Demokratia on hauras järjestelmä. Se toimii vain, jos siihen uskotaan, kirjoittaa IS:n päätoimittaja Ulla Appelsin.
Kun
Donald Trump ja
Vladimir Putin tapasivat äskettäin Suomessa, ulkomaiset toimittajat hämmästyivät: Suomessa ei ollutkaan raivostuneita ihmisiä vastassa. Helsingissä järjestettiin kyllä mielenosoituksia, mutta niissä ei näkynyt aggressiota, ei vihaa, ei paikkojen hajottamista. Saati että olisi ollut vakavia yhteenottoja poliisin kanssa. Päinvastoin: suomalainen poliisi keräsi leppoisuudellaan ihailua. Amerikkalainen uutiskanava MSNBC kävi erikseen ihmettelemässä asiaa ja kuvasi mielenosoituksia pikemminkin ”kesäfestivaaleiksi” kuin protesteiksi.
Ihmettelyyn oli aihetta. Moni maailmaa kiertänyt toimittaja on tottunut täysin toisenlaiseen menoon. On maita, joissa mielenosoituksissa henkikin voi olla vaarassa. Ja sitten on tämä kansa, joka marssii rauhallisesti ja seisoo kyltteineen kuuliaisesti alueella, joka on viranomaisten kanssa sovittu.
Mitä tästä suomalaisesta, säyseänä näyttäytyvästä toimintatavasta sitten tulisi ajatella? Sitä on tullut pohdittua, kun meillä on viime päivinä keskusteltu vihreiden lainsäädäntösihteerin
Aino Pennasen käytöksestä Finnairin lennolla.
Poliisit poistivat Pennasen Berliinin-reittilennolta, kun tämä protestoi lennolla tehtävää ulkomaalaisen palautusta ja kieltäytyi istumasta paikalleen.
Keskustelu on ollut poikkeuksellisen laajaa ja Pennanen on saanut paitsi kritiikkiä, myös ihailua. Moni on muistuttanut historiasta: Suomessa on uhmattu virkavaltaa ennenkin. Näin on. Itsenäisestä Suomesta haaveilleet ja Saksaan salaa matkustaneet jääkärit ovat yksi esimerkki. Venäläisen prokuraattorin määräyksiä uhmannut ja Siperiaan vuonna 1914 karkotettu P.E. Svinhufvud on toinen, vaikka on hyvä muistaa, että Svinhufvud pyrki kaikin keinoin pitämään kiinni siitä, että vastarinta tapahtui aina lakien mukaisesti, jopa silloin kun Suomi oli sortotoimien kohteena.
Kaiken pitäisi tapahtua heti?
Mutta jos katsoo itsenäisen Suomen historiaa, niin sen jälkeen kun suomalaiset ovat saaneet hallita itse omaa maataan, on täällä rauhan aikana ollut – moneen muuhun maahan verrattuna – varsin vähän anarkiaa, kansalaistottelemattomuutta, väkivaltaisia mellakoita jne.
Meillä asioita on ollut tapana muuttaa rauhanomaisesti. Mutta totta kai muutos on ollut välillä hidasta. Joidenkin mielestä se epäilemättä tuntuu turhauttavalta nykyaikana, jolloin kaiken pitäisi tapahtua heti, kun musta-nyt-vain-tuntuu-tältä-ja-kerron-sen-Facebookissa.
Silti muutoksia on syntynyt. Tavattoman paljon Suomen 100-vuotisen historian aikana, kun hyvinvointivaltiota on rakennettu. Keskeistä on ollut toiminta demokraattisten prosessien kautta.
Ja tästä päästään olennaiseen asiaan. On tietysti selvää, että vihreiden lainsäädäntösihteeri Aino Pennanen aiheutti häiriötä lentoliikenteelle ja vähät välitti muiden matkustajien kohtalosta ja aikatauluista. Ja on lievästi sanottuna erikoista, että Pennanen katsoi protestinsa välttämättömäksi, vaikka hän ei edes tiennyt, kuka lentokoneessa istunut karkotettava mies on, mistä syystä hänet karkotetaan ja minne hän oli matkalla. Ja äärimmäisen vakava asia on se, että luvattomia mielenilmauksia ylipäänsä järjestetään lentokoneessa. Niiden paikka ei voi turvallisuussyistä koskaan olla siellä.
Erikoinen viesti kansalle
Mutta harva on kiinnittänyt huomiota tähän: mikä on se ydinviesti, jonka eduskunnassa työskentelevä juristi toiminnallaan lähettää. Kuten myös häntä sympatiseeraavat poliitikot: vihreiden puheenjohtaja
Touko Aalto; vasemmistonuoret, jotka ovat kehottaneet kaikkia lentomatkustajia ilmaisemaan kantansa; sekä vasemmistoliiton puheenjohtaja
Li Andersson, joka on sanonut ymmärtävänsä Pennasta. Myöskään sisäministeri
Kai Mykkänen (kok) ei kyennyt tuomitsemaan Pennasen toimintaa suoraan, vaan hän vetäytyi piiloon sen taakse, että ”Suomessa mielenosoitus- ja ilmaisuoikeus on erittäin tärkeä perusarvo”.
Totta kai ilmaisuoikeus on tärkeä arvo. Mutta ei kai poliitikon viesti kansalle voi olla se, että jos tekee mieli ilmaista itseään, niin siitä vaan, menkää ja häiriköikää? Eikö puolueiden edustajien pitäisi viestiä nimenomaan päinvastaista: Suomessa voi monin keinoin vaikuttaa, tulkaa mukaan toimintaan ja äänestäkää?
Kun lainsäätäjät enemmän tai vähemmän hyväksyvät tällaisen kansalaistottelemattomuuden, he käytännössä julistavat kansalaisille, ettei poliittisiin keinoihin kannata luottaa. Unohtakaa eduskunta – ottakaa laki omiin käsiinne! Se on hyvin huolestuttava viesti. Demokratia on hauras järjestelmä. Se toimii vain, jos siihen uskotaan. Jos siihen lakataan uskomasta, mitkä ovat seuraukset?
Yhteistyö Suomen siunaus
On täysin sallittua vastustaa Suomen hallituksen turvapaikkapolitiikkaa, jos siltä tuntuu. Mutta Suomen kaltaisessa maassa siihen vastustamiseen on lukemattomia laillisia ja hyviä tapoja. Suorastaan erinomainen tilaisuus vastustamiseen ovat ensi vuoden eduskuntavaalit. Eikö tämän pitäisi olla aaltojen ja pennasten toiminnan ytimessä: äänestäkää ensi vuonna meitä, jos haluatte politiikan muuttuvan? Sen sijaan nyt kosiskellaan ihmisiä populistisella turvapaikkaperformanssilla, jossa ei tarvitse edes tietää, mistä koko tapauksessa ylipäänsä oli kyse.
Suomessa poliittinen valta vaihtuu rauhanomaisesti uurnilla, mistä olemme voineet ylpeillä jo koko itsenäisyyden ajan. Jopa kammottavan sisällissodan jälkeen tilanne nopeasti normalisoitui ja saimme vaalit aikaiseksi. Se että hävinneet ja voittajat kykenivät yhteistyöhön ja ratkoivat kiistakysymyksiä yhdessä eduskunnassa, koitui suomalaiselle yhteiskunnalle siunaukseksi.
Pennasta on verrattu tunnettuihin kansalais- ja ihmisoikeusaktivisteihin Rosa Parksiin ja Nelson Mandelaan. Se on hyvin ontuva vertaus – ei vähiten siksi, että Suomi on niin kaukana kuin olla ja voi 50-luvun Alabamasta tai 50-luvun Etelä-Afrikasta. Parks ja Mandela joutuivat toimimaan täysin toisenlaisissa maailmoissa ja heillä keskiössä oli rasistinen ja sortava yhteiskunta, ei oma performanssi.
Pennasen toimintatapa - oman naaman videointi ja videon julkaisu Facebookissa – heijastelee toki tämän päivän somekulttuuria. Ruotsalaisesta
Elin Erssonista (josta Pennanen sanoi ottaneensa mallia) tuli vastaavan tempauksen jälkeen sosiaalisen median tähti. Erssonin video sai vuorokauden sisällä lähes kaksi miljoonaa klikkausta. Pennanen tuskin ihan samaan julkisuuteen yltää, kopioijat harvoin yltävät, mutta näkyvyyttä hän on silti merkittävästi saanut.
Häiriöt itseisarvo?
Palataan vielä huippukokouksen aikaisiin mielenosoituksiin. Joidenkin mielestä ne olivat liian vaisuja. Olisi pitänyt olla jotain enemmän: enemmän mielenosoittajia, enemmän raivoa, enemmän häiriöitä. Enemmän pennasia estämässä kokouksen kulkua.
Esimerkiksi vasemmistoliiton varapuheenjohtaja
Veronika Honkasalo vaati huippukokouksen jälkeen mielenosoitustaitojen opettelua kouluihin ja paheksui sitä, että suomalaiset ovat liian kuuliaisia: ”Suomalaista demokratiakäsitystä vaivaa usein kuuliaisuuden ja pakkokonsensuksen vaatimus. Mielenosoitukset ovat okei, jos ne ovat värikkäitä, hauskoja, karnevalistisia eivätkä aiheuta häiriötä ja ikävää tunnelmaa. Sellaiset mielenosoitukset, jotka haastavat avoimesti vallitsevia valta-asemia ja haluavat yhteiskunnallista muutosta, koetaan helposti häiritsevinä ja ei-tervetulleina.”
Mielenosoitukset ovat ilman muuta osa demokratiaa. Mutta on kovin kummallinen ajatus, että niihin pitäisi aina liittyä jotain ikävää. Miksi häiriöt olisivat itseisarvo?
Pennasen tapauksen yhteydessä on taas käynyt ilmi, että lainkuuliaisuus tuntuu joillekin olevan lähes punainen vaate. Mutta entä jos se onkin yksi keskeinen syy siihen, miksi Suomi on sellainen kuin on? Jos se onkin Suomen salaisuus? Kansa, joka ei elämöi, voi hyvin?
Sadan vuoden ajan Suomea on pikkuhiljaa rakennettu sillä haukutulla ja parjatulla konsensuksella, ei riehumalla. Suomessa on aina uskottu oikeusvaltioon. Suomi ei esimerkiksi villiintynyt 30-luvulla oikeistoradikalismista yhtä pahasti kuin joissakin muissa maissa kävi, esimerkkejä fasismiin sortuneista valtioista ei tarvinne mainita. Lapuan liikekin saatiin kuriin, kiitos muuten eritoten aiemmin mainitun Svinhufvudin. Vasemmistoradikalismi puolestaan tuotti 60-luvulla meillä taistolaiset, mutta ei kuitenkaan sellaista väkivaltaa ja terrorismia kuin toisaalla Euroopassa. Enemmistöä ei ole itsenäisessä Suomessa saatu rauhan aikana laittomuuksiin mukaan.
Sen sijaan demokratiaan uskomalla ja siinä vaikuttamalla on onnistuttu luomaan pohjolan perukoille maa, joka on maailman vakain. Monilla mittareilla paras, mitä tältä pallolta löytyy. Ei se ole yhtään hassumpi tulos. Kannattaisiko niihin demokraattisiin prosesseihin uskoa tänäänkin?
