Yhdysvaltain presidentinvaalit 2020

Lähinnä tässä jännitetään koska Biden julistautuu vaalien voittajaksi, tapahtuuko perjantai iltana/yönä USA:n aikaan, vai odotellaanko lauantaille tai jopa maanantaille. Tilanne täysin selvä, mutta toisaalta on aiemmiin hoettu, että kaikki äänet pitää laskea.
///
CNN:n mukaan tämä on USA:n historiassa 5. kerta kun istuva presidentti häviää vaalit.
///
CNN:n mukaan Bidenin yläpuolella on nyt pysyvä lentokieltoalue ja turvatoimia lisätään koko ajan lähemmäs presidentti-tasoa

Joo, päivällä lukaisin jostain että Secret Service ryhtyy nyt tehostamaan Bidenin ympärille rakennettuja turvatoimia.
 
Sinä vastaat kaikkeen mielikuvista rakennetuilla näkemyksillä. Meillä kaikilla on sellaisia mutta ei niitä kannata faktoina tarjoilla ilman mitään perusteluja ja argumentaatiota. Se on yhtä tyhjän kanssa tuuleen huutoa ja toki joku haluaa sellaistakin keskustelupalstalla harrastaa mutta eipä tuo kovin kehittävää ole.
Amerikassa kaikki on brändättyä ja perustuvat mielikuviin. Trump brändäsi itsensä mainiosti. Ihmiset suorastaan rakastavat häntä. En usko, että Biden kykenee samaan.
 
  • Tykkää
Reactions: H.A
Bidenillähän on mahdollisuudet yhdistää kansaa. Hieman kehuisi Trumpia reilusta kisasta, moittisi kaduilla riehuvaa äärivasemmistoa ja puhuisi jotain hienoa, patrioottista. America First.

Kuten pitäisi Suomessakin puhua, Suomi ensin. Kansakuntien päämiehet
ovat kansaansa varten eivätkä ulkomaita varten.

Ei ollut suurvoitto. Eipä se ollut 4 vuottakaan sitten.
Eiköhän Biden puhu kun tulee puheen aika..Voitto sinällään on ollut varma jo pari päivää. Ainakin niille jotka edes hieman ymmärtää jenkkien vaalijärjestelmää.
- yllätys oli oikeastaan siinä että Trump sai vaalipäivänä odotettua enemmän kannattajiaan liikkeelle.
- postiäänien suuri määrä oli, rekisteröinnin johdosta, tiedossa jo ennen vaaleja.
- ymmärrettävästi Trumpin vaalikoneisto otti ne silmätikukseen jo etukäteen, varsinkin kun aika monessa osavaltiossa (mm. Pennsylvania) rekisteröityessä tuli etukäteen ilmoittaa myös puoluekanta.

Ehkä juuri postiäänestäjien rekisteröinnin johdosta Bidenille ennustettiin hieman toteutunutta suurempaa voittomarginaalia. Koko valtakunnassa Biden sai noin 4 miljoonaa ääntä enemmän kuin Trump..ja valitsijamiehiä tullee olemaan reilut 300 kpl joten ei tarvitse jännittää sen enempää..Näiltä osin luvut ovat selkeitä.

Jokaisessa USA:n osavaltiossa annettiin ääniä sekä vaalipäivinä äänestyspaikoissa että ennakkoon postitse. Ne kaikki on laskettu osavaltiokohtaisiin tuloksiin.
- etukäteen on ollut tiedossa että demokraattien äänestäjät suosivat ennakkoon ja postitse äänestämistä..sillekin on selvät ja jo useampaan kertaan selvitetyt syynsä.
- eräissä osavaltiossa postiäänien laskeminen toteutetaan vasta vaalipäivän äänien laskun jälkeen..sekin on vakiintunut ja täysin lainmukainen menettelytapa. Ja kummankin puolueen tiedossa jo etukäteen.

Trump hävisi vaalit oman ja vaaliorganisaationsa tekemien järkyttävän typerien virhearviointien vuoksi..
- istuva presidentti on aina ollut ylivertaisessa asemassa, vain neljä kertaa Yhdysvaltojen historian aikana istuva presidentti on hävinnyt vaaleissa.
- katastrofaalisen koronantilanteen vuoksi oli selvää että ennakko-/postiäänestäminen tulee olemaan suosittu vaihtoehto kansalaisille..Biden'in kampanja iski tähän "rakoon" ja kannusta kaikkia rekisteröitymään ennakkoäänestäjiksi ja äänestämään postitse.. Se oli tietysti erittäin fiksu ja (korona)tilanteen huomioiden ylivoimaisesti paras vaihtoehto.

Mutta mitä tekikään Trump?
- hän vähätteli postiäänestystä, väitti sitä feikisi ja kehotti omia kannattajiaan välttämään ennakkoon äänestämistä..ja tulemaan äänestämään vasta varsinaisena vaalipäivänä.
- ja mitä tapahtui. Postiääniä annettiin paljon enemmän kuin koskaan aikaisemmin..
- todennäköisesti myös Trump'in kampanja huomasi tapahtuneen mutta siinä vaiheessa oli jo liian myöhäistä "kääntää kelkkaa", ja muuttaa kampanjan sanomaa sekä rekisteröityä postiäänestäjäksi.

Jos Trump'in vaalikoneisto ja hän itse olisi ymmärtänyt toimia samalla tavalla kuin Biden, Trump olisi saanut paljon suuremman osuuden postiäänistä ja sen myötä jatkokauden presidenttinä...
- mutta nyt meni kaikki pieleen ja tapojensa mukaan Trump on aloittanut - Mitäs muuta kuin kaikkiin suuntiin sinkoilevan syyttelyn ja syyllisten etsimisen!
 
Viimeksi muokattu:
Ajattelin silloin kun Trumppi tuli pressaksi että nyt saa Usa kovan luokan pisnesmiehen johtoonsa ja homma on pulkassa.
Erehdyin kovasti, saivat narsistin omahyväisen oikeudenkäynneillä uhkailevan valehtelijan, jonka suusta tulee sammakkoa ennalta arvaamattomassa tahdissa ja tilaisuuksissa.
Voiko mikään enää mennä pieleen, jää nähtäväksi :unsure:.
 
Trumpin kampanja on julkaissut tiedotteen, jonka mukaan se aikoo haastaa vaalituloksen. Tiedotteen mukaan kaikki ennusteet Bidenin voitosta ovat "virheellisiä" ja kisa "kaukana maalista".

– Vaali ei ole ohi. Virheellinen ennuste Joe Bidenista voittajana perustuu tuloksille neljässä osavaltiossa, jotka ovat kaukana maalista, tiedotteessa todetaan.



CNN:n useista lähteistä vahvistaman tiedon mukaan myös Trump-mielisen Fox News -uutiskanavan toimittajille on jaettu ohjeistusta, jonka mukaan Bidenia ei saa kutsua termillä "president-elect", vaikka hänen ennustettaisiinkin voittavan. "President-elect" viittaa presidentiksi vaaleissa valittuun henkilöön.

Tästä tulee pitkä ja vaiherikas peli :sneaky:
 
Miten harmaa herra mahtaa selviytyä voitonpuheestaan? Tuleeko näyttö eteen mistä lukee? Tää tilanne pitää nyt ottaa huumorilla
Ei vanhemman ihmisen sanoissaan hakeminen ole merkki hänen vähempiarvoisuudesta vaikka itseriittoisuudessasi tai itsetunnon puutteessa niin saatat haluta ymmärtääkin. Puhe saattaa olla foneettisesti ja kieliopillisesti oikein, sujuvaa ja hyvin äännettyä, mutta sanojen valinta etenkin väsyneenä on väärä ja lauseiden merkitys virheellinen. Tällaisen puhevian kokevat kertovat, että ajatukset kyllä olivat kunnossa, mutta niiden ilmaisu ei aina onnistu. Niinsanotun Wernicken alueen vaurioissa yksittäiset sanat eivät välttämättä katoa, mutta henkilön kyky lausua ajatuksensa heikkenee. Kaveri voi siis olla äärimmäisen fiksu mutta ei vain ole tarkoitettu yleisötapahtumien viihdyttäjäksi.

Jos et vaivaudu analysoimaan Trumpin ulosantia ja hänen tarkoitusperiä niin mitenkään ylevää kuvaa et anna luonteestasi tarttumalla Bidenin joihinkin vilpittömiin sanoissa kompurointeihin. Ihmisiä pitää tekevisiostakin katsoen koittaa ymmärtää vähän syvällisemmin tai sitten jättää pahasuopa harrastelija-analyysi sikseen.
 
Amerikassa kaikki on brändättyä ja perustuvat mielikuviin. Trump brändäsi itsensä mainiosti. Ihmiset suorastaan rakastavat häntä. En usko, että Biden kykenee samaan.
Olen ollut koko työurani tekemisissä tuote-, yritys ja henkilöbrandien rakentamisen parissa joten ymmärrän kyllä mikä on Trumpin brändin merkitys. Se ei ole kuitenkaan niinkään hänen fiksuuttaan vaan hänen taustajoukkojensa toimesta Trumpin luonnevikojen luovaa hyödyntämistä koska niille oli sosiaalinen tilaus. Eikä se edes tapahtunut suunnitellusti vaan yllätys se oli teamillekin kuinka asia upposi. Luovaa hulluutta siis. Jos tämä olisi Trumpin älyllistä strategiaa niin hän olisi kyllä hyödyntänyt fiksuuttaan busineksessä eikä hukannut sitä. Eikä hän myöskään velkaantuisi tai ajautuisi oikeussaleihin.
 
Viimeksi muokattu:
Amerikassa kaikki on brändättyä ja perustuvat mielikuviin. Trump brändäsi itsensä mainiosti. Ihmiset suorastaan rakastavat häntä. En usko, että Biden kykenee samaan.
Toinen puoli kansasta rakastaa ja toinen vihaa...välimuotoja ei juurikaan ole.

Se on kyllä ihan varma asia että Biden on Trumpin rinnalla kuiva kalkkuna, mutta ehkä se on presidentille ihan hyvä ominaisuus :sneaky: Narsistinen ja muutenkin äärimmäisen itsekeskeinen mediapersoona sopii ehkä sittenkin paremmin tosi-tv ohjelmiin, kun Valkoiseen taloon.
 

Eli todennäköisestä vaalivoitosta huolimatta, Trumpista ei osata päästää irti.

Onko nyt käymässä niin, että neljä vuotta vihaa on täyttänyt elämän niin, että se muodostuva tyhjyys on vaikea täyttää. Ensi hätään Trumpista pidetään kiinni rikossyytteillä, mutta koska jossain vaiheessa siitä on pakko päästää irti - niin millä vihan kasvattama aukko seuraavaksi täytetään?

...väkivallalla poliittisia vastustajia kohtaan?
 
Viimeksi muokattu:
Ei vanhemman ihmisen sanoissaan hakeminen ole merkki hänen vähempiarvoisuudesta vaikka itseriittoisuudessasi tai itsetunnon puutteessa niin saatat haluta ymmärtääkin. Puhe saattaa olla foneettisesti ja kieliopillisesti oikein, sujuvaa ja hyvin äännettyä, mutta sanojen valinta etenkin väsyneenä on väärä ja lauseiden merkitys virheellinen. Tällaisen puhevian kokevat kertovat, että ajatukset kyllä olivat kunnossa, mutta niiden ilmaisu ei aina onnistu. Niinsanotun Wernicken alueen vaurioissa yksittäiset sanat eivät välttämättä katoa, mutta henkilön kyky lausua ajatuksensa heikkenee. Kaveri voi siis olla äärimmäisen fiksu mutta ei vain ole tarkoitettu yleisötapahtumien viihdyttäjäksi.

Jos et vaivaudu analysoimaan Trumpin ulosantia ja hänen tarkoitusperiä niin mitenkään ylevää kuvaa et anna luonteestasi tarttumalla Bidenin joihinkin vilpittömiin sanoissa kompurointeihin. Ihmisiä pitää tekevisiostakin katsoen koittaa ymmärtää vähän syvällisemmin tai sitten jättää pahasuopa harrastelija-analyysi sikseen.
Trumpilla on sen sijaan aika pieni sanavarasto, imitoijan ihanne. Käyttää usein lyhyitä lauseita, 2-4 sanaa. Voi olla tehokeino, en tiedä, koska en ole asiantuntija, mutta oudolta kuulostaa.
 
Toinen puoli kansasta rakastaa ja toinen vihaa...välimuotoja ei juurikaan ole.

Se on kyllä ihan varma asia että Biden on Trumpin rinnalla kuiva kalkkuna, mutta ehkä se on presidentille ihan hyvä ominaisuus :sneaky: Narsistinen ja muutenkin äärimmäisen itsekeskeinen mediapersoona sopii ehkä sittenkin paremmin tosi-tv ohjelmiin, kun Valkoiseen taloon.
Narsismi ja toisista vastuullisesti huolehtiminen on vähän kuin vettä ja öljyä sekoittaisi.
 
Tässä välissä on hyvä muistella menneitä. Edellinen yhden kauden presidentti oli herrasmies ja osasi kunnioittaa presidentinviran mukanaan tuomaa arvokkuutta. George Herbert Walker Bush myönsi tappionsa rehdisti kunnioittaen demokraattista prosessia. Epäilen vahvasti ettei Trumpissa ole miestä tekemään samaa. Nähtäväksi jää.

 
Viimeksi muokattu:
Armeija joutuu kantamaan Trumpin Valkoisesta talosta pois.
Eiköhän Salainen Palvelu sen hoida, joutuvathan muutenkin katselemaan henkilöä vielä vuosia...

Jos T olisi huumorimiehiä, hoitaisi Bidenin kanssa yhteistilaisuuden jossa B tokaisee ne kuuluisat "You're fired"-sanat T:lle. Meinaan että some kyllä sen tulee tekemään... veisi heiltäkin sen hauskuuden...
 
Back
Top