Yhdysvaltain presidentinvaalit 2020

Ensi torstaina USA:ssa julkaistaan Q3:n BKT lukemat. Arviolta talous on noussut Q2:sta 20-30% mikä on selvästi kaikkien aikojen suurin lukema. Trump varmasti twiittaa, että talous on lähtenyt räjähdysmäiseen nousuun. Todellisuudessa oltaisiin edelleen miinuksella viime vuoteen verrattuna, mutta sehän ei Trumpia ja kannattajia häiritse.

Hei. Tilanne on sama Suomessakin. Covid-19 tekee mahdottomaksi verrata edelliseen vuoteen. Ymmärrät kai se itsekin. Amerikkalaisetkin ymmärtävät.
 
Kyllä. Vaalin kannalta yhtä olennaista kuin kenen tahansa sellaisen kohdalla, joka ei ole ehdolla. Isät eivät ole tilivelvollisia pojistaan, eivätkä pojat isistään.
Eivät ole, mutta Biden on yhdessä poikansa kanssa käyttänyt virkaansa esim. Burisman jutussa tehdäkseen rahaa pojalleen (ja itselleen?) asemaansa hyväksikäyttäen...
 
Todennäköisempää, kuin Trumpin "Russian collusion" ja Ukrainan impecheamentin kohdalla, jossa Trumppia syytettiin vähemmästä, kuin Biden on ilmeisesti tehnyt?
Näyttöä odotellessa. Väittämiä on maailma väärällään.

Trumpin rikollisista toimistahan oli näyttöä, mutta republikaanisenaattorit rikkoivat tuomarivalaansa vastaan ja se jäi asianmukaisesti tutkimatta. Siitä taas on näyttönä heidän omat lausumansa.
 
Niillä on ollut se Bidenin omaksi väitetty läppäri kokoajan.
Tutkinta aloitettiin vasta hiljan???

Tässä esim CNN

"The owner has said the FBI seized the laptop in December"
https://www.cnn.com/2020/10/21/politicso/fbi-russia-disinformation/index.html


Tässä sekin juttu, että kun poliittisilta vastustajilta tuli väitteitä, että kyseessä on vieraan vallan info, niin DNI Ratcliffe tuli salamana paikalle, ja ilmoitti: -elekää kehatko. FBI oli samaa mieltä DNI:n kanssa, suht heti seuraavana päivänä. Ainut varma asia on se, että Ratcliffe ei voi valehdella, kun on virassa. (Sanoin samaa jo Muellerista, ~ahterikivun vuonna 2017)

Eli DNI tiesi aikaa tutkintaan kuluttamatta, että kyseessä ei ole vieraan vallan info-operaatio. Eli ne tiesi jo etukäteen läppäristä. Voi toki olla, että jokin yksityiskohta on jäänyt minulta huomioimatta.

Pari juttua:

1) On siis mahdollista, että reput rauhassa istuivat läppärin päällä silloin, kun demarit ajoivat Bideniä lähes pakolla ehdokkaaksi. Jos ne olisivat paljastaneet silloin, niin Bidenin tilalle olisi noussut joku muu. 2) Sekin juttu ihmetyttänyt monia, että miksi esim. Sanders ja Gabbard antoivat tukensa Bidenille. Gabbard ei ole väleissä H. Clintonin kanssa, joka on jopa Bidenin neuvonantajana. Sandersin taas pitäisi olla poliittisesti kaikin tavoin Bideniä vastaan. Orange man bad tottakai, mutta:

Gabbard kävi Trumpin luona noin viikko virkaanastumisen jälkeen (sen jälkeen Syyriassa), ja Sanders otti vetovastuun jossain Amazon hässäkässä, kun Trumpetti piti mekkalaa asiasta. En tiedä, onko näillä yksityiskohdilla merkitystä, mutta vähän uskaltaisin veikata, että kummatkaan eivät ole täysin hc antiTrumpisteja (kuin mitä ovat julkisuudessa).

---

Kamala Harris toki hyötyy tilanteesta, jos Biden voittaa ja mahdollinen ikävä läppärikeissi ja erikseen Kiina/Venäjä keissi jää elämään. Mikä on Harrisin poliittinen linja, kun tulee presidentiksi.

Joo, ei puutu vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Jos jossain on jotain kamalaa, muutenkin kuin Bidenin varap., niin kohta sen on tultava esille, jos vaaleissa aiotaan käyttää. En uskalla veikata yhtään mitään, koska näihin juttuihin voi vaikuttaa mikä tahansa.

Jotkut ovat veikkailleet republikaanipuolueen tuhoakin, niin eihän sitä tiedä, mitä kaikkea ne keksii. Ja monen Ison aakkosviraston etu ei ole se, että valtaan astuu joku äärivasemmistolaista politiikkaa ajava.

Monet antaa ymmärtää, että Biden/Kamala kantaa äärivasemmiston aisaa pelkästään siksi, että pääsee presidentiksi, mutta siinäkin oletuksessa on monia epävarmmuustekjivöitä.
 
Viimeksi muokattu:
Näyttöä odotellessa. Väittämiä on maailma väärällään.

Trumpin rikollisista toimistahan oli näyttöä, mutta republikaanisenaattorit rikkoivat tuomarivalaansa vastaan ja se jäi asianmukaisesti tutkimatta. Siitä taas on näyttönä heidän omat lausumansa.

Mistä rikollisista toimista? Siitä, että Trump yritti saada Ukrainalaiset tutkimaan Bidenien touhuja Burismassa ja Joen painostusta Burismaa (jonka johtoryhmässä Hunter samaan aikaan istui. ;) ) tutkineen syyttäjän erottamiseksi miljardin taalan lainan eväämisellä Ukrainalta.

 
Viimeksi muokattu:
BIden johtaa Texasissa? Jos pitää paikkaansa niin- hullua!

Katso liite: 44819
Taitaa lehmät lentää ennen kuin demokraatti voittaa Teksasissa. Vaikka onhan siitä ollut arvioita että latinojen suhteellisen määrän lisäys tms. voisi pidemmässä juoksussa vaikuttaa tuolla juuri demokraateille edullisesti. Mitään isoa kaulaa ei Trumpilla ole Teksasissa ollutkaan joten yksittäiset mittaukset voivat kääntyä noin päin.

E: ylimääräinen lainaus poistettu
 
Viimeksi muokattu:
Vasemmiston riehuminen on aivan ymmärrettävää Obaman valinnan jälkeisten mellakoiden ja rasismin jälkeen...
Bidenin porukka on kieltänyt että läppäri on heidän. Mutta kummiskin asianajajat oli pyytänyt että se luovutettaisiin heille... hetkinen... :D
 
Biden voiton kertoimet puoltoista ja Trumpille 2.5 vilkaisu.
Tuossa joku käppyrä josta näkee mutta sitten eri asia mitkä ottavat vetoja vastaan.
Ps löin Naapurin mummon kanssa kahvipaketin vetoa Trumpin puolesta-
 
Viimeksi muokattu:

1976 mennyt äänet viimeksi demokraatille. Aika monien täytyy lyödä vetoa Trumpin puolesta jos Bidenillä on yhä jopa 1.5 kerroin vedonlyönnissä, huolimatta gallup-tilanteesta. Ei vedonlyöntitoimistot konkurssiin aio mennä.
 
Jos ei tietaisi sita voisi Trumpin kampanjan perusteella uskoa Hunter Bidenin olevan ehdolla..... Ehka tossa ois jotain jutun juurta jos Hunterista kaavailataisiin ihmepoika Jared 2.0:aa mutta tokkopa kaavaillaan.

Vedonlyontifirmat tuskin pelaaavat tammosissa, taitavat lahinna valittaa vetoja. Kertoimet varmaan lasketaan kaikkien lyotyjen vetojen yli.
 
Back
Top