WW II pommittajat !

Olihan Lacasterissakin alatorni jos niin vain haluttiin.
Yleensä ei haluttu. . . .
Martin Drewes muistelmissaan kertoili tapauksesta jossa hän aamuyöllä meren yllä jahtasi Bf 110 yöhävittäjällä brittiläistä pommikonetta eikä mallissa pitänyt olla ala-ampumoa. Oli kuitenkin. Asia selvisi karvaasti ja liian lähellä mutta onneksi mersu säilytti lennettävyytensä ja kesti mantereelle asti. Brittikone taisi olla Lancaster jos oikein muistan. Kirjaa ei nyt ole saatavilla joten jää tarkistamatta. Drewes kuitenkin selvisi hengissä ja teki vielä toisen uran Brasiliassa.
 
Yllä mainittu Drewesin kirja on muuten mielenkiintoinen, mutta sitä vaivaa sama sakujen lentomuistelmille tyypillinen vika eli hyvin ympäripyöreä sisältö teknisten asioiden suhteen. Etenkin amerikkalaisiin muistelmiin on suuri ero.

Muistelen myös, että Drewes kirjoittaa Bf 110:n yksimoottoriominaisuuksista ihan eri tarinaa kuin brittien koelentojen pohjalta laatima raportti. Ja 100 kertaa 100:sta luotan enemmän koelentäjien tekemään raporttiin kuin muistelmiin.
 
Junkersilla oli ajatuksia strategisesta pommittajasta, mutta ne eivät lopulta puhjenneet juuri nuppua pidemmälle kukkaan.
.
 
Junkersilla oli ajatuksia strategisesta pommittajasta, mutta ne eivät lopulta puhjenneet juuri nuppua pidemmälle kukkaan.
.


Joo v. 1946 olisi nähty mielenkiintoisia koneita, jos Saksa olisi pystynyt jatkamaan sotaa...

Junkersin lisäksi oli monia muitakin vaihtoehtoja "Amerika bomberiksi":

Me 264


r7xFdbZ.jpg

He 277

PdeiseQ.jpg

Ta 400

99kFqPl.jpg


Fw 300


bvjphid.jpg
 

Liitteet

  • ta400_02.jpg
    ta400_02.jpg
    33.4 KB · Luettu: 11
Joo v. 1946 olisi nähty mielenkiintoisia koneita, jos Saksa olisi pystynyt jatkamaan sotaa...

Junkersin lisäksi oli monia muitakin vaihtoehtoja "Amerika bomberiksi":

Me 264


Katso liite: 82848

He 277

Katso liite: 82849

Ta 400

Katso liite: 82853


Fw 300


Katso liite: 82854

Ominaisuudet;

Me 264Ju 390He 277Fw 238Ta 400Fw 300
Max Speed (in mph)350314357416447394
Max Range (in miles)9,3157,4526,9006,3965,5895,465
Payload4,408 lbs @ max range*11,020 lbs @ 6,200 miles/22,046 lbs @7,452 miles6,612 lbs @ 6,900 miles or 13,224 lbs @ 5,340 miles22,040 lbs @5,278 miles or 11,020 lbs @ 6,396 miles22,040 lbs at 5,589 milesn/a
Service Ceiling (in feet)26,00029,19230,000n/a30,000n/a
 
Hieman lisää Wellingtonista.
Barnes Wallisin suurin kontribuutio oli patohyökkäyksien "bouncing bomb", Tallboy ja Grand Slam pommit.
Geodeesinen rakenne lentokoneissa oli virhe, mutta koska Wallisin asema Vickersillä oli mitä oli , niin sillä periaatteella rakennettiin lentokoneita; Wellesley,Warwick, Windsor.
Yksikään toinen valmistaja ei tätä neroa seurannut.
 
Geodeesinen rakenne lentokoneissa oli virhe, mutta koska Wallisin asema Vickersillä oli mitä oli , niin sillä periaatteella rakennettiin lentokoneita; Wellesley,Warwick, Windsor.
Yksikään toinen valmistaja ei tätä neroa seurannut.

Suuri nero kun perustelee teoreettisesti miksi joku asia on ylivertainen, niin harva uskaltaa tai edes pystyy väittämään vastaan. "Geodeettistä" rakennetta käytettiin vuosisadan alkupuolella parissa ilmalaivassa, esimerkiksi Schütte-Lanz SL1:ssä:

images


Professori Schütte oli suuri teoreetikko, mutta kaikki hänen teoreettisesti hyvät ideansa eivät olleet sitä käytännössä. Ilmalaivasuunnittelijana Wallis oli kyllä tietoinen SL1:stä.
Sikäli kun ymmärrän, geodeettinen rakenne oli tehokas joissain asioissa, mutta kovin joustava se ei ollut. Olen joskus silti miettinyt, voisiko se edelleen olla käyttökelpoinen vaikka jossain kuljetuskoneessa.
 
"Amerika bomber" oli kyllä hyvä esimerkki siitä minkälaista osajaa oli resursseista Saksassakin päättämässä. Hilleri itse tietysti mukana. Koko ideahan on aivan älyvapaa: mahdollinen pommikuorma olisi ollut mitätön, toisin merkityksetönkin koska kaikki "bomberit" olisi ammuttu alas jo paljon ennen USAn maaperää. Tai no, jos kerran olisivat päässeet yllättämään.. sodan kannalta täysin merkityksetöntä kuitenkin.
 
Back
Top