Ahvenanmaa

No itseasiassa Ahvenanmaalle Suomi omalla harkinnallaan saa viedä sotilasjoukkoja/kalustoa jos kokee saarten turvallisuuden uhatuksi. Ahvenanmaalla saa myös vierailla ja suomalaisalukset saavat käyttää reiteillään Ahvenanmaan merialuetta. Saarella saa myös suomalaisten kutsusta vierailla yksi ulkomaalainen sota-alus.

Tullin ja rajan ”sotilasjoukkoja” saa saarella niin ikään olla.
ja majakka ja merenkulkuhallituksen joukkoja. mitä ikinä tarkoittavatkin. noin 100 ahvenanmaalaista per vuosi koulutettu Rajan koulussa olisi hyvä lisä puolustukseen. Vaikka Ruotsinkielisessä osastossa Rajan "alla".
 
Kuuluuko nuo toimet nykyään Traficom ja Väylävirastolle? Ilmeisesti näin, kokeilin hakea ja tuohon suuntaan löytyi viitteitä. Väyläviraston erikoisjoukoille siis tarve?

Hieman offtopic mutta minä olen hitusen kiukkuinen miten erilaiset valtionvirastot yms. tuntuu vaihtavan nimeä noin 5-10 vuoden välein. Ehkä sitä on tullut vanhaksi kun kokee kaiken muutoksen pahana. Yleensä nimi vaihtuu kun saman katon alle lisätään jotain tehtäviä, ymmärrän ja toisaalta halutaan "brändätä" itsensä "moderniksi toimijaksi" jolla ei voi olla kommunismilta haiskahtavaa harmaata nimeä tyyliin "Suomen kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö" vaan luulisi löytyvän selvempi nimi kuin Itella, Väylä, Trafi yms.

Jokainen kansalainen joka tapauksessa kun tarvitsee lähettää kirje tai paketti niin kysyy missä on lähin Posti, jos on ajoneuvostaan kysyttävää niin "Ajoneuvohallintokeskus" on helppo muistaa jne. Eipä tuo ehkä nykypäivänä internet-aikana haittaa, kun jokaisella on google taskussa, ehkä vain lämpimikseen puhisen.
 
Hieman offtopic mutta minä olen hitusen kiukkuinen miten erilaiset valtionvirastot yms. tuntuu vaihtavan nimeä noin 5-10 vuoden välein. Ehkä sitä on tullut vanhaksi kun kokee kaiken muutoksen pahana.
Mukava kuulla, että joku muukin ajattelee näin. Kyllä 'Tielaitos' ja 'Posti- ja lennätinlaitos' olisivat mielestäni nykypäivänäkin aivan käyttökelpoisia nimiä. Tai no, lennätinlaitoksen voisi ehkä jättää nykyään jälkimmäisen instanssin nimestä pois 😏

'Digi- ja väestötietovirasto' on ehkä viimeaikaisista nimikeksinnöistä kamalin. 'Digi' viittaa tuossa lähinnä tallennus- ja tiedonsiirtomuotoon. Paperitoimistoaikaan olisi samalla logiikalla käytetty nimitystä 'Paperi-, muste- ja väestötietovirasto'.
 
Viimeksi muokattu:
Hieman offtopic mutta minä olen hitusen kiukkuinen miten erilaiset valtionvirastot yms. tuntuu vaihtavan nimeä noin 5-10 vuoden välein. Ehkä sitä on tullut vanhaksi kun kokee kaiken muutoksen pahana. Yleensä nimi vaihtuu kun saman katon alle lisätään jotain tehtäviä, ymmärrän ja toisaalta halutaan "brändätä" itsensä "moderniksi toimijaksi" jolla ei voi olla kommunismilta haiskahtavaa harmaata nimeä tyyliin "Suomen kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö" vaan luulisi löytyvän selvempi nimi kuin Itella, Väylä, Trafi yms.
Mahtaakohan vielä tuollekin löytyä sellainen varhaisempi tsaarinaikainen nimi kuin Insinöörihallinto? Isoäitini isä oli jonkin sellaisen palveluksessa virkamiehenä Viipurissa. Kuoli kapinan aikaan, mutta ihan siviilipuolen tapaturmassa.
 
Ilta-Sanomat on nostanut Bogskärin esiin mahdollisena kohteena.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000008750062.html

46efb7f5cfdf04b36ff65e1d594f0967.gif

” Pimentämällä majakan ja häiritsemällä GPS-paikannusta hyökkääjä voisi aiheuttaa harmia laivaliikenteelle. Luoto voisi olla Kaliningradin sotilastukikohdasta tuleville venäläisille eräänlainen astinlauta sotilaallisessa kilpajuoksussa Ahvenanmaalle”

Jos Bogskärin tarina ei ole tuttu, kannattaa siihen tutustua vaikkapa tuolla:

Jos ei Ahvenanmaan demilitarisointia pureta, tulisi heitä ainakin verottaa oikeudenmukainen määrä puolustuksen ulkoistamisesta. Muu Suomi joutuu ostamaan ja sitouttamaan kalustoa miljoonilla heidän puolestansa, puhumattakaan mannersuomalaisista reserviläisistä jotka potentiaalisesti vuodattavat heidän vapautensa ja meidän huoltovarmuutemme vuoksi verta.
Saarelaisten opportunismi on päästetty liian pitkälle, vaikka ymmärrän yli 100-vuotisen identiteetin muuttamisen hankaluuden.
 
Ahvenanmaa on Suomessa alue, jonka kansalaisilla on vain oikeuksia Suomelta, mutta ei mitään velvollisuuksia Suomeen.
Ei ole edes velvollisuutta itse ajatella ja itse huolehtia omasta turvallisuudesta.
Mites tässä näin on päässyt käymään ?
Miten virhe voidaan korjata?
.
 
Virhettä korjataan vuosittan runsaalla vyöryllä verorahaa. Entien per asukas koko suomessa.
 
Virhettä korjataan vuosittan runsaalla vyöryllä verorahaa. Entien per asukas koko suomessa.

Virheen voi korjata myös runsaalla vyöryllä sotilaita. Sellaisilla suomea puhuvilla.

En sano muuta kuin että en hämmästy, jos lähiaikoina tapahtuu jotakin mediakynnyksen ylittävää. Sen verran on aistinvaraisesti havaittavissa kohonnutta toimintatasoa.
 
Ilta-Sanomat on nostanut Bogskärin esiin mahdollisena kohteena.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000008750062.html

46efb7f5cfdf04b36ff65e1d594f0967.gif

” Pimentämällä majakan ja häiritsemällä GPS-paikannusta hyökkääjä voisi aiheuttaa harmia laivaliikenteelle. Luoto voisi olla Kaliningradin sotilastukikohdasta tuleville venäläisille eräänlainen astinlauta sotilaallisessa kilpajuoksussa Ahvenanmaalle”

Jos Bogskärin tarina ei ole tuttu, kannattaa siihen tutustua vaikkapa tuolla:

Olisiko majakan pimentäminen hyökkäys vapaata merenkulkua vastaan?
 
Kuuluuko nuo toimet nykyään Traficom ja Väylävirastolle? Ilmeisesti näin, kokeilin hakea ja tuohon suuntaan löytyi viitteitä. Väyläviraston erikoisjoukoille siis tarve?

Maa- ja metsätalousministeriöllä voisi olla myös, kun valvotaan luomutuotannon toteutumista. Opetushallituksella koulusurmien ehkäisemiseksi ja niin edespäin. Jenkeissähän tuo on arkipäivää:

Dozens of federal agencies now have Special Weapons and Tactics (SWAT) teams to further an expanding definition of their missions. It’s not controversial that the Secret Service and the Bureau of Prisons have them. But what about the Department of Agriculture, the Railroad Retirement Board, the Tennessee Valley Authority, the Office of Personnel Management, the Consumer Product Safety Commission, and the U.S. Fish and Wildlife Service? All of these have their own SWAT units and are part of a worrying trend towards the militarization of federal agencies — not to mention local police forces.

Nyt tulee sopivan reippaita avauksia

"ESS:n mukaan Vanhanen sanoi, että puolustuksen järjestämisen kannalta olisi eduksi, että Ahvenanmaalla olisi pysyvästi suomalaisia joukkoja, koska Suomella on joka tapauksessa velvollisuus puolustaa Ahvenanmaata."

"– Aloitteen pitäisi mieluummin tulla Ahvenanmaalta, jonka itsehallinto täyttää sata vuotta. Olen menossa kesäkuussa sinne vierailulle. Jospa he silloin tekisivät ehdotuksen, Vanhanen sanoi ESS:n mukaan."

Joko Vanhanen höpisee omiaan tai sitten tilannekuvan täytyy olla todella huono, jotta saarelaiset itse vaatisivat pysyviä suomalaisjoukkoja paikalle.
 
Ilmeinen aukko puolustuksessamme on viimeistään nyt havaittu? Valitettavasti tuolle ei taideta saada vastakaikua saaren puolelta. Eikä etenkään itänaapurista ja yksipuolisesti tuota sopimusta ei voida mitätöidä.
 
Tuo Ahvenanmaan demilitarisointi-sopimus on ainakin itselleni hyvin hämärä. Alunperinhän se tehtiin jo v.1856, yhtenä osapuolena silloinen tsaarin venäjä, mikä valtio sittemmin kaatui v.1917, ja alkoi kommunismin voittoisa kulku neuvostoliiton nimellä. V. 1940, Talvisotamme jälkeen, tuo "sopimus" uudistettiin neuvostoliiton kanssa, ja ryssän konsulaatti jäi valvomaan sopimuksen pitämistä. V. 1991 neuvostoliitto hävisi vuorostaan kartalta, ja tyhmempi luulisi, että olemattoman valtion kanssa tehdyt sopimukset ovat nekin olemattomia. Ilmeisesti näin ei ole. En myöskään yhtään ymmärrä Ahvenanmaan maakuntahallinnon penseyttä sille, että saarelle sijoitettaisiin pysyvästi oman maamme puolustusvoimien tukikohta tms. Luulisi sen olevan parempi vaihtoehto kuin yllättäen ilmestyvät "kohteliaat vihreät miehet", enkä todellakaan viittaa ulkoavaruuden olentoihin. Sitä paitsi, valtionjohto voi tehdä päätöksen joukkojen sijoittamisesta ilman maakuntahallinnon suostumustakaan, jos tarvetta ilmenee. Omasta mielestäni sitä tarvetta alkoi ilmenemään 24.2.2022, viimeistään.
 
Back
Top