Yhdysvaltain presidentinvaalit 2020

Päinvastoin..

Kun on muutaman kerran nähnyt molempien ehdokkaiden puheita ja esiintymisiä niin selvää on että Biden on sekä ulkoiselta että sisäiseltä habitukseltaan huomattavasti terveempi kuin Trump..
- Biden keskustelee sekä kommentoi älykkäästi ja huumorintajuisesti (jota Trump'ilta ei löydy lainkaan)
- toki hieman iäkäs, mutta kaikin puolin terve ja tulee elämään ainakin 90-vuotiaaksi (taustatukena on vielä hyvä työterveyshuolto)
- Biden on varmasti ehdokkaana vielä seuraavalle kaudelle 2024...
- mahdollisesti Harris'in aika tulee sitten myöhemmin.

Olen nimittäin varma siitä että Biden nimittää osaavan ja ammattitaitoisen ministeri- ja hallintoryhmän avukseen.
- ei sukulaisiaan kuten Trump, vaan täysipäisiä ammattilaisia.
- enkä usko sitäkään että Biden'ille tulisi erityisemmin tarvetta irtisanoa valitsemiaan ministereitä jne. (sellainen painostaminen kertoo vain ja ainoastaan sairaasta tai epävakaasta luonteesta)
- sitäkään ei tarvitse epäillä etteikä Biden'illa olisi asialliset ja jopa hyvät suhteet kongressin molempiin puolueisiin..tottakai näkökulmissa on erilaisuutta mutta niistä kyetään keskustelemaan.
- tuskinpa kongressin tarvitsee rajoittaa Biden'in toimivaltaa ulkosuhteissa (kuten jouduttiin tekemään Trump'in kohdalla Venäjän suhteiden hoidon osalta)

Kun on molempien tekemisiä ja historiaa seurannut niin näen tulossa olevat muutokset positiivisena:
- jatossa näemme Trump'in presidenttikautta vähemmän oman edun ajamista, nepotismia, oman egon sairasta esilletuontia, julkista öykkäröintiä muita päättäjiä kohtaan jne.
- Biden tuo puolestaan lojaalisuutta sekä luottamusta itse nimittämäänsä hallintoa kohtaan, yhteistyötä kongressin molempien puolueiden suuntaan, ..osaavaa diplomatiaa kansainvälisesti.

Tottakai saa olla erimieltä..oma näkemykseni perustuu kuitenkin omiin silmin ja korvin tehtyihin havaintoihin..
- olin suoraan sanottuna yllättynyt, koska totuus on osoittatunut täysin päinvastaiseksi kuin se mitä Trump'in (ja hänen kannattajiensa) valheellisesta herjaamisesta saattoi kuvitella..

Mutta, kansa on puhunut ja pulinat pois.. Neljän vuoden päästä kansalaiset saavat uudelleen päättää siitä jatkuuko luottamus tai vaihdetaanko presidentti. Se on varsin reilua meininkiä.
:ROFLMAO:
 
Kun on muutaman kerran nähnyt molempien ehdokkaiden puheita ja esiintymisiä niin selvää on että Biden on sekä ulkoiselta että sisäiseltä habitukseltaan huomattavasti terveempi kuin Trump..
- Biden keskustelee sekä kommentoi älykkäästi ja huumorintajuisesti (jota Trump'ilta ei löydy lainkaan)
- toki hieman iäkäs, mutta kaikin puolin terve ja tulee elämään ainakin 90-vuotiaaksi (taustatukena on vielä hyvä työterveyshuolto)
- Biden on varmasti ehdokkaana vielä seuraavalle kaudelle 2024...
- mahdollisesti Harris'in aika tulee sitten myöhemmin.
Terveydenhuolto on kehittynyt valtavasti, joten voi hyvinkin elää 90-vuotiaaksi. Siitä huolimatta ei ehkä välttämättä halua toiselle kaudelle.
 
Päinvastoin..

Kun on muutaman kerran nähnyt molempien ehdokkaiden puheita ja esiintymisiä niin selvää on että Biden on sekä ulkoiselta että sisäiseltä habitukseltaan huomattavasti terveempi kuin Trump..
- Biden keskustelee sekä kommentoi älykkäästi ja huumorintajuisesti (jota Trump'ilta ei löydy lainkaan)
- toki hieman iäkäs, mutta kaikin puolin terve ja tulee elämään ainakin 90-vuotiaaksi (taustatukena on vielä hyvä työterveyshuolto)
- Biden on varmasti ehdokkaana vielä seuraavalle kaudelle 2024...
- mahdollisesti Harris'in aika tulee sitten myöhemmin.

Olen nimittäin varma siitä että Biden nimittää osaavan ja ammattitaitoisen ministeri- ja hallintoryhmän avukseen.
- ei sukulaisiaan kuten Trump, vaan täysipäisiä ammattilaisia.
- enkä usko sitäkään että Biden'ille tulisi erityisemmin tarvetta irtisanoa valitsemiaan ministereitä jne. (sellainen painostaminen kertoo vain ja ainoastaan sairaasta tai epävakaasta luonteesta)
- sitäkään ei tarvitse epäillä etteikä Biden'illa olisi asialliset ja jopa hyvät suhteet kongressin molempiin puolueisiin..tottakai näkökulmissa on erilaisuutta mutta niistä kyetään keskustelemaan.
- tuskinpa kongressin tarvitsee rajoittaa Biden'in toimivaltaa ulkosuhteissa (kuten jouduttiin tekemään Trump'in kohdalla Venäjän suhteiden hoidon osalta)

Kun on molempien tekemisiä ja historiaa seurannut niin näen tulossa olevat muutokset positiivisena:
- jatkossa näemme Trump'in presidenttikautta vähemmän oman edun ajamista, nepotismia, oman egon sairasta esilletuontia, julkista öykkäröintiä muita päättäjiä kohtaan jne.
- Biden tuo puolestaan lojaalisuutta sekä luottamusta itse nimittämäänsä hallintoa kohtaan, yhteistyötä kongressin molempien puolueiden suuntaan, ..osaavaa diplomatiaa kansainvälisesti.

Tottakai saa olla erimieltä..oma näkemykseni perustuu kuitenkin omiin silmin ja korvin tehtyihin havaintoihin..
- olin suoraan sanottuna yllättynyt, koska totuus on osoittatunut täysin päinvastaiseksi kuin se mitä Trump'in (ja hänen kannattajiensa) valheellisesta herjaamisesta saattoi kuvitella..

Mutta, kansa on puhunut ja pulinat pois.. Neljän vuoden päästä kansalaiset saavat uudelleen päättää siitä jatkuuko luottamus tai vaihdetaanko presidentti. Se on varsin reilua meininkiä.
Erittäin hyvin kirjoitettu
 
Myös Sofia Belorf on sinkku. Maisa Torppakin on vapaalla heti jos joku vaan vinkkaa mahdollsuuksista.

Simpauttaja
Joku versio Väisäsen Riitasta pitäs olla olla maantiedon opetushommissa tommoselle.
 
Jää nähtäväksi. Jos haluaa ja terveyttä riittää (kuten uskon) niin amerikkalaisethan siitä päättää. Aivan samalla tavalla kuin tälläkin kertaa kävi.

Presidentin homma on kyllä todella rankkaa 24/7 työtä. Stressi ja paineet ovat varmasti melkoiset, etenkin nyt, kun kansa on jakautunut ja korona puskee päälle. Neljän vuoden päästä Biden voi olla uupunut ja ehkä antaa ehdokkuuden jollekulle nuoremmalle. Noh, neljän vuoden kuluttua nähdään.
 
Tässä taisi käydä niin, että koko maailma halusi persereiän nimeltä Trump pois uutisista. Jos olisi haluttu, niin tuo Pfizerin uutinen olisi voitu tehdä viikko sitten.

Simpauttaja
Nytkin tuli liian aikaisin.

Well, it's good news, bad news, George," Cuomo said. "The good news is the Pfizer tests look good and we'll have a vaccine shortly. The bad news is it's about two months before Joe Biden takes over, and that means this administration is going to be implementing a vaccine plan."

On nää demarit sekaisin. Ei voi muuta sanoa.
 
Kun on molempien tekemisiä ja historiaa seurannut niin näen tulossa olevat muutokset positiivisena:
- jatkossa näemme Trump'in presidenttikautta vähemmän oman edun ajamista, nepotismia, oman egon sairasta esilletuontia, julkista öykkäröintiä muita päättäjiä kohtaan jne.
- Biden tuo puolestaan lojaalisuutta sekä luottamusta itse nimittämäänsä hallintoa kohtaan, yhteistyötä kongressin molempien puolueiden suuntaan, ..osaavaa diplomatiaa kansainvälisesti.

Itse epäilen että Bidenin suurin ansio (ja vastustajien mielestä suurin virhe) on se, että hän on ei-Trump. Pitkän linjan poliitikko hyvässä ja pahassa. Kannattajiensa mielestä hänen ei tarvitse tehdä oikeastaan mitään muuta kuin olla ei-Trump, vastustajiensa (Trumpettien) mielestä hän on väärässä tekipä hän mitä tahansa.

Sillanrakennukseen tarvitaan kaksi osapuolta. Epäilen itse vastakkainasettelun jatkuvan voimakkaana. Republikaaneille on edullista olla radikaaleja, demokraateille on edullista olla radikaaleja. Kyse ei ole pelkästään Trumpin kaudesta, Trump on ollut ukkosenjohdatin monille ristiriidoille joita on viritelty 1960-luvulta lähtien (rotuerottelu, maahanmuutto, de-industrialisaatio, keskiluokan tuho, opintolainakupla ym.).

Toki toivon olevani väärässä. Vakaa Amerikka on hyväksi meille.
 
Nytkin tuli liian aikaisin.

Well, it's good news, bad news, George," Cuomo said. "The good news is the Pfizer tests look good and we'll have a vaccine shortly. The bad news is it's about two months before Joe Biden takes over, and that means this administration is going to be implementing a vaccine plan."

On nää demarit sekaisin. Ei voi muuta sanoa.

Trumpin ja Bidenin ero on monessa osavaltiossa niin pieni, että jos Reppanat olisivat julkaisseet tuon Pfizer uutisen juuri ennen vaalipäivää isoilla otsikoilla, niin on mahdollista, että vaaka olisi kääntynyt Trumpin suuntaan. Sitä ei vaan älytty tehdä tai siihen ei ollut halua.

Simpauttaja
 
Tähän väliin pieni haaste. Keksi kannattamallesi ehdokkaalle 2 huonoa puolta ja inhokillesi 2 hyvää puolta. Ei kukaan ole ilman niitä.

Oma: Trump olisi voinut 1.jättää kansallispuistojen bisnekselle avaamisen pois ja 2.ehdottaa terveydenhuollon uudistus pelkän Obamacaren kumoamisen sijaan. Bidenillä on 1.todennäköisesti halu ja kyky saada laaja-alaisemmat avustajat sekä varmistaa niiden pysyvyys sekä 2.halu tehdä terveydenhuollon uudistus.
 
Laitan tänne kun liittyy omalta osaltaan myös presidenttiin. Britannian Royal Air Forcen lentoupseeri tulee toimimaan Air Force One -koneen päällikkönä. Kyseessä on vaihtoupseeri, toistaiseksi nimeämätön Wing Commander (vastannee everstiä / everstiluutnanttia).

Pfizer vissiin ennusti rokotteen laajamittaisen jakelun alkavan vasta vuoden 2021 kolmannella neljanneksella.....
En tiedä mistä Warp Speedistä tuossa toimittelijan tweetissä puhutaan, mutta Pencen tweetissä sanotaan "public-private partnership"

Friday, April 17, 2020

Screenshot_20201109-195932__01.jpg

Screenshot_20201109-195938__01.jpg

Myöhemmin.

July 22, 2020

S. Government Engages Pfizer to Produce Millions of Doses of COVID-19 Vaccine

The U.S. Department of Health and Human Services and the Department of Defense (DoD) today announced an agreement with U.S.-based Pfizer Inc. for large-scale production and nationwide delivery of 100 million doses of a COVID-19 vaccine in the United States following the vaccine’s successful manufacture and approval. The agreement also allows the U.S. government to acquire an additional 500 million doses.

The federal government will own the 100 million doses of vaccine initially produced as a result of this agreement, and Pfizer will deliver the doses in the United States if the product receives Emergency Use Authorization (EUA) or licensure from the U.S. Food and Drug Administration (FDA), as outlined in FDA guidance, after completing demonstration of safety and efficacy in a large Phase 3 clinical trial.

Through Operation Warp Speed, we are assembling a portfolio of vaccines to increase the odds that the American people will have at least one safe, effective vaccine as soon as the end of this year,” said HHS Secretary Alex Azar. Depending on success in clinical trials, today’s agreement will enable the delivery of approximately 100 million doses of vaccine being developed by Pfizer and BioNTech.

https://www.hhs.gov/about/news/2020...-produce-millions-doses-covid-19-vaccine.html

Jaa siellä se warp Speedkin näkyy.
 
Trumpin ja Bidenin ero on monessa osavaltiossa niin pieni, että jos Reppanat olisivat julkaisseet tuon Pfizer uutisen juuri ennen vaalipäivää isoilla otsikoilla, niin on mahdollista, että vaaka olisi kääntynyt Trumpin suuntaan. Sitä ei vaan älytty tehdä tai siihen ei ollut halua.

Simpauttaja
Tai lääkeyhtiö venytti?
 
Olisivat varmaan julkaisseet, jos heillä olisi ollut tietoa. Data vain oli vasta eilen talon (Pfizer) sisäisesti saatavissa. https://edition.cnn.com/2020/11/09/health/pfizer-covid-19-vaccine-effective/index.html

edit
Tässä tutkimuksen protokolla josta käy ilmi että kyseessä sokkotutkimus, josta tulokset eivät ole selvillä ennen kuin ne aukaistaan. Eli salaliittoteoriat voineen lopettaa, eiköhän Trump hörhöily ole ihan riittävää. Ei kannata ainakaa tätä rokotetutkimusta sotkea asiaan. https://pfe-pfizercom-d8-prod.s3.amazonaws.com/2020-11/C4591001_Clinical_Protocol_Nov2020.pdf
 
Viimeksi muokattu:
Kun täällä tunnutaan pitävän noista kyseenalaisista lähteistä tulevista uutisista, salaliitoista yms shaibasta trumpista puhumattakaan niin mulla on teille hyviä uutisia. Trump saattaa olla kohta sinkku! Ei muuta ku äkkiä vinkkaamaan silmää sille.

Kanavoin ja profetioin tämän jo silloin kuin Melanie kiristi uuden sopimuksen itselleen ja pojalleen valkoiseen talon muutamisen ehtona. Uskoisin että nyt on soppari kunnossa ja pojan elanto ja taloudellinen suoja varmistettu. Eukko lähtee varmana
 
Back
Top