Yleistä keskustelua Ylestä

Bushmaster

Greatest Leader
En millään kyennyt löytämää tälle sopivaa säiettä joten avasin uuden....?



http://blogit.iltalehti.fi/kalle-isokallio/2015/11/23/ylen-opetusvideot/

Ylen opetusvideot
23mar2015
Kirjoittanut Kalle Isokallio | 20 Kommenttia


Silloin tällöin pulpahtaa pinnalle keskustelu Ylen tehtävistä. Voin todeta, että yhdestä julkisen palvelun tehtävästä Yle selviytyy kiitettävin arvosanoin. Se tuottaa päivittäin korkeakoulujen opetuksen tueksi esimerkkimateriaalia siitä, mitä laatujournalismi ei ole.

Erkki Raatikainen totesi aikoinaan, että jos toimittaja haastattelee toimittajaa se on kuin hakisi siskoaan illan viimeiseen valssiin. Silti Ylen uutisten vakiotavaraa ovat omien toimittajien haastattelut. Syy ei voi olla muu kuin se, ettei toimittaja osaa tehdä juttujaan itsenäisesti.

Asian koomisuus paljastuu Ylen ulkomaankirjeenvaihtajien kohdalla. Toimittaja menee seisomaan kuvaajan kanssa asemapaikkaansa edustavan maamerkin eteen ja jää odottamaan nappi korvassa kysymyksiä. Kuka tahansa paikalla oleva turisti pystyisi samaan. Painetuissa lehdissä kalliilla rahalla ulkomaille lähetetty toimittaja tekee juttunsa itse ja lähettää valmiit lehteen.

Se selittää sen, etteivät lehdet palkkaa toimittajia Ylestä, mutta Yle yrittää jatkuvasti palkata toimittajia lehdistä. Toinen selitys voi olla siinä, että se maamerkin edessä kysymyksiä odottava nappikorvainen toimittaja saa palkkansa verovaroista.

Viime aikoina Yle on ryhtynyt myös mainostamaan, vaikka se ei taida olla sallittua. Pari kertaa viikossa uutislähetyksissä kerrotaan viiden minuutin ”uutisena”, että joku artisti on tehnyt uuden levyn tai on järjestämässä kiertuetta. Millään journalistisella mittarilla kyseessä ei ole uutinen. Kun painetulta sanalta on kielletty tekstimainonta, miten ihmeessä se voi olla sallittua Ylelle?

Laatujournalismi ei myöskään ole sitä, että toimittaja tarjoaa haastateltavalle oman mielipiteensä kysymyksen muodossa. Kuitenkin harva se ilta Ylen toimittajat kysyvät haastateltavalta: Eikö voikin olla mahdollista että…? ja lataa jatkoksi oman mielipiteensä. Jos vastaaja toimii ammatissa, jota hoidetaan virkavastuulla, hän ei voi vastata kuin että kaikki voi olla mahdollista. Sen jälkeen Yle toitottaa koko päivän, että asia on niin. Uudelleenlähetyksissä leikataan pois toimittajan johdatteleva kysymys. Kyseessä ei ole tiedonvälitys, vaan propaganda.

Myöskään asiantuntijalausuntoina ei pidä tarjota sellaisen henkilön haastattelua, joka on asianosainen. Toimittajan velvollisuutena on kertoa sidokset, jos niitä on. Niin tapahtuu Ylessä vain, jos haastateltava on eri mieltä toimittajan kanssa.

Jotta Ylen uutis- ja ajankohtaisohjelmien journalismi saataisiin tasolle, jolla se oli vielä kymmenkunta vuotta sitten, Ylen hallitukseen pitää saada journalistista osaamista. Liikkeenjohdollista osaamista siellä ei tarvita, eihän Yle ole yritys. Se on verovaroin toimiva virasto.

Sekään ei haittaisi, että Ylen ylin johto lukisi Journalistin ohjeet ja valvoisi, että niitä ryhdytään kunnioittamaan myös uutis- ja ajankohtaistoimituksissa.
 
Ja taas Yle...

Vuoden paras vitsi: Ylen tutkimus: Suomalaisten luottamus tiedotusvälineisiin on vahvistunut – etenkin HS:n luotettavuus koheni

Yle siis on tutkituttanut. Mutta kuka tutki, mitä tutki, milloin tutki, miten tutki ja mitkä olivat kysymykset.

Se kerrotiin, että asiaa kysyttiin 1024 ihmiseltä. Ylessä on työntekijöitä n. 3000 henkilöä, joten vain yksi kolmannes heistä pääsi vastaamaan, jos he olivat kohderyhmänä.

Yleen tiedotusvälineenä luotti kyselyn mukaan 92 % ja Hesariin n.70 %. Prosentit muistuttavat jo Neuvostoliiton vaaleja, joissa äänestysprosentti oli aina 100%, joskus jopa 101 %.

Nyt pitäisi tutkia, kuinka moni suomalainen luottaa tähän Ylen kyselyyn?
 
90% suomalaisista luottaa YLE:en? Tarkoittaako se siis sitä että mitään tervettä kritiikkiä lukevia on alle 10% ? Ihmiset on opetettu "pikaruokakulttuuriin" myös yhteiskunta- ja maailmankäsityksen muodostamisessa. Se on sama kuin jos 90% Suomen ruuasta tarjoiltaisiin Hesestä tai Mäkkäristä.

YLE:n uutisointi on aivan kuin pikaruuan "tyhjät kalorit". Minusta se on äärimmäisen huolestuttavaa....
 
Ja taas Yle...

Vuoden paras vitsi: Ylen tutkimus: Suomalaisten luottamus tiedotusvälineisiin on vahvistunut – etenkin HS:n luotettavuus koheni

Yle siis on tutkituttanut. Mutta kuka tutki, mitä tutki, milloin tutki, miten tutki ja mitkä olivat kysymykset.

Se kerrotiin, että asiaa kysyttiin 1024 ihmiseltä. Ylessä on työntekijöitä n. 3000 henkilöä, joten vain yksi kolmannes heistä pääsi vastaamaan, jos he olivat kohderyhmänä.

Yleen tiedotusvälineenä luotti kyselyn mukaan 92 % ja Hesariin n.70 %. Prosentit muistuttavat jo Neuvostoliiton vaaleja, joissa äänestysprosentti oli aina 100%, joskus jopa 101 %.

Nyt pitäisi tutkia, kuinka moni suomalainen luottaa tähän Ylen kyselyyn?

Ehkä on oireellista, että kyseinen bloggari ei osaa lukea mediaa?:rolleyes:

http://yle.fi/uutiset/luottamus_ylen_uutisiin_ennatyskorkealla/8473679

Taloustutkimus kysyi vähän yli tuhannelta suomalaiselta muun muassa, kuinka luotettavina he pitävät eri tiedotusvälineitä.

Taloustutkimus on toteuttanut Uutisarvostukset-tutkimuksen vuosittain Yleisradion toimeksiannosta. Tutkimuksessa haastateltiin yhteensä 1 024 henkilöä.
 
Taas esimerkki medioiden "luotettavuudesta";

Kaleva kertoi viimeisimmän raiskaus-tapauksen taustaisuuden suoraan.

Iltalehti kertoo niin epäsuorasti melkein suoraan kuin voi kertomatta kuitenkaan suoraan. Lukijan pääteltävä asia itse auliisti jätetyistä johtolangoista "nuorukainen" ja "tulkkiapu".

YLE jo perinteiseksi muodostuneeseen avoimeen tyyliin siivoaa kaiken taustaisuus-tiedon visusti pois.

Vähän yllättäen pisimmän korren veti Ilta-Sanomat, toimittaja kertoo taustaisuuden ja senkin mitä moni heti jo epäili (kilometrin päässä tapahtumapaikasta on tuore vastaanottokeskus "alle 18-vuotiaille miehille").
 
Mikä YLE:ssä sitten on niin epäluotettavaa? Itse kyllä luotan. Toki median lukutaitoa pitää löytyä, se on enemmänkin yleissivistystä.
 
Taas esimerkki medioiden "luotettavuudesta";

Kaleva kertoi viimeisimmän raiskaus-tapauksen taustaisuuden suoraan.

Iltalehti kertoo niin epäsuorasti melkein suoraan kuin voi kertomatta kuitenkaan suoraan. Lukijan pääteltävä asia itse auliisti jätetyistä johtolangoista "nuorukainen" ja "tulkkiapu".

YLE jo perinteiseksi muodostuneeseen avoimeen tyyliin siivoaa kaiken taustaisuus-tiedon visusti pois.

Vähän yllättäen pisimmän korren veti Ilta-Sanomat, toimittaja kertoo taustaisuuden ja senkin mitä moni heti jo epäili (kilometrin päässä tapahtumapaikasta on tuore vastaanottokeskus "alle 18-vuotiaille miehille").

Kieltämättä, hyvä kysymys, miksi Yle kertoi ulkomaalaistaustaisista, mutta ei maininnut keskusta, vaan puhui vain "asunnosta".
 
Mikä YLE:ssä sitten on niin epäluotettavaa? Itse kyllä luotan. Toki median lukutaitoa pitää löytyä, se on enemmänkin yleissivistystä.

Ei koske pelkästää yleä mutta topikissa on yle esillä.... joka ei uutisoi vaan "toimittelee" ja tuo "toimiteltua informaatiota" kansalaisten tietoisuuteen miten asioista pitäisi ajatella ja niin suhtautua.....

Yle ei raportoi eikä tuo esiin saman kaltaisesti eikä yhtä vapaasti tapahtumia ja niiden taustoja, tekijöitä ja heidä taustojaan ja kaikkea mitä siihen liittyy ect ect...kuin esim mediat Rranskassa, USA:ssa, Britanniassa ect faktoja vaan toimittaa tietyn kaavan mukaan ja tiettyyn suuntaan kansalaisten mielipiteitä ohjaavaa informaatiota, joiden kustannukset maksetaan kansalaisten verovaroin...?.... Miksi tällaista toimintaa kutsutaan..miksi tätä kuuluisi kutsua...? "riippumaton media?"

Haluaisitko itse "pureskella ruokasi" vai kelpaako sinulle valmiiksi "pureskeltu mössö" syötäväksi ilman ravitsevaa sisältöä?
 
Viimeksi muokattu:
Monet muutkin ovat Ylen toiminnan huomanneet...

Yle luotettavin *huutonaurua*

24.11.2015 10:42 Janne Hilden
http://hildegaard.puheenvuoro.uusisuomi.fi/207114-yle-luotettavin-huutonaurua

Juuri julkaistiin tutkimus. jonka mukaan Ylen uutisia kohtaan löytyy eniten luottamusta ihmisillä. Uutisarvostus 2015 -tutkimuksen perusteella Yle on selvästi Suomen luotetuin uutislähde. Peräti 92 % haastatelluista pitää Ylen uutisia luotettavina.

Kovin hyväuskoisia tutkimuksessa haastatellut ovat Suomen mediakentästä, ja Ylen asemasta tiedonvälityksen jaloimpana airueena. Eilen on raiskattu Kempeleellä 14-vuotias tyttö ulkomaalaisten miesten toimesta. Suurin kummastus uutisoinnissa herää huomiosta, että Yle ei uutisessaan mitenkään tuo ilmi tekijöiden ulkomaalaistaustaa:

"Poliisi ottanut kiinni kaksi nuorta miestä"


Kun taas muissa medioissa ei häpeillä tuoda esiin raiskauksen todellista taustaa (mm. Savon Sanomat):

"Poliisi otti kiinni kaksi ulkomaalaista poikaa"


Oksettavaa toimintaa ja asioiden peittelyä verovaroin julkista palvelua tuottavalta puulaakilta.
 
Taloustutkimus on toteuttanut Uutisarvostukset-tutkimuksen vuosittain Yleisradion toimeksiannosta. Tutkimuksessa haastateltiin yhteensä 1 024 henkilöä.
Mielipidetutkimuksen tulokset on hyvinpitkälle riippuvaisia kysymyksenasettelusta ja sen valitsee kyselyn tilaaja jolloin voidaan rajata jo etukäteen osa mahdollisista kielteisistä tai kiistanalaisista vastauksista pois kyselystä.
YLE joutuu todistelemaan toimintansa oikeutusta kaupallisia toimioita vastaan jolloin tuota "luottamusta" onkin pakko korostaa ja verovaroin toimiva tarvitsee myös oikeutuksen saada "verottaa" kansaa.
 
"Poliisi ottanut kiinni kaksi nuorta miestä"


Kun taas muissa medioissa ei häpeillä tuoda esiin raiskauksen todellista taustaa (mm. Savon Sanomat):

"Poliisi otti kiinni kaksi ulkomaalaista poikaa"
Olisikohan tämän uutisoinnin taustalla Sisäministeriön masinoima "valtava myrsky"

http://yle.fi/uutiset/sisaministeri...tintagurut_ideoimaan_valtavaa_myrskya/8420824
Sisäministeriö kutsui alkusyksystä viestintäyhtiöitä kehittelemään ministeriön johdolla juttusarjoja ja kampanjoita turvapaikanhakijoista. Viestintäjohtaja Mika Mäkisen mukaan tapahtumassa oli kyse "puolituttujen kyhäyksestä". Lopputuloksena syntyi ainakin "vihapuhevideoita", muista tuotoksista Mäkinen ei kerro. Kansliapäällikkö Päivi Nergin mukaan operaation taustalla oli pelko.

 
Minua kiinnostaa tässä medioiden arvioinnissa se, että millä tavoin esim. Yle noudattaa jotain "yleiseurooppalaista" tapaa uutisoida? Onko joku hiljalleen kehitetty/kehittynyt sapluuna, mihin kukin uutinen sovitetaan? Jos on, niin silloin tämä on vain osoitus tietystä kehityksestä kohti jotain. Jos taas Yle on jotenkin uniikki julkaisutavoissaan per Eurooppa, niin silloin on aihetta suoranaiseen huoleen. Mutta en usko olevan, veikkaan wahvasti, että Yle tuuttaa hyvinkin "yleiseurooppalaisella" tavalla ja tasolla nuottinsa yleisön akkiloitavaksi.

Kannattaa huomata, että päätoimittajat linjaavat Talojen käytännöt, siis viime kädessä. Ja tuolloin aina omistajillakin on sanansa sanottavana, koska he valitsevat päätoimittajan.
 
Onkohan YLEn päätoimittajan valinta jotenkin poliittinen prosessi? Mietin vain, että mitä vähemmän poliitikoilla on siihen vaikutusvaltaa, sen parempi journalismin kannalta.
 
Ylipäätään kysyä sopii kuuluuko YLE`n tehtäviin jonkun järjestön sanoman levittäminen, vaikka eläinrääkkäys onkin rikos, mutta samoin on salakuvaus ja salakatselu.
Toisaalta näiden eläinsuojakuvaus keissien myötä eläinten kasvattajien oikeuksia on vahvasti rajoitettu kun tuotantotiloissa tapahtuvasta salakuvauksesta tai tuotantotiloihin tunkeutumisesta ei enään rangaista.
Kuten sanoin eläinrääkkäys on rikos, mutta miten YLE`n verovaroilla tuotettuun ohjelmiin sopii ylipäätään julkaista salakuvauksen tuloksia joilla on selkeä poliittinen tarkoitus
Tässä yksi näkemys asiasta.
http://www.maaseutumedia.fi/ohjeet-luvattomien-vierailijoiden-varalle/
 
Hallitus tarkastelee Ylen tehtäviä ja rahoitusta. Toivon, että tullaan siihen tulokseen ettei Ylen toimintaa tarvitse jatkaa nykyisessä laajuudessa..
 
Back
Top