Yhdysvaltain presidentinvaalit 2020

Protheon_93

Ylipäällikkö
Todella moni asia on varmaan marraskuuhun saakka hyvinkin levällään. Lähtien siitä, miten äänestetään ja keiden antamat äänet lopulta hyväksytään mukaan. Äänestysjärjestelyt ovat täällä jotain aivan muuta, kuin Suomessa, jossa äänioikeus tulee kaikille automaationa ja äänestämisen helppous on varmistettu. Täällä vaalipäivä on tiistai, normaali työpäivä ,ja harvaan sijoitetuilla äänestyspaikoilla pahimmillaan useiden tuntien jonot. Monet eivät yksinkertaisesti pysty äänestämään, vaikka haluaisivat. Yleistä ennakkoäänestysmahdollisuuttakaan ei ole.

Republikaanit hyötyvät yleensä alhaisesta aktiivisuudesta ja tekevät nytkin kaikki temput, jotta mahdollisimman harva äänestäisi. On vahvoja ennusmerkkejä siitä, että voittajan ratkaisee lopulta republikaanien suuntaan kallellaan oleva korkein oikeus. Trump ei tule luovuttamaan sovinnolla, vaan on pohjustanut vaalivilppiväittämiään koko kautensa ajan.
Ja joillakin alueilla Amerikassa varsinkin reoublikaanituomarit+syyttäjät tykkäävät annella demokraattien vakaan kannattajajoukon eli afroamerikkalaisille kaikenlaisia tuomiota todella helposti, että saavat ne rikosrekisteriin ja näin vietyä heiltä äänioikeuden, koska tuossa hullulassa rikosrekisteri poistaa äänioikeuden.

Mikäli Amerikassa vaihdettaisiin vaalijärjestelmä samaksi kuin Suomessa eli kansa päättää johtajat, ei siellä Repuilla olisi ollut tämän vuosituhannen puolella presidentin presidenttiä ja samaten Reput olisi saanut tyytyä nuolemaan näppejään kakkospuolueena kongressissa, kun heidän gerrymandering ja äänestäjien vaimentaminen ei olisi enää antanut heille enemmistöä paikoista alle 50 prosentin äänisatsilla.
 
ER

Luutnantti
Vaalijärjestelmää on yritetty muuttaa suoraksi, mutta hanke ei ole koskaan edennyt. Silloin pääehdokkaiden pitäisi kampanjoida suurimmissa osavaltioissa ja pienempien osavaltioiden äänillä
ei olisi niin suurta vaikutusta vaaleihin.
 
Lapinukko

Kenraali
Hitto että minä korkkaan monet sen jälkeen jos Biden voittaa. Loppuu median ulina ja maailmasta tulee niin onnellinen rauhan paikka. Trump-psykoosiinkin sairastuneet kokevat parannuksen. Ai että sitä onnen päivää :)
 
Sitä voisi tehdä shottipelin. Ottaa yksi shotti vaikka per 50 valitsijamiestä, jota oma suosikkiehdokas saa.
 
simpauttaja

Kersantti
Heippa,

Trump pelaa kovaa peliä koronakriisillä. Jos tämä rokotemahdollisuus myöhästyy USA:n vaalien ylitse, Trumpin maine kärsii kolauksen. Jos rokote onnistuu, niin pisteet vaaleissa nousee. Mikäpäs siinä, miljardi sinne toinen tänne suurvallan budjetissa. Ilmeisesti luotto USA:n omaan rokotetuotantoon ei ole ihan 100% tasolla, koska rahaa pitää laittaa myös UK:hon.

Simpauttaja
 
SJ

Supreme Leader

Sikäli kun ymmärrän, niin kyse ei sinällään ole "rokotetuotannosta" vaan tuo rokote on testivaiheessa. Se ja jenkkien oma ohjelma voi olla vielä hylsy, eikä vie mihinkään. Tuo Oxfordin ohjelma nyt vaan sattuu olemaan lähimpänä valmista.
 
Top