Yhdysvaltain presidentinvaalit 2020

Niin se Warrenkin heitti pyyhkeen kehään, tuskin hänestä tulee myöskään varapresidenttiehdokasta.
 
Mielenkiintoinen realismireivaus demokraateilta. Ja tehokas. Vaikuttava näyte tosiasioiden tunnustamisen tärkeydestä. Vaikea nähdä miten Sandersin porukat vielä kääntäisivät homman voitokkaaksi. Vielä vaikeampi on ymmärtää miksi Warren edelleen roikkui mukana. No, helpottaahan tämä ehdokasluettelon typistys omaakin äänestyspäätöstä 5.5., kun pääsee esivaaliuurnalle/koneelle.

Sanders vs. Trump olisi kyllä hyvää viihdettä, mutta taidanpa kuitenkin valita Bidenin. Sikäli kuin toukokuussa vielä äänestetään, eikä homma ole jo taputeltuna. Tuskin on, kun demokraatiit suosivat suhteellista vaalitapaa delegaattien määrissä. Kaikkein tärkeimmäksi jää kuitenkin tuhannen taalan kysymys siitä, miten puolue pääsisi yhtenäisenä varsinaiseen vaaliin marraskuussa. Se taas ei olekaan ihan helppo homma.
 
Erittäin tasaväkinen esivaali tulee olemaan. Kumpikaan ei välttämättä saa enemmistöä, jolloin puoluekokous voisi vetää jonkun yllätysnimen.
 
Erittäin tasaväkinen esivaali tulee olemaan. Kumpikaan ei välttämättä saa enemmistöä, jolloin puoluekokous voisi vetää jonkun yllätysnimen.

Olisi varsin erikoista jos kahdesta ehdokkaasta kumpikaan ei saisi enemmistöä. Muut ehdokkaat ovat kuitenkin saaneet delegaateista vain prosentin verran. 98-99% pitäisi siis jakautua täsmälleen tasan jotta kumpikaan ei voittaisi hommaa kerralla. Kyllä tämä menee kerralla maaliin ja ihan luonnonmenetelmällä.
 
Viimeksi muokattu:
Gabbard varmaan jatkaa hännänpäänä hamaan tulevaisuuteen saakka.
 
Taisi olla varmaankin ne esivaalit siinä taputeltu de facto Sandersinkin osalta. Bidenin etumatka vaan kasvaa ja seuraavana vuorossa on Sandersille vaikeita osavaltioita.
 
Eikös working class ole se salt of the earth, luokka joka pitää maan pystyssä. Mistä ne miljonäärit taalansa repii ellei working classin selkänahasta.
 
Taitaa olla edessä Biden vs Trump.
 
Hyysäri jo paniikissa coronan vuoksi.

Otin muuten vaan talteen, kun ei ihan joka päivä näe samanlaista itkupotkuraivaria.

EU:n kritisoiminen osui selvästi maaliin.
 
Otin muuten vaan talteen, kun ei ihan joka päivä näe samanlaista itkupotkuraivaria.

EU:n kritisoiminen osui selvästi maaliin.
Ihan uteliaisuudesta, montako koronavirukseen kuollutta Yhdysvalloissa pitää olla sanotaan vaikka huhtikuun loppuun mennessä, jotta olisit sitä mieltä että Trump on epäonnistunut asian hoidossa?
 
Ihan uteliaisuudesta, montako koronavirukseen kuollutta Yhdysvalloissa pitää olla sanotaan vaikka huhtikuun loppuun mennessä, jotta olisit sitä mieltä että Trump on epäonnistunut asian hoidossa?
Mitä mieltä olet eurooppalaisten onnistumisesta? Yhdysvalloissa on 1 200 koronavirusstartuntaa. Pelkästään Italiassa on yli 12 000 tapausta.
 
Varsin huonoa, etenkin Italiassa, muualla vielä katsotaan. Ei kyllä liity mitenkään keskustelun aiheeseen...
Halusin vain tietää onko käytössä eri standardit riippuen siitä onko arvioinnin kohde Atlantin kummalla puolella. :D
 
Ihan uteliaisuudesta, montako koronavirukseen kuollutta Yhdysvalloissa pitää olla sanotaan vaikka huhtikuun loppuun mennessä, jotta olisit sitä mieltä että Trump on epäonnistunut asian hoidossa?

Trump otti käyttöön ensimmäiset merkittävät rajoitukset/viranomaisille vapauksia (hätätilan), kun Yhdysvalloissa oli yksi (1) viruskuolema. Saa tosissaan etsiä, että löytäisi vastaavan tilanteen, eikä taida semmoista löytyä.

Mennäänkö whataboutismiin vaikka Obaman kanssa. Sikaflunssa oli obsun aikana...

Ja mihin Trumpin olisi pitänyt reagoida. CDC ilmoitti vasta eilen, että kyseessä kausiflunssasta poikkeava tauti.

Ei se ukko voi mitään tehdä oikein. Vaikka se viruksen takia julistaisi sotatilan, niin sekin olisi väärin julistettu.
 
Trump otti käyttöön ensimmäiset merkittävät rajoitukset (hätätilan), kun Yhdysvalloissa oli yksi (1) viruskuolema. Saa tosissaan etsiä, että löytäisi vastaavan tilanteen, eikä taida semmoista löytyä.

Mennäänkö whataboutismiin vaikka Obaman kanssa. Sikaflunssa oli obsun aikana...

Ja mihin Trumpin olisi pitänyt reagoida. CDC ilmoitti vasta eilen, että kyseessä kausiflunssasta poikkeava tauti.

Ei se ukko voi mitään tehdä oikein. Vaikka se viruksen takia julistaisi sotatilan, niin sekin olisi väärin julistettu.
Niin, lähinnä olen tässä kiinnostunut siitä, voiko ukko tehdä mielestäsi mitään väärin...
 
No kuten sanoin joskus, että täällä on hyviä kirjoittajia, jotka kaivavat kaikki mahdolliset negatiiviset asiat niin tehokkaasti esille, että siihen on vaikea hypätä mukaan. Jatketaan kiistaa Trump psykoosiketjussa, jos nyt jotain on vielä.
 
No kuten sanoin joskus, että täällä on hyviä kirjoittajia, jotka kaivavat kaikki mahdolliset negatiiviset asiat niin tehokkaasti esille, että siihen on vaikea hypätä mukaan.
Täytyy kyllä myöntää, että itsessänikin on vähän kontrariaanin vikaa.
 
Back
Top