Yksilötuotanto

Jatkan. Lyhyesti ja muutamalla sanalla...

En tiedä enkä ymmärrä yhtään mitään signaalinkäsittelystä, systeemiteorioista tms. joten on luontevaa nojata niiden alueeseen. Eipähän pääse tieto, osaaminen tai asiantuntemus sotkemaan hyvää höpinää.

Kun tutkitaan kokonaisuutta, joka täydentää, jatkaa tai säätää itse itseään, niin on tärkeää pohtia takaisinkytkentöihin liittyviä riskejä ja mahdollisuuksia.

fi.wikipedia.org

Takaisinkytkentä – Wikipedia

fi.wikipedia.org fi.wikipedia.org

Periaatteessa voisi sanoa, että jos systeeminen kokonaisuus sisältää takaisinkytkentöjä, niin signaalilla/asiialla/vaikutuksella/tehokkuudella/toimivuudella/millälie on taipumuksena kasvaa ääriarvoonsa, vaimentua ääriarvoonsa tai muuttua epävakaaksi.

Käytännössä kaikki systeemiset kokonaisuudet sisältävät takaisinkytkentöjä. Kuitenkaan niille ei välttämättä käy tuon testatun ja toden teorian mukaan. Miksi?

Toimivassa järjestelmässä on yleensä sekä sarjaan että rinnan kytkettyjä säätely-, ohjaus- ja rajoitusjärjestelmiä, jotka estävät epävakautumista, liiallista kasvua tai liiallista supistumisa. Bändillä on miksaaja joka voi säätää tasoja niin etteivät mikit kierrä. Kotona on sulaketaulu pitämässä huolen siitä, että oikosulkuna toteutuva takaisinkytkentä ei kasvata virtaa ääriarvoihinsa. jne. jne. jne.

Koulutusjärjestelmät ovat moninkertaisesti takaisinkytkettyjä järjestelmiä. Niissä empiirinen maailma toimii usein säätelyjärjestelmänä. Yhteiskuntataiteelliset tiedekunnat ovat hyvä esimerkki siitä mitä käy kun kosketus empiriaan katoaa tai vääristyy. Syntyy uusi takaisinkytkentä kun hartioiden välissä oleva tarpeeton uloke uudelleensijoittuu kenkien välissä olevaan retoriikan poistoputkeen. Tämä tunnetaan mm. nimellä asshatteria.

Sotilaallisessa ja turvallisuuspoliittisessa toiminnassa harjoittelu, omat kenttäkokemukset esim. rauhanturvaamistyöstä, muiden kenttäkokemukset ja hyvät simulaatiomenetelmät tarjoavat empiriaan perustuvan rinnakkaisen säätöjärjestelmän ytimen.

Ja sitten tulee pari Suomen kannalta ongelmallista asiaa:

1. Empiria toimii säätelyn säätämisenä vain jos se vastaa tulossa olevaa todellisuutta. Kuivuutta koskeva empiirinen tieto ei auta tsunamin iskiessä. Hitaasti eskaloituvien panssarilauttaskenaarioiden kohdalla validi tieto ei auta tunnuksettoman sotilaallisen, sabotoivat, poliittisen tms. hyökkäyksen kohdalla. Sammutuskalusto ei suojaa kyberhyökkäykseltä...

2. Tietokoneilla tapahtuvan simuloinnin kohdalla yksi tai pari Assange-Snowden -henkistä hyypiötä voi tuottaa tilanteen, jossa tilannekuvatieto, uhkat, toimintasuositukset yms. jopa kääntyvät päälaelleen. Esitetään ongelmia tuottavat asiat ratkaisuina, ystävät vihollisina, turvaavat asiat riskeinä... Ohjataan "turvaamistoimiin" jotka voimistavat sitä vaikuttamista jolta pitäisi suojautua.

(Tätä on esiintynyt Suomessa viime vuosina liian paljon ainakin viranomaislausuntojen ja poliittisen toiminnan muodossa. Oma oletukseni on se, että näin toimivat ovat Venäjän suorassa tai epäsuorassa talutusnuorassa. Vaikea uskoa niin massiiviseen tyhmyyteen ja epäpätevyyteen mitä sellainen vaatisi.)

3. Koneisto laatii arviointistandardit. Ne suosivat koneiston vakiintuneita menettelytapoja, tilannekuva-arvioita ja niiden pohjalla olevia havainnoinnin ja arvioinnin tapoja. Jos tilanne muuttuu, niin tämä tuottaa valtavan määrän hitautta muutokseen reagointiin.

Näiden kolmen kohdan merkitystä lisää tällä hetkellä se, että Venäjän toimintatavat ovat muuttuneet. Sodan ja rauhan raja on epäselvä. Taloutta, politiikkaa, tieteitä, subversiota ja muuta kulttuurillista vaikuttamista käytetään uusilla tavoilla. Iso osa etukäteen varoittavista elementeistä on kadonnut. Uudet asymmetriset tekijät ovat nousseet esille.

"Älä koske siihen jos se toimii" on loistava neuvo. Haluan pitää siitä kiinni. Siksi en ehdota tai kannata minkään olemassa olevan toimivan ja tehokkaan järjestelmän muuttamista tai purkamista.

Sen sijaan mäkätän taas samaa kuin aina: niiden rinnalle tarvitaan niistä täydellisesti poikkeavia ajatuspajoja ja kehitysyksiköitä. Tämmöisten yksiköiden yhteys olemassaoleviin järjestelmiin pitää olla rajattu, säädelty ja todella tiukkaan + taitavasti valvottu - mutta tavalla joka ei ohjaa tai muuta näiden yksiköiden kykyä saada aikaan.

Hyppy takaisin alkuun:

Koulutusjärjestelmä kuuluu isompaan järjestelmään. Se kouluttaa sille henkilöstöä. (Takaisinkytkentä uusintamisessa.) Isompi järjestelmä ohjaa koulutusjärjestelmän tavoitteita ja arviointikriteereitä. (Takaisinkytkentä tarvearvioinnissa ja standardoinnissa. Näistä seuraa takaisinkytkentä arvosteluun, siitä sijoittumiseen. Siitä...)

Tuo on hyvä systeemi. Jos ja kun sitä säädetään empiirisen tiedon avulla, niin sille tulee hyvä ja realistinen kyky ohjautua oikeaan suuntaan. Se on kuitenkin viiveinen. Ohjautumisen ja arvioinnin muutokset kulkevat kerran tai pari edestakaisin ja tämä tuo viivettä. Viive voi olla vuosia tai vuosikymmeniä. Muutokset joihin pitäisi reagoida voivat tapahtua kuukausissa, viikoissa, tunneissa, sekunneissa...

Viiveisyyden ongelmaan ei ole ratkaisua. Siihen on kuitenkin muutamia osaratkaisuja. En esitä niitä tässä. (Sori.)

Toinen hyppy takaisin alkuun:

Standardit ja vakiintuneet ajattelun ja toiminnan kuviot ohjaavat sekä havainnointia että ajattelua. Ei havaita sitä mitä ei pidetä oleellisena. Ei ajatella sitä, mitä ei pidetä välitöntä huomiota vaativana. Tällä tavoin syntyy kaksi katvetta: laadullinen ja aikataulullinen. Ne ovat aivan kuin ääriarvoon vaimentavia takaisinkytkentöjä.

Julkinen sektori on hyvin luovuuspakoinen ympäristö. Sen kollektiivinen perusstrategia on matalan riskin ja matalan tuottavuuden strategia. Kokonaan uudenlaisten uhkien, tilanteiden, ratkaisujen jne. maailma on luovuuskeskeinen ympäristö. Sen kollektiivinen ja yksilöllinen perusstrategia on korkean riskin ja korkean tuotto/suojauspotentiaalin omaava maailma.

Tämä kognitiivisten perusstrategioiden yhteensopimattomuusongelma tuottaa kaksisuuuntaisen negatiivisen takaisinkytkennän. Molempien maailmojen kohdalla toisen maailman tarpeet ja toimintatavat vaimenevat pois oleelliseksi katsotun alueelta ellei niiden huomioimiseen ole pakkoa. Usein tämmöinen pakko huomataan liian myöhään. Tässä on siis viestinnän, tilannekuvan, tavoitteenasettelun, arviointistandardien, menettelytapavalikoimien jne. suhteen kaksisuuntainen ja edestakainen negatiivisten takaisinkytkentöjen pari, joka vaimentaa signaalin/toiminnan/minkävain pienimpään ääriarvoonsa.

Kaksisuuntaiseen kohtaamattomuus- ja hyödyntämiskelvottomuusongelmaan on joukko ratkaisuja. Osa niistä on tuotu kahdessa ketjussa moneen kertaan esiin. Osaa en ole maininnut. En kertaa jo mainittuja enkä kerro yhä mainitsemattomia. Sori.

Yllä oleva teksti sisältää muutaman implisiittisesti esiin tuodun pointin, joita en alleviivaa. Sellaisesta olisi pelkkää haittaa. Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa kuitenkin etsiä ja ajatella niitä.

Laitan loppuun analogian, jota voi pohtia monesta suunnasta. (Tiedotusopin kultivaatioteorian, maanviljelyn, huoltovarmuuden, adaptiivisuuden, riskienhallinnan, korkean tuottopotentiaalin hakemisen, tutkimuksen ja tuotekehittelyn, didaktiikan ja pedagogiikan, sosiaalipsykologian...)

Maa- ja hyötyeläintalous on nykyisin joukkotuotantoa. Tuotetaan pienellä määrällä tuottoisia lajikkeita suuria satoja. Tällä tavoin optimoidaan tuotto. Mutta yksikin todella merkittävä muutos - kasvi- tai eläintauti, sään muuttuminen, pölyttäjien väheneminen, muutos lannoitteiden tai myrkkyjen saatavuudessa.... - voi johtaa laajaan katoon. Sen vuoksi aidosti fiksuilla tahoilla on jatkuvasti jokin pieni määrä hyvin monipuolisia ja oleellisesti erilaisia siemeniä tai eläinlajikkeita tallella ja uusiutuvassa kierrossa. Miljardien mittakaavassa olevan toiminnan kokonaiskustannuksissa harrastus-puuhaamis -kokoluokan lisämeno ei ole edes mittatappio. Pahimmassa tapauksessa se voi pelastaa koko alan - ja ehkä myös ison osan ihmiskunnasta.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt pandemian alla ja aikana oltaisiin tarvittu todella monia tämän ketjun aihepiiriin liittyviä asioita. Tilanteiden edetessä tarve vain lisääntyy.

Sen vuoksi nosta ketjun edes hetkeksi näkyviin. Tässä ketjussa on useita sellaisia näkökulmia ja muutamia työkaluja, joista voi olla hyötyä etäkoulunkäynnissä, pandemian aikaisessa varusmieskoulutuksessa, etätyöskentelyssä... ja näiden järjestämisessä.

Ketju on aloitettu siksi, että kapea, mutta erittäin hyödyllinen joukko voisi olla enemmän hyödyksi ja tulla paremmin hyödynnetyksiä. Nyt tuollaisen hyödyntämisen tarpeet ovatkin valtavirtaa. Muuttunut tilanne tuo nämä tarpeet satoja tuhansia ihmisiä koskeviksi.

Ketjun peruskysymys on aika pitkälle se, että kuinka saada kokonaisuus toimimaan jos kokonaisuus ei tue tai jopa poissulkee potentiaalisesti hyödyllisten osien toimintamahdollisuuksia. Tämä kysymys realisoituu nyt etätyön ja -opiskelun mukana monissa ympäristöissä.
 
Mitä harvinaisemmaksi luova, mielikuvitusrikas ja sisäisesti dilemmaattinen ajattelu käy nuoremmissa ikäluokissa, sitä toivottomampi tilanne on näiden lasten ja nuorten kasvaessa aikuisiksi.

Harvinainen voi olla käymässä harvinaisemmaksi kun vanhemmat ja ympäristö tarjoavat valmiiksi leikittyjä leikkejä, ohjattua leikkimistä, tv-ohjelmien tekemää roolittamista jne. oman mielikuvituksen käyttämisen tilalle.

www.iltalehti.fi

Lasten leikkiminen on vähentynyt ja syy on aikuisten määräämässä nykyelämässä

Lapsen huoneessa saattaa asua joku jota aikuiset eivät näe, ja se on aivan normaalia.
www.iltalehti.fi www.iltalehti.fi
 
Kopsaan koronaketjusta omaa mölinääni tänne. Käsittelee sitä kuinka hyödylliset yhteistoiminnan muodot voisivat syntyä jos niitä ei estettäisi epärehellisyyden, kuolaavan idiotismin ja lyhytnäköisen itsekkyyden keinoin.

Yllättävän harva kuolaavan idiootiston edustaja näyttäisi tajuavan, että kun he haastattelevat, niin heitä haastatellaan ja että kun he ajattelevat arvioivansa toisen osapuolen kelvollisuutta, niin juuri silloin heidän omaa kelvollisuuttaan arvioidaan vielä tiukemmin kriteerein.

Silloin kun keskeisen asian suhteen tuottavuus- ja samalla nopeusero on sata viiva tuhatkertainen, on sillä luovalla osapuolella etu yhteistyökuvioiden kumppanihankinnassa. Idiootistolle on toki tyrkyllä tulvaa, mutta tulvan sisällä tuottavimpia kandidaatteja on olemattoman vähän - eivätkä ne viivy kuin hetken näköpiirissä jos meininki on vääränlaista. Huippuluoville taas sata tilannetta tarjoaa tuhat mahdollisuutta ja osaan niistä liittyy sopivia kumppaneita jotka itse etsivät lupaavia uusia kykyjä.

Tossa se lainattu juttu:

Mili kirjoitti:
Ylipäätään koko hommaa vaivaa sama suomalainen perussynti, joku ehdottaa jotain ja vastaus on aina EI+ joku syy. Koskaan se ei ole: "mielenkiintoinen ehdotus, tutkitaan ja sorvataan siitä käypä."
Klikkaa laajentaaksesi...

Annat aivan liian ruusuisen kuvan asiasta. Oikeasti juttu menee niin että Dunning-Gruger -efekti kohtaa De Solla Pricen.

Neliöjuuri mistä tahansa porukasta tuottaa puolet sen porukan tuottavuudesta.

en.wikipedia.org

Derek J. de Solla Price - Wikipedia

en.wikipedia.org en.wikipedia.org

Se tarkoittaa sitä, että esim. miljoonan hengen porukan tuottavuudesta syntyy puolet noin tuhannen hengen voimin. Tämä on se porukka, joka osaa konseptoida nopeasti, tarkastelee substanssipainotteisuuden sijaan asioita dynamiikkapainotteisesti, viittaa kintaalla sille, miten asiat on yleensä tehty... Nämä ovat korkean riskin ja korkean tuottopotentiaalin hakijoita, luovia ja älykkäitä ihmisiä. Nämä ovat niitä, jotka parantavat jonkin asian tehokkuutta muutamalla prosentilla jolloin sen asian tuottavuus saattaa puolitoistakertaistua. Ja samalla nämä ovat niitä joiden ajatuksia, kehitelmiä ja hengenhedelmiä varastamalla kaiken maailman mielikuvituksettomat ja aivottomat paskaläjät pönkittävät omaa uraansa ja mainettaan.

Ja jokainen laskutaitoinen tajuaa, että Pricen laki tarkoittaa, että miljoonan ihmisen joukossa se tuottavin promille on tuhat kertaa tuottavampaa kuin loput 99.9% keskimäärin. Ja juuri se promille tajuaa tämän asian ensimmäisenä ja rakentaa oman elämänsä, uransa, tulevaisuutensa ja myös viestintänsä tuon tuottavuuseron mukaan.

Käytännössä tuo pieni porukka on ollut lapsesta lähtien muiden lypsettävänä ja hyväksikäytettävänä. Jossain ikävaiheessa se on kyllästynyt siihen ja ruvennut kattelemaan paremmin itselleen sopivaa kuviota. "Tee sä kaikki vaativa ja me jatketaan siitä kassakoneelle" -henkiset tarjoukset eivät kiinnosta ketään kovin kauan.

No niin... Se huipputuottava menee ja tekee jonkin ehdotuksen. Ja sen jälkeen ehdotusta arvioi joku sellainen, jonka kyky tuottaa itse vastaavantasoisia ratkaisuja on tuhannesosa ehdottajan kyvystä - ihan tilastojen mukaan.

Arvioija luulee aina olevansa esittäjää fiksumpi. Esittäjä sen sijaan tietää, että asia päätyy jonkun kuolaavan idiootin arvioitavaksi. Niinpä esittäjä yksinkertaistaa esityksensä sellaiselle yksinkertaisuuden tasolle, jolla kuolaavat idiootit liikkuvat. Se tarkoittaa, että jos ajatus kokonaisuudessaan olisi vaikka 50 aanelkkua niin yksinkertaistettu versio on vain kolme.

Yksinkertaistaessaan esittäjä luonnollisesti suojaa omat etunsa sillä että jättää kertomatta juuri ne kohdat, joiden havaitsemiseen tai ratkaisemiseen kuolaavat idiootit eivät kykene. Eli jos esitys olisi konsepti, jossa on kymmenkunta osakonseptia ja jokaisessa niistä iso joukko valmiita ratkaisuja, joilla osakonseptit ja sen seurauksena kokonaiskonseptin saa toimimaan, niin esittäjä jättää niistä vaikeimmin havaittavat paljastamatta. Tällöin kuolaava idioottikin voi huomata, että hommalla on edellytyksiä, mutta se kuolaava idiootti ei silti saa hommaa toimimaan tuottavasti.

Ja tässä kohtaa esiin astuu Dunning-Kruger -efekti ja siitä se osa, jossa kuolaavilla idiooteilla on tapana yliarvioida oma älykkyytensä ja aliarvioida muiden älykkyyttä.

en.wikipedia.org

Dunning–Kruger effect - Wikipedia

en.wikipedia.org en.wikipedia.org

Ylivertaisuusvinouma – Wikipedia

fi.wikipedia.org fi.wikipedia.org

Kuolaava idiootti kuvittelee Dunning-Kruger -efektin mukaan olevansa näistä kahdesta se fiksu tapaus. Koska hän ei itse kykene koskaan esittämään mitää uutta, hän kuvittelee että uusia ratkaisuja ja menettelytapoja esittävät lähinnä häntä tyhmemmät henkilöt. Kuolaava idiootti kokee voivansa loistaa paljastamalla näiden "tyhmien" tyhmyyden. Niinpä hänellä on valtava hinku "tulkita" esitys kuin esitys idioottiolettaman läpi. "Esittäjän on pakko olla hölmö koska hän esittää jotain." Ja kun kuolaava idiootti ei kykene huomaamaan että mikä esityksessä olisi se fiksuin osuus ja missä sen tuottopotentiaali luuraa piilossa, niin kuolaava idiootti vahvistuu uskossaan omasta fiksuudestaan ja kaiken maailman esittäjien epärealistisesta typeryydestä ja hyödyttömyydestä.

Eli juuri niin kuin Dunning-Kruger -efekti toimii.

Pricen laki pitää paikkansa siksi, että metakognitiiviset ja meta-metakognitiiviset taidot, työkalupakit ja aikaansaannokset lisäävät tuottavuutta eksponentiaalisesti.

Dunning-Kruger -efektin tollompi puoli toimii toimii efektin määrittelemällä tavalla siksi, että jopa tieto metakognitiivisista taidoista, työkaluista (pakeista puhumattakaan) tai aikaansaannoksista ei kuulu kyseisen porukan maailmankuvaan. (Meta-metakognitiivista kenttää ei kannata tässä yhteydessä edes mainita vaikka juuri se on suurimman huippuluovuuden ja tehokkuuden toimintaympäristö.)

Miten sitten voisi tunnistaa tai ratkaista tämmöisen kansantaloudelle järjettömän kalliin ja täysin turhan kohtaamattomuusongelman?

Helposti: Jos olet se kuolaava idiootti, niin lakkaa kuolaamasta. Eli jos eteen tulee kiinnostava konsepti, niin älä mieti miten voisit kaapata sen ilmaiseksi omaan käyttöösi.

Konsepti voi olla arvokas ja hyödyllinen mutta sen esittäjä on tuhat kertaa arvokkaampi ja hyödyllisempi. Hae yhteistoiminnan mahdollisuuksia joissa on mukana jonkinlainen tuottavuuteen liittyvä provisio joka on sille luovalle taholle houkutteleva. Koska olet kuolaava idiootti, niin lakkaa kuvittelemasta että voit kaapata ja hyödyntää ajatusta. Et voi. Se on miinoitettu. Ja koska olet kuolaava idiootti, et kykene koko elämäsi aikana keksimään että missä ne miinat ovat.

Ja jos olet se huippuluova yksilö, niin kävele aina heti pois kun jokin seuraavista varoitussignaaleista tulee näkyviin:
- Sinua vähätellään tai mielistellään prosessin alussa.
- Ajatteluasi halutaan hyödyntää ilman sinua eli sinusta irrotettuna.
- Toinen osapuoli haluaa oman kädenjälkensä sellaiseen kohtaan missä sillä on haitallinen vaikutus.
- Ajatteluasi halutaan hyödyntää sinulta kysymättä tai sinulta salaa.
- Toiselle osapuolelle näyttäisi olevan vaikeaa tunnustaa se, että sinulla on isyysoikeus omaan ajatteluusi.
- Toinen osapuoli ei tajua mikä ero on intellektuaalisella omistusoikeudella ja immateriaalioikeuksilla. Älä ikinä ole missään tekemissä tämän tason idioottien kanssa.
- Sinulle halutaan maksaa ajankäyttösi eikä aikaansaannostesi mukaan.
- Aikaansaannosten arviointi halutaan tehdä jollain sellaisella tavalla, jossa aikaansaannokset kirjautuvat aseman eikä aikaansaamisen perusteella.
- Vaikutelmatuotanto ja -arviointi on toisen osapuolen toiminnassa keskeistä.
- Toinen osapuoli on niin typerä ettei tajua mitä eroa on ryhmätyöllä ja yhteistyöllä ja lähtee sen vuoksi siitä ajatuksesta että pitää tehdä ryhmätyötä, ryhmääntyä, toimia ryhmänä... Vain sellaiset ihmiset jotka ovat älyllisesti ja/tai moraalisesti kyvyttömiä käsittämään De Solla Pricen lain tarjoavat ryhmätyötä mihinkään sellaiseen missä haetaan korkeaa tuottavuutta.

Tämä teksti voi näyttää off topicilta, muttei ole. Tämä teksti liikkuu aivan sen keskiössä, että kuinka koronan aikana ja jälkeen voidaan nousta kuopasta - niin taloudellisesta, kulttuurillisesta kuin intellektuaalisestakin.

Ikävä kyllä tästä(kään) paasaamisesta ei luultavasti ole koskaan mitään hyötyä.
 
Arvioinnin systeemisistä virheistä ehkä keskeisin:

Jos/kun vailla luovaa ajattelua olevat, mutta osaavat, pätevät ja arviointikykyiset henkilöt pyrkivät arvioimaan luovan ajattelun tai ajattelijan pätevyyttä, soveltuvuutta ja/tai hyödynnettävyyttä, niin oikeastaan aina tapahtuu sama virhe:

Tällaiset henkilöt vetävät arvioinnin kaikki osa-aluet (arvioitavat asiat, niiden kriteerit, vertailtavuus alan standardeihin jne.) tutulle ja helpolle alueelle, jonka kriteerit ovat heille itselleen tuttuja ja/tai joihin he voivat saada tarpeeksi laitostuneen ja standardien puitteissa toimivan (lue: mielikuvituksettoman, vailla luovuutta olevan) tahon arvioimaan.

Käytännössä tämä johtaa tilanteeseen, jossa mahdollisuutta ideoida, suunnitella ja rakentaa lentävä laite arvioidaan purje- ja höyrylaivojen parissa vakiintuneiden telakka- ja meriteollisuuden kriteerein.

Näppituntumalla väittäisin, että noin toimivat pitävät itse omaa toimintamalliaan erittäin ammattimaisena, pätevänä ja älykkäänä. Luovan ajattelun suunnasta katsottuna se tietenkin vaikuttaa psykologisista, sosiaalisista, sosiaalipsykologisista ja toisinaan jopa psykiatrisista syistä valitulta tarkoitushakuiselta sokeudelta.

Dunning-Kruger -efekti pätee myös ajattelun eri osa-alueilla. Sen vuoksi älykkäät vailla luovuutta olevat ihmiset pitävät lähes aina itseään pätevinä arvioimaan luovaa ajattelua ja sen tuotantoprosesseja ja joka kerta yrittäessään (jä osoittautuessaan kyvyttömiksi minkään todellisen potentiaalin huomaamiseen) he vahvistuvat uskossaan oman ylivoimaisuutensa suhteen.

Tämä ja moni muu asia johtaa helposti siihen, että arviointiprosessista tulee dominanssi- ja hierarkiapeli, joka noudattaa dominanssipelien sääntöjä - ja niiden puutteita.

Yksi parhaista vertauskuvista tämän ajattelu- ja arviointitapojen ymmärtämisen suhteen on tietenkin Pelle Pelottoman hattu.

1593497806508.png

Luova ja ideoiva ajattelu näyttää "vakavasti otettavien" ja "asiantuntevien" henkilöiden silmin täsmälleen yhtä uskottavalta ja ammattitaitoiselta kuin kuka tahansa variksilla/naakoilla/millä räkättäjillä lienee täytetty pärekatto ja savupiippu päässä kulkeva höseltäjä. Toisaalta tuhat "vakavasti otettavaa” ja ”ammattitaitoista” ihmistä ei välttämättä edes huomaa ongelmaa (ratkaisusta puhumattakaan) siinä ajassa kun yksi luova hullu keksii ongelman, siihen nipun ratkaisuja ja simuloi eri ratkaisumahdollisuuksista esiin lupaavimmat.

Ei-luoville luovuus on valtava tunnetason uhka. Siihen reagoidaan yllä kuvatulla maalitolppiensiirtelypelillä.

Tiivistettynä: Vailla luovaa ajattelua olevat organisaatiot ja henkilöt pyrkivät siirtämään luovan potentiaalin arvioinnin luovuudesta irrotetulle alueelle jolla pystyvät itse liikkumaan tai jolla heille alisteinen taho voi liikkua. Tämä estää täydellisesti luovan potentiaalin tunnistamisen, tunnustamisen ja hyödyntämisen. Ja jos luovaa potentiaalia yritetään ottaa tuollaisilla lähtökohdilla käyttöön, niin kyseiset lähtökohdat estävät luovan potentiaalin kukoistamisen, jopa hengissä selviämisen. (Joskus myös luovien ihmisten hengissä selviämisen.)

Luovat - etenkin huippuluovat - tahot tunnistavat tämän prosessin ja sen ongelmat heti sen käynnistyessä ja joko livistävät karkuun tai torpedoivat prosessin joka olisi heille ja heidän potentiaalilleen tuhoisa. Heille maailman on loputtomien mahdollisuuksien jatkumo. Tärkeimmät mahdollisuudet ovat itsensä toteuttamisen ja elämän omana itsenään elämisen alueilla - eivät nokkimisjärjestys- ja maalitolppiensiirtelypeleissä.

Ensimmäinen vihje yllä kuvatusta on usein se, että onko arviointiprosessi kaksisuuntaisesti osallistuva/osallistava vai etäisyyttä ja näennäisobjektiivisuutta ylläpitävä.

Toinen vihje on usein se, että tehdäänkö arviointia arvioitavan olosuhteita ja resursseja turhaan kuluttavalla, hyväksikäyttävällä ja/tai epärehellisellä tavalla. (Tämä on kätevä tapa poissulkea. Arvioinnin tuloksesta riippumatta yhteistoiminnan mahdollisuudet on tuhottu tavalla jolla arviointiprosessi toteutetaan, joten boxin ulkopuolinen ajattelun ja toiminnan dynamiikka ei pääse uhkaamaan statuspelejä.)

Kolmas vihje on usein standardeihin ja standardointiin perustuva arviointi. (Arvioidaan luovuuden potentiaalia luovuuden poissulkemisen keinoin.)

Syystä tai toisesta ihmiset muistavat usein esim. johtajien rekrytoinnin suhteen, että myös arvioiva taho on arvioitavana. Luovan potentiaalin rekrytoinnin/arvioinnin suhteen tämä asia sivuutetaan lähes aina ja lähes kaikkialla. Ne harvat organisaatiot, jotka eivät sivuuta tätä tuppaavat menestymään ennennäkemättömällä tavalla.
 
Viimeksi muokattu:
Pihatonttu kirjoitti:
Arvioinnin systeemisistä virheistä ehkä keskeisin:

Jos/kun vailla luovaa ajattelua olevat, mutta osaavat, pätevät ja arviointikykyiset henkilöt pyrkivät arvioimaan luovan ajattelun tai ajattelijan pätevyyttä, soveltuvuutta ja/tai hyödynnettävyyttä, niin oikeastaan aina tapahtuu sama virhe:

Tällaiset henkilöt vetävät arvioinnin kaikki osa-aluet (arvioitavat asiat, niiden kriteerit, vertailtavuus alan standardeihin jne.) tutulle ja helpolle alueelle, jonka kriteerit ovat heille itselleen tuttuja ja/tai joihin he voivat saada tarpeeksi laitostuneen ja standardien puitteissa toimivan (lue: mielikuvituksettoman, vailla luovuutta olevan) tahon arvioimaan.

Käytännössä tämä johtaa tilanteeseen, jossa mahdollisuutta ideoida, suunnitella ja rakentaa lentävä laite arvioidaan purje- ja höyrylaivojen parissa vakiintuneiden telakka- ja meriteollisuuden kriteerein.

Näppituntumalla väittäisin, että noin toimivat pitävät itse omaa toimintamalliaan erittäin ammattimaisena, pätevänä ja älykkäänä. Luovan ajattelun suunnasta katsottuna se tietenkin vaikuttaa psykologisista, sosiaalisista, sosiaalipsykologisista ja toisinaan jopa psykiatrisista syistä valitulta tarkoitushakuiselta sokeudelta.

Dunning-Kruger -efekti pätee myös ajattelun eri osa-alueilla. Sen vuoksi älykkäät vailla luovuutta olevat ihmiset pitävät lähes aina itseään pätevinä arvioimaan luovaa ajattelua ja sen tuotantoprosesseja ja joka kerta yrittäessään (jä osoittautuessaan kyvyttömiksi minkään todellisen potentiaalin huomaamiseen) he vahvistuvat uskossaan oman ylivoimaisuutensa suhteen.

Tämä ja moni muu asia johtaa helposti siihen, että arviointiprosessista tulee dominanssi- ja hierarkiapeli, joka noudattaa dominanssipelien sääntöjä - ja niiden puutteita.

Yksi parhaista vertauskuvista tämän ajattelu- ja arviointitapojen ymmärtämisen suhteen on tietenkin Pelle Pelottoman hattu.

Katso liite: 41502

Luova ja ideoiva ajattelu näyttää "vakavasti otettavien" ja "asiantuntevien" henkilöiden silmin täsmälleen yhtä uskottavalta ja ammattitaitoiselta kuin kuka tahansa variksilla/naakoilla/millä räkättäjillä lienee täytetty pärekatto ja savupiippu päässä kulkeva höseltäjä. Toisaalta tuhat "vakavasti otettavaa” ja ”ammattitaitoista” ihmistä ei välttämättä edes huomaa ongelmaa (ratkaisusta puhumattakaan) siinä ajassa kun yksi luova hullu keksii ongelman, siihen nipun ratkaisuja ja simuloi eri ratkaisumahdollisuuksista esiin lupaavimmat.

Ei-luoville luovuus on valtava tunnetason uhka. Siihen reagoidaan yllä kuvatulla maalitolppiensiirtelypelillä.

Tiivistettynä: Vailla luovaa ajattelua olevat organisaatiot ja henkilöt pyrkivät siirtämään luovan potentiaalin arvioinnin luovuudesta irrotetulle alueelle jolla pystyvät itse liikkumaan tai jolla heille alisteinen taho voi liikkua. Tämä estää täydellisesti luovan potentiaalin tunnistamisen, tunnustamisen ja hyödyntämisen. Ja jos luovaa potentiaalia yritetään ottaa tuollaisilla lähtökohdilla käyttöön, niin kyseiset lähtökohdat estävät luovan potentiaalin kukoistamisen, jopa hengissä selviämisen. (Joskus myös luovien ihmisten hengissä selviämisen.)

Luovat - etenkin huippuluovat - tahot tunnistavat tämän prosessin ja sen ongelmat heti sen käynnistyessä ja joko livistävät karkuun tai torpedoivat prosessin joka olisi heille ja heidän potentiaalilleen tuhoisa. Heille maailman on loputtomien mahdollisuuksien jatkumo. Tärkeimmät mahdollisuudet ovat itsensä toteuttamisen ja elämän omana itsenään elämisen alueilla - eivät nokkimisjärjestys- ja maalitolppiensiirtelypeleissä.

Ensimmäinen vihje yllä kuvatusta on usein se, että onko arviointiprosessi kaksisuuntaisesti osallistuva/osallistava vai etäisyyttä ja näennäisobjektiivisuutta ylläpitävä.

Toinen vihje on usein se, että tehdäänkö arviointia arvioitavan olosuhteita ja resursseja turhaan kuluttavalla, hyväksikäyttävällä ja/tai epärehellisellä tavalla. (Tämä on kätevä tapa poissulkea. Arvioinnin tuloksesta riippumatta yhteistoiminnan mahdollisuudet on tuhottu tavalla jolla arviointiprosessi toteutetaan, joten boxin ulkopuolinen ajattelun ja toiminnan dynamiikka ei pääse uhkaamaan statuspelejä.)

Kolmas vihje on usein standardeihin ja standardointiin perustuva arviointi. (Arvioidaan luovuuden potentiaalia luovuuden poissulkemisen keinoin.)

Syystä tai toisesta ihmiset muistavat usein esim. johtajien rekrytoinnin suhteen, että myös arvioiva taho on arvioitavana. Luovan potentiaalin rekrytoinnin/arvioinnin suhteen tämä asia sivuutetaan lähes aina ja lähes kaikkialla. Ne harvat organisaatiot, jotka eivät sivuuta tätä tuppaavat menestymään ennennäkemättömällä tavalla.
Klikkaa laajentaaksesi...

Toinen arviointiin liittyvä iso riski:

Jos kyky arviointiin puuttuu, niin päättävä henkilö tai organisaatio saattaa ulkoistaa arvioinnin tai osan siitä narsistiselle henkilölle, joka osaa luoda valheellisen vaikutelman omasta kyvykkyydestään silloin kun se puuttuu tai on käyttökelvoton.

Tämmöisessä tilanteessa narsistin omat piilo- ja sisäiset agendat kaappaavat vallan. Narsisti rupeaa selvittämään sitä, että millä reunaehdoilla hän itse olisi joka suhteessa mahdollista luovaa henkilöä parempi, ylempi ja tärkeämpi. Lopputulos on katastrofi jossa kaikki mahdollisuudet menetetään hyvin herkästi ennen kuin niitä on päästy edes selvittämään.

Yksikin patologisella tai sitä muistuttavalla tavalla narsistinen henkilö luovaan aikaansaamiseen pyrkivässä verkostossa (tai organisaation kyseisessä osassa) tuhoaa moninkertaisesti enemmän kuin tarjoaa kontribuutiota.

Narsistin laittaminen arviointivaiheeseen on iso kiusaus, koska siten laittaja saa koko ongelman niskoiltaan. Koko asia kaatuu ennen alkamistaan joten kukaan ei joudu tekemisiin hankalien yksilökoulutettavien ja yksilöllisesti toimivien ihmisten kanssa. Ongelma on saatu ratkaistua sillä että loistava mahdollisuus on naamioitu mahdottomuudeksi ilman loistoa.

Myöhempi lisäys:

Esimerkkejä tavoista, joilla sairas narsismi voi ohjata valinta- ja etsintäprosesseja:

1. Käytetään koepalloina ja testaamisen keinoina alkuvaiheessa matalimpien mahdollisten tasojen kriteereitä ja standardeja.

Tällöin luovat yksilöt jäävät tai jättäytyvät pois koska heillä teetetään jotain tylsää, mielikuvituksetonta, sellaista, mikä ei selvitä kyvyistä mitään ja missä ei ole näkyvää etenemisreittiä (tai jos on, niin se on niin hidas ja keinotekoisesti vaikeutettu, ettei sille kannata lähteä).

Toinen syy pois jäättäytymiseen tai putoamiseen on se, että luovat eivät pärjää tai viihdy hierarkioiden alatasoilla.

Tähän on tietenkin helppo ratkaisu, mutta en laita sitä tähän. Jokainen, joka on edes lähellä kelvollista arvioimaan tämmöisiä asioita keksii sen heti. Kelvottomille ei pidä heittää vinkkejä, koska he pilaisivat ne. Sama pätee myös kaikkiin seuraaviin kohtiin.

2. Käytetään koepalloina ja testaamisen keinoina asioita, jotka edellyttävät jonkin aiheen tuntemista, mutta eivät luovaa ajattelua. Arvioidaan aivan kuin asiantuntemus, kiinnostus tai oppimisnopeus implikoisi luovaa kyvykkyyttä.

3. Narsisti tunkee omat patologiset, itselleen tiedostamattomat tai kieltämänsä emotionalistiset prosessinsa arviointiprosessiin mukaan. Sen jälkeen narsku projisoi ja näkee omat ongelmansa ja puutteensa arvioitavassa tahossa, suorituksessa tai ilmiössä.

4. Narsisti käyttää omaa - pääosin luuloteltua - "älykkyyttään" ja sen tuloksia arvioinnin kriteerien pohjana, mittatikkuna ja suunnan osoittajana. Sen seurauksena narsisti on tulkitsee tyhmyydeksi sen ymmärryksen ja luovuuden joka ylittää hänen oman vaatimattoman mutta huikeaksi kuvittelemansa tason. Eli mitä korkeampi suorituskyky on arvioitavana, sitä negatiivisemman arvion narsisti saattaa siitä esittää.

5. Narsisti asemoi itsensä arvioitavan yläpuolelle ja alkaa taistella siinä pysymisestä. Tämä johtaa arvioinin vinoutumiseen sekä siihen, että yhteistyömahdollisuudet saatetaan tuhota jo ennen niiden kokeilemista.

6. Narsisti vetää välistä. Hyväksikäyttävä elämäntyyli kuuluu narsismiin ihan määritelmien mukaan. Tämä voi johtaa siihen, että narsisti tuottaa organisaatiolle, arvioitavalle, toteutusmahdollisuuksille jne. sata- tai tuhatkertaiset vahingot verrattuna mihinkään sellaiseen hyötyyn mitä mikään yhteistoiminta voisi tuoda.

Jos arviointiprosessi vahingoittaa arvioitavan elämää, niin lienee itsestäänselvää, että täysimittaisen yhteistoiminnan mahdollisuus riippuu sekä rehellisyyden ja avoimuuden palauttamisesta että aiheutetun vahingon täysimääräisestä kompensoimisesta. Sellainen taas edellyttäisi sitä, että organisaatio tunnistaisi ja tunnustaisi (itselleen) jättimäiset mokansa ja alkaisi tarkastella asioita realistisistisista ja rehellisistä lähtökohdista käsin. Se taas edellyttäisi narskujen tunkiolle tunkemista. Ja se voi olla vaikeaa kun joku on istuttanut ne aiemmin väärille paikoille vääristä syistä valheellisin argumentein.

Tuossa vain muutama nopeasti keksitty esimerkki selventämään sitä, miksi yksikin narsistinen paska voi olla luovuutta ja yksilötason erityislahjakkuuksia kartoittaviin ja hyödyntämään pyrkiviin hankkeisiin tuhoisa miina.
 
Viimeksi muokattu:
Sarek1 kirjoitti:
On monenlaisia tarpeita, monenlaisia töitä, monenlaisia työskentelytapoja ja kaikilta ominaisuuksiltaan monenlaisia työntekijöitä. Mielestäni Yhtä Oikeaa Totuutta, joka olisi kaikille sama ja yhteismitallinen, on perin vaikea määrittää ja saada käytännössä toimimaan tavoitteiden suuntaisesti joka hommassa.
Klikkaa laajentaaksesi...

Olen eri mieltä. On olemassa Yksi Oikea Totuus joka on kaikille sama, yhteismitallinen, helposti määriteltävissä ja toimii käytännössä. Voisi jopa sanoa, että kaikki tämän ketjun kirjoitukseni käsittelevät jossain määrin tuon Yhden Oikean Totuuden tarvetta. Se totuus on tämä:

Normaalin, terveen ja yleisesti hyväksyttynä pidetyn vastavuoroisuuden periaate.

Ja ongelma on tämä:

Määritelmästä ja riman korkeudesta riippuen hädintuskin prosentti aikuisväestösä on luovaa. Tämä on johtanut muutamaan asiaan:

1. Luovuuden määritelmien vesittämiseen tasolle, jossa ne eivät enää merkitse mitään muuta kuin epäluovien mielen silittämistä epärehellisyyden keinoin.

2. Luovuuden pöllimisen muuttumiseen yleisesti hyväksytyksi. (Kun 99% porukasta tekee jotain, niin siitä tulee hyväksyttyä.) Tämä on saavuttanut niin massiiviset mitat, että "ratkaisun löytäminen" nähdään usein luovuuden ilmentymänä sen sijaan että huomioitaisiiin ratkaisun keksimisen tai etenkään ratkaisun keksijän merkitystä. On aivan rutiinia, että rekrytoidaan ja palkitaan hyviä varkaita eikä ongelmanratkaisukykyisiä. Tämä on tietenkin tuhoisaa sitten kun pitäisi ratkaista eikä etsiä valmiita muiden keksimiä ratkaisuja.

3. Mittaus- ja arviointimenetelmien suhteen vallitseva osaamattomuus - ja täydellinen haluttomuus kuulla niiden suhteen niitä jotka osaavat. Mittaaminen ja arviointi kun olisi aika iso arvovaltariski isolle osalle kykyjään korkeammalle nousseista tahoista.

4. Hierarkisuuden kuvitteleminen automaattiseksi lähtökohdaksi - etenkin silloin kun sillä ei ole mitään mahdollisuutta toimia. Jos ihminen on lähtökohtaisesti kyvytön tai haluton käsittämään vastavuoroisuusperiaatteen merkitystä luovassa työssä, niin hän miettii käsittämättömässä typeryydessään luovuuden hyödynnettävyyttä helposti "kuinka asian voisi organisoida" -näkökulman läpi - eikä edes tajua, että on kaikin voimin estämässä hyödynnettävyyttä näin tehdessään. Eikä arvovalta- ja arvostustasosyistä voi kysyä asiasta niiltä, jota ovat siitä perillä vaan joko ei hae asiaan osaamista mistään tai jos hakee, niin kaikkein väärimmästä mahdollisesta suunnasta eli tahoilta, joilla on täysin poissulkeva suhtautuminen normaaliin vastavuoroisuuteen.

Muitakin ongelmia on, kymmenittäin. Nuo ovat vähän kuin esimerkkeinä kertomassa mistä on kyse.

Ja ratkaisujen alue:

1. Orgaaniseen kasvuun ja kehitykseen perustuvien kokonaisuuksien pitää antaa perustua orgaaniseen kasvuun ja kehitykseen. (Miten kukaan voi olla älyllisesti ja moraalisesti niin matalalla tasolla ettei käsitä tätä itsestäänselvyyttä? Ja kuitenkin lähes sata prosenttia on.)

2. Ymmärrys kannattaa hakea sieltä missä sitä on. Se on nopeinta, halvinta, helpointa ja panos-tuotos -suhteeltaan täysin ylivoimaista. (Joo... Onhan se monille noloa, mutta elämä on.)

3. Palkitseminen tapahtuu rahalla. Se ei tapahdu epäsuorilla tai kikkailevilla systeemeillä, joissa välistävetäjät vetävät kaiken itselleen ja "palkittavalle" jää kannettavakseen tuhoisien ongelmien ja vaikeuksien pyramidi.

4. Isyysoikeudet pitää tunnustaa rehellisesti. Niissä ei saa sallia mitään välistä vetämistä jossa joku joka ei ansaitse kunniaa tai urahyötyä saa sitä. Kunnia ei saa valua organisaatiossa ylöspäin.

5. Jos edellistä tapahtuu, se pitää korvata rehellisyyden ja ylikompensoimisen yhdistelmällä.

6. Palkitsemisen ja sitä lähellä olevien asioiden pitää tapahtua suhteessa aikaansaamiseen ja sen hyötyihin, ei suhteessa käytettyyn aikaan. (Joskus tämä voidaan toteuttaa esim. niin että työn valvonta on suoritusperusteista ja työ tapahtuu etänä. Tämä toimii silloin kun työ ei ole luovaksi työksi vaativaa.)

7. Työskentelytapoja eikä edes sitä, mitä tehdään määrätä ylhäältä käsin. Ylhäältä käsin määritellään lähinnä se, että mistä siellä ollaan halukkaita maksamaan ja mistä ei sekä kuinka paljon. Työtä tekevät voivat tehdä myös ihan mitä tahansa muuta, mutta se on heidän omaa aikaansa jos maksaja ei näe asialla hyödynnettävyyttä.

8. Ei ylhäältä määrättyjä ryhmiä, ei ylhäältä määrättyä ryhmätyötä. Ei koskaan mitään sellaista ryhmätyötä joka ei ole syntynyt orgaanisesti. Sen sijaan hyvät, joskin osin valvotut mahdollisuudet yhteistyölle. (Ja jokainen, joka on liian tyhmä ja sivistymätön käsittämään mitä eroa on ryhmä- ja yhteistyöllä hevon vittuun jopa näköetäisyydeltä koko toiminnasta.)

9. Tekijä määrittää itse työkalunsa. Maksaja määrittää itse sen, mitä on valmis maksamaan. Jos nämä eivät kohtaa, niin koko asia kannattaa lopettaa jo ennen aloittamistaan. Jos maksaja kokee hinkua mikromanageroida, nillittää tai olla kateellinen, niin joko toinen henkilö hoitamaan tuota puolta tai koko asian lopettaminen ennen kuin sitä edes aloitetaan.

10. Vaikuttavuusarviointi ei saa olla epärehellisellä tai moraalittomalla tavalla alas- tai ylöspäin vinoutunutta. Sen pitää perustua todellisen vaikutuksen todelliseen arvoon. Se on useimmiten helposti laskettavissa. Rehellisen vaikuttavuusarvioinnin jälkeen pitää olla maksajalle erittäin edullinen kerroin, joka kuitenkin takaa sen, että luovan työn tekijä saa oikeudenmukaisen palkkion.

Kymppikohta ei toimi, ellei isyysoikeuksia ole huomioitu rehellisesti, oikein ja laaja-alaisesti.


Jokainen noista kymmenestä ratkaisusta on oikeastaan johonkin osakohtaan kohdistettu muotoilu lauseesta "älkää toistako niitä tuttuja vajaaälyisyyteen ja moraalittomuuteen pohjautuvia virheitä joilla tämmöisten juttujen onnistuminen aina estetään".

Normaali vastavuoroisuusperiaate on kaiken ei-pakotetun (lue: orjuus) ulkopuolella se pohja, jolle ihan kaikki perustuu. Hyödyn pitää olla molemminpuolinen, ei yksipuolinen. Hyödyn arvioinnille pitää olla keinot.

Jos työntekijä on vaihdettavissa toiseen ilman vakavia haittoja, niin työaika ja oletus aikaansaamisstandardeista on ok. Jos vaihdettavuutta ja aikaansaamisstandardeja ei ole, niin tyhminkin tajuaa, että se ei ole kelvollinen pohja. Se voi olla osa pohjasta, muttei koko pohja.

Luova työ on laadullisesti erilaista kuin suorittava työ, samoin sen tuottavuus. Työn johtaminen, järjestäminen, arviointi ja hyödyntäminen pitää tietenkin tehdä työn mukaan, ei organisaation totuttujen mallien mukaan.

Myöhempi lisäys:

Normaali vastavuoroisuusperiaate on niin perustavan tason lähtökohta, että sen puuttuminen = yhteistoiminnan tärkeimmän perusedellytyksen puuttuminen. Eli se taho joka jättää sen pois tai poissulkee sen alkuvaiheessa, on kieltäytyy toisen osapuolen näkökulmasta toiminnallisella tasolla aidosta yhteistoiminnasta.

Jos kumpikaan osapuoli poistaa vastavuoroisuusperiaatteen matkan varrella, niin kyse on toisen osapuolen näkökulmasta sen toisen osapuolen arvon, aseman ja toimintaedellytysten täydellisestä tuhoamisesta. Irtisanominen olisi paljon lievempi ja ystävällisempi toimi.

Nämä seikat ovat keskiössä myös sen suhteen, että minkä vuoksi sairas narsismi ei sovi kuvioon. Sillä on hyväksikäyttävä suhtautuminen vastavuoroisuuteen. Niinpä yksikin johtamassa, organisoimassa, tiedonhankinnassa, määrittelemis- tai arviointiprosesseissa mukana oleva narsisti tuhoaa täydellisesti onnistumismahdollisuudet. Se voi tapahtua heti alussa tai viiveellä, mutta se tapahtuu väistämättä.

Luovan työn puolella narsismi on myös haitallista, mutta ei välttämättä tuhoisaa. Sillä puolella ongelmana on se, että narsismin arviointiprosessit eivät useinkaan osaa poissulkea erittäin poikkeuksellisten yksilöiden lähtökohtaisen poikkeuksellisuuden ja erityisasemaa itselleen hakevien narsistien välistä eroa. Se on oikeasti helppo tehdä, mutta narsismin seulonta- tai diagnostiikkakriteeristöt eivät sellaisenaan tee sitä.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: ER
Aihepiirin vaikein asia: Ajattelun ja reagoinnin lukkiutuminen kyvyttömyys tunnistaa tai tunnustaa sitä.

Ja tämä ongelma ei sitten ole niinkään niiden yksilöiden puolella vaan sillä puolella, missä se 99.9% porukasta on.

 
Lapsena leikittiin niin että vasen käsi oikealle sarvelle ja oikea käsi vasemmalle. Muistelisin että sekin oli vaikeaa.
 
Nojatuolistrategi kirjoitti:
Kun kutsuntoihin tullaan noin 18-vuotiaana, takana on jo jonkin verran henkilöhistoriaa. Tuon henkilöhistorian perusteella varmaan osa huipuista saadaan haaviin.
Klikkaa laajentaaksesi...

Väärä ja haitallinen näkökulma, juuri sellainen virhe, johon turvautumalla epäonnistuminen varmistetaan jo ennen aloittamista. Kaikki joukkotuotannolle tyypilliset lähtökohdat ovat sellaisia.

Jos ja kun puhutaan poikkeuksellisesta luovasta kapasiteetista, sen hyödyntämisestä ja hyödynnettävyydestä yksilötuotannon näkökulmasta, niin ensimmäinen asia, joka pitää tehdä on heittää kaikki, ihan kaikki massatuotannon näkökulmat ja lähtökohdat romukoppaan ja lukita se koppa tiukasti. Sen lähtökohdat sopivat vain siihen olemattoman pieneen osaan luovia henkilöitä, jotka soveltuvat massatuotantoon heikkenemättä sen vaikutuksesta liikaa.

1. Luova tuottavuus jakautuu niin että neliöjuuri porukasta tuottaa puolet tuloksesta. Jos palvelukseen määrätään 22 000 henkilöä, niin neliöjuuri on noin 150 henkeä. Käytännössä puhutaan siis noin luovimmasta prosentista. Se ei riitä mihinkään. Taso on liian matala.

Lisäongelmaksi tulee tunnistaminen ja hyödynnettäväksi valikoiminen. Luovat ja huippuluovat ovat usein late bloomer -tyyppisiä. Potentiaali näkyy tuossa iässä vain jos se on joukkotuotantoon sopivaa. Ja silloinhan ei edes tarvita koko yksilötuotantoa joukkotuotannosta poikkeavinen tavoitteineen ja keinoineen. Lisäksi tuossa ikä- ja kehitysvaiheessa potentiaalista on olemassa vasta murto-osa.

Jos kohderyhmänä on koko maan väestö - tai tarkemmin sen täysi-ikäinen väestö - niin ryhmän koko on noin 3 400 000 henkeä. Neliöjuuri siitä on 1 800. Nyt puhutaan jo aika kovan potentiaalin porukasta - etenkin tuohon kutsuntakuvitelmaan verrattuna.

Jos kuvitellaan, että kutsuntoihin osallistuvien luovasta kärjestä kyettäisiin tunnistamaan kolmannes (mikä on täysin epärealistista toiveajattelua) ja saataisiin nämä sitoutettua johonkin yksilötuotantohärdelliin, niin saataisiin kasaan luova potentiaali joka vastaisi noin neljää henkeä koko maan väestön kärjen tasolla. Paitsi että potentiaali olisi yhä jalostumatonta ja lisäksi jostain muualta poissa.

Jos taas koko maan väestön tasolla onnistuttaisiin kaapimaan kasaan 3-5% kärjestä, niin se olisi 54-90 henkeä hukkaan menevästä potentiaalista. (Niitä, jotka eivät mene hukkaan koko asia ei kiinnostaisi paskaakaan.) Saataisiin halvemmalla kymmeniä kertoja parempi potentiaali. Ja jäljelle jääneistä 95-97% porukasta olisi uusiutumisen ja elämäntilannemuutosten vuoksi vuoden-parin välein saatavilla suunnilleen saman verran suunnilleen samantasoista poppoota.

2. Sama pätee muihinkin sotilaallisen joukkotuotannon tasolla itsestäänselviin lähtökohtiin. Niiden ottaminen yksilötuotannon ideoinnin, suunnittelun tai toteuttamisen lähtökohdiksi estäisi yksilötuotannon onnistumisen. Kaikkein tuhoisimpia olisivat nämä:
- Organisaatiorakenne- ja johtamisjärjestelmien laatiminen edellä eteneminen. Eli jos yritetään ensin suunnitella joukkotuotannon logiikalla se, että millainen yksikkö pitäisi tehdä tämmöiseen tehtävään, niin tuotetaan automaattisesti yksikkö, joka estää oman onnistumisensa.
- Tehtäväorientoituneisuus edellä eteneminen. Tämä on täysin idioottivarma tapa estää onnistuminen.
- Edellisen alakohta: monotavoiteoptimointi. Tappaa kaiken tämän ketjun aihepiiriin liittyvän.
- Sopivien henkilöiden etsiminen etsimiseen valittujen henkilöihin liittyvien kriteerien avulla. Epäonnistumaan tuomittu lähestymistapa joka johtaa siihen, että löydetään kaikkein epäsopivimpia eli narsistisia paskoja, joiden epärehellisyys ja haitallisuus estää onnistumisen. On olemassa helpompia, luotettavampia ja kustannustehokkaampia keinoja.
- Välittömään vaikutukseen keskittyminen vaikuttavuusarvioinnissa. Vaikuttavuusarvioinnin pitää kohdistua aina siihen hyötyjen tuottamisen mekanismiin joka on kyseessä. Kun on kyse välittyvien ja epäsuorien hyötyjen tuottamisesta, niin vaikuttavuusarvioinnin pitää kohdistua samaa niihin.

3. Joukkotuotannon kriteerit ja tuottavuuslogiikka ovat päinvastaisia kuin yksilötuotannon. Ne poissulkevat toisensa.

Jos yksilötuotantoa edes harkittaisiin, niin ensimmäinen askel olisi rehelinen ja avoin dialogi asiasta yleisellä tasolla, ilman sitoumuksia ja ehdottomasti ilman mitään etukäteen lukkoon lyötyjä tuotanto-, organisaatio-, johto- tms. rakenteita, jotka estäisivät asian onnistumisen jo ennen sen käynnistymistä.

Siltä varalta, että joku lukutaidoton lukee tämän korostan noita kolmea sanaa: dialogi, rehellinen ja avoin.

Dialogi ei tarkoita julkista keskustelua. Se voi joskus olla sitä, mutta mielestäni ei tässä asiassa. Enkä puhuisi tästä täällä ellen kokisi sitä välttämättömäksi.

Rehellinen ei tarkoita sinisilmäistä.

Avoin ei tarkoita rajoittamattoman avointa vaan sitä, että on sektori, jonka sisällä ollaan avoimia. Kun sektorin rajat tulevat vastaan, niin avoimuus loppuu.



Mitä pidempi aika tämän ketjun avaamisesta kuluu ilman että asian suhteen tapahtuu mitään hyödyllistä, sitä pessimistisemmin suhtaudun siihen mahdollisuuteen että mitään hyödyllistä tämän suhteen tapahtuu koskaan. Sitä pidän kyllä mahdollisena että asian suhteen tehdään suurikin määrä haitallisia, joukkotuotannon logiikan mukaan "loogisilta", "realistisilta" ja "ammattitaitoisilta" vaikuttavia vastuuttomia ja kalliiksi tulevia typeryyksiä. (Jos sellaisia tehdään, niin niitä on helppo käyttää myöhemmin koko mahdollisuuden torppaamisen. "Kun se ei kerran maksimaalisen väärin tehtynä onnistunut, niin ei kannata tuhlata enempää aikaa ja rahaa siihen.")


Olen jauhanut tätä lähes täysin yksinpuheluna niin paljon ja täysin turhaan, että tekee mieli lopettaa. Ainoa mitä olen saanut aikaan on paha mieli itselleni ja monien sellaisten asioiden esille tuominen joita Suomi ilmeisesti kieltäytyy hyödyntämästä, mutta jokin Suomelle vihamielinen taho voi hyvinkin hyödyntää.

Vituttaa kuin pientä eläintä. Toivottavasti en palaa enää koskaan tähän aiheeseen. En lupaa mitään, mutta haluaisin aidosti lopettaa tähän ihan sen takia, että kaikki tämä lässyttäminen taitaa olla enemmän haitaksi kuin hyödyksi.
 
Pihatonttu kirjoitti:
Väärä ja haitallinen näkökulma, juuri sellainen virhe, johon turvautumalla epäonnistuminen varmistetaan jo ennen aloittamista. Kaikki joukkotuotannolle tyypilliset lähtökohdat ovat sellaisia.

Jos ja kun puhutaan poikkeuksellisesta luovasta kapasiteetista, sen hyödyntämisestä ja hyödynnettävyydestä yksilötuotannon näkökulmasta, niin ensimmäinen asia, joka pitää tehdä on heittää kaikki, ihan kaikki massatuotannon näkökulmat ja lähtökohdat romukoppaan ja lukita se koppa tiukasti. Sen lähtökohdat sopivat vain siihen olemattoman pieneen osaan luovia henkilöitä, jotka soveltuvat massatuotantoon heikkenemättä sen vaikutuksesta liikaa.

1. Luova tuottavuus jakautuu niin että neliöjuuri porukasta tuottaa puolet tuloksesta. Jos palvelukseen määrätään 22 000 henkilöä, niin neliöjuuri on noin 150 henkeä. Käytännössä puhutaan siis noin luovimmasta prosentista. Se ei riitä mihinkään. Taso on liian matala.

Lisäongelmaksi tulee tunnistaminen ja hyödynnettäväksi valikoiminen. Luovat ja huippuluovat ovat usein late bloomer -tyyppisiä. Potentiaali näkyy tuossa iässä vain jos se on joukkotuotantoon sopivaa. Ja silloinhan ei edes tarvita koko yksilötuotantoa joukkotuotannosta poikkeavinen tavoitteineen ja keinoineen. Lisäksi tuossa ikä- ja kehitysvaiheessa potentiaalista on olemassa vasta murto-osa.

Jos kohderyhmänä on koko maan väestö - tai tarkemmin sen täysi-ikäinen väestö - niin ryhmän koko on noin 3 400 000 henkeä. Neliöjuuri siitä on 1 800. Nyt puhutaan jo aika kovan potentiaalin porukasta - etenkin tuohon kutsuntakuvitelmaan verrattuna.

Jos kuvitellaan, että kutsuntoihin osallistuvien luovasta kärjestä kyettäisiin tunnistamaan kolmannes (mikä on täysin epärealistista toiveajattelua) ja saataisiin nämä sitoutettua johonkin yksilötuotantohärdelliin, niin saataisiin kasaan luova potentiaali joka vastaisi noin neljää henkeä koko maan väestön kärjen tasolla. Paitsi että potentiaali olisi yhä jalostumatonta ja lisäksi jostain muualta poissa.

Jos taas koko maan väestön tasolla onnistuttaisiin kaapimaan kasaan 3-5% kärjestä, niin se olisi 54-90 henkeä hukkaan menevästä potentiaalista. (Niitä, jotka eivät mene hukkaan koko asia ei kiinnostaisi paskaakaan.) Saataisiin halvemmalla kymmeniä kertoja parempi potentiaali. Ja jäljelle jääneistä 95-97% porukasta olisi uusiutumisen ja elämäntilannemuutosten vuoksi vuoden-parin välein saatavilla suunnilleen saman verran suunnilleen samantasoista poppoota.

2. Sama pätee muihinkin sotilaallisen joukkotuotannon tasolla itsestäänselviin lähtökohtiin. Niiden ottaminen yksilötuotannon ideoinnin, suunnittelun tai toteuttamisen lähtökohdiksi estäisi yksilötuotannon onnistumisen. Kaikkein tuhoisimpia olisivat nämä:
- Organisaatiorakenne- ja johtamisjärjestelmien laatiminen edellä eteneminen. Eli jos yritetään ensin suunnitella joukkotuotannon logiikalla se, että millainen yksikkö pitäisi tehdä tämmöiseen tehtävään, niin tuotetaan automaattisesti yksikkö, joka estää oman onnistumisensa.
- Tehtäväorientoituneisuus edellä eteneminen. Tämä on täysin idioottivarma tapa estää onnistuminen.
- Edellisen alakohta: monotavoiteoptimointi. Tappaa kaiken tämän ketjun aihepiiriin liittyvän.
- Sopivien henkilöiden etsiminen etsimiseen valittujen henkilöihin liittyvien kriteerien avulla. Epäonnistumaan tuomittu lähestymistapa joka johtaa siihen, että löydetään kaikkein epäsopivimpia eli narsistisia paskoja, joiden epärehellisyys ja haitallisuus estää onnistumisen. On olemassa helpompia, luotettavampia ja kustannustehokkaampia keinoja.
- Välittömään vaikutukseen keskittyminen vaikuttavuusarvioinnissa. Vaikuttavuusarvioinnin pitää kohdistua aina siihen hyötyjen tuottamisen mekanismiin joka on kyseessä. Kun on kyse välittyvien ja epäsuorien hyötyjen tuottamisesta, niin vaikuttavuusarvioinnin pitää kohdistua samaa niihin.

3. Joukkotuotannon kriteerit ja tuottavuuslogiikka ovat päinvastaisia kuin yksilötuotannon. Ne poissulkevat toisensa.

Jos yksilötuotantoa edes harkittaisiin, niin ensimmäinen askel olisi rehelinen ja avoin dialogi asiasta yleisellä tasolla, ilman sitoumuksia ja ehdottomasti ilman mitään etukäteen lukkoon lyötyjä tuotanto-, organisaatio-, johto- tms. rakenteita, jotka estäisivät asian onnistumisen jo ennen sen käynnistymistä.

Siltä varalta, että joku lukutaidoton lukee tämän korostan noita kolmea sanaa: dialogi, rehellinen ja avoin.

Dialogi ei tarkoita julkista keskustelua. Se voi joskus olla sitä, mutta mielestäni ei tässä asiassa. Enkä puhuisi tästä täällä ellen kokisi sitä välttämättömäksi.

Rehellinen ei tarkoita sinisilmäistä.

Avoin ei tarkoita rajoittamattoman avointa vaan sitä, että on sektori, jonka sisällä ollaan avoimia. Kun sektorin rajat tulevat vastaan, niin avoimuus loppuu.



Mitä pidempi aika tämän ketjun avaamisesta kuluu ilman että asian suhteen tapahtuu mitään hyödyllistä, sitä pessimistisemmin suhtaudun siihen mahdollisuuteen että mitään hyödyllistä tämän suhteen tapahtuu koskaan. Sitä pidän kyllä mahdollisena että asian suhteen tehdään suurikin määrä haitallisia, joukkotuotannon logiikan mukaan "loogisilta", "realistisilta" ja "ammattitaitoisilta" vaikuttavia vastuuttomia ja kalliiksi tulevia typeryyksiä. (Jos sellaisia tehdään, niin niitä on helppo käyttää myöhemmin koko mahdollisuuden torppaamisen. "Kun se ei kerran maksimaalisen väärin tehtynä onnistunut, niin ei kannata tuhlata enempää aikaa ja rahaa siihen.")


Olen jauhanut tätä lähes täysin yksinpuheluna niin paljon ja täysin turhaan, että tekee mieli lopettaa. Ainoa mitä olen saanut aikaan on paha mieli itselleni ja monien sellaisten asioiden esille tuominen joita Suomi ilmeisesti kieltäytyy hyödyntämästä, mutta jokin Suomelle vihamielinen taho voi hyvinkin hyödyntää.

Vituttaa kuin pientä eläintä. Toivottavasti en palaa enää koskaan tähän aiheeseen. En lupaa mitään, mutta haluaisin aidosti lopettaa tähän ihan sen takia, että kaikki tämä lässyttäminen taitaa olla enemmän haitaksi kuin hyödyksi.
Klikkaa laajentaaksesi...

Yksilötuotanto on sanana luovasti ristiriitainen: yksilö kun viittaa yhteen ihmiseen, mutta tuotanto tuo mieleen organisoidun joukon. Joukossa luovuus tiiviistyy, joukossa ei.

Sosiaalisen alaspainamisen keinot ovat monet. Maslowin tarvehiearkian pimeä kääntöpuoli näyttäytyy arkielämässä etenkin keskitasoilla. Keskitasoilla sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ja arvostuksen tarpeet tukahdutetaan nujertamalla yksilö asosiaalisin aalloin ja alasvedoin hierarkioiden valtapeleissä. Työelämä on pudotuspeli ja kontaktilaji. Siksikin itsensä toteuttamisen ja ylittämisen tasot jäävät monelta saavuttamatta.

Yksilönkehitys ja itsensäkehittäminen on ehkä helpompi rasti. Itse itseään komentaen pystyy jonkin verran ohjailemaan omaa kasvuaan ja kehitystään yksilönä ja ihmisenä. Toisen tilaisuuden tarjoaa perhe. Jälkikasvua voi auttaa etsimään oikeaa suuntaa ja välttelemään pahimpia virheitä ja vääryyksiä. Sukupolvien yli isommatkin asiat oikenevat.
 
Nojatuolistrategi kirjoitti:
Yksilötuotanto on sanana luovasti ristiriitainen: yksilö kun viittaa yhteen ihmiseen, mutta tuotanto tuo mieleen organisoidun joukon.
Klikkaa laajentaaksesi...

Se on näennäisesti sisäisesti ristiriitainen termi - vähän niin kuin vaikka itsenäisyyteen kasvattaminen, spontaaniuden opettaminen tms.

Joukkotuotanto tuottaa joukkoja ja joukkoistumista massatuotannon logiikalla. Suuruuden ekonomia, ajattelun ja toiminnan yhdenmukaisuus ja yhteensopivuus sekä yleinen ennustettavuus ovat tällöin sekä hyveitä että tarpeellisia työkaluja. Ne ovat pohjaa, jolta tavoitteiden asettaminen lähtee.

Joukoilla ja ryhmätyöllä on oma hyödynnettävyysalueensa. Ne ovat siellä hyviä. Todellisuus on kuitenkin suurempi kuin tuo alue ja meillä on naapuri joka on hyvä etsimään ja hyödyntämään asymmetrioita kaikkialla missä niitä on.

Yksilötuotanto - sellaisena kuin olen sitä tässä ketjussa käsitellyt - on huono sana. Sen korvaaminen paremmalla toisi julki jotain mitä en halua tuoda netissä esille. Periaatteessa on kyse ei-ennustettavan mutta huikean potentiaalin hyödyntämisestä sikahalvoilla ja juuri sille potentiaalille mitoitetuilla tavoilla.

"..tuo mieleen organisoidun..." Kellä tuo, kellä ei. Tuotanto voi liittyä organsoidun joukon lisäksi myös organisoituvaan, verkostoituneeseen, verkostoituvaan, atomisoituneeseen, metaorganisoituneeseen (Paremman sanan puutteessa keksin tämmöisen. Viittaan sillä siihen, että yhteydet ovat todellisia mutta perustuvat muihin kuin organisaatiokaavioissa kuvattavissa oleviin yhteyksiin. Esim tätä keskustelupalstaa voisi kutsua metaorganisoituneeksi.)

Toivottavasti kukaan ei enää kysy tai kommentoi täällä mitään koska koitan päästä tästä irti ja se on vaikeaa jos keskustelu jatkuu.
 
Oma näkemykseni ja kokemusperäinen käsitykseni tämän ihmisten maailman todellisesta luonteesta on se, että yhden ihmisyksilön luovuus, tuottavuus ja lahjakkuus ei ole sijoitettavissa absoluuttina lineaariselle janalle, jonka toisessa päässä ovat huippulahjakkaat ja toisessa päässä kuolaavat idiootit, kuten kärjistetysti @Pihatonttu nähdäkseni jatkuvasti implikoi. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä syystä, että luovuuden ja lahjakkuuden eri osa-alueet jakaantuvat limittyen eri yksilöille, jotka tarvitsevat paljon enemmän, vastavuoroisemmin ja tasa-arvoisemmin toisiaan, kuin @Pihatonttu nähdäkseni implikoi. Ei ole olemassa eri ominaisuuksien suhteen 100% tuottavaa, luovaa ja lahjakasta yksilöä. Gaussin käyrän keskiarvot ja neljännekset ja tuottavuuden neliöjuuret yms. populaation ominaisuusjakauman tunnusluvut pätevät kyllä oikein sovellettuna tilastollisesti, mutta siinä tulee virhe jos yleistetään että se jollain tavalla lahjakkain prosentti olisi ilman muuta kyvykkäin sillä tavalla, että niille pitäisi esim. automaattisesti antaa merkittävä asema yhteiskunnassa, päätöksenteossa ja sitten vasta asiat hoituisivat jne. Ääripäästä löytyy yksilöitä, joilla erityislahjakkuuksien rinnalla saattaa hyvinkin olla alikorostuneita kykyjä. Äärimmäisesti lahjakkaimmat saattavat tarvita erityistä tukea, jotta heidänkin kyvykkyyttään voitaisiin jossain hyödyntää.

Esimerkiksi nimimerkki @Pihatonttu saattaa olla tuottelias ja tietyillä tavoilla lahjakas kirjoittaja tällä foorumilla, mutta siitä ei kuitenkaan voida johtaa sitä, että hän olisi väistämättä tuottava ja lahjakas yksilö vaikkapa sijoitettuna työskentelemään Puolustusvoimien Viestikoelaitokselle tai Euroopan Hybridiuhkien Torjunnan Osaamiskeskukseen, tai vaikkapa johonkin näiden rinnalla toimivaan autistilaitokseen. Ja ei, siihen ei ole syynä se, että nämä organisaatiot olisivat paskoja ja täynnä keskinkertaisia narsistisia kuolaavia idiootteja. Nyt pitää muistaa, että tulemme aina elämään reaalimailmassa. On joka tapauksessa turhaa jatkuvasti toistellen käydä läpi maailman ja keskinkertaisten ihmisten vikoja, eiväthän ihmiskunnan tilastolliset tunnusluvut siitä muutu, eikä kenenkään ÄO tai luovuus arvostelemalla nouse. Varsinkaan aggressiivinen tai katkera lähestymistapa ei taatusti avaa kenellekään yhtään ovea. Ja niinhän sen pitää ollakin. Sen sijaan yhteistyökykyiset ja rakentavasti epätäydelliset, keskinkertaiset ihmiset saavat aikaan suuria ja merkittäviä asioita yhdessä. Tässä maailmassa asiat menevät aina niin, että jopa huippuneroista parhaiten menestyvät ne yksilöt, jotka osaavat tehdä yhteistyötä epätäydellisten kanssaihmisten kanssa (ja vielä parempi, jos eivät nimitä heitä kuolaaviksi idiooteiksi).

Viime kädessä "tuottavuuden" määritelmä on täysin filosofinen käsite: -Onko ihmiskunnan suuruus %-jengin vai kuolaavien idioottien ansiota? Tuottavuuden voi toki jokainen määritellä niin, että se pönkittää omaa roolia, mutta reaalielämässä organisaation "tuottavuus" perustuu siihen, että eri tavalla kyvykkäät ja lahjakkaat ihmiset osaavat ja haluavat mukautua tekemään tuottavaa yhteistyötä. Minkään organisaation tuotanto ei koskaan perustu nerokkaimman 1% loistokkaaseen lahjakkuuteen ja luovuuteen, tämä on aivan sairasta paskaa, joka pätee korkeintaan Pohjois-Koreassa ja Isä Aurinkoisen maassa.

Kukaan muu ei tällä foorumilla puhu niin paljon narsisteista kuin nimimerkki @Pihatonttu. Yleisen elämänkokemuksen valossa olen tullut huomaamaan, että henkilö joka puhuu epänormaalin paljon narsisteista on muita todennäköisemmin narsistin uhri, tai itse narsisti. Mikäli henkilö näkee ympärillään paljon narsisteja, kokee kärsineensä aina paljon vääryyttä ja uskoo että muut ihmiset ovat toistuvasti pilanneet hänen elämänsä, estäneet uralla etenemisensä, varastaneet hänen ideansa ja kiusanneet häntä eri työpaikoilla, niin henkilö on itse narsisti. Piste. Tällä en halua mitätöidä koko ihmistä, enkä hänen saavutuksiaan, mutta on selvä että kyseisellä yksilöllä on ongelma mukauttaa itsensä ympäröivän reaalimaailman ominaisuuksiin, jotka eivät koskaan ja missään muutu hänen mieleisikseen. Tämä mukautuminen vaatii lahjakkuutta ja luovuutta ja vain tätä kautta syntyy tuottavuutta. @Pihatonttu ei tätä viestiäni lue, sillä kuten tiedätte, hän laittaa kuolaavaat idiootit melko nopsasti ignoreen, sanottuaan sitä ennen muutaman sanan lahjakkuudesta ja älykkyydestä.
 
Last edited by a moderator:
Rikon Pihatontun toiveen keskustelun lopettamisesta tämän viestin verran.

Kirjauduin foorumille vain kiittääkseni Pihatonttua ansiokkaasta kirjallisesta tuotannosta. Pihatontun kaltaisia älykkäitä ja luovia yksilöitä on harvassa ja he tarvitsevat tällä kurjalla planeetalla kaiken mahdollisen kiitoksen, arvostuksen ja kunnioituksen minkä vain voivat saada. Vaurauttahan he eivät voi saada muuten kuin lyhentämällä itseään tyhmempiä näiden arvottomimmasta osasta katkaisemalla näiden kaulat (ne, joiden mielestä edellä sanottu on kiihkoilua, avatkoon silmänsä ja tehkööt havaintoja maailmasta. Tyhmälläkin on riittävästi älyä tajuta edelliset rivit todeksi jos vain on mieleltään vilpitön).

Mutta erikoisen foorumin Pihatonttu on valinnut kirjoituksilleen: maanpuolustusaiheisella foorumilla ei kannata odottaa vastakaikua älyllisyydelle, sillä tänne kerääntyvät epäluovat, moraalittomat ja läpeensä rasistiset ihmispaskat. Toisaalta on kyllä paradoksaalisesti niinkin, että suomesta ei löydy parempaakaan foorumia hänen kirjoituksilleen. Suomalaiset ovat neekereiden tavoin alamaiskansaa eikä sellaisten piiristä löydy mitään yksikköä tai yhteisöä, missä luovuutta tai järjenkäyttöä arvostettaisiin. Toisin on varmasti esimerkiksi Venäjällä, Jenkeissä, Kiinassa ja Euroopan maista ehkä Saksassa ja Englannissa, mutta vain ehkä.

Itse älykkäänä ja luovana seuraan maanpuolustus.nettiä sisäistääkseni tyhmien ajattelutavan eli sen, että ajatuksia ei ole. Niiden tilalla on ajatusfiksaatioita ja pakkoliikkeitä. Siinä suhteessa maanpuolustus.net on parempi kuin esimerkiksi takku.net, että toisin kuin takkunetissä, maanpuolustusnetissä kirjoittavat henkilöt pääosin edustavat yhteiskunnan selkärankaa ja siten heidän ajatuspökäleensä ovat ikään kuin kiinnostavampia. Maanpuolustus.net on antoisa myös siksi, että foorumia seuraamalla hahmottuu tyydyttävällä tasolla suomalaisen väkivaltamonopolin komentosuhteet ja henkilöyhteydet. Ja niissä operoivien pätevyys.

Olisi varmaan kivaa ja molemminpuolisesti antoisaa tutustua Pihatontun kanssa IRL, mutta tässä kontekstissa ja näissä piireissä, joissa kaikki tuntevat tai arvaavat toisensa, siitä olisi kummallekin vain haittaa. Sen sijaan tyydyn toivottamaan Pihatontulle hyvää jatkoa ja voimia, ettet vajoa pessimismiin: siihen kun kaikki havainnot ympäristöstä valitettavasti puoltavat.
 
Kasapanos kirjoitti:
Maanpuolustusaiheisella foorumilla ei kannata odottaa vastakaikua älyllisyydelle, sillä tänne kerääntyvät epäluovat, moraalittomat ja läpeensä rasistiset ihmispaskat. Toisaalta on kyllä paradoksaalisesti niinkin, että suomesta ei löydy parempaakaan foorumia hänen kirjoituksilleen. Suomalaiset ovat neekereiden tavoin alamaiskansaa...

...Itse älykkäänä ja luovana seuraan maanpuolustus.nettiä sisäistääkseni tyhmien ajattelutavan
Klikkaa laajentaaksesi...

:ROFLMAO:

@Pihatonttu olisi kyllä ansainnut tähän väliin jotain parempaa, kuin tuon sun ensimmäisen viestisi. Mutta tervetuloa, rakas onnea matkaan!
 
arix kirjoitti:
Trollin tie on kevyt kulkea, ei taida olla pitkäikäinen nimimerkki tuo...
Klikkaa laajentaaksesi...

Kun nyt luin tuon uudestaan, niin tuohan nyt on niin herjalla kirjoitettua satiiria kuin olla voi. Ja jotenkin minusta tuntuu, että teksti saattaa olla jonkun vakikirjoittajan altteri. Vedetty niin kieli poskella, ettei tuo sovi edes normaaliksi trollaukseksi, vaan pikemminkin lopen kyllästynyttä läppää.

Ihmekös tuo. Itse henkilökohtaisesti koen tämän10-sivuisen ketjun punaisen langan näin:
>Ihminen on joko luova (lahjakas) tai lahjaton.
>Luovia on maailmassa äärettömän pieni vähemmistö, muut ovat lahjattomia
>Lahjattomat pääsevät suuren lukumääränsä turvin aina valtaan
>Valtaan päässeen lahjattoman synonyymi on narsisti
>Narsistin elämäntehtävä on sortaa, kiusata ja hyväksikäyttää luovaa (lahjakasta) ihmistä
>Luova ei mahda mitään (?)
>Luovan ajatukset ovat käsittämättömiä lahjattomalle
>Luovan hyvä ajatus on usein yleensä vähän kuin inversio normaalista tai vakiintuneesta
>Lahjattomat eivät ymmärrä luovan ajatuksia mutta pyrkivät pyrkivät joko torppaamaan tai varastamaan ne
>Luovaa ivataan ja halveksutaan, hänen aikaansa tuhlataan, hänen mielenterveytensä kyseenalaistetaan, hänen päälleen syljetään...
>Luova kuitenkin tietää että narsistit ovat itse sairaita ja pahoja
>Polustusvoimatkin voisi ilmeisesti ottaa tästä opiksi (jätetään jotain suoraan sanomatta)
>Tätä tuetaan kaikilla käytettävissä olevilla sivistyssanoilla ja poikkitieteellisellä jargonilla, loogisilla ajatusrakennelmilla ja hyvällä keskustelulla
>Lisäksi @Pihatonttu on tavannut tai havainnut enemmän narsisteja kuin kukaan koko Suomessa, ehkä jopa koko maailmassa
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top