Aseistautunut hyökkääjä iski koululuokkaan Kuopiossa

Omaan korvaan tämä kuulostaa juuri sen kaltaiselta liirumlaarumilta jolla väännetään molemmat yhtä syyllisiksi. On totta että moni kiusaaja tekee tekonsa vain ajattelemattomuuttaan tai koska on läpikäymässä jotain ongelmaa tai vaihetta mutta yleensä kiusaamistapauksissa toinen osapuoli on yksiselitteisesti väärässä, ja kiusaaminen voi loppua vain jos hänelle tehdään täysin selväksi että hän on väärässä. Kiusaamisongelma ei takuuvarmasti ratkea sillä että opettaja luennoi lapselle miten tämän pitää itse alkaa selvittämään erimielisyyksiään muiden kanssa.. Ei kiusaajaa kiinnosta mitä kiusattu sanoo hänelle.

Ei molempia yhtä syyllisiksi, vaan sitä että asiat selvitetään, eikä kukaan oikaise esim. että A on aina "paha" ja siksi nytkin syyllinen tai että oma lapsi sanoi jotain eikä koskaan valehtele. Syylliselläkin on oikeus siihen että häntä ojennetaan juuri siitä mitä tietää tehneensä eikä sinneppäin. Menee oppi paremmin perille.

Tarkoitus ei ole että opettaja luennoi vaan käy asian läpi ja saa toisen ymmärtämään. Juuri ymmärryksen kautta saadaan täysin selväksi että on väärässä ja pitää toimia toisin. Vaihtoehtona ei oikein toimi että joku isompi ja pelottavampi yrittää tehdä jollain muin keinoin täysin selväksi jotain asiaa. Jos taustalla on esim. jotain psykologia tarvitsevaa niin sitten osaavampi saa keskustella.

Pohdintani kohdistui alakuoluikäisiin. Tuolloin olisi hyvä nuo asiat oppia. En usko että jenkkimeininki lyödä koulun pihassa 12v tappelupukari käsirautoihin ja viedä putkaan on oikein. Tuossa iässä on vielä toivoa enemmän oppia eikä pelätä rangaistuksia.

Usein uhrikin arvostaa sitä että syntyy enemmän sovintoa, kun että hänen avunpyyntö johtaa katkeroittaviin rangaistuksiin. Enkä tarkoita että koulunpihalla pakotetaan että kättäpäälle ja sujut vaan oikeaa sovintoa.
 
Täällä on aika paljon puhuttu kiusaamisesta. Hyvä. Mutta liittyykö kiusaaminen erityisesti tähän tapaukseen jotenkin? En sano, etteikö liittyisi, vaan kysyn. Onko se vain jonkun arvelu, joka lähti laukalle, vai onko tiedotettu jotain faktaa asiaan liittyen?
 
Ajatelkaa, jos hyökkääjällä olisi ollut puoliautomaattiase isolla kymmenen patruunan lippaalla! Tarvitsemme lisää aserajoituksia! Miksei kukaan ajattele lapsia(tähän kuva pastori Lovejoyn vaimosta)?

Asiaan, haluaisin tarkkailuluokat takaisin. Luokka johon aamulla haetaan vaikka väkisin oppilas, luokka jossa he saavat huomiota eivätkä vie opettajan ja luokan huomiota vaan antavat normaaliluokille opiskelurauhan.

Mutta tämä on liian leimaavaa eikä onnistu...
Vähän luulen, että tuo ei ole se ongelma ensinkään. Onhan nytkin nämä ns. pienryhmät joihin oppimisvaikeuksista kärsivät laitetaan. Toki "tarkkis" ehkä keräisi sosiaalisesti hankalammat oppilaat mutta näen, että ongelma ei ratkea tarkkiksilla vaan ongelma on laajempi ja yhteiskunnan nykyisissä rakenteissa.
 
Sukulaiseni tuntee henkilöitä, jotka tuntevat Tynkkysen jollakin tasolla.

Oli kuulemma näiden henkilöiden mukaan ennen kaapista tuloa Tynkkynen tokaissut tyttöystävälleen että muuten tää suhde ja sä oot täydelinnen, mutta ku vielä oisit mies.
 
Minusta tällä blogistilla on asiaa.



Poliisi saa aivan säännönmukaisesti moitteita siitä miten on tiedottanut tai jättänyt tiedottamatta tapahtumista. Asialla näyttää olevan aina sama porukka, joka täyttää somepalstat omilla näkemyksillään.

Aiemmin, kun poliisi ei aina kertonut rikoksiin syyllistyneiden syntyperää tai kansalaisuutta, syytettiin sitä siitä että se haluaa peitellä ulkomaalaisten tekemiä rikoksia. Nyt kun kerrottiin tekijän kansallisuus, somepalstalta löytyi viisauksia joissa kysyttiin että miksi pitää kertoa julki että tekijä on suomalainen.

En epäile yhtään, että jos kansallisuutta ei olisi mainittu niin somepalstat olisivat pullollaan maahanmuuttajiin kohdistuvia syytöksiä. Maahanmuuton vastustajat ovat pystyneet vaikuttamaan poliisin tiedotuslinjaan sikäli, että nyt kerrotaan tekijän tai tekijöiden taustat heti kun ne ovat tiedossa ja tutkinnallisista syistä voidaan kertoa. Myös silloin, kun tieto ei ole ulkomaalaisvihaajille mieleen.


Varsinkin tuo pointti siitä, että voidaan tutkinnallisista syistä kertoa. Porvoon tapauksen yhteydessä mm. Tynkkynen jo syyllisti poliisia partalasten suojelemisesta. Ei varmaan käynyt hällä mielessäkään että nimenomaan tutkinnallisista syistä poliisi ei halunnut kertoa kaikkea tietämäänsä julki.

Poliisi on fascisteille pioneeri, ja pioneereille fascisti. Molemmilta puolin on saatu lukea että miten poliisi oikein revittelee tekijän ulkomaalaisuudella tai ihonvärillä, tai sitten kiirehtii vakuuttamaan että tekijä on varmasti pesunkestävä valkosuomalainen mies...koskaan ei voi voittaa.
 
Minusta tällä blogistilla on asiaa.


Ei kyllä ole asiaa.

Kritiikki kohdistuu siihen että poliisin tiedotuslinja on poukkoileva, ja hyvästä syystä sitä on epäilty tummaihoisten hyssyttelystä. Paitsi Suomessa, tätä hyssyttelyä on ennenkin tapahtunut poliisin toimesta sekä Pohjoismaissa että muuallakin Euroopassa. On hyvin erikoista että viimeksi Helsingin sukulaissurmassa kesti päiviä ennen kuin tiedettiin tekijän ulkomaalaistaustasta, nyt taas huudellaan muutamien tuntien päästä että on suomalainen ja nimen kanssa vielä.

Ainoastaan vetämällä selkeän ja yhtenäisen tiedotustavan poliisi voi saada luottamusta takaisin ja estää epämääräisten huhujen vellomisen. Tässä tapauksessa olisi nimen sijaan riittänyt termi "kantasuomalainen", samoin kuin ulkomaalaisten tapauksessa tulisi todeta asia nopeasti ja rehellisesti saman päivän aikana. Poliisin hiljaisuus ja epämääräiset termit kuten "Suomen kansalainen" johtavat vain huhumyllyn kiihtymiseen.
 
Katselin vähän noita kirjoituksia netistä ja lehdistä ja huomaan, että sama tiedotuksen taso kuin ennenkin.
Asiat pitää esittää jotenkin koodikielellä tai matikanarvoituksena, koska rasismi tai yksityisyydensuoja.

"...sairaalassa olevista uhreista seitsemän on naisia ja kaksi miehiä. Sairaalassa on 3 miestä, ja yksi heistä on epäilty." Villellä on kolme omenaa ja hän nousi junaan Kirkkonummen asemalta, mitä lippu maksoi?
No, epäilty ei ole uhri.
Miksi ei puhuta potilaista, tai loukkaantuneista. Tiedän, itsessänikin on sen verran viisastelijan vikaa, että keksisin niistä jotain.
Turun puukotusiskussa terroristi-iskussa tilanne oli vielä pahempi. " TYKS:iin on tuotu x monta uhria, ja heidän tilansa on vakaa." "Eikö poliisin ilmoittama uhriluku pidäkkään paikkaansa"? diida-daaba
Lääkäri ei erotellut sairaalaan tuotuja sen mukaan, oliko uhri vai tekijä. Eikä "huomannut" sanoa, että vainajia ei ole tuotu sairaalaan. Ei vielä seuraavana päivänäkään ollut kaikille toimittajille selvinnyt tämä lääkärin koukku. Lääkäri ajatteli varmaan, että kysykää oikein. Ei vaan, ei ole helppoa tiedottaa, kun mitään ei voi sanoa.
Tammisaaren tasoristeysturma vielä pikaisesti. "Olivatko kaikki kuolonuhrit lavalla?" Eivät.
"Nomutku hytissä olleet selviytyivät." Kyllä.
?
Hän oli junassa, haa.
Tuossa oli paljon muutakin, tuossa tasoristeysturmassa.
Tämä tuntuu hiuksien halkomiselta, mutta onhan se ikävää jos ammattitoimittajillekään ei aukene.
Kyllähän siihen on varmaan kiinnitetty huomiota Estonian ja tsunamin jälkeen, mutta vielä olis varaa.
Joka kerta kaluunaherroja on, ettei pöytään mahdu, mutta kun pitäisi sanoa jotain silmät pullistuu päässä ja suusta kuuluu korinaa. On kai se noloa, jos jonkun tiedotustilaisuuden takia tulee uralle nolo loppu, ylennystä jää vajaaksi ja kaverit nauraa. Oli siinä eilen yksi kaveri joka hoiteli asian rennosti, olikohan se kenttäjohtaja tai mikä sitten olikin, semmoinen nuorempi. Sille ensi kerralla joku iso päällikkö, jolla on lupa antaa lupa, mukaan ja kahestaan zuihkis. Ei mul muut.
 
Tämä tiedottamisen taso heijastuu mahdolliseen harmaan vaiheen tilanteeseen. Jos naapurin tarkoituksena on levittää hämmennystä ja disinformaatiota yhteiskunnan rakenteissa, niin siihen riittää että poliisi järjestää tiedotustilaisuuden. Ajatelkaapa sitä tilannetta missä kaupungeissa räjähtää parissa paikkaa ja jossain pyörii pari asemiestä, ja poliisi vastaa siihen "suattapi olla olemattaki"-tyylisillä lausunnoilla.
 
Tämä tiedottamisen taso heijastuu mahdolliseen harmaan vaiheen tilanteeseen. Jos naapurin tarkoituksena on levittää hämmennystä ja disinformaatiota yhteiskunnan rakenteissa, niin siihen riittää että poliisi järjestää tiedotustilaisuuden. Ajatelkaapa sitä tilannetta missä kaupungeissa räjähtää parissa paikkaa ja jossain pyörii pari asemiestä, ja poliisi vastaa siihen "suattapi olla olemattaki"-tyylisillä lausunnoilla.
Se voi olla, että on toiset miehet remmissä silloin.:cool:
 
Kritiikki kohdistuu siihen että poliisin tiedotuslinja on poukkoileva, ja hyvästä syystä sitä on epäilty tummaihoisten hyssyttelystä.
...
nyt taas huudellaan muutamien tuntien päästä että on suomalainen ja nimen kanssa vielä.
Joo, tiedottaminen on ollut poliisille vaikeaa. Tätä korostaa se että ihmiset ovat tottuneet saamaan reaaliajassa tietoa kaikista BB-julkkisten tekemisistä, jolloin syntyy käsitys että on perusoikeus saada tietää kaikki ja heti. Lisäksi poliisi on saanut moitteita laillisuusvalvonnalta, kun on kertonut epäillyn etnisen taustan tuntomerkkinä.
...
Käsittääkseni poliisi ei ole tiedottanut tekijän nimeä. Ensin oli lehdessä naapurin kertomana että kyseessä on vaaleatukkainen henkilö, vähän tämän jalkeen "poliisilähteisiin" nojaten joku lehti paljasti nimen. Eli joku on vuotanut tietoa, mutta poliisi ei käsittääkseni ole vieläkään ottanut kantaa henkilön nimeen.
 
''KOULUKAVERIN mukaan epäilty ei kuitenkaan itse valinnut vetäytymistä, vaan taustalla on jo varhain alakoulussa alkanut kiusaaminen.

”Käsitykseni on, että hän ei ole ollut omasta tahdostaan yksin, vaan hänet on jätetty ulkopuolelle.”

Epäilty oli veljensä tapaan kiinnostunut konsolipeleistä. Kavereita oli jo Siilinlahdessa vähän, ja yläkoulussa tilanne paheni, koulukaveri muistelee. Ne muutamat kaverit, joiden kanssa mies oli aiemmin viettänyt aikaa, näyttivät katoavan. ''


''– Epäilty ei ollut kouluaikanaan ollenkaan väkivaltainen. Siksi yllätyin, että häntä epäillään Kuopion kouluhyökkäyksestä. Hänestä jäi minulle mieleen erityisesti se, että hän oli syrjäänvetäytyvä, koulukaveri kertoo.

Rinnakkaisluokalla olleen mukaan yksinäisyys saattoi olla epäillyn oma päätös.

– Hän ei ollut koulukiusattu. Tietääkseni hän oli hyvä koulussa, mikä voi osittain selittää halun vetäytymisen, mies pohtii.''


Varmaan voidaan olla yhtämieltä että iso kokonen syrjäänvetäytyvä ''harmiton'' mies. Harmiton siis ennen tätä. Eka kutina oli terrori-isku. Toka oli koulukiusaajan kosto. JOS pitää paikkaansa et se yks tyttö oli kohde- mitä uutisoitiin aikasemmin, niin jos tätä epäiltyä on haluttu nöyryyttää ja käyttää ihastumista hyödyks tässä... täyttää spekulointia mut.. ajattelempa ääneen.
 
Viimeksi muokattu:
Oppilaitosturvallisuuden parantamiseksi kouluissa tulisi olla aina paikalla voimankäyttövälinein varustettu vartija tai järjestyksenvalvoja. Nykyisin monissa kouluissa on vain kouluisäntä tai vahtimestari, joilla ei ole mitään kättä pidempää vaaratilanteiden varalla. Laki ei ole esteenä, vain raha.
 
Back
Top