7 valopalloa Porissa vuonna 1969

Raksaduunari

Alikersantti
BAN
https://yle.fi/uutiset/3-5971507

Porin ufohavainto puhuttaa yhä
Ufotutkijoiden mielestä yksi Suomen luotettavimmista ufohavainnoista tehtiin Porin lentokentän yläpuolella keväällä 1969. Seitsemän pallomaisen esineen mysteeri on yhä selvittämättä.

Huhtikuun 12. päivänä vuonna 1969 Porin lentokentän yläpuolella havaittiin seitsemän keltaista, pallon tai levyn muotoista esinettä. Ilmassa oli tuolloin kaksi Fouga Magisteria, toista ohjasi Tarmo Tukeva, toista Karjalan lennoston lentäjä Jouko Kuronen.

Näin tapauksesta kerrotaan kirjassa 100 ufoa Suomessa (Tapani Kuningas, Teuvo E. Laitinen ja Markku Löfman. Kirjayhtymä, 1994):

" Käskyn saatuaan Tukeva käänsi koneensa kohti Porin kaupunkia mennäkseen ottamaan selvää tilanteesta. Saadessaan pallot näkyviin hän totesi ne yleismuodoltaan pyöreiksi, mutta hahmoltaan hieman epätarkoiksi. Kiintopisteiden puuttuessa oli etäisyyttä niihin mahdotonta arvioida. Sitten tapahtui yllättävä käänne. Äkkiä esineet asettuivat muodostelmaan ja läksivät liikkeelle kohti pohjoista nopeasti kiihtyvällä vauhdilla. Kovalla vastatuulella ei näyttänyt olevan minkäänlaista vaikutusta niiden hurjaan menoon.

"Et sä saa niitä enää kiinni", ilmoitti valvoja Tukevalle, "ne häipyvät pohjoisen taivaalle".

Ja aivan oikein: "ilmapallojen" vauhti oli kohonnut niin huimaavaksi että niitä 700 tuntikilometrin vauhdilla lähestyvä kone jäi kuin seisomaan. Esineiden käsittämättömän nopeaa menoa kuvaa parhaiten se, että samalla minuutilla ne havaittiin jo Vaasassa, vajaat 200 kilometriä pohjoisempana."

Toinen lentäjistä, myöhemmin mm. Lappeerannan lentoaseman päällikkönä toiminut Jouko Kuronen vahvistaa tarinan todeksi.

- En osaa selittää havaintoa mitenkään ja tuskin kukaan koskaan pystyy sitä tekemään, Kuronen sanoo.

Lähteet: YLE SATAKUNTA

Tarmo Tukevan oma selostus:

Fouga Magisterissa oli tämän: https://www.flightforum.fi/topic/27690-fouga-magisterin-tykkikamera/ käydyn keskustelun mukaan kamera, merkiltä ja malliltaan: Sephot Aerial Camera 16 mm filmille. Toisessa nettikeskustelussa kävi ilmi, että Ruotuväki on myös aikoinaan tehnyt jutun aiheesta ja heillä oli käytössään myöskin tallennettu radiokeskustelu Tarmo Tukevan ja lennonjohdon väliltä.

Mitä olette mieltä tästä koko hommasta? Selkeästi kyseessä on ollut "foo-hävittäjiä". Se onko nuo olleet neuvostoteknologiaa, jää meille varmaankin mysteeriksi? Tunnen kuitenkin virolaisen miehen, joka on tämän tapauksen: https://en.wikipedia.org/wiki/UFO_sightings_in_Belarus silminnäkijä. Tapaus oli aikanaan paljon esillä sikäläisessä mediassa ja siitä puhuttiin paljon. Tämä minun tuntemani henkilö asui ja asuu yhä Tartossa, jossa teki myöskin näköhavaintonsa. Tässä tapauksessa ei ollut kyse foo-häjittäjästä, vaan selkeästi rakennetusta laitteesta, joka hohti valoa. Alus jätti myös perässään ilmaan vihreän väristä usvaa.

Wikipedian "kummituslentokoneista" kertovan sivun mukaan selkeitä lentokoneita on havaittu Suomessa jo ennen sotia. Porin seitsemän valopallon kerrottiin liikkuneen noin 1800km/h -nopeudella. Jo 50-luvulla neuvostoteknologia pystyi kehittämään todistetusti suihkuhävittäjän (Mig-19) joka pystyi saavuttamaan noin 1500km/h -nopeuden. Paria vuotta ennen Porin tapausta Neuvostoliitossa oli tehnyt ensilentonsa Mig-23, jonka lentonopeus pystyi saavuttamaan jo 2200km/h -nopeuden. Neuvostoliiton miehitettyjen lentolaitteiden teknologialla pystyttiin siis saavuttamaan Porin valopallojen nopeus. Saksalaiset olivat tutkineet ja kehitelleet äänivallin murtavaa lentolaitetta 30-luvulla, eli samoihin aikoihin kun Suomessa havaittiin kummituslentokoneita.

Loogisimmalta vaihtoehdolta Porin valopallojen kohdalla tuntuu olevan saksalainen insinöörityö, jota on jatkettu Neuvostoliitossa. Kyseessä on mahdollisesti ollut valopalloiksi naamioidut, miehittämättömät ja huippunopeat vakoilu- ja/tai häirintälaitteet suoraan Soviet Unionista. Suomalaisvirolaisen tutkimustyön päätteeksi näiden N-liiton Suomeen suunnattujen laitteiden lentoonlähtöpaikaksi on selvinnyt Haapsalun sotilaslentokenttä, joka oli Neuvostoliitossa tietenkin salainen ja sen koko ympäristö suljettu ulkopuolisilta. Kyseiseltä kentältä operoi yllättäen Mig-23 -hävittäjiä. Kenttää oli myöskin "kunnostettu" hiukan ennen Porin tapausta. Haapsalusta Poriin on linnuntietä matkaa noin kolmisensataa kilometriä. Haapsalussa, Pullapää -nimisessä kylässä tehtiin varmuudella näköhavaintoja 12. huhtikuuta 1969 samaisista valopalloista, joita oli lentänyt Porin lentokentän yläpuolella. Kyseisessä kylässä asui nimittäin lännen vakooja, joka oli kirjannut kaikki lentokentän tapahtumat ja siellä näkyneet ilmiöt ylös.

Jos kommunistinen kasvatus olisi purrut tähän vakoojana toimineeseen mieheen, tiedustelutietoa olisi ollut yhden silmä- ja korvaparin verran vähemmän.
 
Suosittelen lämpimästi!

9519269398.jpg

Tätä ukkoa voi katsella ihan huumorimielessä. Toisaalta jos kykyä kriittiseen ajatteluun ei ole tai mielenterveys falskaa, niin kannattaa jättää väliin.:)

Suokaasua. Foorumilla ei väki usko juuri yhtään mihinkään joten rakentava keskustelu tulee olemaan mahdotonta.
Itse pidän selvänä, että kyseessä on jotain mitä me emme pysty ymmärtämään laisinkaan.
Itse tiedän jenkki rekkakuskin joka vuosikymmenet ajannut rekkaa aavikolla. Kertonut lukuisista erikoisista lentoaluksista jotka tulikärpästen lailla vetelevät taivaalla siksakkia. Jenkeillä lienee uudelleen mallinnettuja ufoja omassa käytössään. 3TR mikä lie. No minä ainakin uskon. Totuus on tuolla ulkona:alien::alien::alien:
 
Jos ufot kiinnostaa, niin kannattaa lukea sellainen kirja kuin Ufojen arvoitus, joka suomalaisten tiedemiesten kirjoittama kirja ufoilmiöistä. Kirja on vuodelta 1980. Varoituksen sana - kirja ei sisällä mitään pöhköä lätinää kosmisista lähettiläistä, implanteista ja muista ufouskovaisten älyttömistä jutuista. Sen sijaan se sisältää paljon tietoa mm. ilmakehän optiikasta, silmien toiminnasta ja muista havaintoihin vaikuttavista asioista. Kirja on myös hyvä katsaus aikaisempaan ufotutkimukseen.

Kirjaan on tullut myös jatko-osa Katoavatko ufot?

9789519269672.jpg
 
Viimeksi muokattu:
https://yle.fi/uutiset/3-5971507

Porin ufohavainto puhuttaa yhä
Ufotutkijoiden mielestä yksi Suomen luotettavimmista ufohavainnoista tehtiin Porin lentokentän yläpuolella keväällä 1969. Seitsemän pallomaisen esineen mysteeri on yhä selvittämättä.

Huhtikuun 12. päivänä vuonna 1969 Porin lentokentän yläpuolella havaittiin seitsemän keltaista, pallon tai levyn muotoista esinettä. Ilmassa oli tuolloin kaksi Fouga Magisteria, toista ohjasi Tarmo Tukeva, toista Karjalan lennoston lentäjä Jouko Kuronen.

Näin tapauksesta kerrotaan kirjassa 100 ufoa Suomessa (Tapani Kuningas, Teuvo E. Laitinen ja Markku Löfman. Kirjayhtymä, 1994):

" Käskyn saatuaan Tukeva käänsi koneensa kohti Porin kaupunkia mennäkseen ottamaan selvää tilanteesta. Saadessaan pallot näkyviin hän totesi ne yleismuodoltaan pyöreiksi, mutta hahmoltaan hieman epätarkoiksi. Kiintopisteiden puuttuessa oli etäisyyttä niihin mahdotonta arvioida. Sitten tapahtui yllättävä käänne. Äkkiä esineet asettuivat muodostelmaan ja läksivät liikkeelle kohti pohjoista nopeasti kiihtyvällä vauhdilla. Kovalla vastatuulella ei näyttänyt olevan minkäänlaista vaikutusta niiden hurjaan menoon.

"Et sä saa niitä enää kiinni", ilmoitti valvoja Tukevalle, "ne häipyvät pohjoisen taivaalle".

Ja aivan oikein: "ilmapallojen" vauhti oli kohonnut niin huimaavaksi että niitä 700 tuntikilometrin vauhdilla lähestyvä kone jäi kuin seisomaan. Esineiden käsittämättömän nopeaa menoa kuvaa parhaiten se, että samalla minuutilla ne havaittiin jo Vaasassa, vajaat 200 kilometriä pohjoisempana."

Toinen lentäjistä, myöhemmin mm. Lappeerannan lentoaseman päällikkönä toiminut Jouko Kuronen vahvistaa tarinan todeksi.

- En osaa selittää havaintoa mitenkään ja tuskin kukaan koskaan pystyy sitä tekemään, Kuronen sanoo.

Lähteet: YLE SATAKUNTA

Tarmo Tukevan oma selostus:

Fouga Magisterissa oli tämän: https://www.flightforum.fi/topic/27690-fouga-magisterin-tykkikamera/ käydyn keskustelun mukaan kamera, merkiltä ja malliltaan: Sephot Aerial Camera 16 mm filmille. Toisessa nettikeskustelussa kävi ilmi, että Ruotuväki on myös aikoinaan tehnyt jutun aiheesta ja heillä oli käytössään myöskin tallennettu radiokeskustelu Tarmo Tukevan ja lennonjohdon väliltä.

Mitä olette mieltä tästä koko hommasta? Selkeästi kyseessä on ollut "foo-hävittäjiä". Se onko nuo olleet neuvostoteknologiaa, jää meille varmaankin mysteeriksi? Tunnen kuitenkin virolaisen miehen, joka on tämän tapauksen: https://en.wikipedia.org/wiki/UFO_sightings_in_Belarus silminnäkijä. Tapaus oli aikanaan paljon esillä sikäläisessä mediassa ja siitä puhuttiin paljon. Tämä minun tuntemani henkilö asui ja asuu yhä Tartossa, jossa teki myöskin näköhavaintonsa. Tässä tapauksessa ei ollut kyse foo-häjittäjästä, vaan selkeästi rakennetusta laitteesta, joka hohti valoa. Alus jätti myös perässään ilmaan vihreän väristä usvaa.

Wikipedian "kummituslentokoneista" kertovan sivun mukaan selkeitä lentokoneita on havaittu Suomessa jo ennen sotia. Porin seitsemän valopallon kerrottiin liikkuneen noin 1800km/h -nopeudella. Jo 50-luvulla neuvostoteknologia pystyi kehittämään todistetusti suihkuhävittäjän (Mig-19) joka pystyi saavuttamaan noin 1500km/h -nopeuden. Paria vuotta ennen Porin tapausta Neuvostoliitossa oli tehnyt ensilentonsa Mig-23, jonka lentonopeus pystyi saavuttamaan jo 2200km/h -nopeuden. Neuvostoliiton miehitettyjen lentolaitteiden teknologialla pystyttiin siis saavuttamaan Porin valopallojen nopeus. Saksalaiset olivat tutkineet ja kehitelleet äänivallin murtavaa lentolaitetta 30-luvulla, eli samoihin aikoihin kun Suomessa havaittiin kummituslentokoneita.

Loogisimmalta vaihtoehdolta Porin valopallojen kohdalla tuntuu olevan saksalainen insinöörityö, jota on jatkettu Neuvostoliitossa. Kyseessä on mahdollisesti ollut valopalloiksi naamioidut, miehittämättömät ja huippunopeat vakoilu- ja/tai häirintälaitteet suoraan Soviet Unionista. Suomalaisvirolaisen tutkimustyön päätteeksi näiden N-liiton Suomeen suunnattujen laitteiden lentoonlähtöpaikaksi on selvinnyt Haapsalun sotilaslentokenttä, joka oli Neuvostoliitossa tietenkin salainen ja sen koko ympäristö suljettu ulkopuolisilta. Kyseiseltä kentältä operoi yllättäen Mig-23 -hävittäjiä. Kenttää oli myöskin "kunnostettu" hiukan ennen Porin tapausta. Haapsalusta Poriin on linnuntietä matkaa noin kolmisensataa kilometriä. Haapsalussa, Pullapää -nimisessä kylässä tehtiin varmuudella näköhavaintoja 12. huhtikuuta 1969 samaisista valopalloista, joita oli lentänyt Porin lentokentän yläpuolella. Kyseisessä kylässä asui nimittäin lännen vakooja, joka oli kirjannut kaikki lentokentän tapahtumat ja siellä näkyneet ilmiöt ylös.

Jos kommunistinen kasvatus olisi purrut tähän vakoojana toimineeseen mieheen, tiedustelutietoa olisi ollut yhden silmä- ja korvaparin verran vähemmän.

No tämähän on aivan selvä juttu.

Kyse on uuden sukupolven lentävistä epeleistä, jotka toimivat hra Teslan kehittämällä sähköpropulsiolla. Siis jutskalla, jossa sähköenergia saadaan kuulemma jotenkin suoraan kineettiseksi energiaksi... vieläpä niin etevästi että g-voimat ei rusenna pilotteja rusinoiksi valtavissa nopeuksissa ja kiihdyityksissä. Älkää kysykö miten tämä pelittää mutta näin se aivan varmasti on...

Alieneilla ei ole mitään tekemistä näitten kanssa, vaan sitä käytettiin "coverina" uudelle tekniikalle jo Aatun Saksassa, jossa tätä eka kertaa laitettiin käytäntöön, hence "foo-fighters". Eli sotkettiin uuteen teknologiaan kaikenlaista ihme mystiikkaa, jolla saatii hämärrettyä sitä seikkaa, että kyse on vain normista teknologisesta kehityksestä. Jota tietenkään ei voi antaa rahvaan käsiin tai hyödyksi, vaan pidetään isojen poikien ulottuvilla ainovastaan.

Siitä sitten natsien teknoporukka Von Braunin kanssa USA:n eteläisiin osavaltioihin, missä aavikolla oli rauhaisaa jatkaa testailua. Alkuvaiheessa lentävät epelit olivat suht usiasti taivaalla näkyvillä, kun tuo stealth-tekniikka oli vielä aika olematonta.

Taivaalle lentelevät epelit koitettiin sitten tehokkaasti kadottaa ihmisten rationaalisesta kollektiivisesta tajunnasta kahdella tapaa:

1) liitettiin niihin höpöhöpö-alienit joka tuutin voimalla
2) skepsis-porukka sitten ampui alas näitä hörhöjä ihan ammatikseen.

Simple as that :D [Ihan sama tekniikka kuin meille luodut oikeisto vs. vasemmistopuolueet, joista kumpikaan ei oikeasti ole plebeijien asialla vaan täytyy kehittää ratkaisuna jotain persun oloista]

Tämä tarina siis löytyy seuraavasta opuksesta:

https://www.amazon.com/Pentagon-Aliens-William-Lyne/dp/0963746774

Jonka kirjoittaja oli ohuesti mukana tässä tieteellisessä väitöskirjassa:

Viimeksi muokattu:
Tylsä veikkaus, Porin pallot ovat olleet säähavaintopallon kaltaisia palloja, jotka on lähetetty joko Norjasta tai Itämereltä havainnoimaan Neuvostoliiton ydinkokeita(oliko niitä noihin aikoihin?). Pallojen Kymmenien kilometrien lentokorkeudesta johtuen saattaa tuntua hävittäjälentäjästä siltä että palloa ei saa kiinni vaikka kuinka vääntäisi kaasukahvasta.
 
Täällä on erikseen salaliitto vitja jossa näitä foliohattuja on märehditty. jatketaa siellä ettei tule päällekkäisyyksiä.
 
Tutkimustyö jatkuu. Tavallinen ihmismieli ei välttämättä pysty ymmärtämään teknologiaa. Vai kuinka moni ymmärtää oikeasti? Jees, sateelliitit liikku taivalla ja kännykät on siihen liitetty, mutta se kaikki sen taustalla? Gravitaation voittanut kappale pystyy ohittamaan tutkajärjestelmiä jne. Se on ehkä se tuon aikainen kyky yhdistettynä peilauspintaan (stealth). Minun ajatus on se, että nämä ovat toimineen toisella tapaa kuin nykyiset dronit. Nämä ovat käyttäneet bumerangi -tekniikkaa? Miten se saadaan hallittuun muotoon, on hyvä kysymys. Droni toimii nykyisin tuntemallamme tavalla, mutta voisiko bumerangin kaltaisen liikkeen ympärille rakentaa magneetin, jolla olisi nostovoimaa (korkeusvakaaja) ja sen ympärille luoda jonkinlaisen näköispeitteen?

Ihmisen luoman teknologian perusteella on tehty paljon rankempiakin juttuja. Tunnistamaton lentävä esine on sanojensa mukaisesti tunnistamaton. 1984 Inarijärveen läsähti jotain. Kansalaisille sen kerrottiin olleen ohjus. Psykolosessa mielessä kaikkea voidaan kutsuta eri nimillä. Liikennemerkkikin on ontto, metallinen seiväs, jossa on tunnistekilpi. Sen sisälle voidaan ruuttaa monta kiloa pumppuautosta r-aineutta tai panostaa pötköillä käsin. Silloin se muuttuu sirpalevaaraa tuottavaksi panokseksi, tienvarsipommiksi. Eihän tuollaisesta pommistakaan pitäisi olla haittaa, jos ei usko sen olemassaoloon. Olisi ollut aika vaikeaa selittää ihmisille keskiajalla miten tämä homma toimii. Tekniikka on meitä tavallisia tallaajia paljon edemmällä, ja varsinkin sotateknologia.
 
Tässä foorumin seulan läpäisevä lähde.

https://yle.fi/uutiset/3-5971507

Porin ufohavainto puhuttaa yhä
Ufotutkijoiden mielestä yksi Suomen luotettavimmista ufohavainnoista tehtiin Porin lentokentän yläpuolella keväällä 1969. Seitsemän pallomaisen esineen mysteeri on yhä selvittämättä.

Huhtikuun 12. päivänä vuonna 1969 Porin lentokentän yläpuolella havaittiin seitsemän keltaista, pallon tai levyn muotoista esinettä. Ilmassa oli tuolloin kaksi Fouga Magisteria, toista ohjasi Tarmo Tukeva, toista Karjalan lennoston lentäjä Jouko Kuronen.

Näin tapauksesta kerrotaan kirjassa 100 ufoa Suomessa (Tapani Kuningas, Teuvo E. Laitinen ja Markku Löfman. Kirjayhtymä, 1994):

" Käskyn saatuaan Tukeva käänsi koneensa kohti Porin kaupunkia mennäkseen ottamaan selvää tilanteesta. Saadessaan pallot näkyviin hän totesi ne yleismuodoltaan pyöreiksi, mutta hahmoltaan hieman epätarkoiksi. Kiintopisteiden puuttuessa oli etäisyyttä niihin mahdotonta arvioida. Sitten tapahtui yllättävä käänne. Äkkiä esineet asettuivat muodostelmaan ja läksivät liikkeelle kohti pohjoista nopeasti kiihtyvällä vauhdilla. Kovalla vastatuulella ei näyttänyt olevan minkäänlaista vaikutusta niiden hurjaan menoon.

"Et sä saa niitä enää kiinni", ilmoitti valvoja Tukevalle, "ne häipyvät pohjoisen taivaalle".

Ja aivan oikein: "ilmapallojen" vauhti oli kohonnut niin huimaavaksi että niitä 700 tuntikilometrin vauhdilla lähestyvä kone jäi kuin seisomaan. Esineiden käsittämättömän nopeaa menoa kuvaa parhaiten se, että samalla minuutilla ne havaittiin jo Vaasassa, vajaat 200 kilometriä pohjoisempana."

Toinen lentäjistä, myöhemmin mm. Lappeerannan lentoaseman päällikkönä toiminut Jouko Kuronen vahvistaa tarinan todeksi.

- En osaa selittää havaintoa mitenkään ja tuskin kukaan koskaan pystyy sitä tekemään, Kuronen sanoo.

Ihan perinteistä ufomytologiaan tuokin havainto edusti.

Esimerkiksi Ufojen arvoitus kirjassa todetaan sivulla 254.

"Mutta ei ole yleistä, että uforaportissa kuvailtaisiin kovin pitkäaikaista lentoa hyönteismäisine piirteineen. Tavallisesti liikkeen erityispiirteenä mainitaan lennon äänettömyys, nopeus, nopea kiihdytys, äkkinäinen suunnanmuutos, keinuminen paikallaan ja kuuluisa ns. putoavan lehden heilurimainen liike, joka mainittiin jo ensimmäisissä lehtiuutisissa Suomessakin v. 1947. Myös aaltomainen (ylös-alas) etenemisliike mainitaan joskus.

Mainittakoon, että tunnistamattomien ufojen havaintojen ilmoitettujen kestoaikojen jakauma näyttää poikkeavan tunnistettujen havaintojen kestojen jakaumasta (jälkimmäinenhän koostuu meteorien, säähavaintopallojen, tähtien, lentokoneiden, lintujen, satelliittien jne. yhteisvaikutuksesta, ks kuva 42).

Fysiikkaa tuntevalle ufotaruston tarjoama kuva väitetyistä esineiden liikkeistä merkitsee huomattavaa vaikeutta. Yliäänennopeudella (nopeus suurempi kuin n. 330 m/s) ilman halki liikkuvan aineellisen kappaleen tulisi aiheuttaa voimakas yliäänipamaus, jota on harvoin ilmoitettu kuulluksi -tosin nopeusarviotkin ovat epävarmoja. Toinen outo piirre on kuvaillut suuret kiihtyvyydet, esim. suorakulmaiset käännökset ja syöksähdykset. Paitsi että suuriksi esineiksi kuvailtujen ufojen luultavasti suurin massa vaatisi suunnattoman voiman, jotta sudenkorennon tanssi onnistuisi, hitausvoimat tuskin tekisivät hyvää esineelle ja sen sisällölle - olkoon siellä sitten plasmaa, suokaasua, kauko-ohjauslaitteita tai eläviä olentoja. Sen sijaan optinen ilmiö, kuten valonheittimen täplä pilvessä, voi helposti liikkua äänettömästi suurilla nopeuksilla ja hitausvoimista välittämättä."
 
Ja sit muistetaan mitä UFO tarkoittaa eli unidentified flying object. Monet kun tuntuu ajattelevan että UFO on Alien alus.

Ufotarustoon nyt vaan kuuluu myös kohtaamiset varsinaisten humanoidien kanssa ja jopa suoranaiset kaappaukset. Ihmiset ovat kertoneet, että heille on tehty tutkimuksia ja jopa tuskallisia kokeita. Brasilialainen Antonio Villas Boas on oman kuvauksensa mukaan päässyt jopa panemaan alienia!(y):alien:
 
Suokaasua. Foorumilla ei väki usko juuri yhtään mihinkään joten rakentava keskustelu tulee olemaan mahdotonta.
Itse pidän selvänä, että kyseessä on jotain mitä me emme pysty ymmärtämään laisinkaan.
Itse tiedän jenkki rekkakuskin joka vuosikymmenet ajannut rekkaa aavikolla. Kertonut lukuisista erikoisista lentoaluksista jotka tulikärpästen lailla vetelevät taivaalla siksakkia. Jenkeillä lienee uudelleen mallinnettuja ufoja omassa käytössään. 3TR mikä lie. No minä ainakin uskon. Totuus on tuolla ulkona:alien::alien::alien:

Yotuben videoista 99% on feikkejä, ja asian ympärille on kehittnyt salaliittoteollisuus joka työllistääkin jo ihmisiä ja videon tekijöitä. Siksi varmaan helppo kieltää.

Toisaalta se minkä takia itse uskon ilmiön olevan todellinen on eläköityneet Usan yms korkea-arvoiset upseerit jotka kertovat tarinansa työmaalta jossa on selvästi Ufo kontakti? Miksi he valehtelisivat? Tai muut korkea-arvoiset töissä ufoihin törmänneet. Usan ilmailuviraston eläköitynyt johtaja joka riehuu tuolla eri tilaisuuksista tutkanauhojen kanssa, että tässä ne ovat. Miksi te ette usko...Nythän julkaistiin jo Hornettienkin kuvaa asiasta.

Myös ufosieppauksia tutkiva tohtori David Jacobs on mielenkiintoinen kaveri. Hän kiinnostui ammatillisesti ufosieppauksista ja kirjoitti ison suomenkin kirjastoista löytyvän ufosieppaukset-kirjan.
Hän teki haastattelulomakkeen jolla karsi feikit ja sekopäät pois. Loppuja alkoi kallonkutistaa käyttäen hypnoosia.
Muutama skeptikoiden väite joita kumoaa kirjassaan tai sen julkaisun jälkeen..
1. Ufo sieppauksia havaittiin vain länsimaissa joissa ufot esiintyivät populaarikulttuurissa. Väärin. Ufosieppauksia havaittiin niissä maissa joissa käytettiin hypnoosia hoitokeinona. Sattumoisin on samat länsimaat. Nykyisin on globaali ilmiö.
2. Muinaiset ufot Ancient aliens teoria. Ei mitään viitteitä moiseen.
3. Ovat rauhanomaisia. Eivät ole vaan kyseessä on vihamielinen toimi ja porukkaa viedään kuin karjaa. Kaikenlaiset ufokultit ja ufojärjestöt jotka uskovat galagtiseen harmoniaan ja Harmaiden jumalasemaan on roskaa. Ovat niin vihamielisiä kuin vain olla ja voi. Ystävät eivät vie sinua ja lapsiasi sängystä ja tunge anaalisondia kuivana kakkoseen.

4. Ilmiö menee suvuittain. Jos vanhemmilla on ollut kokemus sen saa yleensä myös lapsetkin.

Kirja oli kaikinpuolin hämmentävät tiiliskivi. Se mielenkiintoisin vaihe seurasi sen jälkeen. 90-luvun alussa julkaistu ja käännetty siis myös suomeksi. Skeptikot sanoivat, että ehkä meidän mielessä on joku juttu joka luo kaikille samankaltaisen kokemuksen esim unihalvauksen aikana.
Vaan Jacobs ei lopettanut näiden ihmisten kallon kutistamista kirjaansa.
Hän jatkoi sitä koko 90-luvun ja 2000-luvun alussa tuli se suuri paljastus. Ihmisten tarinat eivät ainoastaan ole samankaltaisia, vaan ne muuttuvat samankaltaisesti. 70-90 luvun siepatut kovivat sukusolujen ottamiset ja alkion näyttämiset. 90-luvun lopun ihmiset näkivät isosilmäisiä ihmismäisiä lapsia.
Ihan ufojuttua...
 
Back
Top