uutisia ja tutkimuksia.
Briteistä tuli tutkimus jonka mukaan kasvissyöjillä on usein mielenterveysongelmia. Vihreiden ja vasemmiston kannattajat ovat usein kasvissyöjiä.
Ergo, vihervasemmisto on täynnä mielenterveyspotilaita... :unsure:

Muistaakseni aivot tarvitsevat rasvaa aivokudoksen uusimiseen joten tietynlainen jälkeenjäänneisyys alkaa muodostumaan ennen pitkään kun syö pelkästään selleriä.
 
YLE repäisi taas, yhdessä "suvaitsevaisen" ihmisen kanssa.



Myös Trumpin ajama tiukka pakolais- ja siirtolaispolitiikka (siirryt toiseen palveluun)(HS, tilaajille) näkyy Kaliforniassa asuvien suomalaisten elämässä. Rautionmaalla on meneillään rakennusprojekti, johon hänen on aiempaa vaikeampi löytää työntekijöitä.

– Minulla on ollut ennen töissä paljon meksikolaisia, mutta nykyisin työvoiman saatavuus on hankalaa, kun laillisesti maassa olevat meksikolaiset nostavat palkkojaan.

Rautionmaan mukaan työntekijöiden palkkakustannuksensa ovat lyhyessä ajassa nousseet jopa 30–50 prosenttia. Muutokset tuntuvat Rautionmaan taloudessa.



Lisäksi tv-uutisissa samasta asiasta. Siinä tämä Rautionmaa kertoi sanatarkasti -"meksikolaisten hinnat nousseet".

Nyt kun joku selventäisi, että miten tämä ajatustapa eroaa 1800-luvun Etelävaltioista...

Ylen uutisissa vielä loppukiekaisuna:

– Jos olet täällä paikan päällä, niin tiedät, että mistä on oikeasti kysymys ja kuinka paljon Trump on tuhonnut jo tätä systeemiä mikä täällä on. Olisi todella huono asia monella tapaa, jos hän saisi jatkaa.


Plantaasinomistajan bisnekset menivät vituralleen, kun yli vyöryivät pohjoisvaltioiden joukot.


Hetkonen.... siis yle pitää sitä pahana asiana, että nyt kun tarjolla on vain maassa laillisesti työskenteleviä meksikolaisia rakennusmiehiä, heille pitääkin maksaa markkinahintaista palkkaa? Eli kun ei ole laittomia siirtolaisia polkemassa palkkoja tekemällä hommia pimeästi alle lainmukaisen minimipalkan, niin se on Trumpin aiheuttamaa pahaa? Ei hyvää päivää. Ajatteleeko nää toimittelijat yhtään, mitä kirjoittavat?
 
Törkeää kulttuurista omimista.
Not so fast! Eikös Juneksella ole marokkolaiset juuret? Ensin on tutkittava, onko Marokossa alpakoita. Jos on, niin silloin kyseessä ei voi olla kulttuurinen omiminen. Jos ei ole, niin asia voi olla vakava. Ehdotan viharakennekomitean perustamista, joka tutkii, onko Marokossa nyt, tai onko joskus ollut, alpakoita tai niiden kantaeläimiä. Myös sillä on merkitystä, ovatko alpakat tuotu maahan vai olleet siellä aina. Kysymys ei ole yksinkertainen joskin toki yhteiskunnallisesti merkityksellinen
 
Tekisi mieli kirjoittaa pitkä kirjoitus ja repiä ihan huvikseni auki kaikki noiden "hyvetoimittajien" loogiset epäjohdonmuk
Johanna Vehkoo sanoo Helsingin Sanomille, että hän tuskin tyytyy tuomioon. Hän luonnehtii päätöstä järkyttäväksi ja sanoo, että ei käyttänyt termejä loukkaamistarkoituksessa.

”Tämä lähettää todella vaarallisen signaalin ihmisille, jotka joutuvat vihapuheen ja nettihäirinnän kohteeksi. Varsinkin toimittajille, joita häiriköidään verkossa. Tällaisesta häirinnästä pitää puhua ilman, että joutuu syytteeseen. Olen nimenomaan puhunut päivityksessä itseeni kohdistuneesta häirinnästä ja käyttänyt siinä tämän henkilön ideologiaan ja poliittiseen toimintaan viittaavia ilmauksia.”

Sitähän oikeuskin tarkoitti, että pitäisi pystyä puhumaan ilman loukkaamistarkoitusta ;)

Vehkoolta jää nyt yksi pikku juttu huomioimatta.

Hän oli se häiriköijä.

Voisivat hänen puolustajansa hieman miettiä tuota. Mutta taitaa jäädä tekemättä.
 
Not so fast! Eikös Juneksella ole marokkolaiset juuret? Ensin on tutkittava, onko Marokossa alpakoita. Jos on, niin silloin kyseessä ei voi olla kulttuurinen omiminen. Jos ei ole, niin asia voi olla vakava. Ehdotan viharakennekomitean perustamista, joka tutkii, onko Marokossa nyt, tai onko joskus ollut, alpakoita tai niiden kantaeläimiä. Myös sillä on merkitystä, ovatko alpakat tuotu maahan vai olleet siellä aina. Kysymys ei ole yksinkertainen joskin toki yhteiskunnallisesti merkityksellinen
Alpakat kuuluvat kamelieiäimiin, no problem.
 
Ja oltuani tekemisissä toimittajien, niin hyvien kuin huonojenkin kanssa, sanon yhden asian. Jessika Aro ei ole toimittaja.

Hän on hybridivaikuttaja.
 
Ja oltuani tekemisissä toimittajien, niin hyvien kuin huonojenkin kanssa, sanon yhden asian. Jessika Aro ei ole toimittaja.

Hän on hybridivaikuttaja.
Journalismi Suomessa
Toimittajan ammatti on Suomessa vapaa, eli siihen ei vaadita tietyntyyppistä koulutusta. Varsinkin aiemmin toimittajan työhön pätevöidyttiin elämänkokemuksen kautta. Monilla toimittajilla on kuitenkin nykyisin viestinnänkoulutus tai muita vastaavia opintoja[2]. Suurin osa suomalaisista toimittajista kuuluu Suomen Journalistiliittoon.lähde?

Käsitykseni mukaan kaikki voi tituleerata itsensä toimittajaksi. T: -Toimittaja
 
Niin voikin. Mutta en puhu titteleistä vaan metodista ja ennen kaikkea etiikasta.

Oikealla toimittajalla on molempia.

Jos etiikka on moraalioppia niin se sinällään ei tarkoita vielä mitään. Toisin sanoen, sitä voi opiskella hyvän ja huonon toimintatavan eroista, mutta käytännön soveltamisessa on päinvastainen operointimalli mitä tavallinen tallaaja voisi luulla, koska kuluttajan informointi ei maksimoi tilipussin kokoa. Tämän päivän journalismilla yritetään maksimoida journalismin tarve eikä niinkään yritetä tehdä uutisista selkeää ja informatiivista, jonka seurauksena uutisten tarve vähenisi.
 
KIUSATTU MURTUI, KIUSAAJA PALKITTIIN – MITÄ JOHANNA VEHKOON TUOMIOSTA SEURAA JOURNALISMILLE?
Esimerkiksi rasisti-sanan käyttäminen journalismissa on jatkossa iso riski, vaikka sille olisi kuinka hyvät perusteet tahansa”, kirjoittaa Journalistin toimittaja Marja Honkonen.

126
JOURNALISTI
12.4.2019
Marja Honkonen, teksti

Kirjoittaja on Journalistin toimittaja.

Oulun käräjäoikeus tuomitsi tänään perjantaina 12. huhtikuuta toimittaja Johanna Vehkoon kunnianloukkauksesta 15 päiväsakkoon hänen tekemästään Facebook-päivityksestä.
Syksyllä 2016 julkaistussa päivityksessä Vehkoo nimitti oululaista kaupunginvaltuutettua ja bloggaria Junes Lokkaa muun muassa natsipelleksi ja rasistiksi. Oikeuden mukaan Vehkoon tarkoitus oli Lokan halventaminen. Oikeus katsoi myös, ettei Vehkoon arvostelu kohdistunut Lokan poliittiseen ja julkiseen toimintaan, vaan hänen henkilöönsä. Sen sijaan se ei ottanut kantaa siihen, oliko Vehkoolla syytä olettaa nimitysten vastaavan totuutta.
150 euron päiväsakkojen lisäksi Vehkoon maksettavaksi tuli 200 euroa korvauksia Lokalle sekä tämän oikeudenkäyntikulut. MTV:n mukaan Vehkoo ja hänen asianajajansa ovat ilmoittaneet, että he aikovat valittaa päätöksestä. On siis mahdollista, että asian käsittely jatkuu hovioikeudessa.
Toivottavasti jatkuukin, sillä koko oikeudenkäynti oli nurinkurinen: kiusaajat saivat palkinnon siitä, että kiusattu viimein murtui.
Pahimmillaan päätös yllyttää nettihäiriköitä käyttämään oikeuslaitosta häirinnän välineenä. Journalismia ajatellen sillä on kuitenkin myös muita vaikutuksia.

Kylmäävin vaikutus on sillä, että itseään ”läpällä” rasistiksi kutsuvan henkilön kutsuminen rasistiksi tuomittiin kunnianloukkauksena. Oikeuden näkemys oli, ettei Lokan itsestään käyttämillä nimityksillä ja niiden todenperäisyydellä ollut ratkaisun kannalta merkitystä. ”Natsipelle”, ”rasisti” ja ”tunnettu rasisti” olivat oikeuden näkökulmasta haukkumasanoja, joita tyypillisesti käytetään silloin, kun halutaan osoittaa toiselle epäkunnioitusta.
Se tarkoittaa, että esimerkiksi rasisti-sanan käyttäminen journalismissa on jatkossa iso riski, vaikka sille olisi kuinka hyvät perusteet tahansa.
Tuntuu oudolta ajatella, että vielä muutama vuosi sitten Suomessa käytiin aidosti keskustelua siitä, onko oikein kutsua rasistia sievistellen maahanmuuttokriittiseksi. Nyt oikeus kärjistäen linjasi, että maahanmuuttokriittistä henkilöä on laitonta kutsua rasistiksi, vaikka hänen toimintansa antaisi syytä sellaista ajatella.
Ei juuri tarvitse arvailla, kuka on voittanut merkityskamppailun tässä mielessä.

Vehkoon tuomio herättää myös kysymyksiä siitä, onko oikeuslaitos kartalla siitä, miten maalittamiseen, vihapuheeseen tai esimerkiksi tutkintapyyntöjen tehtailuun tulisi suhtautua.
Tuomiossaan käräjäoikeus kyllä mainitsee, ettei Lokkaa saa tämän omasta käytöksestään huolimatta panetella. Näin tietysti onkin, vaikka Lokan oman toiminnan rinnalla Vehkoon sanavalinnat eivät tunnu kovin voimakkailta. Näyttää kummalliselta, että samaan aikaan kun moni vakavaa häirintää kokenut jää vaille oikeutta, tuomio tulee tapauksesta, jossa asianomaisen kannustimena on hänen omienkin sanojensa mukaan toimittajan näpäyttäminen.
Kuten päätoimittaja Maria Pettersson Journalistin pääkirjoituksessaan (28.3.) kirjoittaa, usko oikeusvaltioon on saanut kolauksen.
MV-oikeudenkäynnin tuomioissaan Helsingin käräjäoikeus kyllä osoitti ymmärtävänsä verkkohäiriköinnin muotoja, vihapuhetta ja maalittamista. Tuo ymmärrys ei kuitenkaan näytä levinneen laajemmin poliisin ja oikeuslaitoksen toimintaan. Soisi, sillä nettikiusaaminen ei koske vain toimittajia. Sen kohteeksi voi joutua kuka tahansa – kansanedustaja, lääkäri, kirjastonhoitaja, poliisit itse.

Myös muiden toimijoiden – kuten mediatalojen, Journalistiliiton ja kaikkien, joita sananvapauden vaaliminen kiinnostaa – on nyt korkea aika herätä siihen, miten auttaa entistä paremmin vainon kohteeksi joutuneita. Tätä esimerkiksi Journalistiliitto painottaa tänään julkaistussa tiedotteessaan.
Jos nykyiset lait, rakenteet, käytännöt tai mitkä tahansa muut syyt jollain tapaa estävät vihakampanjan kohteeksi johtuneen auttamista tai tekevät hänen asemansa kohtuuttoman vaikeaksi, viimeistään nyt on korkea aika arvioida niitä uudelleen.
Lupauksia tästä on jo saatu. Huhtikuun alussa Yle kertoikansanedustajaehdokkaiden selvän enemmistön kannattavan sitä, että vihapuhe määritellään ja asetetaan rangaistavaksi rikoslaissa.
Johanna Vehkoo puolestaan toivoi aiemmin Journalistin haastattelussa (20.3.) mustamaalauskampanjan kohteeksi joutuville freelancereille enemmän tukea, esimerkiksi taloudellista tai terveydenhuoltoon liittyvää apua.
Pyyntö ei tunnu kohtuuttomalta.

Eniten minua kuitenkin huolestuttavat tuomion inhimilliset vaikutukset.
Journalistin rooliin kuuluu aina sanoa, etteivät maalittaminen, verkkokiusaaminen tai niiden uhka vaikuta omaan työhön, esimerkiksi aihevalintoihin. Itsekin olen allekirjoittanut työnantajani Journalistiliiton pari vuotta sitten lanseeraaman Sanavastuuvalan. Siinä luvataan muun muassa, että ”vihapuhe ei vaienna minua”.
Kahden kesken moni kollega sanoo silti pohtivansa, onko työ todella paskapalautteen sietämisen arvoista. Heikkona hetkenä se tulee mieleen jo silloin, kun kritiikki on sellaista, jota julkista työtä tekevän pitääkin sietää. Miltä tuntuu saada täysin kohtuuttomia, loukkaavia tai uhkaavia viestejä – sitä voin vain arvailla.
Tietysti verkkovyörytyksen kohteeksi joutumista voi yrittää ehkäistä. Ei tarvitse muuta kuin tehdä aina virheettömiä täsmällisiä juttuja. Harkita jokainen sanansa tarkkaan. Perustella valintansa. Olla ikinä provosoitumatta. Salata numeronsa ja osoitteensa. Piilottaa some-tilinsä.
Eikä sekään aina riitä.
Johanna Vehkoon tapaus on osoitus siitä, millaisia seurauksia toimittajan yhdellä, rajatulle ystäväjoukolle suunnatulla päivityksellä voi olla. Jos se ei saa miettimään, voisiko leipänsä tienata helpommallakin, mikä sitten?

Silti moni toimittaja ajattelee edelleen, että työ on vihapalautteen riskin arvoista.
Esimerkiksi Journalistin parin vuoden takaisessa painostuskyselyssä 71 prosenttia vastaajista kertoi, ettei anna ulkoisen vaikuttamisen pelon vaikuttaa työhönsä lainkaan tai juurikaan.
Linda Pelkonen jatkaa työtään.
Rebekka Härkönen jatkaa työtään.
Jessikka Aro jatkaa työtään.
Toivottavasti myös Johanna Vehkoo jatkaa työtään.
Päivitys pe 12.4. kello 14.55: Juttuun on lisätty tieto siitä, että Vehkoo ja hänen asianajajansa aikovat valittaa käräjäoikeuden päätöksestä.

https://www.journalisti.fi/ajankohtaiset/mita-johanna-vehkoon-tuomiosta-seuraa-journalismille/

Kyllä nyt ollaan Journalistiliitossa persekipeitä, kun ei saa enää edes kutsua ihmisiä rasisteiksi ja natseiksi miten huvittaa. Nyt Marja Honkosen mukaan toimittajalta peräti vaaditaan niinkin pitkälle menemistä että pitää "valita sanansa huolellisesti" ja jopa "perustella valintansa". Siis miten uskallattekaan! o_O Ja eri asia jos tämä olisi joku blogipostaus, mutta että tämä vielä esitetään Journalistiliiton lehdessä..

Luulisi että kenelle tahansa täyspäiselle ihmiselle olisi ilmiselvää, että kenestäkään ihmisestä ei käytetä halventavia tai siihen viittaavia ilmaisuita, ei sosiaalisessa mediassa eikä varsinkaan virallisessa lehdistössä. Ja iso osa näistä ihmisistä on vielä käynyt yliopistoja. No, erääseen tunnettuun vasemmistoliiton puheenjohtajan sanomiseen viitaten, "vasemmiston vihapuhe se nyt on vaan parempaa".

Mutta ei ensimmäinen kerta kun lehdistön edustajille on kihahtanut kusi hattuun ja muuttunut muita tärkeämmäksi ihmiseksi siitä kunniasta että saa kirjoitella vähän tekstiä lehteen. Joku ehkä jopa Hesariin! Tulee mieleen taannoin kun joku ilta-lööpin toimittaja huusi poliisille että "etsä saa koskea muhun, mä oon journalisti, mulla on oikeus!". Nyt ollaan päästy jo siihen, että toimittajan tulee saada sanoa mitä mieleen juolahtaa ilman seuraamuksia.

100% oikea tuomio. Ja jos Lokka on puolestaan tehnyt vastaavaa muille, niin hänetkin saa ihan vapaasti viedä käräjille kantamaan vastuunsa.
 
Viimeksi muokattu:
Jos etiikka on moraalioppia niin se sinällään ei tarkoita vielä mitään. Toisin sanoen, sitä voi opiskella hyvän ja huonon toimintatavan eroista, mutta käytännön soveltamisessa on päinvastainen operointimalli mitä tavallinen tallaaja voisi luulla, koska kuluttajan informointi ei maksimoi tilipussin kokoa. Tämän päivän journalismilla yritetään maksimoida journalismin tarve eikä niinkään yritetä tehdä uutisista selkeää ja informatiivista, jonka seurauksena uutisten tarve vähenisi.

Jessikan "journalismilla" rakennetaan narratiivia.

Etiikka tarkoittaa kykyä/halua/integriteettiä toimia oikein. Se, mitä oikein toimiminen tarkoittaa riippuu alasta. Lääkärilä se tarkoittaa sitä, että ei kirjoiteta turhia lääkkeitä tai tutkimuksia jotka hyödyttävät taloudellisesti mutta eivät auta potilasta.

Journalismissa se tarkoittaa mm. sitä, että et aja omaa agendaasi vaikka kuinka siihen uskoisit.

Laaja kysymys, mutta Jessika ei sitä testiä selvitä.

En viitsi pureutua asiaan enempää. Neidin/rouvan toiminta on ollut alta arvostelun jo pitkään.
 
Back
Top