Yhdysvaltain presidentinvaalit 2020

Sanoisin, että vallanhimo oli se mihin perinteisillä Republikaaneilla viime vaaleissa kaatui yritys Trumpia vastaan. Mahdollisimman moni koitti mahdollisimman pitkään pyristellä mukana esivaaleissa Valkoisen Talon kiilto silmissä jakaen äänet useammalle perinteiselle Republikaanille. Jos olisivat tajunneet ajoissa pudottautua kisasta pois ja mennä yhden ehdokkaan taakse, heillä olisi ollut mahdollisuus yhtenäisenä Trumpia vastaan.

Jos jokin kuvastaa tämän päivän republikaaneja niin kyvyttömyys tehdä yhteistyötä.
 
Saattaa hyvin olla että Amerikan presidenttinä on niin ”epäsuosittu mies” että hänet valitaan toiselle kaudelle!
Nyt taivaan merkit ovat Trumpin puolella.
Mielipidetiedustelujen laatu on ollut heikkoa! Todellisuudessa kummankin kannatus on lähellä toisiaan ja Trumpilla ns momentum päällä.
Bidenin suuri heikkous on jatkuvasti tulleet kömmähdyksessä. Demokraattien leirissä halutaan että hän jättäisi kokonaan väittelyt väliin.
Biden saattaa jo yhdellä munatulla väittelyllä peruuttamattomasti pilata mahdollisuutensa. Jos taas väittelyt jätetään pois niin sekin vahingoittaa Bideniä.

Demokraatit luulivat että kun laitetaan Antifa ja BLM rötteilömään niin se lisää Bidenin kannatusta.
Tosiasiassa Trump on ottanut kopin siitä pallosta. Vähän samaan tapaan kuin Nixon vuonna 1968 jolloin oli myös mellakoita.

Demokraattien suuri heikkous vasemmalle ajautuminen. Yleensä esivaaleissa mennään demokraateilla vasemmalle ja rebublikaaneilla oikealle ja sitten palataan keskelle.
Nyt on käynyt niin että ponneton Biden ei ole vakuuttavasti palannut keskelle ja demokraattisen puolueen vasemmisto saa mellastaa aivan rauhassa.

Resett.no: Trumpin veto oli poliittisesti loistava. Hän asetuksella määräsi koronatuet sivuuttaen demokraatit ja heikentäen heidän neuvotteluasemaansa.

Mediassa on taas se kuuluisa sopulilauma!
Joka kerta kun Amerikassa on republikaani presidenttinä niin sopulit ei tykkää.
 
Vaikka Trump on kieltäytynyt väittelyistä, niin niitä pitäisi kuitenkin järjestää. Äänestäjät saavat kuvan ehdokkaista ja ne voivat ratkaista vaalit.
 
Resett.no: Trumpin veto oli poliittisesti loistava.

Siis aanten ostaminen puolen vuoden veroarmahduksella uudelleen valinnan ehdolla... Tieda sitten, ma olen sen verra vihrealla oksalla ja ollut toistaiseksi sen verran immuuni koronan vaikutuksille, etta musta Turmpin veto on lahes puhtaasti diktatoorinen vaalitemppu 'panem et circenses'


Siina on Trumpille historiallinen vertailukohta, vaikka toki toi vertataus on Caligulalle epareilu. No jos jenkit kaikesta huolimatta valitsevat Trumpin toiselle kaudelle ovat he Trumppinsa ansainneet, pressa joka ei omien etujensa lisaksi tai ohella aja oikeastaan kenenkaan muiden kuin kiinteistosijottajien ja kaivannaisteollisuuden etuja..

Kah...


Nakojaan joku jolla ainakin pitaisi olla asioista tietoa on paljon ennen mua rinnastanut Trumpin Caligulaan.
 
Viimeksi muokattu:
Siis aanten ostaminen puolen vuoden veroarmahduksella uudelleen valinnan ehdolla... Tieda sitten, ma olen sen verra vihrealla oksalla ja ollut toistaiseksi sen verran immuuni koronan vaikutuksille, etta musta Turmpin veto on lahes puhtaasti diktatoorinen vaalitemppu 'panem et circenses'


Siina on Trumpille historiallinen vertailukohta, vaikka toki toi vertataus on Caligulalle epareilu. No jos jenkit kaikesta huolimatta valitsevat Trumpin toiselle kaudelle ovat he Trumppinsa ansainneet, pressa joka ei omien etujensa lisaksi tai ohella aja oikeastaan kenenkaan muiden kuin kiinteistosijottajien ja kaivannaisteollisuuden etuja..

Kah...


Nakojaan joku jolla ainakin pitaisi olla asioista tietoa on paljon ennen mua rinnastanut Trumpin Caligulaan.

Tää viimeisin temppu on kyllä mauton jopa Trumpilta. Seuraavaksi varmaan jaetaan seteleitä äänestyspaikoilla.
 
Tasoissa ovat (ja itseasiassa ovat olleetkin):

Just tänään tein karttaharjoituksen. Jos Trump voittaisi kaikki osavaltiot, joissa on johdossa, sekä kaikki ne, joissa Biden johtaa enintään viidellä prosentilla, niin Trump saisi melko tarkkaan 230 valitsijaa nimiinsä. Tämän päivän tilanteessa Trumpilla ei siis ole mitään mahdollisuuksia voittaa vaalia. Kahden kuukauden päästä voi silti ollakin, se nähdään sitten aikanaan. Tällainen vaaliasetelmahan lähes luontojaan tasoittuu äänestyspäivän lähestyessä, joten tästäkin tulee vielä tiukka kisa, jonka 1-2 osavaltiota lopulta ratkaisee.

Lopuksi nolaan itseni julkisesti ja aloitan viralliset ennusteet:

(8/10/2020) Trump vs Biden 202-336

Päivitetään tätä maanantaisin ja katsotaan miten homma kehittyy kohti vaaleja. Voitte sitten pilkata minua porukalla :cool:
 
Tää viimeisin temppu on kyllä mauton jopa Trumpilta. Seuraavaksi varmaan jaetaan seteleitä äänestyspaikoilla.

No ei tietenkaan jaa. Silloinhan Trumpin ois vaikeampi kohdentaa apu liki kymmppitonnin kuussa tienaavalle valkoiselle keskiluokalle jolta se niita aania etupaassa kalastelee......(Trumpin raja on asetettu 104k$ siis 4000$ kahdessa viikossa)
 
Viimeksi muokattu:
Vaikka Trump on kieltäytynyt väittelyistä, niin niitä pitäisi kuitenkin järjestää. Äänestäjät saavat kuvan ehdokkaista ja ne voivat ratkaista vaalit.
Bidenin leiristä on esitetty puheenvuoroja, joissa halutaan estää väittelyt. Trump on esittänyt neljää väittelyä normaalin kolmen sijaan. Vai ymmärsinkö nyt jotain väärin?
 
Jossain taisin lukea, että Trump ei olisi halunnut käydä väittelyitä lainkaan.
Toisinpäin, jos jotain. Tosin Biden itse on koko ajan antanut ymmärtää haluavansa väitellä. Viimeksi mm. NYTssa entinen Clintonin avustaja suorastaan aneli Bidenia jättämän väittelyt väliin. Syykin on selvä. Bidenin harvoissa julkisissa esiintymisissä on kaikissa tullut niin pahoja virheitä, joiden mukana gallupitkin on tasoittunut, että demokraattileirissä aiheellisesti pelätään väittelyjä.
 
Trump tulee varmasti pesemään Bidenin, joten oletetusti Biden ei halua väitellä.

No ei se nyt ole ollenkaan niin varmaa, vikassa vaittelyssaan Sandersia vastaan Biden onnistui ihan hyvin, ja Trumpista on uutuuden kiilto neljan vuoden mittaan aika totaalisesti havinnyt. Mutta Bidenin ei ehka kannata vaitella. Silla on herkasti vaan havittavaa. Trump kompuroi ihan riittavasti ilman Bidenin apua.

Tieda sitten kuinka eptoivoisia Demokraatit ovat mutta ei toi Trumpin, ja kannattajiensa jatkuva molina Bidenista aarivasemmiston marionettina ja jumalan ja raamatun vihaajana varsinaisesti mistaan substanssista ja vahvasta asemasta kerro vaan painvastoin.. Ikaan kuin jumala tarvitsisi tai haluasi Trumpin suojelua keneltakaan tai miltaan saatikka sitten Trumpin mukaan demetoituvaa vanhaa miesta vastaan..

EDIT,

Jos jotain kirjoja tassa pitaisi vihata, niin Raamattu ja Koraani olisivat ihan karkipaikoilla, Kommunistisen Manifestin ja Taisteluni kanssa.....
 
Viimeksi muokattu:

Konservatiivinen Daily Wire lähteenä, mutta antaa kuvan siitä missä Bidenin ulosanti on tällä hetkellä.

Huomiona myös, että viikkoa aiemmin Biden sanoi olleensa kognitiivisessa testissä useasti. Nyt sanoo, että ei ole eikä aio mennä.
 
Tää viimeisin temppu on kyllä mauton jopa Trumpilta. Seuraavaksi varmaan jaetaan seteleitä äänestyspaikoilla.

No, demokraatit yrittivät lypsää neuvotteluissa omille kannatusalueilleen, eli näihin mellakkakaupunkeihin, jättipottia.
Trump ajatteli jakaa saman rahan niin että ääniä tulisi eikä se lottopotti menisi ei-potentiaalisille äänestäjille eli demokraattien ydinalueille.
Siinä ei ollut muuta vaihtoehtoa!

Politiikassa on varmasti tehty jotain oikein kun vastapuoli itkee kuorossa.

Bidenissä on piirre että hän ärsyyntyy helpolla ja tuntuu agressiiviselta. Onkohan sekin dementian merkki?
Ei kai häntä aivan turhan takia pidetä piilossa?

100 mustaa demokraattivaikuttaja painostaa Bideniä valitsemaan mustan naisen varapresidentiksi.
Löytyy sellaista ehdokasta jonka tausta on kunnossa ja joka kelpaa myös valkoisille.
Teki Biden miten tahansa se on eduksi Trumpille.
 
Täälä kun on paljon Trumppifaneja, niin kertokaan miksi siitä pitäisi tykätä? Minusta se on vain houraillut sekavia koko kautensa ajan ja aiheuttanut kriisejä toinen toisensa perään. Eikö tosiaan puolueesta parempaa ehdokasta löytynyt?
 
Politiikan ulkopuolelta tullut Trump nostatti suosiota republikaanien jäsenten kesken, joten hänet valittiin ehdokkaaksi.
 
Huomiona myös, että viikkoa aiemmin Biden sanoi olleensa kognitiivisessa testissä useasti. Nyt sanoo, että ei ole eikä aio mennä.

Naiden kanssa kannattaa olla varovainen, nyt tuolla tekee kierroksia video jolla Trump kertoo kuinka... no antaa herran puhua puolestaan....


Toi ei edes kaipaa kommenttiraitaa leukojen auki loksauttamiseen....

Apropo se Bideninin harkitsematon monimuotoisuuslausahdus on saanut lahes yksinomaan Trump-median hyperventiloimaan rasismista. Luultavasti lahinna sen takia, etta Bidenin lausahdus, vaikka tyhmasti muotoiltu olikin, on totta ryhmien aanestyskayttaytymisen suhteen eika sinasa mitenkaan arvottanut mustia latinoja vastaan (jollet usko monimuotoisuuden absoluuttiseen hyvaan kuten kaikki kunnon Trumpetit). Mustat aanestavat jokseenkin yhtenaisena ryhmana, latinot eivat. Esmes kuubalaiset Floridassa priorisoivat ihan eri asioita kuin meksikolaiset Texasissa tai Kaliforniassa ja se nakyy selkeina jakolinjoina latinonen sisalle. Mustilla vastaavia jakolinjoja ei kait nay sosioekonomisesta asemasta tai muista tekijoista riippumatta. Biden vaan onnistui kompuroimaan sanavalintojen kanssa ja syotti Trumpettien lapaan....
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top