Yksilötuotanto

[Pihatonttu]

Topikin rajamailla, osin off.

1. Kirjauduin foorumille vain kiittääkseni Pihatonttua ansiokkaasta kirjallisesta tuotannosta. Pihatontun kaltaisia.. ..on harvassa ja he tarvitsevat tällä kurjalla planeetalla kaiken mahdollisen kiitoksen, arvostuksen ja kunnioituksen minkä vain voivat saada.

2. Mutta erikoisen foorumin Pihatonttu on valinnut kirjoituksilleen..

3. Olisi varmaan kivaa ja molemminpuolisesti antoisaa tutustua Pihatontun kanssa IRL...

1. Kiitos kiitoksista. Olen kuitenkin vähän eri mieltä. En tarvitse yhtään sen enempää kiitosta, arvostusta tai kunnioitusta kuin kukaan muukaan kirjoittaja. Jos kirjoitukseni ansaitsevat jotain, niin seiskööt tai kaatukoon ne kirjoitukset omilla jaloillaan.

2. Arvostan erittäin paljon tätä palstaa ja tämän kirjoittajia. Porukka on fiksua, henkisesti kypsää, yleissivistynyttä ja vastuuntuntoista.

Poikkean monella tavalla palstan enemmistöstä. Käytännössä se tarkoittaa, että minulla on joskus sellaista annettavaa, mitä joku muu tai kukaan muu ei täällä anna. Ja joka päivä muilla palstalaisilla on minulle sellaista annettavaa, mistä jäisin ilman jos he eivät avaisi tietämystään ja ymmärrystään.

3. Toivottavasti emme tutustu IRL. Ja jos sellaista on jo tapahtunut, niin toivottavasti ei tapahdu lisää.

Hyväksyn pilkan, ivan, väheksynnän jne. silloin kun sille on olemassa selkeitä, yksilöitävissä olevia syitä, joihin liittyy keskeinen moraalinen ulottuvuus. Kaikki vakiopalstalaiset tietävät että annan silloin ruoskan heilua ja se voi heilua kauan, jopa vuosia.

Esittämäsi todennäköisesti vailla todellisuuspohjaa oleva egomaaninen ylemmyydentuntoinen hybris ei mielestäni luo oikeutusta rujoon väheksymiseen tai ivaan. Tekisi mieli sanoa, että näkemyksesi kuulostaa projektiolta ja kaikkihan me tiedämme mihin pilkkasi kärki silloin kohdistuu.

Eli kirjoituksesi luo sinusta sellaisen kuvan, etten usko, että sinulla olisi minulle mitään sellaista annettavaa jota haluaisin ottaa vastaan. Ja minä taas en missään nimessä haluaisi tutustua sinuun.

Kaikkea hyvää valitsemallasi tiellä - vaikka valintasi poissulkisivat sen hyvän.

 

[Deleted member 3333]

Tämän viestiketjun 10. sivu kiteyttää varmasti koko ketjun ydinsisällön.

@Pihatonttu määrittelee miten huippuluovien ja muiden ihmisten suhteet pitäisi jäsentää organisaatioissa, jotta syntyisi hyvää tuottavuutta. Huippuluovuus on sellaista, että se ei kykene tuottamaan hyvää tulosta normaaleissa organisaatioissa, joissa on sisäänrakennettuna kyvyttömyys hyödyntää huippuluovuutta. @Pihatonttu esittää luettelomuodossa tosiasioita, sekä listaa ehtoja miten asioiden pitäisi olla ja miten ne eivät saisi olla. Teesien tukena käytetään tilastollisia ja sosiaalipsykologisia teorioita, kuten Dunning-Krugeria, Pricen lakia, Gaussin käyrää jne. Johtopäätökset teorioista viedään äärimmäisyyteen, unohtaen teorian ja käytännön erot (so. realiteetit):

@Pihatonttu puhuu toistuvasti vihaiseen sävyyn idiooteista, narsisteista ja keskinkertaisista ihmisistä, jotka pilaavat kaiken ja käy selväksi että hän on hyvin vihainen monille ihmisille, jotka ovat antagonisteja hänen esittämilleen näkemyksille. Lopusuoralla @Pihatonttu kertoo pessimismistään sen suhteen että "Mitä pidempi aika tämän ketjun avaamisesta kuluu ilman että asian suhteen tapahtuu mitään hyödyllistä, sitä pessimistisemmin suhtaudun siihen mahdollisuuteen että mitään hyödyllistä tämän suhteen tapahtuu koskaan". Ja loppusuoralla hän kiteyttääkin ajatuksensa sanoilla "Vituttaa kuin pientä eläintä".

Mietitäänpä tätä laajemmassa kontekstissa: Jos olisit huippuluova, niin saattaisitko kenties keksiä paremman keinon toteuttaa sitä huippuluovuutta, kuin kirjoittaa vuosien ajan keskustelufoorumille loputtomia listauksia siitä mikä maailmassa on pielessä ja millaiseksi sen pitäisi muuttua? Käyttäisitkö aikaa purkaaksesi nettifoorumilla katkeruuttasi "idiootteja" ja "narsisteja" kohtaan, jotka hallitsevat työelämää? Mielestäni tällainen viestittely ei ole pidemmän päälle kovin terveellistä ja rakentavaa, kun vielä kaikki esitetty pohdinta sijoitetaan sellaiseen kuplaan, johon on jätetty sisäänrakennetuiksi takaporteiksi, että lahjattomat eivät koskaan voi ymmärtää huippuluovan ihmisen ajatuksenjuoksua ja narsistit joka tapauksessa heittävät kapulaita rattaisiin. Näin ollen kuplan puhkaiseminen on estetty.

Muistetaan, että tässä maailmassa on paljon korkean älykkyysosamäärän omaavia huippuluovia ihmisiä, joiden kapasiteettia hyödynnetään työelämässä. Tämän edellytyksenä on se, että nämä yksilöt ovat tarpeeksi luovia, lahjakkaita ja älykkäitä pärjätäkseen ihmisten muodostamissa organisaatioissa. Uskoisin, että syystä tai toisesta monetkaan heistä eivät jatkuvasti koe joka paikassa kohtaavansa narsisteja ja idiootteja, jotka pilaavat heidän mahdollisuutensa. Toki, me ollaan narsisteja kaikki kun oikein silmin katsotaan, tiettyyn rajaan asti. Mutta termi "narsisti" on kyllä kärsinyt täydellisen inflaation @Pihatontun käsittelyssä.

Keskimääräistä selvästi enemmän narsistisia piirteitä omaavalle henkilölle (= narsisti) on tyypillistä projisoida omia piirteitään (narsismiaan) muihin. Narsisti yliarvioi helposti itsensä ja arvottaa kykynsä paremmiksi kuin muiden ihmisten kyvyt. Narsisti janoaa toisten ihmisten huomiota ja arvostusta. Narsisti loukkaantuu helposti. Narsisti on itseriittoinen. Narsisti pystyisi kirjoittamaan nettifoorumille jatkuvaa tajunnanvirtaa sivutolkulla, uskoen sen olevan hunajaa kansalle. Narsismi ei sinällään ole sairaus, mutta riski homman lähtemisestä epäterveellisesti laukalle ja lapasesta on suurentunut, kun narsisti on sulkenut elämästään hankalat ihmiset ja jäljelle jäänyt lähipiiri on mukautunut narsistin mielenlaatuun konflikteja välttääkseen. Muistetaan kuitenkin, että enemmänkin narsistinen henkilö voi omata paljon hyviä ominaisuuksia ja olla kaikenkaikkiaankin hyvä ihminen. Narsismi sinällään ei ole pahuuden ja sairauden synonyymi, niin kuin Pihatontun tekstistä usein tuntuisi välittyvän.

 

[Nojatuolistrategi]

Tämän viestiketjun 10. sivu kiteyttää varmasti koko ketjun ydinsisällön.

@Pihatonttu määrittelee miten huippuluovien ja muiden ihmisten suhteet pitäisi jäsentää organisaatioissa, jotta syntyisi hyvää tuottavuutta. Huippuluovuus on sellaista, että se ei kykene tuottamaan hyvää tulosta normaaleissa organisaatioissa, joissa on sisäänrakennettuna kyvyttömyys hyödyntää huippuluovuutta. @Pihatonttu esittää luettelomuodossa tosiasioita, sekä listaa ehtoja miten asioiden pitäisi olla ja miten ne eivät saisi olla. Teesien tukena käytetään tilastollisia ja sosiaalipsykologisia teorioita, kuten Dunning-Krugeria, Pricen lakia, Gaussin käyrää jne. Johtopäätökset teorioista viedään äärimmäisyyteen, unohtaen teorian ja käytännön erot (so. realiteetit):

@Pihatonttu puhuu toistuvasti vihaiseen sävyyn idiooteista, narsisteista ja keskinkertaisista ihmisistä, jotka pilaavat kaiken ja käy selväksi että hän on hyvin vihainen monille ihmisille, jotka ovat antagonisteja hänen esittämilleen näkemyksille. Lopusuoralla @Pihatonttu kertoo pessimismistään sen suhteen että "Mitä pidempi aika tämän ketjun avaamisesta kuluu ilman että asian suhteen tapahtuu mitään hyödyllistä, sitä pessimistisemmin suhtaudun siihen mahdollisuuteen että mitään hyödyllistä tämän suhteen tapahtuu koskaan". Ja loppusuoralla hän kiteyttääkin ajatuksensa sanoilla "Vituttaa kuin pientä eläintä".

Mietitäänpä tätä laajemmassa kontekstissa: Jos olisit huippuluova, niin saattaisitko kenties keksiä paremman keinon toteuttaa sitä huippuluovuutta, kuin kirjoittaa vuosien ajan keskustelufoorumille loputtomia listauksia siitä mikä maailmassa on pielessä ja millaiseksi sen pitäisi muuttua? Käyttäisitkö aikaa purkaaksesi nettifoorumilla katkeruuttasi "idiootteja" ja "narsisteja" kohtaan, jotka hallitsevat työelämää? Mielestäni tällainen viestittely ei ole pidemmän päälle kovin terveellistä ja rakentavaa, kun vielä kaikki esitetty pohdinta sijoitetaan sellaiseen kuplaan, johon on jätetty sisäänrakennetuiksi takaporteiksi, että lahjattomat eivät koskaan voi ymmärtää huippuluovan ihmisen ajatuksenjuoksua ja narsistit joka tapauksessa heittävät kapulaita rattaisiin. Näin ollen kuplan puhkaiseminen on estetty.

Muistetaan, että tässä maailmassa on paljon korkean älykkyysosamäärän omaavia huippuluovia ihmisiä, joiden kapasiteettia hyödynnetään työelämässä. Tämän edellytyksenä on se, että nämä yksilöt ovat tarpeeksi luovia, lahjakkaita ja älykkäitä pärjätäkseen ihmisten muodostamissa organisaatioissa. Uskoisin, että syystä tai toisesta monetkaan heistä eivät jatkuvasti koe joka paikassa kohtaavansa narsisteja ja idiootteja, jotka pilaavat heidän mahdollisuutensa. Toki, me ollaan narsisteja kaikki kun oikein silmin katsotaan, tiettyyn rajaan asti. Mutta termi "narsisti" on kyllä kärsinyt täydellisen inflaation @Pihatontun käsittelyssä.

Keskimääräistä selvästi enemmän narsistisia piirteitä omaavalle henkilölle (= narsisti) on tyypillistä projisoida omia piirteitään (narsismiaan) muihin. Narsisti yliarvioi helposti itsensä ja arvottaa kykynsä paremmiksi kuin muiden ihmisten kyvyt. Narsisti janoaa toisten ihmisten huomiota ja arvostusta. Narsisti loukkaantuu helposti. Narsisti on itseriittoinen. Narsisti pystyisi kirjoittamaan nettifoorumille jatkuvaa tajunnanvirtaa sivutolkulla, uskoen sen olevan hunajaa kansalle. Narsismi ei sinällään ole sairaus, mutta riski homman lähtemisestä epäterveellisesti laukalle ja lapasesta on suurentunut, kun narsisti on sulkenut elämästään hankalat ihmiset ja jäljelle jäänyt lähipiiri on mukautunut narsistin mielenlaatuun konflikteja välttääkseen. Muistetaan kuitenkin, että enemmänkin narsistinen henkilö voi omata paljon hyviä ominaisuuksia ja olla kaikenkaikkiaankin hyvä ihminen. Narsismi sinällään ei ole pahuuden ja sairauden synonyymi, niin kuin Pihatontun tekstistä usein tuntuisi välittyvän.

Tämän vitjan 11. sivu tiivistää teeman vieläkin tiiviimmin.

 

[Coffee Man]

Jokainen on oman elämänsä bimbo

Jyrki Lehtolan kolumni: Bimbous on uusi musta – siksi Hjallis Harkimolla on meille asiaa

Bimbous on siirtynyt meidän kaikkien yhteiseksi omaisuudeksi, kirjoittaa Ilta-Sanomien kolumnisti Jyrki Lehtola.

www.is.fi

 

[Nojatuolistrategi]

Armon mekin ansaitsemme.

Narsisti elää muiden armoilla

Narsistin aivojen palkitsemisjärjestelmä ulkoistaa kaikki itsetunnon tukipalvelut muille ihmisille. Siksi hän tarvitsee yleisön, joka ihailee häntä herkeämättä.

VANHA taru kreikkalaisesta Narkissos-nuorukaisesta kertoo, miten tämä rakastui omaan peilikuvaansa. Sana narsismi onkin yleistynyt tarkoittamaan äärimmäistä itsekeskeisyyttä. Termit eivät kuitenkaan ole synonyymejä. Narsismi on persoonallisuuden häiriö, voimakas itsekeskeisyys taas ikävä muttei sairas luonteenpiirre.

https://www.hs.fi/tiede/art-2000006632635.html

Tiede

Lue Helsingin Sanomien tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet tieteestä. Täältä löydät myös tiedemaailman uusimmat ilmiöt ja lasten tiedekysymykset.

www.tiede.fi

 

[Deleted member 3333]

Jokainen on oman elämänsä bimbo

Jyrki Lehtolan kolumni: Bimbous on uusi musta – siksi Hjallis Harkimolla on meille asiaa

Bimbous on siirtynyt meidän kaikkien yhteiseksi omaisuudeksi, kirjoittaa Ilta-Sanomien kolumnisti Jyrki Lehtola.

www.is.fi

Helposti, varsinkin kun bimbouden määritelmän voi jokainen räätälöidä juuri itselleen sopivaksi, koska bimboudelle ei ole tieteellistä tai yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Jokainen voi tehdä itsestään bimbon prototyypin kirjoittamalla tänne "tyyppibimbon" kuvauksen käyttäen itseään mallina.

Sitten voidaan porukalla kertoa tarkkaa faktaa bimbojen käsittämättömästä kapasiteetista ja sen kohtaamattomuusongelmasta työpaikoilla, sekä bimbojen syrjinnästä ja syrjäytymisestä. Kaikki faktat ovat yleistyksiä jokaisen subjektiivisesta kokemuksesta, joten niistä ei voi, eikä pidä esittää mitään lähteitä, kuten tutkittua tilastotietoa. Kvantitatiiviseksi dataksi riittää, että bimbouteen liittyvät asiat ja ilmiöt kuvataan aina äärimmäisinä ja bimbous sijoitetaan pisteenä jonnekin Gaussin käyrälle ja tuottavuuskäppyröihin.

Osoituksena bimboudestamme voimme tuottaa tänne paljon sisältöä, jossa sanelemme ehdot sille millainen elämä bimboille tulisi järjestää, jotta bimbous saataisiin 100% hyötykäyttöön. Sitten odotellaan puhelinsoittoa siitä tuntemattomasta numerosta. Ja muistetaan että bimbon optimismi vain kasvaa ajan funktiona!

 

[StmSvejk]

Kai menee tähän topiciin.

Tässäpä Mikko Kärnä ADHD:staan. Poliitikkona en hänestä välitä, mutta sinänsä hyvä että ADHD:n voimavaranaan pitävänä ihmisiä tulee rohkeasti esille eri elämänalueille. Mitä kauemmin tässä elelee, sitä enemmän osaan arvostaa ihmisten moninaisuutta - kunhan toisia muistetaan kunnioitta (mitä Kärnä ei usein tee). Olipa sitten ADHD, AS-piirteinen tms. Eli kai sitten olen pahimmanlaatuinen suvakki kun totean että meitä on moneen junaan ja samassa yhteiskunnassa voidaan toimia, jopa meitä kaikkia hyödyttävästi.

ADHD ei ole on/off ominaisuus vaan jana jonka piirteitä on meillä jokaisella. Epäilen mm. monen menestyvän yrittäjän sijoittuvan ADHD-janalla sinne ADHD:n suuntaan.

Tärkeintä on, että näitä erilaisia, ADHD:ta, AS:aa ym. ei muserreta lapsena ja nuorena.

Elämästä ja ADHD:stä | Uusi Suomi Puheenvuoro

Jokanen ihminen syntyy tähän maailmaan yksilönä, takataskussa nippu erilaisia luonteenpiirteitä ja ominaisuuksia. Toiset niistä ovat ihmiselämässä hyödyllisiä ja arvostettavia, toiset eivät niinkään.

puheenvuoro.uusisuomi.fi

Lukiosta luovin omalla tavallani läpi kahdessa vuodessa IB:n suorittamiseen liittyvää porsaanreikää hyväkseni käyttäen, sillä opiskelu ei todellakaan maistunut. Luulen, että elämäni suunnan ratkaiseva käännekohta tapahtui varusmiespalveluksessa, joka suorastaan pakotti keskittymään erilaisiin tehtäviin ja myös saattamaan ne loppuun. Tämä todella auttoi keskittymisvaikeuksista kärsivää, elämänhallintaa ja omaa suuntaa etsivää nuorta miestä. Varusmiespalveluksessa menestyin lopulta erinomaisesti ja hakeuduin tämän jälkeen Maanpuolustuskorkeakouluun, jossa sotilaallinen kuri jatkui. Rutiinit toivat elämään järjestystä ja opettivat elämänhallintaa.

 

[Maidan]

Keskimääräistä selvästi enemmän narsistisia piirteitä omaavalle henkilölle (= narsisti) on tyypillistä projisoida omia piirteitään (narsismiaan) muihin. Narsisti yliarvioi helposti itsensä ja arvottaa kykynsä paremmiksi kuin muiden ihmisten kyvyt. Narsisti janoaa toisten ihmisten huomiota ja arvostusta. Narsisti loukkaantuu helposti. Narsisti on itseriittoinen. Narsisti pystyisi kirjoittamaan nettifoorumille jatkuvaa tajunnanvirtaa sivutolkulla, uskoen sen olevan hunajaa kansalle. Narsismi ei sinällään ole sairaus, mutta riski homman lähtemisestä epäterveellisesti laukalle ja lapasesta on suurentunut, kun narsisti on sulkenut elämästään hankalat ihmiset ja jäljelle jäänyt lähipiiri on mukautunut narsistin mielenlaatuun konflikteja välttääkseen. Muistetaan kuitenkin, että enemmänkin narsistinen henkilö voi omata paljon hyviä ominaisuuksia ja olla kaikenkaikkiaankin hyvä ihminen. Narsismi sinällään ei ole pahuuden ja sairauden synonyymi, niin kuin Pihatontun tekstistä usein tuntuisi välittyvän.

Minusta nars.pers.häiriön ympärillä voi olla paljonkin pahuutta, n.persoonallisuushäiriöisellä voi olla tuo loukkantumisen määrä niin matala, että hän suuttuu pienestäkin arvostelusta. Jos tälläinen pääsee johtaamaan, niin mitään kehitystä siellä voi olla, jos ei saa sanoa mitään ja toiminnan jälki voi olla tuntuvastikin ruma.

Pian voi huomata että narsistin ympärillä on ns vaikenevia ei kovinkaan kunniahimoisia ja rehellisia ihmisia. Kun tälläinen säkki yrittää päteä, niin tulos on paha.
Siinä mielessä pahusuus liittyy tähän.

Psyyken terveyttä vaikea mitata kokein, kuvauksin, mutta psyykkisesti terveitä ja epäterveitä varmasti ihmisiä on.
Nyt en tarkoita masentuneita, ei bipolaarisuudesta kärsiviä, eikä skitsofreeniasta yms. Nämä m.t sairauden aiheuttavat kärsimystä myös sairastuneille, ja ennen kaikkea heille, joten ne hakeutuu hoitoon.
Narsist.pers.häröä poteva EI hakeutu hoitoon, mutta voi jättä paha jälkeä ympäristöön, ennen kaikkea ihmiselle.
Siinä mielessä Pihatontun pahuuden synoonyymi narsist.häiriön vertailussa ei ole kaukana totuudesta.

Muuten kuka meistä ei ole 100% hyvä tai paha. Mutta en itse haluaisi olla lähellä narsistista häiriötä poteva.

 

[Pihatonttu]

Teen poikkeuksen ja hyppään tänne hetkeksi. Teen sen sanoakseni tätä seuraavan puheenvuoroni, mutta mökelletään tämä nyt tänne väliin.

Gaussin käyrän keskiarvot ja neljännekset ja tuottavuuden neliöjuuret yms. populaation ominaisuusjakauman tunnusluvut pätevät kyllä oikein sovellettuna tilastollisesti, mutta siinä tulee virhe jos yleistetään että se jollain tavalla lahjakkain prosentti olisi ilman muuta kyvykkäin sillä tavalla, että niille pitäisi esim. automaattisesti antaa merkittävä asema yhteiskunnassa, päätöksenteossa ja sitten vasta asiat hoituisivat jne.

Mitään tämmöistä en ole koskaan esittänyt.

Sen sijaan olen korostanut etenkin luovien kohdalla vaikeutta pärjätä hierarkioiden alatasoilla.

Jos olen jotain hierarkiseen sijaintiin liityen korostanut, niin toimintamahdollisuuksia hierarkioiden ulkopuolella.

Asia on helppo ymmärtää kun miettii vaikka mikrotuen tai työmaaruokailun merkitystä terveydenhoidossa. Terveydenhoidon koneisto on erittäin hierarkinen. Mikrotuki tai ruokalan henkilöstö ei sijaitse terveydenhoitoalan hierarkioissa vaan niiden ulkopuolella.

Esimerkiksi nimimerkki @Pihatonttu saattaa olla tuottelias ja tietyillä tavoilla lahjakas kirjoittaja tällä foorumilla, mutta siitä ei kuitenkaan voida johtaa sitä, että hän olisi väistämättä tuottava ja lahjakas yksilö vaikkapa sijoitettuna työskentelemään Puolustusvoimien Viestikoelaitokselle tai Euroopan Hybridiuhkien Torjunnan Osaamiskeskukseen...

En pidä siitä, että keskustelu siirretään koskemaan minua henkilönä, mutta mennään nyt tämän kerran rajoitetusti leikkiin mukaan.

Sinänsä järjetön esimerkki, että en ainakaan nykyisin pysty kuvittelemaan tilannetta jossa suostuisin kaikkeen siihen, mitä oletan noiden organisaatioiden sisällä työskentelemisen edellyttävän.

Jos jokin tuollainen organisaatio katsoisi että musta voisi olla sille hyötyä, niin kuvittelisin, että hyötymismahdollisuus rajoittuisi kokonaisuudessaan organisaation käsittelemän substanssityöskentelyn ulkopuolelle, ilmiöiden dynamiikan maailmaan tavalla jossa tiedon tai luulon siirto olisi lähes täysin yksipuolinen prosessi.

Minkään tuommoisen organisaation ei kannattaisi edes harkita mun ottamista organisaation sisään. Sellainen sisältäisi organisaation kannalta liikaa tuntemattomia ja vaikeasti ennakoitavia riskejä.

Organisaation uloin - julkinen - rajapinta tai jokin organisaation yhteistyötaho taas on aivan eri asia. Semmoisessa tilanteessa riskit voidaan (molemmin puolin) laittaa vähintään kahden sulakkeen taakse ja pitää siellä.

...yhteistyökykyiset ja rakentavasti epätäydelliset, keskinkertaiset ihmiset saavat aikaan suuria ja merkittäviä asioita yhdessä.

Pitää paikkansa. Mutta sillä on omat rajoituksensa. Ja joskus tuo on mielipuolisen kustannustehotonta muihin vaihtoehtoihin verrattuna. Ja sekin ongelma on että jos kokonaisuudesta ei löydy niitä, joiden ajattelu liikkuu teorianmuodostuksen tasolla, niin tuntemattoman maailmaan ei nähdä yhtä kattavasti kuin jos mukana on myös niitä, jotka liikkuvat sujuvasti silläkin alueella.

Minkään organisaation tuotanto ei koskaan perustu nerokkaimman 1% loistokkaaseen lahjakkuuteen ja luovuuteen, tämä on aivan sairasta paskaa..

Se ei tietenkään perustu kokonaan siihen, mutta usein se ainutlaatuisin 1% tai 0.1% on ainoa sellainen elementti jota ei voida vaihtaa muuhun ilman että tuottavuus romahtaa.

@Pihatonttu ei tätä viestiäni lue, sillä kuten tiedätte, hän laittaa kuolaavaat idiootit melko nopsasti ignoreen

Valhetta.

Olen kertonut täällä että minulla on tällä palstalla yksi ja vain yksi ignorointiperuste. Se on se, että joku rupeaa keksimään minulle omasta päästään ajatuksia, tunteita, agendoja, reaktioita, mielipiteitä...

Kirjoituksesi vähintään hipoi tätä rajaa, mutta en käytä ignorenappia.

Olen täällä nyt sen aikaa kun Ukrainan tilanne on epäselvä. Sen jälkeen lähes varmasti häivyn.

 

[Pihatonttu]

Dilemma:

Epätyypilliset kyvyt ja taidot voivat olla niin hyödyllisiä, että niitä ei kannattaisi jättää hyödyntämättä.

Epätyypillisyyteen liittyy usein molemminpuolinen vaikeus toimia tyypillinen-epätyypillinen -rajapinnan yli.

Epätyypillisyyden hyödyntäminen vaatii epätyypillisiä hyödyntämistapoja. Mitä tiukemmin jokin taho pitäytyy omissa byrokraattis-teknisissä tms. standardeissaan, sitä mahdottomampaa sille on hyötyä epätyypillisistä resursseista.

Blue ocean <==> red ocean -strategioiden välinen ero.

 

[J0h1F]

Dilemma:

Epätyypilliset kyvyt ja taidot voivat olla niin hyödyllisiä, että niitä ei kannattaisi jättää hyödyntämättä.

Epätyypillisyyteen liittyy usein molemminpuolinen vaikeus toimia tyypillinen-epätyypillinen -rajapinnan yli.

Epätyypillisyyden hyödyntäminen vaatii epätyypillisiä hyödyntämistapoja. Mitä tiukemmin jokin taho pitäytyy omissa byrokraattis-teknisissä tms. standardeissaan, sitä mahdottomampaa sille on hyötyä epätyypillisistä resursseista.

Blue ocean <==> red ocean -strategioiden välinen ero.

Se myös vaatii esimiehen, joka ymmärtää alaisensa kykyjä eikä koe (ainakin tämän asian osalta) pätevämpää alaistaa uhkana.

Tämän epäonnistuminen onkin ollut monen suuria tavoitelleen hallinnon (ja miksei yrityksenkin) epäonnistumisen taustalla.

 

[Pihatonttu]

Se myös vaatii esimiehen, joka ymmärtää alaisensa kykyjä eikä koe (ainakin tämän asian osalta) pätevämpää alaistaa uhkana.

Tämän epäonnistuminen onkin ollut monen suuria tavoitelleen hallinnon (ja miksei yrityksenkin) epäonnistumisen taustalla.

Luovan ajattelun ja toiminnan alueella koko alaisen ja esimiehen käsitteistö lakkaa jossain määrin toimimasta. Hierarkisuus ei vaan pelaa. Luova ajattelu ja toiminta ei ole luovaa, ellei se sekä haasta että sivuuta erilaisia hierarkioita.

Mä sanoisin, että luovan ja soveltavan ajattelun ja toiminnan väliin tarvitaan silta, joka mahdollistaa suuren autonomian. Silta voi olla esimies, tilaaja, tehtävänanto, kriittinen tarve, joka pakottaa organisaation toimimaan orgaanisuuden aluella tms. Tämmöinen silta toimii vain jos se sallii suuren autonomian. Turvallisuusasioissa tämä asettaa omat ehtonsa. Bisneksessä se asettaa toisentyyppisiä ehtoja. Taiteessa ja kulttuurissa kolmannenlaisia.

Jos silta on on henkilö, niin henkilön on välttämätöntä käsittää se, että se, mikä toimii tyypillisen alueella hyvin voi olla täysin poissuljettua epätyypillisen alueella ja sama toisinpäin.

Esimerkki:

Arskan vahvuus on systematisoiva, laajoja hajanaisia kokonaisuuksia helposti käsittelevä ajattelu. Jokin kokonaisuus voi vaatia vaikka viikon kestävän omaksumisen. Sitten se on yhtenä jättimäisenä rakennelmana päässä. Se on saatu sinne henkilökohtaisen motivaation ja kiinnostuksen avulla. Tehtävän vaikeus houkuttaa.

Jos esimies tai muu silta koittaa "auttaa", "opastaa" tms. "selviämään helpommalla" siten että käskee menemään sieltä missä aita on matalin, niin nautinto kuolee, motivaatio kuolee, kaikki päässä oleva pitää poistaa päästä jotta tilalle voisi laittaa jonkin mitättömän räpellyksen... Käytännössä voi olla helpompi ja kannattavampi lopettaa koko roska kuin edes yrittää tehdä asiaa "helppoa" reittiä - koska se "helppo" tapa on mahdoton.

Toinen esimerkki:

Suurin osa inhimillisestä ajattelusta on "ajattelua" koska se on niin pientä. Se on pientä, koska se tapahtuu suurimmaksi osaksi työmuistin varassa. Työmuistissa on 4-7 lokeroa, joten sinne mahtuu 4-7 asiaa. Tämä näkyy ihmisten jutellessa. Ihminen keskeyttää toisen tai tippuu kärryiltä kun hänen työmuistinsa täyttyy.

Osa ihmisistä omaa niin onnettoman surkean työmuistin, että he oppivat lapsesta lähtien olemaan käyttämättä sitä. He eivät käsittele ajattelussaan informaatiopalasia vaan yhdistävät palaset skeemoiksi ja skeemat skematiikaksi. Tällöin vastaanotto ja ilmaisu saattavat käsitellä täysin vaivatta ja hyvin pienellä hävikillä vaikkapa tunnin-parin mittaista hyvin intensiivistä luentoa - joko niin että he vastaanottavat tai pitävät sen.

Tämä vaivattomuus onnistuu kuitenkin vain niin kauan kun liikutaan lähellä flow-tilan intensiteettiä. Jos tahti laskee, niin siirrytään alueelle, jolla työmuisti koittaa ottaa vallan. Silloin oppiminen, ilmaisu tms. romahtaa kasaan. Tämmöinen ihminen saattaa nauttia valtavasti vaikeasta ja nopeatempoisesta luennosta, mutta tarvitsee aivoilleen muuta, intensiivisempää puuhaa selvitäkseen hitaasta ja puuduttavasta luennosta joka ei etene juuri yhtään eikä sisällä juuri mitään uutta.

Esimerkit on valittu kuvaamaan sitä, miten hyvääkin (???) tarkoittava ja edistymisen turvaamiseen tai nopeuttamiseen pyrkivä toiminta voi tuhota täydellisesti onnistumisen mahdollisuudet jos siitä puuttuu prosessuaalisten erojen luonteen ja merkityksen ymmärtäminen. Muistaakseni olen jo käsitellyt ketjussa ideoinnin ja suunnittelun päinvastaisia reunaehtoja, Sekin olisi sopinut esimerkiksi. Jos hanke vaatii ideontia, niin suunnittelun kriteerien ottaminen mukaan ideointiprosessiiin on nopein ja tehokkain tapa tuottaa hankkeen pysyvä kuolema. Ja voi että ne suunnittelun kriteereitä tuovat pitävät aina omaa suhtautumistaan silti "realistisina", "asiantuntevina" ja "oleelliseen palauttavina" tehdessään korvaamatonta tuhoa tajuamatta pisaraakaan toimintansa typeryydestä.

Neljäs esimerkki voisi olla taloudellinen ja muu arvostustaso.

Esimerkki:

Reiska pystyy luomaan päässään laajan, yhtenäisen skematiikan asialle, jota muut käsittelevät palikoina tai erillisinä skeemoina. Skematiikkana käsittely on valtavan nopeaa. Lisäksi se löytää paljon sellaista, mitä palikkoina tai irtoskeemoina käsittely ei löydä.

Voi olla että koko kokonaisuuden kasaaminen palikkoina ja irtoskeemoina vie vaikka neljältä hengeltä kolme vuotta. He toki tekevät samalla paljon muutakin. Eniten aikaa kuluu tiedon integroimiseen. Eri palikoita ja irtoskeemoja sovitellaan toisiinsa. Jotain hiotaan, jotain joudutaan etsimään ja lisäämään. Ajan mittaan kokonaisuus muodostuu kokonaiseksi.

Reiska sen sijaan käsittelee asiaa yksin päässään aivan kuin sovittaisi sataa erilaista ja eri mittakaavoissa olevaa mindmapia toisiinsa. Hän saa 1-3kk aikana kasaan täsmälleen samankokoisen, mahdollisesti vähemmän virheitä sisältävän kokonaisuuden kuin se neljän hengen ryhmä kolmessa vuodessa.

Noh... Arvostustaso? Ryhmän aikaansaannos arvostetaan yhteensä 144 kuukausipalkan arvoiseksi. Reiskan aikaansaannos arvostetaan vaikkapa kolmen kuukausipalkan arvoiseksi. Täsmälleen sama työ ja kokonaistyömäärä, mutta arvostustasossa lähes 50-kertainen ero kyvyiltään huonomman toimijan hyväksi.

Jos Reiska kykenee systematisoimaan asioita yllä kuvatulla tasolla, niin voitte olla varmoja, että hän huomaa sekä tämän arvostustasoeron että kymmenet siihen liittyvät lieveilmiöt. Hän osaa todennäköisesti laskea sen, että mitä muut tienaavat tai hyötyvät jostain työmäärästä ja mitä hänelle tarjotaan samasta työmäärästä. (Tämmöisissä työ ei ole tunteja tai kuukausia vaan aikaansaamiskokonaisuuksia tai sellaisten osia.)

Hänen näkökulmastaan mihinkään tuon tyyppiseen mukaan meneminen voisi olla elämän suurin tyhmyys. Joissain tapauksissa se voisi olla suuren burn out -riskin vuoksi jopa elämän päättävä tyhmyys.

Toinen jättimäinen riski on kiusaamisen, mobbaamisen, perättämien syytösten yms. kohteeksi joutuminen. Eli kun ne ryhmissä toimivat arvovaltaiset tai arvovallasta haaveilevat huomaava, että Reiska sai juuri kolmessa tunnissa aikaan sen, mihin heidän ryhmältään menee viikko, niin kateus, kilpailuvietti, ärtyneisyys sun muut vastaavat nousevat esiin. Seurauksena on se, että vähintään joku projisoi kaikki oman persoonallisuutensa ja ajattelunsa ongelmallisimmat piirteet Reiskaan ja alkaa puukottaa Reiskan asemaa yhteisössä ja työskentelyssä niiden perusteella.

Tämän maailman Reiskat ovat oppineet kauan sitten että näin tulee käymään ja sillä selvä. Ja että organisaatio ei suojaa siltä vaan osallistuu siihen. Tämä on yksi syy siihen miksi luovat ihmiset eivät pärjää organisaatioiden alatasoilla. Rapuämpäriefekti ja selkäänpuukottaminen estävät sekä pärjäämisen että usein kaiken osallistumisen täydellisesti.

Kun aloitin tämän ketjun, niin aloituksen kolmas lause kuului näin:

"Ja silloin joukkotuotannon henkilöstölogiikka ei enää toimi."

Toivottavasti tämä ketju on antanut edes jollekulle edes jossain (mieluiten Suomessa) edes jotain työkaluja sen hahmottamiseen että miten ja miksi standardoiva ajattelu ei sovellu standardien ulkopuoliseen luovaan tai muuten epätyypilliseen työskentelyyn, sellaisen johtamiseen tai mahdollistamiseen.

Yksi yleisimmistä ongelmista on se, että psykologisoidaan tilanteiset reunaehdot tai elementit. Se on ehkä jäänyt ketjussa liian vähälle tai lähinnä implisiittiselle käsittelylle.

 

[Pihatonttu]

Se myös vaatii esimiehen, joka ymmärtää alaisensa kykyjä...

...luovan ja soveltavan ajattelun ja toiminnan väliin tarvitaan silta, joka mahdollistaa suuren autonomian.

Palaan vielä tähän.

Perinteinen tapa käsittää ja kokea esimiestyöskentely on se, että esimiehen tärkeimmät velvollisuudet ovat eri versioita työntekijöiden ja yhteistyökumppaneiden autonomian kaventamisesta. Prosessina on kyse rajaamalla tapahtuvasta ohjaamisesta.

Ketjun aiheen mukaisten henkilöiden ja prosessien kohdalla esimiestyön tärkein ulottuvuus on mahdollisimman suuren autonomian takaaminen. Ja tämä tarkoittaa täydellistä, ehdotonta ja vailla poikkeuksia olevaa takaamista.

Nämä kaksi ovat täsmälleen päinvastaisia prosesseja.

Kun tulee ongelmia kommunikoinnissa, etenemisessä tai kokonaiskuvan hahmottamisessa, tuppaavat ihmiset tekemään sitä mihin ovat tottuneet.

Autonomian kaventamisella ohjaamiseen tottunut vetäisee vanhasta tottumuksesta kaventamisvaihteen päälle juuri silloin kun autonomia pitäisi turvata. Tai hän käyttää prosessin toiminnan testaamiseen keinoja, jotka oikeasti testaavat enemmän hänen oman asemansa ja auktoriteettinsä vahvuutta (joka on onnistuneessa tilanteessa lähellä nollaa eli neutraali ja huonossa tilanteessa rajusti miinusmerkkinen). Molemmat tuhoavat prosessin tai vaurioittavat sitä vakavasti.

Eli kyse on enemmänkin siitä, että käsitetään prosessi kuin siitä, että käsitetään yksittäisen tekijän ominaisuudet tai kyvyt.

Kyse on siis ensisijaisesti tilanteisiin ja prosessuaalisiin elementteihin liittyvän käsittämisen tarve. Pahin - ja ehkä yleisin - virhe olisi se, että tilanteiset tekijät koitettaisiin väkisin nähdä psykologisoivan näkökulman varassa ja niihin etsittäisiin sitä kautta "ratkaisuja".

Kun ihminen haluaa psykologisoida jotain, niin hän onnistuu. Mille vain löytyy kyökki- tai ammattipsykologian työkaluin uskottavan kuuluisia selityksiä ja niihin perustuvia ratkaisuja kun vedetään tarpeeksi kahjo fakki-idiotismivaihde päälle. Jos ei muuten löydy niin projisoidaan. (Ketjussa on tästä joitain esimerkkejä.)

Mutta tilanteisten tekijöiden psykologisointi on lähinnä työpaikka- tai muun kiusaamisen muoto. Jos jollakulla on moisen kohteena olemisesta kokemusta - niin kuin luovilla ja muuten epätyypillisillä on aina - niin oman elämän ja hyvinvoinnin turvaaminen tulee tämmöisessä tilanteessa tärkeämmäksi kuin mikään työpaikka tai -tehtävä. Ja psykologisoinnin hulluuteen hurahtaneet keksivät tällekin taatusti tuhat uskottavan kuuloista selitystä, vaikka asian voisi nähdä tilanteisen logiikan läpi. Ei kannata ottaa elämäänsä puolen miljoonan euron kokoista varmaa vahinkoa tienatakseen mahdollisesti muutaman tonnin tai kymppitonnin.

Käytän välillä aika tylyä kieltä tiettyihin toimintamalleihin fakkiutuneista ihmisistä. Syynä on se, että olen aidosti sitä mieltä.

Jos joku koittaa esimerkiksi lähestyä tilanteista ongelmaa psykologisoivan tulkintakehyksen läpi, niin olen ihan oikeasti sitä mieltä, että kyseessä on kuolaava idiootti. Homman älykkyys on samaa tasoa kuin jos kengässä oleva kivi (tilanteinen ongelma) koitettaisiin ratkaista lapsuuden traumojen pohtimisella (psykologisoiva tulkintakehys). Ei sellainen ole täysipäisten puuhaa.

Tai jos jokin prosessi on tuottavin korkeilla itsenäisyyden asteilla, niin henkilö, joka koittaa lisätä sen tehokkuutta prosessin itsenäisyyden rajulla leikkaamisella, ei ihan oikeasti voi olla kovin fiksu.

Tai jos prosessin hyöty perustuu täydellisesti siihen, että se voi tuottaa jotain mitä ei ole vielä olemassa ja joku soveltaa prosessin potentiaalin tai henkilöiden arvioimiseen kriteereitä ja menetelmiä, joiden ainoa käyttökelpoisuusalue on jo olemassa olevan kopioimisen tehokkuus tai tuottavuus, niin aika tollo silloin täytyy olla kyseessä.

Päinvastaisilla prosesseilla kuten joukkotuotanto vs yksilötuotanto tai luovuus vs. soveltavuus tai analyyttisyys vs. systematisoivuus on vastakkaiset reunaehdot, prosessuaalisesti erilainen luonne ja laadullisesti erilainen tuottavuus. Jos joku ei käsitä tätä täysin itsestäänselvänä asiana, niin tottakai on kyse kuolaavasta idiootista - ihan siitä riippumatta kuin älykäs, tehokas tai tuottava kyseinen henkilö on lineaarisesti etenevän ei-skaalautuvan tai rajallisesti skaalautuvan ajattelun maailmasssa.

Siinä maailmassa tehokkuus syntyy usein karsimisesta ja ajattelun yksiulotteisuudesta. Esimerkki:

Ajatellaan käsiteavaruus yksinkertaistettuna nelikenttänä. On abstraktiotasoakseli: korkea abstraktisuus vs. matala. On resoluutioakseli: korkea resoluutio vs. matala.

Ajattelu on sitä nopeampaa, mitä matalammalla resoluutiolla se tapahtuu. On nopeampaa piirtää tikku-ukko kuin valokuvamainen potretti. Tästä syystä nopeaan matalan resoluution ajattelemiseen pitäytyvät tuppaavat pitämään itseään todella fiksuina. He sekoittavat matalan resoluution tuoman nopeuden älykkyyteen. (Ystävämme Dunning-Kruger ovat taas seuranamme.)

Korkealla resoluutiolla ajattelevan näkökulmasta matalan resoluution ajattelu on yksinkertaistavaa ja siten yksinkertaista.

Matala abstraktiotaso tuo konkretian ja empiirisyyden. Ne vähentävät virheitä ja rajaavat virheiden suuruutta lähes aina. Niinpä matalan abstraktiotason ajattelu on sisältä katsottuna tehokasta ja fiksua.

Korkea abstratiotaso tuo ilmiöiden systeemisyyden ja lainalaisuudet formuloitavan tiedon muodossa näkyviin. Se on siis sisältä katsottuna fiksua.

Noin... Nyt meillä on neljä lohkoa. Jokaiselle tyypillinen ajattelu näyttää niiden sisältä katsottuna fiksulta. Muut ajattelutyypitä näyttävät hölmömmiltä.

Suurimmalle osalle ihmisistä jokin noista lohkoista on juuri heille tyypillinen. Niinpä he käyttävät sitä ja vierastavat sekä väheksyvät niitä muita.

Jokin hyvin pieni luovien ihmisten joukko on siitä kummallinen että he käsittelevät kaikkia noita lohkoja sekä vuorotellen että yhtäaikaisesti. Jokin pieni osa tästä porukasta toimii ajattelun mittakaavoja vapaasti skaalaten.

Jos vapaasti skaalautuvaa moniulotteista ajattelua koittaa ohjata "tehokkaaksi" siten että sulloo sitä johonkin noista pienistä muoteista (=lohkoista) niin muotit pysyvät ehjinä, mutta ajattelu rikkoutuu. Sadan litran saavia ei pysty sullomaan kymmenen litran käsilaukkuun rikkomatta sitä ensin.

Tässäkin on kyse prosessuaalisen ymmärryksen tarpeesta. Ajattelun luonne pitää nähdä edes näiden tässä esitetyn kolmen akselin muodostamassa käsite- ja logiikka-avaruudessa.
- Abstraktiotaso.
- Resoluutio.
- Skaalautuvuus.

Jos tämä on ylivoimaista niin skaalautuvuuden voi jättää pois - kunhan sen alueella ei tehdä rajauksia.

Moniulotteinen ajattelu on poikkeuksellisen hyödyllistä vain jos sen annetaan pysyä moniulotteisena. Jos se koitetaan "auttaa" tai "ohjata" yksiulotteisempaan suuntaan, niin on paljon parempi vaikka rakentaa se iso tiimi, jossa on 1-2 jokaisen lohkon edustajaa + muutama yhteenvetäjä.

(Ketjussa on useita esimerkkejä muistakin ajattelun dikotomia-akseleista, mutta ajattelin että tekstin käsitettävyys heikkenisi niiden mukaan ottamisella. Nelikenttä ja sen skaalautuvuus on sopiva matalan resoluution ja korkeahkon abstraktiotason malli ajattelun dynamiikasta moniulotteisessa käsiteavaruudessa.)

 

[inscout]

Se myös vaatii esimiehen, joka ymmärtää alaisensa kykyjä eikä koe (ainakin tämän asian osalta) pätevämpää alaistaa uhkana.

Tämän epäonnistuminen onkin ollut monen suuria tavoitelleen hallinnon (ja miksei yrityksenkin) epäonnistumisen taustalla.

Näinkin. Toisaalta se vaatii myös esimiehen joka osaa pitää alaisensa myös järjestyksessä ja organisaation tavoitteen selkeänä. Luovuus organisaatiossa ei ole itseisarvo vaan se voi aivan yhtä hyvin olla tuhoisaa jos sitä ei kontrolloida.

Liihoitteluun lähtenyt luovuus on myös ollut monen epäonnistumisen taustalla.

 

[Pihatonttu]

Palaan vielä tähän.

Autonomian kaventamisella ohjaamiseen tottunut vetäisee vanhasta tottumuksesta kaventamisvaihteen päälle juuri silloin kun autonomia pitäisi turvata. Tai hän käyttää prosessin toiminnan testaamiseen keinoja, jotka oikeasti testaavat enemmän hänen oman asemansa ja auktoriteettinsä vahvuutta...

Luovuus on ongelmanratkaisua ja ongelmanratkaisukykyä. Siinä voi olla tai olla olematta mukana muita elementtejä.

Tämän aihepiirin kannalta oleelliset ongelmat voi mieltää rajapintailmiöiksi. Niiden tutulla puolella (Red Ocean) on se, mikä tiedetään juuri nyt olemassa olevaksi, toimivaksi ja tutuksi. Niiden toisella puolella on se, mikä tiedetään tällä hetkellä olemassa olemattomaksi, toimimattomaksi, liian riskialttiiksi ja tuntemattomaksi.

Jos ratkaisu tiedetään, niin kyse ei ole niinkään ongelmasta kuin tehtävästä tai tehtävän johonkin osaan liittyvästä vaikeudesta.

Tiedossa olevien ratkaisujen maailmassa hyvä johtaja pitää huolen että tehtävä määritellään, siihen etsitään (ei siis keksitä vaan etsitään) ratkaisu ja tuo ratkaisu toteutetaan. Tämä on loistava toimintamalli silloin ja vain silloin kun ratkaisut ovat jo olemassa ja katastrofaalisen surkea toimintamalli silloin kun ratkaisuja ei ole olemassa tai edes se ei ole tiedossa että on olemassa ongelma, jolla on suuri merkitys. Tuo johtamistapa sopii loistavasti tehtävien hoitamiseen muttei ollenkaan ongelmien ratkaisemiseen.

Jos ongelmaa ei voida määritellä tehtäväksi, eli jos joko ratkaisu tai edes oikeat kysymykset eivät ole vielä tiedossa, niin tarvitaan avuksi luovaa prosessia. Karkeasti ja karrikoiden sen voisi kuvata näin:

1. Huomataan että voi olla olemassa ongelmia, joita ei tunneta.
2. Etsitään ja määritellään keinoja näiden näkymättömien ongelmien löytämiseen.
3. Kun päästään ongelmista osittain selville ei missään nimessä muokata niitä tehtäviksi vaan keskitytään metatehtäviin ja lähdetään hakemaan niiden kautta useita vaihtoehtoisia reittejä lähtökohdan (ei siis ongelman vaan lähtökohdan) ja kaivatun lopputuloksen tai vaikutuksen välille.
4. Kun löytyy vaihtoehtoisia, mutta epävarmoja etenemisreittejä, edetään niitä sekä lähtökohdista että tavoitellusta lopputuloksestä käsin. Näin löydetään epäjatkuvuuskohdat sekä niiden laajuudet.
5. Kun epäjatkuvuuskohdat ovat tiedossa, voidaan selvittää niiden ylittämisen eri mahdollisuuksia.
6. Koska kyseessä on ongelma eikä tehtävä, on todennäköistä, ettei ylityskeinoja ole valmiiksi vaan ne joudutaan luomaan itse.
7. Tehtävä: Ratkaise se, kuinka epäjatkuvuuskohdat voidaan ylittää.
8. Tehtävä: Ratkaisuvaihtoehtoja simuloidaan ja testataan eri tavoin - alkuun pään sisällä ja "pahvimalleilla", myöhemmin korkeamman resoluution ja matalamman abstraktiotason keinoin.
9. Tehtävä: Toteutetaan ratkaisu tai useampi.

Tehtävien (task) toteuttamiseen orientoituva johtaminen ja ajattelu soveltuu aikaisintaan vaiheisiin 7-9. Sitä ennen se on prosessille tuhoisaa. Ja vaiheisiin 7-9 ei päästä jos aiemmat vaiheet 1-6 tuhotaan tehtäväkeskeisellä johtamisella, kommunikoinnilla tai ajattelulla.

Vaiheet 1-6 vaativat lähes rajatonta ajattelun autonomiaa ja usein myös intuitiivistä suunnistamista. Tehtäväkeskeinen johtaminen estää nämä molemmat. Niiinpä se estää sekä luovuuden että vaiheisiin 7-9 pääsyn kaikissa muissa kuin kahdessa erityistapauksessa:

1. Työympäristö on rakentunut orgaanisesti luovan työn tekijän ympärille. (Vrt. Pentik, Musk, Jobbs/Apple, monet nörttifirmat....) Ja keinotekoisesti rakennettu ei sitten toimi - etenkään jos rakentamista koitetaan aloittaa etukäteen.
2. Luovan työn tekijä on orientoitunut täsmälleen organisaatio- ja tehtävälokeronsa edellyttämällä tavalla. (Esim. pyrkii lapsesta lähtien tiettyyn erityismielenkiinnon kohteeseensa.)

Luovan työn johtamiseen ja ohjaamiseen sopii käytännössä vain sellainen henkilö, joka tuntee, tunnistaa ja tunnustaa tuon prosessin omalakisen luonteen ja toimii sen puitteissa - tai on niin suurpiirteinen, laiska tai piittaamaton ettei edes yritä johtaa vaan resurssoida tarpeen mukaan.

Vaiheesta 7 lähtien tehtäväajattelun läpi työnkuvansa mieltämiseen tottunut henkilö voi olla edes jossain määrin osallisena. Siihen asti tehtäväajatteluun orientoituneet on pakko pitää aivan täydellisesti koko prosessin ulkopuolella jos halutaan että prosessi voi edetä.

Vaiheet 1-6 ovat ajattelua tarkastelutason ulkopuolelle laajentavia. Ne ovat mahdollisia vain jos ajattelua ei yritetä ajaa/rajata tarkastelualueelle tai pahimmassa tapauksessa jollekin sen osa-alueelle.

Jos toimintaa johtava henkilö ei ymmärrä prosessia, sen toimintatapaa tai tuntemattomien mahdollisuuksien alueen omalakisuutta, hän tulee epävarmaksi ja ärtyneeksi vaiheiden 1-6 suhteen. Luovan työn suhteen hyvä johtaja yrittäisi laajentaa ymmärrystään. Huono johtaja yrittää mahduttaa prosessin jo omaamansa ymmärryksen ja itselleen tuttujen toimintatapojen sisään. Jälkimmäinen tuhoaa prosessin. Ja lähes kaikki tekevät juuri niin, koska uusien ymmärrystyökalujen oppiminen ja käyttäminen on vaivalloista ja rasittavaa.

Ja taas: kun vaiheet 1-6 tuhotaan, ei koskaan päästä vaiheisiin 7-9.

Ehkä 99.9% siitä mitä luullaan ongelmiksi on tehtäviä, joissa on jokin pieni vaikeus. Tehtäväorientoitunut loogis-analyyttinen ajattelu ja siihen nojaavat toimintamallit sopivat tuolle Red Ocean -alueelle loistavasti.

Ehkä 0.1% ongelmiksi oletetuista on oikeasti ongelmia. Niiden ratkaisemiseen sopii parhaiten vapaasti skaalautuva, intuitiivisesti ohjautuva loogis-systematisoivasti painottunut ajattelu jossa on myös loogis-analyyttisiä piirteitä.

Molemmat prosessityypit ovat omalakisia. Molempiin sopii se johtamis- ja toteuttamistyyli joka sopii juuri niihin eikä juuri ollenkaan siihen toiseen. Pahin mahdollinen toiminnan suunnittelun tai rekrytoimmin virhe on se, että kuvittelee tehtäväorientoituneen sopivan luovan prosessin ohjaamiseen tai naakkapipoisen Pelle Pelottoman olevan sopiva henkilö puhtaasti tehtäväkeskeiseen toimintaan.

Vielä yksi yleinen johtamisongelma: Jos esimies tai yhteyshenkilö ei ymmärrä prosessia, niin hän saattaa erehtyä kuuntelemaan prosessia koskevan tiedon sijaan omaa esi"ymmärrystään", ajatteluaan ja tavoitteistoaan sellaisella tavalla ettei kuule tai opi mitään itse prosessista.

Kyse on prosessien omalakisuudesta - ei persoonallistuustyypeistä, luonteenpiirteistä, mielistelyn tms. tarpeesta tai mistään muusta sellaisesta.

Aina kun on kyse omalakisen prosessin ohjaamisesta ja toteuttamisesta, on tärkeintä tuntea prosessi ja sen omalakisuuden asettamat reunaehdot samoin kuin sen tuomat mahdollisuudet.

Tämä olkoon jonkinlainen yhteenveto noin 11 sivun ketjusta.

 

[Pihatonttu]

Pravda käsittelee näköjään ketjun aiheeseen liittyvää ongelmaa.

Tiedustelu | Sotilastiedustelu valittaa resurssipulaa ja harmittelee, että huippuosaajat ovat siviilipalvelusmiehiä

Pääesikunnan viimevuotisen lausunnon mukaan uudet tiedustelumenetelmät ovat olleet tarpeellisia. Suojelupoliisin pyytämä tietoliikennetiedustelu kuitenkin työllistää sotilastiedustelua ennakoitua enemmän.

www.hs.fi

Kuinka hyödyntää epätyypillisiä henkilöitä, joiden osaaminen tai muu resurssi olisi arvokas lisä, mutta joiden soveltuvuus hierarkisiin järjestelmiin lähentelee nollaa?

Ketju suorastaan tulvii osittain (ja vain osittain) esitettyjä toimivia lähtökohtia asiaan. Niitä kaikkia yhdistää sama helposti ratkaistava rajoite: "ongelmaa ei voi ratkaista sillä ajattelun tasolla jolla se on synnytetty".

SOTILASTIEDUSTELU tuo esiin myös kiinnostavan ja lainsäädännöllisesti vaikean ongelman, joka liittyy siihen, että eräät parhaista tietotekniikka-alan ”syväosaajista” ovat siviilipalvelusmiehiä tai heidät on vapautettu rauhanaikaisesta palveluksesta.

Sotilastiedustelu esittää pohdittavaksi mahdollisuutta, että tällaiset henkilöt voitaisiin sijoittaa sotilastiedustelun reserviin kuitenkin siten, että palvelus olisi käytännössä aseetonta.

Pääesikunnan mukaan reserviin sijoittaminen olisi kuitenkin nykylakien mukaan hankalaa. Se esittääkin lausunnossaan mietittäväksi jotain muuta ratkaisumallia.

Olen lähes 100% varma että tuohon ongelmaan voi ostaa kokonaisen joukon turvallisia ja toimivia ratkaisuja melko kohtuullisella hinnalla.

Vähän verrattavissa siihen, että jos ei osaa itse paikata hampaitaan, niin kannattaa turvautua hammaslääkäriin. Se tulee helpommaksi ja halvemmaksi kuin se, että koittaisi itse koheltaa turpavärkkinsä kanssa.