Aselaki ja hallussapitolupa, luvalliset ja luvattomat aseet

Tällepä tuli luvat hirvikiväärinä ja kävin koestamassa. Hieno on pyssy ja kerran kokeiltuna tarkka ase mutta avotähtäimet hieman arveluttaa. Onko täällä ideaa asesepästä joka tekisi kiikaritähtäimelle kiskon tällaiseen? Kyselin lähiliikkeestä ja sanoi että pitäisi melkein olla sapluuna tai malli millä tehdä. Jenkeistä olen nähnyt esimerkkejä mutta ei mitään hajua miten tuollaista toteuttaa. Ja mielellään niin että ei pilaisi aseen muotoa liikaa, esim tämä:
364e07a70e81d45ee18541f78bf45740.jpg

Eikös noita kiskoja saa sen kuin ostaa? Sitten seppä vain kiinnittää sen.


Lisäys: Tuo Addley Precision Inc näyttää vielä olevan kanukkifirma... Eli ei liene edes ITAR-säädökset hankaloittamassa.
 
Kuvassa on Winchester m/1895, eli ryssänvinsu, joita Suomeen jäi sisällissodan tiimellyksien jälkeen melko runsaasti, osallistuivatpa Talvisotaankin vähäisessä määrin, kuten jatkosotaankin. Ei kylläkään rintamakäytössä. Melko yleisenä hirvikiväärinä palveli sittemmin, usein kaliberi muutettuna, näkee vieläkin silloin tällöin hirvimettällä. M/1894 mallia harvemmin, poikkeaa 1895 mallista mm. putkilippaallaan. 1894 mallia tehtiin myös hylsynpoistomekanismiltaan kahta erilaista, uudemmat heittävät hylsyn ulos kehyksen sivulta (mahdollistaa kiikaritähtäimen käytön, ja kiskojen tehdassaatavuuden). Sepintähommissa uskallan suositella Leo Tuomi, Eurajoen Kuivalahdella.
 
Jos tuo 1894 kisko passaa niin siinäpä tämä ratkaisu varmaan on. Kiitokset avusta.

Kuulemma ainakin seuraava niiden tekele sopii vain vuosimalleihin 1964-1982.


Mutta jos englanti vähääkään taipuu, niin kannattanee kysellä jollakin aihepiirin foorumilla. Kuvittelen, että noidenkin aseiden harrastajilla on omat, pienemmät ja erikoistuneemmat fooruminsa, joilla voi kysyä neuvoa.

Postaa sitten myös tuloksista. :solthum:
 
Lisään vielä tämän otteen edellisestä linkistä, eli lisävarusteilla voi sopia muihinkin vuosimalleihin, kunhan konsultoi niitä.

If you have a Winchester 94 rifle that was made earlier than 1964 or later than 1982 this mount will still fit you rifle but only if additional hardware is added to the installation kit. Feel free to contact us at [email protected] and we can work out what additional hardware and work is required and make a kit for your specific variation.
 
Mulla on 1895 muutettuna karbiinimittaan ja on koottu 2 eri aseesta. En lähtenyt tauhkaamaan millään optiikkahimmeleillä koska jotenkin rikkoo aseen persoonan. Hommasin kunnon avotähtäimet ja kyllä sataan metriin tällainen pöllönsilmäkin sillä osuu. Metallinen perälevy yhdistettynä kaarevaan muotoon ja kulmiin perässä tekevät siitä "sporttisen" ammuttavan vähän tulisilla mettälatauksilla. Mutta nam, yksi lempiaseitani...
 

Liitteet

  • 1895.jpg
    1895.jpg
    108.3 KB · Luettu: 18
Tällepä tuli luvat hirvikiväärinä ja kävin koestamassa. Hieno on pyssy ja kerran kokeiltuna tarkka ase mutta avotähtäimet hieman arveluttaa. Onko täällä ideaa asesepästä joka tekisi kiikaritähtäimelle kiskon tällaiseen? Kyselin lähiliikkeestä ja sanoi että pitäisi melkein olla sapluuna tai malli millä tehdä. Jenkeistä olen nähnyt esimerkkejä mutta ei mitään hajua miten tuollaista toteuttaa. Ja mielellään niin että ei pilaisi aseen muotoa liikaa, esim tämä:
364e07a70e81d45ee18541f78bf45740.jpg

Tällepä tuli luvat hirvikiväärinä ja kävin koestamassa. Hieno on pyssy ja kerran kokeiltuna tarkka ase mutta avotähtäimet hieman arveluttaa. Onko täällä ideaa asesepästä joka tekisi kiikaritähtäimelle kiskon tällaiseen? Kyselin lähiliikkeestä ja sanoi että pitäisi melkein olla sapluuna tai malli millä tehdä. Jenkeistä olen nähnyt esimerkkejä mutta ei mitään hajua miten tuollaista toteuttaa. Ja mielellään niin että ei pilaisi aseen muotoa liikaa, esim tämä:
364e07a70e81d45ee18541f78bf45740.jpg
Tenkkapoota kiikaritähtäimen asennukselle aiheuttaa tuo patruunan syöttö ja hylsynpoisto suoraan lukkorungon päältä. Kiikarin takalinssin joutuu jättämään melko kauas silmästä, kuten kuvastakin näkee, se ei välttämättä jokaisen silmälle sovi. Punapistetähtäin saattaisi olla parempi ratkaisu? Toinen vaihtoehto on asentaa kiikari lukon kehyksen sivulle asennettavaan sivujalkaan, ja jättää kiikarinputki piippulinjasta sivuun, pauttiarallaa 45 asteen kulmaan. Omasta kätisyydestä riippuu kummalle puolelle, ihan toimiva ratkaisu sekin. Westerneissä esim saattaa joskus nähdäkin, miten jonkun Winsun tai Henryn piipun sivulla komeilee piipun mittainen optinen tähtäin!
 
Mulla on 1895 muutettuna karbiinimittaan ja on koottu 2 eri aseesta. En lähtenyt tauhkaamaan millään optiikkahimmeleillä koska jotenkin rikkoo aseen persoonan. Hommasin kunnon avotähtäimet ja kyllä sataan metriin tällainen pöllönsilmäkin sillä osuu. Metallinen perälevy yhdistettynä kaarevaan muotoon ja kulmiin perässä tekevät siitä "sporttisen" ammuttavan vähän tulisilla mettälatauksilla. Mutta nam, yksi lempiaseitani...

Saattaa olla, että kysyin tätä jo aikaisemmin, mutta tietääkö kukaan mahtaisiko tuohon käydä Mosinin aftermarket tukit yms. kohtuullisella sovittamisella? Olen varma, että jostakin löytyy jokin 1895 jota on jo aikaisemmin "modernisoitu" tavalla tai toisella, joten mitään reliikkiä ei olisi turmelemassa.
 
Ase on WInchesterin rakentama ja kalimberia ja patruunakampasyöttöä lukuunottamatta ei mitään yhteyttä Mosiniin. Winsun 1895:sta on hetkittäin tehty uusvanhoja tuotantosarjoja joiden tukit saattaa kivuttomammin soveltua alkuperäiseen. Tosin niiden saaminen Härmään on aika vaikiata. Kunnon tukkiseppä tekee sulle puut siihen vaikka visakoivusta, mulla on omaani varten visat jo vetäytymässä. Fred? Turnbullin virittämät 1895:et saa ainakin minulla vaffan erektion aikaiseksi. Lisäksi ryssänwinsun osat maksavat maltaita, varsinkin tärvelemätön lipas. Pitäis varmaan omat jemmat laittaa ulkomaille myyntiin.
 
Saattaa olla, että kysyin tätä jo aikaisemmin, mutta tietääkö kukaan mahtaisiko tuohon käydä Mosinin aftermarket tukit yms. kohtuullisella sovittamisella? Olen varma, että jostakin löytyy jokin 1895 jota on jo aikaisemmin "modernisoitu" tavalla tai toisella, joten mitään reliikkiä ei olisi turmelemassa.
Modernisoituja 1895 winsuja löytyy Suomesta melko runsaasti, ja ameriikasta saa siihen räätälöityjäkin aftermarket-tukkeja, ainakin pähkinäpuisia. Mutta alkuperäiskuntoinen 1895 alkaa jo olla hinnoissaan, ainakaan mitään peruuttamattomia muutoksia ei kannata tehdä.
 
Mä voisin muuten ostaa yhden ryssänvinsun. Saa tarjota. Ostolupia on aina.
 
Akateeminen pohdinta, onko aselupahaastattelu mielestänne kyseenalaistettavissa perustuslain ja kansainvälisen oikeuden pohjalta? Onko aselupahaastattelua koskien olemassa hallinto-oikeuksien päätöksiä, joihin asiasta kiinnostuneen kannattaisi tutustua?

Olen jäänyt käsitykseen, että aselupahaastattelu on luvanhakijan kannalta työhaastattelu, hänen pitää olla asiantunteva ja pätevä sekä samalla miellyttävä ja luottamusta herättävä henkilö. Haastattelijan kannalta aselupahaastattelu taas on kuin poliisikuulustelu - kysymysten asianmukaisuutta ei ole rajoitettu, vaan haastattelija saa vapaasti kysellä asumisjärjestelyistä, parisuhteesta ja muista perinteisesti yksityisyyden suojan piiriin kuuluvista asioista.

Tai tähän käsitykseen olen jäänyt. Lupahakemuksestahan jo selviää säilytykseen, käyttötarkoitukseen ym. seikkoihin liittyvät olennaiset asiat sekä luvanhakijalla oleva myönteistä päätöstä tukeva näyttö. Miksi näitä kysytään uudestaan, kun ne on jo luvanmyöntäjän tiedossa?

Myös haastattelun sisältöä voi pitää ongelmallisena. Esimerkiksi siviilisäädystä kyseleminen ei työhaastattelussa ole koskaan ok, mutta aselupahaastattelussa se on ihan okei ja kuuluu protokollaan. Ymmärrän toki, että sillä pyritään selvittämään mm. riskiä aseen anastamisesta. Se on varmasti tavallista isompi, jos on yhden yön suhteissa pubiruusujen tai jännämiesten kanssa, mutta miksi kysymys olisi sen hyväksyttävämpi kuin työhaastattelussa? Ase on etuoikeus, mutta niin on työkin - emme sentään elä kommunismissa. Työhaastattelussakin on kaikkien etu, ettei vakituiseen työhön pyrkivä työnhakija jää heti kohta työssä aloitettuaan äitiyslomalle, mutta niin vain tuo kysymys on ns. kielletty kysymys. Lisäksi haastatteleva poliisimieskin on vain ihminen ja hänellä voi olla ennakkoluuloja esimerkiksi homoseksuaaleja kohtaan. Tai mikä on reaktio vastaukseen "en ole parisuhteessa eikä kiinnostakaan"? Kenties haastattelija ajattelee, että "tuo on vaarallinen incel" ja lopettaa haastattelun sanoihin: "Kiitos ajastanne."

Voidaanko tällaista toimintaa katsoa oikeusvaltiossa läpi sormien? Tuntuu eriskummalliselta, että rikoksesta epäilty saa vaieta kuulustelussa, mutta luvanhakijan on ilmeisesti käytännön pakko avautua haastattelussa? Vai riittääkö, että tulee paikalle ja vastaa jokaiseen kysymykseen "en kommentoi", ja vie mahdollisen kielteisen päätöksen hallinto-oikeuden ratkaistavaksi?

Tiedän, sohaisin muurahaispesää. :poop:
 
Tiedän, sohaisin muurahaispesää.
Kyllä, mutta jatketaan silti.
Mun käsitykseni mukaan haastattelijalla on tehtävä ja sen suorittamiseksi ei ole määritelty tiettyä kysymyspatteria tai rajauksia vaan haastattelijalla on vapaus valita mitä kysyy.
Tämä on eräänlainen "speed dating" tilanne jossa haastattelija pyrkii tutustumaan asehakemuksen jättäneeseen henkilöön (tutustuminen = tehtävä).
Virkamies on vastuussa siitä että hän on riittävästi selvittänyt ja vakuuttunut hakijan sopivuudesta aseenhaltijaksi ja sellaiseen tuollaiset avoimet kysymykset sopivat aika hyvin.
Onhan se tavallaan hienoakin, että onnistuneen tutustumisen jälkeen hakija voi kokea jo olevansa poliisin vanha tuttu. :)
.
 
Kyllä, mutta jatketaan silti.
Mun käsitykseni mukaan haastattelijalla on tehtävä ja sen suorittamiseksi ei ole määritelty tiettyä kysymyspatteria tai rajauksia vaan haastattelijalla on vapaus valita mitä kysyy.
Tämä on eräänlainen "speed dating" tilanne jossa haastattelija pyrkii tutustumaan asehakemuksen jättäneeseen henkilöön (tutustuminen = tehtävä).
Virkamies on vastuussa siitä että hän on riittävästi selvittänyt ja vakuuttunut hakijan sopivuudesta aseenhaltijaksi ja sellaiseen tuollaiset avoimet kysymykset sopivat aika hyvin.
Onhan se tavallaan hienoakin, että onnistuneen tutustumisen jälkeen hakija voi kokea jo olevansa poliisin vanha tuttu. :)
.

Myös työhaastattelijalla on tehtävä. Se ei kuitenkaan oikeuta mihin tahansa ja keskustelu pyritäänkin käymään sivistyneesti mahdollisimman hyvässä yhteishengessä, siinäkin tapauksessa, että jo alkumetreillä päädyttäisiin kielteiseen päätökseen. :)

Jos ajatellaan, että aselupahaastattelussa on ihan ok rikkoa yleisiä kohteliaisuusnormeja ja toisaalta kieltää hakijalta myönteinen päätös vaikkapa pitkään mietityn ja kaartelevan vastauksen takia haastattelijan itsessään esittäessään epämiellyttävää ja hankalaa, niin se on varsin kummallinen lopputulema. Se on jokseenkin sama kuin rikostutkinnassa kuultavalle epäillylle tuomittaisiin rangaistus, koska hän näpelöi tuolin käsinojia hermostuneen oloisesti kuulustelun aikana. Olisi poikkeuksellista, ettei tilanteeseen liittyisi ylimääräisiä paineita, kun toinen osapuoli on auktoriteettiasemassa ja kun pelissä on jotakin ainakin jossakin määrin merkittävää (lupahakemus, työpaikka, tuomio tms.).

Kunnon psykopaatti vedättää joka tapauksessa haastattelijaa kuusi nolla tämän edes sitä tajuamatta. Samoin aiempi kokemus, koulutus ja valmistautuminen luultavasti vaikuttaa tilanteeseen vahvasti - vaikka ihminen olisi täysin sama. Kymmenissä työhaastatteluissa käynyt, varusmiespalveluksessa SERE-koulutusta saanut ja haastattelukysymyksiin etukäteen perehtynyt pärjää paljon paremmin kuin nuori 18-vuotias metsästäjän alku, joka on kerran käynyt työhaastattelussa eikä ole selvittänyt haastattelukysymyksiä etukäteen.

Tosin myönteisten lupapäätösten osuus on yllättävän suuri, muistaakseni 97-98 prosentin luokkaa kaikista lupahakemuksista. Tämä viittaa siihen, että monet joko luovuttavat jo ennen prosessin aloittamista, tai sitten prosessi on lähinnä paperiasia huolimatta mm. menestyksestä haastattelussa. Hankala sanoa, kummasta on kyse.
 
Akateeminen pohdinta, onko aselupahaastattelu mielestänne kyseenalaistettavissa perustuslain ja kansainvälisen oikeuden pohjalta? Onko aselupahaastattelua koskien olemassa hallinto-oikeuksien päätöksiä, joihin asiasta kiinnostuneen kannattaisi tutustua?

Olen jäänyt käsitykseen, että aselupahaastattelu on luvanhakijan kannalta työhaastattelu, hänen pitää olla asiantunteva ja pätevä sekä samalla miellyttävä ja luottamusta herättävä henkilö. Haastattelijan kannalta aselupahaastattelu taas on kuin poliisikuulustelu - kysymysten asianmukaisuutta ei ole rajoitettu, vaan haastattelija saa vapaasti kysellä asumisjärjestelyistä, parisuhteesta ja muista perinteisesti yksityisyyden suojan piiriin kuuluvista asioista.

Tai tähän käsitykseen olen jäänyt. Lupahakemuksestahan jo selviää säilytykseen, käyttötarkoitukseen ym. seikkoihin liittyvät olennaiset asiat sekä luvanhakijalla oleva myönteistä päätöstä tukeva näyttö. Miksi näitä kysytään uudestaan, kun ne on jo luvanmyöntäjän tiedossa?

Myös haastattelun sisältöä voi pitää ongelmallisena. Esimerkiksi siviilisäädystä kyseleminen ei työhaastattelussa ole koskaan ok, mutta aselupahaastattelussa se on ihan okei ja kuuluu protokollaan. Ymmärrän toki, että sillä pyritään selvittämään mm. riskiä aseen anastamisesta. Se on varmasti tavallista isompi, jos on yhden yön suhteissa pubiruusujen tai jännämiesten kanssa, mutta miksi kysymys olisi sen hyväksyttävämpi kuin työhaastattelussa? Ase on etuoikeus, mutta niin on työkin - emme sentään elä kommunismissa. Työhaastattelussakin on kaikkien etu, ettei vakituiseen työhön pyrkivä työnhakija jää heti kohta työssä aloitettuaan äitiyslomalle, mutta niin vain tuo kysymys on ns. kielletty kysymys. Lisäksi haastatteleva poliisimieskin on vain ihminen ja hänellä voi olla ennakkoluuloja esimerkiksi homoseksuaaleja kohtaan. Tai mikä on reaktio vastaukseen "en ole parisuhteessa eikä kiinnostakaan"? Kenties haastattelija ajattelee, että "tuo on vaarallinen incel" ja lopettaa haastattelun sanoihin: "Kiitos ajastanne."

Voidaanko tällaista toimintaa katsoa oikeusvaltiossa läpi sormien? Tuntuu eriskummalliselta, että rikoksesta epäilty saa vaieta kuulustelussa, mutta luvanhakijan on ilmeisesti käytännön pakko avautua haastattelussa? Vai riittääkö, että tulee paikalle ja vastaa jokaiseen kysymykseen "en kommentoi", ja vie mahdollisen kielteisen päätöksen hallinto-oikeuden ratkaistavaksi?

Tiedän, sohaisin muurahaispesää. :poop:
Haastattelussa ei paljon udeltu yksityisasioita ja perusasiat taitavat saada jo selville väestörekisteristä. Enemmänkin vaikutti siltä, että pyrittiin ohjaavilla kysymyksillä hakemaan ikäviä taipumuksia vastausten ja reaktioiden kautta. Ensimmäisen jälkeen vaikuttivat lähinnä muodollisilta turinatuokioilta ilman erityistä motiivia. Nykyään ei enää lakikaan vaadi jatkoturinoita, niin ei jakseta tuhlata aikaa niihinkään. Kaiken kaikkiaan ovat olleet ennakko-odotuksia paljon rennompia tilanteita.

Työpuolella homma on aivan liian säädeltyä ja riskit kaadetaan työnantajan niskaan, koska työnhakijoita ylisuojellaan. Onko meillä varaa kaataa pyssyillä tapahtuvat ongelmat viranomaisten niskaan ylisuojelemalla pyssyluvan hakijaa? Kuvitellaanpa vaikka tilanne, jossa pyssyluvan hakemisessa sovelletaan työnhakijaan kohdistuvaa suojelua ja luvanhakijana on Leif, jolta ei saa kysyä ratkaisevia kysymyksiä ja minkä lisäksi kielteinen päätös kantaa riskin etnisestä syrjinnästä, jos ei voida erikseen osoittaa hakijan olevan selvästi epäkelpo henkilö. Kysymyksillähän et tietysti tätä aspektia saa kartoittaa monista eri syistä johtuen, eikä tietystikään saa selvittää perhe- tai kaveripiiriä taikka muutoinkaan yksityiselämän piiriin kuuluvia taipumuksia.
 
Tosin myönteisten lupapäätösten osuus on yllättävän suuri, muistaakseni 97-98 prosentin luokkaa kaikista lupahakemuksista. Tämä viittaa siihen, että monet joko luovuttavat jo ennen prosessin aloittamista, tai sitten prosessi on lähinnä paperiasia huolimatta mm. menestyksestä haastattelussa.
Mitä vähemmän poliisilla on hakemuksia pöydällä, sen helpompi työpäivä ja myös vähemmän riskiä kentällä jos aseisiin törmääminen on niin vähäistä kuin mahdollista. Oletan että kynnys aseen hankkimiseen on tämän takia tehty pitkäksi ja monitahoiseksi.
Kun sitten on päästy siihen keskusteluvaiheeseen, kaikki muut vaiheet läpikäytynä, niin kyllä haastattelijalle vaan on annettu täysi vapaus selvittää olisiko vielä jokin este sille ettei lupaa tarvitse myöntää. Lähtokohtaisestihan lupa pitää myöntää ellei ole erityistä estettä olla myöntämättä.
Näin se vaan menee ja pulinat pois. Itse käymäni keskustelut ovat olleet hyvin asiallisia, eikä älyttömiä ole kyselleet.

.
 
Haastattelussa ei paljon udeltu yksityisasioita ja perusasiat taitavat saada jo selville väestörekisteristä. Enemmänkin vaikutti siltä, että pyrittiin ohjaavilla kysymyksillä hakemaan ikäviä taipumuksia vastausten ja reaktioiden kautta. Ensimmäisen jälkeen vaikuttivat lähinnä muodollisilta turinatuokioilta ilman erityistä motiivia. Nykyään ei enää lakikaan vaadi jatkoturinoita, niin ei jakseta tuhlata aikaa niihinkään. Kaiken kaikkiaan ovat olleet ennakko-odotuksia paljon rennompia tilanteita.

Työpuolella homma on aivan liian säädeltyä ja riskit kaadetaan työnantajan niskaan, koska työnhakijoita ylisuojellaan. Onko meillä varaa kaataa pyssyillä tapahtuvat ongelmat viranomaisten niskaan ylisuojelemalla pyssyluvan hakijaa? Kuvitellaanpa vaikka tilanne, jossa pyssyluvan hakemisessa sovelletaan työnhakijaan kohdistuvaa suojelua ja luvanhakijana on Leif, jolta ei saa kysyä ratkaisevia kysymyksiä ja minkä lisäksi kielteinen päätös kantaa riskin etnisestä syrjinnästä, jos ei voida erikseen osoittaa hakijan olevan selvästi epäkelpo henkilö. Kysymyksillähän et tietysti tätä aspektia saa kartoittaa monista eri syistä johtuen, eikä tietystikään saa selvittää perhe- tai kaveripiiriä taikka muutoinkaan yksityiselämän piiriin kuuluvia taipumuksia.

Jos Leif on niin fiksu, että hänellä ei ole rikostaustaa, ja niin ahkera, että hän on hankkinut myönteisen lupapäätöksen tueksi tarvittavan näytön aseen tarpeesta, niin pitääkö etnisyydelle antaa tuolloin ratkaisevaa merkitystä ja käyttää haastattelussa syntynyttä negatiivista mielikuvaa hylkäysperusteena? Vai oletetaanko, että Leif kertoo haastattelussa pyssyn tulevankin isoisälle, joka tarvitsee sitä kilpailevan suvun päämiestä vastaan?

Itsellänikin kieltämättä nousisi lupaviranomaisena kulmakarvat hieman koholle vakosamettihousuisen tai operaattori-/jihadistipartaisen luvanhakijan kanssa. Jos jotain menee pieleen, niin siinä voi saada saman jälkikäsittelyn kuin se yksi kauhajokilainen komisario.

Noin kaduntallaajana en kuitenkaan ole huolissani asiasta. Suomen lupaprosessi on, haastattelulla tai ilman, melko tiukka eikä Suomessa ollut aseongelmaa aiemminkaan. Romaneille tuntuu siunaantuvan uudet pyssyt jostakin neitseellisestä lähteestä heti kenttäpoliisien kerättyä edelliset parempaan talteen enkä usko ko. luonnonilmiölle olevan tehtävissä mitään lainsäädännöllisin keinoin. Mitä taas partasuihin tulee, niin olisin ennemmin huolissani siitä, kuinka riippuvaista julkinen liikenne on heidän työpanoksestaan.
 
Back
Top