Viron metsäveljet

pstsika

Haukka
Koska aihe on suurimmalle osalle suomalaisista melko vieras kirjoitin pitkähkön alustuksen, jotta nekin, joille aihe on vieras saisivat jonkinlaisen käsityksen ennen keskustelun aloittamista.

Ensimmäinen neuvostomiehitys ja kesäsota 1941

Suomen neuvotellessa Neuvostoliiton kanssa syksyllä -39 myös Baltian maat olivat vastaavanlaisessa tilanteessa. Virossa neuvottelut johtivat siihen, että historiaa alettiin kirjoittaa venäjäksi.
Lokakuussa 1939 Suomessa alkoi liikekannallepano. Samaan aikaan lahden toisella puolen 18.10.1939 ensimmäiset neuvostojoukot saapuivat Viron alueelle.
Vuonna 1940 Viro miehitettiin muiden Baltian maiden tavoin. Miehityksen alettua neuvostovalta aloitti ”puhdistukset vastavallankumouksellisista ja neuvostovastaisista elementeistä”.
Tulilinjalle joutuivat Viron tasavallan entiset ministerit, oikeuslaitoksen- ja valtion virkamiehet, puolueiden jäsenet, poliisit, upseerit, vapaaehtoisten maanpuolustusjärjestöjen jäsenet, papit, pankkiirit yms.

Uusi valta käski 17. kesäkuuta 1940 riisua aseista ja sen jälkeen hajoittaa Viron suojeluskuntajärjestö Kaitseliiton.
Suojeluskuntalaiset ”tottelivat” käskyä ja aloittivat aseiden ja muun varustuksen kätkemisen sekä mahdollisesti arkaluonteisten asiakirjojen hävittämisen. Järjestöä ei saatu kuin näennäisesti hajoitettua, koska ne pitivät edelleen yhteyttä kunta- ja maakuntatasolla.
Virumaan suojeluskunnan johto antoi ohjeeksi olla näennäisen lojaali uudelle vallalle, säästää aseita ja odottaa parempaa aikaa, jolloin voitaisiin tarttua tilaisuuteen ja palauttaa itsenäisyys.

Ensimmäiset merkittävät vastarintaryhmittymät alkoivat samaan aikaan muodostua, mutta varsinkin alkuun niiden toiminta oli ”puuhastelua”, jossa härnättiin miehittäjää nostamalla näkyviin itsenäisen Viron lippuja ja levittämällä lentolehtisiä.

Maaliskuussa 1941 Suomessa alettiin kouluttaa virolaisista koostuneelle ryhmälle radio- ja vakoilutoimintaa.
Kesäkuussa ryhmä liitettiin toiseen, hieman isompaan virolaisryhmään, jota saksalaiset kutsuivat nimellä Gruppe Erna – Erna ryhmä.
Ernaa oli tarkoitus käyttää tiedustelu ja sabotaasitehtäviin ja se lähetettiin tehtäviinsä heinäkuussa 1941. Ryhmän merkitys erityisesti Pohjois-Virossa oli huomattava.

Saksa-Neuvostoliitto sodan alkamisen yhteydessä aseellinen vastarinta Virossa roihahti liekkeihin ja etenevä Saksan Wehrmacht tottui siihen, että kylään tai kaupunkiin saavuttaessa neuvostoliittolaiset oli tapettu tai ajettu pakoon ja lipputangossa liehui sinimustavalkoinen lippu.

Saksalaismiehityksestä takaisin neuvostovaltaan

Saksalaismiehityksen aikana tehokasta ja organisoitua vastarintaa ei juuri ollut, vaan virolaiset suureksi osaksi taistelivat joko Suomen tai Saksan asetakissa Neuvostoliittoa vastaan tai pakko-oton seurauksena Neuvostoliiton riveissä.
Suomen armeijassa palveli 3273 virolaista, jotka muodostivat JR 200:n ja 10 % merivoimien vahvuudesta.
Jonkin verran metsäveljiä kuitenkin oli, mutta toiminta oli lähinnä miehittäjältä piileskelyä.

Saksan aloitti vetäytymään Virosta syksyllä 1944. Näihin aikoihin Viroon perustettiin Otto Tiefin johtama hallitus, joka 19.9. ilmoitti olevansa puolueeton Saksan ja Neuvostoliiton välisessä sodassa ja pyysi apua länsimailta.
Saksalaiset tulkitsivat tämän kapinaksi, jonka seurauksena virolaiset ja saksalaiset sotilaat ottivat yhteen eri puolilla Viroa.
Syyskuun 26. päivään mennessä koko Manner-Viro oli Neuvostoliiton miehittämä.

Uusi neuvostomiehitys 1944-1991

Neuvostoterrorin pelossa metsiin alkoi syksyllä 1944 paeta suurin joukoin miehiä, naisia ja lapsia. Tuolloin ihmiset vielä uskoivat, että Saksan romahdettua länsiliittoutuneet ja Neuvostoliitto alkaisivat sotimaan keskenään ja Viro vapautuisi tämän sodan seurauksena. Sotaan asti tulisi pysyä piilossa ja valmistautua taistelemaan kuten vuonna 1941.

Toisen maailmansodan päättyminen pakotti kuitenkin myöntämään, että uuden sodan alku voi viivästyä ja miehityksestä tulla odotettua pidempi. Tämän johdosta metsäveljien tuli muuttaa taktiikkaansa hyökkäävämmäksi.
Kesällä 1945 toiminta siirtyi uuteen vaiheeseen.
Metsäveljet tekivät iskuja neuvostovallan hallintokoneistoa, turvallisuuspalvelun työntekijöitä ja pieniä armeijan yksiköitä vastaan koko maassa. Suuria sotilasyksiköitä vastaan ei vielä hyökätty vaan iskut olivat nopeita ja rajuja, jonka jälkeen irtauduttiin välittömästi metsän suojiin.
Toiminta piti sisällään myös erilaista sabotaasia ja iskuja vankiloihin tms. putkatiloihin, joista vapautettiin kiinni jääneitä metsäveljiä, siviilejä ja sotavankeja.

Kansakunnan vastarintamielialan ja kansallisen identiteetin ylläpitäminen katsottiin tärkeäksi tehtäväksi ja kun Neuvostoliitto alkoi hävittämään Viron vapaussodan muistomerkkejä siihen vastattiin tuhoamalla neuvostopatsaita ja nostamalla kansallisina juhlapäivinä oma lippu näkyvälle paikalle. Esim. kirkon torneihin ja maanmittaustorneihin.
”Neuvostopyhien” ja vaalipäivien aikana sabotaasi ja ”kiusanteko” kiihtyivät.

Aktiivisia yhteistoimintamiehiä lähestyttiin aluksi varoituskirjeillä ja ellei se tehonnut kyseinen kollaboraattori yleensä tapettiin.
Vuoden 1949 kyyditysten jälkeen kostotoimenpiteet yhteistoimintamiehiä vastaan raaistuivat ja tavaksi tuli tappaa koko perhe. Olihan monen metsäveljen perhe ja lähimmäiset kyyditetty Siperiaan ja mielessä oli luonnollisesti tuon kostaminen. Ennen vuoden -49 kyydityksiä vastarintaliike ei järjestelmällisesti hyökännyt yhteistoimintamiesten perheitä vastaan ja mikäli jonkun kollaboraattorin perhe joutui tulilinjalle, oli kyseessä yleensä yksittäisen vastarintamiehen henkilökohtainen kosto, jolle ei ollut ns. ylempää lupaa.
Lähteistä riippuen vastarintaliike tappoi 900-2000 yhteistoimintamiestä, joista suurin osa kuului hävityspataljooniin tai toimi yhteistyössä Neuvostoliiton turvallisuuspalvelun kanssa.

Vastarintaliike pyrittiin jo alusta alkaen koordinoimaan koko maan kattavaksi ja yhden keskusjohdon alaisuudessa toimivaksi.
Ensimmäisenä tätä yritti Viron armeijan majuri Hendrikson vuonna 1945, mutta turvallisuuspalvelu onnistui hajottamaan kolmen maakunnan yhdistäjäksi perustetun Viron pelastuskomitean (Eesti Päästekomitee) saman vuoden loppuun mennessä.

Viron pelastuskomitean tuhosta huolimatta neuvostoliitto ei pystynyt estämään suuren metsävelijärjestön syntymistä ja -46 alkuvuodesta virolaisupseeri Endel Redlich perusti Aseellisen taistelun liiton (Relvastatud Voitluse Liit, RVL).
RVL pystyi kokoamaan keskitetyn johdon alle useita maakuntia ja luomaan yhteydet länteen.
RVL:n jäsenmäärästä ei ole tarkkoja tietoja, mutta lähteestä riippuen sen vahvuus arvioidaan 2000-5000 mieheksi.
Suurin osa metsäveljistä siis eli, piileskeli ja taisteli pienehköissä 3-20 miehen soluissa eikä ollut keskusorganisaatioon yhteydessä. Nämä ryhmät pystyivät jatkamaan toimintaansa pidemmälle kuin keskusorganisaatioon kuuluneet, mutta niiden toiminta ei ollut yhtä merkittävää.

Neuvostoliittolaisten mukaan vuoden 1947 marraskuuhun mennessä oli tapettu tai vangittu 8468 ”bandiittia”. Noin 6000 oli ”legalisoitu” ja päästetty palaamaan yhteiskuntaan sen jälkeen kun nämä olivat oma-aloitteisesti luopuneet taistelusta. Historian tässä vaiheessa vastarintataistelijoita oli metsässä vielä noin 15 000 eli karkeasti puolet.

Alkuvuodesta 1948 turvallisuuspalvelu pääsi RVL:n jäljille ja sen johto tuhottiin/vangittiin vuoden -49 loppuun mennessä.
Vuoden -49 keväällä toteutettu suurkyyditys, jossa kyydittiin +20 000 virolaista Siperiaan nosti vastarintaliikkeen aktiivisuutta huomattavasti, vaikkakaan kyyditystä ei pystytty estämään.
Vuosi 1949 oli aktiivisuudesta huolimatta käännöskohta metsäveljien taistelussa, koska pakkokollektivisointi heikensi mahdollisuutta saada tukea talonpojilta ja kyydityksen veivät suurimman osan metsäveljien tukijoista mukanaan.

Taistelu kuitenkin jatkui aktiivisena vuoteen 1952 asti ja senkin jälkeen metsässä oli vielä miehiä. Viimeiset taistelut järjestyneiden vastarintamiesten ja neuvostosotilaiden välillä käytiin 1955-56.

1956-57 neuvostojohto lupasi armahduksen vielä metsässä oleville ja tällöin suurin osa vielä jäljellä olevista luovutti aseensa, mutta metsiin jäi vielä miehiä jotka olivat päättäneet taistella kuolamaansa saakka.
Viimeiset turvallisuuspalvelun kiinnisaamat metsäveljet kaatuivat vasta 1970- luvulla.

Vaikka aseellinen vastarintaliike loppuikin käytännössä 1950-luvun puoliväliin mennessä se ei merkinnyt kaiken vastarinnan loppumista, vaan metsäveljien perinnettä jatkoivat mm. maanalaiset koululaisryhmät ja myöhemmin avoin vastarinta, joka johti Viron ja muiden Balttien maiden uudelleen itsenäistymiseen 1991.

Punaisen terrorin uhreina henkensä menetti 180 000 ihmistä eli 17 % Viron tuolloisesta väestöstä. Vastaava osuus kansakunnasta olisi merkinnyt USA:ssa 22,4 miljoonaa, Saksassa 13,7 miljoonaa ja Suomessa 630 000 kuolonuhria.

Jos aihe kiinnostaa niin suosittelen luettavaksi seuraavia teoksia, jotka kaikki löytyvät suomenkielisinä.

- Mart Laar: Unohdettu sota – Sissi- ja tiedustelusotaa Virossa toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen.
- Mart Laar: Viro toisessa maailmansodassa
- Mart Laar: Unohdettu sota – Viron aseellinen vastarintaliike 1944-1956
- Mart Laar: Punainen terrori – Neuvostoväkivallan vuodet Virossa

Keskustelu ja täsmentävät tiedot tervetulleita.
 
brothers.jpg


Ülo Altermannin ryhmän miehiä ampumaharjoituksessa.


Bunker_of_lith_partisans.jpg


Piirros korsusta.


Mixofweapons1.jpg


Aseistusta.


488_metsavennad2.jpg


Orion-ryhmän johtaja Jan Roots laskemassa rahoja onnistuneen rahakuljetusryöstön jälkeen.


parteligrupp.gif

Eräs ryhmä vuodelta 1951.
 
Tämän vuoden elokuussa löytyi Etelä-Virosta Vorun läheltä joukkohauta, jossa 10 miehen ruumiit. Tätä on arveltu metsäveljien joukkohaudaksi.

Mart Laarin teoksia tunnetumpi on Eno Raudin Metsäveljet teos 90-luvun alusta. Historiallisessa tarkkuudessa se ei kuitenkaan pääse lähellekään.

Viimeisin taistellen kuollut Metsäveli oli August Sabbe. Hänen kaatumispaikallaan on nykyään muistomerkki. Voru-Räpinä tieltä on sen luokse opastus. Hän kaatui 1978.

Vuonna 2000 puhuttiin kovasti Voitkan veljeksistä. Heitä nimitettiin usein myös metsäveljiksi, vaikkei heillä ollut mitään varsinaista muuta yhteyttä kuin alkuperäisiin metsäveljiin kuin käyttämänsä keinot asua ja selviytyä metsässä 14 vuotta. He eivät olleet varsinaisia vapaustaistelijoita vaan alkuperäinen syy paeta metsiin oli ilmeisesti armeijapalveluksen välttely. Heistä tehtiin vuonna 2004 elokuva V.O.I.T.K.A -metsän veljet ja Ülo Russak kirjoitti heistä kirjan 2001. Toinen veljeksistä on sittemmin opettanut selviytymistaitoja ainakin Kaitseliitille.
 
niäämi kirjoitti:
Tämän vuoden elokuussa löytyi Etelä-Virosta Vorun läheltä joukkohauta, jossa 10 miehen ruumiit. Tätä on arveltu metsäveljien joukkohaudaksi.

Joo. Kopioin HS:n uutisen ketjuun ennen kuin se katoaa netin syövereihin.
Helsingin Sanomat kirjoitti:
Metsäveljien joukkohaudaksi epäilty hauta löytyi Etelä-Virosta
26.8.2011 14:21

STT-BNS
Etelä-Virosta on löytynyt joukkohauta, jossa epäillään olevan haudattuna niin kutsuttuja metsäveljiä. Siinä on kymmenen ihmisen jäännökset, kertoi Viron yleisradio ETV perjantaina.
Metsäveljillä tarkoitetaan virolaisten vastarintaliikettä, joka taisteli neuvostomiehitystä vastaan.
Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu NKVD teloitti omien arkistojensa mukaan 1 495 vastarintaliikkeen jäsentä Virossa, kertoi historiantutkija Meelis Saueauk.
Vorun läheltä löytynyt hauta on yksi suurimpia virolaistutkijoiden tietoon tulleita joukkohautoja. Sen jäljille päästiin metsänvartijan kertomuksen perusteella.

Linkki kyseiseen uutiseen.

Mart Laarin teoksia tunnetumpi on Eno Raudin Metsäveljet teos 90-luvun alusta. Historiallisessa tarkkuudessa se ei kuitenkaan pääse lähellekään.

Raud kirjoitti tuon kirjan jo vuonna 1968 ja kirjoitushetki näkyy kirjassa vahvasti.
Kirjan perusteella metsäveljet lähinnä dokailivat metsässä ja välillä kävivät ryöstämässä lisää viinaa. Ihan viihdyttävä romaani se silti on.
Kyllähän tuossa porukassa (vastarintaliike) oli yksilöitä, jolle viina maistui reippaasti ja Laarin Unohdetussa sodassa joku metsäveliveteraani sanoikin, että jonkinlainen osuus tappioista aiheutui tavallaan ”turhaan”, kun otettiin viinaa ja kännipanetuksessa lähdettiin naisiin, mutta osuikin NKVD:n partio vastaan.

Mielestäni Raudin kirja kuitenkin korostaa tuota juopottelua liikaa.

Edit. Kirotusvirheitä
 
Lisää kuvia.

sabbes.gif


August Sabbe kuvattuna 1950- luvun alussa.

228542t20h74a7.jpg


Sama mies vuonna 1978 muutama minuutti ennen kuolemaansa. Vasemmalla Sabbe onki kädessä, oikealla KGB:n mies.


hirmusantsvanem.gif


Hirmus-Ants eli Ants Kaljurand. RVL:n paikallisjohtaja Pärnumaalla. Jäi kiinni 1949 ja teloitettiin 1951.

metsa.jpg


Ryhmä pärnumaalaisia metsäveljiä kesäsodassa 1941.


linder.jpg


Arnold Lindermann. Aseena Tokarev TT-33.


lehvik.gif
 
pstsika kirjoitti:
Mart Laarin teoksia tunnetumpi on Eno Raudin Metsäveljet teos 90-luvun alusta. Historiallisessa tarkkuudessa se ei kuitenkaan pääse lähellekään.

Raud kirjoitti tuon kirjan jo vuonna 1968 ja kirjoitushetki näkyy kirjassa vahvasti.
Kirjan perusteella metsäveljet lähinnä dokailivat metsässä ja välillä kävivät ryöstämässä lisää viinaa. Ihan viihdyttävä romaani se silti on.
Kyllähän tuossa porukassa (vastarintaliike) oli yksilöitä, jolle viina maistui reippaasti ja Laarin Unohdetussa sodassa joku metsäveliveteraani sanoikin, että jonkinlainen osuus tappioista aiheutui tavallaan ”turhaan”, kun otettiin viinaa ja kännipanetuksessa lähdettiin naisiin, mutta osuikin NKVD:n partio vastaan.

Mielestäni Raudin kirja kuitenkin korostaa tuota juopottelua liikaa.

Edit. Kirotusvirheitä
Tuli ilmaistua itseäni huonosti. Piti tietenkin mainita että 90-luvun alussa suomennettu Raudin teos. Kirjoitettuhan se oli jo tosiaan aiemmin. Ja selvyydeksi sanottakoon vielä että iste en ole kyseistä teosta lukenut. Aiheeseen liittyvänä toin sen kuitenkin esille.
 
Tunnen vain vähän baltteja, joten otanta on huono. Mutta olempa kuullut kertomuksen aikalaiselta, jonka mukaan ei tiedetty kumpaa pelätä enemmän: sankarrrillisia isämmaan miehiä vaiko nkvd:ta? Tämä siis vuosilta -44 jne. Se oli vain kuulemma saletti, että molemmat kunnioittivat huonosti naisrauhaa ja ryöstivät kulkiessaan suunnilleen kaiken irtoavan.

Kohta tietysti KOKO SUOMEN IHAILEMA SOHVI OKSANEN taiteilee jumalattoman eestijärkäleen, jonka mukaan ainoa millä on maailmassa käsitystä kärsimyksestä ja sankarillisesta taistelusta on Virosta kotoisin....ja kirjaa ostaa jokainen suomalainen feministi ja hmmm, korkeakulttuurin airuet.

Taisteliko Metsän veljet turhaan? Jaa,a, käsittääkseni balttian maiden perspektiivi pärjäävinä valtioina on korkeintaan lohduton. Heikäläinen väestökato on karua luettavaa eikä kansallistunteesta ole kyllä mitään tietoakaan muuta kuin muutamilla kesäjuhlilla, joita pyöritetään kännäävän turistilauman iloksi.
 
baikal kirjoitti:
Tunnen vain vähän baltteja, joten otanta on huono. Mutta olempa kuullut kertomuksen aikalaiselta, jonka mukaan ei tiedetty kumpaa pelätä enemmän: sankarrrillisia isämmaan miehiä vaiko nkvd:ta? Tämä siis vuosilta -44 jne. Se oli vain kuulemma saletti, että molemmat kunnioittivat huonosti naisrauhaa ja ryöstivät kulkiessaan suunnilleen kaiken irtoavan.

Itsenäistymisen jälkeen ns. hyviksien puolelta kirjoitettu virolainen historian kirjoitus myöntää tuon.
Metsäveljet tosin rankaisivat omissa riveissään olleita sikailijoita melko kovalla kädellä toisin kuin venäläiset.
En ole missään kohtaa tarkoittanut, että virolaiset vastarintamiehet olisivat olleet joitakin pyhimyksiä.
Kyseiset miehet olivat ymmärtääkseni aivan tavallisia ihmisiä ja omasivat tavallisten ihmisten tunteet, heikkoudet ja huonot puolet. Aivan kuten ketkä tahansa sotilaat.


Kohta tietysti KOKO SUOMEN IHAILEMA SOHVI OKSANEN taiteilee jumalattoman eestijärkäleen, jonka mukaan ainoa millä on maailmassa käsitystä kärsimyksestä ja sankarillisesta taistelusta on Virosta kotoisin....ja kirjaa ostaa jokainen suomalainen feministi ja hmmm, korkeakulttuurin airuet.

Jos tuo oli minulle tarkoitettu kuittaus niin ohi menee, että heilahtaa.
Viron kansan kokemat vääryydet eivät korota tai alenna muiden kansojen kokemia vääryyksiä tai ole sen ”arvokkaampia”, mutta tosiasia on, että Balttian maat kärsivät toisesta maailmansodasta ja sen seurauksista todennäköisesti kaikkein eniten.

En ole feministi enkä ”korkeakulttuurin airue”, mutta olen silti suunnitellut jossain vaiheessa lukevani jonkin Oksasen kirjoittaman teoksen, koska aihe kiinnostaa minua.

Taisteliko Metsän veljet turhaan? Jaa,a, käsittääkseni balttian maiden perspektiivi pärjäävinä valtioina on korkeintaan lohduton. Heikäläinen väestökato on karua luettavaa eikä kansallistunteesta ole kyllä mitään tietoakaan muuta kuin muutamilla kesäjuhlilla, joita pyöritetään kännäävän turistilauman iloksi.

Minun mielestäni eivät taistelleet turhaan, vaikka aseellinen vastarintaliike ei onnistunutkaan vapauttamaan maata. Vastarintaliikkeen henkinen perintö on nykyvirolaisille tärkeä, koska se osoittaa, ettei miehitykseen alistuttu ampumatta laukaustakaan ja tekee siten venäläisen katsomuksen asioiden kulusta helposti kyseenalaistettavaksi ja naurettavaksi.

Kansallistunteen puuttumisesta voidaan olla perustellusti montaa mieltä niin Virossa kuin Suomessakin.
Oma otantani tässä asiassa perustuu suureksi osaksi Kaitseliiton jäseniin ja ainakin he omaavat samankaltaisen arvomaailman kuin minä ja merkittävä osa suomalaisista aktiivireserviläisistä. Tietysti Virossa on ihmisiä joille kyseinen asia ei merkitse mitään, mutta niin on myös Suomessa ja kaikissa maailman maissa.

Mitkä asiat mielestäsi sitten edustavat kansallistunnetta? MM-kiekkojuhla Kauppatorilla? Lordin voitto jossain laulukilpailussa? Missikisat?
Omasta mielestäni kansallistunnetta ei tarvitse esitellä ulospäin jos se löytyy sydämestä.
 
Viron vapauduttua, oli aikoinaan lehdessä virolaisen vanhan metsäveljen haastattelu.
Haastattelun lopussa metsäveli totesi, että metsäveljenä ollessaan hänellä oli aina pistooli mukanaan.
Tähän oli toimittajan loppukaneettina:
"Ilmeestä päätellen, ei vanha palvelija ole nytkään kaukana".....

Vanha metsäveli, ei siis ollut luopunut varusteistaan vapautumisen jälkeenkään.
Tässä lienee ajattelemisen aihetta nykysuomessakin......
 
sinko kirjoitti:
Viron vapauduttua, oli aikoinaan lehdessä virolaisen vanhan metsäveljen haastattelu.
Haastattelun lopussa metsäveli totesi, että metsäveljenä ollessaan hänellä oli aina pistooli mukanaan.
Tähän oli toimittajan loppukaneettina:
"Ilmeestä päätellen, ei vanha palvelija ole nytkään kaukana".....

Vanha metsäveli, ei siis ollut luopunut varusteistaan vapautumisen jälkeenkään.
Tässä lienee ajattelemisen aihetta nykysuomessakin......

Olikos Suomessakin "metsäveljiä" vielä sotien jälkeen; sotien ajan karkureita siis tai VALPO:n vainoamia?. Muistelen että olisi ollut vielä jonkin aikaa sotien jälkeen. Oliko määrät isoja ja miten niitten kanssa meneteltiin; saivatko armahdusta vaiko pelkästään kakkua? :-/.
 
veffeade kirjoitti:
Olikos Suomessakin "metsäveljiä" vielä sotien jälkeen; sotien ajan karkureita siis tai VALPO:n vainoamia?. Muistelen että olisi ollut vielä jonkin aikaa sotien jälkeen. Oliko määrät isoja ja miten niitten kanssa meneteltiin; saivatko armahdusta vaiko pelkästään kakkua? :-/.
Eikös käpykaarti vapautettu kaikesta ja punaisen valpon vainoamat, maan puolesta taistelleet, häipyneet ulkomaille ?
 
sinko kirjoitti:
veffeade kirjoitti:
Olikos Suomessakin "metsäveljiä" vielä sotien jälkeen; sotien ajan karkureita siis tai VALPO:n vainoamia?. Muistelen että olisi ollut vielä jonkin aikaa sotien jälkeen. Oliko määrät isoja ja miten niitten kanssa meneteltiin; saivatko armahdusta vaiko pelkästään kakkua? :-/.
Eikös käpykaarti vapautettu kaikesta ja punaisen valpon vainoamat, maan puolesta taistelleet, häipyneet ulkomaille ?

Juuh, mutta jäikö nuita käpykaartilaisia kummittelemaan vielä sodan jälkeenkin metsiin? :confused:.
 
veffeade kirjoitti:
Juuh, mutta jäikö nuita käpykaartilaisia kummittelemaan vielä sodan jälkeenkin metsiin? :confused:.
Ei kyllä itsellä mitään tietoa.
Mutta miksi olisivat jääneet, kun niistä oli tullut kunniakansalaisia ja virkapaikat olivat auki.....
 
sinko kirjoitti:
veffeade kirjoitti:
Juuh, mutta jäikö nuita käpykaartilaisia kummittelemaan vielä sodan jälkeenkin metsiin? :confused:.
Ei kyllä itsellä mitään tietoa.
Mutta miksi olisivat jääneet, kun niistä oli tullut kunniakansalaisia ja virkapaikat olivat auki.....

Niitähän uhkasi sotatuomioistuin: Mitä järkee lähtee kokeilemaan siviiilipuolta kun kerran tuomiot tulis kuitenkin sotalain muakaan.

Väitän, että nuista EI OLISI TULLUT kunniakansalaisia eivätkä virkapaikatkaan olisivat aunenneet.

Kun muut en tiedä, julistan nuo kiinnijääneet määräaikaiseen kadotukseen Sörkän vankilan uumeniin....:a-angry:
 
veffeade kirjoitti:
sinko kirjoitti:
veffeade kirjoitti:
Juuh, mutta jäikö nuita käpykaartilaisia kummittelemaan vielä sodan jälkeenkin metsiin? :confused:.
Ei kyllä itsellä mitään tietoa.
Mutta miksi olisivat jääneet, kun niistä oli tullut kunniakansalaisia ja virkapaikat olivat auki.....

Niitähän uhkasi sotatuomioistuin: Mitä järkee lähtee kokeilemaan siviiilipuolta kun kerran tuomiot tulis kuitenkin sotalain muakaan.

Väitän, että nuista EI OLISI TULLUT kunniakansalaisia eivätkä virkapaikatkaan olisivat aunenneet.

Kun muut en tiedä, julistan nuo kiinnijääneet määräaikaiseen kadotukseen Sörkän vankilan uumeniin....:a-angry:

Ei kyllä mikään sotatuomioistuin uhannut käpykaartilaisia Moskovan välirauhan jälkeen! Kyseisessä sopimuksessa oli nimittäin pykälä jonka mukaan "Kaikki Yhdistyneiden kansakuntien hyväksi toimineet on vapautettava." Syksyllä 1944 käytiin suuri määrä oikeudenkäyntejä, jos syytetty älysi sanoa kyseiset taikasanat täytyi mies päästää vapaaksi. Itse asiassa jotkut sotatuomarit saattoivat sanoa varusmiehille jotka vetosivat kuolemanpelkoon paon syynä "Sotamies Nönnöö, todellinen syy oli se, ettette halunnut taistella YK:ta vastaan."
 
Hiljattain oli Kirkko ja me lehdessä noista käpykaartilaisista juttu. En nyt muista tarkasti, mutta siinä tosiaan mainittiin, että heidät armahdettiin käytännössä lähes heti sodan päättymisen jälkeen. Yksi heistä oli ammuttu muistaakseni kolme päivää ennen sodan päättymistä ja viikkoa myöhemmin olisi jo armahdus tullut. Jos löydän lehden jostain niin tarkastan miten asia siinä kerrottiin.

Edit: ei ole enää lehteä osunut käteen
 
Sain luetuksi Hermann Behrin kirjan Partisaanina Viron metsissä (alkuperäinen nimi "Der Wolf von Laekvere : ein Deutscher als Partisan in den estnischen Wäldern").
Kirja kertoo saksalaissotilaan Franz Sch...:n tarinan alkaen sotavankileiriltä, josta pakeni muutaman toverinsa kanssa ja liittyi metsäveliryhmään aikomuksenaan palata nopeasti takaisin Saksaan.
Neljän vuoden jälkeen hän kuitenkin jäi uudelleen kiinni ja pääsi palaamaan Saksaan vasta 1956.

Kirja on kirjoitettu 1958 ja suomennettu samana vuonna. Ihan mielenkiintoinen kirja aiheesta kiinnostuineille.
 
pstsika kirjoitti:
Sain luetuksi Hermann Behrin kirjan Partisaanina Viron metsissä (alkuperäinen nimi "Der Wolf von Laekvere : ein Deutscher als Partisan in den estnischen Wäldern").
Kirja kertoo saksalaissotilaan Franz Sch...:n tarinan alkaen sotavankileiriltä, josta pakeni muutaman toverinsa kanssa ja liittyi metsäveliryhmään aikomuksenaan palata nopeasti takaisin Saksaan.
Neljän vuoden jälkeen hän kuitenkin jäi uudelleen kiinni ja pääsi palaamaan Saksaan vasta 1956.

Kirja on kirjoitettu 1958 ja suomennettu samana vuonna. Ihan mielenkiintoinen kirja aiheesta kiinnostuineille.

KIRJALLISUUTTA (ja muutakin aiheeseen liittyvää): http://www.suomenpojat.fi/fi/kirjallisuutta.html

Luin juuri tuon "Raul Kuutma, Suomen-poikien tie. Virolaissotilaiden kohtalo."
SUOSITTELEN!

Wipipedia tietää tummosta soomepoisid:sta >> http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen-pojat
 
veffeade kirjoitti:
sinko kirjoitti:
veffeade kirjoitti:
Juuh, mutta jäikö nuita käpykaartilaisia kummittelemaan vielä sodan jälkeenkin metsiin? :confused:.
Ei kyllä itsellä mitään tietoa.
Mutta miksi olisivat jääneet, kun niistä oli tullut kunniakansalaisia ja virkapaikat olivat auki.....

Niitähän uhkasi sotatuomioistuin: Mitä järkee lähtee kokeilemaan siviiilipuolta kun kerran tuomiot tulis kuitenkin sotalain muakaan.

Väitän, että nuista EI OLISI TULLUT kunniakansalaisia eivätkä virkapaikatkaan olisivat aunenneet.

Kun muut en tiedä, julistan nuo kiinnijääneet määräaikaiseen kadotukseen Sörkän vankilan uumeniin....:a-angry:

Vaimokkeen pappa ei tullut ihan heti sodan päätyytyä ihmisten ilmoille, kun ei ollut komukka vielä siinä vaiheessa. Keksi kuitenkin hyvin pian ryhtyä komukaksi ja hyvällä menestyksellä....
 
Back
Top