Yhdysvaltojen erikoisjoukkoja epäillään sadoista murhista
Yhdysvaltain erikoisjoukkoja epäillään sadoista murhista
17.8.2014 5:00
10
Ville Similä
Helsingin Sanomat
Umit Bektas Reuters
Yhdysvaltalaiset sotilaat tutkivat asunnon Wardakin maakunnassa Afganistanissa marraskuussa 2011.
Kun parrakkaat amerikkalaiset veivät ihmisiä kuulusteluihin, kuulusteltavat eivät palanneet koskaan takaisin.
"Parrakkaat amerikkalaiset" olivat Yhdysvaltain erikoisjoukkojen sotilaita Afganistanissa. Eliittisotilailla on lupa antaa partojensa rehottaa.
Kun erikoisjoukkojen A-ryhmä poistui Wardakin maakunnasta keväällä 2013, ainakin kymmenen afganistanilaista oli kadonnut.
Wardak on esimerkki Afganistanista, jossa aukeaa usein aivan toinen todellisuus vain muutaman kilometrin matkan jälkeen.
Maakunnan pääkaupunki Maidan Shar on runsaan puolen tunnin matkan päässä Afganistanin pääkaupungista Kabulista. Silti alue on niin vaarallinen, että pommi-iskut ovat lähes jokaviikkoisia. Paštuheimon hallitsemassa maakunnassa ääri-islamilainen Taleban hallitsee laajoja alueita, ja paikalliset asukkaat ovat hengenvaarassa, jos vain puhuvat ulkomaalaisille.
Nerkhin alue, jossa Yhdysvaltain tukikohta on, on vain muutaman kilometrin päässä Maidan Sharista. Alue on ollut väkivaltaisten sotapäälliköiden hallitsema jo 1990-luvulla ennen Talebanin voittokulkua. Muutaman kilometrin matkalla sotilaita tulitetaan säännöllisesti.
Yhdysvaltain erikoisjoukkojen tekemiksi epäillyt murhat ovat vakavimpia sotarikoksia, joita Yhdysvaltain sotilaat ovat tehneet koko vuonna 2001 alkaneen Afganistanin sodan aikana.
Ne ovat myös esimerkki selvittämättömistä sotarikoksista. Kun Afganistanin kansainvälinen sotilasoperaatio ISAF loppuu tämän vuoden lopulla, satoja siviilien kuolemia jää selvittämättä.
Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn maanantaina julkaisemassa raportissa on esimerkkeinä kymmenen tapausta, joissa on vahvat syyt epäillä Yhdysvaltain joukkoja.
Siviiliuhrien määrä Afganistanissa on vähentynyt vuoden 2009 jälkeen. Silti pelkästään raportin esimerkkitapauksissa on kuollut Amnestyn mukaan ainakin 140 siviiliä. Vuosina 2009–2013 pelkästään ilmaiskuissa on kuollut noin tuhat siviiliä.
Monissa tapauksissa Yhdysvaltain joukot tai niiden mukana kulkeneet afganistanilaiset ovat tappaneet raa'asti kiinni ottamiaan ihmisiä.
Toimittaja
Matthieu Aikins paljasti Wardakin murhaepäilyjä laajassa tutkivassa artikkelissaan, joka ilmestyi aikakauslehti Rolling Stonessa marraskuussa 2013.
Ruumiita alkoi löytyä ojista muutaman kuukauden päästä siitä, kun ihmisiä oli kadonnut. Osa oli haudattu Yhdysvaltain Nerkhin-tukikohdan ulkopuolelle. Lähimmät olivat vain 50 metrin päässä tukikohdasta, niin lähellä vartiotorneja, että ulkopuolisen olisi mahdoton kaivaa tulematta huomatuksi.
Moni ruumis oli amerikkalaisten käyttämissä ruumissäkeissä.
Amnestyn raportin mukaan murhista epäillyt Yhdysvaltain erikoisjoukot "kuulustelivat" epäiltyjä vesikidutuksella ja muilla raaoilla menetelmillä, joita käytettiin tiedustelupalvelu CIA:n salaisissa vankiloissa ja kidutuskeskuksissa. Pakkoasennot ja vankien valvottaminen olivat yleisiä metodeja.
Yhdysvallat on virallisesti luopunut presidentti
George W. Bushin käyttöön ottamista "poikkeuksellisista kuulustelumenetelmistä", joilla tarkoitettiin usein kidutusta.
Wardakin murhista on pidätetty vain A-ryhmän afganistanilainen tulkki, joka käyttää nimeä
Zikria Kandahari. Hänen epäillään itse tappaneen useita kiinniotettuja afganistanilaisia.
Sotarikoksen täyttymisen kannalta ei ole merkitystä, ovatko Yhdysvaltain joukot itse tehneet rikokset vai sallineet niiden tapahtuvan.
"He tekivät näin pelotellakseen ihmisiä, koska he eivät voineet voittaa kapinallisia", sanoi paikallisviranomainen
Janan Rolling Stonelle. "He eivät olleet Talebania, mutta vaikka olisivatkin, ketään ei saa tappaa näin."
http://www.hs.fi/ulkomaat/Yhdysvaltojen+erikoisjoukkoja+epäillään+sadoista+murhista+/a1408164922530