Tässä langassa ei juuri ole kokemuksia aidan toiselta puolelta, niin kerrotaan uusilla yksityiskohdilla täydennettynä stoori, jonka olen täällä jo kertonut. Varuskuntakaupunkien iltalomailtojen järkkäpartiossa en koskaan ollut, kun niiden johtaminen oli toimiupseerien hommaa. Niiden jäsen
@EK n mainitsemien varusmiesspollien johtajana oli siis kantahenkilö.
Ennen oltiin sitä mieltä, että tykistöhommat opitaan ainoastaan pitkillä leireillä Rovajärvelä. Leirit kesällä (elokuussa) kestivät joka toinen vuosi neljä viikkoa jolloin leirin "loppusodassa" pelattiin armeijakuntaa ja joka toinen viikko kolme viikkoa. Silloin tyydyttiin prikaatin puitteissa toimivaan tykistöön. 1980-luvun lopulla lyheni parillisten vuosien pidempi 4-viikkoinen leiri kolmeen viikkoon säästösyistä.
Varusmiehet päästettiin (vuorotellen kerran kukin) Rovaniemelle kaupunkilomalle, jolloin meno oli kun cowboyt olisivat tulleet villin lännen kaupunkiin rankan paimenjotoksen jälkeen. Rahaa kaupan "atarvikkeisiin" aina löytyi, mutta eihän ne pojat mihinkään ravintolaan tai baariin sisään mahtuneet, joten kuljeskelivat remuten pitkin kaupunkia. Vakivirkamiesten vapaa-aika oli heille tärkeää, joten meidät nykykäsittein sopimussotilaat käskettiin epäkiitolliseen tehtävään järjestystä ylläpitämään. Kersantti bussiin ajoneuvon vanhimmaksi ja ite toimin Transitilla liikkuvan järjestyspartion johtajana apuna kuski ja pari varusmiestä.
Ajettiin ohjeiden mukaan ensin poliisiasemalle ilmoittautumaan, jossa ystävälliset konstaapelit tarjosi kahvia saatesanoilla "kun vielä ehditte ottaa rauhallisesti". Periaatteena oli kuten aina Suomenmaassa, että sotaväen järjestyspartio huolehtii omistaan, eli meille kuului varusmiesten pito järjestyksessä. Sisäasiainministeriön poliisivoimat tarjosivat tilapäisen majoituksen uupuneille, jos sellaista tarvittiin. Sitten kaupungille ajelemaan, jossa meno yltyi pikkuhiljaa. Kun edellä muissa postauksissa kerrottiin järkkäpartion käyvän pojan kimppuun, jos oli nappi auki tai ilman hanskoja, niin nyt puuttumiskynys oli huomattavasti korkeammalla. Tai sitä ei oikeastaan voinut olla lainkaan. Joku "väsynyt" taistelija vietiin kyttikselle lepäämään, kun ei enää kyennyt huolehtimaan itsestään ja jokunen omakotitalon puutarhaan kuselle erehtynyt palautettiin yleiselle alueelle ja otettiin vk-kortista nimi ylös.
Onneksi oon iso mies, sillä alin mahdollinen upseerinarvo ei juuri arvovaltaa tuonut, kun olin varusmiesten kanssa suunnilleen samanikäinen. Siviileitä ei juuri myöhemmin illalla enää näkynyt, kun meno yltyi kaikkein villimmäksi. Eikä varsinkaan näkynyt kyttiksella tavattuja poliiseja! Heille varmaan sattui lauantai-illaksi kiireellisiä paperitöitä tai hakukeikka jonnekin kauas. Siinä kolmen varusmiehen kanssa ajellessa olo tuntui, kun olisin Fred Zinnemanin klassikkoleffan High Noon sheriffiä esittänyt Gary Cooper, jonka yhteiskunta jätti yksin kohtaamaan kaupungin vallanneen rosvojoukon. No, eihän nuoret tykkimiehet mitään rosvoja olleet; useimmat käyttäytyivät moitteettomasti. Mutta kuten kaikki tietää, ei parikymppinen ole parhaimmillaan, kun virkavallallla on ikävää asiaa laskuhumalaiselle nuorelle.
Joukko kokoontui vähitellen aukiolle kaupungin keskustan kupeessa, josta bussit lähtivät. Meteli muistutti maaseudun suuren tanssipaikan mölinää ja kuului tuulettomana kesäiltana monen korttelin päähän. Paikan päälle kun ajettiin, huomattiin käynnissä olevan sotilastappelu! Kaksi poikaa mätki huolella toisiaan ja ympärillä paksu rinki kannustavia katsojia. Valitettava virkavelvollisuuteni oli saada tappelu loppumaan. Lähdin tunkemaan joukon läpi kaksi varusmiestä takanani selustaa suojaamassa. Oli pakko työntää katsojat edestäni voimalla sivuun, muuten en olisi pystyny etenemään lainkaan. Samalla sanoin vaimealla äänellä: "Järkkäpartio". Sen kuulivat ainoastaan ne, joita työnsin pois tieltä. Liikaa tärkeilemällä olisin voinu saada koko joukon kimppuuni. Itsestäni ei niin väliä, mutta olin vastuussa järkkäpartioon komennetuista varusmiehistä.
Siitäkin selvittiin, matsi loppui kun olimme saaneet raivattua tien tappelijoiden luo. Pahempia vammoja ei pukareilla ollut, joten nimet vaan ylös ja järkkäpartion auton luo rauhoittumaan ja odottamaan pääsyä paluukuljetusta johtaneen kessun huostaaan. Toinen pojista vaan onnistui vahingossa lyömään mua rintaan, kun menin heidän väliin. Tuli iso mustelma joka kipeä monta päivää. En tehnyt siitä juttua, kun pitkä junamatka ei houkutellut todistajaksi sotaoikeuteen; tappelupukarit oli Oulusta. Siten mua lyönytkin kotiutui ajallaan, tapaus olisi herkästi tulkittu virkamiehen väkivaltaiseksi vastustamiseksi. Tätäkin ajattelin, kun kirjoitin raporttiini ainoastaan varusmiesten tapelleen keskenään.
Aika pian tämän jälkeen huomattiin, että järjestyksenpitoon tarvitaankin kaksi peruskoulutettua eli Lappeenrannan Päällystöopiston käynyttä ja kolmas vakivirkamies bussikuljetuksen valvojaksi. Leirejä oli silloin ollut jo yli 30 vuotta, mutta ehkä siviiliyhteiskunnan sietokyly ei enää suodattanut tällaista menoa "pojat on poikia" asenteella. Nykyisin ei kukaan pysty edes kuvittelemaan tilannetta, jossa känniset varusmiehet kirjaimellisesti valtaavat koko kaupungin keskustan muutamaksi tunniksi ja sama toistuu useamman viikonlopun ajan.
fi.wikipedia.org
www.lansi-savo.fi
