Itse en kyllä tunnista tästä itseäni enkä kyllä muitakaan samassa komppaniassa palvelleita palvelustovereita, ja yhäkin palvelusajastani on vain 4 vuotta.
Meillä tosin ei pitsaa saanutkaan varuskunnasta, koska sotku ei tehnyt, eikä myöskään (palvelusaikani loppupuolella lopullisesti suljettu) grilli. Iltavapaiden alkamisen epäsäännöllisestä ajankohdasta johtuen (ainakin vielä meidän aikanamme siivoaminen jatkui niin pitkään kuin oli epäsiistiä) myöskään pitsoja ei muistaakseni kukaan tilannut portille, varmaan ainoastaan naapuripataljoonan sotilaspoliisit tekivät niin. Ainoat harvat kerrat, kun pitsalla käytiin, olivat ne muutamat kerrat kun lähdettiin porukalla autoilla varuskunnan ulkopuolelle viettämään iltavapaita - ja sitä ei tapahtunut kuin kerran tai pari kuukauteen, koska monella ei ollut autoja, esim. AUK-linjallani ei tainnut kellään olla autoa, joten piti saada naapurilinjalaisiakin lähtemään mukaan viemään.
Ruoan riittävyydestä itselläni on se kokemus, että vaikka söin aamulla täyden lautasellisen puuroa, ja lounaalla ja päivällisellä täydet lautaselliset ruokaa, jäi vielä illalla nälkä, jos ei muistanut ilmoittautua vapaaehtoiselle iltapalalle tai mennä sotkuun. Tämän huomasin muutaman kerran kipeänä ollessani, kun sotkuun ei saanut mennä, ja aamuisin oli aina nälkä. RUK:ssa, jossa oli raskaampaa koulutusta, oli energiankulutus vielä kovempi, ja lopulta kurssin loppupuolella ihonalaisrasvaa oli yhtä vähän kuin 14-vuotiaalla kasvupyrähdyksessä olevalla ruipelolla pojalla. Paino ei loppujen lopuksi intin aikana muuttunut kuitenkaan yhtään mihinkään, mutta vyö kiristyi muutaman pykälän, vaikka en ennen ollut aluksikaan kuin täysin normaalipainoinen.
Ei se siis ole kyllä ruoankaan vika, että energiaa ei tule riittävästi vaikka syö kunnolla, mutta joillain se ruoka itsessään vain ei riitä. En muista yhdenkään lähemmän palvelustoverini lihoneen intin aikana, vaikka sotkun munkkeja menikin ahkerasti lähestulkoon päivittäin.
En myöskään todellakaan allekirjoita tuota, että päivällistä ei syötäisi, meillä aivan jokainen söi päivällisen ihan kunnolla, silloinkin kun mentiin saaren ulkopuolelle viettämään iltavapaita. Itse olisin laihtunut aivan nälkäkurjeksi ilman päivällistä.
Siviiliin ja opiskelujen pariin siirtyessä energiantarpeen väheneminen yllättikin aika pahasti, ja meinasin ensimmäisen puolen vuoden aikana siviilissä lihoa, kun söin samanlaisia aterioita kuin olin intissä tottunut syömään (ilman kuitenkin niitä päivittäisiä munkkeja - jo samankokoisilla lounailla ja päivällisillä lähti siviilissä lihomaan).
Rvl:ssa ei kasarilla todellakaan kahlattu runsaudessa leirioloissa. Niimpä kun olimme kerran yhteisharjoituksissa naapurin joukko-osaston kanssa pääsimme kokemaan ihan toisenlaista ruokintaa. Lahjoitin erittäin jalomielisesti kontiorantalaisille huoltomiehille mahdollisuuden majoittua teltassamme ja tästä seurasi mieletön viikon mässäily, josta ei puuttunut makkaroita, vanukkaita, pehmeää vehnäleipää, kahvia, suklaatia jne.jne. Ystävällisyyteni ja rajattoman palvelustoveruuden osoittama haluni tarjota majoitus palkittiin niin runsaasti, että oikein iljetti itseänikin.