7 valopalloa Porissa vuonna 1969

Ei edelleenkään liity mitenkään uskottavimpiin ufohavaintoihin tai kokemuksiin. Skeptikot mielellään sekoittavat näitä asoita yhdeksi sekametelisopaksi.

No kerro ihmeessä ja laita esille niitä uskottavia kokemuksia.

Olet nyt jostain syystä korottanut sotilaat näiden havaintojen teossa jonkinlaiselle jalustalle. Varsinkin ilmavoimien sotilaat ja merivoimien sotilaat tekevät erilaisia havaintoja, kun tähystäminen kuuluu toimenkuvaan. Se mitä taas ilma- ja merisotilaille opetetaan erilaisista ilmakehän ja avaruuden valoilmiöistä on hyvin vähäistä.

Kun taas puhutaan esimerkiksi tähtitieteilijöistä ja tähtitieteen harrastajista, niin jostain syystä he eivät koskaan havaitse ufoja, vaikka nimenomaan viettävät paljon aikaa nimenomaan taivasta tarkkaillen. Myös erilaiset taivaankuvausprojektit alueellisten ufohuippujen aikana eivät ole koskaan tuottaneet tulosta.

Mitä taas tulee skeptikoihin, niin he sentään yrittävät tarkastella erilaisia ilmiöitä tieteellisesti. Tieteelliset menetelmät eivät ole erehtymättömiä, mutta ne ovat paras tapa kerätä tietoa maailmankaikkeudesta. Tiedän kyllä varsin hyvin miksi skeptikoista ei pidetä. Tuo ihmisryhmä kun toistuvasti paljastaa kaikenlaisia huijareita ja rahastajia erilaisten "yliluonnollisten ilmiöiden" tienoilta. Itse asiassa parapsykologian tutkimusohjelmiakin on lopetettu yliopistoista sen takia, että skeptikot ovat paljastaneet tutkijoiden koejärjestelyjen heppoisuuden.

Skeptikoiden kauhistelun sijaan kannattaisi enemmän ihmetellä, miksi vielä 2010-luvullakin kuunnellaan lääkäreiden tai äentisten lääkäreiden juttuja jostain ihmisalien hybrideistä. Jokainen joka lukenut biologiaa lukiossa ja tutustunut DNA:han ymmärtää, että on täysin mahdotonta risteyttää joku avaruusrotu ja ihminen - varsinkin jos työmenetelmänä on joku alienin jyystäminen ufon hytissä.

Skeptikot eivät myöskään ole syyllisiä siihen, että maailmassa on erilaisia "kontaktihenkilöitä" jotka kertovat jatkuvasti olevansa yhteydessä avaruusrotuihin joko tapaamisten tai jonkun teknisen laitteen välityksellä. Kun näiltä ihmisiltä on sitten kysytty mikä on näiden olioiden viesti ihmiskunnalle, niin yleensä kuullaan vain kaikki latteudet "älkää sotiko", "älkää tehkö ydinaseita", "luonnon saastuttaminen seis". Suomessahan erilaiset tieteelliset laitokset ja järjestöt ovat ottaneet säännöllisesti vastaan näiden yhteyshenkilöiden postia jo 70-luvulta alkaen. Huvittavaa kyllä esimerkiksi sellainen tunnettu skeptikko kuin Randi saa säännöllisesti postia ihmisiltä jotka ovat yhteydessä äärettömän älykkäisiin avaruusrotuihin, jolta voi kuulemma kysyä mitä vain! Randi lähettää aina vastaukseksi ratkaisemattoman matemaattisen ongelman. Jostain syystä viestittely loppuu aina.
 
Viimeksi muokattu:
No kerro ihmeessä ja laita esille niitä uskottavia kokemuksia.

Olet nyt jostain syystä korottanut sotilaat näiden havaintojen teossa jonkinlaiselle jalustalle. Varsinkin ilmavoimien sotilaat ja merivoimien sotilaat tekevät erilaisia havaintoja, kun tähystäminen kuuluu toimenkuvaan. Se mitä taas ilma- ja merisotilaille opetetaan erilaisista ilmakehän ja avaruuden valoilmiöistä on hyvin vähäistä.

Kun taas puhutaan esimerkiksi tähtitieteilijöistä ja tähtitieteen harrastajista, niin jostain syystä he eivät koskaan havaitse ufoja, vaikka nimenomaan viettävät paljon aikaa nimenomaan taivasta tarkkaillen. Myös erilaiset taivaankuvausprojektit alueellisten ufohuippujen aikana eivät ole koskaan tuottaneet tulosta.

Mitä taas tulee skeptikoihin, niin he sentään yrittävät tarkastella erilaisia ilmiöitä tieteellisesti. Tieteelliset menetelmät eivät ole erehtymättömiä, mutta ne ovat paras tapa kerätä tietoa maailmankaikkeudesta. Tiedän kyllä varsin hyvin miksi skeptikoista ei pidetä. Tuo ihmisryhmä kun toistuvasti paljastaa kaikenlaisia huijareita ja rahastajia erilaisten "yliluonnollisten ilmiöiden" tienoilta. Itse asiassa parapsykologian tutkimusohjelmiakin on lopetettu yliopistoista sen takia, että skeptikot ovat paljastaneet tutkijoiden koejärjestelyjen heppoisuuden.

Skeptikoiden kauhistelun sijaan kannattaisi enemmän ihmetellä, miksi vielä 2010-luvullakin kuunnellaan lääkäreiden tai äentisten lääkäreiden juttuja jostain ihmisalien hybrideistä. Jokainen joka lukenut biologiaa lukiossa ja tutustunut DNA:han ymmärtää, että täysin mahdotonta risteyttää joku avaruusrotu ja ihminen - varsinkin jos työmenetelmänä on joku alienin jyystäminen ufon hytissä.

Skeptikot eivät myöskään ole syyllisiä siihen, että maailmassa on erilaisia "kontaktihenkilöitä" jotka kertovat jatkuvasti olevansa yhteydessä avaruusrotuihin joko tapaamisten tai jonkun teknisen laitteen välityksellä. Kun näiltä ihmisiltä on sitten kysytty mikä on näiden olioiden viesti ihmiskunnalle, niin yleensä kuullaan vain kaikki latteudet "älkää sotiko", "älkää tehkö ydinaseita", "luonnon saastuttaminen seis". Suomessahan erilaiset tieteelliset laitokset ja järjestöt ovat ottaneet säännölisesti näiden yhteyshenkilöiden postia jo 70-luvulta alkaen. Huvittavaa kyllä esimerkiksi sellainen tunnettu skeptikko kuin Randi saa säännnölliseti postia ihmisiltä jotka ovat yhteydessä äärettömän älykkäisiin avaruusrotuihin, jolta voi kuulemma kysyä mitä vain! Randi lähettää aina vastaukseksi ratkaisemattoman matemaattisen ongelman. Jostain syystä viestittely loppuu aina.

Korostan niitä ”sotilaita” nimeomaan siksi koska tuot jatkuvati sitä Venushihhulia mukaa. Löydät itse kyllä merkittävimmät ufotapaukset joihin liittyy armeija tai vaikka lentokoneen kapteeni. Takaan että yhteenkään ei liity venukset tai tämä ufojen laitaosasto. Ylipäätänsä näin laajan ja globaali ilmiön selittely virvatulilla tai massapsykoosilla on kyseenalaista.
 
Korostan niitä ”sotilaita” nimeomaan siksi koska tuot jatkuvati sitä Venushihhulia mukaa. Löydät itse kyllä merkittävimmät ufotapaukset joihin liittyy armeija tai vaikka lentokoneen kapteeni.

Ufouskovaisille kaikki sotilastoimintaan liittyvä onkin melkoista herkkua. Aina voidaan vedota siihen, että asevoimat salailee ja kuinka sen ja sen tapauksen yhteydessä on nähty vaikka mitä. No yllättäen suurvallat ei pahemmin julkaise kuvamateriaalia esimerkiksi ydinohjusten testaamisesta.

Miten on? Ampuiko Etelä-Afrikan ilmavoimien hävittäjä lasertykillä Ufon alas Angolassa? Rauni-Leenallahan oli tämä varma tieto jo 90-luvulla käsissään.
 
Huomaatko että tuot taas tuota laitaosastoa mukaan. Törmännyt skepttikojen forumilla täysin Leena-Raunin uskoon rinnastettavaan ilmiöön. Se on vahvaa. Debunkkauksia joissa joku täysin ulkopuolinen on vain päättänyt teorian. Sitten mielellään kisaillaan liskoihmisten ja muiden illuminaattien kanssa ilman minkäänlaista kokemuspintaa tapaukseen.

Mutta se on sivuseikka,koska aihe on niin laaja sivujuonteineen ja se on täynnä huijareita ja oikeita luultuja kokemuksia, että aika messias täytyy olla niiden tyrmäämisessä.
Itsellä ei tulisi mieleenkään alkaa tietämättä ja paikalla olematta alkaa dissaamaan yleensä luotettavana pidettyjen henkilöiden todistuksia. Ottavat aikamoisen riskin vaikka ovatkin jo eläkkeellä. Kuten olemme huomanneet siihen tulee heti LeenaRaunit,kristallihoidot ja liskoihmiset.

Ufouskovaisille kaikki sotilastoimintaan liittyvä onkin melkoista herkkua. Aina voidaan vedota siihen, että asevoimat salailee ja kuinka sen ja sen tapauksen yhteydessä on nähty vaikka mitä. No yllättäen suurvallat ei pahemmin julkaise kuvamateriaalia esimerkiksi ydinohjusten testaamisesta.

Miten on? Ampuiko Etelä-Afrikan ilmavoimien hävittäjä lasertykillä Ufon alas Angolassa? Rauni-Leenallahan oli tämä varma tieto jo 90-luvulla käsissään.
Asevoimien salailu ja Rauni-Leena Luukkainen. Tuot esille muistoja nuoruudestani.
Aikanaan opiskeluaikoina sain tilaisuuksia osallistua luentoihin, joihin puhujiksi oli tarkoituksella haalittu mahdollisimman monipuolinen kattaus. Mieleen ovat jääneet kommunistit, kokoomusministeri ja Rauni-Leena Luukkainen. Tarkoituksena oli haastaa kuulijat debattiin, ja kyseenalaistaa vallitsevat käsitykset.
Rauni-Leena puhui ufoista ja salaliitoista, hyvin sujuvasti silmät kirkkaina. Esim. Kuun pimeällä puolella oli Yhdysvaltain armeijan/CIA:n tms ylläpitämä tukikohta, jossa oli 20.000 henkeä. Kun sieltä ei ole kuvamateriaalia, niin täytyyhän siellä olla sellainen kuulennoista lähtien.
Kun nuoren miehen innolla sitten argumentoin, että mites nämä huoltolennot Maasta Kuuhun, tai ihmisten rahtaaminen sinne, rakennustarvikkeet, viestintä yms., kuinka nämä on saatu pysymään salassa julkisuudelta 1960-luvulta lähtien, kun kuitenkin maailmanlaajuinen tiedemiesyhteisö ja vielä harrastajatkin kaukoputkineen, niin kyllä se kaikki valui kuin vesi hanhen selästä.
 
Siis yleensähän tuollaiset ihmiset on tosi hyviä keksimään kaikenlaisia selityksiä myös sille miksi mitään ei havaittu. Olihan tuossakin yllämainitussa tapauksessa jossa Hornet seurasi lämpökameralla kohdetta todella mielenkiintoisia käänteitä. Esimerkiksi eräässä uutisessa väitettiin, että visuaalisen havainnon puutetta selitti "cloaking device" jolla estettin näköhavainnot niillä aallonpituuksilla joilla ihmisen silmä näkee.

Ihmisen hurahtaminen parapsykologiaan voi myös olla melkoinen tragedia. Esimerkiksi Pekka Siitoinhan oli Ufo Aika lehden (nyk. Ultra) lehden säännöllinen kirjoittaja. Jotenkin homma sitten vain lipsui henkisestä arjalaisuudesta ja magiasta sinne natsiuffeilun suuntaa. Siinä meni sitten yritykset, ihmissuhteet ja lopulta Pekka päätyi vankilaan ja päihteetkin tuli yhä enemmän mukaan kuvioihin.

Rauni-Leenakin oli aluksi kiinostunut aikaisempien elämien tutkimisesta ja jossain välissä sitten menetettiin lääkärinlupakin. Oman selityksen mukaan luvan menetyksen syynä oli autokolari??? (Autokolareitahan Raunille sattui jatkuvalla syötöllä.) Raunillakin kiinnostuksen aiheet vaihteli ja viimeisinä vuosina oli kiinnostunut netistä ja siihen liittyvistä salaliitoista kuin hullu puurosta. Oli kuulemma naurettu ulos erilaisista tilaisuuksista, kun oli teorioitaan esitellyt.

Kannattaa lukea myös se kirja Vuohia tuijottavat miehet. Kirjan tarinat on oikeasti traagisia ja mitään komediaa se kirja ei ole. Kirjasta tehty elokuva ei perustu kirjaan. Olen nähnyt myös tv dokkarin joka käsitteli niitä miehiä jotka palvelivat tuossa kirjassakin käsitellyssä paranormaalissa yksikössä. Ikävä kyllä aika harva niistä entisistä "jedi-ritareista" (-jep ei muuten ole mikään vitsi) oli löytänyt jonkun järkevän paikan yhteiskunnassa. Osa oli pahasti hörhööntynyt ja usko omiin kykyihin kuten kaukokatseluun ja kykyyn ennustaa tulevaisuutta oli vuorenvarma. Ikävä kyllä eivät edes rahastaneet hyväuskoisia, vaan elelivät yhteiskunnan laitamilla ja tutkivat sossun rahoituksella esimerkiksi ufolaskeutumisia.
 
Viimeksi muokattu:
https://yle.fi/uutiset/3-5971507

Porin ufohavainto puhuttaa yhä
Ufotutkijoiden mielestä yksi Suomen luotettavimmista ufohavainnoista tehtiin Porin lentokentän yläpuolella keväällä 1969. Seitsemän pallomaisen esineen mysteeri on yhä selvittämättä.

Huhtikuun 12. päivänä vuonna 1969 Porin lentokentän yläpuolella havaittiin seitsemän keltaista, pallon tai levyn muotoista esinettä. Ilmassa oli tuolloin kaksi Fouga Magisteria, toista ohjasi Tarmo Tukeva, toista Karjalan lennoston lentäjä Jouko Kuronen.

Näin tapauksesta kerrotaan kirjassa 100 ufoa Suomessa (Tapani Kuningas, Teuvo E. Laitinen ja Markku Löfman. Kirjayhtymä, 1994):

" Käskyn saatuaan Tukeva käänsi koneensa kohti Porin kaupunkia mennäkseen ottamaan selvää tilanteesta. Saadessaan pallot näkyviin hän totesi ne yleismuodoltaan pyöreiksi, mutta hahmoltaan hieman epätarkoiksi. Kiintopisteiden puuttuessa oli etäisyyttä niihin mahdotonta arvioida. Sitten tapahtui yllättävä käänne. Äkkiä esineet asettuivat muodostelmaan ja läksivät liikkeelle kohti pohjoista nopeasti kiihtyvällä vauhdilla. Kovalla vastatuulella ei näyttänyt olevan minkäänlaista vaikutusta niiden hurjaan menoon.

"Et sä saa niitä enää kiinni", ilmoitti valvoja Tukevalle, "ne häipyvät pohjoisen taivaalle".

Ja aivan oikein: "ilmapallojen" vauhti oli kohonnut niin huimaavaksi että niitä 700 tuntikilometrin vauhdilla lähestyvä kone jäi kuin seisomaan. Esineiden käsittämättömän nopeaa menoa kuvaa parhaiten se, että samalla minuutilla ne havaittiin jo Vaasassa, vajaat 200 kilometriä pohjoisempana."

Toinen lentäjistä, myöhemmin mm. Lappeerannan lentoaseman päällikkönä toiminut Jouko Kuronen vahvistaa tarinan todeksi.

- En osaa selittää havaintoa mitenkään ja tuskin kukaan koskaan pystyy sitä tekemään, Kuronen sanoo.

Lähteet: YLE SATAKUNTA

Tarmo Tukevan oma selostus:

Fouga Magisterissa oli tämän: https://www.flightforum.fi/topic/27690-fouga-magisterin-tykkikamera/ käydyn keskustelun mukaan kamera, merkiltä ja malliltaan: Sephot Aerial Camera 16 mm filmille. Toisessa nettikeskustelussa kävi ilmi, että Ruotuväki on myös aikoinaan tehnyt jutun aiheesta ja heillä oli käytössään myöskin tallennettu radiokeskustelu Tarmo Tukevan ja lennonjohdon väliltä.

Mitä olette mieltä tästä koko hommasta? Selkeästi kyseessä on ollut "foo-hävittäjiä". Se onko nuo olleet neuvostoteknologiaa, jää meille varmaankin mysteeriksi? Tunnen kuitenkin virolaisen miehen, joka on tämän tapauksen: https://en.wikipedia.org/wiki/UFO_sightings_in_Belarus silminnäkijä. Tapaus oli aikanaan paljon esillä sikäläisessä mediassa ja siitä puhuttiin paljon. Tämä minun tuntemani henkilö asui ja asuu yhä Tartossa, jossa teki myöskin näköhavaintonsa. Tässä tapauksessa ei ollut kyse foo-häjittäjästä, vaan selkeästi rakennetusta laitteesta, joka hohti valoa. Alus jätti myös perässään ilmaan vihreän väristä usvaa.

Wikipedian "kummituslentokoneista" kertovan sivun mukaan selkeitä lentokoneita on havaittu Suomessa jo ennen sotia. Porin seitsemän valopallon kerrottiin liikkuneen noin 1800km/h -nopeudella. Jo 50-luvulla neuvostoteknologia pystyi kehittämään todistetusti suihkuhävittäjän (Mig-19) joka pystyi saavuttamaan noin 1500km/h -nopeuden. Paria vuotta ennen Porin tapausta Neuvostoliitossa oli tehnyt ensilentonsa Mig-23, jonka lentonopeus pystyi saavuttamaan jo 2200km/h -nopeuden. Neuvostoliiton miehitettyjen lentolaitteiden teknologialla pystyttiin siis saavuttamaan Porin valopallojen nopeus. Saksalaiset olivat tutkineet ja kehitelleet äänivallin murtavaa lentolaitetta 30-luvulla, eli samoihin aikoihin kun Suomessa havaittiin kummituslentokoneita.

Loogisimmalta vaihtoehdolta Porin valopallojen kohdalla tuntuu olevan saksalainen insinöörityö, jota on jatkettu Neuvostoliitossa. Kyseessä on mahdollisesti ollut valopalloiksi naamioidut, miehittämättömät ja huippunopeat vakoilu- ja/tai häirintälaitteet suoraan Soviet Unionista. Suomalaisvirolaisen tutkimustyön päätteeksi näiden N-liiton Suomeen suunnattujen laitteiden lentoonlähtöpaikaksi on selvinnyt Haapsalun sotilaslentokenttä, joka oli Neuvostoliitossa tietenkin salainen ja sen koko ympäristö suljettu ulkopuolisilta. Kyseiseltä kentältä operoi yllättäen Mig-23 -hävittäjiä. Kenttää oli myöskin "kunnostettu" hiukan ennen Porin tapausta. Haapsalusta Poriin on linnuntietä matkaa noin kolmisensataa kilometriä. Haapsalussa, Pullapää -nimisessä kylässä tehtiin varmuudella näköhavaintoja 12. huhtikuuta 1969 samaisista valopalloista, joita oli lentänyt Porin lentokentän yläpuolella. Kyseisessä kylässä asui nimittäin lännen vakooja, joka oli kirjannut kaikki lentokentän tapahtumat ja siellä näkyneet ilmiöt ylös.

Jos kommunistinen kasvatus olisi purrut tähän vakoojana toimineeseen mieheen, tiedustelutietoa olisi ollut yhden silmä- ja korvaparin verran vähemmän.
Tuttavapiirini kuuluu mies joka näki nämä valopallot Vaasassa v. 1969. Kuvaili kirkkaankeltaisiksi valopalloiksi jotka olivat ympyrämuodostelmassa, kuitenki niin että ympyrä ei ollut symmetrinen vaan hiukan hajanainen. Pallot saattoivat hiukan muuttaa asemiaan toisiinsa nähden, mutta tästä ei ole varmuutta. Pallomuodostelman liikettä hän ei muista havainneensa, mutta toisaalta ei myöskään muista miten tai mihin ilmiö katosi. Saattaa siis olla että ilmiö on ollut paikallaan, eikä liikkeessä. Minkäänlaista esinettä ei havainnon yhteydessä näkynyt, vain valopallot. Mitään vihreää usvaa tai muutakaan eivät jättäneet jälkeensä. Mietin josko kyseessä oli jokin entuudestaan tuntematon luonnonilmiö, revontuli tai muu auringon aiheuttama häiriö, pallosalamoita tms.. toisaalta jos ilmiö on havaittu porissa samalla minuutilla kuin vaasassa, voisi kysessä olla yksinkertaisesti niin korkealla ilmakehässä ollut ilmiö, että näkyi samaan aikaan molemmissa kaupungeissa. Ehkä palavaa avaruusromua?
 
Näkyvät Vaasan tutkassa ja en epäile lentäjienkään havaintoja. Eiköhän tämä ole kuitenkin ainoa julkisuuteen vuotanut ufo tapaus Suomessa jossa viranomaiset läsnä.
 
Näkyvät Vaasan tutkassa ja en epäile lentäjienkään havaintoja. Eiköhän tämä ole kuitenkin ainoa julkisuuteen vuotanut ufo tapaus Suomessa jossa viranomaiset läsnä.
Millaisesta ja kenen tutkahavainnosta vaasassa oli kyse tarkalleen? Onko tutkahavintoja muualta suomesta? Itse en ollut 1969 vielä syntynytkään, ja tästä tapauksestakin kuulin vasta hiljattain, joten kiinnostaisi kuulla tarkemmin.
 
Googleta niin löytyy tekstiä. Se tutka on kerrottu olleen valvontatutka Vaasassa. Mikä sitten tarkalleen ei ole mainittu.
 
Back
Top