Ylipäällikkö on puhunut

Tacitus

Luutnantti
BAN
– "Sen jälkeen kun Yhdysvaltojen kongressi on asiasta puhunut, voi olla että on koviakin paineita siihen suuntaan. Nyt varmasti tässä – epäilemättä yhteisymmärryksessä Yhdysvaltojen kanssa – yritetään kaikki mahdolliset keinot tehdä EU:nkin puitteissa, jotta ei tarvittaisi minkäänlaista aseellista apua. Se tarkoittaisi sanoa, että saadaan rauhatila."

– "On tietysti ihan ymmärrettävää, että Ukraina kovasti haluaa ja tarvitsee apua. Mutta tietysti se on tilanteen kehittymistä myös sotaisempaan suuntaan. Vaarana on, että venäläiset siihen jollain tavalla sitten vastaavat."

Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö 6.2.2015
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/77523-presidentti-niinisto-ukrainan-aseavusta-vaarana

Hienoa kun meillä on ylipäällikkönä tuollainen suorasanainen, kiertelemätön, suuri valtiomies. Jokainen kyllä heti ymmärtää Saulin selkeästä ja ytimekkäästä artikuloinnista, että mikä Suomen kanta on tässä asiassa.
 
Palstan luonnekin huomioon ottaen täytyy todeta, että ei meillä jerkku riitä kovempaan pullisteluun kuin amerikkalaisilla. Sitä ei välttämättä pitäisi ääneen yrittää selvittää, koska juuri tuolta se kuulostaa.

Lyhyt lausunto: "Suomi pysyy EU:n linjalla Ukrainan kysymyksessä" riittäisi.
 
Cat larvae?

meggi1_170112SAL_uu.jpg
 
– "Sen jälkeen kun Yhdysvaltojen kongressi on asiasta puhunut, voi olla että on koviakin paineita siihen suuntaan. Nyt varmasti tässä – epäilemättä yhteisymmärryksessä Yhdysvaltojen kanssa – yritetään kaikki mahdolliset keinot tehdä EU:nkin puitteissa, jotta ei tarvittaisi minkäänlaista aseellista apua. Se tarkoittaisi sanoa, että saadaan rauhatila."

– "On tietysti ihan ymmärrettävää, että Ukraina kovasti haluaa ja tarvitsee apua. Mutta tietysti se on tilanteen kehittymistä myös sotaisempaan suuntaan. Vaarana on, että venäläiset siihen jollain tavalla sitten vastaavat."

Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö 6.2.2015
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/77523-presidentti-niinisto-ukrainan-aseavusta-vaarana

Hienoa kun meillä on ylipäällikkönä tuollainen suorasanainen, kiertelemätön, suuri valtiomies. Jokainen kyllä heti ymmärtää Saulin selkeästä ja ytimekkäästä artikuloinnista, että mikä Suomen kanta on tässä asiassa.

Mikä olisi ollut Halosen kommentti asiaan?

"On tietysti ihan ymmärrettävää, että Venäjä kovasti haluaa ja tarvitsee apua. Mutta tietysti se on tilanteen kehittymistä myös sotaisempaan suuntaan. Vaarana on, että Amerikkalaiset siihen jollain tavalla sitten vastaavat.":D
 
Vongalle ja Rajajääkärille tiedoksi, että Suomen lainsäädännön mukaan presidentti voi istua vain kaksi toimikautta, joten ihan turhaan haikailette Halosen perään.

Minusta tuo Salen harrastama retoriikka vastaa lähinnä Mauno Koiviston harrastamaa. Hänkin harrasti pitkiä, kautta rantain kierteleviä, lauseita. Ja hänenkin tiedetään olleen hyvin varovainen ulkopolitiikassaan. Otetaan nyt esimerkkinä vaikka Viron itsenäistyminen, josta Koivisto ei kyllä sanonut ainakaan mitään positiivista.

Siksi sanoisin, että Niinistön ulkopoliittinen linja on edeltäjiinsä verrattuna kaikista lähimpänä Koivistoa. Itse toivoisin presidentiltä selviä kannanottoja, mikäli hän pyrkii johtamaan - kuten Sale yrittää nyt tehdä - Suomen ulkopolitiikkaa. Mutta kun ei Salen suusta tule suoriinkaan kysymyksiin suoria vastauksia ja Suomen ulkopoliittista kantaa valaisevia linjanvetoja. Niinistön kommentit on sen sijaan tuollaisia ylipitkiä pohdintoja. Meillä on Suomi täynnä erilaisia ulko- ja turvallisuuspolitiikan asia tuntijoita. Antaa heidän hoitaa pohdinnat ja analyysit. Ulkopolitiikan johtajan ei tulisi pohtia vaan tehdä kannanottoja.

Siksi Niinistö onkin pohjimmiltaan ylivarovainen mitäänsanomattomuus.
 
Vongalle ja Rajajääkärille tiedoksi, että Suomen lainsäädännön mukaan presidentti voi istua vain kaksi toimikautta, joten ihan turhaan haikailette Halosen perään.
.

Jospa Halonen tunkisi ulkoasiainvaliokunnan pomoksi nyt kuitenkin? Joku homma? :)

Osut kyllä oikeaan Koiviston ja Niinistön mutinoissa. Koiviston filosofeerauksessa ei pysynyt kukaan perässä, niin paljon se heilahteli. Mutta sopi siihen saumaan hyvin, kuten Niinistö tähän.

Kuka olisi sinusta nyt hyvä? Saa olla musta hevonenkin, ei tarvitse olla puolueiden puheenjohtaja.
 
Vongalle ja Rajajääkärille tiedoksi, että Suomen lainsäädännön mukaan presidentti voi istua vain kaksi toimikautta, joten ihan turhaan haikailette Halosen perään.

Minusta tuo Salen harrastama retoriikka vastaa lähinnä Mauno Koiviston harrastamaa. Hänkin harrasti pitkiä, kautta rantain kierteleviä, lauseita. Ja hänenkin tiedetään olleen hyvin varovainen ulkopolitiikassaan. Otetaan nyt esimerkkinä vaikka Viron itsenäistyminen, josta Koivisto ei kyllä sanonut ainakaan mitään positiivista.

Siksi sanoisin, että Niinistön ulkopoliittinen linja on edeltäjiinsä verrattuna kaikista lähimpänä Koivistoa. Itse toivoisin presidentiltä selviä kannanottoja, mikäli hän pyrkii johtamaan - kuten Sale yrittää nyt tehdä - Suomen ulkopolitiikkaa. Mutta kun ei Salen suusta tule suoriinkaan kysymyksiin suoria vastauksia ja Suomen ulkopoliittista kantaa valaisevia linjanvetoja. Niinistön kommentit on sen sijaan tuollaisia ylipitkiä pohdintoja. Meillä on Suomi täynnä erilaisia ulko- ja turvallisuuspolitiikan asia tuntijoita. Antaa heidän hoitaa pohdinnat ja analyysit. Ulkopolitiikan johtajan ei tulisi pohtia vaan tehdä kannanottoja.

Siksi Niinistö onkin pohjimmiltaan ylivarovainen mitäänsanomattomuus.
Tässä me nyt näemme liittoutumattoman maan "liikkumavaran", tai oikeammin ettei sitä ole.

Jos olisimme Natossa, voisi valtiojohto valita tämän liirumlaarumlinjan ja virontyyppisen linjan välillä, tai mistä tahansa siitä välistä. Nyt meillä ei Niinistön mielesä ole sellaista mahdollisuutta, vaan jatketaan "ylpeitä perinteitä". Tosin lähinnä Väyrynen ja hengenheimolaisensa ovat näistä ylpeitä.
 
Ihan hyvin sanottu Niinistöltä.

Miksi meidän pitäisi räkyttää Viron tapaan? Viro ei kuitenkaan ole kykenevä avustamaan Ukrainaa tai edes puolustamaan omaa aluettaan. Lähinnä yrittävät olla USA:n haukoille mieliksi ulkomaisen avun toivossa.
 
Tässä kohtaa voisi soveltaa vanhaa sananlaskua.

Parempi pitää suu kiinni ja vaikuttaa pelkurilta kuin sanoa jotakin ja poistaa kaikki epäilykset.
 
Mikä olisi ollut Halosen kommentti asiaan?

"On tietysti ihan ymmärrettävää, että Venäjä kovasti haluaa ja tarvitsee apua. Mutta tietysti se on tilanteen kehittymistä myös sotaisempaan suuntaan. Vaarana on, että Amerikkalaiset siihen jollain tavalla sitten vastaavat.":D

Vaikka monelle onkin kovin lohduttavaa pitää yllä maailmankuvaa jossa Halonen on kaiken pahan alku & juuri, niin paremmin todellisuudessa kiinni olevat henkilöt muistanevat että Halonen oli Euroopan johtajista äänekkäimpiä Tsetsenia-politiikan kriitikkoja.
 
Kyllä Suomen Presidentin ja ylipäällikön ensimmäinen velvollisuus on ajaa oman maansa etua kaikissa asioissa. Siinä on tarpeeksi todellisuutta ensi alkuun.
Tietysti tuo Tsetsenian puolustaminen oli hänelle plussaa, SETA:n ohella.
 
Kyllä minä pidän Niinistöstä (kuten Koivistostakin) enemmän kuin Halosesta. Niinistö oli yksi Münchenin paneelin pääpuhujista. Hänelle annettiin paljon tilaa siellä. Samalla paljastui, että kaikki Euroopan johtajat olivat olleet hänen Venäjän-matkansa takana Minskin alla.

Münchenissä Niinistö kertoi myös Suomen historiasta ja analysoi jopa suomettumista.

http://yle.fi/uutiset/suomen_rauhan...yksi_munchenin_kokouksen_paavieraista/7789497
 
Viimeksi muokattu:
Hyvin se Sale vetää. Hyvä merkki siitä on se että pääsee yhdeksi pääpuhujaksi ja karkkitehtailijan ja Merkelin vieruskaveriksi mynssenissä. Jopa parempi tunnustus kuin se että jokainen lausunto miellyttäisi maanpuolustus.netin kaikkia jäseniä ;)
 
Minä muuten en usko että TP:n (tai muiden kärkipoliitikkojen) yleinen sävy mitenkään merkittävästi muuttuisi NATO-jäsenyyden myötä. On aina tarkoituksenhakuisen oloista kaivaa kokonaisuutena hyvistä puheista joku kohta joka on mukamas jotain Venäjän myötäilyä ja sitten tulkita että kaikki poliitikkomme vapisevat pelosta että Neuvostoliitto hyökkää meidän säälittäviä puolustusvoimia vastaan jos valitsevat väärän sanamuodon. Ja aivan kuin jäsenyyden myötä alkaisi tulemaan jotain räyhähenkistä tavaraa suusta välittömästi, en usko.

Vastahan tuossa pari päivää sitten puolustusministerimme sanoi ihan ilman NATOn ikuista ja täydellistä turvasyliä ettei luota Venäjään, mutta hyökkäysvalmisteluista ei vielä ole kuulunut mitään.
 
Ihan hyvin sanottu Niinistöltä.

Miksi meidän pitäisi räkyttää Viron tapaan? Viro ei kuitenkaan ole kykenevä avustamaan Ukrainaa tai edes puolustamaan omaa aluettaan. Lähinnä yrittävät olla USA:n haukoille mieliksi ulkomaisen avun toivossa.
Kukaan ei sano että meidä pitäisi "räkyttää". Tosiasia on kuitenkin ettemme voi " räkyttää", koska meillä on kusi sukassa. Viro on kansaivälisen 900 miljoonan kansalaisen puolustusliiton jäsen.

Olemme 500 miljoonan kansalaisen poliittisen liiton jäsen, ilman sotilaallisia rakenteita tai suunnitemia ja Halosen, Tuomiojan ja Ruotsin ja Irlannin vesittämien solidaarisuuslausekkeen uhreja. Silloin tuntui kovin lämpimältä mutta nyt pakkasessa se on kuin housuun olis kussu miinus parikymppisessä.
 
Haglundin lausunto tuomitaan tuossa Keskisuomalaisen pääkirjoituksessa täsmälleen samoin sanankääntein kuin Jyri Häkämiehen Venäjä, Venäjä, Venäjä -kommentti vuonna 2007.

"Ottaen huomioon maantieteellisen sijaintimme Suomen kolme pääasiallista turvallisuushaastetta ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä."

Venäjän merkityksen Suomen turvallisuudelle Häkämies nosti esiin puheensa lopussa. Hän visioi Venäjän muuttuvan tulevaisuudessa kasvavan sotilaallisen voimansa myötä entistä painavammaksi maailmanpoliittiseksi peluriksi ja totesi geopolitiikan palanneen voimalla Pohjois-Eurooppaan.

– Ne, jotka kylmän sodan päätyttyä julistivat geopolitiikan kauden loppuneen Pohjois-Euroopassa, olivat yksinkertaisesti väärässä. Meidän, jotka olemme vastuussa Suomen kansallisesta puolustuksesta, tulee vetää tästä tietyt johtopäätökset, Häkämies puhui.

Vuonna 2007, siis hiukan ennen Georgian sotaa, Häkämiehen puhe aiheutti suorastaan sydänhalvauksen. Suurimmat kriitikot olivat Eero Heinäluoma, Matti Vanhanen ja Tarja Halonen.
 
Back
Top