Aseistakieltäytyjille enemmän rahaa kuin varusmiehille

On kestämätöntä, että valtio yhtäältä pakottaa nuoret miehet rangaistuksella uhaten asepalvelukseen , mutta toisaalta rahoittaa runsain käsin järjestöä, joka kannustaa siihen ja antaa neuvoja.

Jos asepalvelus olisi vapaaehtoinen ja valtiolle samantekevää suorittaako sen vai ei, voisi se myös rahoittaa kaikkia alan järjöstöjä, kuten rahoitetaan puolueita. Nyt rahaa syydetään järjestölle, joka tukee avoimesti myös ainoan mahdollisen hyökkääjän ajatusmaailmaa ja vaikenee esimerkiksi Ukrainaa vastaan kohdistuneesta rikoksesta.

AKL voisi keskittyä aseistakieltäytyjen ja sivareiden olojen kohentamiseen ja esimerkiksi palveluspaikkojen järjestämiseen, mutta jättää yllyttämisen ja muun propagandan muille.

Punertaa. Juuri näin. Ollakseen etujärjestö, se puuhaa kovasti ideologian ja varsin turruttavan propagandan parissa. Ja toisaalta Varusmiesliittokin voisi hiljalleen koroittaa ääntään ja esittää ihan kunnon vaatimuksia varusmiehen sosiaalisen aseman parantamiseksi.
 
Varusmiesliitto siis pyrkii.... ,... tuottamaan haittaa varusmiehille.
Todellisuudessa kuitenkin.... Aseistakieltäytyjäliitto.... arvostaa puolustajia enemmän kuin Varusmiesliitto.....

Uskomatonta paskaa.
En kokenut varusmiespalvelusta millään tavoin hankalana tai haitallisena itselleni. Metsä oli hyvä kasvattaja. Myöskään poikani ei kokenut. Nuorin on myös erittäin kiinnostunut saamaan kovan ja haastavan koulutuksen.
Näinkin pienellä otoksella roopen "ajatushautomo" kieroiluineen häviää jo 3 - 1.

Aseistakieltäytyjä liitto tulee saattaa täysin jäsentensä kustanteiseksi ja ilman mitään avustuksia valtiolta. Lisäksi yhdistykselle tulisi määrätä sakot jokaisesta agitointitapahtumasta, jolla kehotetaan asevelvollisia irtautumaan vallitsevasta järjestelmästä.

.
 
En kokenut varusmiespalvelusta millään tavoin hankalana tai haitallisena itselleni. Metsä oli hyvä kasvattaja. Myöskään poikani ei kokenut. Nuorin on myös erittäin kiinnostunut saamaan kovan ja haastavan koulutuksen.

Yhteiskunnallisen päätöksenteon ei tule perustua "minä ja pari tuttavaani olemme sitä mieltä että" -argumentteihin, vaan tutkimustietoon. Vuonna 2011 tehdyn tutkimuksen mukaan varusmiespalvelus aiheuttaa varusmiehille n. 2600 euron tulonmenetyksen palveluskuukautta kohti: http://www.defmin.fi/files/1950/matine_esitys_17_11_11_RU.pdf

Uskomatonta paskaa.

Alatyylisyydet eivät yleensä nosta kirjoittajan uskottavuutta, viesti menee paremmin perille sivistyneesti esitettynä ja lähdeviittein perusteltuna.
 
Vertailukelpoinen verrokkiryhmä puuttuu, kuten tuossa "tutkimustiedossa", joka juuri tuosta syystä on enemmän hypoteesikimppu, mainitaan.

Lopputuloksista löytyy kuitenkin arvio, että vaikutus (opiskeluviive, tulot) häipyy 30 ikävuoteen mennessä. Olisi kiinnostavaa nähdä tutkimus vaikkapa reserviupseerien tuloista (vaikutuksen häivyttyä + kymmenen vuotta päälle) verrattuna lyhyempien palvelusaikojen poikiin, joilla oli teoriassa mahdollisuus päästä työmarkkinoille ensin.
 
Vertailukelpoinen verrokkiryhmä puuttuu, kuten tuossa "tutkimustiedossa", joka juuri tuosta syystä on enemmän hypoteesikimppu, mainitaan.

Itseasiassa tutkimus oli vertailukelpoinen, sillä tutkimuksessa oli verrattu vanhoja palvelusaikoja suorittaneita uuden palvelusajan suorittaneisiin. Eli tutkittiin miten lyhyen palvelusajan varusmiesten työllisyyteen vaikutti 2 kuukauden palvelusajan lyhennys ja miten pitkän palvelusajan suorittaneiden työllisyyteen 1 kuukauden pidennys.

Olisi kiinnostavaa nähdä tutkimus vaikkapa reserviupseerien tuloista (vaikutuksen häivyttyä + kymmenen vuotta päälle) verrattuna lyhyempien palvelusaikojen poikiin, joilla oli teoriassa mahdollisuus päästä työmarkkinoille ensin.

Tämä tutkimus taas ei olisi mielekäs, koska lyhyen ja pitkän palvelusajan suorittaneet eivät ole vertailukelpoisia ryhmiä.
 
Yhteiskunnallisen päätöksenteon ei tule perustua "minä ja pari tuttavaani olemme sitä mieltä että" -argumentteihin, vaan tutkimustietoon. Vuonna 2011 tehdyn tutkimuksen mukaan varusmiespalvelus aiheuttaa varusmiehille n. 2600 euron tulonmenetyksen palveluskuukautta kohti: .

Viimeksi kun ryssä hyökkäsi valtava joukko ihmisiä menetti kaiken henkilökohtaisen omaisuutensa. Lisäksi yhteiset menetykset vesivoimaloiden, tehtaiden, virastojen, koulujen ja päälle tulleiden sotakorvausten muodossa oli valtavat.
 
Yhteiskunnallisen päätöksenteon ei tule perustua "minä ja pari tuttavaani olemme sitä mieltä että" -argumentteihin, vaan tutkimustietoon. Vuonna 2011 tehdyn tutkimuksen mukaan varusmiespalvelus aiheuttaa varusmiehille n. 2600 euron tulonmenetyksen palveluskuukautta kohti: http://www.defmin.fi/files/1950/matine_esitys_17_11_11_RU.pdf

Tätä kohtaa on syytä kritisoida ja rankasti.

Mielestäni on varsin pitkälle menevää mutkien oikomista väittää, että varusmiespalvelus aiheuttaa varusmiehille n. 2600 € tulonmenetyksen palveluskuukautta kohden, koska käytännössä kyseisen ikäluokan nuorten ansiotulojen määrä on itsessään jo olennaisesti pienempi mitä 2600 €/kk johtuen siitä, että huomattava osa on opikselijoita ja vasta osa on valmistunut ammattiin (ja usein aloille, joiden lähtöpalkka on reilusti alle 2600 €/kk) eli todellisuudessa kyseisen ikäluokan ei-opiskelevatkaan nuoret harvoin pääsevät nauttimaan määriteltyä palkkaa (2600 €/kk).

Ja jos vertailuun otetaan puolustusvoimien palkat niin voidaan vetää se johtopäätös ettei varusmiehen tulonmenetys ole lähelläkään kyseistä summaa, esim:

"
Määräaikaisen reserviupseerin palkkausesimerkki

Tehtävä Palkka Vaatimusluokka

Joukkueen kouluttaja 1979,20-2317,52 € (JSA 5)
". (lainaus puolustusvoimat.fi).

Ja esim. kunta-alan palkkoja v. 2013 sopimuskaudella (kys. tehtäväkohtainen palkka):

-asentaja: 2017 €/kk.
-assistentti 2255 €/kk.
-avustaja 1818 €/kk.
-hitsaaja 2059 €/kk.
-hoitoapulainen 1802 €/kk.
-huolto- ja korjausmies 2017 €/kk.
-jakeluauton kuljettaja 1894 €/kk.
-kanslisti 2058 €/kk.
-keittäjä 1888 €/kk.
-kirvesmies 2056 €/kk.
-lähihoitaja 2057 €/kk.

Kyseiset palkat ovat lähinnä sellaisista tehtävistä joihin kouluttaudutaan 2-3 vuodessa eli hyvässä lykyssä peruskoulun jälkeen opiskelemaan lähtenyt on asevelvollisuusiässä valmistunut alalle ja päässyt töihin. Assistentin palkka on suurin (otannassa) ja todennäköisesti hänen kohdalla vaaditaan jo tradenomin tutkintoa eli koulutus kestää 3,5 vuotta, mikä tarkoittaa sitä, että valmistuminen ajoittuu noin 20 ikävuoden kohdille, mutta edelleen ollaan satoja euroja pienemmässä palkkaluokassa kuin 2600 €/kk. Teollisuuden puolella on aloja joilla on olennaisesti suuremmat palkat, mutta suurimpaan osaan vaaditaan ammatillinen koulutus ja kesto on yleensä 3-3,½ vuotta - vähintäänkin.

Minusta ansiomenetys tulisi suhteuttaa sen ikäluokan tosiasiallisiin tuloihin ja verrata niihin tuloihin ja kun suurin osa on opiskelijoita tässä ikäluokassa niin ei voida ehdottomasti sanoa, että tulonmenetys on niin ja niin monta tuhatta euroa per kuukausi, kun todelliset tulot voivat olla mitä tahansa opintolainan ja ansiotulon väliltä.

Huom: tilastokeskuksen mukaan kunta-alalla - Kuntasektorin kuukausipalkkaisten säännöllisen työajan ansio ikäryhmittäin ja sukupuolittain vuonna 2012 - on alle 20-vuotiailla miehillä: noin 2000 €/kk ja naisilla noin 2200 €/kk.

Edellinen tietty vain heidän kohdalla, jotka olivat työelämässä mukana mutta lukemista voidaan päätellä, että nuoret naiset ansaitsevat hiukan enemmän kuin nuoret miehet keskimääräisesti, mikä voi johtua osaltaan asepalveluksen suorittamisesta. Mutta kuten nähdään ero ei ole radikaalin suuri: http://www.stat.fi/til/ksp/2012/ksp_2012_2013-05-08_kat_001_fi.html

Yksityinen sektori:

"Säännöllisen työajan ansiot olivat korkeimmat 40–49-vuotiaiden ikäryhmässä ja selkeästi matalimmat nuorimmilla ikäryhmillä eli alle 30-vuotiailla. 40–49-vuotiaiden mediaaniansio oli 3 290 kun taas 20–29-vuotiailla se oli 2 360 euroa. Mediaaniansio tarkoittaa vähemmän ansaitsevan 50 prosentin ja enemmän ansaitsevan 50 prosentin välissä olevaa palkkaa." (http://tilastokeskus.fi/til/yskp/2012/yskp_2012_2013-08-30_tie_001_fi.html)

Eli yksityisen sektorin mediaaniansiossa ei edes päästä ikäryhmässä 20-29-vuotta kyseiseen 2600 €/kk, tuntuu hiukan arvelluttavalta, että kyseinen summa on edes valittu verrokiksi. Tietenkin on muistettava se mitä mediaaniansio tarkoittaa, mutta silti tämäkin tilasto on suuntaa-antava ja kertoo sen, että summa 2600 €/kk tuntuu "hiukan" ylimitoitetulta.

Valitettavasti on nyt lopetettava aiheen ruotiminen kesken, on menoja - mutta olettaisin, että tämä pintaraapaisu osoittaa sen, että tarkastelussa on tiettyjä puutteita.

vlad.
 
Mielestäni on varsin pitkälle menevää mutkien oikomista väittää, että varusmiespalvelus aiheuttaa varusmiehille n. 2600 € tulonmenetyksen palveluskuukautta kohden, koska käytännössä kyseisen ikäluokan nuorten ansiotulojen määrä on itsessään jo olennaisesti pienempi mitä 2600 €/kk

Ei ole, pakollisen palveluksen vaikutuksia tulee luonnollisesti tarkastella pidemmällä aikavälillä. Jos urakehitys on nouseva, on viivästynyt uran alkaminen pois työuran tuottavimmasta ajasta.

Vastaavasti voitaisiin väittää että tennisuralle tähtäävän nuoren kehitykseen ei merkittävästi vaikuta se, että hän ei saa pelata tennistä ennen 16-vuoden ikää, sillä alle 16-vuotiaat eivät yleensä ansaitse merkittäviä palkintosummia. Tenniksessä, kuten monella muullakin alalla, ura on kuitenkin nousujohteinen ja aiemman menestyksen/harjoittelun päälle rakentuva. Viivästynyt uran alku voi johtaa suuriin tulonmenetyksiin tulevaisuudessa, ja näille menetyksille täytyy laskea nykyarvo.

Tutkimustulos oli lisäksi empiirisiin havaintoihin pohjautuva, eli tulonmenetys ei ollut vain spekulaatio.
 
Kuinka monen uralle vm-palvelus tekee korvaamattoman loven? Entäs mahdollinen hyöty? Entäs jos monikin uraa rakentava HYÖTYY isolla H:LLA suorittamastaan palveluksesta. Minä ainakin hyödyin, tosin en ole mikään uraohjus koskaan ollut.

Yhtälailla tämä varsin abstrakti väite siitä, kuinka uraohjuskandien tulevaisuuteen tulee särö palveluksen takia voidaan kääntää niin päin, että vielä useampi finnejä kärsästään puristeleva jolppi hyötyy palveluksesta. Suoraviivaisinkin ura tässä maailmassa koostuu kaikesta siitä, mitä ihminen on tehnyt, kokenut ja oppinut. Nasakka jätkä ottaa opikseen vm-palveluksesta ja pystyy hyödyntämään oppejaan myöhemmin. Jos taas henkilö keskittyy vemppaamiseen ja naukumiseen, niin hyöty jää saamatta.

Kannattaa huomata sekin, että koko suominuori-ikäluokka ei sentään koostu intelligentsiana itseään pitävistä hepuista, ei, suurin osa on taviksia ja vielä useampi tulee tekemään ihan sitä tylsää ja raadollista tavisduunia. Hyötyivätkö he, se on suurempi kysymys kuin muutama sata tai kymmentä elitistiä, jotka pitävät itseään niin korvaamattomina, että ylenkatsovat kaikkea sitä, millä on merkitystä yhteiskunnalle, sille yhteisyydelle, jota tullaan kyllä tasan varmasti vielä tarvitsemaan.
 
Jos puolustaisin yksilönvapauksia, näkisin voimakasta - suorastaan uskovaista - yksisilmäisyyttä siinä, että kävisin kuluttamaan aikaa ja voimavaroja saattaakseni muut yksilöt ymmärtämään, että minun näkemykseni heidän vapaudestaan on arvokkaampi ja oikeampi kuin heidän omansa.
 
Kuinka monen uralle vm-palvelus tekee korvaamattoman loven? Entäs mahdollinen hyöty? Entäs jos monikin uraa rakentava HYÖTYY isolla H:LLA suorittamastaan palveluksesta. Minä ainakin hyödyin, tosin en ole mikään uraohjus koskaan ollut.

Yhtälailla tämä varsin abstrakti väite siitä, kuinka uraohjuskandien tulevaisuuteen tulee särö palveluksen takia voidaan kääntää niin päin, että vielä useampi finnejä kärsästään puristeleva jolppi hyötyy palveluksesta. Suoraviivaisinkin ura tässä maailmassa koostuu kaikesta siitä, mitä ihminen on tehnyt, kokenut ja oppinut. Nasakka jätkä ottaa opikseen vm-palveluksesta ja pystyy hyödyntämään oppejaan myöhemmin. Jos taas henkilö keskittyy vemppaamiseen ja naukumiseen, niin hyöty jää saamatta.

Kannattaa huomata sekin, että koko suominuori-ikäluokka ei sentään koostu intelligentsiana itseään pitävistä hepuista, ei, suurin osa on taviksia ja vielä useampi tulee tekemään ihan sitä tylsää ja raadollista tavisduunia. Hyötyivätkö he, se on suurempi kysymys kuin muutama sata tai kymmentä elitistiä, jotka pitävät itseään niin korvaamattomina, että ylenkatsovat kaikkea sitä, millä on merkitystä yhteiskunnalle, sille yhteisyydelle, jota tullaan kyllä tasan varmasti vielä tarvitsemaan.

Minulle oli hyötyä, joka muuttui myös ansioksi. Toivottavasti saan vastata kyselytutkimukseen asiasta, kun joku vähän vähemmän fakki-idiootti tutkii asiaa.
 
On päätöntä väittää jotain 2600€:n kuukausimenetyksiä... Jeesus. Armeija korkeintaan lykkää jokaisen osallistujan suunnitelmia 6-12 kuukaudella. Myöskin, täysi ylläpitö, joka sekin pitää ottaa huomioon laskelmissa. Armeija vie noin prosentin elinvuosista mutta armeijasta saatuja hyötyjä (kokemuksia) ei voi mitata rahassa. Jos valintana olisi viettää joko 20v yhdessä työpaikassa, tai ensin 6kk intissä ja sitten 19,5v työssä, niin valitsisin jälkimmäisen joka kerta. Armeija on kokemuspommi. Armeija tuo pysyvän vaihtelun elämään, ja se tekee sen jo aikaisessa vaiheessa elämää, heijastuen moniin tuleviin kokemuksiin ja koettelemuksiin. Oikein toteutettuna, armeija rikastaa henkisesti. Myöskin, kuka hullu kieltäytyy ilmaisesta asekoulutuksesta?! Rikastavaa koulutusta sekin vain on, eikä sitä ole pakko harjoittaa jälkikäteen. Asevelvollisuuden lakkauttamiseen pyrkiminen on suomalaisen elämän ja kulttuurin monimuotoisuuden tappamista. Siltikin, kannatan sitä että ketään ei pakoteta armeijaan, vaan siviilipalvelus on oltava vaihtoehtona.

Ajatellaanpa hetkeksi niin päin, että jos vaikka Venäjän (valtion, kielen, kulttuurin, historian) opinnot olisivat jokaisen suomalaisen kansallisvelvollisuus, niin minustakin tulisi aseistakieltäytyjään verrattava totaaliniskuroija, ihan siis siitäkin huolimatta, että vihollisen kieli ja tavat olisi helvetin hyvä tuntea, mutta sisäinen inhoni olisi liian suuri ja loisi halun kokonaisvaltaiseen vastarintaan. Tuo on se mitä kautta minä pyrin saamaan aseistakieltäytyjän näkökulman. Enkä antaisi yhdenkään venäjämyönteisen sanovan miten Venäjä-opinnot rikastaisivat elämää pysyvästi jne blaa blaa blaa ynnämuuta hevonpaskaa mitä tulin itse sanoneeksi intistä.

Juuri nyt ajattelen, että aseistakieltäytyjät ovat häviävän pieni vähemmistö juuri siksi koska he eivät ole suorittaneet asepalvelusta. Jos aseistakieltäytyjät suorittaisivat asepalveluksen, heillä olisi paljon paremmat välineet ja eväät aseistakieltäytymissanoman levittämiseen ja asepalveluksen kritisointiin. Todellisuudessa aivopesua ei ole olemassakaan. Henkilö itse päättää millä ideologialla aivopesee itsensä, tai antaa toisten pesevän itsensä. Onko pasifismi niin hauras ideologia ettei se kestäisi 6-12kk:n mittaista suomalaista asepalvelusta? Aseistakieltäytyjän käymä asepalvelus ei heikennä hänen uskottavuutta muiden kuin heikkomielisten houkkien silmissä, joilla ei muutenkaan ole kiinnostusta yrittää nähdä asioita pintaa syvemmälle.

(kirjoitin tätä osittain muinaisen TV-hahmo Pulkkisen hengen riivaamana)
 
Valtion rahoituksella se sidotaan valtioon kiinni, se suudellaan kuoliaaksi. Rahattomana ja kiellettynä se touhu painuisi maan alle ja mitteepä lottootte, kumpi on pahempi vaihtoehto? Nykymetodein touhu saadaan saman haalean vesivellin pariin niinkuin kaikki muukin toiminta maassa on: suht munatonta, rautalahkeita ei laisin, väljähtänyttä piimää, joka ei kiinnosta edes iltapäivälehtiä. Aina ei ole paras vaihtoehto lähteä sille linjalle, että annetaan rikoslain hoitaa.....kyllä jää hoitamatta, niinkuin moni muukin asia.
Vaan miksi tätä "valtion rahoituksella vaarattomaksi"-menetelmää ei koskaan ole sovellettu esimerkiksi äärioikeistolaisiin järjestöihin ja muihin sen sorttisiin? Niistä kun ovatten olleet viime vuosina kovasti huolissaan :rolleyes:.
 
Ei ole, pakollisen palveluksen vaikutuksia tulee luonnollisesti tarkastella pidemmällä aikavälillä. Jos urakehitys on nouseva, on viivästynyt uran alkaminen pois työuran tuottavimmasta ajasta.

Vastaavasti voitaisiin väittää että tennisuralle tähtäävän nuoren kehitykseen ei merkittävästi vaikuta se, että hän ei saa pelata tennistä ennen 16-vuoden ikää, sillä alle 16-vuotiaat eivät yleensä ansaitse merkittäviä palkintosummia. Tenniksessä, kuten monella muullakin alalla, ura on kuitenkin nousujohteinen ja aiemman menestyksen/harjoittelun päälle rakentuva. Viivästynyt uran alku voi johtaa suuriin tulonmenetyksiin tulevaisuudessa, ja näille menetyksille täytyy laskea nykyarvo.

Tutkimustulos oli lisäksi empiirisiin havaintoihin pohjautuva, eli tulonmenetys ei ollut vain spekulaatio.

Aivan kummallista pseudotiedettä. Tuollaisesta 2600€ summasta per kk voi jo sanoa suoraan, että täyttä paskapuhetta, jossa mistään empiirisistä tutkimustuloksista ei ole tietoakaan. AKL & kumppanit ampuvat vain itseään nilkkaan tuollaisilla väitteillä ja osoittavat olevansa sitä mitä ovat. Eli marginaaliryhmä "pseudointellektuelleja." Tämä on täysin empiirinen tutkimustulos jokaiselle ko. järjestön ja sen toiminnan kriittiselle seuraajalle.
 
Ajatellaanpa hetkeksi niin päin, että jos vaikka Venäjän (valtion, kielen, kulttuurin, historian) opinnot olisivat jokaisen suomalaisen kansallisvelvollisuus, niin minustakin tulisi aseistakieltäytyjään verrattava totaaliniskuroija, ihan siis siitäkin huolimatta, että vihollisen kieli ja tavat olisi helvetin hyvä tuntea, mutta sisäinen inhoni olisi liian suuri ja loisi halun kokonaisvaltaiseen vastarintaan. Tuo on se mitä kautta minä pyrin saamaan aseistakieltäytyjän näkökulman. Enkä antaisi yhdenkään venäjämyönteisen sanovan miten Venäjä-opinnot rikastaisivat elämää pysyvästi jne blaa blaa blaa ynnämuuta hevonpaskaa mitä tulin itse sanoneeksi intistä.

En ottaisi Venäjä-opintoja velvollisuudeksi, mutta itse koen sekä asevelvollisuuden hyväksi asiaksi (yleisesti sekä henkilökohtaisesti) että haluaisin tuontyyppisiä opintoja, jos vaan aikaa on. Venäjä kiinnostaa minua, samalla kun se on myös eräänlainen ikuinen eksistentiaalinen uhka Suomelle, koska kroonisesti huono johto jo 1000 vuoden ajan johdattaa kansan laajaa tyhmimmistöä kuin pässiä narussa. Silti kaikki siinä ei ole pahaa ja huonoa ja ottaisin sen Ruotsin vaihtoehdoksi täällä idässä.
 
Kirjoittaako Helsingin sanomiin vielä se keski-Euroopassa asuva yrittäjä, joka kovasti kritisoi asepalvelusta?
 
AKL & kumppanit ampuvat vain itseään nilkkaan tuollaisilla väitteillä ja osoittavat olevansa sitä mitä ovat. Eli marginaaliryhmä "pseudointellektuelleja."

"pseudointellektuelleja" - juuri näin.

Tällaista siitä seuraa kun ensin henkilö päättää mitä vastustaa ja sen jälkeen ... huom! jälkeen.... rakentaa siihen perustelun joka sopii itselle.
Sitten vaan paskamylly pyörimään ja loput saadaan lukea mp-net foorumilta, mutta missään tapauksessa avointa keskutelualuetta ei avata ainakaan AKL:n sivulle...heh...heh....

.
 
Järkeen käy, että intti aiheuttaa ansionmenetykset sekä yksilölle, että yhteiskunnalle. Siihenhän kritiikki kohdistuu. Periaatteessa ilman inttiä oltaisiin keskimäärin puolesta vuodesta vuoteen kauemmin työelämässä. Samoin kuluisi vastaava aika vähemmän siihen kun yksilö alkaa ns. tienaamaan kunnolla eli ei tässä voi pelkkää nuoruusikää tuijottaa. Tästä se piilokulu muodostuukin.
 
Se nyt vaan on hieman epävarmaa, olisiko 18-19v. heppu työelämässä. Kuinka moni on? Useimmat tuonikäiset ovat joko opiskelemassa tai työttömänä. Molemmista lasku yhteiskunnalle on paljon suurempi kuin asevelvollisuudesta.

Eli epäilen suuresti että asevelvollisuuden poistaminen jotenkin "automaagisesti" pidentäisi työuraa.
 
Back
Top