40-luvun kosteita päiväunia.

[fulcrum]

Blenheimejä tilattiin 40 kappaletta 1941. Silloin ongelmat kotimaisten hävittäjien kanssa ei näyttäneet vielä kovin akuuteilta. Tuotantoa auttoi Jugoslaviasta saadut osat, muuten luku olisi jäänyt paljon pienemmäksi. Määrästä ehkä olisi voinut jonkun verran silti tinkiä ja yrittää saada Saksasta lisää Dorniereita tilalle. Se oli poistuva tyyppi joten ei varmaan olisi ollut ongelma saada 10-20 lisäkonetta. Saksalaisilla oli tapana pyytää koneista kyllä kovaa hintaa, tämä voi selittää kotimaisen tuotannon suosimisen.

Vichyn miehityksen jälkeen Dewoja olisi ollut turha kyllä enää raahata tänne, kone oli silloin jo vanhentunut ja turhaa lisännyt tyyppikirjavuutta. Lähinnä se olisi kiinnostanut 1941 Moraneiden sijaan. Mutta varmaan Moranet sai halvemmalla.
Olisikohan missään hintatietoja sen suhteen paljonko Suomi maksoi Saksalle sotasaaliskoneista vrt. saksalaisten koneiden ostaminen. SB-2 ja Tsaika-ostot ainakin tuntuvat järjettömiltä, koneet olivat vanhanaikaisia ja teettivät paljon työtä. Edes muutama vanhempikin saksalaiskone olisi ollut käyttöarvoltaan parempi.

 

[StmSvejk]

Vichyn miehityksen jälkeen Dewoja olisi ollut turha kyllä enää raahata tänne, kone oli silloin jo vanhentunut ja turhaa lisännyt tyyppikirjavuutta. Lähinnä se olisi kiinnostanut 1941 Moraneiden sijaan. Mutta varmaan Moranet sai halvemmalla.

1941 D.520 -koneita ei välttämättä vielä ollut tarjolla, niitähän tehtiin Vichyn ranskassa. D.520 olisi kuitenkin todennäköisesti ollut parempi kuin Curtiss 75, Brewster, Myrsky ja MS.406 -kalusto jolla jouduttiin tappelemaan vielä 1944. Jos niitä olisi saanut kerralla paljon niin ei kyseessä huono valinta olisi ollut.

 

[Korsumajuri]

Blenheim oli noin neljä kertaa Fokkeria kalliimpi, eli ennen talvisotaa tilatulla Blenheim-määrällä olisi saatu noin 70 lisenssi-Fokkeria. Tosin VL ei olisi ehtinyt valmistaa niitä ennen sodan alkua, joten tämäkin vaihtoehto jää teoreettiseksi.

...paitsi että alkuperäinen 1936-37 hankinta olisi voitu toteuttaa isompana, eli hankkia Hollannista niin paljon kuin saadaan, ja valmistaa samaan aikaan kotimaassa lisenssillä putket kuumina. Hollannin tilaus oli valmis jo kesällä 1937, eli siihen jäi yli kaksi vuotta klappia. Isompi tilaus olisi lisäksi mahdollistanut Fokkerille tuotannon laajentamisen (=nopeuttamisen) ja vahventanut Suomen neuvotteluasemaa. Kotimaassa vaivasi moottoripula, mutta todennäköisesti sekin pullonkaula olisi ollut poistettavissa tai lievennettävissä. Blenheim-hankinta sementoi suunnan ja sitoi kädet myös sodan ajaksi.

Yksi suurimpia piiloon jääviä ongelmia lienee ollut kehittymätön valmistusteknologia. Tunnettu esimerkki on Saksa vs. USA panssarivaunujen tuotanto. Saksa teki veunuja hitaasti ja kalliilla verstastyyppisesssä tuotannossa, USA konvertoiduissa autotehtaissa. Näiden kahden välillä on valtava ero, eikä kehitys ole pysähtynyt. Hyvällä tuurilla tietoa ja kokemusta teollisen tuotannon järjestämisestä olisi voinut välittyä USA:sta Suomeen ennen sotia. Yhdenkin henkilön panos voi olla ratkaiseva, vrt. tykistön Nenonen ja Petäjä.

 

[StmSvejk]

Mennäänpä sitten vaihteeksi organisoinnin puolelle. Divisioonien seitsenpataljoonaisiksi supistamisen sijaan olisi kannattanut joko muodostaa prikaateja tai vähentää suoraan divisioonien määrää ja tehdä näistä yhdeksänpataljoonaisia.

Panssarintorjunnan osalta uusi 75 K -kalusto olisi varmaankin kannattanut keskittää armeijakuntien alaisiin pst / panssarijääkäripataljooniin selkeän painopisteen muodostamisen mahdollistamiseksi.

Lopuksi vielä finansiaalinen päiväuni: Risto Rytin mieli vaihtuu keyneslaiseksi 1930-luvulla. Suomi välttyy lamalta kokonaan ja 1930-luvun velanmaksun sijaan rahaa on käytössä reippaasti enemmän myös puolustushankintoihin kun pidetään huolta velkasuhteesta, ei velasta. 1938 päätetään laittaa piikki totaalisen auki, Suomi ottaa suuren dollarilainan jolla ostetaan USA:n lisäksi kalustoa myös ulkomaanvaluuttaa janoavasta Saksasta.

 

[fulcrum]

...paitsi että alkuperäinen 1936-37 hankinta olisi voitu toteuttaa isompana, eli hankkia Hollannista niin paljon kuin saadaan, ja valmistaa samaan aikaan kotimaassa lisenssillä putket kuumina. Hollannin tilaus oli valmis jo kesällä 1937, eli siihen jäi yli kaksi vuotta klappia. Isompi tilaus olisi lisäksi mahdollistanut Fokkerille tuotannon laajentamisen (=nopeuttamisen) ja vahventanut Suomen neuvotteluasemaa. Kotimaassa vaivasi moottoripula, mutta todennäköisesti sekin pullonkaula olisi ollut poistettavissa tai lievennettävissä. Blenheim-hankinta sementoi suunnan ja sitoi kädet myös sodan ajaksi.

Yksi suurimpia piiloon jääviä ongelmia lienee ollut kehittymätön valmistusteknologia. Tunnettu esimerkki on Saksa vs. USA panssarivaunujen tuotanto. Saksa teki veunuja hitaasti ja kalliilla verstastyyppisesssä tuotannossa, USA konvertoiduissa autotehtaissa. Näiden kahden välillä on valtava ero, eikä kehitys ole pysähtynyt. Hyvällä tuurilla tietoa ja kokemusta teollisen tuotannon järjestämisestä olisi voinut välittyä USA:sta Suomeen ennen sotia. Yhdenkin henkilön panos voi olla ratkaiseva, vrt. tykistön Nenonen ja Petäjä.

Fokkereita ei haluttu hankkia kerralla kovin isoa määrää koska oli selvästi nähtävissä ettei tyyppi edusta maailman huippua ja kehitys oli erittäin nopeaa. Kun rahaa oli vähän katsottiin ettei kannata ostaa isoa määrää konetta joka varmaan on muutamassa vuodessa vanhentunut. Kunhan hankittiin jonkunlainen leija. No sitten kävi kyllä ilmi että Fokkerillakin pärjättiin odotettua paremmin ja enempikin olisi kelvannut. Fokker oli halpa ja ainoat saatavilla olevat paremmat koneet olivat amerikkalaisia jotka olivat ihan helvetin kalliita. Seversky P-35 maksoi melkein yhtä paljon kuin Blenheim.

Juuri Blenheimin mukana Suomeen tuli tietotaito itsekantavista metallirakenteista, sisäänvedettävistä laskutelineistä yms. järjestelmistä. 30-luvun pilotille Blenheim oli aivan ufokone. (Sitten myöhemmin Ju-88 sai sen näyttämään hyvin primitiiviseltä.) Brewsterin, Hawkin ja muiden modernimpien koneiden huolto ei olisi myöhemmin onnistunut jos Suomeen ei olisi jo 30-luvulla hankittu Blenheimiä tai muuta alumiinikonetta. Parranpäristelyistä huolimatta douhetismin tekemä vahinko jäi Suomessa aika vähäiseksi. Blenheim oli hyvä hankinta ja ennen talvisotaa hankintaa supistettiin muuttamalla yksi pommarilaivue hävittäjälaivueeksi. Paljon pöljempiäkin ideoita oli ennen sotaa pyöritelty (raskashävittäjät, isot lentoveneet yms).

 

[Slammer]

Olen aina ihmetellyt miksei Suomi saanut, vai eikö edes yrittänyt, sotasaalisvarastoista Dewointine D.520:stä.

Kalustokirjavuuden lisääminen ei varsinaisesti ollut toiveissa, se selittänee pitkälti miksi täysin uusia tyyppejä ei kamalan aktiivisesti haettu. Etenkään sotasaalismalleja, joihin liittyy omat hankaluutensa. Moranea oli ennestään, minkä takia kynnys sen lisähankintoihin oli matala.

Määrästä ehkä olisi voinut jonkun verran silti tinkiä ja yrittää saada Saksasta lisää Dorniereita tilalle. Se oli poistuva tyyppi joten ei varmaan olisi ollut ongelma saada 10-20 lisäkonetta. Saksalaisilla oli tapana pyytää koneista kyllä kovaa hintaa, tämä voi selittää kotimaisen tuotannon suosimisen.

Sekä Blennujen V- että VI-sarjoista päätettiin 1941 lopulla, aika lailla samoihin aikoihin kun Dornierien saamisesta ilmoitettiin. Kun Blennuihin oli osiakin olemassa/hankinnassa, niin uskoisin tämän olleen merkittävä syy Blenheimein valmistamiseen. Toinen syy saattaa olla sitten se, että Blenheimista pidettiin enemmän. Dornier oli hitusen hitaampi, kömpelömpi, vaati pitkän nousukiidon ja oli huollollisesti raskaampi, minkä takia siitä ei varsinaisesti ollut etua Blennuun nähden. Tämä selittänee sen miksi Blenheim-tilausta ei edes haluttu perua.

...paitsi että alkuperäinen 1936-37 hankinta olisi voitu toteuttaa isompana, eli hankkia Hollannista niin paljon kuin saadaan, ja valmistaa samaan aikaan kotimaassa lisenssillä putket kuumina.

Oltaisiin, mutta tämä olisi taas edellyttänyt tietoa sodan alkamisajankohdasta. Muuten ei olisi ollut mitään järkeä tilata Hollannista kun lisenssivalmistusta tukivat niin talous-, työllisyys- kuin valuuttapoliittisetkin näkökulmat. Etenkin sen jälkeen kun rajoittamaton lisenssi oli ostettu.

Tunnettu esimerkki on Saksa vs. USA panssarivaunujen tuotanto. Saksa teki veunuja hitaasti ja kalliilla verstastyyppisesssä tuotannossa, USA konvertoiduissa autotehtaissa. Näiden kahden välillä on valtava ero, eikä kehitys ole pysähtynyt. Hyvällä tuurilla tietoa ja kokemusta teollisen tuotannon järjestämisestä olisi voinut välittyä USA:sta Suomeen ennen sotia. Yhdenkin henkilön panos voi olla ratkaiseva, vrt. tykistön Nenonen ja Petäjä.

Joskin ero pääsee oikeuksiinsa kunnolla vasta kun tehdään suuria sarjoja yhtä tuotetta, mikä oli hyvin kaukana VL:n tilanteesta.

 

[Old Boy]

Mennäänpä sitten vaihteeksi organisoinnin puolelle. Divisioonien seitsenpataljoonaisiksi supistamisen sijaan olisi kannattanut joko muodostaa prikaateja tai vähentää suoraan divisioonien määrää ja tehdä näistä yhdeksänpataljoonaisia.

Avataanpa enemmän, niin selviää paremmin mistä oli kysymys. Mobilisoimme 1941 rintamalle kirjaimellisesti kaikki kynnelle kykenevät. Sitä pidetään ME-suorituksena! Sodan pitkittyessä ei siviiliyhteiskunta
kyennyt selviytymään naisten, nuorten ja vanhusten voimin, joten hallitus vaati Päämajalta useaan otteeseen miehiä vapautettaviksi siviilitöihin. Mannerheim vastusti. Lopulta Päämaja suostui ja auki oli enää,
miten organisoida supistuva kenttäarmeija. Silloiseen divisioonaan kuului kolme rykmenttiä sekä vajaan pataljoonan vahvuinen kevyt osasto. Kun luonnollisesti siviiliin haluttiin vanhemmat ikäluokat, oli pakko
muuttaa organisaatioita. Muutoinhan olisi pitänyt "teurastaa" kokonaisia divisioonia ja ripotella toimivat joukot johtajineen jäljellejääviin osiin. Tämä ve hylättiin ensiksi.

Divisioonan komentajilta kysyttiin lausuntoa, haluavatko he jatkossa komentaa kolmesta kaksirykmenttiseksi supistuvaa divisioonaa vai prikaatia. Vähemmän yllättävästi kaikki halusivat edelleen olla div komentajia.
Niin sitten päädyttiin divisioonaan, jossa oli kaksi kolmipatl rykmenttiä sekä erillinen patl. Kun aikaisemmin komentaja saattoi pitää kaksi rykmenttiä linjassa ja yhden reservinä, niin nyt pelimahdollisuudet pieneni
oleellisesti. Usein erillispatlkin oli varattu AK:n reserviksi. Tätä ratkaisua on aiheesta pidetty yhtenä sotahistoriamme suurimmista virheistä.

Joitakin prikaateja muodostettiin v 1944, kun Suomi repi esiin viimeisetkin reservit ja mitenkuten toipuneet haavoittuneet odottettavissa olevaa loppuselvittelyä varten. Tunnetuin näistä oli Viipurin 20 Pr. Näiden joukkojen laatua kuvaa esim se, että niiden tykistöpatteristoja kutsuttiin puujalkapstoiksi.

 

[EK]

Ei ihan. Tuo divisioonien supistaminen pitää paikkansa, mutta tarkoitus oli siirtyä prikaati-organisaatioon laajassa mitassa. Tämä ei toteutunut, vaan toteutettiin nuo kertomasi muutokset. Kuitenkin:

Joitakin prikaateja muodostettiin v 1944, kun Suomi repi esiin viimeisetkin reservit ja mitenkuten toipuneet haavoittuneet odottettavissa olevaa loppuselvittelyä varten. Tunnetuin näistä oli Viipurin 20 Pr. Näiden joukkojen laatua kuvaa esim se, että niiden tykistöpatteristoja kutsuttiin puujalkapstoiksi.

Matti Koskimaalta Veitsen terällä -teoksesta lunttasin pikaisesti luvut, eli 1944 kesäkuun alussa prikaateja oli 2 Kannaksella, 2 Laatokan Karjalassa ja Maaselän kannaksella 1 prikaati ja Sallassa 1 prikaati. Kannaksen prikaatit olivat Ratsuväkiprikaati ja 19.Prikaati, Aunuksen Ryhmän prikaatit 15. ja 20, Maaselän prikaati oli 21. ja 3. Prikaati oli Sallassa. 3. Prikaatin suorituksia Kannaksella kesällä 1944 ei voi pitää mitenkään heikkoina. Rv.Pr meni hajalle VT-asemassa, mutta saatiin kasaan ja taisteli Ilomantsissakin ihan hyvin. 19.Pr pääsi vähällä, kun Kannaksella ei Laatokan rantaa pitkin hyökätty isommilla joukoilla. 20.Pr kohtalo Viipurissa on surullisen kuuluisa, mutta sekin pystyi taistelemaan Ilomantsissa myöhemmin.

Tuossa näköjään enemmän ja tarkemmin prikaateista jatkosodassa. Kannattaa lukea jo pelkkä tiivistelmä:
http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/74210/SM352.pdf

 

[Old Boy]

Jos postauksen haluaa lyhyeksi, ei kaikkia detaljeja mahdu, kuten veli @EK täydensi. 3 Pr ei oikeastaan kuulu tähän muuttuneiden organisaatioiden joukkoon, koska se perustettiin jo 1941. Kuitenkin v 1944
jostain syystä sitä ei oikein pidetty yhtymänä, vaan alisteltiin osina sinne tänne. Kuvaavaa on, että AK:n välirajakin meni keskeltä 3 Pr:a Juustilankankaalla, ainakin Koskimaan mukaan. Tosin 3 Pr komentaja
kaatui jo matkalla Kannakselle, seuraaja Savonjousi lähti pian 10 D:n uudeksi komentajaksi ja ehkä tilalle määrättyyn Haanterään ei vaan luotettu. Samaa mieltä olen siitä, että joukko suoriutui ihan hyvin.

 

[Erkki]

3 Pr ei oikeastaan kuulu tähän muuttuneiden organisaatioiden joukkoon, koska se perustettiin jo 1941

Kuin myös Rv.Pr, joka on muutenkin vähän oma tapauksensa kokoonpanonsa puolesta.

. 20.Pr kohtalo Viipurissa on surullisen kuuluisa, mutta sekin pystyi taistelemaan Ilomantsissa myöhemmin.

Tai siis Tolvajärvellä, kun Ilomantsissa taisteli 21.Pr. (nus nus.)

 

[fulcrum]

Olisko prikaatijakoon pitänyt siirtyä sitten jo aikaisemmin 30-luvulla? Suomen armeija kun ei ollut mitenkään älyttömän iso ennen talvisotaa, on tullut aikaisemminkin mieleen että ehkä prikaatijako olisi ollut tarkoituksenmukaisempi ja joustavampi.

 

[Old Boy]

Samalla organisaatiolla käytiin Talvisota ja Jatkosodan hyökkäysvaihe. Talvisodan armeija tosiaan ei ollut iso, kun varusmiespalvelukseen ei voitu ottaa kun osa ikäluokasta; terveys- ja
kehittymättömyyssyistä. Mm huono ravinto aiheutti näitä hylkyjä. Divisioonia oli siten vähemmän mutta sotatoimetkaan eivät olleet Talvisodassa niin liikkuvia. Venäläisiltä kesti Summan murruttua
kolme viikkoa ehtiä Viipurin edustallle.

 

[EK]

Kuin myös Rv.Pr, joka on muutenkin vähän oma tapauksensa kokoonpanonsa puolesta.
Tai siis Tolvajärvellä, kun Ilomantsissa taisteli 21.Pr. (nus nus.)

Totta. Tosin Jääkäriprikaatejakin oli kaksi jo -41 ja muutettiin Panssaridivisioonaksi. Rv.PR oli jäänne, joka säilyi hyökkäysvaiheesta (väitteiden mukaan) lähinnä Marskin takia.

Kokemuksia sekä divisioonasta että joustavammasta rakenteesta tuli talvisodasta. Kannaksella divisioona-mallin katsottiin toimineen jäykässä puolustuksessa hyvin. Laatokan Karjalassa se ei toiminut niin hyvin, kun taistelut levisivät mottien maahan. Siellähän muodostettiin taisteluosastoja, tosin osittain syynä oli myös se, että joukkoja tuli alueelle tipottain. Pataljoonia (jopa komppanioita) nakeltiin sitten osastosta toiseen tarpeen mukaan. Systeemi oli vissiin sinänsä toimiva, mutta esim. aselajijoukoille tai komppanioille yms. pienemmille osastoille, jotka alistettiin vieraille joukoille, se oli huollon kannalta hankala. Vieraita ei aina muistettu huoltaa, kun omillekin oli tarjolla niukanlaisesti evästä yms. tavaraa. Tosin sitten ongelmia tuli, kun porukka irrotettiin omasta organisaatiosta ja alistettiin toiselle, josta siirrettiin kolmannelle, josta neljännelle jne. Sitten sille luovuttaneelle joukolle piti alistaa korvaava porukka ja niinpä pataljoonatkin saattoivat olla pirstoutuneita.

Pitää lukea tuo gradu, kunhan joutaa. Sitten ei tarvitse taas vanhan muistin varassa kirjoitella.

 

[StmSvejk]

Samalla organisaatiolla käytiin Talvisota ja Jatkosodan hyökkäysvaihe. Talvisodan armeija tosiaan ei ollut iso, kun varusmiespalvelukseen ei voitu ottaa kun osa ikäluokasta; terveys- ja
kehittymättömyyssyistä. Mm huono ravinto aiheutti näitä hylkyjä. .

Tuo on hiukan väärin ymmärretty, samaan tapaan kuin talvisodan armeijan kehno varustustilanne. Varustustilanne oli toki kehnompi kuin suurvaltavastustajan, mutta mikä Euroopan armeija oli suhteessa väestöön paremmin varustettu tai suurempi, Natsi-Saksaa lukuun ottamatta joka tuohon mennessä oli varastanut itselleen jo Itävallan ja Tsekkoslovakian armeijan kaluston?

Palvelukseen kutsuttiin sellainen määrä varusmiehiä että kahdellatoista ikäluokalla pystyttiin täyttämään kenttäarmeija. Mikäli varusmiehiä olisi kutsuttu koulutukseen enemmän, olisi pitänyt joko lyhentää palvelusaikaa (eli heikentää koulutusta) tai käyttää vähemmän rahaa hankintoihin. Molempien tuloksena olisi ollut heikompi talvisodan kenttäarmeija kuin historiallisesti.

Provokatiivisesti voi myös kysyä, mikä oli sitten vanhusten ja hylättyjen taisteluarvo? Vuoden 1941 maavoimat olivat pikemminkin liian isot kuin liian pienet. Sato jäi korjaamatta ja suurten joukkojen huolto oli hankalaa. Aselajijoukkoja oli liian vähän suhteessa jalkaväkeen. Joukot kutistuivat nopeasti hyökkäyksen tappioiden takia eikä täydennyksiä pystytty lähettämään. Jo lähes heti sodan alettua komppaniat supistettiin kolmijoukkueisiksi juurikin tappioiden vuoksi. Sitten divisioonat seitsenpataljoonaisiksi erilaisten sekavien vaiheiden jälkeen.

Olisiko Suomi pärjännyt paremmin jatkosodassakin talvisodan kokoisella kenttäarmeijalla joka olisi kuitenkin ollut varustettu paremmin aselajijoukoin ja paremmalla henkilöstötäydennysmahdollisuuksilla?

 

[StmSvejk]

Olisko prikaatijakoon pitänyt siirtyä sitten jo aikaisemmin 30-luvulla? Suomen armeija kun ei ollut mitenkään älyttömän iso ennen talvisotaa, on tullut aikaisemminkin mieleen että ehkä prikaatijako olisi ollut tarkoituksenmukaisempi ja joustavampi.

Kokemusta isojen sotatoimien johtamisesta tulee kokemuksen kautta. Divisioonat olivat maailmalla standardi. Sinänsä prikaatiorganisaatio olisi varmaankin ollut fiksumpi mutta on ymmärrettävää että tuossa asiassa ei ollut kokeilunhalua.

Vertailukohtana nykypäivään, Suomessa ei ole taidettu kertaakaan laittaa sotien jälkeen liikkeelle edes todellista sa-prikaatia. Isojen joukkojen johtaminen on sotapelien varassa, käytännön kokemusta siitä mitä tapahtuu kun iso joukko ajoneuvoineen ja reserviläisineen laitetaan kokonaisuudessaan liikkeelle nykyaikaisessa suomalaisessa maastossa ei ole. Käytännössä ainoa isompi kokeiluharjoitus on tainnut olla Leijona joskus 1991 tienoilla.

 

[Old Boy]

Pitää lukea tuo gradu, kunhan joutaa

Hyvä kertaus kunkin prikaatin toimintaan, mutta ei kuitenkaan oikeastaan mitään uutta. Siis äkkiä luettu.

Laatokan Karjalassa ei homma ollut kiinni organisaatioista. Hägglund olisi varmaan rikkonut samalla tavoin prikaatiorganisaationkin. Toiminnastahan jäi elämään sanonta: "Sekaisin, kun IV Armeijakunta."
Joukkojen rikkomista tapahtui laajasti myös Kannaksella 1944. Esimerkiksi 11 D sekä jo mainittu 3 Pr.

 

[StmSvejk]

Laitetaanpa vielä yksi tabu lisää: Mielestäni niin aikalais- kuin jälkikäteisnäkökulmasta päätös hyökätä Itä-Karjalaan oli virhe. Kannaksen ja Laatokan Karjalan valtaaminen oli kaikin puolin perusteltu ja järkevä operaatio mutta hyökkäys Itä-Karjalaan oli vaikeasti perusteltava virhelaskelma. Saksa ei sitä vaatinut, ja jos ajatuksena oli NL:n kukistuminen joka tapauksessa pian, miksi uhrata sotilaita tarpeettomasti? Pitkän sodan kannalta taas ongelmaksi kohosivat pitkittyneet huoltoyhteydet, pidentyneet rintamalinjat (kolmen kannaksen rintamalinjaperustelu oli utopiaa) ja ennen kaikkea hyökkäysvaiheen suuret tappiot. Puhumattakaan pr-tappioista eli kenttäarmeijan moraalin laskusta ja väleistä länsivaltoihin.

 

[Old Boy]

Laitetaanpa vielä yksi tabu lisää: Mielestäni niin aikalais- kuin jälkikäteisnäkökulmasta päätös hyökätä Itä-Karjalaan oli virhe. Kannaksen ja Laatokan Karjalan valtaaminen oli kaikin puolin perusteltu ja järkevä operaatio mutta hyökkäys Itä-Karjalaan oli vaikeasti perusteltava virhelaskelma. Saksa ei sitä vaatinut, ja jos ajatuksena oli NL:n kukistuminen joka tapauksessa pian, miksi uhrata sotilaita tarpeettomasti? Pitkän sodan kannalta taas ongelmaksi kohosivat pitkittyneet huoltoyhteydet, pidentyneet rintamalinjat (kolmen kannaksen rintamalinjaperustelu oli utopiaa) ja ennen kaikkea hyökkäysvaiheen suuret tappiot. Puhumattakaan pr-tappioista eli kenttäarmeijan moraalin laskusta ja väleistä länsivaltoihin.

Paha laittaa enää paremmaksi, kun tähän oli kiteytetty erinomaisella tavalla asia!

Lisäisin kuitenkin vallatun alueen nykykielellä infran parantamisen mitenkuten käyttökelpoiseksi, johon sitoutuivat lähes kaikki Linnoitusrakennuspataljoonat. Suurin syy sille, että VT -linja jäi keskeneräiseksi.
Eikä niinkään Itä-Karjalan linnmoitustyöt, jotka kyllä osittain jätettiin taistelutta, esim Karhumäki.

 

[Ottoville]

Näinpä, keskittymistä olisi kaivattu. Mainittakoon että Myrsky pystyi kantamaan 200kg pommeja, olisikohan pystynyt parempaankin jos olisi vain laitettu ripustimia? Esim. 250kg:n pommin runkoripustimessa?

Tuo ”hävittäjäpommittaja” vaihto ehto olisi ollut mielenkiintoinen.
Myrskyllä olisi pystytty torjumaan pommittajia kotirintamalla, rynnäköimään niin maalla kuin merellä ja tiedustelemaan.

(Koska suomi ei olisi pystynyt tuottamaan I- luokan hävittäjää ei pystytty hankimaan tarpeeksi tehokkaita moottoreita.
Myrsky olisi tarvinnut yli 1400hv moottorin BMW 801, Humu M-63, Puuska ja Pyörremyrsky oli suunniteltu DB 603 .
Näistä ainoastaan M-63 moottoreita pystyttiin hankkimaan sodan aikana. DB- moottoreita yritettiin oikein tosissaan.)

Mielenkiintoista on ettei saksasta yritetty ostaa enemmän sotasaalis moottoreita ja koneita.
Sillä Mig-3 ja M-63 moottorit saatiin suhteellisen helposti ja nopeasti.

Dornier oli hitusen hitaampi, kömpelömpi, vaati pitkän nousukiidon

Tuossa sivuttiin yhtä ongelmaa, lentokenttien pietä kokoa.
Kiitoradat olivat yleensä ”lyhyitä” ja huonokuntoisia.
Joka rajoitti juuri pommikoneiden kuormaa.
Ju 88 otti enintään 1500kg kuorman vaikka kone olisi pystynyt ottamaan jopa 2500kg.

 

[fulcrum]

Tuo ”hävittäjäpommittaja” vaihto ehto olisi ollut mielenkiintoinen.
Myrskyllä olisi pystytty torjumaan pommittajia kotirintamalla, rynnäköimään niin maalla kuin merellä ja tiedustelemaan.

Hävittäjäpommittajilla ei oikein pystynyt korvaamaan oikeita pommikoneita. Toimintamatka oli lyhyempi, ja yhden hengen koneessa navigointi ja kohteen tunnistus vaikeampaa. Ilman pommitähtäimiä hävittäjäpommittajien oli tultava matalalle jotta niillä olisi mahdollisuus osua kohteeseen. Länsiliittoutuneiden hävittäjäpommittajat olivat suurissa määrissä kyllä tehokkaita mutta kärsivät kovia tappioita matalatorjunnassa. Meillä ei sellaiseen "lähettäkää seuraava aalto!" meininkiin ollut ilmavoimissa(kaan) varaa.

Sen sijaan olisi ollut erinomaista jos meillä olisi ollut syöksypommittajia. Kuten Osasto Kuhlmeyn toiminnasta nähtiin, 1-moottorinen syöksypommittaja oli Kannaksen kompaktissa ilmatilassa kustannustehokkaampi kuin 2-moottorinen vaakapommittaja. Ju-88 oli tietenkin erinomainen mutta niitä oli liian vähän ja kone oli hyvin mutkikas. Fokker C.X oli hyvä mutta kantoi liian pienen pommikuorman. Stukaa vissiin yritettiin saada muttei herunut.

Ennen talvisotaa meille oli tarjolla sopiva kone, Vought V-156 joka isossa maailmassa tunnetaan laivaston nimellä SB2U Vindicator. Siinä olisi ollut tuttu moottori Wasp Jr, pommikuorma olisi ollut lähes sama kuin Stukassa. Nopeus olisi ollut riittävä myös esimerkiksi SB-2:n torjuntaan hätätilassa. Hiukan vanhahtavan rakenteen kanssa ei olisi ollut ongelmia. Valitettavasti amerikkalaiskoneet olivat kalliita eikä ilmavoimat kiinnostunut.

Talvisodan aikana meille oltaisi toimitettu vastaava kapistus, Blackburn Skua, mutta sota ehti loppua.

Kenttien pienuus oli tosiaan ongelma...Ju-88:t lensivät joskus kahden tonnin kuormia, mutta harvoin. Yleisin pommikuorma taisi olla 3*500 kiloa, myös tonnin kuormia lennettiin paljon eri yhdistelminä. Muutkin pommittajat joutuivat yleensä lentämään 'vajaalastissa'.