Yhdysvaltain presidentinvaalit 2020

Uutistoimisto AP kertoo, että Trumpilla oli jo kautensa alkuaikoina tapana repiä ja heitellä roskiin muistioita, jotka olisi lain mukaan säilytettävä. Valkoisen talon tietojen tallennusryhmässä työskenteli kymmenkunta ihmistä, joiden piti teipata kokoon presidentin repimiä asiakirjoja.

”Hänen käskettiin lopettaa [asiakirjojen tuhoaminen], mutta hän ei halunnut lopettaa”, kertoi uutistoimiston haastattelema entinen Valkoisen talon tallennusyksikön virkamies Solomon Lartey.

”Presidentin toimet vaalitappionsa jälkeen – totuudesta ja tosiasioista piittaamattomasti – ovat lisänneet huolta, että hän tuhoaa tietoja hänen mahdollisista väärinkäytöksistään ja rikoksistaan”, historioitsijoiden kanteessa sanottiin.
 
Häntä syytetään tunkeutumisesta suljettuun rakennukseen, viranomaisen vastustamisesta ja epäjärjestyksen aiheuttamisesta Capitolin alueella. Viiden vuoden vankeusrangaistuksen lisäksi Kelleriä uhkaa jopa 250 000 dollarin sakkorangaistus.

Washingtonin hulinoissa pidätettiin yhteensä noin sata ihmistä. Keller tunnistettiin ensin videolta, jossa hän riehuu Kongressin ulkopuolella. Myöhemmin hänet oli helppo tunnistaa myös kuva- ja videomateriaalista, jota oli kuvattu kongressin sisäpuolelta. Noin kaksimetrisen Kellerin pää pompsahti helposti ihmismassasta esiin.
 
No nyt mullekin selvisi.

Olin tähän asti luullut, että siellä oli vain joukko taulapäitä mennyt särkemään paikkoja ja pitämään älämölöä.

Media on onneksemme kertonut, että kyseessä oli vallankaappausyritys ja uhka demokratialle. Mika Aaltola ei meinannut takkiinsa mahtua, kun hän tuoreeltaan pääsi telkkariin kommentoimaan asiaa.

Nyt kun näin tuon videon, uskon mediaamme ja häpeän epäilyksiäni. Punahattuinen mies oli selvästi valmistautunut toimimaan kongressin puhemiehenä ja vihreäkypäräinen oli hetkenä minä hyvänsä ottamassa asevoimat komentoonsa. Muutenkin homma näytti olevan juuri onnistumaisillaan, vallankaappaajat olivat ottamassa monisatamiljoonaisen kansakunnan komentoonsa, mutta se onneton konstu kävi sanomassa niille, että c'mon guys, me ollaan kongessirakennuksessa eikä meidän pitäisi olla täällä. Olkaahan kunnolla.

Siinä meni vallankumous ihan myttyyn kertaheitolla!
 
Inkompetenssi ei ole mikään puolustus. Jos siellä joukossa oli oikein operaattoreita tai muita vakavammin aikein liikkuneita, ei heidän olisi edes tarvinnut kauheasti vältellä huomiota, kun media pysyi tiukasti hörhöjen perässä.

Kai se vallankaappausuhka (ei välttämättä itse kaappauksen onnistuminen, mutta ainakin jonkinlainen sekaannus/rähinä joksikin aikaa) oli jossain määrin lähellä mahdollisuutta realisoitua lähinnä viivytysten ja/tai valitsijamiesten äänestyslappujen kontaminoitumisen ja/tai presidentinviran perimysketjuun kajoamisen kautta. En kyllä tosin usko tuon hulinan järjestäneiden vehkeilijöidenkään kompetenssin riittävyyteen oikeasti toteuttaa vallankaappauksia, varsinkaan Yhdysvaltain kaltaisessa yhteiskunnassa.
 
No nyt mullekin selvisi.

Olin tähän asti luullut, että siellä oli vain joukko taulapäitä mennyt särkemään paikkoja ja pitämään älämölöä.

Media on onneksemme kertonut, että kyseessä oli vallankaappausyritys ja uhka demokratialle. Mika Aaltola ei meinannut takkiinsa mahtua, kun hän tuoreeltaan pääsi telkkariin kommentoimaan asiaa.

Nyt kun näin tuon videon, uskon mediaamme ja häpeän epäilyksiäni. Punahattuinen mies oli selvästi valmistautunut toimimaan kongressin puhemiehenä ja vihreäkypäräinen oli hetkenä minä hyvänsä ottamassa asevoimat komentoonsa. Muutenkin homma näytti olevan juuri onnistumaisillaan, vallankaappaajat olivat ottamassa monisatamiljoonaisen kansakunnan komentoonsa, mutta se onneton konstu kävi sanomassa niille, että c'mon guys, me ollaan kongessirakennuksessa eikä meidän pitäisi olla täällä. Olkaahan kunnolla.

Siinä meni vallankumous ihan myttyyn kertaheitolla!
Hörhöt näkevät joka paikassa vallankaappausyrityksiä ja muita salaliittoja :ROFLMAO:

Tässä yksi esimerkki...

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kutsuu häntä vastaan aloitettua virkarikossyytetutkintaa vallankaappaukseksi.

Trump tviittaa kuulleensa joka päivä lisää ja tulleensa tulokseen, että tällä hetkellä käynnissä ei ole virkarikossyytetutkinta vaan vallankaappausyritys, jonka tarkoituksena on ottaa valta pois muun muassa ihmisiltä, äänioikeudelta ja vapaudelta.

241268_rgb_768_0.jpg
 
Tämä oli odotettavissa.

Iltsun vastaavassa artikkelissa avataan hieman enemmän.

Hän aikoi lähettää tietokoneen jollekin ystävälleen Venäjällä, jonka piti sen jälkeen myydä se (tiedustelupalvelu) SVR:lle, vinkkaaja kertoi.

Jo aiemmin oli selvää, että kongressihyökkäyksessä oli mukana huomattavan monta venäjää äidinkielenään puhuvaa ihmistä.

Mitäs veikkaatte kumpi tulee olemaan suositumpi tapahtuma. Trumpin paraati vai Joen valatilaisuus? Tuosta Trumpin paraatista tulossa mitä ilmeisemmin spektaakkelimainen. Olisi muuten kova juttu jos ylilennon tekisi tuleva B-21 pommikone tai jokin muu vielä salainen konetyyppi.
 
Back
Top