Alueellisten joukkojen pioneerikalusto

Kyllä tuolle käyttöä tietyissä paikoissa löytyisi, mutta kehottaisin käyttämään suluttamisessa työkoneita. Säästää miehiä ja aikaa.

Mutta samalla kyselisin, josko panssarimiehiä sattuisi olemaan läsnä ja asioista tietäisivät, että kuinkahan paljon pellon kyntäminen lisää tankin kiinnijäämis vaaraa? Hyvin usein käytössä olisi traktoreita ja mahdollisesti kyntöaura, niin mitä tapahtuisi, jos ennen taistelua traktorilla kävisi kyntämässä pellot mullikolle ja toivoisi sadetta. Enkä tarkoita, että oman asemien edestä pitäisi kyntää, vaan oikeastaan kaikkialta, jossa vihollinen saattaisi levittäytyä edetessään.
 
Pelkkä kyntäminen ei juuri haittaa telakalustoa. Toki jos siellä on joku pehmeä ja märkä kohta, voi kyntäminen edistää kiinnijuuttumista, mutta ongelma on, että telakalusto kulkee pahemmasta paikasta kuin traktori.
 
Suurempaa haittaa aiheuttaisi varmasti legendaarinen patojen räjäyttäminen, mihin käsittääkseni valmistaudittiin salpalinjan kohdalla. Jotain juoksutuskanaviakin tehtiin
 
RAID7 olisi käytännöllinen ilmavoimien tukikohtien, niin pysyvien kuin kuin tilapäistenkin, suojan parantamisessa.
 
RAID7 olisi käytännöllinen ilmavoimien tukikohtien, niin pysyvien kuin kuin tilapäistenkin, suojan parantamisessa.

Sitä mietin, että olisi lysti tapa tehdä tuollaisesta mellakka malli. Lisätä teräsrakenteita siten, että tuota ei olisi helppo nostaa maasta tai painaa kasaan tms. mitä iso väkijoukko voisi koettaa tehdä. Sen jälkeen voisi tuollaisilla rajata tiettyjä alueita rähinöitsijöiltä. Ja selvennykseksi mainittakoon, että tarkoitus olisi käyttää noita tyhjänä eli ilman hiekkaa.

Ilmeisesti menin sitten meren taakse kalaan:

Rotta harjoittelee miinojen etsimistä Kambodžassa
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1305970395620

1305970108591

Tästäpä kustannusäästöä tänne meillekin!
 
  • Tykkää
Reactions: ctg
Joen rantaan asennettuna vaikeuttaa ylimenoa, mutta ei tietenkään mikään mahdoton este ylitettäväksi.
 
Käytännössä hyöty 0. Ei riitä että yhteen rantaan löydään 100 m hiekkasäkkiä, se vihollinenhan ylittää sen joen jostain muualta. Toi peltoaukean "linnoittaminen" on vielä älyttömämpää.
 
Mutta yhdistettynä miinoitteisiin, suora-ammuntaan ja epikseen se voi olla hyödyllinenkin, kunhan joku keksii sellaisen tilanteen missä tuohon käytetyt resurssit ei mene hukkaan. Itsellekin tuleen mieleen keskelle ainoaa metsätietä vedetty tuollainen miinojen kanssa voisi olla aika hidastava tekijä.
 
Käytännössä hyöty 0. Ei riitä että yhteen rantaan löydään 100 m hiekkasäkkiä, se vihollinenhan ylittää sen joen jostain muualta. Toi peltoaukean "linnoittaminen" on vielä älyttömämpää.

Tuolla perusteella miinoittaminenkin on täysin turhaa. Esteillä on tarkoitus kanavoida vihollisen liikkeitä, joten jos saadaan estettyä vihollisen pääsy tiettyyn paikkaan, niin voimia voidaan sitten keskittää muihin kohtiin.

Peltoaukean linnoittaminen sinällään voisi olla hyödytöntä, mutta toisaalta tuollaisella voisi koettaa rajoittaa vihollisen tulilinjoja.

Joskus mietiskelin sitä, että mitä tapahtuisi jos tien poikki levittäisi esiripun vihollisen näkyvyyttä tukkimaan. Vihollinen joutuisi päättämään, että lähetetäänkö jalkaväki tarkastamaan mitä esteen takana on, vaiko mennäänkö läpi täysillä ja otetaan riski, että heti esiripun takana onkin muutama miina.
 
Mutta yhdistettynä miinoitteisiin, suora-ammuntaan ja epikseen se voi olla hyödyllinenkin, kunhan joku keksii sellaisen tilanteen missä tuohon käytetyt resurssit ei mene hukkaan. Itsellekin tuleen mieleen keskelle ainoaa metsätietä vedetty tuollainen miinojen kanssa voisi olla aika hidastava tekijä.

Puhumattakaan siitä, että NLAW:ia voisi oletettavasti käyttää tuon takana olevia vaunuja vastaan, jos ne tankit eivät yksinkertaisesti aja tuon yli. Hiekalla täytettynä se ei toimi esteenä.
 
Tuolla perusteella miinoittaminenkin on täysin turhaa. Esteillä on tarkoitus kanavoida vihollisen liikkeitä, joten jos saadaan estettyä vihollisen pääsy tiettyyn paikkaan, niin voimia voidaan sitten keskittää muihin kohtiin.

Peltoaukean linnoittaminen sinällään voisi olla hyödytöntä, mutta toisaalta tuollaisella voisi koettaa rajoittaa vihollisen tulilinjoja.

Joskus mietiskelin sitä, että mitä tapahtuisi jos tien poikki levittäisi esiripun vihollisen näkyvyyttä tukkimaan. Vihollinen joutuisi päättämään, että lähetetäänkö jalkaväki tarkastamaan mitä esteen takana on, vaiko mennäänkö läpi täysillä ja otetaan riski, että heti esiripun takana onkin muutama miina.

Hei on vähän eri asia kylvää niitä telamiinoja siihen pellolle, kuin ensin raijata toi kontti sinne pellonlaitaan, laittaa se levityskuntoon, levittää se siihen pellolle ja sen jälkeen vielä täyttää se. Ei onnistu ihan parissa tunnissa. Tämän jälkee vihollisella ei ole mitään epäselvyyttä tilanteesta vaan se näkee esteen ja kiertää sen. Estettä ei havaitse kärkivaunu vaan se on havaittu jo operaation suunnitteluvaiheessa, jolloin kyseinen viritelmä ei aiheuta minkäänlaista haittaa vihollisen operaatiolle. Tai sitten vaan ajaa siitä läpi. En usko että tuo pidättelee tst-panssarivaunua ja ei varsinkaan pidättele sitä pioneerivaunua. Miinoja voi olla vaikea havaita ja kun ne havaitaan liike pysähtyy, niillä saadaan myös hyvin aiheitettua pelkoa hyökkäävässä joukossa. Tuolla ei saada samaa vaikutusta aikaan.
 
Kaikki esteet eivät sovellu joka tilanteeseen ja niiden käyttö on suunniteltava sen mukaan. Ei niitä miinojakaan hetkessä sinne pellolle kaiveta ja kun niitä ollaan sinne kaivamassa, niin vihollinen voi sen havaita ja sen jälkeen vihollinen tekee täsmälleen saman kuin tuon Hesco seinän kanssa.
 
Tukikohdan suojaaminen tuo hesco seinä on oikein passeli vaihtoehto.
Kriittiset paikat nykyään suojataan muureilla.
 
http://raikka.fi/atmf/

Liekköhän ollut miten esille. Joo, ihan normi pohjamiina, mutta sen voi aktivoida erikseen ja laskuri jopa 99 (!!!) yliajoon. Miinakauhu mallia 2016. Yksi prikaati menee kylmästä vaikka 20 miinan häiritsevästä sulutteesta yli, miinat aktivoidaan yön kähmyisinä tunteina etäkäyttölaitteellaan ja alkaa paukkumaan. Jäljestä tulevat vittuilevat edelle menneen pioneeriupseereille, että miten helvetissä teidän jäljiltä on jäänyt näin paljon miinoja tielle. Paljon halvempaa kuin kalliiden rakettien ampuminen kun perässä tulevat poksahtelee ihan itsekseen.

Edit. Näyttää olleen linkki Hakku-lehteen postattu operatiivisten pion. vehkeiden puolelle. Ihmekös kun tulikin mieleen, että missäköhän näin.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top