Yksilötuotanto

OFF TOPIC, osittain.


Herman30 kirjoitti:
Eli rupeat Tomtomilta vaatimaan tästä lähtien teostomaksuja kirjoituksistasi?
Klikkaa laajentaaksesi...

En tietenkään. Ei olisi mahdollista. En haluaisi.

Ideoilla ei ole tekijänoikeutta. Kuka vain voi napsia niitä ja esittää ominaan eikä siihen voi puuttua mitenkään.

Konsepteilla ja teoksilla on tekijänoikeuden suoja. Eli jos joku käyttää, lainaa, kopioi, levittää... teosta tai sen osaa tiettyjä varsin suppeita rajoja enemmän, niin hän (tai organisaation ollessa kyseessä se) rikkoo lakia.

Monilla ihmisillä on sellainen kuvitelma, että muiden ajatuksenjuoksua voi hyödyntää aina ja kaikkialla vapaasti, jopa esittää sitä omanaan. (Julkisella sektorilla tämäntyyppinen sikailu on enemmän sääntö kuin poikkeus. Tietokoneohjelmistot lienevät ainoa poikkeus siinä suunnassa. Niiden immateriaalioikeuksia on opittu kunnioittamaan.)

Kun mainitsen että nämä tekstit ylittävät teoskynnyksen, niin alleviivaan, että oikeudet näihin teksteihin ovat minulla eivätkä ne siirry millään vippaskonstilla minnekään muualle. Ja jos joku haluaisi käyttää näitä vähänkin laajemmin, niin asia pitäisi aloittaa sillä että asiasta keskusteltaisiin minun kanssani. Ellei keskustella tai jos keskustellaan eikä siitä seuraa mitään sopimuksena pidettävää, niin silloin toisella osapuolella ei ole hyvin suppeaa lainaamista laajempaa käyttöoikeutta.

Ajatus tämän seikan esille tuomiseen tuli joitain viikkoja sitten kun juttelin tutun insinöörin kanssa ja hänellä kesti ihan älyttömän kauan tajuta, että mikään koskaan kirjoittamani teoskynnyksen ylittävä ei voi koskaan sen jälkeen siirtyä missään organisaatiossa minkäänlaisen vaitilolovelvollisuuden piiriin ilman minun suostumustani. Tai siis... muut voivat toki velvoitella toisiaan miten haluavat mutta minua mikään sellainen velvoite ei koske koskaan ellei siitä tehdä erikseen kirjallista sopimusta.

Kyseinen keskustelu ei koskenut nettiturinoita vaan esim. sähköpostin vaihtamisen kaltaista viestintää. Minulle oli järkytys törmätä siihen, että joku sinänsä älykäs ihminen ei tiedä ja tajua tuollaista itsestäänselvyyttä. Kyseisellä henkilöllä taas näytti olevan sellainen harhakuvitelma, että jos esim. jokin turpakiinnivelvollisuuden kulttuuriin kuuluva organisaatio käyttää muualta tullutta tietoa, innovaatiota tms. niin kyseinen organisaatio saa käyttämisen tai esim. siihen liittyvien patentoimisen tapaisten suojaustoimien myötä itselleen kaikki maailman oikeudet. Ei meinannut tajuta, että kukaan henkilö tai mikään elin ei voi omia teoskynnyksen ylittävän tuotannon oikeuksia koskaan mistään syystä tai millään tavalla sopimatta asiasta oikeuksien omistajan kanssa.

(Oikeudet ovat teoksen tekijällä koko elinajan ja perikunnalla 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen.)

Loppujen lopuksi kyse on siitä, että jos haluan joskus hyödyntää näitä tekstejä tai näiden osia omaksi hyväkseni, niin mikäli joku muu on tietämättäni ja ilman lupaa tehnyt samaa, niin mahdolliset tekijänoikeus- ja taiteellisen vapauden ja isyysoikeuksien kysymykset ovat selkeämmät jos ja kun on täysin itsestäänselvää, että teosoikeuden ylittyessä kyse on minun immateriaalioikeuksistani ja ajatustyöstäni.
 
Hmm. Annetaanpa läpän laulaa pikkaisen ja tuulen heiluttaa huulia.

On monenlaisia tarpeita, monenlaisia töitä, monenlaisia työskentelytapoja ja kaikilta ominaisuuksiltaan monenlaisia työntekijöitä. Mielestäni Yhtä Oikeaa Totuutta, joka olisi kaikille sama ja yhteismitallinen, on perin vaikea määrittää ja saada käytännössä toimimaan tavoitteiden suuntaisesti joka hommassa.

Yksilöiden vahvuuksien hyödyntäminen ryhmässä on eräs tiimityöskentelyn haaste. Tiimityö ei ole joka mutteriin sopiva jakoavain, mutta jonkun luonteisiin töihin ja työtehtäviin se voi olla jopa ainoa sopiva ja joltisenkin toimiva toimintamalli. Jotta tiimi toimisi tarkoitetulla tavalla tavoitteiden suuntaisesti, tulee sen jäsenten vuorovaikutuksen toimia hyvin ja mahdollisen roolituksen olla mielellään selkeä. Ryhmätoiminnassa kaikilta vaaditaan sosiaalisia taitoja ja jos niitä ei ole kaikilla ryhmän jäsenillä riittävässä määrin, tiiminä työskentely ei suju. Ja sitten pitäisi olla vielä muitakin kykyjä, joilla ne tiimin työstettäväksi asetetut ongelmat saadaan ratkaistua.

Vanhempien gubbersonien kohdalla vitsaa on usein varsin kankea vääntää, nuorna se käy ehkä helpommin. Tosin nykypäivänä hyvin yksilöllisesti kasvatettujen/kasvattamatta jätettyjen lasten heikot sosiaaliset taidot ja valmiudet korostuvat erityisesti koulumaailmassa ja se on ja tulee olemaan jonkinasteinen dilemma laajemmin yhteiskunnassa.

En nyt uppoudu kuitenkaan tämän syvemmälle koulumaailmaan jne. tässä langassa, vaikka se yksilöiden tuotanto ja muokkaaminen alkaa ja voidaan aloittaa jo hyvän aikaa ennen syntymää (koulutusketjussa olen ehkä saattanut pohtia asiaa varhaiskasvatuksen, perusopetuksen sekä toisen asteen ja korkeakouluasteen koulutuksen osalta jonkin verran). Totean vain, että olen tehnyt yksilötuotantoon liittyen jonkin verran erilaisia suunnitelmallisia ihmiskokeita ja niiden tähänastiset tulokset ovat olleet mielenkiintoisia.
 
Sarek1 kirjoitti:
Totean vain, että olen tehnyt yksilötuotantoon liittyen jonkin verran erilaisia suunnitelmallisia ihmiskokeita ja niiden tähänastiset tulokset ovat olleet mielenkiintoisia.
Klikkaa laajentaaksesi...

Samoin, tavallaan...

Jos et voi kertoa noista kokeista näkyvästi, niin voiko niistä saada yksärinä jotain tietoa?
 
Sarek1 kirjoitti:
Tavoite: sellaisten konkreettisten rakenteiden ja toimintamallien piirtäminen, joilla saamme yhteiskunnasta ja sen yksilöistä parhaiten niissä piilevän potentiaalin irti.
Klikkaa laajentaaksesi...

Sinänsä helppo, mutta äärimmäisen työläs homma, jota kukaan tuskin tekee ilmaiseksi ja vielä epätodennäköisempää, että laittaisi käyttökelpoisessa laajuudessa nettiin näkyville.

Isoin este ei kuitenkaan ole työläys vaan tahalliseen väärinymmärtämiseen, intressi- ja identiteettiongelmiin sekä rahoitustarpeen ja arviointikyvyn ongelmien kohtaamisvaikeudet.

Asialle on tarve siksi, että päättämässä ja suunnittelemassa olevasta portaasta puuttuu kykyä hahmottaa asian luonne ja tärkeys. Jos ei ymmärrä asian luonnetta tai tärkeyttä, ei kykene päättämään hyödyllisimpien hankkeiden hyväksi vaan painottaa niitä hankkeita, jotka pystyy käsittämään tai joiden lähtökohdat tuntee. Ne puolestaan ovat hyödyttömiä. Niinpä toteutettujen hankkeiden jälkikäteinen arviointi tuottaa sellaisen tuloksen, että moiset hankkeet ovat hyödyttömiä tai lähes.
 
Sarek1 kirjoitti:
Mielenkiintoista pohdintaa. Haluaisin nostaa ketjun aloitusviestin ja myöhemmän keskustelun sisällöstä teorian käytäntöön viemisen keinoja alkaen tilanteesta nyt ja tästä eteenpäin eli ihanne-Suomen ruodon rakentamisen 2018-. Roomaakaan ei päivässä rakennettu, joten yhteiskunnallisen ja yksilötason kehitysohjelman laatiminen voi viedä aikaa.

Tavoite: sellaisten konkreettisten rakenteiden ja toimintamallien piirtäminen, joilla saamme yhteiskunnasta ja sen yksilöistä parhaiten niissä piilevän potentiaalin irti.
Klikkaa laajentaaksesi...

Tartun nyt Sarekin esittämän haasteen muutamaan osa-alueeseen. Keskityn niissä henkisen infran, organisoitumistavan ja orgaanisen kasvun alueisiin ja niihin liittyvien jättimäisten, usein tiedostamattomasta typerehtimisestä tulevien vakiovirheiden välttämiseen.

Vakiovirheet, niiden syyt ja etenkin taipumus sekä turvautua niihin että kieltäytyä huomaamasta että turvautuu niihin on niin yleinen kuvio, että on pakko aloittaa sen avaamisesta.

Aloitan kaukaa. Yritän tehdä ymmärrettävämmäksi sitä, minkä kokoisesta potentiaalista on kyse ja miten massiivista sen tukahduttaminen on. Keskityn hierarkisuuteen ja sen ylläpitämiseen.

Tarkastelen asiaa aivan kuin potentiaali luovaan aikaansaamiseen olisi esim. ammattitaitoon verrattava piirre, koska se tässä aihepiirissä aidosti on sitä.

1. Tunnistamisongelma:

Luovasta aikaansaamisesta tiedetään, että se noudattaa Pricen kaavaa. Tarkasteltavan ryhmän koosta riippumatta neliöjuuri porukasta saa aikaan puolet luovasta aikaansaamisesta. Tämä kaava on johdettu empiirisistä havainnoista ja pätee kaikilla aloilla kaiken luovan aikaansaamisen kanssa. Meriitit voivat mennä muualle. (Ne varastetaan aina kun mahdollista.) Aikaansaaminen kasautuu. Ja nyt ei tarkastella meriittejä vaan aikaansaamista, tuottavuutta, ei asemaa tuotannossa.

Otetaan miljoona ihmistä - vaikka miljoona työelämän ulkopuolella tai marginaaleissa olevaa suomalaista. (Tämä on paras ryhmä koska Suomessa tämä on se todennäköisin ryhmä josta voi löytää käytön ulkopuolella olevaa huippupotentiaalia.) Neliöjuuri näistä vastaa luovalta potentiaaliltaan ja aikaansaamiseltaan loppuja. Eli

1000 = 50% samaan aikaan kun 999 000 = 50%.

Huomaamme että yhden promillen tuottavuus ja potentiaali luovaan ajatteluun ja aikaansaamiseen on yhtä suuri kuin 99.9%:n. Tämä on matemaattinen, tilastollinen ja laaja-alainen totuus, ei mielipide, ei kuviitelma, ei tavoite... Asia vain on näin ja sillä selvä. Se on näin kaikilla aloilla joilla tarvitaan luovaa aikaansaamista ja ajattelua.

Nyt käännetään tämä tuhatkertainen ero ajaksi. Jos promillen kärkeen kuuluvalta kestää sekunti ratkaista jokin luovaa ajattelua vaativa asia, niin 99.9% enemmistöön kuuluvalta massalta kestää keskimäärin tuhat sekuntia ratkaista sama asia. Helpotan asian seuraamista personoimalla nämä. Promillen kaveri on jatkossa Lasse Luova ja 99.9% tyyppi Panu Pönö.

Tämä antaa pikkuisen vihiä siitä, kuinka katastrofaalisen iso kommunikaatiokuilu luovimman promillen ja kaikkien muiden välillä on.

Lasse Luova ja Panu Pönö osallistuvat samaan keskusteluun. Lasse käyttää yhden minuutin muutaman asiakokonaisuuden hahmottamiseen. Hän heittää ne keskusteluun.

Panu Pönöltä kestäisi 17 tuntia tauotonta pohdiskelua hoksata asia sillä syvyydellä jolla Lasse Luova heittää näkemyksiä ja ratkaisuja reaaliajassa. Panu ei kuitenkaan ole sen enempää psykologisesti kuin älyllisestikään kykenevä hahmottamaan oman ajattelunsa heikkoutta suhteessa käsiteltävään aihepiiriin, joten hän olettaa automaattisesti että Lasse Luova on tyhmä - ainakin hänen omaa matalaa tasoaan tyhmempi - ja vastaa. Esioletus siitä, mikä on kenenkin kyky hahmottaa asioita ohjaa Panun tulkintoja ja reaktioita. Niinpä hän "selventää" (lue: sotkee) asioita kärjistämällä kuulemaansa älyllisesti ja moraalisesti alaspäin ja vastaa sen jälkeen kritisoimalla tätä omaa järjetöntä kärjistystään.

Lyhyemmin: Panu tekee olkiukon ja puukottaa sitä. Näin tehdessään hän saattaa ihan aidosti uskoa omaan ymmärrykseensä, sen ylivoimaisuuteen ja ihmeellisyyteen.

Ja totuus on pahempi.

Siihen jäljelle jääneeseen 99.9% porukkaan pätee myös Pricen laki. Senkin sisällä neliöjuuri porukasta (noin promille) on luovuuden suhteen yhtä fiksua ja kovaa potentiaalia omaavaa kuin loput. Ja näistä lopuista... Käytännössä tämä tarkoittaa, että pystyäkseen käsittämään vuorokaudessa mitä Lasse Luovalla on annettavana reaaliajassa Panu Pönön pönön pitäisi kuulua luovimpaan prosenttiin. Tämän todennäköisyys on tietenkin aika pieni.


jatkuu...
 
Viimeksi muokattu:
Itse olen kuullut uusia juttuja esitellessä kommentit ei mitään järkee ja eihän semmoista kukaan oo ennenkään tehny.
 
...jatkoa


2. Jakautuneen maailman ongelma


Luovista ihmisistä - etenkin huippuluovista - tiedetään että he eivät elä samoissa dominanssihierarkioissa kuin loput väestöstä. He elävät joko näiden dominanssihierarkioiden ulkopuolella tai luovat omat dominanssihierarkiansa. Jos he luovat omat hierarkiansa, niin dominanssi on niissä sivuseikka. Potentiaali, kyky ymmärtää muita samanlaisia ja tuottaa luovalle toiminnalle ja elämäntavalle yhteisiä edellytyksiä ovat keskiössä.

Jatkan tuon yhden promillen parissa.

99.9%:lle ihmisistä maailma, sen instituutiot, organisaatiot, yhteinen toiminta, kommunikointi jne muodostavat sekä käsiteavaruuden että sosiaalisen avaruuden joka on aika yhtenevä. Asemat, meriitit, koulutustaso, formaalit hierarkiat sun muut määrittävät sen, että kuka on mitäkin, mikä potentiaali kelläkin on ja kuinka siihen suhtaudutaan sekä sen, kuinka vakavasti kukin pitää ottaa - tai olla ottamatta.

Tuolle yhdelle promillelle maailma näyttäytyy toisin. On ne hengenheimolaiset, joiden parissa tulee nähdyksi, kohdatuksi ja kohdelluksi omana itsenään. Näiden parissa on mahdollista keskustella, saada aikaan, yrittää ja epäonnistua, yrittää ja onnistua.... niin että asiat nähdään ja kohdataan sellaisina kuin ne ovat. Tämä maailma on noin promille koko väestöstä. Käytännössä se tarkoittaa usein aika yksinäistä tai pieneen mutta tärkeään piiriin nojaavaa elämää. Tämä tunnetaan myös nimellä sosiaalinen syrjäytyminen.

Sitten on se 99.9% porukka - olkinukenpuukottajat. Olkinukenpuukottajat eivät itse tajua, näe, tiedä tai etenkään myönnä harrastavansa ihan koko ajan sekä olkinukkeilua että myös olkinukenpuukottamista. Kyse on kuitenkin käsitteellistä ajattelua vanhemmasta, primitiivisemmästä ja automaattisesta prosessista, jolle jokainen on suuressa määrin sokea. Sillä ei ole aivoissa ollenkaan suoria yhteyksiä käsitteelliseen ajatteluun ja aivojen kuorikerroksiin. Ohjaava mekanismi on ns. matelijanaivojen piiriin kuuluva ja täysin automaattinen. Jos kysyisit niin toimivalta toimiiko hän niin, niin hän kieltäisi - jopa silloin kun parhaillaan tekee niin. Kyse on dominanssihierarkian ylläpitämiseksi tapahtuvasta toiminnosta, joka käynnistyy automaattisesti, ihmisen itse sitä tiedostamatta kun kohdataan asia, joka koetaan omaa hierarkista asemaa uhkaavana.

Se, ettei vie keskimäärin kolme vuotta tajuta se, minkä toinen tajuaa päivässä on aivan järkyttävän iso hierarkiseen asemaan kohdistuva uhka - etenkin jos asema perustuu koulutukseen, työkokemukseen ja älylliseen toimintakykyyn.

Maailma siis jakautuu. On se 99.9%:n maailma, sen konventiot ja toimintamallit. Sitten on se 0.1% maailma, joka kohtaa ymmärtämiskyvyttömän, -haluttoman ja koulukiusaamisen dynamiikalla toimivan massiivisen enemmistön - joka ei tiedä tai myönnä toimivansa koulukiusaamisen logiikalla. Nämä maailmat ovat laadullisesti ja kommunikatiivisesti erilaisia. Ne voivat olla yhteistoiminnassa, mutta niiden suoran lomittumisen ja suoran yhteistoiminnan mahdollisuudet ovat lähes nolla.

Lomittuminen ja yhteistoiminta vaativat tietyntyyppistä epäsuoruutta, täysin erilaisia toimintakulttuureita ja etenkin erilaisia järjestäytymisen ja palkitsemise tapoja.

99.9% maailma on hierarkinen. Se on normatiivisesti ja "geometrisesti" järjestäytynyt. Se on meriitti- ja asemakeskeinen. Meritoituminen tapahtuu enimmäkseen metsästäjä-keräilijä -tyylillä. Eri tahot nappaavat mukaansa sen mitä voivat napata ja esittelevät sitä sen jälkeen omanaan. Meritoituminen - etenkään luovan työn suhteen - ei perustu niinkään siihen, että on ollut avainhenkilö vaan siihen, että on ollut meriittien nappaamisen suhteen avainroolissa.

0.1% maailma on orgaaninen. Se järjestäytyy ja toimii orgaanisen kasvun periaatteiden mukaan. Se sisältää normatiivisia rakenteita ja periaatteita, mutta niiden painopisteet ja merkitykset ovat erilaisia. Orgaanisen kasvun ja aikaansaamisen mahdollistaminen on täällä jättiläismäisen paljon suuremmassa roolissa. Tärkein meriitti on oikeastaan se, että pystyy tuottamaan muille ja itselleen luovan potentiaalin käyttämisen mahdollisuuksia.

Nämä kaksi maailmaa ovat sekä kommunikatiivisesti että perusrakenteiltaan niin kaukana toisistaan, että niiden toimiva yhdistäminen suoraan on lähes mahdotonta. Sen vuoksi tarvitaan epäsuoraa yhdistämistä, joka on yhteensopiva molempien maailmojen kanssa.

.
jatkuu...
 
...jatkoa


3. Rajapintaa koskevat vaatimukset

Jos halutaan tuottaa huippuluovaa promillea hyödyntämään tähtäävää toimintaa, niin alkuun on pakko käsittää se, millaisten ihmisten ja kokemusten kanssa ollaan tekemisissä ja mitä reunaehtoja se asettaa.

Jos Lasse Luova ratkaisee vuorokaudessa ongelman, jonka ratkaisemiseen keskimääräiseltä Panu Pönöltä menee kolme vuotta, niin ollaan tekemisissä kahden täysin eriilaisen resurssointi- ja organisoitumistavan kanssa.

Panu Pönöjen maailmassa järkevin tapa lähteä tämmöisen ongelman kanssa liikkeelle on ryhmätyö. Kerätään jostain vaikka kymmenen Pönöä. Kun nämä märehtivät asiaa ihan helvetillisellä palkalla neljännesvuoden, niin saadaan ehkä juuri ja juuri aikaan jokin ratkaisu. Pönölle kyse on todella isosta ja vaiikeasta ongelmasta, jonka ratkaiseminen vaatii työtä, resursseja ja ennen kaikkea sitä, että Pönö pääsee loistamaan tämän "vaikean" ongelman ratkaisijana.

Lasse Luovalle kyse on helpohkosta tai keskivaikeasta ongelmasta. Sen ratkaisee päivässä - mutta vain jos saa ratkaista sitä rauhassa. Luova tietää kokemuksesta, että jos hänet yritettäisiin pakottaa, painostaa, houkutella tai siirtää Panun "johtamaan" ryhmään käytännössä se tarkoittaisi sitä, että häntä estettäisiin ajattelemasta, ratkaisemasta ja hän joutuisi jatkuvan kärjistävän moraalisesti ja älyllisesti alaspäin "tulkitsevan" toiminnan kohteeksi.

Sitten kun ryhmä vihdoin ja viimein kolmen kuukauden päästä onnistuisi tajuamaan sen, mitä Luova sanoi ensimmäisenä päivänä, joku muu - usein koko ryhmä tai sen johtaja - varastaisi aikaansaannosten isyysoikeuden omiin nimiinsä.

Burn outin kaava on se, että työ organisoidaan tavalla joka estää ihmistä toimimasta syvien arvojensa ja tarpeidensa mukaisella tavalla. Luoville tarve luoda on täysin verrattavissa syvimpiin arvoihin. Burn out on niin vakava sairaus, että se voi johtaa kuolemaan tai elinikäiseen invalidisoitumiseen.

Eli yhteensovittamisongelma on tässä kohtaa sellainen, että Pönöjen ensimmäinen, luonnollisin ja useimmiten ainoa tarjolla oleva tapa organisoida toimintaa on Luovien näkökulmasta ja elämänkokemuksella suurella todennäköisyydellä heitä invalidisoiva.

Tämä tuottaa itsesuojeluviettiin ja luomistarpeeseen sidoksissa olevan tarpeen tunnistaa ja välttää kaikkea sellaista tekemisen organisoitumista joka on toteutettu Pönömaailman konventioilla.

Rajapinta voi toimia vain jos se tajuaa tämän täysimääräisesti ja osaa myös ottaa asian huomioon.

Ura-ansioitumisen suhteen on vähän sama tilanne. 99.9%:n Pönömaailmassa ura-ansioituminen tapahtuu muodollisilla ylennyksillä, aseman muutoksilla jne. Luovuuden maailmassa ura-ansioituminen alkaa siitä, että luovan työn henkinen ja moraalinen isyysoikeus tunnustetaan ja tunnistetaan oikeaan osoitteeseen.

Luovasta maailmasta katsottuna Pönömaailma on ihan tilastollisessakin mielessä niin luovuusköyhä, että on helppo ymmärtää, ettei isyysoikeuden moraalista, sosiaalista ja resurssoivaa merkitystä käsitetä siellä ollenkaan. Ja kun sitä ei käsitetä, niin se sotketaan immateriaalioikeuksiin. Älyllisesti tämä sekaannus on samaa luokkaa kuin jos joku olisi kyvytön erottamaan toisistaan sen, mitä eroa on bussikuskilla ja bussilinjalla. Silti tämän tapainen idiotismi on enemmän sääntö kuin poikkeus Pönömaailmassa.

Rahallisen palkitsemisen suhteen tilanne on samantyyppinen.

Pönömaailma on matalan riskin ja matalan tuottavuuden strategiaan nojaavaa. Siellä ihmisille maksetaan olemisesta (tunti- ja kuukausipalkka jne.) ja asemasta (työehtosopimukset jotka määrittävät aseman ja tehtävän mukaisen palkitsemisen). Aikaansaamista ei palkita. Aikaansaamattomuus ei johda tulojen pienenemiseen.

Luova maailma on korkean riskin ja korkean tuottopotentiaalin maailma. Jotta rahalliseen palkitsemiseen liittyisi minkäänlaista oikeudenmukaisuutta, niin sen täytyy olla voimakkaasti sidoksissa potentiaaliin ja sen toteuttamiseen. Reiluna ja oikeudenmukaisena ei nähdä sitä, että henkilöä palkitaan töissä olemisesta (tunti- ja kuukausipalkka) tai siitä, millä nimikkeellä hän siellä on (asema) vaan sen mukaan mikä on hänen todellinen kykynsä ratkaista niitä ongelmia ja vaikeuksia joita suurin osa väestöstä ei kykene ratkaisemaan. Eli rahallinen palkitseminen pitäisi suhteuttaa ainakin jossain määrin suoritetun työn vaativuuteen ja määrään - ei siihen käytettyyn aikaan.

Esimerkki:

Pönömaailma asettaa pönöttäjäryhmän selvittämään täsmälleen samaa asiaa jota kuvaan tässä Sarekin kysymykseen vastaavassa sarjassa. Vuoden kuluttua pönöttäjäryhmä on päässyt enintään sille konkreettisen toiminnan tuottamisen lähtökohtien tasolle jolle tämä kirjoitussarja vie lukijansa. Pönöttäjäryhmälle maksetaan jostain täysin käsittämättömästä syystä tältä vuodelta palkkaa. Lisäksi heille kertyy eläkekertymää. Ja tärkeässä "työ"ryhmässä mukana oleminen tuo uraetuja.

Mä käytän tähän höpertämiseen jonkin tietyn tuntimääärän. En saa siitä palkkaa, uramahdollisuuksia, eläkekertymää tai mitään muutakaan hyötyä.

Jos lopullisen, konkreettisesti etenemistä mahdollistavan annin määrä ja laatu on sama, niin työmäärä on täsmälleen sama. Yksilö on silloin tehnyt tunneissa sen työn mihin ryhmä on tuhertanut vuoden. Niinpä taloudellisen palkitsemisen pitäisi olla... jos nyt ei sama, niin kuitenkin samassa mittakaavassa. Helpoin tapa saada se aikaan olisi se, että Pönöryhmälle todettaisiin, että kun kerran olette täysin kyvyttömiä saamaan mitään järkevää aikaan missään järkevässä aikaikkunassa, niin suksivaa hattuun siitä haisemasta. Toinen vaihtoehto olisi hukuttaa meikäläinen rahaa eli maksaa tehdystä työstä edes lähestulkoon samassa suhteessa kuin pönöttäjille ja arvovaltaisille tyhjäntoimittajille.

Pönöttäjämaailman näkökulmasta se arvovaltainen pönötysryhmä on palkitsemisen arvoinen ja työn vaativuus arvioidaan ryhmän käyttämän ajan (=tyhäntoimittamisen) ja aikaansaannosten puuttumisen (=oli niin vaikeaa, että tarvitaan lisää resursseja ja aikaa vaikka oli parhaiden sijaan arvovaltaisimmat "kyvyt" asiaa hidastamassa) suhteessa.

Luovan maailman näkökulmasta pönöttäjäryhmästä on pelkkää haittaa. Jo sen olemassaolo estää sen, että aidosti ongelmanratkaisukykyisiä henkilöitä voitaisiin tai etenkään haluttaisiin hyödyntää. Sellaisten saapuminen maisemaan kun romauttaisi täydellisesti pönötysryhmän uskottavuuden, arvovallan, palkitsemisen perusteet jne.

Jos Lasse Luova ratkaisee päivässä sen, mihin pönöryhmällä kuluu vaikka vuosi, niin pönötysmaailma voi säilyttää itsekunnioituksensa ja omanarvontuntonsa vain kahdella tavalla. Joko Lasse pitää korottaa puolijumalan rooliin. Se selittää miksi kuolevaiset eivät pysty samaan. Tai Lassen aikaansaannokset ja aikaansaamiskyky pitää devalvoida. Käytännössä edellinen valitaan vain silloin kun jälkimmäistä ei voi valita.

Jotta rajapinta voisi olla toimiva, niin sen pitää käsittää täysimääräisesti molempien maailmojen suhde asemaan, ansioitumiseen, isyysoikeuteen, immateriaalioikeuksiin, työn määrän ja vaativuuden arvioimiseen, rahalliseen palkitsemiseen. Se ei saa sortua siihen, että se arvioi ratkaistut asiat helpommiksi kuin ne ovat sen takia, että ratkaisija ei tuhertanut tehottomasti asian parissa ikuisuutta tai kerännyt ympärilleen isoa laumaa yhtä tehottomia pönöttäjiä.

Ennen kaikkea rajapinnan pitää tajuta, että se valhe, ettei luovan työn puolella välitetä rahasta on valhe. Rahan rooli oikeudenmukaisuuden ja rehellisyyden mittarina sekä korkean riskin strategian haittojen tasapainottajana ymmärretään varmaan paremmin kuin rahan rooli samojen asioiden suhteen pönömaailmassa.


Kolmoskohdan juttu jatkuu....
 
Viimeksi muokattu:
Hyvää pohdintaa jäsen @Pihatonttu mielestäni.

Yritän lähes epätoivoisella vimmalla yhdistää kirjoittamaasi -sotilaan yksilövalmennukseen-. Kun kerran alan forumilla päivystetään. :cool:
 
...jatkoa



3b. Rajapintaa koskevat vaatimukset.



Toiminnan organisoimisen tai itseorganisoitumisen tapaa, ura-ansioitumista ja taloudellista palkitsemista koskevien seikkojen lisäksi rajapinnan pitää tajuta myös monta muuta asiaa.

Stressi leikkaa luovuutta enemmän kuin mitään muuta kognitiivisen suoriutumisen aluetta. Mutta erot luovuuden alueella ovat eksponentiaalisesti suuremmat kuin millään muulla kognitiivisen suoriutumisen alueella.

Jos promillen kärkeen kuuluvan henkilön suorituskyky leikkautuu stressin vuoksi 70% niin hän suoriutuu silti kolme kertaa korkeammalla tasolla kuin prosentin kärki. Jos promillen kärkeen kuuluvan suorituskyky leikkautuu stressin vuoksi 96% niin jäljelle jäänyt 4% pitää hänet silti noin kuuden prosentin parhaimmistossa.

Rajapinnan pitää suojella luovaa porukkaa tarpeettoman stressin haitallisilta vaikutuksilta, auttaa stressin ennalta ehkäisemisessä, hallitsemisessa ja poistamisessa.

Tärkein keino tässä on se, että luovaa työtä suojataan mahdollisimman täydellisesti Pönöiltä ja näiden tuhoisalta vaikutukselta.

Toiseksi tärkein keino on auttaa stressin pois polttamisen ja välttämisen keinoissa.

Stressiltä suojaamisen ja sille altistamisen välisen tasapainon ylläpitäminen + haitallisen stressin muuttaminen hyödylliseksi on dynamiikaltaan aika samanlaista kuin jälkitraumaattisen stressin ja jälkitraumaattisen kasvun välinen tasapainottaminen. Se tapahtuu nopean reagoinnin, näppituntuman ja korjausliikeiden kautta. Nyrkkisäännöt ovat suuntaa antavia. Tarkka ohjautuminen menee maaston eikä kartan mukaan.

Rajapinnan päätehtävä on toimia informaatiokanavana ja tulkkina. Jos keskimääräiseltä Panu Pönöttäjältä kuluu kolme vuotta siihen, minkä Lasse Luova tajuaa päivässä tai vuorokauden valveillaolotunnit siihen, minkä Lasse Luova tajuaa sitä mukaa kun keskustelu etenee, niin näiden välinen kanssakäyminen ei oikein toimi. (Kuvittele itsesi keskustelemassa jonkun kanssa jos se toinen tajuaa huomenna mitä juuri äsken sanoit. Ei siitä synny toimivaa vuorovaikutusta.)

Rajapinnan tehtävänä on saada pönötysmaailma käsittämään että luova maailma ei ole tyhmä, toimintakyvytön, aikaansaamaton tai mitään muutakaan sellaista miltä se pönöttämisen näkökulmasta näyttää. Samalla sen tehtävänä on saada luova maailma ymmärtämään että pönötysmaailman pahuus, ilkeys ja epärehellisyys ei ole (ainakaan kokonaan) pahuuden, ilkeyden ja epärehellisyyden motivoimaa.

Toisin sanoen rajapinnan pitää saada pönötysmaailma lopettamaan olkiukkoilu ja olkiukkojen puukottaminen sekä auttaa luovaa maailmaa toipumaan elinikäisestä olkiukottamisen ja puukottamisen kohteena olemisesta syntyneistä haavoista ja kipu- sekä suojautumisreaktioista.

Käytännössä rajapinnan pitää siis pystyä kommunikoimaan ja toimimaan molempien maailmojen ehdoilla. Käytännössä se on mahdollista vain jos rajapinta kuuluu luovuuden suhteen aika korkeisiin prosentti- tai promillelukemiin.

Luovaa maailmaa koskeva erillinen vaatimus:

Luova ajattelu vaatii usein sitä, että voi laittaa syrjään normaalit ajattelua ja kommunikoimista koskevat vaatimukset. Sen vuoksi on joskus tarpeen, että luovan työn tekijöitä ei sidota esim. liian tiukalla vaitiolovelvollisuudella tai muulla suukapulalla.

Jos työskentely tapahtuu vaikemista vaativien aihepiiren parissa niin tämä ongelma on ratkaistavissa sillä, että luova työskentely tapahtuu orgaanisesti etenevänä ilman pohjatietoja. SIlloin ajattelu voi itse työskentelyn aikana olla vapaata ja suukapulan suuruus ja luonne katsotaan sitten kun itse työ on tehty.

Esimerkkinä tilanteesta, jossa tämmöinen voisi toimia on vaikka se, että koulutetaan porukkaa luovan ajattelun dynamiikan käyttöön ottamiseen. Kouluttajan ei tarvise tietää mitään siitä, mihin asioihin, tehtäviin tms. koulutettavat kyseisiä ajattelun työkaluja käyttäisivät. Päinvastoin. Skeemojen, skriptien ja käsiteavaruuden rakenteellisten ominaisuuksien opettaminen olisi tehokkaampaa jos ei tarvitsisi huomioida substanssikysymyksiä.

jatkuu....
 
Komppaan tuota, mitä jäsen @baikal loihe lausumaan. Odotan, millaisen maiseman @Pihatonttu maalaa, mutta laitetaan muutama rivi mörönsyötiksi.

Oma tarkastelu- ja intressinäkökulmani yksilötuotantoon painottuu elämänkaaren varhaisen vaiheen eli lapsuus- ja nuoruusvaiheen kasvatuksen ja koulutuksen osuuteen ja potentiaaliin, sillä jo varhaisessa vaiheessa luodaan pohja ja rakenteet, mistä ihminen aikuisiässä ponnistaa eteenpäin. Jos suksi lipsuu heti alussa, tuntuu ylämäki huomattavasti pitemmältä ja jyrkemmältä. Moni voi uupua matkalle vain virheellisen voitelun vuoksi. Tätä on näköalattomien ja omia vihreitä oksiaan ideologiapilvessä tavoittelevien ”koulutuksen uudistajien” vaikea hahmottaa. Puhumattakaan siitä, että joku ottaisi vastuuta tai oppia tehdyistä hölmön tölmäyksistä.

Ja tässä kolkko Sarek1damuksen kannanotto:
Nuorten ikäluokkien pienentyessä nousevien polvien totaalipotentiaalin ulosmittaaminen on suomalaisen yhteiskunnan ainoa selviytymiskeino: meillä ei ole kerta kaikkiaan varaa hukata kenenkään potentiaalia, olipa tämän potentiaalin lopullinen taso absoluuttisesti mitattuna mikä hyvänsä. Nykyisellä meiningillä etäännytään koko ajan siitä, mihin voitaisiin päästä. Ja tällä tiellä ei hyvä heilu, siitä tohdin laittaa vaikka pullakahvista veikat.
 
...jatkuu


4. Maailmojen yhdistämisen vaatimukset


Perusongelma on siis se, että on kaksi maailmaa jotka ovat toiminnallisesti, organisatorisesti, kommunikatiivisesti ja sosiaalisesti yhteensopimattomia. Kuinka ratkaista tämä ongelma niin että pienempää maailmaa voi hyödyntää isomman maailman puolella tavalla jossa pienempi maailma kokee hyödynnetyksi tulemisen hyvin.

Pienemmän maailman puolella on usein elinikäinen kokemus siitä, että hyödyntäminen tarkoittaa varastamista, hyväksikäyttämistä, kiusaamista, ulossulkemista ja leimaamista. Isomman maailman puolella on totuttu kuvittelemaan että luovat ihmiset ovat samanlaisia kuin luovuus-wanna-beet. (Salaisuus: eivät ole. Näiden välillä ei ole juuri mitään aidosti samaa.)

Ratkaisu: Kaikki hyvä alkaa tosiasioiden tunnustamisesta.

On oikeasti tajuttava että joukkotuotannon ja hierarkialähtöisyyden puolelta ei voida viedä yksilötuotannon puolelle juuri mitään. Rajapintaan voidaan viedä moniakin asioita, mutta siitä eteenpäin nekin vaativat täydellistä uudelleenajattelua. On oikeasti tajuttava, että yksilötuotannon ja sen toimintamallien sovellettavuus joukkotuotannon maailmassa on lähes nolla - myös silloin kun yksilötuotannon tuotosten arvo ja sovellettavuus on huikea.

On molemmin puolin tajuttava että ideointiprosessi ja suunnitteluprosessi ovat omalakisilta vaatimuksiltaan päinvastaisia. On suojattava molemmat sillä ettei toisen reunaehtoja viedä toisen sisään eikä myöskään ainuttakaan sellaista ihmsitä, joka ei käsitä noiden välistä eroa kristallinkirkkaasti koskaan toisesta toiseen.

Rajapinnan pitää tuntea näiden molempien - ideoinnin ja suunnittelun - reunaehdot ja osata liikkua niiden maailmoissa.

On osattava mitoittaa kohdissa 1-3 eritellyt asiat oikein. Se on helppoa, mutta se ei voi tapahtua pönötysmaailmasta siirretyillä tavoilla. Normatiivinen säätely on kuitenkin sieltä, joten pitää hyödyntää joitain muissa ympäristöissä tuttuja ja vakiintuneita toimintamalleja.

On osattava etsiä ja löytää isosta massasta pientä otosta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pitää saada jokin riittävä osa tuosta otoksesta hakeutumaan itse. Ja tämäkin pitää tehdä luovasti.

On osattava sitouttaa tavalla joka ei sido + vaientaa tavalla joka ei tuki suuta.

Kyse on korkean riskin ja korkean tuottopotentiaalin mahdollisuudesta. Pitää tajuta se kuinka minimoida riskien realisoitumiset - jotka ovat väistämättömiä - ja niiden vaikutukset ja maksimoida panos-tuotos -suhde ilman että siitä tulee niitä haittoja, joita (lyhytnäköisestä) panos-tuotos -suhteen maksimoimisesta lähes aina tulee.

Tiivistettynä voisi sanoa, että näiden maailmojen yhdistäminen edellyttää sitä että näkee ne molemmat. Jos on sokea kummalle tahansa, niin ei pysty yhdistämään niitä.

Pönötysmaailman näkijöitä ja tuntijoita on kolmetoista tusinassa. Luovan maailman puolelle luvut ovat pienempiä. Ja vielä pienemmäksi ne käyvät jos ja kun tajuaa, että esim. iso osa työelämän ja siellä tapahtuvan johtamisen näytöistä on enemmänkin näyttöä siitä, että luova kyky on saatu puristettua pieneen laatikkoon ja pysyy siellä vain koska ei löydä ulospääsyä jossa elämä pysyisi hallittavana ja työt kiinnostavina.

Taidan lopettaa Sarekille vastaamisen tähän.
 
Poikkeusyksilöt ajetaan elämän valtapeleissä sakinhivutuksella sivuraiteelle tai instituutioiden ja organisaatioiden ulkopuolelle. Toisinaan luovat yksilöt onnistuvat luomaan omat hierarkiansa.

1575805672207.png

https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_richest_people_in_the_world

Pienemmissä puitteissa yksilöntuotantoa voi harjoittaa pirttiviljelyn saralla kasvattamalla ja kouluttamalla jälkeläisistä uudet yksilöt tai joukkueet uljaampaan maailmaan, uurtamalla uraa umpihankeen vaikka vain jälkipolvien henkiseksi perinnöksi tai kylvämällä maallisen menestyksen siemenet tuottamaan suurempaa satoa yli sukupolvien.
 
Viimeksi muokattu:
baikal kirjoitti:
Hyvää pohdintaa jäsen @Pihatonttu mielestäni.

Yritän lähes epätoivoisella vimmalla yhdistää kirjoittamaasi -sotilaan yksilövalmennukseen-. Kun kerran alan forumilla päivystetään. :cool:
Klikkaa laajentaaksesi...

Helppo homma.

Sillä minkä verran mä teen ilmaista työtä jota palkkaa saavat ihmiset voivat ehkä käyttää hyväkseen on rajansa. Eli jos tuo kysymys kiinnostaa, niin keräät pieneen laukkuun seteleitä ja tuut käymään kylässä.

Sitten voidaan sopia vaikka kahvin ja pullan ääressä että palkkaat mut puolipäiväisesti summalla XXXX per kuukausi tuottamaan tuolle kysymykselle osittaisia, puolivalmiita ja valmiita ratkaisuja. Sen lisäksi arvioidaan koko urakan määrä ja laatu "kuinka monta dosenttia tarvitaan vaihtamaan henkulamppu" -logiikalla. Sitten katsotaan paljonko kuluisi aikaa ja rahaa siihen että iso dosenttiryhmä ei saisi tuota asiaa ratkaistua. Sen jälkeen jyvitetään urakka alaurakoihin. Jokainen alaurakka jyvitetän dosenttilaumaa referenssinä käyttäen jollain euromäärällä. (Dosenttien sijaan voidaan käyttää myös upseereita.)

Sen jälkeen tarkistetaan, että mikä olisi kyseisen ongelman ratkaisemisen taloudellinen arvo Suomelle. Tehdään tälle nopeasti mittareita. Otetaan lähtökohdaksi vaikka se, että jos saadaan siirrettyä työelämästä syrjäytynyt luova henkilö maan kokonaisturvallisuutta hyödyntävään työhön, sosiaalitukien saajasta veronmaksajaksi, niin mua palkitaan jälkikäteen, hyötyjen toteuduttua yhdellä prosentilla hyötyjen toteutuneesta laskennallisesta määrästä sen jälkeen kun hyödyt ovat toteutuneet ja ne on laskettu.

Ja sama maanpuolustuskyvyn suhteen. Sen kokonaiskustannukset tiedetään. Sen osa-aluekustannukset tiedetään. Sen muutoksia voidaan arvioida sen jälkeen kun ne ovat toteutuneet. Sovitaan, että jos mä ideoin itsekseni ja suunnittelen yhdessä sitä puolta osaavien kanssa toimintakonseptin, jonka avulla tuotetaan merkittäviä hyötyjä, niin mua palkitaan yhdellä prosentilla niiden toteutuneiden hyötyjen kokonaisarvosta sen jälkeen kun ne ovat toteutuneet, ne on todettu ja laskettu. Hyötyjä saa laskea.

Tätä voisi periaatteessa verrata maksajan näkökulmasta sijoitukseen, jossa on seuraavat ehdot:

- Maksat minimaalisen vähän juoksevia kuluja, mutta vain jos haluat. Voit lopettaa milloin vain, mutta silloin jäät ilman palvelua.
- Saat sijoituksen voitot heti kun ne ilmaantuvat. Voitto on satakertainen sijoitettuun pääomaan verrattuna. Voittoprosenttisi on siis 10 000%.
- Maksat sen pääoman vasta sen jälkeen kun olet saanut sijoituksesi voitot. Saat siis ensin satakertaisena sen, mitä myöhemmin joudut maksamaan.
- Palkkion saajan mahdollisuus tienata sikana perustuu siihen, että pienikin parannus jättimäisissä summissa on oikeasti tosi iso raha. Palkkion saaja riskeeraa aikaa, työtä ja ajattelua ja saa vastineeksi mahdollisuuden kääriä mukavia setelitukkoja pitkän aikaa - vaikka 10 vuotta - sen jälkeen.

(Mä voin jopa kertoa yksityisesti että millä tavalla mut voi kuukausipalkata niin että palkkaajalle ei koidu juuri mitään kustannuksia. Eli se kiinteäkin kustannus menee lähelle nollaa.)
 
baikal kirjoitti:
Hyvää pohdintaa jäsen @Pihatonttu mielestäni.

Yritän lähes epätoivoisella vimmalla yhdistää kirjoittamaasi -sotilaan yksilövalmennukseen-. Kun kerran alan forumilla päivystetään. :cool:
Klikkaa laajentaaksesi...

Vaikka vastasin jo kerran (ja ihan tosissani) tähän kysymykseen, niin täydennän.

Ykskiven Alpertin kuuluisiin toteamuksiin kuuluu tämä:

"Ongelmaa ei voi ratkaista sillä ajattelun tasolla jolla se on tuotettu."

Kommentti ei tarkoita pelkästään IQ-tyyppistä tasoa, vaan myös laadullista ja tiedollista.

Jos sekä hierarkisen linjaorganisaation että hallinnon puolella on lisätarvetta sellaiselle ajattelulle, joka tilastojen mukaan lähinnä pakenee noita, joutuu noissa ulossuljettuun ja dissattuun asemaan ja menettää noiden piiriin joutuessaan usein parhaan teränsä - tai koko terän - niin keinoja saada tuota aliedustettua ajattelun tyyppiä käyttöön ei saada sillä ajattelulla joka johtaa sen poissulkemiseen, poissulkeutumiseen ja pois hakeutumiseen.

Jo kysymyksesi osoittaa yllä sanomani. Et kysy sitä, että kuinka kirjoittamaani voitaisiin yhdistää sotilaallista toimintaa parantavaan kokonaisuuteen joka on se varsinainen kysymys. Kysyt alakysymyksen joka suurimmaksi osaksi devalvoi itse itsensä pois.

Tee tämmöinen koe:

Mä käytin lähtökohtana miljoonaa työtöntä. Sovelsin siihen hyvin yksinkertaista matikkaa. Tuloksena tietty tuottavuuspotentiaaliero tietyllä alueella. Saadut luvut ovat erittän merkittäviä - ja vastaavat todellisuutta.

Jos haluat yhdistää tuon sotilaiden yksilövalmennukseen niin lähtökohta saattaisi olla vaikka kutsuntaerä. Se on aivan eri kokoinen - valtavan paljon pienempi. Neliöjuuri siitä olisi suhteellisesti paljon enemmän, mutta laadullisesti valtavan paljon heikompi. Hankkeen tuottopotentiaali olisi muuttuneiden lukujen seurauksena murto-osa - etenkin suhteessa kustannuksiin.

(Tämä on kyllä kierrettävissä mutta vain tavoilla jotka aiheuttavat ärtymystä.)

Vakiintunut ajattelutapa on ohjannut kysymyksen tiettyyn suuntaan koska tuo tietty suunta on maksimaalisen yhteensopiva vakiintuneen ajattelun kanssa. Näin käy lähes väistämättä kun asiaa katsoo kollektivisoituneen vakiintuneen ajattelun sisältä tai sen kanssa yhteensopivasta ajattelusta käsin.

Tämän nimenomaisen aihepiirin kohdalla se kollektivisoitunut vakiintunut ajattelu on asia jota olisi tarve täydentää ajattelulla, joka ei sisällä sen piirteitä. Se ei ihan määritelmällisesti voi onnistua sen vakiintuneen ajattelun hyödyntämisellä.

Voidaan kerätä nippu asiantuntijoita, antaa kolme vuotta aikaa ja maksaa näille helvetillistä kuukausipalkkaa ja tulos on nolla tai jotain vahingollista. Nolla on näistä se parempi. Jo se, jos tuollaisen hankkeen edistämistä edes harkittaisiin jonain ryhmä-, komiteakameli-, akateemisena- tai asiantuntijahankkeena kertoisi että se tulee epäonnistumaan. Ajattelun lähtökohdat ja vakiintuneet piirteet poissulkisivat onnistumisen mahdollisuuden ja se näkyisi siinä, että asiaa lähdettäisiin ”ratkaisemaan" tavalla joka estää sen ratkeamisen mutta maksimoi osallistujien tulot, asemoitumisen ja arvovallan.

Yksittäinen, väljästi tuetusti tai ilman tukea toimiva luova hörhö saattaa ratkaista samoja ongelmia päivissä, jopa tunneissa.

(Esiimerkki: mun tekstit #167, "169, #170, #172, #174 ja #176 on kirjoitettu sunnuntaina 8.12.2019. Postausten kellonajat ovat välillä 10.45 - 14:04. Tuohon väliin sattui myös ruokailu. Aihepiiri on muhinut päässä toki aiemminkin, mutta juuri noissa teksteissä esitetyt asiat on ajateltu kirjoittamisen aikana. Ja nyt: kerää ryhmä, joka ei ole koskaan lukenut noita. Pistä se ryhmä kuvaamaan samat ongelmat ja etsimään vähintään yhtä hyvät ratkaisut kuin tossa mun lätinässä. Käynnistä kello ryhmän aloittaessa. Vertaa sen ryhmän käyttämää ajan, palkkakustannusten jne. määrää siihen kauanko multa kuluu. Näsäviisaasti tekisi mieli sanoa että kun käynnistät kellon niin riittää että muistetaan, että nyt on vuosi 2019.)

Eli ihan oikeasti:

Jos halutaan vastauksia ja keinoja, niin ensin pitää etsiä epätyypillisillä tavoilla epätyypillisiä henkilöitä antamaan epätyypillistä ajattelua niiden keinojen ja vastausten tuottamiseen. Ja vaikka sitä voi saada sikahalvalla - etenkin verrattuna komiteakameleihin - niin sitä ei voi saada ilmaiseksi. Ja vaikka sitä voi saada sikanopeasti - etenkin verrattuna komiteakameleihin - niin työmäärä pitää arvioida työn vaativuuden eikä siihen käytetyn ajan mukaan. Paras ja ainoa referenssi on vaihtoehtoisen vakiintuneen toimintatavan kustannukset sopivilla korjauskertoimilla.

Ja lisätään vielä se, että omasta mielestäni mä olisin tietenkin kaikkein luonnollisin valinta tämmöistä asiaa ratkaisemaan sekä sen vuoksi että juuri minä olen se, joka nostaa sitä esiin ja antaa siihen etenemisen mahdollistavia skeemoja ja skriptejä että sen vuoksi, että lapsellisesti kuvittelen että olisin nopein, halvin, paras ja riskittömin olemassa oleva vaihtoehto. (Sitä, miksi ja ennen kaikkea miten olisin riskittömin en avaa tässä.)

Ja lisätään vielä se, että nämä tekstit ylittävät teoskynnyksen. Mulla on sekä tekijän- että isyysoikeus ketjussa esitettyyn ajatteluun. Jos koitetaan ratkaista asiaa, jossa ajattelun isyysoikeuksien kunnioittaminen on ehdoton lähtökohta sille että asia voisi onnistua, niin ratkaisut, jotka lähtevät siitä että pyyhitään tekijän- tai isyysoikeuksilla takapuolta tuottavat automaattisen epäonnistumisen. Ja se nyt vain ei ole kovin älykästä lähteä ratkaisemaan mitään tavalla joka estää ratkaisemisen onnistumisen.
 
Viimeksi muokattu:
Ei voi lakata hämmmästelemästä miten joku voi tuottaa tuommoista määrää tekstiä. Itsellä tekee tiukkaa saada kaksi lausetta. Ilmeisesti sen takia en olekaan koulussa menestynyt eikä opiskelu koskaan kiinnostanut.
Pihatontun tekstit on enimmäkseen minulle yli hilseen menevää enkä juuri mitään ymmärrä niistä.
 
Herman30 kirjoitti:
Ei voi lakata hämmmästelemästä miten joku voi tuottaa tuommoista määrää tekstiä. Itsellä tekee tiukkaa saada kaksi lausetta. Ilmeisesti sen takia en olekaan koulussa menestynyt eikä opiskelu koskaan kiinnostanut.
Pihatontun tekstit on enimmäkseen minulle yli hilseen menevää enkä juuri mitään ymmärrä niistä.
Klikkaa laajentaaksesi...

.!?
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top