Ysäri fiilistelyä kaikilla sektoreilla

Aloitin radiolinjalla. Oli jokin freetime liittymä. Puhelut olivat edullisempia tai itseasiassa vähemmän kalliita iltaisin sekä viikonloppuisin.
 
Kännyköistä tuli mieleen seuraava kotimainen biisi, tämä tosin vuosituhannen vaihteen tietämiltä. Musavideo kuvattiin muistaakseni Nokian kännykkätehtailla, aikana jolloin kyseinen firma oli vielä johtava kännykkävalmistaja maailmalla. Vanhempani olivat vielä tuolloin Nokian Salon tehtaalla töissä.

 
Viimeksi muokattu:
Minulle tulee ensin Nirvanan biisi mieleen:
 
Minulle tulee ensin Nirvanan biisi mieleen:
Itse asiassa, osuit todella maaliin. Niin muuten tulee mieleen.
Bileitä kesämökeillä, olet usvassa usvaisessa kesäaamussa, ja Volvo 242:lla Blaupunkt Stocholmeilla luukutettuna 5 watin kajareista, toistuvilla bilekeikoilla naapurikaupunkeihin, kuskina ja juopottelijana.
Tämä biisi tosiaan, muiden kaltaisiensa avulla, todella määrittää minulle 90-luvun alun. Veri virtais kuumana, osasin kaiken ja kykenin kaikkeen. Vaikeudet jyrättiin edestä. Elämä oli helppoa ja ennakoitavaa, sehän totteli minua.
Hyvä että otit esille :salut:
 
Vaikka myöhemmin todellisuus paljastuikin toisenlaiseksi, mutta silti perheellä on hyvät muistot Miisasta. Ehdoton Suomi-dancen piristäjä. Levätköön rauhassa.
Kiitos nimmareista, vielä ovat tallella.


.
 
Sitten tämä:
Ja tämä:
Ja Sealin
 
Viimeksi muokattu:
Joskus tuli pohdittua laulaako seuraavalla biisillä nainen vaiko mies. Aihetta googlattuani selvisi että kyllä vaan.. Mieshän siellä laulaa.

 
Eilen olin takaisin ysärissä...käytiin Karhulassa Mesikämmen-ravintolassa. Kun katsoi sisustusta ja menyytä niin mitään ei ilmeiesti ole tapahtunut siellä pariin kymmeneen vuoteen. Tuli oikein flashback.

Kuvat ovat netistä poimittuja eivätkä liity eiliseen käyntiin.
Hikipediasta lainattua: "Mesikämmen, Karhula. Vaimo jätti, eläke juotu, ei seiso. Siis Kämmeneen, siellä ne on muutkin."

Vieläkin värisyttää se kerta, kun Karhulassa asuessani jostain syystä kävin tuolla... Suurin piirtein '94. Koko ajan sellainen fiilis, että nyt olen aivan väärässä paikassa. Hikipedia vaikuttaisi tiivistäneen paikan luonteen vuoden 94 kieppeillä. Ehkä jotkin asiat sitten eivät muutu.

Pika-Mocca-pubissa kanjonin toisella puolella en ole uskaltanut käydä kertaakaan, en tuolloin enkä sittemminkään.
 
Onkohan täällä yhtään jäsentä, jotka on käyneet "Stadin kuumimmassa" paikassa 80-90 luvun vaihteessa: Cafe Adlon! Siinä Helsingin pörssin vieressä.

Pari kertaa sinne pääsin koska sunnuntaisin ikäraja oli "vain" 18v...
 
Onkohan täällä yhtään jäsentä, jotka on käyneet "Stadin kuumimmassa" paikassa 80-90 luvun vaihteessa: Cafe Adlon! Siinä Helsingin pörssin vieressä.

Pari kertaa sinne pääsin koska sunnuntaisin ikäraja oli "vain" 18v...
Olen käynyt siellä kerran tai pari.
Edit. Taisin sekoittaa sen Kaarlen.
 
Vaikka tämä video onkin kohtuu tuore, niin kappale ja esittäjä on sitä sitä parasta ysäriä :):):) Ja sama video sopisi myös minkki ketjuun....;)
 
Poikkeaisiko myös täällä lasten joukossa nostalgisoimassa.

Minulla oli tällainen mötikkä aika kauan.

$_1.JPG


Tämä helkkarin tiiliskivi oli minulla vielä vuonna 1995, kun muilla oli jo pientä Motorolaa ja nokialaista ja Finnetin Radiolinja ja Telecom Finland vaihtoivat järjestelmää. NMT kuului vielä silloin paremmin ja oli tällainen metallirunkoinen ainoa, jolla sai yhteyden vaikka keskeltä Suomenlahtea, kun otti yhteyttä Norjan linkin kautta laivan savupiipun edestä, koska siinä oli iso metallilaatta.

Persianlahden sota. Minulle tuli meripalvelua ja ulkomaan töitä. En tiedä kaikin ajoin, mitä Suomessa tapahtui, mutta muistan syyskuussa 1994 silmien auenneen todella ripeästi, koska minulla sinä radioherätys oli asetettu pamauttamaan kello kuuden tiedotteet päälle. Der Ostseefähre sank die finnische Küste ab. Minä ajattelin heti että Silja tai Viking ja ajattelin, että ei helvetti, syyskuu, siellä ei ui kukaan kuin kymmenen minuuttia vaikka pääsisi ulos. Olin ihan varma, että on kaatunut suorilta, koska eiväthän ne ole oikeita laivoja vaan liikkuvia hotelleja. Mutta se oli Estonia.
 
Viimeksi muokattu:
Ysärillä nuoruutta eläneet kuuli näitä kyllästymiseen asti MTV kanavalta ja radiosta...:rolleyes:
 
Back
Top