Yleistä keskustelua Ylestä

Tynkkynen on jo olevinaan ohjelmasisältöihin puuttumassa. Itse tekee sen, mistä ehti Orpoa puolestaan turhaan syyttää.
Ylestä ei edes päätetä siellä vaan eduskunnassa.

Tynkkysen ulostulot ovat virkistävä tuulahdus siihen kaikkeen Woke-löyhkään mitä YLE -lähettää meidän veronmaksajiemme rahoilla.
Woke-scheisse pitäisi kokonaan siivota YLE:stä pois.
Eikä Ylen tehtävä ole kilpailla viihteen tekemisessä.

Kansanedustaja Tynkkynen nimenomaan on vaalipiirinsä ylivoimainen äänikuningas 17 000 äänellään.
Tynkkynen on positiivisessa mielessä oikea populisti.

Kiitos Sebu! Kill woke!

P.S.

Sitten oma lukunsa Svenska Yle. Se saa aivan suhteetonta rahoitusta.

”Satojen miljoonien eurojen rahoitus on niin antelias, että sillä voi tuottaa melkeinpä mitä mieleen juolahtaa, vaikka reality-ohjelmia deittailusta tai Pillupäiväkirjoja. Viimeksi mainittu on ohjelmakokonaisuus, jonka aiheena on naisen karvattomuus, vulvodynia, penetraatiokeskeinen seksi ja muunsukupuolisuus.

Pulska tuotantoyksikkö ruotsinkielisille sisällöille

Ylen rahankäytöstä, esimerkiksi ostoista ja toimittajien palkoista, on vaikea saada tarkempaa tietoa, koska yhtiö ei suostu yksilöidysti avaamaan asiaa juuri lainkaan. Se kuitenkin tiedetään, että pelkästään ruotsinkielisiä sisältöjä tuottavan yksikön eli Svenska Ylen osuuskuluista on noin kahdeksan prosenttia.”
 
Viimeksi muokattu:

Yle on Eduskunnan tonttia. Jos poliitikko x ei tykkää Ylen sisällöistä, hän on tähänkin asti voinut vaikuttaa asiaan joko budjetin tai Ylen hallintoneuvoston kautta.

Hallitusneuvotteluja käyvän poliitikon - olkoon millainen ääniharava tahansa - Twitterkyselyt siitä mitä Ylen sisältöjä pitäisi lopettaa ei anna kovin fiksua kuvaa ko. poliitikosta. Koska sellainen asia ei nyt vain kuulu hallitusneuvotteluihin eikä edes hallituksen toimintaan.
 
Mielenkiintoisesti keskustelua käydään. Tyypillinen kommentti on että ”eivät politiikot päätä sisällöstä”.
Tämä kommentti tulee niiltä ryhmiltä ja poliitikoilta joilla on jo omat toimittajaläänityksensä YLE:ssä.
Heidän kannaltaan tietenkin tämä ”status que” on edullinen. Pidetään vaan persutoimittajat ulkona Ylestä ja omat sisällä julistamassa ”totuutta” ja wokea.

Anna-Maja Henrikson väittää että politiikot eivät sisällöstä päätä tarkoittaa se käyntännössä sitä että ei ainakaan Svenska Ylestä leikata yhtään.
Politiikot ovat taitavia verhoamaan tarkoitusperiään.

YLE kuulu valtiontalouteen ja hallituspuolueiden enemmistöllä ja mahdollisesti opposition tuella päätetään että YLE:n rahoitusta pienennetään 144 miljoonalla.
Se käytännöstä tarkoitaa että YLEn on leikattava sisällön tuottamisesta.
Tämä sitten tahallaan sekoitetaan sisällöstä päättämiseen.

Arvatkaa vaan sitten mistä sisällöstä tullaan leikkaamaan?
 
Ilmeisesti Tynkkynen ei halua, että Ylen rahoitusta leikataan, koska hänen ulostulonsa tekevät sen vaikeammaksi ja vievät keskustelua aivan väärään suuntaan. Pillupäiväkirjat erinomainen esimerkki, jos tarpeeksi kaukaa katsoo niin sen kaltainen puoli-ilmaiseksi ja kotikutoisesti tehty nuorilta-nuorille seksuaalivalistus on Ylen ydintä. Paikallisohjelmisto, paikallisuutiset, aivan helmeä jota markkinatalous ei pystyisi Suomen kokoisessa pikkumaassa tekemään.

NHL ja kalliit ulkomaalaiset TV--tuotannot jotka ovat taas maksukanavien leipälajeja, ne sieltä pitäisi leikata pois. Samoin turhat byrokratiat ja tolkuttoman kalliit pikku- ja isommat pomot. Mutta keskustellaan vaan "väärästä" sisällöstä, vai mitä Sebu, sillähän se säästö saadaan.
 
Minkä takia sitten Sebu on Oulussa ilmestyvän Suomenmaan hampaissa?
Kai se hemmetti vituttaa kun Sebu on vienyt Kepun mahtipiirissä ääneet. Voiko enää tulla suurempaa nöyryytystä? ”Voiko vitutukseen kuolla”?
Taakaan sen että Sebun tekemisistä on vähän väliä juttua Suomenmaassa.
 
Ilmeisesti Tynkkynen ei halua, että Ylen rahoitusta leikataan, koska hänen ulostulonsa tekevät sen vaikeammaksi ja vievät keskustelua aivan väärään suuntaan. Pillupäiväkirjat erinomainen esimerkki, jos tarpeeksi kaukaa katsoo niin sen kaltainen puoli-ilmaiseksi ja kotikutoisesti tehty nuorilta-nuorille seksuaalivalistus on Ylen ydintä. Paikallisohjelmisto, paikallisuutiset, aivan helmeä jota markkinatalous ei pystyisi Suomen kokoisessa pikkumaassa tekemään.

NHL ja kalliit ulkomaalaiset TV--tuotannot jotka ovat taas maksukanavien leipälajeja, ne sieltä pitäisi leikata pois. Samoin turhat byrokratiat ja tolkuttoman kalliit pikku- ja isommat pomot. Mutta keskustellaan vaan "väärästä" sisällöstä, vai mitä Sebu, sillähän se säästö saadaan.
Miten Sebun ulostulot ja Pillupäiväkirjat liittyvät toisiinsa?
 
En ole lukenut, laiskuuksisani, tätä koko viestiketjua - Mutta pitääkö se paikkansa että vaalien alla, YLE laittoi Areenaan hullunlailla dokumentteja Hitleristä ja kaikesta kauheista ääri-oikeisto jutuista, niin ettei paremmasta väliä?

Muutama kaveri väitti näin tapahtuneen.
Yrittivät Perussuomalaisista levittää kuvaa äärioikeisto puolueesta jne...
 
No ainakin ns. "asiantuntijoina" käyttävät järkiään Oula Silvennoista ja Emilia Palosta, joista jälkimmäinen on umpikommunisti ja edellinen haisee vahvasti sille. Esimerkiksi Markku Jokisipilän näkee harvoin Ylen poliittisena kommentaattorina. Ja koskaan Yle(kään) ei kerro em. kahden henkilön poliittista sidonnaisuutta.
 
Minä en tyydy mihinkään muuhun ratkaisuun, kuin tuon koko paskalaitoksen kiinni laittamiseen. Kenenkään ei pitäisi pakolla maksaa senttiäkään tuosta vihervasuri propagandasta.

Suojatyöpaikka käsienheiluttelijoiden taistolaisnavetassa.
 
Kun jotain A-studioita tai muita Ylen politiikan ohjelmia seuraa, ainakin toimittajat ovat järjestään oikeistolaisia. Jos nuokin kiellettäisiin, niin mitäpä tilalle? Joku goebbels tai lavrov julistamaan yhtä ainoaa totuutta?
 
Kun jotain A-studioita tai muita Ylen politiikan ohjelmia seuraa, ainakin toimittajat ovat järjestään oikeistolaisia.
0kPKGPD.gif
 
Kun jotain A-studioita tai muita Ylen politiikan ohjelmia seuraa, ainakin toimittajat ovat järjestään oikeistolaisia. Jos nuokin kiellettäisiin, niin mitäpä tilalle? Joku goebbels tai lavrov julistamaan yhtä ainoaa totuutta?
Häh? Toimittajat Ylellä oikeistolaisia? Seuraanko oikeasti eri Yleä. En kyllä tiedä yhtään perinteiseksi oikeistolaiseksi (=kansallinen konservatiivi) itsensä tunnustavaa Ylen toimittajaa, mutta vassareiksi tunnustautuneita kyllä, Hannu Reimestä alkaen. Petri Sarvamaatakaan en mitenkään oikeistolaisia voi pitää.
 
Kyllä seuraat. Hannu Reime lienee ollut eläkkeellä jo vuosikaudet, ja sarvamaa on kokoomuksen edustajana eu-byrokratuurissa. Äänesti muuten taannoin aselakien kiristämisen puolesta, vaikka täällä sanoi tekevänsä päinvastoin.
 
Tynkkysen ulostulot ovat virkistävä tuulahdus siihen kaikkeen Woke-löyhkään mitä YLE -lähettää meidän veronmaksajiemme rahoilla.
Woke-scheisse pitäisi kokonaan siivota YLE:stä pois.
Eikä Ylen tehtävä ole kilpailla viihteen tekemisessä.

Kansanedustaja Tynkkynen nimenomaan on vaalipiirinsä ylivoimainen äänikuningas 17 000 äänellään.
Tynkkynen on positiivisessa mielessä oikea populisti.

Kiitos Sebu! Kill woke!

P.S.

Sitten oma lukunsa Svenska Yle. Se saa aivan suhteetonta rahoitusta.

”Satojen miljoonien eurojen rahoitus on niin antelias, että sillä voi tuottaa melkeinpä mitä mieleen juolahtaa, vaikka reality-ohjelmia deittailusta tai Pillupäiväkirjoja. Viimeksi mainittu on ohjelmakokonaisuus, jonka aiheena on naisen karvattomuus, vulvodynia, penetraatiokeskeinen seksi ja muunsukupuolisuus.

Pulska tuotantoyksikkö ruotsinkielisille sisällöille

Ylen rahankäytöstä, esimerkiksi ostoista ja toimittajien palkoista, on vaikea saada tarkempaa tietoa, koska yhtiö ei suostu yksilöidysti avaamaan asiaa juuri lainkaan. Se kuitenkin tiedetään, että pelkästään ruotsinkielisiä sisältöjä tuottavan yksikön eli Svenska Ylen osuuskuluista on noin kahdeksan prosenttia.”

Itse muistan Sebastian Tynkkysen siltä ajalta kun hän vielä teki alaikäisille fetissipornoa.
 
Liitteet

  • received_214538504644054.jpeg
    received_214538504644054.jpeg
    33.7 KB · Luettu: 16
Back
Top