Kyllä on ihmisillä mennyt sananvapauden käsite sekaisin jos luullaan että kaupallisen yrityksen mahdollistama sometili = sananvapaus.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Eipä ole noita kaikkia "selvittämättömiä epäselvyyksiä" tullut tarkasteltua, mutta Trumpin Georgian painostuspuhelusta kävi kyllä hyvin selväksi että asioita oli todellakin selvitetty ja sanottiin suoraa että Trumpin tiedot ei pidä paikkaansa ja sovittiin että näitä käydään asintuntujoiden kesken vielä läpi. Eipä vain Trumpille tuokaan kelvannut. Ääniä olisi vain pitänyt löytää.Demokraatit eivät opi ja Pelosi vaikuttaa olevan sekaisin kuin seinäkello. Mistäpä nyt se syyte nostettaisiin? Siis CNN/YLE narratiivi:"Trump käski hyökätä kongressiin" on kyllä aika täyttä paskaa, jos kuuntelee/lukee sen puheen.
Persidentillä on myös sananvapaus. Hän saa olla vaaleista ihan mitä mieltä haluaa.
Eväitä mihinkään muuhun kuin puhtaasti poliittiseen tuomioon ei ole.
Pelosi haluaisi tälläisessä tilanteessa selvittämättömiä epäselvyyksiä( Kyllä, vaikka YLE kertoi epäiltsten olevan perättömiä) sisältäneen vaalin jälkeen alkaa nöyryyttämään (omasta mielestään) 74:n miljoonan äänestämää ex.Presidenttiä ja ehdokasta tuollaisella käsittelyllä kuukausien päästä. Prosessi kestää myös pitkään.
Ei tuosta lopputulos ole kuin paskaa käsiin ja USA jakautuneemmaksi.
Joko Pelosi pelaa jotain kyynistä peliä, tai on sekaisin. Se vollotus ydinasekoodeista ja soittelut puolustuslaitokselle, että voisivatko tehdä pikkuvallankaappauksen ottamalla koodit pois puolustuslaitoksen ylipäälliköltä, kertoo jo jotain. Tai sitten se näytelmä, jossa Pelosi pelkäsi Trumpin ampuvan ydinaseita?!? Ja pelotteli yksinkertaisia ihmisiä ympäri maailmaa.
Joko Pelosi vetää näytelmää tai on oikeasti sekaisin?
Pelosin metodilla saavat kyllä kohta aikaan uuden sisällissodan?
Kettukarkki = eläkkeellä?
Ei. Ihmetyttää vaan. Mut koirat haukkuu karavaani kulkee tässäkin asiassa.Aiheuttaako se sinulle epämukavaa oloa?
Kyllä on ihmisillä mennyt sananvapauden käsite sekaisin jos luullaan että kaupallisen yrityksen mahdollistama sometili = sananvapaus.
Seth Abramson on Twitter: "BREAKING NEWS (and an UPDATE on a major story from yesterday about Trump's January 19 travel plans): "Scottish First Minister Nicola Sturgeon on Tuesday said that President Donald Trump will not be allowed to visit Scotland to play golf later this month." https://t.co/ZIL9WgrSU7" / TwitterTästä taisi olla aiemmin juttua, että Skotlannissa oli varauduttu estämään Trumpin pakeneminen sinne suojaan. Ans kattoo.
Ei niitä vaaliepäselvyyksiä ole "täikammalla" käyty läpi. Miten esim. Fultonin laskenta pikkuporukalla yöllä ilman tarkkailijoita, jotka saatiin lähtemään pääosan laskijoiden kanssa paikalta ilmoittamalla laskennan lopetettavan yöksi. Näin ei kuitenkaan tehty. Samoin äänilaput joita laskettiin kiskottiin pöydän alta ja niitä samoja lappuja laskettiin jopa kolmeen kertaan. Georgian lain mukaan yksiselitteisesti ei saa laskea ilman vaalitarkkailijoita...Eipä ole noita kaikkia "selvittämättömiä epäselvyyksiä" tullut tarkasteltua, mutta Trumpin Georgian painostuspuhelusta kävi kyllä hyvin selväksi että asioita oli todellakin selvitetty ja sanottiin suoraa että Trumpin tiedot ei pidä paikkaansa ja sovittiin että näitä käydään asintuntujoiden kesken vielä läpi. Eipä vain Trumpille tuokaan kelvannut. Ääniä olisi vain pitänyt löytää.
En epäile etteikö näitä olisi täikammalla käyty läpi muuallakin... ainakin sen pohjalta mitä silmiin on osunut. Jos jotain vähänkään merkittävää olisi tapahtunut, niin miksei siitä ole pystytty nostamaan oikeusjuttua todisteineen? Todisteita Trump on luvannut vähän väliä - aina kohta.... koskahan nämä todisteet julkaistaan Kukahan tässä jakautumisen suurimpana äänitorvena on ollut perättömine väitteineen?
Tottakai tuostakin paskaa tulee, mutta kaippa johonkin demokraattienkin pitää puolueena raja vetää - vai pitääkö vain kaikki hyväksyä? Tuskin Pelosi tässä on yksin.
En tiedä tuleeko virkasyytös tämän pohjalta, vai onko vain malliksi tehty. Taustalla ymmärtääkseni eräs demokraattien merkittävistä lakimiehistä
Jopas oikein freesin toteamuksen heitit. Pussi päässäkö olet elellyt?
Perehdy käsitteeseen määräävä markkina-asema. Ja trustit sekä antitrustilait. Somefirmat pääsivät siihen asemaan section 230 säädöksellä. Ne väittävät että ovat vain julkaisualusta, mutta silti toimivat muuten.
FB ja Twitter ohjailevat kiitos markkina-asemansa politiikkaa. Elisabeth Warrenin näkyvyyttä rajoitettiin demokraattien esivaaleissa, koska hän vaati Bightechille rajoituksia. Sitten FB ja Twitter poistivat New York Postin sivut ja estivät jutun jakamisen, joka perustuu faktoihin Bidenin lähipiirin bisneksistä Ukrainassa, Kiinassa, Venäjällä..
Nyt bigtech poisti näkyvyyden maan presidentiltä, joka oli pohtinut section 230 kumoamista. Biden taas on palkannut avustajikseen väkeä bigtechiltä. Tässä on alkanut häntä heiluttamaan koiraa.
Ja seuraavaksi toteat, että:"tehkää oma"?
Ja kunnon trustityyliin bigtech tappaa kilpailijat. Nyt listittiin Parler. G&A vetivät sovelluksen pois. Amazon pilvipalvelut. Palvelu, johon Trump siirtyi on laitettu nurin päivissä.
"Mutta kun yksityinen". Mutta määräävässä markkina-asemassa. USA:ssa pilkottiin hyvin samoista syistä Rockefellerien Standard oil.
No mitä sitten tarkoitit? Miten se olisi pitänyt ymmärtää?Et sitten ymmärtänyt mitä tarkoitin vaan päätit hyökätä ja laittaa sanoja suuhuni. Mutta ei se mitään.
No mitä sitten tarkoitit? Miten se olisi pitänyt ymmärtää?
Jännästi kaikki paska menee yhä läpi "uutisina" ilman lähdekritiikkiä.
Uskotteko te todella noihin?
"Nimetön lähde kertoi sitä ja tätä"
Jännästi kaikki paska menee yhä läpi "uutisina" ilman lähdekritiikkiä.
Uskotteko te todella noihin?
"Nimetön lähde kertoi sitä ja tätä"
Ja lausunnon syy on puhdasta soopaa.
Kyllähän tuo on ihan isommissakin lehdissä...
Saattaa olla.Ja lausunnon syy on puhdasta soopaa.
Kuuntele tuo Georgian puhelu.. kun siihen nämä sinun kysymykset liittyvät pääosin.Ei niitä vaaliepäselvyyksiä ole "täikammalla" käyty läpi. Miten esim. Fultonin laskenta pikkuporukalla yöllä ilman tarkkailijoita, jotka saatiin lähtemään pääosan laskijoiden kanssa paikalta ilmoittamalla laskennan lopetettavan yöksi. Näin ei kuitenkaan tehty. Samoin äänilaput joita laskettiin kiskottiin pöydän alta ja niitä samoja lappuja laskettiin jopa kolmeen kertaan. Georgian lain mukaan yksiselitteisesti ei saa laskea ilman vaalitarkkailijoita...
Miten tämä on täikammattu?
Miten fakta, että Californiassa miljoonista lasketuista äänestyslipuista puuttuu leima, eikä lain mukaa äänestyslippu oli validi, jos siinä ei ole leimaa on täikammattu.
Miten Dominionin vaalikoneeseen suoritettu langaton murtautuminen Georgian senaatin selvityksessä?
Miten Michiganin Antrimin Dominion äänestys koneet, jotka flippasivat ääniä Trumpilta Bidenille. Samoja koneita oli myös muualla Mighiganissa.
Pennsylvanian valtava heitto äänestäneiden ja annettujen äänten välisessä määrässä...
Kyllä tässä on ollut vai kiire nuijia vaalitulos pöytään. Ei siellä ole täikampailtu, jos tutustut itse materiaaliin.
Kirjoitin yhden lauseen ja jos et siitä sitä ymmärrä niin ei voi mitään.