Armeija tutki reserviläisten kunnon - kolmannes ylipainoisia: Jatkossa sodan ajan sijoitus fysiikan

Iltalehden mukaan:

Armeija tutki reserviläisten kunnon - kolmannes ylipainoisia: Jatkossa sodan ajan sijoitus fysiikan mukaan
...
Prikaatinkenraali Jukka Sonninen kertoo pääesikunnan tiedotteessa, että Puolustusvoimat käynnistää nyt jatkotyön, jossa määritellään sotilaan tehtäväkohtaiset kuntovaatimukset.

- Avaintehtävistä aloittaen, Sonninen sanoo.

Kyseessä ovat minimivaatimukset fyysiselle toimintakyvylle eri sodanajan tehtäviin.

Sonnisen mukaan uudet vaatimukset otetaan käyttöön ensi vuodesta alkaen asteittain. Tämän jälkeen reserviläiset tulee sijoittaa tehtäväkohtaisten vaatimusten mukaan sodanajan operatiivisiin joukkoihin, huomioiden riittävä yksilön toimintakyky ja osaaminen.
 
Hyvä ratkaisu! Olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten, kun "puolet saavuttaa kestävyyskunnossa sotilastehtävissä tavoiteltavan tason" ja "liikkuvaan sodankäyntiin kykenee kestävyyskunnoltaan neljätoista prosenttia"...

Tosin ihmettelen edelleen, miten kuntoa vahditaan kertausharjoitusten puutteessa? Ollaan aika kaukana siitä tasosta, että jokainen sijoitettu syynättäisiin kerran pariin vuoteen...

Aloittaja laittoikin jo lyhennelmän, mutta laitetaan uutinen kokonaisuudessaankin:

Reserviläisistä kolmannes yhä ylipainoisia
Jatkossa sodan ajan sijoitus fysiikan mukaan
Perjantai 27.5.2016 klo 14.00 (päivitetty klo 15.00)

Armeija aikoo määrittää minivaatimukset fyysiselle kunnolle sodan ajan tehtävissä.

Yli puolet tutkituista reserviläisistä omasi hyvän lihaskunnon. (NINA LEINONEN)
FAKTAT
Näin reserviläisiä tutkittiin

- Tutkimukseen osallistui 792 vapaaehtoista reserviläistä, jotka osallistuivat kertausharjoitukseen vuonna 2015.

- Tutkimus toteutettiin yhteistoiminnassa Pääesikunnan koulutusosaston, Jyväskylän Yliopiston, Maanpuolustus- korkeakoulun, Sotilaslääketieteen keskuksen, ja UKK-instituutin kanssa.

- Tutkimukseen osallistui lisäksi edustajia Puolustusvoimien tutkimuslaitoksesta, Helsingin yliopistosta, Lapin yliopistosta ja Itä-Suomen yliopistosta. Tutkimuksen tieteellisenä johtajana toimi Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian laitoksen professori Heikki Kyröläinen.

- Reserviläistutkimus aiotaan toistaa vuonna 2018, jolloin 2008 tutkitut reserviläiset tutkitaan uudelleen. Samaa joukkoa tutkimalla saadaan tieteellisesti arvokasta seurantatietoa reserviläisten fyysisestä toimintakyvystä.

Puolustusvoimien tekemästä laajasta tutkimuksesta selviää, että reserviläisten fyysisen kunnon ja toimintakyvyn lasku on pysähtynyt. Aiemmissa tutkimuksissa reserviläisten kunto on ollut selvästi laskussa. Tästä huolimatta, jopa kolmannes tutkituista reserviläisistä oli ylipainoisia.

Armeija julkisti perjantaina reserviläisten toimintakykyä selvittäneen tutkimuksen tulokset. Siihen osallistui 792 kertausharjoituksissa mukana ollutta reserviläistä.

Puolustusvoimien mukaan tutkimus piirtää tarkan kuvan reserviläisten fyysisestä, psyykkisestä, sosiaalisesta ja eettisestä toimintakyvystä. Sen päätavoite oli selvittää, onko reserviläisten toimintakyky riittävä operatiivisiin tehtäviin ja onko se muuttunut verrattuna aiempiin vuosina 2003 ja 2008 tehtyihin tutkimuksiin.

- Hyvässä lihaskunnossa on yli puolet tutkituista reserviläisistä, koulutuspäällikkö prikaatikenraali Jukka Sonninen tiivistää tuloksia.

Sonnisen mukaan noin puolet reserviläisistä saavutti kestävyyskunnossa sotilastehtävissä tavoiteltavan tason.

Liikkuvaan sodankäyntiin kykenee kestävyyskunnoltaan neljätoista prosenttia tutkituista. Tutkittavia ei kuitenkaan tarkasteltu tehtävänsä mukaan.

Viidennes ei liiku lainkaan

Tuoreesta kuntotutkimuksesta selviää, että reserviläisistä vajaa neljännes saavuttaa kansalliset terveysliikuntasuositukset.

Vapaa-ajan liikuntaa harrasti oman ilmoituksensa mukaan vähintään kolme kertaa viikossa kolmannes reserviläisistä. Kokonaan liikuntaa harrastamattomia oli viidennes.

Keskimäärin tutkittaville kertyi 7 500 askelta vuorokaudessa. Itse arvioitu istumisen määrä oli reilut seitsemän tuntia ja kiihtyvyysmittarilla mitattuna se oli noin kahdeksan tuntia.

Valtaosa reserviläisistä omasi hyvät psyykkiset voimavarat. Depressio- ja stressioireiden taso oli tutkittavilla varsin alhainen.

Puolustusvoimien mukaan reserviläisten kehon koostumuksessa ei havaittu eroja vuosien 2003 ja 2015 välillä, lukuun ottamatta pientä vyötärön kaventumista.

Minimivaatimukset käyttöön

Prikaatinkenraali Jukka Sonnisen mukaan Puolustusvoimat käynnistää nyt jatkotyön, jossa määritellään sotilaan tehtäväkohtaiset kuntovaatimukset.

- Avaintehtävistä aloittaen, Sonninen sanoo.

Kyseessä ovat minimivaatimukset fyysiselle toimintakyvylle eri sodanajan tehtäviin.

Sonnisen mukaan uudet vaatimukset otetaan käyttöön ensi vuodesta alkaen asteittain. Tämän jälkeen reserviläiset tulee sijoittaa tehtäväkohtaisten vaatimusten mukaan sodanajan operatiivisiin joukkoihin, huomioiden riittävä toimintakyky ja osaaminen.

Määrittelyn lisäksi puolustusvoimat on avannut kaikille reserviläisille marsmars.fi -palvelussa mahdollisuuden testata kuntonsa ja laatia kuntotasolleen sopiva harjoitusohjelma.

Reserviläisten fyysistä kuntoa ja terveyskäyttäytymistä on tutkittu aiemminkin. Vuoden 2015 tutkimuksen tuloksia voitiin verrata suoraan vuosien 2003 ja 2008 tutkimuksiin. Puolustusvoimissa reserviläisten toimintakykyä on tutkittu myös vuosina 1977, 1983-85 ja 1993-1994.

MATTI TANNER
[email protected]

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201605270135932_uu.shtml
 
Iltalehden mukaan:

Ja tässä nähdäkseni tulee ilmi suuren reservin edut. On varaa mistä valita. Ja mikäli lisää ukkoa tarvitaan riviin, niin eikös tuo hapenottokyky parane harjoitellessa? Parhaat laitetaan ekana riviin ja jos aikaa on, niin huonommat harjoittelevat odotellessaan vuoroaan.
 
Pöh.

Alempaa Newtonlaista fysiikkaa: Paino = voimaa => Ylipaino = YLIVOIMAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
 
Kun tämä kehitys jatkaa vääjäämätöntä kulkuaan samaan suuntaan voidaan kysyä, missä kohtaa nykymuotoinen asevelvollisuus voi vastata huutoon? Jos joka kahdeksas on pystyvä fysiikaltaan liikkuvaan sodankäyntiin, niin eihän joukkotuotanto ole enää mikään "halpa ratkaisu" mihinkään. Jos sadan miehen joukko tuottaa 14 riittävän pystyvää taistelijaa, niin onhan tuossa turhaa tuhtaa jo kysta kyllin....ei ainakaan halpaa kuin makkara. Vastaus malliin ne 86 muuta tekee jotain yhtä tärkeää ei vakuuta ainakaan minua.
 
Jos sadan miehen joukko tuottaa 14 riittävän pystyvää taistelijaa, niin onhan tuossa turhaa tuhtaa jo kysta kyllin....ei ainakaan halpaa kuin makkara. Vastaus malliin ne 86 muuta tekee jotain yhtä tärkeää ei vakuuta ainakaan minua.

PERK:kiin tarvitaan majuri, jolle kuntovaatimukset eivät ole ihan samaa luokkaa, MAAKkaranpaistokomppaniaan tarvitaan useampi kipinämikko, esikunnassa pitää jonkun keittää kahvia jne jne. ;) Pienistä puroista.....
 
Jotun pitää tai -isi tuottaa taistelukentälle sopivaa ja pystyvää väkeä. Jos nyt tuotantotapaa käyttäen touhu onnistuu 14-prosenttisesti, niin ei tuo hääviltä näytä. Ei se intin vika ole, mutta yhteiskunnan ja väestön kehittyminen vähemmän fyysiseen suuntaan tuo näköjään "haasteita", jotka eivät ole vähenemässä. No, tämä on hiukan kärjistettyä, mutta ei kaukana totuudesta.

Doriasta löytyy tutkimuksia, joissa esim. kadettikurssin hapetuskyvyn keskiarvo jäi 49 yksikköön, kun taistelukentän perustaavin pitäisi olla mieluummin lähellä 55 yksikköä. Ja nämä kadetit nyt sentään ollenevat jonkinlainen valioaines.....en epäile lainkaan sitä, etteikö armeijaan löytyisi tarpeeksi erilaisia näppäimistön hivelijöitä, ohjaussauvan vääntelijöitä, kauhanmittaajia tai puominotkujia. Rukkaskätisistä taistelukentän raatajista onkin sitten jo hiukka kapelo.....

Doriasta löytyy tutkimuksia myös siitä, miten syvästä reservistä revitty suht nuori aines paimennetaan 6 viikon ohjelmalla parempaan fyysiseen kondikseen. Se tutkimus, jota lueskelin oli mielestäni varsin hyvä ja pätevä, se oli siviiliyhteensopiva, tarkasteli kohtuullisesti mm. Usan kokemuksia aiheesta ja otti huomioon sotiluuden erityisvaatimuksia hyvin. Muistaakseni se sama tutkimus toi esille myös harjoittelijan hormonitoiminnan vaikutukset jne.jne. En ihmettelisi, jos tuolla kuntokuurilla käytössä olisi esim. testosteronipiikittelyä. :rolleyes: Dopingtestejähän ei noissa kisoissa järjestetä.
 
Kun tämä kehitys jatkaa vääjäämätöntä kulkuaan samaan suuntaan voidaan kysyä, missä kohtaa nykymuotoinen asevelvollisuus voi vastata huutoon? Jos joka kahdeksas on pystyvä fysiikaltaan liikkuvaan sodankäyntiin, niin eihän joukkotuotanto ole enää mikään "halpa ratkaisu" mihinkään. Jos sadan miehen joukko tuottaa 14 riittävän pystyvää taistelijaa, niin onhan tuossa turhaa tuhtaa jo kysta kyllin....ei ainakaan halpaa kuin makkara. Vastaus malliin ne 86 muuta tekee jotain yhtä tärkeää ei vakuuta ainakaan minua.

Nykyisillä joukkomäärillä tarvitaan noin 10 ikäluokkaa jotta nuo kovimmat vaateet omaavat sijoitukset saadaan täytettyä. Toistaiseksi homma toimii eikä prosentti käsittääkseni ole nykyisestä laskemassa. Kovakuntoisten määrä ei ole menossa nollaan. Järjestelmä pystyy siis tuottamaan n. 200 tuhannen miehen reservin josta n. 30000 on sijoitettu kovaa kuntoa vaativiin tst-tehtäviin. Puolet operatiivisten joukkojen ukoista ja riittävä osuus n. tusinasta alueellisesta tst-osastosta sekä erikoisemmat joukot vielä päälle. Aika vähän mutta eipä rahakaan toisaalta riitä enempään.
 
Kun tämä kehitys jatkaa vääjäämätöntä kulkuaan samaan suuntaan voidaan kysyä, missä kohtaa nykymuotoinen asevelvollisuus voi vastata huutoon? Jos joka kahdeksas on pystyvä fysiikaltaan liikkuvaan sodankäyntiin,

Veli @baikal in huoli ei ole mikään turha. Jostain syystä media, joka laajasti referoi tutkimusta, ei tähän 14 % osaan kiinnittänyt huomiota vaan julisti varsin yksituumaisesti ressujen kunnon säilyneen
pääpiirteissään ennallaan. Tilanne ei ehkä ole ihan niin synkkä: liikkuvat sotatoimet tarkoittanevat lliikuntakykyisten joukkojen vastahyökkäyksiä. Ja näissä joukoissa kun laskee suhdetta
ajoneuvot/henkilöstö huomaa että joka kolmas on autonkuljettaja. Tietysti taistelija myös, siis näitä inttislangin "tupakuskeja". Tukevissa joukoissa kuten tykistössä ja raskaassa krh:ssa taas on aina
liikuttava ajoneuvoilla, koska aseet eivät miesvoimin siirry minnekään.

Hyvä uutinen on taasen se, että asiaan kiinnitetään huomiota. PV pystyy nopeasti vaikuttamaan oman henkilöstönsä sijoituksiin ja huomattavasti hitaammalla aikataululla myös reservin sijoituksiin.
Miten tämä sitten toteutetaan on varmaan vielä miettimättä. Vapaaehtoisiin kuntotesteihin voisi olettaa olevan halukkuutta ainakin osalla reservin johtajista.
 
Aika helposti kuka tahansa pystyy täyttämään puolustusvoimien vaatimukset

Sopiva reserviläinen on 24 vuotias erävalvoja, joka on luonteeltaan hyvin itsenäinen ja sokean tottelevainen. Luonnollisesti ongelmanratkaisukyky on huippuluokkaa ja vanhuuden viisaus on jo asettunut mieheen. Vastuullisuus on huippuluokkaa mutta mies on täysin suruton eikä huoli huomista.

Harrastukset ovat triathlon, SRA, parkour ja erilaiset luottamustoimet (ns. hyvissä järjestöissä, mihinkään ay-hömpötyksiin ei tietenkään osallistu). Mies tuntee itä-suomen perinpohjin mutta on kotonaan myös betoniviidakossa.

Luonnollisesti itseluottamus on 110 %, mutta luonne on sellainen ettei tuo itseään ollenkaan esille ja tyytyy vähään ja kuittaa esimiesten hölmöilyt ja loukkaukset mojovalla vitsillä, joka ei loukkaa ketään, mutta naurattaa kaikkia.

;)
 
Hyvin pitkälti samat vaateet kuin nykypäivän työelämässä siis.
 
Ihan kuin allekirjoittanut. Ikää on tosin kertynyt tuplasti enemmän.
 
No taas tämäkin tutkimus..... kaikki tutkitut olivat alle 35-vuotiaita vaikka Suomessa reserviläisyys kestää 50/60-vuotiaaksi.
En ymmärrä sitä minkä takia yli 40 vuotiaita edes roikotetaan asevelvollisuuden piirissä, jos kerran kertauksia ja ylipäätään harjoittamista ei ollenkaan enää kohdisteta yli 40 vuotiaisiin? Ei edes selvitetä mikä on yli 40-vuotiaiden asevelvollisten tilanne?

Minusta koko homman voisi muuttaa siten että asevelvollisuuden raja korjataan 40 ikävuoteen ja sen jälkeen miehet ovat vapaita. Tää olis reilua ja vastaa muutenkin jo käytännön nykytilannetta. Loppuis myös turhanpäiväinen tilastoilla ja valmiuksilla pelleily julkisuudessa.

edit: olivatkin alle 35 vuotiaita!
.
 
Viimeksi muokattu:
"
Jatkossa sodan ajan sijoitus fysiikan mukaan"
Erinomainen asia! Ei niillä huonokuntoisilla tee kuitenkaan mitään ja kertoohan se ihmisen maanpuolustahdostakin, jos antaa kroppansa veltostua vaikka on reserviläinen.
 
No taas tämäkin tutkimus..... kaikki tutkitut olivat alle 40-vuotiaita vaikka Suomessa reserviläisyys kestää 50/60-vuotiaaksi.
En ymmärrä sitä minkä takia yli 40 vuotiaita edes roikotetaan asevelvollisuuden piirissä, jos kerran kertauksia ja ylipäätään harjoittamista ei ollenkaan enää kohdisteta yli 40 vuotiaisiin? Ei edes selvitetä mikä on yli 40-vuotiaiden asevelvollisten tilanne?

Minusta koko homman voisi muuttaa siten että asevelvollisuuden raja korjataan 40 ikävuoteen ja sen jälkeen miehet ovat vapaita. Tää olis reilua ja vastaa muutenkin jo käytännön nykytilannetta. Loppuis myös turhanpäiväinen tilastoilla ja valmiuksilla pelleily julkisuudessa.

.

Mä en edelleenkään ymmärrä miksi iän pitäisi olla karsiva tekijä. Kova kuntoinen 40-vuotias on kuitenkin parempi kuin 20-vuotias lyllerö :)
 
Mä en edelleenkään ymmärrä miksi iän pitäisi olla karsiva tekijä.
En minäkään ymmmärrä.
Mutta kun nyt tuolle linjalle ovat lähteneet, niin vetäköön sitten sen rajansa johonkin selkeästi, pentele.
Todellisuudessa PV on aika kujalla siitä mikä kapasiteetti sillä olisi käytössä, jos vaan tutkisi asiaa laajemmin.
 
Mä en edelleenkään ymmärrä miksi iän pitäisi olla karsiva tekijä. Kova kuntoinen 40-vuotias on kuitenkin parempi kuin 20-vuotias lyllerö :)
Eihän se olekaan. Parjatuissa Maakuntakomppanioissa (ja varmaan myös Paikallispataljoonien muissa tehtävissä) voi ryynätä eläkeikään saakka, kunhan suorittaa ja läpäisee kuntotestin. Mutta kuten Kapiainen (kapiaiset) tälläkin palstalla ovat todenneet, Pv:lla ei ole mitään keinoa erotella suurta tavallisen reservin massaa hyvä- ja huonokuntoisiin yksilöihin ja miettiä näille sijoituksia sen perusteella, saatika päivittää näitä tietoja jatkuvasti. Nuorempien ikäluokkien käyttäminen vaativimmissa tehtävissä perustuu puhtaasti siihen, että näillä on paitsi tuorein koulutus, myös todennäköisesti keskimäärin parempi fyysinen suorituskyky, kuin vanhemmilla. Tämä tarkoittaa muutakin, kuin vain hapenottokykyä ja lihaskuntoa. Vanhemmiten tulee kaikenlaisia vaivoja ja vammoja, nivelet kuluu, ikänäkö ja peräpukamat vaivaa, rasituksesta palautumiseen menee enemmän aikaa.
Varmasti vielä yli 40-vuotiaissakin on fyysisesti aivan kykeneviä sotureita, mutta ei se sijoittaja niitä nykytietojen avulla löydä, saatikka ala sa-tehtävään sijoittamaan, jos passi on lyöty kouraan joskus 95 eikä kertaamassa ole tällä vuosituhannella käyty, niin saa olla aivan mikä piirinmestari hyvänsä, sijoitusta ei tipu.
 
Back
Top