Yksilötuotanto

Anonyymi Anttonenkin auttaa.

Mika Anttonen
(s. 18. joulukuuta 1966 Helsinki)[1] on suomalainen energia-alan yrittäjä ja yritysjohtaja. Hän omistaa 87 prosenttia polttoaineiden jakeluyritys St1 Nordic Oy:stä (liikevaihto 2,5 miljardia euroa) ja 80 prosenttia Ruotsissa toimivasta öljynjalostusyritys St1 Group Oy:stä (liikevaihto 4,1 miljardia euroa). Hän on molempien yritysryhmien hallituksen puheenjohtaja. Anttosen omistusten tarkkaa arvoa ei voi laskea, mutta häntä pidetään yhtenä Suomen harvoista miljardööreistä

Anttonen on Suomen Jääkiekkoliiton liittohallituksen jäsen.[10] Vuonna 2016 Anttonen lahjoitti miljoona euroa vähävaraisten perheiden nuorten jääkiekon harrastamiseen ja aikoo jatkaa samansuuruisia lahjoituksia tulevinakin vuosina, "niin kauan kuin rahat riittää". Hän oli aiemminkin tukenut vähävaraisten perheiden jääkiekkoilijoita, anonyymisti ja olisi halunnut lahjoittaa tälläkin kertaa anonyymisti.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mika_Anttonen

Syrjäytymistä ehkäistään ja lahjakkuuksia aktivoidaan myös yksityisesti. Tuo Anttosen aloite lätkäisee useampia kärpäsiä kerralla.
  • Vähävaraisten perheiden nuorten jääkiekkoharrastuksen rahoittaminen ehkäisee syrjäytymistä ja parantaa nuorten fyysistä kuntoa sekä tukee perheiden taloutta.
  • Jääkiekkoharrastus pitää pojat poissa (muusta) pahanteosta.
  • Liikunnallisesti lahjakkaita nuoria löytyy vähävaraistenkin perheiden lapsista.
  • Parhaassa tapauksessa luodaan uusia NHL-kiekkomiljonäärejä.
Mutta inhimillistä potentiaalia hukataan toki muuallakin.
 
Anonyymi Anttonenkin auttaa.

Mutta inhimillistä potentiaalia hukataan toki muuallakin.

Iso hatunnosto jokaiselle joka auttaa pyyteettömästi apua tarvitsevia. (Auttamishaluisille vinkki: KRS:n Intiaan suuntautuva lastenkotityö menee perille eikä apu huku hallintoon tai "kuluihin".)

Liikunnallisesti lahjakkaille on paljon väyliä. Eikä liikunnallinen lahjakkuus lisää syrjäytymisriskiä. Sen sijaan voimakkaasti normien yli menevä älyllinen ja/tai luova potentiaali on erittäin voimakkaasti sosiaalista ulossulkemista lisäävä tekijä. Eikä esim. työvoimahallinto sen enempää osaa kuin haluakaan tehdä yhtään mitään tuon potentiaalin hyödyntämisen hyväksi. (Heikkolahjainen saa kaiken avun ja tuen, mitä maailmasta löytyy. Lahjakas työelämästä syrjäytynyt taas on jatkuvan kiusaamisen ja esteidenrakentamisen kohteena.)
 
Sipoon tapaus nosti pinnalle kaksi konkreettista kohtaloa haaskata inhimillistä potentiaalia. Kutsuttakoon heitä vaikkapa nimillä Mikko ja Staffan.

Lehtitietojen perusteella Mikko oli edustanut Suomea matematiikkaolympialaisissa, opiskellut teknillistä fysiikkaa TKK:ssa, toiminut Fyysikkokillan puheenjohtajana, suorittanut reserviupseerikoulun ja jatkanut reserviläisaktivistina sekä työskennellyt valmistumisensa (DI) jälkeen Ilmarisessa salkunhoitajana (EUR 300M). Runsaan kuuden vuoden uran ja parin vuoden työttömyyden jälkeen hän ampui entisen esimiehensä ja itsensä 34-vuotiaana.

Staffan taas oli opiskellut yhdeksän vuotta Hankenilla. Valmistumisensa jälkeen (DE) hän työskenteli johtotehtävissä KEVAlla, Nordeassa, Veritaksessa, Ilmarisessa ja Inspirassa. Ansiotulot kohosivat viimeisinä vuosina 330 tuhanteen euroon. Tunnetun suomenruotsalaisen suvun eronneella vesalla oli aikuisia lapsia avioliitostaan. Elämä päättyi kahteen niskalaukaukseen 49-vuotiaana.

Kumpikin oli omanlaisensa yksilötuotannon tulos, jotka elämänpolut toivat yhteen ja samaan paikkaan. Se, miten sukset menivät ristiin ja millaisten tapahtumien tai prosessien seurauksena päädyttiin välien selvittelyyn Sipoossa, jää toistaiseksi arvailujen varaan. Vihjeitä ja valistuneita varoituksen sanoja löytyy tästäkin vitjasta.
 
Yksilötuotantoneuvotteluista.

1. Virallinen versio.
Yt-neuvottelut: Yhteistoimintamenettely määritellään laissa yhteistoiminnasta yrityksissä (334/2007), jossa säädetään pakollisesta yhteistoimintamenettelystä, mutta yhteistoimintaa, työnantajan ja työntekijöiden välistä vapaamuotoista neuvottelua voidaan toteuttaa koska tahansa.

2. Sipoon versio.

Syitä on sysissä ja sepissä. Fyysisen väkivallan aiheuttama reikäpäisyys on vain helpompi havaita kuin psyykkisen väkivallan aiheuttama reikäpäisyys. Bo kertoo kokemuksistaan.

Bou: “Kovin kummeksun useiden mielipiteiden ilmaisijoiden näkemystä siitä, että pyritään kaikin keinoin vähättelemään uhrin omaa aikaansaannosta tähän murhenäytelmään. Jo iäkkäänä ihmisenä voin todeta kaikenlaisia pettymyksiä niin työelämässä kuin ihmissuhteissakin kokeneeni ja niistä olen päässyt yli millon helposti milloin enemmällä ajalla. Kukapa meistä nyt haavoitta tässä selviäisi.

Kaikkein tuhoisin on kuitenkin ollut työpaikkakiusaaja jolla oli oman esinaisensa sokea tuki toimiinsa. Itselläni oli sama tilanne, kiusaaja saapui aiemman, pätevän ja hyvän esimiehen tilalle täysin osaamattomana ns lipomalla edeten. Äkkiä oli suosikkijärjestelmä ja pelon ilmapiiri. Talosta kävi vilkkaasti useiden osaajien tie ulos. Niiden pätevien, jotka poju koki uhkaksi. Pahin virheeni oli yrittää puolustaa kollegaa, joka sai vielä itseäni sairaampaa kohtelua vielä silloin kun luulin olevani tekemisissä normaalin ihmisen kanssa. No en ollut. Kollegani lähdön jälkeen minä olin seuraava kohde. Joka päivä siihen taloon meneminen oli tuskaa kahden vuoden ajan. Koskaan ei voinut tietää mitä pimeää oli rääkkäämisekseni keksitty. Muutamassa kuukaudessa oli ammattiylpeyteni, ruokahaluni ja yöuneni tuhottu. Siinä on ihan mahdotonta ryhtyä reippaana etsimään uutta työpaikkaa kun olet kuukausikaupalla nukkunut pari tuntia yössä. Ja kuinka ollakaan, jo alkaa kiusaajallakin olla uutta pontta ihmetellä, että onkohan nyt kiusatulla työkyky ihan kohdillaan...ei helvetissä varmasti enää ole. Mutta kuka sen sai aikaan???

Irtisanoutuminen voi olla mahdollisuus henkilölle, jolla ei ole paljon vastuita ja muita henkilöitä, joiden tarpeiden eteen työpaikka on elintärkeä. Jos itselläni ei näin olisi ollut olisin myös lähtenyt ja ennen lähtöäni käynyt ihan henkilökohtaisesti kertomassa toimitusjohtajalle mitä talossa tapahtuu. Ja juu. Siinä talossa se olisi ollut mahdollista kävellä tämä kertomaan. Ihan yhtä mahdollista kuin tälle johtajanaiselle oli ollut mahdollista viilata toimaria linssiin oman kultapojan suojelemiseksi. Ja sanotaanko vaikka näin, että en olisi yhtään surrut, jos joku olisi tälle kultapojalle laittanut kuulan kalloon. Enkä surisi vieläkään vaikka aikaa on jo kulunut.

Ei kannata väheksyä huonoa käytöstä työpaikalla. Sitä valkopestään ja salataan ihan liikaa siihen nähden mitä tuhoa se saa aikaan. En ihmettele aikajanaa lainkaan
.”

https://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=2&t=25820&start=780
 
Anonyymi Anttonenkin auttaa.

Mika Anttonen
(s. 18. joulukuuta 1966 Helsinki)[1] on suomalainen energia-alan yrittäjä ja yritysjohtaja. Hän omistaa 87 prosenttia polttoaineiden jakeluyritys St1 Nordic Oy:stä (liikevaihto 2,5 miljardia euroa) ja 80 prosenttia Ruotsissa toimivasta öljynjalostusyritys St1 Group Oy:stä (liikevaihto 4,1 miljardia euroa). Hän on molempien yritysryhmien hallituksen puheenjohtaja. Anttosen omistusten tarkkaa arvoa ei voi laskea, mutta häntä pidetään yhtenä Suomen harvoista miljardööreistä



Syrjäytymistä ehkäistään ja lahjakkuuksia aktivoidaan myös yksityisesti. Tuo Anttosen aloite lätkäisee useampia kärpäsiä kerralla.
  • Vähävaraisten perheiden nuorten jääkiekkoharrastuksen rahoittaminen ehkäisee syrjäytymistä ja parantaa nuorten fyysistä kuntoa sekä tukee perheiden taloutta.
  • Jääkiekkoharrastus pitää pojat poissa (muusta) pahanteosta.
  • Liikunnallisesti lahjakkaita nuoria löytyy vähävaraistenkin perheiden lapsista.
  • Parhaassa tapauksessa luodaan uusia NHL-kiekkomiljonäärejä.
Mutta inhimillistä potentiaalia hukataan toki muuallakin.

Mika Anttosessa on jotain samaa patrioottisuutta kuin Vesa Keskisessä.

Keskinen on tukenut kymmenien vuosien ajan sotaveteraaneja ja tukee edelleen, mutta heidän vähentyessään hän on siirtänyt painopistettä lapsiin. Kyläkaupan alueella on lapsille ilmainen tivoli (ja se on iso tivoli). Siellä on muitakin leikkipaikkoja, erilaisia tapahtumia ja teemoja ja kauppa on alueen suurin kesätyöntekijöiden työllistäjä. Lisäksi siellä on kaikille avoin skeittiparkki.

Kun sain isäni saappaat jalkaani vuonna 1994 linjasin Kyläkaupan hyväntekeväisyyden 1. ohjenuoraksi seuraavan lauseen: "Kyläkauppa harjoittaa hyväntekeväisyyttä vain Suomessa niin kauan kunnes isänmaamme asiat ovat kunnossa." Kansainvälisyys on isänmaallisuutta oikein ymmärrettynä. Kyläkauppa tekee kansainvälistä kauppaa ja tunnen paljon ulkomaalaisia henkilöitä. Lisäksi vaimonikin on Suomen rajojen ulkopuolelta. Olen suvaitsevainen persoona, mutta se ei tarkoita sitä, että ensimmäiseksi työntäisin omia, Kyläkaupan tai kansamme varoja hyväntekeväisyyteen maamme rajojen ulkopuolelle. Suomen on aina tultava ensin ja jos joskus kansamme kassassa on ylimääräistä, niin sitten on tarkasti harkittava kansainvälistä hyväntekeväisyyttä. Siihen tilanteeseen, että Suomessa kaikki on hyvin, on vielä pitkä ja kivinen tie. Jos tilanne, että valtiomme kassassa on ylimääräistä, joskus saavutetaan, niin siitä huolimatta en varmuuden vuoksi ainakaan yhteen sukupolveen antaisi latiakaan kansainväliseen hyväntekeväisyyteen. Olkoon tämä samalla viesti myös päättäjillemme, joilla on valta sulkea rahahanat rajojemme ulkopuolelle.
 
Viimeksi muokattu:
Yksi näkökulma yksilötuotantoon.

Suomalainen jääkiekkoilijatuotanto on elpymään päin. NHL:n ykköskierroksen varauksia on taas alkanut osumaan suomalaispelaajien kohdalle ja samaa voidaan odottaa jatkossakin. Ruotsalaisia pelaajia menee silti enemmän. Joukkueena me pystymme taistelemaan kansainvälisillä kentillä turnausvoitoista, mutta yksilötuotannossa voimme silti olla huomattavasti parempia. Suunta on siis oikea, mutta asioita voidaan tehdä vielä paremmin. NHL-varausten määrä on hyvä mittari mittaamaan maiden pelaajatuotantoa. Mietin nyt suomalaista jääkiekkovalmennusta ja sen tehostamista. Jätän muut maat pohdinnan ulkopuolelle. Parempi keskittyä omaan tekemiseen, koska vain sillä on väliä. Vaikutetaan siihen mihin on mahdollisuus.

Peliä pitää tarkastella myös yksilön näkökulmasta. Kehittävätkö meidän pelitavat ja taktiikat yksilöä? Sarjoissa, joissa menestyspaineet ovat kovat, peliä pelataan pienillä riskeillä. Omaa pelitapaa ei välttämättä vaalita, vaan keskitytään enemmän yksittäisen vastustajan kaatamiseen tukevaan taktiikkaan ja strategiaan. Mentaliteetti on silloin luokkaa ”tee näin – älä ajattele!”. Paljonko tämä kehittää ajattelua ja pelaamista? Tukeeko se ominaisuuksien kehittymistä? Molempiin vastaus on – ei.

Pelaajan tulisi tehdä asioita itselleen ja joukkueelleen, ei valmentajalle. Siihen suuntaan ollaan menossa. Sisäsyntyistä motivaatiota. Pelaaja ymmärtää mitä, miten, miksi ja milloin tekee. Ymmärtäminen on sisäsyntyisen motivaation lähde. Sen jälkeen kaikki on mahdollista.

http://kiekko.ts.fi/huippujoukkueesta-huippuyksiloita/
 
DmqM-b1XsAAX8ZQ.jpg
 
New #3
Baikal irvisteli joskus että yksilötuotantoon sopivien yksilöiden löytäminen ei ehkä ole aina ihan helppoa.

Siinä vaiheessa kun esiseulonta eli toivottomien tapausten karsiminen on tehty, niin se on näin helppoa. Tarvitaan tasan yksi kysymys. Elon Musk näyttää mikä:

https://www.talouselama.fi/uutiset/...onhakija/fe45e912-41d9-3b52-a072-8c6e88cb3002

Älykäs ja luova henkilö luettelee noita seuraavaan aamuun asti. Se osaa kertoa ratkaisemisprosessista itse oivaltamisprosessiin liittyvät asiat sellaisilla tavoilla ja tarkkuuksilla jotka tuntuvat jopa vähän häkellyttävältä. Se osaa oikaista kysyjän väärinkäsitykset oivaltamisesta.

Sellainen joka on joko varastanut toisen ajatuksen omiin nimiinsä ja vienyt sitä eteenpäin omanaan tai väittää muiden tekemää työtä omakseen, ei pysty vastaamaan samalla tavalla. Se pystyy vastaamaan, mutta vastaus perustuu takaisinlaskentaan, tietoon ja päättelyyn, ei luovaan prosessiin. Henkilö, joka kykenee ajattelemaan luovasti huomaa eron heti ja noin Zeppelin -ilmalaivan kokoisena.

Ei-luovalle valheellinen versio menee läpi jopa todennäköisemmin kuin todenmukainen. Tämä siksi että ei-luova tunnistaa ja kykenee seuraamaan valheellista etenemisketjua aivan kuin se olisi muka ehjä ja looginen, mutta luova ketju on hänelle katkoinen. Katkokset ovat täsmälleen tietyissä kohdissa joita en tässä sano. (En halua helpottaa varkaiden elämää luovien ja aikaansaavien kustannuksella.)

Keskeistä vastauksen kuuntelemisessa on se, ettei sekuntiakaan kuuntele "kuinka tämä on saatu ratkaistua” eikä myöskään "kuinka me yhdessä ratkaisimme tämän" -osiota vaan keskittyy löytämään vain ja ainoastaa luovia yksilötason ratkaisuprosesseja. (Sekä ei-luovat että epärehelliset keskittyvät mielellään noihin "yleinen ja yhdessä" -tarinoihin sen vuoksi, että ne ovat heille niin tuttuja ja tärkeitä. He itse käyttävät niitä jatkuvasti omiessaan muiden oivalluksia ja kamppaillessaan pitääkseen luovemmat takanaan ja apuresursseinaan. Siksi ne ovat heille niin rakkaita. Laumasielut rakastavat laumatarinoita ja inhoavat yksilötarinoita joiden yksilöinä he eivät itse ole.)

Huippuluova ja älykäs ottaa herkästi nuo "yleinen ja yhdessä" -sadut maailman toiseksi suurimpana varoitussignaalina - etenkin silloin kun niihin liitetään sosiaalista painetta ja vaikenemisvaatimusta. "Taas jälleen kerran näitä tilanteita missä mun pitää ratkaista jokainen ongelma, jotta muut voisivat liimata oman nimensä niiden ratkaisujen päälle, edetä epärehellisyydellä urahississä ja vaatia multa että mä nuolen niiden perseet puhtaaksi." Jos oivallusten ja ratkaisujen intellektuaalinen omistusoikeus joko jaetaan tai häivytetään, niin ainoa rehellinen ratkaisu luovalle ja älykkäälle on joko vaieta jokaisesta keksimästään ratkaisusta tai irrottautua mahdollisimman nopeasti koko touhusta. Sama isoin varauksin myös silloin jos rahallinen korvaus määräytyy koulutustason, aiemman kokemuksen, käytetyn työajan tms. eikä tehdyn työn määrän ja vaativuuden mukaan. Jos joku tekee vuoden työn tunnissa niin sille pitää maksaa siitä ainakin viikon viiva kuukauden palkka. Ja ennen kaikkea: kannattaa. Se on silloinkin työpaikan kustannustehokkain työntekijä. Ei sitä kannata ajaa pois.

Luova ja tuottelias törmää tämän kysymyksen kohdalla siihen ongelmaan, että hänen voi olla vaikea arvioida, että mitkä tähän asti ratkaissuista ovat mukamas olleet vaikeita ja mitkä eivät. Se oivaltamisprosessi tavallaan devalvoi pois sen, että kyse olisi muka ollut jostain vaikeasta. Eli nämä aidosti luovat ja älykkäät osaavat yleensä selittää hyvin aidosti sen, että miksi jokin oli helppoa - ja jälkikäteen se voi näyttää muistakin helpolta jutulta vaikka se olisi ollut siihen asti ratkaisematon ongelma.

Itse käyttäisin seulomiseen tuon sijaan/ohella toista(kin) kysymystä tai oikeammin kysymysparia:

"Miten lähtisit ratkaisemaan sitä-ja-tätä ongelmaa ja mitä haluasit tai tarvitsisit siihen?"

Tuossa kysymyksessä on se hyvä puoli, että sen avulla voi saada hyviä näkemyksiä myös niiltä jotka eivät syystä tai toisesta istuisi yksilötuotannon skeemaan. Ja noita saman kaavan mukaisia kysymyksiä voisi olla monta.

Sekä Muskin että mun kysymyksissä on myös se puoli, että ne huomioivat täysimääräisesti sen, että haastattelussa molemmat puolet ovat sekä haastattelemassa että haastateltavana. Älykäs ja luova haluaa aina tietää, että miten työskentelyn tai kouluttamisen intellektuaalinen ilmapiiri on muodostunut ja onko siinä tilaa hänelle. Eli jos esim. haastattelija on luovuutta vailla oleva ihmisiä mekanistisen tuotantotalouden logiikan läpi katsova pönöttäjä, niin jokainen tajuaa heti, että kyseinen työyhteisö ja -paikka ei voi tarjota mitään hyvää eikä etenkään henkisen hyvinvoinnin ja aikaansaamisessa etenemisen yhdistelmää.

Haastattelussa ja haastattelijassa pitää olla haastetta, joka ei ole sosiaalista, hierarkista eikä normatiivista. Eikä se haaste saa olla myöskään älyllisesti jäykkää.
 
Viimeksi muokattu:
Biohajottamista DDR:n tyyliin.

Vuonna 1990 lakanneen Itä-Saksan salaisen poliisin Stasin työskentelytavoista Zersetzung on jäänyt Suomessa jäänyt verraten tuntemattomaksi.

Kyseinen psykologinen terrori yksittäisiä ihmisiä kohtaan oli Stasin järkyttävimpiä toimia, jolla oli ehkä 5000-10 000 uhria. Zersetzung tarkoittaa varsinaisesti biohajoamista, maatumista. Sitä on kuvailtu myös kidutukseksi ilman kosketusta ja hiljaiseksi terroriksi. Stasi käytti Zersetzungia esimerkiksi toisinajattelijoita kohtaan 1970-luvulla, kun vangitsemiset ja muut fyysiset toimenpiteet näyttivät ulkomaailmalle jo liian pahoilta. Operaatiot vaativat paljon työvoimaa ja avustajia, mutta niitä Stasilla oli käytännössä rajattomasti. Väkivallan käytön sijaan kohde lamaannutettiin henkisesti. Sen mahdollisti valtion kaikkien kansalaistensa pikkuasioistakin urkkima valtava tietovarasto.

Stasin direktiivi 1/76 määritteli Zersetzungin olevan ”järjestelmällinen maineen, imagon ja arvostuksen rapauttaminen todellisen, vahvistettavissa olevan, kumoamattoman ja siten myös diskretitoivan tiedon pohjalta; järjestelmällinen sosiaalisten ja ammatillisten epäonnistumisten järjestely yksilöiden itseluottamuksen horjuttamiseksi”.

Historioitsija Hubertus Knabe on sanonut Zersetzungia diaboliseksi metodiksi: tarkoitus oli tuhota ihmisen itseluottamus hänen maineensa viemällä, työn epäonnistumisia järjestämällä ja ihmissuhteita tuhoamalla.

Kohteen taustat ja yksityiselämä pengottiin ja analysoitiin. Häntä seurattiin sekä näkyvästi että salaa, hänen kirjeensä luettiin ja puhelunsa kuunneltiin, koti ja omaisuus tutkittiin, kulkuvälineitä sabotoitiin ja lääkkeitä vaihdettiin salaa toisiin. Stasi tilaili kohteensa nimissä tuotteita postista ja soitti hänen nimissään aiheettomia hätäpuheluja, joista seurasi vaikeuksia. Huhuja leviteltiin. Työvaikeuksia alkoi syntyä. Mikään elämän pikkuasiakaan ei onnistunut eikä edistynyt.

Häiritäkseen rauhaa perusteellisesti Stasi asettui kohteensa arkielämään ja muutteli sitä. Kohteiden koteihin murtauduttiin rutiininomaisesti. Siellä huonekalujen paikkoja siirreltiin, herätyskellon hälytysaikoja muuteltiin, tauluja laitettiin hieman vinoon, keittiössä jauhoja vaihdettiin toisiksi ja niin edelleen. Jo ulos vietyjä roskia ilmestyi takaisin asuntoon. Jopa hiiriä ja käärmeitä tuotiin kotiin. Työpaikalla ja läheisille leviteltiin tekaistuja ikäviä tietoja. Kotona suolapurkkiin vaihdettiin pippuria.

Nimettömiä kirjeitä, puhelinsoittoja ja väärennettyjä valokuvia uskaliaista tilanteista ilmestyi. Tavaroita alkoi katoilla. Lasten ja vanhempien välejä myrkytettiin.

Tarkoituksena oli tietysti saada kohde paineen alle ja tuntemaan, että hän on sekoamassa. https://www.verkkouutiset.fi/diabolisen-pahuuden-psykoterroria-nain-stasi-riisti-sielun/

Eli miten systeemin kannalta ikävät yksilöt tai toisinajattelijat maadutetaan ja haudataan elävältä.
 
Voin selittää yhden omista pelikuvioista. Se on erittäin tehokas, mutta sillä on todella kova hinta.

1. Jos voi jatkaa eri suuntaan, niin sitten jatketaan. Pahantahtoisista kusipäistä eroon pääseminen on aina elämän laatua parantava asia, vaikka samalla joutuisi luopumaan jostain tärkeästä.

2. Jos poistumisen mahdollisuutta ei ole, niin väistetään muutaman kerran - mutta vain muutaman kerran. Jos toinen osapuoli jättää sen jälkeen rauhaan, niin annetaan asian olla mutta ei unohdeta sitä.

3. Jos poistuminen tai väistäminen toimii aggressiiviselle osapuolelle päällekäyvyyttä tai sen kollektiivisuuden astetta lisäävänä tekijänä, niin ensimmäinen oma vastatoimi on täysin ylimitoitettu. Se ei saa olla väkivaltainen, mutta sen aggressiivisuuden aste ei saa olla missään järkevässä suhteessa aiempaan poistumis-väistely -kaavaan.

Suurin osa rajattomista kusipäistä pelaa panostenkorotuspeliä jossa he korottavat panoksia aina kun toinen osapuoli tekee jotain. Heillä on jokin melko iso haarukka, jonka verran heidän seuraava korotuksensa ylittää toisen osapuolen kohtuullisena ja asiallisena pitämän.

Panostenkorotuspelin logiikka on se, että se, kumpi on valmis menettämään enemmän, voittaa. Jos siihen lähtee, niin joko panokset nousevat joka tapauksessa asian merkittävyyteen nähden kohtuuttomiksi niin että järkevä ihminen irrottautuu - todella paljon menettäneenä.

Rajattomampi ja kohtuuttomampi voittaa siis aina ihan sen vuoksi, että ei anna periksi. ("Idiootti kiskoo sinut tasolleen ja voittaa kokemuksella.”)

Täysin vetäytyvästä passiivisuudesta täysin ylimitoitettuun vastareaktioon siirtyminen osoittaa panostenkorotuspelaajalle, että hän ei hallitse peliä eikä kykene ennakoimaan sitä. Hän voi leimata sinut mielessään ja sosiaaliselle piirilleen hulluksi. Se antaa hänelle kasvot säilyttävän tekosyyn vetäytyä ja jättää sinut rauhaan.

4. Jos sinut jätetään rauhaan, niin annat asian olla. Jos kohtuuttomuutta seuraa pitkään jatkuva vastahyökkäily, niin et mene siihen mukaan. Suhtaudut siihen kuin kärpäsen surinaan. Teet kuitenkin jollain epäsuoralla tavalla selväksi, että kärpäslätkä on paras tapa reagoida kärpäsiin.

5. Kaikessa vakavassa ja pitkään jatkuvassa kiusaamisessa kiusaajilla on jokin heitä itseään voimakkaampi taustatuki, jonka voimaan he luottavat.

Jos tarvitsee haastaa joku, niin ei kannata haastaa marionettia vaan se, jolla on marionetin langat käsissään. Eli esim. vakavissa lapsiin kohdistuvissa koulukiusaamistapauksissa kiusaajien vanhemmat saattavat olla se oikea kohde.

6. Kiusaaminen, eristäminen, mustamaalaaminen yms. tähtäävät joko sadistiseen nautintoon tai nokkimisjärjestyshyötyihin. Omien vastatoimien kärjen pitää siis olla mulkeron osapuolen tavoitteissa. Vastatoimien tehokkuus kumpuaa siitä, että kiusaaja ja etenkin kiusaajan selkänojanaan käyttämät tahot joutuvat kärsimään todellista ja pitkäaikaista - jopa pysyvää - haittaa joka kumpuaa heidän omasta toiminnastaan. Silloin he joutuvat valitsemaan sen kanssa, että vahingoittavatko todella vakavasti omaa elämäänsä jatkamalla vai vetäytyvätkö ja tyytyvät kärsimään siihenastisen vahingon.

Joku sadistisia kiusaajia kasvattava vanhempi ei edes yritä laittaa sinun lapsiasi kiusaavia kusipäämukuloitaan kuriin? Tee selväksi, että jos sinun lapsesi eivät ole turvassa väkivallalta niin yhtään kukaan muukaan ihminen ei ole siltä turvassa.

Joku virkahenkilö luulee voivansa väärinkäyttää asemaansa lainvastaisella tavalla sinun oikeuksiasi ja asemaasi vastaan? Tuhoat sen uran ja tulevaisuuden tuomalla maksimaalisen raskaaseen prosessiin sen tekemät väärinkäytökset. Ilman uraa sillä ei ole sitä selkänojaa johon se luulee voivansa nojata sinua lainvastaisesti kiusatessaan.

Tietyn kusipäisyystason yläpuolella ainoastaan kiusaajien/sadistien saamien palkintojen täydellinen nollaaminen voi johtaa tilanteen rauhoittumiseen.

7. Paha kiusaaminen sisältää useimmiten kollektivisoivan ulotttuvuuden. Jos et saa olla rauhassa, niin iske siihen, niin että kiusaavalle osapuolelle koituvat haitat ovat maksimaaliset.


Eli peruskaava: Aina, ihan aina pyritään ensisijaisesti elämään omaa rauhallista elämää. Jos joku ei anna siihen mahdollisuutta, niin pitää ymmärtää se, että mikä on sen tahon soveltaman pelin logiikka ja pelata sitä logiikkaa eikä henkilöä vastaan. Jos väistäminen ei auta, niin mikään suojautumiseen perustuva logiikka ei auta. Silloin pitää aloittaa siitä, että nollaa kaikki - ihan kaikki - toisen osapuolen kuvittelemat hyödyt ja tavoitteet. Tuo nollaaminen maksaa aina omassa elämässä kovan hinnan. Se ei ole ikinä ilmaista. (Vähintään saa hullun maineen.) Täysin ylimitoitetut vastatoimet, mutta ne lopetetaan heti kun niihin ei ole tarvetta.

Omien perheenjäsenten suojelemisessa ei ole mitään ylärajaa. Edes täydellinen kohtuuttomuus ei ole yläraja.

Jos sua yritetään poissulkea, niin pääsy normaaliiin sosiaaliseen asemaan on oikeastaan jo tuhottu siinä ympäristössä - ainakin jos olet ihmisenä jotenkin epätyypillinen. Niinpä kannattaa hyödyntää epänormaalin sosiaalisen aseman mahdollisuudet täysimääräisinä. Harva lähtee hullujen kanssa hippasille.

Valituille tahoille kannattaa toki avata se, että kyse on taktisista ja strategisista valinnoista eikä persoonallisuustyypistä.

Yllä olevaa ei kannata lukea kärjistävän tai karrikoivan mielikuvituksen läpi. Kyse on ihan vain käytännöllisyydestä. "Sulle tulee maksamaan kymppitonnin se, että koitat hakea musta satasen hyötyä.” Tuo on hyvä näkymättömän neuvottelemisen asema. Ja jos oikeasti näyttää siltä, että sulle on tärkeämää tuottaa sille sun tai läheistesi vahingoittamiseen pyrkivälle taholle satakertainen haitta kuin saada aikaan joku sen kannalta siedettävä lopputulos, niin vipu on kääntynyt aika vahvasti.

Toimii tietenkin vain jos vastatoimet ja niiden uhka ovat todellisia eikä kyse ole mistään tyhjästä pullistelusta. Tyhjä pullistelu ei kannata kun toinen pelaa panostenkorotuspeliä. Sellaiset katsovat aina muiden kortit.

Hämmästyttävää lukea tuollaisia ohjeita. Olen nimittäin toiminut luontaisesti noiden ohjeiden mukaan parikymmentä vuotta sitten ymmärtämättä mistä kiusaamisessa on kyse. Enkä edes oikein tiennyt miksi toimin kuten toimin. Se vaan tuli jotenkin selkärangasta kun kouluaikanakin toimi. Yhden työpaikan olen vastatoimilla menettänyt, mutta sain paremman tilalle.
 
Jos päätoimintaympäristö ja -tapa on suoraviivainen, brutaali, kaoottisessa ympäristössä tapahtuva toiminta, niin koneiston pitää olla sellainen että se ymmärtää omia osiaan väsymyksestä puolikuolleenakin oikein ilman mitään tulkitsemista, päättelemistä tms.

Eli brutaaliin suoraviivaiseen toimintaan ei pidä sotkea sekaan mitään luovuusvaatimusta.

Lisäksi luovuus kasvaa täsmälleen päinvastaisessa ympäristössä kuin yksiselitteinen selkeys, johon on tarkoituskin laitostua sisään.

Luovuudelle tarvitaan omat yksikkönsä. Ne pitää tietoturvasyistä ulkoistaa.

Luovassa työssä sekä urakehitys että palkitseminen pitää sitoa suurimmaksi osaksi aikaansaamiseen.

Luovan työn ohjaamiseen ja johtamiseen ideointia lähellä olevissa vaiheissa hyvän peruslähtökohdan tarjoaa Martin, Goldstein & Cialdini -kolmikon vaikuttamisesta kirjoittama teos "The SMALL BIG". Peruskaava on se, että tunnetaan riittävästi sitä, miten hyvin pienellä ja osin huomaamattomalla toiminnalla voidaan kevyesti ohjata asioita toivottuun suuntaan. Eli ohjaaminen tapahtuu prosessia häiritsemättä.

Suunnitteluun ja toteutukseen sopii perinteinen johtaminen aivan hyvin.

Joukkue- ja komppaniatason taistelutoimet voivat olla hyvin yksinkertaistettuja ja rutiininomaisia ja silti älykkäitä ja luovia. Ja mielestäni ne pelkästään eivät voi olla, vaan niiden tulee olla rutiininomaisia ja yksi kertaistettuja ollakseen älykkäitä. Komppanian tavanomaiset hyökkäysliikkeet muuttuvat älykkäiksi ja luoviksi silloin kun niitä osataan käyttää oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Tietysti on eduksi, jos jokainen ukko ymmärtää mikä kulloinkin on tavoitetila ja osaa/uskaltaa soveltaa osaamistaan mikroympäristössä joukon sisällä. Se luova ja nerokas pataljoonan komentaja kun ei näe jokaisen partion tilannetta ja tällöin komentoketjuun lähtenyt älykäs käsky voi olla jonkun partion näkökulmasta äärimmäisen typerä.
 
Tiedän että tämä väite on suorastaan tuon postauksesi peilikuva, mutta kannattaa myös huomioida, että kaikista älykkäistä & luovista yksilöistä ei vain ole hyödynnettäviksi. (esimerkiksi liian paha asperger)

Tämä yksittäinen kommentti kaikessa asennevammaisuudessaan ja loukkaavuudessaan oli muuten suurin yksittäinen syy siihen, että halusin lähteä pois tältä palstalta ja myös siihen, että tämänkertainen paluu jää luultavasti alkuvaiheen intensiivisyydestään huolimatta kohtalaisen lyhyeksi.

Ton kommentin ja sen indikoimien asennevammojen tuottama vitutus on yksinkertaisesti suurempi kuin kaiken täällä notkumisen tuottama palkitsevuus yhteensä.

Jokainen alansa huippuyksilö vaatii ympärilleen tiimin, joka mahdollistaa hänen toimintansa.

Tämähän pitää paikkansa lähinnä luovan työn ulkopuolella. Luovassa työssä tässä kommentissa on tolkkua vain silloin kun koko tiimi koostuu luovista henkilöistä jotka ymmärtävät toisiaan.

Tiimi jossa on esim. muutama epäluova mukana tarkoittaa lähinnä sitä, että luovaa henkilöä kuormitetaan turhaan sillä että hänen pitää varsinaisen aikaansaamisen lisäksi kantaa selässään vielä nippua jarrumiehiä ja -naisia.

Näiden jarrumiesten ja -naisten näkökulmasta tiimityö on tietenkin välttämätöntä. Tiimityö on heidän ainoa mahdollinen reittinsä niihin tehtäviin silloin jos työltä vaaditaan aitoa aikaansaamista.

Asiaa on järkevin tarkastella matematiikan läpi.

Tiedetään että kaikilla tutkituilla luovuutta vaativilla aloilla tuottavuus jakautuu niin, että neliöjuuri porukasta tekee puolet tuottavuudesta. Eli:

- 10 000 hengen ryhmässä 100 henkeä (ei tiimiä vaan henkilöä, yksilöä) tuottaa puolet aikaansaamisesta. Jos kyseinen ryhmä tuottaa vuodessa 10 000 aidosti luovaa aikaansaannosta, niin nämä sata tuottavat 5 000 ja loput 9 900 tuottavat toiset 5 000. Tuottavimmilla syntyy siis nuppia kohden 50 uutta ja käyttökelpoista tuotosta vuodessa ja kaikilla muilla, sillä epäluovalla 99% puoli luovaa tuotosta per vuosi per nenä. Ero on siis satakertainen.

- 1 000 000 hengen ryhmässä samalla koko ryhmän tuottavuuden keskiarvolla käy niin että neliöjuuri eli tuhat tuottavinta tuottaa 500 000 luovaa tuotosta. Se tekee 500 per nassu. Loput 999 000 tuottavat myös 500 000 eli taas noin sen puoli tuotosta per vuosi. Ero on siis tuhatkertainen.

Jos ajatellaan tuota tiimityöskentelylähtökohtaa, niin ensimmäinen kysymys on tietysti se, että onko mitään järkeä uhrata resursseja kovinkaan paljon siihen vähiten tuottavuuspotentiaalia omaavaan 99 - 99.9% kun erot ovat noin suuria.

Toinen väistämätön kysymys on se, että mitä kaikkea paskaa ja epärehellistä niiden vähiten tuottavien 99.9% on pakko tehdä luodakseen valheellista vaikutelmaa omasta hyödyllisyydestään?

Kolmas ja aika raadollinen kysymys on se, että johtuuko hinku tehdä asiat tiiminä siitä, että silloin ylimääräiset pääsevät epäoikeudenmukaisesti osille vai siitä, että epäluova esimiesporras kaipaa tarpeeksi keskinkertaista kontaktipintaa itselleen etteivät joutuisi syventymään ajattelun ikävään prosessiin?

Tiimi toimii.. ... myös innoittajana muodostaen nerolle sosiaalisen viiteryhmän, joka suuntaa hänen luovuutensa oikeaan suuntaan.

Muistelisin että muutamakin amerikkalainen tiedustelumaailman byrokratiakalkkuna olisi todennut, että huippulahjakkaiden kanssa pärjää hyvin, mutta nerojen kanssa he eivät tiedä mitä tehdä ja tulee ongelmia.

Kun olen kuunnellut näiden törppöjen ulinaa, niin ensimmäinen ajatus on ollut se, että taas on joku luovan ajattelun suhteen vajaamielisen tasolla ollut urpo pistänyt luovaa työskentelyä johtamaan sellaisia tolloja, joita ei pitäisi päästää lähellekään ihan siksi, että kuitenkin pyrkivät "muodostamaan viiteryhmiä ja ohjaamaan luovuutta 'oikeaan* suuntaan."

Kyse on täsmälleen samasta asiasta kuin jos jos laitettaisiin joku apukoulupudokas ohjaamaan lääketieteellistä tutkimusta. Tottakai tulee ongelmia jos johtoportaalla ei ole mitään ymmärrystä työnkulusta, motivoitumisen osatekijöistä ja työskentelyn vaatimista asioista.

Uimataidottomia ei kannata laittaa uimaopettajiksi. Ajokortittomia ei kannata laittaa autokoulunopettajiksi. Vailla luovaa kyvykkyyttä tai muiden ideoita omimalla "luovuutensa" osoittaneita ei kannata laittaa luovaa työskentelyä johtamaan. Tai noh... Johtaminen voi viellä jotenkuten mennä kunhan eivät yritä ohjata tai suunnata sitä.

Älykkyys jakautuu normaalijakauman mukaan. Siksi on helppoa löytää riittävän älykkäitä johtajia. Luovuus jakautuu ton neliöjuurikaavan mukaan. Sen vuoksi on vaikea löytää luovia johtajia.

Meillä on jo olemassa hyvin tehokas seulonta-mekanismi kokonaissuorituskyvyltään eliittien yksilöiden kaivamiseen, eli meritokratiaan perustuva yhteiskunta.

Ei toimi hierarkisilla aloilla joissa linjaorganisaatio on organisoitumisen perustapa.

Luovat eivät onnistu hierarkioiden alatasoilla. Tämä estää nousun ylemmille tasoille linjaorganisaatioiden kautta.

Selvästi meritoituneiden luovien henkilöiden näkökulmasta tilanne on usein se, että he ovat jo saavuttaneet sellaisen riippumattomuuden tason, että jollain kankealla, hierarkisella ja byrokraattisella organisaatiolla ei ole tarjottavana mitään sellaista mikä toimisi vetovoimatekijänä. Tai jos on, niin työntävät voimat ovat kuitenkin monikymmenkertaisesti suurempia. Ja organisaatiokulttuureiden sekä niissä olevien avainyksilöiden suhtautuminen luovaan työskentelyyn on niin monessa tapauksessa niin epärealistista ja vihamielistä, että ei kannata edes harkita minkäänlaista jatkuvaan vuorovaikutukseen perustuvaa yhteistyö tai etenkään palkkatyösuhdetta.

Ainoat, jotka voisivat olla tuollaisten organisaatioiden saatavilla, ovat joko ajankulukseen leikitteleviä miljonäärejä tai niitä, joilla ei ole (vielä) tapahtunut meritoitumista.

Jos luovasta ja älykkäästä ihmisestä ei ole menestymään nykyisessä yhteiskunnassa, niin jotain puutteita hänessä on pakko olla.

Täydellisiä, vailla puutteita olevia ihmisiä ei ole olemassakaan.

Luovuus on sosiaalisesti eristävä tekijä. Luovuus on toimintastrategiana korkean riskin ja korkean tuottavuuden strategia. Riskeillä on tapana realisoitua.

Käännän kommenttisi toisinpäin: Jos 99.9% ihmisistä epäonnistuu täydellisesti yrityksissä saada aikaan jotain konseptuaalisessa mielessä uutta ja samaan aikaan toimivaa, niin joitain puutteita heissä täytyy olla. Yksi todennäköisimmistä on tietenkin täydellinen kyvyttömyys kommunikoida tuloksellisella tavalla luovasta työstä tai organisoida sellaista niin että siitä syntyisikin jotain joka olisi sekä luovaa että itse tuotettua.
 
Viimeksi muokattu:
Kauan sitten pomo sai idean, että teemmekin työtä scrum-tiimeissä. Kolmen viikon välein valitaan tehtävät mitä tehdään ja tiimi on niistä vastuussa.

Kerran sattui hauskasti, että kaikki työt olivat sellaisia mitä minä olin tehnyt aiemmin ja muilla ei ollut hajuakaan mitä pitäisi tehdä. Hommat jaettiin tasaisesti koko tiimille.
Ei tullut mitään kolmessa viikossa vaikka todellisuudessa työt olivat muutaman päivän homma.
 
Omat kokemukseni tiimeistä on ettei ole semmoista asiaa jota tiimeissä ei voitaisi pilata/huonontaa...

Ykskiven Alpertti totesi joskus aikoinaan, että ongelmaa ei voida ratkaista samalla ajattelun tasolla, jolla se on tuotettu.

Jos asian ilmaisisi oikein kohteliaasti ja armollisesti, niin voisi todeta, että tiimityöskentelyssä on usein kyse juuri siitä, että kun yrityksen tai organisaation johto, hallinto, esimieskunta tms. on tuottanut ongelmia sillä että heidän ajattelunsa on jollain tietyllä tasolla (jota he itse pitävät korkeana), niin sen jälkeen näitä ongelmia koitetaan ratkaista kollektiivisesti, tiimityön muodossa. Ja tiimin toiminta alkaa tietenkin siitä, että tiimin ajattelun taso standardoidaan juuri sille mataluudelle jolla ne ongelmat on alunperinkin tuotettu.

Ja - naurakaa tai älkää - nämä ihmiset tuppaavat itse pitämään tätä toimintatapaa sekä älykkäänä että tehokkaana.
 
Ykskiven Alpertti totesi joskus aikoinaan, että ongelmaa ei voida ratkaista samalla ajattelun tasolla, jolla se on tuotettu.

Jos asian ilmaisisi oikein kohteliaasti ja armollisesti, niin voisi todeta, että tiimityöskentelyssä on usein kyse juuri siitä, että kun yrityksen tai organisaation johto, hallinto, esimieskunta tms. on tuottanut ongelmia sillä että heidän ajattelunsa on jollain tietyllä tasolla (jota he itse pitävät korkeana), niin sen jälkeen näitä ongelmia koitetaan ratkaista kollektiivisesti, tiimityön muodossa. Ja tiimin toiminta alkaa tietenkin siitä, että tiimin ajattelun taso standardoidaan juuri sille mataluudelle jolla ne ongelmat on alunperinkin tuotettu.

Ja - naurakaa tai älkää - nämä ihmiset tuppaavat itse pitämään tätä toimintatapaa sekä älykkäänä että tehokkaana.

Tuossa ei varsinaisesti ole kyse älynlahjoista, koska tätä prosessia noudattavat melko oppineet jantterit joten oikea kysymys ei ole kyvystä ratkaista jokin ongelma vaan itse prosessista mikä tuottaa näitä ongelmia. Syy miksi yritykset (ja jopa valtiot) ovat olemassa ei ole ratkaista jokin ongelma mahdollisimman tehokkaasti vaan näiden tarkoitus on luoda taloudellista hyötyä muodossa tai toisessa heidän osakkeenomistajilleen. Täten, tarvitaan ainoastaan hetkellisesti, yrityksen alkuaskelilla jokin ongelma minkä ratkaisesta hyötyy jonkin sortin asiakaskunta ja joka on vieläpä valmis maksamaan tämän ongelman ratkaisusta. Mitä monimutkaisemmasta ongelmasta on kyse niin sitä monimutkaisempi organisaatio tämän ongelman ratkaisua varten pitää kehittää jolloin tähän voidaan tutustuttaa tiimi-käsite. Syy-seuraus kaavaa noudattaen, tiimin tarkoitus ei ole ratkaista tiettyä ongelmaa vaan luoda taloudellista hyötyä osakkeenomistajille.

Samma på finska, ongelman ratkaisuun tarvittavalla älykkyydellä ei ole välttämättä mitään tarvetta tiimin olemassaolon kannalta. Samaan hengenvetoon voidaan tosin todeta, että yliopistojen tuotantotalouden lafkoilla opetetaan Gordon Gekko-maista nollasummapeliä juuri tätä dilemmaa silmällä pitäen eli yritystoimintaan suuntautuneita koulutetaan operoimaan yritysmaailmassa maksimoimaan yritystoiminnasta saatava hyöty eikä että ongelman ratkaisussa optimoitaisiin siitä saatava hyöty ilman että laiminlyötäisiin yrityksen velvollisuuksia hoitaa ongelman ratkaisusta aiheutuneita sivuvaikutuksia.
 
Talteen otettuna, Times New Roman -fontille kokoon 12 muutettuna omat tämän ketjun kirjoitukset:
- 97 sivua
- 15 889 sanaa

Itse katson, että teoskynnys ylittyy sekä yksittäisten puheenvuorojen että niistä syntyvän laajemman kokonaisuuden suhteen.
 
Back
Top