Yhdysvaltain presidentinvaalit 2024

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kaarne
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Sanna Ukkolalta aika hyvin tiivistetty pointti. Vaikka puhuu pääasiassa jenkkimedioista, niin koskee minusta yhtä lailla vaikka kotimaista Yleisradiota ja Hesaria.



Uskokaa jo, toimittajat. Kansa ei kuuntele teidän äänestysohjeitanne eikä kaipaa teidän mielipiteitänne uutistekstin seassa. Jos haluatte politikoida, lähtekää poliitikoksi.

Mutta jos olette toimittajia, raportoikaa älkääkä vaalivaikuttako. Sitä paitsi sillä vaikuttamisella ei ole merkitystä: yleensä se kääntyy itseään vastaan.
 
Halla-aho onnittelee Trumppia ja Vancea Twitterin / X:n puolella:



Demokraatit ovat maalanneet Trumpista kuvaa Ö-luokan ehdokkaana. Jos vaaleissa tulee turpaan tällaiselta ehdokkaalta, niin mitä se kertoo demokraateista ja heidän omasta vaalikampanjastaan? Ajaako demokraattipuolueen johto äänestäjilleen tärkeitä asioita vai onko se lopullisesti irtaantunut todellisuudesta? Aivan samoista syistä demokraatit ottivat turpaansa Trumpilta jo vuoden 2016 vaaleissa mutta opetus ei mennyt perille eikä varmaan mene nytkään, koska "never stop the madness ja kohta vedetään taas..."

Halla-ahon mielestä eurooppalaisten tulisi osoittaa enemmän kiinnostusta Euroopan turvallisuutta kohtaan, jolloin myös amerikkalaisten olisi helpompi siitä kiinnostua. Suomi hoitaa oman osansa ja rohkaisee muuta Eurooppaa tekemään samoin. Me tiedämme, mitä on pelissä ja on myös amerikkaisten itsensä etu, että ryssälle lyödään luu kurkkuun ja mielellään mahdollisimman nopeasti.
Halla-aholla on tässä hyvät pointti. Itsekään en mitenkään huoli Trumpista presidenttinä vaan meidän eurooppalaisten kyvyttömyydestä Ukrainan sodassa. Meillä on ollut täällä 30-vuotinen sota, 100-vuotinen sota, 2 maailman sotaa pääosin Euroopan mantereella. Mihin se taito on kadonnut? Euroopan kokoinen talousalue hoitaisi halutessaan venäjän toinen käsi selän takana. Nyt pidämme Ukrainan toista kättä sen selän takana. Pelkään että ajat menevät paljon huonommaksi ennen kuin paranevat ja se ei liity mitenkään Trumpin presidenttiyteen.

Edit. Ja minusta tämä on iso ongelma Euroopassa se että turvallisuus ulkoistetaan amerikkalaisille. Miksi heidän pitäisi kaikki hoitaa. Koko asetelma on se että tuijotetaan amerikkalaisia ja riidellään keskenämme eikä oteta kohtaloa omiin käsiin. Näen että poliitikoilta Euroopassa puuttuu vahvuus. Tai onko se se että helpot ajat kasvattaa heikkoja ihmisiä. Jne...
 
Viimeksi muokattu:
Halla-aholla on tässä hyvät pointti. Itsekään en mitenkään huoli Trumpista presidenttinä vaan meidän eurooppalaisten kyvyttömyydestä Ukrainan sodassa. Meillä on ollut täällä 30-vuotinen sota, 100-vuotinen sota, 2 maailman sotaa pääosin Euroopan mantereella. Mihin se taito on kadonnut? Euroopan kokoinen talousalue hoitaisi halutessaan venäjän toinen käsi selän takana. Nyt pidämme Ukrainan toista kättä sen selän takana. Pelkään että ajat menevät paljon huonommaksi ennen kuin paranevat ja se ei liity mitenkään Trumpin presidenttiyteen.

Se tulee olemaan aivan uskomatonta kädettömyyttä, saamattomuutta ja epäpätevyyttä, mikäli rikas Eurooppa päästää Ukrainan kaatumaan. Kylmän sodan jälkeen menetettiin mielenkiinto puolustuskyvyn ja kapasiteetin ylläpitoon. Vielä 2000-luvullakin Putinin nousun jälkeen olisi ollut vuosikausia aikaa toimia ja tehdä asioille jotain. Mutta ei, juuri mitään ei ole saatu aikaan. On vain puhalleltu muniin ja hoettu, että kyllähän se NATO hoitaa. Eli viime kädessä amerikkalaiset tulevat ja pelastavat meidät kaikki. Koska näin ovat tehneet aina ennenkin.
 
Se tulee olemaan aivan uskomatonta kädettömyyttä, saamattomuutta ja epäpätevyyttä, mikäli rikas Eurooppa päästää Ukrainan kaatumaan.
Ei se sananmukaisesti uskomatonta ole, vaikka kolossaalista onkin. Nopea kela antiikin Roomaan tai I MS jälkeiseen aikaan kertoo kyllä, että isot kämmit eivät ole mitenkäänkään mahdottomia. Ukraina-peli ei suinkaan ole ainoa strateginen emämunaus, jota Eurooppa on tehnyt omana elinaikanani.

Sotiminen on kurjaa. Ratsuväki varsinkin on raakaa. Siinä tulee se hiki ja paha mieli pelkästä ajattelemisesta. Ei ole uutta tämä.
 
Mmm. Eikös Trumppi ole yhtä seniili? 78 vuotias, 82 vuotias kautensa lopulla. Miten se valtamediaan liittyy kun voi ihan itse katsella noita Trumpin haastiksia ja nähdä tämä seniiliys selvästi? Miestä tullaan kyllä pyörittämään ja helposti.
Kysymys ei ole iästä numeroina.
Kysymys on siitä, että Trump ei kättele ilmaa.
Ja yhtä vahvasti kuin media on pitänyt demokraattiehdokkaiden puutteet piilossa, niin yhtä innokkaasti se on kyllä tuonut kaiken vähänkään negatiivisen Trumpin teon kuulijoiden ja lukijoiden kuultavaksi ja nähtäväksi.
 
Kysymys ei ole iästä numeroina.
Kysymys on siitä, että Trump ei kättele ilmaa.
Ja yhtä vahvasti kuin media on pitänyt demokraattiehdokkaiden puutteet piilossa, niin yhtä innokkaasti se on kyllä tuonut kaiken vähänkään negatiivisen Trumpin teon kuulijoiden ja lukijoiden kuultavaksi ja nähtäväksi.
Trump ei kättele ilmaa, mutta simuloi suihinottoa mikrofonitelineellä. Media ei ole raportoinut puoliakaan Trumpin sekoiluista
 
Trump ei kättele ilmaa, mutta simuloi suihinottoa mikrofonitelineellä. Media ei ole raportoinut puoliakaan Trumpin sekoiluista
Kieltämättä kauheaa.
Vaan mainittu Trumpin teko ei kerro miehen olevan epätietoinen siitä, missä on tai siitä onko vieressä ihminen, jota kätellä.
Bidenin ilman kätteleminen kertoi juuri siitä, että mies ei tiennyt, missä on ja näki ihmisiä, joita ei ollut.

Kehotan katsomaan vaikkapa kahden kuukauden ajalta uutiset, joissa on referoitu Harrisin ja Trumpin esiintymisiä. Ja sitten kehotan katsomaan ne esiintymiset kokonaisuudessaan.
Sitä kautta voi luoda jonkinlaisen kokonaiskuvan siitä tarkoitushakuisesta mielipiteen muokkauksesta, mitä media harjoitti.

Lisäsi tekisi mieli kehottaa pyyhkimään kyyneleet, mutta en tee sitä, koska nautin tilanteesta aivan liikaa. Itsensäkorottajien katkeruuden kyyneleistä kelpaa juoda voitonmaljoja. Pyöräytän sodastreamissa, pullotan ja nautin päivittäin seuraavat 4 vuotta.
 
Trump ei kättele ilmaa, mutta simuloi suihinottoa mikrofonitelineellä. Media ei ole raportoinut puoliakaan Trumpin sekoiluista
Siis mitähän vittua nyt taas? Mediahan juuri raportoi kaikesta oli se totta tai ei. Ehkä Suomen media ei mene jokaiseen naurettavimpaan ylilyontiin mitä jenkkimedia harrastaa, koska ihan kaikki ei täälläkään mene läpi. Mutta jenkkien mediassa on ollut viikoittain, ellei päivittäin "kohu-uutisia" siitä mitä Trump teki tai ainakin väitetysti teki... Tai ainakin joku jossain kertoi, että ehkä teki.

Enpä ole Kamalan valehteluista nähnyt yhtään tutkivaa journalismia.

Ihan vain näin ulkopuolisena en voi ymmärtää mitä sillä voitetaan, että demonisoi jonkun täysin? Sehän aiheuttaa juuri päinvastaista ja kaveri kerää sympatiapisteitä. Taisi aika iso prosentuaalinen osuus jossain kyselyssä Trumpia äänestäneistä sanoa syyn olleen "halusin nähdä kun hörhöt itkee". No onko se sitten hyvä syy äänestää? Ei.. Mutta eipä tässä maailmassa oikein enää ole mitään järkeä. Jos demokraatit olisi unohtaneet Trumpin demonisoinnin ja keskittyneet asioihin ja sovinnontekoon sekä unohtaneet kaikenlaiset "ilmaiset sukupuolenvaihdosleikkaukset vangeille ja pakolaisille" hörhöilyn, niin lopputulos voisi olla parempi.
 
Iida Tikka pyöri paljon Trumpin äänestäjien luona kuuden viikon ajan. Hänen analyysinsa podcastissa oli, että demokraatit unohtivat työväenluokan. Ehkäpä.

Mikäli näin on, tähän ei kai voi sanoa kuin että "taas". Näin kun oli myös 2016.
 
Ei Suomessakaan ole enää montaa puoluetta, mitä täyspäinen duunari voi äänestää. Sen sijaan rikastuttaja- & halpatyövoimapuolueita riittää jokaiselle sormelle. Holtittoman maahanmuuttopolitiikan ja työväenluokan tahallisen kurjistamisen välinen syy-yhteys on ilmeinen.

Jenkeissä uusille tulijoille ei ole tarjolla Kela-Goldia ja taloudelle onkin paljon hyötyä maahanmuuttajista - ainakin niin kauan, kun tulijat pystytään valikoimaan. Jossakin pisteessä myös "kulttuurien sulatusuunille" tulee rajat vastaan: liika on yksinkertaisesti liikaa.
 
Ei Suomessakaan ole enää montaa puoluetta, mitä täyspäinen duunari voi äänestää. Sen sijaan rikastuttaja- & halpatyövoimapuolueita riittää jokaiselle sormelle. Holtittoman maahanmuuttopolitiikan ja työväenluokan tahallisen kurjistamisen välinen syy-yhteys on ilmeinen.

Jenkeissä uusille tulijoille ei ole tarjolla Kela-Goldia ja taloudelle onkin paljon hyötyä maahanmuuttajista - ainakin niin kauan, kun tulijat pystytään valikoimaan. Jossakin pisteessä myös "kulttuurien sulatusuunille" tulee rajat vastaan: liika on yksinkertaisesti liikaa.
Olen aina samaa mieltä asioista Viimeisen Mohikaanin kanssa mutta aja nyt helvetissä noi breznevit tolta sinun inkkarikuvaltasi. Näyttää muuten joltain jugoslaaviavustajalta vanhoissa ddrlänkkäreissä. No hard feelings mutta metsäintiaanitkin nyppi kulmakarvansa:)
 
Olen aina samaa mieltä asioista Viimeisen Mohikaanin kanssa mutta aja nyt helvetissä noi breznevit tolta sinun inkkarikuvaltasi. Näyttää muuten joltain jugoslaaviavustajalta vanhoissa ddrlänkkäreissä. No hard feelings mutta metsäintiaanitkin nyppi kulmakarvansa:)
On muuten kovia nuo DDR-westernit. Kannattaa katsoa jos tulee tilaisuus.
 
Vaaleista sen verran että gallupit olivat taas iso häviäjä. Trumpin suosio on joka kerta ollut suurempi kuin mielipidemittaukset ovat ennustaneet. Tässä suhteessa Harrisin ohut gallupjohto ennen vaaleja ei enteillyt hänelle hyvää, mutta tilastofirmat olivat luvanneet että tällä kertaa efekti on saatu kompensoitua. Ei ollut. Jostain syystä mielipidemittaajat eivät aina tavoita Trumpin äänestäjiä. Samanlaista oikeisto-valumista on joskus nähtävissä Euroopankin vaaleissa ja kansanäänestyksissä (esim Brexit).

Trump sai lähes tarkalleen saman äänimäärän kuin viime vaaleissakin, mutta Harris sai 10 miljoonaa ääntä vähemmän kuin Biden. Olisi helppoa sanoa että samat tyypit äänesti Trumppia kuin aiemminkin, mutta demareiden ehdokas oli tällä kertaa heikompi. Detailien mukaan tämä olisi liian rankka yksinkertaistus. Mutta Harris oli silti heikko ehdokas. Hänellä ei ollut riittävästi omaa näkemystä eikä sellaista poliittista historiaa johon olisi voinut vedota äänestäjien kosiskelussa. Bidenin olisi pitänyt ymmärtää heti kautensa alussa, että nyt aletaan leipomaan Kamalasta kuningatarta. Yhdistelmä kokenut presidentti-kokematon varapressa on huono varapresidentille; erittäin kokenut Biden ei tarvinnut Harrisia muuhun kuin keräämään ääniä. Kun Biden sitten viime tingassa vetäytyi, Harrisille jäi liian vähän aikaa pykätä omaa kampanjaansa.
 

Ukrainalaismedioissa on ilahduttu Pete Hegsethin aiemmista lausunnoista, joissa hän on kehottanut Yhdysvaltoja jatkamaan Ukrainan vahvaa tukemista ja varoittanut Venäjän luomasta uhkasta. Hegsethin mukaan presidentti Vladimir Putin käyttäisi mahdollista tulitaukoa vain varustaakseen armeijansa uudelleen.

– Pelissä on se, että pystymmekö torjumaan itsevaltaisen johtajan, joka käytännössä haluaa palauttaa Neuvostoliiton takaisin ja ottaa jälleen haltuunsa Ukrainan. Meidän on lisäksi varmistettava, ettei konfliktissa ajauduta Naton 5. artiklan myötä laajempaan sotaan, Hegseth sanoi aiemmin Fox Newsin haastattelussa.

Hänen mukaansa Ukrainalle pitää toimittaa sen tarvitsemia aseita nopeammin ja laajemmin kuin presidentti Joe Bidenin hallinnon aikana.

– Heidän pitää pystyä pysäyttämään Putinin joukot ja myös työntää venäläisiä takaisin. Siinä luultavasti kestää kauan, ja se tulee olemaan veristä, mutta nämä asiat ovat nähdäkseni pelissä Yhdysvaltain kannalta, tuleva puolustusministeri sanoi.
 
Elizabeth Warren antaa vähän halpaa kritiikkiä kun tehokkuusvirastoa aikovat johtaa kahdella eri johtajalla (Ramaswamy ja Musk).
Värisuora ja Trumpin selvä voitto antavat eväät toteuttaa. Saa nähdä ensin minkalainen porukka ja millä rooleilla tulee kasaan.
Tätä alla olevaa kuvaa ne ilkkujat odottaa edelliskauden perusteella. Mutta ehkäpä saadaan osin jopa positiivisestikin yllättyä. Negatiivisia tietysti tulee aina kun asialla usein innokkaat amatöörit.
1731498021558.webp
 
Viimeksi muokattu:
Ihan mielenkiinnosta piti taas ynnäillä montako ääntä Harris olisi tarvinnut noustakseen pressaksi. Siis kokonaisia osavaltioita kääntäviä täsmä-ääniä juuri oikeassa paikassa.

Tällä kertaa ehdokkaiden ero oli tuolla tavalla laskien noin 223.000 ääntä. Trump hävisi kakkoskauden aikanaan 85.000 äänellä ja Clintonin kampanja Trumpia vastaan jäi 78.000 ääntä lyhyeksi. Samaan aikaan esim. Bidenin ja Trumpin äänimäärissä oli valtakunnan tasolla eroa yli 7 miljoonaa.

Melkoista tuurikauppaa koko järjestelmä. Useimmiten isomman kokonaisäänisaaliin kerännyt tulee kyllä valituksi, niin nytkin.
 
2016 vaalit olivat joku ihmeellinen 'fluke' tulos, kun Trump sai melkein 3 miljoonaa ääntä vähemmän kuin Clinton. Tällä kertaa Trump voitti selkeästi myös kokonaisäänimäärän joten mussutettavaa ei siltä osin jäänyt.
Onhan tuo sydeemi vähän outo kun isoissa osavaltioissa voi olla miljoonia äänestäjiä joiden äänillä ei ole mitään merkitystä.
 
Back
Top