Afganistan

PV oli Afgoissa 20 vuotta, mutta ANA:n luhistuminen tuli ilmeisesti täysin puun takaa. Lähetystön väki on jumissa Kabulissa kunnes joku valtio suostuu ottamaan Suomi pojat kyytiin eikä tätä nyt kaikkea voi Haaviston niskaan kasata.

Tulee vain mieleen että mihinkä riski- ja tilanne arviot ovat perustuneet? USA:n ulkoministeriön lehdistötiedotteisiin? Perkele, jos paskaisella internet foorumilla löytyy ajantasaisempas tiedusteluanalyysiä kuin PV: llä ja ulkoministeriössä niin heikosti menee.
Mutta tässäkin olisi pitänyt katsoa, mitä amerikkalaisten kädet tekevät eikä mitä sanovat: jos käsky on käynyt salassapidettävän materiaalin tuhoamiseen (eikä mukaan ottamiseen), niin se on merkki sulkea Suomen lähetystö sillä sekunnilla ja lähteä pois maasta. Kaupallisia lentoja olisi vielä perjantaina ja lauantaina ollut, ei enää sunnuntaina. Ilmeisesti oltiin lehdistötiedotteiden (eikä vuodettujen sisäisten asiakirjojen) varassa ja uskottiin virallista 90 päivän aikaikkunaa (mikä muuttui 2 vuorokaudeksi todellisuudessa)
 
Taisi olla tässä USA maailmanpoliisina toimiminen. Jonkun aikakaudenloppu sekin joka päättyy täydelliseen nöyryytykseen. Aivan järkyttävää häsellystä. Kohta joutuvat oikeasti pyytämään apua talitinteiltä kuin ei homma meinaa sujua. Talitintit näköjään myös tulleet lähemmäs lentokenttää ja pystyttäneet tiesulun estääkseen lisää ihmisiä menemästä paikalle.
Sehän tässä erikoista onkin että kun USA meni 9.11. jälkeen näyttämään ettei meille ryppyillä niin nyt 20v jälkeen tilanne onkin kääntynyt päälaelleen. Eli Osama nauraisi räkäisesti, tehtävä suoritettu?
 
Se, että paikallisväestö ei tajua omaa parastaan, vaan antaa Talebanin ottaa uudelleen vallan, ei minun tajuntaan uppoa millään. Ikään kuin liittouman miehityksellä ja Taleban-hallinnolla ei olisi mitään eroa. Että olisi voinut kolikolla arpoa, miten jatketaan. "Meidän poikiahan ne on, pohjimmiltaan kunnon miehiä. Mitä nyt vähän vuosia sitten lähti mopedi laukalle."

Itse olen seuraillut muutaman lyhyen Twitter-viestin muodossa näitä eri ihmisoikeusjärjestöjen edustajien vuodatuksia siitä miten monien eri kansallisten ryhmien ja naisten turvallisuus yms. seikat nyt laskevat dramaattisesti kun Taleban valloitti pakan takaisin itselleen ja länsimaat pakkasivat viimeisetkin laukkunsa ja häipyivät.

Näistä viesteistä erottuu eritoten se että tämä kaikki on kuulemma länsimaiden syytä. Että sinne olisi tosiaan pitänyt jäädä seuraavaksikin kahdeksikymmeneksi vuodeksi pitämään näitä keskenään eripuraisia ja korruptoituneita tahoja kädestä ja syytää rahaa epämääräisiin tarkoituksiin loputtomasti. Kieltämättä Jenkkilä aikoinaan eskaloi tämän koko konfliktin nykyiseen jatkumoonsa, mutta sitä en ymmärrä että miten nähdään se oma vastuu täysin olemattomaksi vaikkapa nyt Talebania vastaan puolustauduttaessa tässä tilanteessa.

Kyllä tuolla ollaan näemmä osattu tarttua aseisiin ulkopuolista valloittajaa vastaan ennenkin ja suosittelisin samaa nytkin niille jotka Talebanin hallinnolta saisivat vain narua kaulaan. Luulisi että kaikenlaisten sissiliikkeiden ja ryhmittymien perustaminen Talebania vastaan tai ihan ketä vaan olisi melkein verissä noin pitkällisten konfliktien jäljiltä.

Epäilen itse sitä kuten monet muutkin että Taleban on oikeastaan suurimmalle osalle väestöryhmiä ihan hyvä hallitsija, sillä Afgaanien eri väestöryhmien kulttuureihin ei varsinaisesti kuulu mitenkään hirvittävän vapaamielinen suhtautuminen esimerkiksi naisten oikeuksiin tai tiettyihin ihmisoikeuksiin yleensäkään. Tulkitsen myös tosiaan että kun näinkin vähäistä on ollut vastarinta Talebanin etenemisen aikana, niin monet väestöryhmät jollakin tasolla varmasti hyväksyvät tämän kehityksen ja lopputuloksen kun suurempaa vastavoimaa ei ole enää syntynyt.

Jotakinhan tämä kertoo yleisestä mielipiteestä vaikka paljon nyt kohkataan siitä että kaikki jäivät jotenkin "Talebanin armoille" tuolla.
 
Sehän tässä erikoista onkin että kun USA meni 9.11. jälkeen näyttämään ettei meille ryppyillä niin nyt 20v jälkeen tilanne onkin kääntynyt päälaelleen. Eli Osama nauraisi räkäisesti, tehtävä suoritettu?

Nyt kannattaa tietysti pitää erillään sotilaallinen ja strateginen voitto ja tappio. Ei Taleban USA:ta sotilaallisesti voittanut, siitä lienemme samaa mieltä. Mutta jos katsotaan sitä ultimaattista maalia, eli Afganistanin saattamista demokratian polulle ilman terrorismia, siinä Taleban voitti. Vaikka USA:n toiminta ei varmasti aivan nappiin mennytkään auttaessaan afgaaneja, kyllä afgaanit näyttävät valinneen tiensä ja heittivät pyyhkeen kehään heti kun siihen tarjoutui tilaisuus.

Jos mietiään kuka voitti ja kuka hävisi, sanoisin: Taleban voitti, Afganistan hävisi ja USA oli hävinneen joukkueen valmentaja sekä pääsponsori, jonka panos ei riittänyt, koska peli luhistui afgaanien tahdonpuutteeseen.
 
Näyttäisi ainakin Taleban saaneen hyvin uutta varustusta retkellä kohti Kabulia, kun niin monella näkyy jenkkiaseita. Pressanlinnan kuvassa kolmella ja vain kahdella on AK-pohjaiset. Jopa tien varrella nököttävällä rivijantterilla on jenkkipyssy.
 
Nyt kannattaa tietysti pitää erillään sotilaallinen ja strateginen voitto ja tappio. Ei Taleban USA:ta sotilaallisesti voittanut, siitä lienemme samaa mieltä. Mutta jos katsotaan sitä ultimaattista maalia, eli Afganistanin saattamista demokratian polulle ilman terrorismia, siinä Taleban voitti. Vaikka USA:n toiminta ei varmasti aivan nappiin mennytkään auttaessaan afgaaneja, kyllä afgaanit näyttävät valinneen tiensä ja heittivät pyyhkeen kehään heti kun siihen tarjoutui tilaisuus.

Jos mietiään kuka voitti ja kuka hävisi, sanoisin: Taleban voitti, Afganistan hävisi ja USA oli hävinneen joukkueen valmentaja sekä pääsponsori, jonka panos ei riittänyt, koska peli luhistui afgaanien tahdonpuutteeseen.

USA hävisi sotilaallisesti, taloudellisesti kuin moraallisestikin. Mitään eivät saavuttaneet, mitään eivät saaneet aikaiseksi ja nyt lähtevät käpälämäkeen. Aika monella aukeaa nyt silmät mikä "supervalta" USA on. Tietysti nyt aletaan raivolla tekemään sankarielokuvia Hollywoodissa jotta saadaan tämä nöyryytys hälvennettyä niin kuin aikoinaan Vietnamin suhteen.

Mutta se siitä. Nyt Kabulissa nauravat talitintit, venäläiset ja kiinalaiset. Ja taitaa Venäjän suurlähettiläs olla menossa uusien isäntien luo iltateelle saa nähdä ottaako kiinalaisen kolleegansa mukaan.
 
klo 12:37: Venäjä kertoo käyvänsä keskusteluja Talibanin kanssa. Taliban siirsi sotilaansa suojaamaan Venäjän suurlähetystöä vallattuaan Kabulin.

- Suurlähetystömme tulee olemaan yhteydessä Talibanin korkeaan johtoon, jotta saisimme pysyvän ratkaisun suurlähetystömme turvaamiseen, Vladimir Putinin avustaja Zamir Kabulov kertoi Reutersille.
 
1629107535534.png

Tepper Aviationin nykyinen nimi on ilmeisesti Northcap LLC Wilmington. Tepper on ollut CIA:n lentokonevuokraamo 80-luvulta lähtien, mutta joutui lopettamaan kun itäeuroopan vankilennot aikoinaan paljastuivat. Tämä firma on erittäin mielenkiintoinen seurattava, jos kytevät konfliktit kiinnostaa. Tepper lennätti aikoinaan aseita ja muuta tavaraa paikkoihin joissa USA ei ollut.
 
USA hävisi sotilaallisesti, taloudellisesti kuin moraallisestikin. Mitään eivät saavuttaneet, mitään eivät saaneet aikaiseksi ja nyt lähtevät käpälämäkeen. Aika monella aukeaa nyt silmät mikä "supervalta" USA on. Tietysti nyt aletaan raivolla tekemään sankarielokuvia Hollywoodissa jotta saadaan tämä nöyryytys hälvennettyä niin kuin aikoinaan Vietnamin suhteen.

Mutta se siitä. Nyt Kabulissa nauravat talitintit, venäläiset ja kiinalaiset. Ja taitaa Venäjän suurlähettiläs olla menossa uusien isäntien luo iltateelle saa nähdä ottaako kiinalaisen kolleegansa mukaan.

Tämä onkin se sama keskustelu mitä käytiin Vietnamin osalta. USA voitti taistelut, kuollutta sissiä oli kasa kasan vieressä, mutta se itse päätavoite, jossa sotilasvoima oli työkalu, meni reisille. Onko USA silloin hävinnyt myös sotilaallisesti? Eli onko maan asevoimat silloin lyöty?
 
Sehän tässä erikoista onkin että kun USA meni 9.11. jälkeen näyttämään ettei meille ryppyillä niin nyt 20v jälkeen tilanne onkin kääntynyt päälaelleen. Eli Osama nauraisi räkäisesti, tehtävä suoritettu?

Olisihan tuon voinut hoitaa voittoon asti, mutta keinot vaan olisi ollut sellaisia, että vonkuminen jakamattomista ihmisoikeuksista tms olisi kuulunut kuuhun asti.
 
Back
Top