Alueellisten joukkojen uusi? tst-tapa

Kyllä ne Jimmyt sieltä montuista pois saadaan, kunhan napalmia ja termobaarisia aseita saavat roudattua paikalle. Palavat kaivautuneet kuoppiinsa kun polttonesteet roiskuvat päälle tai tukehtuvat hapenpuutteeseen tai palokaasuihin.

Näkisin, että kaivautua voi ja pitääkin että saa suojaa sirpaleaseilta, mutta varautua pitää samalla siihen että niihin kaivettuihin asemiin ei kauaksi aikaa jäädä. Taistelutapa edellyttää liikkumista ja paikalleen jääminen saattaa helposti johtaa sankarivainajan tai sotavangin kohtaloon.

Totta sinänsä, että joustavuutta vaaditaan myös 'staattisissa' asemissa. Rakennuspioneeritoiminta noussee arvoon arvaamattomaan, kun saisi olla valmisteltuja asemia viiden kilometrin välein.
 
Venäjän tiedustelu ilmasta havaitsee urien varsilla paljon poteroita ja kauempana telttaleirejä lämpöjälkineen. Suurin osa näistä on harhautusta. Ehkä. Osassa voi olla väkeä. Ehkä. Sieltä isketään missä ei näy mitään. Ehkä, joskus.
 
Itse en epäile taktiikan toimivuutta tai sitä etteikö sitä olisi mietitty tai kokeiltu. Haasteet jotka näen liittyvät vain ja ainoastaan rahaan ja varustukseen.
Nämä "kevyen jalkaväen" (mitä tämä homma pääosin on) hommat ovat tässä suhteessa siitä hyviä ettei siinä ole oikeastaan mitään kovin kallista varustusta ja kalustoa. Näinollen se asia on hyvällä mallilla ja pienellä rahalla, tarvittaessa hyvinkin nopeasti myös parannettavissa edelleen.
 
Näitä teesejä oli meilläkin. Samaten partioon oli joskus vastaosasto laitettu väijyyn. Tulituksen alkaessa saattoi kouluttaja tempaista jonkun pois. Joskus johtajan joskus kärkimiehen. Samalla karjuen, että "osui mitä teet?" Ja jos jäi seisomaan lähti sekin kaveri. Opetti ainakin ajattelemaan ja oma-alotteisuutta, mutta vitutuksella ei ollut mitään rajaa varsinkin jos joutui "haavoittuneita" evakuoimaan. Muutamalle kun tehtiin paareja sadeviitoista ja porukka kantamaan, rupesi kannettavienkin mieleen jäämään oma-aloitteinen päätöksenteko
Hyvä tietysti jo tuokin, mutta eräs eniten aitoa oma-aloitteellisuutta tappava asia on kouluttajan (näkyvä) läsnäolo. Silloin ollaan kuitenkin koko ajan tilanteessa missä koulutettava tuudittautuu siihen että jos se ongelma tulee eteen, kouluttaja lopulta ratkaisee sen jos en itse saa sitä nopeasti ratkottua.
Paljon tehokkaampaa on kun koulutettavien pitää oikeasti ratkoa ongelmia ilman näkyvää tukea ja turvaa.
Kokemukset ovat varsin hyviä sen suhteen miten nopeasti nykynuori oppii niitä ongelmia ihan itse ratkomaan, kunhan hänet siihen yksinkertaisesti vain pakotetaan.
 
Nämä "kevyen jalkaväen" (mitä tämä homma pääosin on) hommat ovat tässä suhteessa siitä hyviä ettei siinä ole oikeastaan mitään kovin kallista varustusta ja kalustoa. Näinollen se asia on hyvällä mallilla ja pienellä rahalla, tarvittaessa hyvinkin nopeasti myös parannettavissa edelleen.

Yksi materiaalinen juttu mitä kaipaisin kuin kuuta taivaalta on NLAWt joukkuetasolle. Jääkärijoukkueen pstkyky nykyaikaisiin vaunuihin on riittämätön.
 
Viimeksi muokattu:
Hyvä tietysti jo tuokin, mutta eräs eniten aitoa oma-aloitteellisuutta tappava asia on kouluttajan (näkyvä) läsnäolo. Silloin ollaan kuitenkin koko ajan tilanteessa missä koulutettava tuudittautuu siihen että jos se ongelma tulee eteen, kouluttaja lopulta ratkaisee sen jos en itse saa sitä nopeasti ratkottua.
Paljon tehokkaampaa on kun koulutettavien pitää oikeasti ratkoa ongelmia ilman näkyvää tukea ja turvaa.
Kokemukset ovat varsin hyviä sen suhteen miten nopeasti nykynuori oppii niitä ongelmia ihan itse ratkomaan, kunhan hänet siihen yksinkertaisesti vain pakotetaan.
Itse koin tuon hieman toisin. Tai oikeastaan tuntuu etten tainnut olla riittävän selväsanainen.
Siis ei tosiaan voinut tuudittautua mihinkään ja päätökset piti nimenomaan tehdä itsenäisesti, nopeasti ja kysymättä neuvoa. Ei se kouluttaja sanonut yhtään mitä pitää tehdä, vaan löi lisää painetta jos unohtui unelmoimaan. Palaute tuli sitten tilanteen/harjoituksen jälkeen. Noita oppeja olen hyödyntänyt myöhemmässäkin elämässä. Siis rohkeutta tehdä nopeita itsenäisiä päätöksiä ja toimia sen päätöksen mukaan määrätietoisesti.
Eli ollaan ihan samaa mieltä. Kyse oli nimenomaan pakottamaisesta nopeisiin itsenäisiin päätöksiin. Jopa rivijääkäri, esim. merkkaamalla partionjohtaja kaatuneeksi. Ja jos ei toiminut lähti seuraava vaikka haavoittuneena, jota sitten jouduttiin evakuoimaan rinkkojen, radioiden ja pyssyjen lisäksi. Kouli kyllä aika hyvin. Ja jos sitä arpojaa joutui kantamaan paskoilla välineillä ei sekään helpolla päässyt. Mutta voi jeesus miten sitä vänskää vihasi silloin!
 
Joo, ihan asiaa kaikki, ei siinä mitään.
Pointtini oli oikeastaan se että kun tuo kaikki tehdään siten ettei se kouluttaja ole siinä välittömässä läheisyydessä, ainakaan siten että koulutettava on asiasta tietoinen, niin tulos on vieläkin parempi.
Painettakin voi luoda aika kovasti myös muilla keinoin kuin kuvaamallasi tavalla.
Kaikki oma-aloitteellisuuteen ohjaava ja valmistava on hyväksi, useimmiten sitä saa parhaiten opetettua kun joukko johtajineen saatetaan yksinään tilanteeseen jossa ongelmat todella on ratkottava itse ja ilman kouluttajan välittömän läsnäolon tuomaa back up:ia.
 
Back
Top