Asevelvollisuuden pitää muuttua

Tässä nyt ei kyllä pidä mikään paikkansa.
Ensinnäkin varusmiehet eivät syö varsinkaan päivällisellä käytännössä yhtään mitään, riippumatta siitä mitä on tarjolla. Sinänsä syy on ihan ymmärrettävä ja inhimillinen: halutaan illalla syödä sitä pitsaa ja kebabia kavereiden kanssa, varuskunnasta riippuen joko kylillä tai sotkussa. Ihan inhimillinen sosiaalinen tarve.

Kasvisruoka ei aiheuta kenellekään pyörtymistä tai mitään muutakaan sen suuntaista ongelmaa. Syyt ovat muualla kuin ruuan koostumuksessa.

Maastoharjoituksiin varusmiehet ottavat ison läjän omia eväitä aina kun se vain sallitaan ja riippumatta siitä millä ja miten heidät harjoituksessa ruokitaan. Tähänkin on ihan inhimillinen ja ymmärrettävä syy. Sitä voisi kai kutsua termillä "lohtusyöminen". Kun ollaan olosuhteissa, jotka koetaan epämiellyttäviksi ja raskaiksi, on mieluisa ja syöjän mielestä hyvänmakuinen ruoka keino helpottaa muuten kurjaksi käyvää fiilistä. Ihan ok, ei siinä mitään.
Syy omiin eväisiin ei ole PV:n tarjoaman ruuan huono laatu tai sisältö/koostumus, vaan ihan muut, sinänsä siis inhimilliset syyt.

Se on sitten oman keskustelunsa paikka pitäisikö PV:n tarjota sitä syömistä jota nuoret nyt syövät (kasarmilla ja maastossa) itse hankittuna? Mielestäni ei, koska nuorten maku ei tue terveellisen tai edes toiminnan kannalta järkevän ravintosisällön omaavaa ruokaa.
Sensijaan esimerkiksi kasarmipäivien päivällisen voisi muuttaa vapaaehtoiseksi. Varusmiehet eivät syö päivällistä kuitenkaan, se on kuitenkin maksettu joka miehelle ja naiselle. Roskikseen menevästä ruuasta on turha maksaa. Niille se tarjottaisiin ketkä sen haluavat, muut voisivat syödä niin halutessaan omaan piikkiin jossakin muualla sen päivällisensä.
Kyllä allekirjoittanut on ollut ihan tyytyväinen KaiPr:n tarjoamiin eväisiin, niin metsässä kuin kassullakin. Ehkä sitä ressuna katsoo asioita erilailla tai ei ole vaan niin ronkeli.

Vaikka ei ne safkat aikoinaan Rovaniemelläkään huonoja olleet, kyllä niillä pärjäs ihan hyvin. Pohjanoteeraus oli Tuusulassa, siellä tuli jo ihan oikeasti nälkä ja piti tilata pizzaa portille.
 
Tässä nyt ei kyllä pidä mikään paikkansa.
Ensinnäkin varusmiehet eivät syö varsinkaan päivällisellä käytännössä yhtään mitään, riippumatta siitä mitä on tarjolla. Sinänsä syy on ihan ymmärrettävä ja inhimillinen: halutaan illalla syödä sitä pitsaa ja kebabia kavereiden kanssa, varuskunnasta riippuen joko kylillä tai sotkussa. Ihan inhimillinen sosiaalinen tarve.

Kasvisruoka ei aiheuta kenellekään pyörtymistä tai mitään muutakaan sen suuntaista ongelmaa. Syyt ovat muualla kuin ruuan koostumuksessa.

Maastoharjoituksiin varusmiehet ottavat ison läjän omia eväitä aina kun se vain sallitaan ja riippumatta siitä millä ja miten heidät harjoituksessa ruokitaan. Tähänkin on ihan inhimillinen ja ymmärrettävä syy. Sitä voisi kai kutsua termillä "lohtusyöminen". Kun ollaan olosuhteissa, jotka koetaan epämiellyttäviksi ja raskaiksi, on mieluisa ja syöjän mielestä hyvänmakuinen ruoka keino helpottaa muuten kurjaksi käyvää fiilistä. Ihan ok, ei siinä mitään.
Syy omiin eväisiin ei ole PV:n tarjoaman ruuan huono laatu tai sisältö/koostumus, vaan ihan muut, sinänsä siis inhimilliset syyt.

Se on sitten oman keskustelunsa paikka pitäisikö PV:n tarjota sitä syömistä jota nuoret nyt syövät (kasarmilla ja maastossa) itse hankittuna? Mielestäni ei, koska nuorten maku ei tue terveellisen tai edes toiminnan kannalta järkevän ravintosisällön omaavaa ruokaa.
Sensijaan esimerkiksi kasarmipäivien päivällisen voisi muuttaa vapaaehtoiseksi. Varusmiehet eivät syö päivällistä kuitenkaan, se on kuitenkin maksettu joka miehelle ja naiselle. Roskikseen menevästä ruuasta on turha maksaa. Niille se tarjottaisiin ketkä sen haluavat, muut voisivat syödä niin halutessaan omaan piikkiin jossakin muualla sen päivällisensä.
Itse en kyllä tunnista tästä itseäni enkä kyllä muitakaan samassa komppaniassa palvelleita palvelustovereita, ja yhäkin palvelusajastani on vain 4 vuotta.
Meillä tosin ei pitsaa saanutkaan varuskunnasta, koska sotku ei tehnyt, eikä myöskään (palvelusaikani loppupuolella lopullisesti suljettu) grilli. Iltavapaiden alkamisen epäsäännöllisestä ajankohdasta johtuen (ainakin vielä meidän aikanamme siivoaminen jatkui niin pitkään kuin oli epäsiistiä) myöskään pitsoja ei muistaakseni kukaan tilannut portille, varmaan ainoastaan naapuripataljoonan sotilaspoliisit tekivät niin. Ainoat harvat kerrat, kun pitsalla käytiin, olivat ne muutamat kerrat kun lähdettiin porukalla autoilla varuskunnan ulkopuolelle viettämään iltavapaita - ja sitä ei tapahtunut kuin kerran tai pari kuukauteen, koska monella ei ollut autoja, esim. AUK-linjallani ei tainnut kellään olla autoa, joten piti saada naapurilinjalaisiakin lähtemään mukaan viemään.

Ruoan riittävyydestä itselläni on se kokemus, että vaikka söin aamulla täyden lautasellisen puuroa, ja lounaalla ja päivällisellä täydet lautaselliset ruokaa, jäi vielä illalla nälkä, jos ei muistanut ilmoittautua vapaaehtoiselle iltapalalle tai mennä sotkuun. Tämän huomasin muutaman kerran kipeänä ollessani, kun sotkuun ei saanut mennä, ja aamuisin oli aina nälkä. RUK:ssa, jossa oli raskaampaa koulutusta, oli energiankulutus vielä kovempi, ja lopulta kurssin loppupuolella ihonalaisrasvaa oli yhtä vähän kuin 14-vuotiaalla kasvupyrähdyksessä olevalla ruipelolla pojalla. Paino ei loppujen lopuksi intin aikana muuttunut kuitenkaan yhtään mihinkään, mutta vyö kiristyi muutaman pykälän, vaikka en ennen ollut aluksikaan kuin täysin normaalipainoinen.

Ei se siis ole kyllä ruoankaan vika, että energiaa ei tule riittävästi vaikka syö kunnolla, mutta joillain se ruoka itsessään vain ei riitä. En muista yhdenkään lähemmän palvelustoverini lihoneen intin aikana, vaikka sotkun munkkeja menikin ahkerasti lähestulkoon päivittäin.

En myöskään todellakaan allekirjoita tuota, että päivällistä ei syötäisi, meillä aivan jokainen söi päivällisen ihan kunnolla, silloinkin kun mentiin saaren ulkopuolelle viettämään iltavapaita. Itse olisin laihtunut aivan nälkäkurjeksi ilman päivällistä.

Siviiliin ja opiskelujen pariin siirtyessä energiantarpeen väheneminen yllättikin aika pahasti, ja meinasin ensimmäisen puolen vuoden aikana siviilissä lihoa, kun söin samanlaisia aterioita kuin olin intissä tottunut syömään (ilman kuitenkin niitä päivittäisiä munkkeja - jo samankokoisilla lounailla ja päivällisillä lähti siviilissä lihomaan).
 
Itse en kyllä tunnista tästä itseäni enkä kyllä muitakaan samassa komppaniassa palvelleita palvelustovereita, ja yhäkin palvelusajastani on vain 4 vuotta.
Meillä tosin ei pitsaa saanutkaan varuskunnasta, koska sotku ei tehnyt, eikä myöskään (palvelusaikani loppupuolella lopullisesti suljettu) grilli. Iltavapaiden alkamisen epäsäännöllisestä ajankohdasta johtuen (ainakin vielä meidän aikanamme siivoaminen jatkui niin pitkään kuin oli epäsiistiä) myöskään pitsoja ei muistaakseni kukaan tilannut portille, varmaan ainoastaan naapuripataljoonan sotilaspoliisit tekivät niin. Ainoat harvat kerrat, kun pitsalla käytiin, olivat ne muutamat kerrat kun lähdettiin porukalla autoilla varuskunnan ulkopuolelle viettämään iltavapaita - ja sitä ei tapahtunut kuin kerran tai pari kuukauteen, koska monella ei ollut autoja, esim. AUK-linjallani ei tainnut kellään olla autoa, joten piti saada naapurilinjalaisiakin lähtemään mukaan viemään.

Ruoan riittävyydestä itselläni on se kokemus, että vaikka söin aamulla täyden lautasellisen puuroa, ja lounaalla ja päivällisellä täydet lautaselliset ruokaa, jäi vielä illalla nälkä, jos ei muistanut ilmoittautua vapaaehtoiselle iltapalalle tai mennä sotkuun. Tämän huomasin muutaman kerran kipeänä ollessani, kun sotkuun ei saanut mennä, ja aamuisin oli aina nälkä. RUK:ssa, jossa oli raskaampaa koulutusta, oli energiankulutus vielä kovempi, ja lopulta kurssin loppupuolella ihonalaisrasvaa oli yhtä vähän kuin 14-vuotiaalla kasvupyrähdyksessä olevalla ruipelolla pojalla. Paino ei loppujen lopuksi intin aikana muuttunut kuitenkaan yhtään mihinkään, mutta vyö kiristyi muutaman pykälän, vaikka en ennen ollut aluksikaan kuin täysin normaalipainoinen.

Ei se siis ole kyllä ruoankaan vika, että energiaa ei tule riittävästi vaikka syö kunnolla, mutta joillain se ruoka itsessään vain ei riitä. En muista yhdenkään lähemmän palvelustoverini lihoneen intin aikana, vaikka sotkun munkkeja menikin ahkerasti lähestulkoon päivittäin.

En myöskään todellakaan allekirjoita tuota, että päivällistä ei syötäisi, meillä aivan jokainen söi päivällisen ihan kunnolla, silloinkin kun mentiin saaren ulkopuolelle viettämään iltavapaita. Itse olisin laihtunut aivan nälkäkurjeksi ilman päivällistä.

Siviiliin ja opiskelujen pariin siirtyessä energiantarpeen väheneminen yllättikin aika pahasti, ja meinasin ensimmäisen puolen vuoden aikana siviilissä lihoa, kun söin samanlaisia aterioita kuin olin intissä tottunut syömään (ilman kuitenkin niitä päivittäisiä munkkeja - jo samankokoisilla lounailla ja päivällisillä lähti siviilissä lihomaan).
Palvelusajasta jo 7 vuotta, mutta voin allekirjoittaa.

Yhtä asiaa tosin olen jo usein kritisoinut ja se mitä on tullut varuskunnan ravintoloissa käytyä palveluksen jälkeen ei ole muuttanut käsitystä:
Proteiinin määrä on useissa ruoissa turhan pieni. Nuoruutensa reenanneita huippu-urheilijoita lukuunottamatta 19-vuotiaiden lihaksisto kehittyy tuossa vaiheessa vielä reilusti ja tarvitsee siihen reilusti raaka-ainetta. Intin sapuskoissa tuntui aina olevan sama ongelma: vähälihaisissa /-papuisissa ruoissa ei protskun määrä oikein millään tuntunut riittävän. Vatsan sai kyllä täyteen ja salaateista vitamiinejakin, mutta lisäproteiinia tuli kyllä otettua intissä iltaisin tai reenin jälkeen proteiinipirtelön muodossa.

Eikä sen proteiinin välttämättä edes lihaa tarvisi olla: nykyisin yliopsitoilla syödessä on muutamassa ravintolassa lähes poikkeuksetta tarjolla lisukkeena salaatin sekaan linssejä. Jos pääruokaa on rajoitettu eikä viitsi tupla-annoksesta maksaa, niin kauhon niitä linssejä pari desiä lautaselle niin kyllä lähtee. Minulle nuo kasviproteiinien lähteet eivät ole mitään lihan korvikkeita, ne on lisukkeita! Mikseivät voisi sitä olla varuskunnissakin?

Edit: tämä menee kyllä nyt pahasti offtopicin puolelle. Voitte modet rauhassa siirtää jos niin näette parhaaksi.
 
Itse en kyllä tunnista tästä itseäni enkä kyllä muitakaan samassa komppaniassa palvelleita palvelustovereita, ja yhäkin palvelusajastani on vain 4 vuotta.
Meillä tosin ei pitsaa saanutkaan varuskunnasta, koska sotku ei tehnyt, eikä myöskään (palvelusaikani loppupuolella lopullisesti suljettu) grilli. Iltavapaiden alkamisen epäsäännöllisestä ajankohdasta johtuen (ainakin vielä meidän aikanamme siivoaminen jatkui niin pitkään kuin oli epäsiistiä) myöskään pitsoja ei muistaakseni kukaan tilannut portille, varmaan ainoastaan naapuripataljoonan sotilaspoliisit tekivät niin. Ainoat harvat kerrat, kun pitsalla käytiin, olivat ne muutamat kerrat kun lähdettiin porukalla autoilla varuskunnan ulkopuolelle viettämään iltavapaita - ja sitä ei tapahtunut kuin kerran tai pari kuukauteen, koska monella ei ollut autoja, esim. AUK-linjallani ei tainnut kellään olla autoa, joten piti saada naapurilinjalaisiakin lähtemään mukaan viemään.

Ruoan riittävyydestä itselläni on se kokemus, että vaikka söin aamulla täyden lautasellisen puuroa, ja lounaalla ja päivällisellä täydet lautaselliset ruokaa, jäi vielä illalla nälkä, jos ei muistanut ilmoittautua vapaaehtoiselle iltapalalle tai mennä sotkuun. Tämän huomasin muutaman kerran kipeänä ollessani, kun sotkuun ei saanut mennä, ja aamuisin oli aina nälkä. RUK:ssa, jossa oli raskaampaa koulutusta, oli energiankulutus vielä kovempi, ja lopulta kurssin loppupuolella ihonalaisrasvaa oli yhtä vähän kuin 14-vuotiaalla kasvupyrähdyksessä olevalla ruipelolla pojalla. Paino ei loppujen lopuksi intin aikana muuttunut kuitenkaan yhtään mihinkään, mutta vyö kiristyi muutaman pykälän, vaikka en ennen ollut aluksikaan kuin täysin normaalipainoinen.

Ei se siis ole kyllä ruoankaan vika, että energiaa ei tule riittävästi vaikka syö kunnolla, mutta joillain se ruoka itsessään vain ei riitä. En muista yhdenkään lähemmän palvelustoverini lihoneen intin aikana, vaikka sotkun munkkeja menikin ahkerasti lähestulkoon päivittäin.

En myöskään todellakaan allekirjoita tuota, että päivällistä ei syötäisi, meillä aivan jokainen söi päivällisen ihan kunnolla, silloinkin kun mentiin saaren ulkopuolelle viettämään iltavapaita. Itse olisin laihtunut aivan nälkäkurjeksi ilman päivällistä.

Siviiliin ja opiskelujen pariin siirtyessä energiantarpeen väheneminen yllättikin aika pahasti, ja meinasin ensimmäisen puolen vuoden aikana siviilissä lihoa, kun söin samanlaisia aterioita kuin olin intissä tottunut syömään (ilman kuitenkin niitä päivittäisiä munkkeja - jo samankokoisilla lounailla ja päivällisillä lähti siviilissä lihomaan).

Palveluspaikkasi erityispiirteet saattavat osaltaan vaikuttaa ruokailujen toteutumiseen (koulutus, varustus ja vapaa-ajan mahdollisuudet).

Paikallinen Sodehan muuten otti kopin grilliruoasta, kun spesialistit laittoivat lapun luukulle (R.I.P. Chilipekonipossu)

Väittäisin, että aselaji- ja koulutushaarakohtaiset erot tekemisen luonteessa vaikuttavat hyvin paljon energiantarpeeseen palveluksen eri vaiheissa. Uskoisin, että isommissa Joukko-osastoissa, jossa eri aselajit ovat laajemmin edustettuina, on suurempaa vaihtelua tarjotun ruoan syömistottumuksissa ja täten ketjussa esitelty päivällisenskippausilmiö havaittavissa.
 
Ruoan riittävyydestä itselläni on se kokemus, että vaikka söin aamulla täyden lautasellisen puuroa, ja lounaalla ja päivällisellä täydet lautaselliset ruokaa, jäi vielä illalla nälkä, jos ei muistanut ilmoittautua vapaaehtoiselle iltapalalle tai mennä sotkuun. Tämän huomasin muutaman kerran kipeänä ollessani, kun sotkuun ei saanut mennä, ja aamuisin oli aina nälkä. RUK:ssa, jossa oli raskaampaa koulutusta, oli energiankulutus vielä kovempi, ja lopulta kurssin loppupuolella ihonalaisrasvaa oli yhtä vähän kuin 14-vuotiaalla kasvupyrähdyksessä olevalla ruipelolla pojalla.
Väittäisin, että aselaji- ja koulutushaarakohtaiset erot tekemisen luonteessa vaikuttavat hyvin paljon energiantarpeeseen palveluksen eri vaiheissa. Uskoisin, että isommissa Joukko-osastoissa, jossa eri aselajit ovat laajemmin edustettuina, on suurempaa vaihtelua tarjotun ruoan syömistottumuksissa ja täten ketjussa esitelty päivällisenskippausilmiö havaittavissa.
Kokemukseni on jo ikivanhaa ja epävalidia, mutta jääkärikoulutuksessa ei tosiaan meinannut saada tarpeeksi syötyä 90-luvun alussa. Kaikki meni kukkurapääannoksina. Alokkaana ja nuorempana jääkärinä talvella muistan ainaisen tarpeen tankata max. määriä ruokaa, muuten tuli tunne, ettei energiat riitä. Minulla oli pitkään tapa näkkärinsyönnissä, että pidin toista kättä alla ja imuroin murutkin suuhun. Ei siisteyden vuoksi, vaan kun oli tunne, että on saatava kaikki energia. Se tapa tuli talven jalkaväkikoulutuksesta, ja jäi pois varmaan vasta tällä vuosikymmenellä.
Muistan useamman kerran hymähtäneeni, kun koura oli näkkärin alla muruja vastaanottamassa esim. melontareissuilla myöhempinä aikoina.
Vasta Aukin aikaan tunne tasaantui, ja ehkä oli oppinut myös sen tankkaamisen taidon.
Mutta olen melko varma, että Savon Prikaatissa esim. kuljetuskomppaniassa ei ollut vastaavia tuntemuksia. Tarkoitus ei ole dissata, kaikkia tarvitaan, mutta aselaji- ja koulutushaarakohtaiset erot energiankulutuksessa ovat faktaa.
 
Näköjään ovat ajat tai varusmiehet muuttuneet. 1970-luvulla palvellessani ei yksikössämme koskaan tilattu kasarmin ulkopuolelta ruokaa. Sotkussa jotkut söivät lihapiirakkaa ja nakkia. Minä pärjäsin koko ajan valtion sapuskoilla (ei ne aina herkkua olleet), mitä nyt pitemmille metsäkeikoille ostin suklaapatukkaa tai vastaavaa.
 
Kun olin kapitulanttina komennuksilla Vekaralla vuosituhannen alussa...niin ymmärsin hyvin soden ja läheisen kebab-pizzerian vetovoiman...

Oli se linjastoruoka aika heikkoa verrattuna oman varuskunnan vastaavaan.
 
Tässä nyt ei kyllä pidä mikään paikkansa.
Ensinnäkin varusmiehet eivät syö varsinkaan päivällisellä käytännössä yhtään mitään, riippumatta siitä mitä on tarjolla. Sinänsä syy on ihan ymmärrettävä ja inhimillinen: halutaan illalla syödä sitä pitsaa ja kebabia kavereiden kanssa, varuskunnasta riippuen joko kylillä tai sotkussa. Ihan inhimillinen sosiaalinen tarve.

Kasvisruoka ei aiheuta kenellekään pyörtymistä tai mitään muutakaan sen suuntaista ongelmaa. Syyt ovat muualla kuin ruuan koostumuksessa.

Maastoharjoituksiin varusmiehet ottavat ison läjän omia eväitä aina kun se vain sallitaan ja riippumatta siitä millä ja miten heidät harjoituksessa ruokitaan. Tähänkin on ihan inhimillinen ja ymmärrettävä syy. Sitä voisi kai kutsua termillä "lohtusyöminen". Kun ollaan olosuhteissa, jotka koetaan epämiellyttäviksi ja raskaiksi, on mieluisa ja syöjän mielestä hyvänmakuinen ruoka keino helpottaa muuten kurjaksi käyvää fiilistä. Ihan ok, ei siinä mitään.
Syy omiin eväisiin ei ole PV:n tarjoaman ruuan huono laatu tai sisältö/koostumus, vaan ihan muut, sinänsä siis inhimilliset syyt.

Se on sitten oman keskustelunsa paikka pitäisikö PV:n tarjota sitä syömistä jota nuoret nyt syövät (kasarmilla ja maastossa) itse hankittuna? Mielestäni ei, koska nuorten maku ei tue terveellisen tai edes toiminnan kannalta järkevän ravintosisällön omaavaa ruokaa.
Sensijaan esimerkiksi kasarmipäivien päivällisen voisi muuttaa vapaaehtoiseksi. Varusmiehet eivät syö päivällistä kuitenkaan, se on kuitenkin maksettu joka miehelle ja naiselle. Roskikseen menevästä ruuasta on turha maksaa. Niille se tarjottaisiin ketkä sen haluavat, muut voisivat syödä niin halutessaan omaan piikkiin jossakin muualla sen päivällisensä.

Huoltovarmuuskeskus puhu joskus 20-vuotta sitten motivaatiotuotteista. Joiden märsyäminen parantaa oloa.

Ja näinhän sitä tekee itekkin. Kertaamassa tai muuten metäs ollessa. Suklaapatukka tai limppari saunaan tms
 
Viimeksi muokattu:
Näköjään ovat ajat tai varusmiehet muuttuneet. 1970-luvulla palvellessani ei yksikössämme koskaan tilattu kasarmin ulkopuolelta ruokaa. Sotkussa jotkut söivät lihapiirakkaa ja nakkia. Minä pärjäsin koko ajan valtion sapuskoilla (ei ne aina herkkua olleet), mitä nyt pitemmille metsäkeikoille ostin suklaapatukkaa tai vastaavaa.
Hyvin samanlaiset muistikuvat mullakin 70-luvun safkoista. Vaikka kysyttäessä aina piti vastata, että ruoka on maittavaa ja sitä on riittävästi, ei se aina niin maittavaa ollut. Mutta riittävästi sitä oli. Tosin, kun olin Kadettikoululla komennuksella, sitä ruokaa tuntui olevan jopa liikaakin ja maistui paljon paremmalle kuin normiruokalan safka. Sotakorkeakoululla myös maultaan parempaa. Siellä kerran komennuksella, syötiin kapiaisten kanssa samassa ruokalassa. Ei mulla oikeastaan ole pahaa sanottavaa PV:n ruokatarjonnasta, mitä nyt maku siihen aikaan oli välillä vähän niin ja näin. Kyllä sillä silloisen jääkärikoulutuksen pärjäsi. Toki aika voi vähän kullata muistoja...
 
Pakko tähän ruokahommaan sanoa että kun on ollut 6kk libanonissa "nauttimassa" YKoon tarjoamista raaka-aineista safkaa irkkujen (yök) tai suomalaisten (koitetaan tehdä syötävää) kokkien tekemänä jokin varuskuntaravintolan ruoka tuntuu varsin laadukkaalta.

Tuo päivällinen vapaaehtoiseksi ja varusmiesten vaatimattomat päivärahat johtaa pahimmillaan pikavippeihin ja muihin turhiin ongelmiin. Kyllä kruunu vaatteet ja ruuan pitää tarjota.
 
Huoltovarmuuskeskus puhu joskus 20-vuotta sitten motivaatiotuotteista. Joiden märsyäminen parantaa oloa.

Ja näinhän sitä tekee itekkin. Kertaamassa tai muuten metäs ollessa. Suklaapatukka tai limppari saunaan tms
Eikös suklaa ole edelleen varmuusvarasto-tuote? Hauska inttimuisto aiheesta: Loppusodassa aikanaan oman värin spadet tekivät viimeisessä ruoan jaossa källin ja ottivat myös "vihollisen" paremmat herkut huomaamatta haltuun (lähes pataljoonan verran tavaraa). Oli omiaan nostamaan omien joukkojen taistelumoraalia, kun jugurtteja sai niin paljon kuin jaksoi syödä ja intin suklaata oli pari levyä taskussa kotimatkan masin lavalla lekottelua helpottamaan. Omat skapparitkaan ei puuttuneet, kun oli sen verran oivaltava tempaus.
 
Oli omiaan nostamaan omien joukkojen taistelumoraalia, kun jugurtteja sai niin paljon kuin jaksoi syödä ja intin suklaata oli pari levyä taskussa
Tämä valitettava ilmiö on yhtä vanha kun näiden herkkujen ilmaantuminen taistelumuonan piristykseksi. Henkilökunnan pitäisi valvoa ettei niin tapahdu. Aina joskus kuitenkin kävi, että muona-annoksista "haihtuu" suklaat, rusinat ja muut maistuvaiset matkalla pataljoonatasolta joukkueisiin. Nuoremmat osaa kertoa onko ilmiö edelleen voimissaan? Toivottavasti ei!

Toinen samankaltainen asia oli, kun muinoin toimin tulenjohtueen kouluttajana. Eihän se jalkaväki yleensä osannu varata oikeaa määrää muonaa vahvennuksille. Sinkosimot muistivat kun ite ne koulutti mutta tulenjohtue usein unohtui. Eikä siinä auttanut huuto eikä raivoaminen. Soppaa riitti viimeistään tokassa ruokailussa mutta herkut oli etukäteen jyvitetty eikä niitä aina saatu lisää kesken harjoituksen edes sen lopulla. Päiviä vähintään meni muonavahvuuden "päivittämiseen". Tämä sitten korjaantui kun jv sai orgaanisen tulenjohdon joskus 1990-luvun puolivälissä.
 
Tämä valitettava ilmiö on yhtä vanha kun näiden herkkujen ilmaantuminen taistelumuonan piristykseksi. Henkilökunnan pitäisi valvoa ettei niin tapahdu. Aina joskus kuitenkin kävi, että muona-annoksista "haihtuu" suklaat, rusinat ja muut maistuvaiset matkalla pataljoonatasolta joukkueisiin. Nuoremmat osaa kertoa onko ilmiö edelleen voimissaan? Toivottavasti ei!

Toinen samankaltainen asia oli, kun muinoin toimin tulenjohtueen kouluttajana. Eihän se jalkaväki yleensä osannu varata oikeaa määrää muonaa vahvennuksille. Sinkosimot muistivat kun ite ne koulutti mutta tulenjohtue usein unohtui. Eikä siinä auttanut huuto eikä raivoaminen. Soppaa riitti viimeistään tokassa ruokailussa mutta herkut oli etukäteen jyvitetty eikä niitä aina saatu lisää kesken harjoituksen edes sen lopulla. Päiviä vähintään meni muonavahvuuden "päivittämiseen". Tämä sitten korjaantui kun jv sai orgaanisen tulenjohdon joskus 1990-luvun puolivälissä.

Huolto on hankala laji.

Pitää olla oikeat ammattilaiset hommissa, että ei tuu hävikkiä.
 
Eikös suklaa ole edelleen varmuusvarasto-tuote? Hauska inttimuisto aiheesta: Loppusodassa aikanaan oman värin spadet tekivät viimeisessä ruoan jaossa källin ja ottivat myös "vihollisen" paremmat herkut huomaamatta haltuun (lähes pataljoonan verran tavaraa). Oli omiaan nostamaan omien joukkojen taistelumoraalia, kun jugurtteja sai niin paljon kuin jaksoi syödä ja intin suklaata oli pari levyä taskussa kotimatkan masin lavalla lekottelua helpottamaan. Omat skapparitkaan ei puuttuneet, kun oli sen verran oivaltava tempaus.

Jossain vaiheessa suklaa oli. Ja eines salamipitsa
 
Palvelusaika -85/-86, sisäministeriön joukot:
Joo, en kyllä muista ketään, joka olisi jättänyt syömättä kasarmilla tarjotun aterian. Palveluspaikan ja koulutuksen erityispiirteet pitivät yllä kiitettävää ruokahalua ja ”kotipesässä” ruoka oli suorastaan poikkeuksellisen hyvää. Vertailukohtia oli muualta sisäministeriöstä ja PV:n puolelta. LR esikunta söi samaa kuin me puistojänikset.

Metsään, jonka uumenissa enimmäkseen oltiin, ruokaa ei tuonut kukaan tyrkylle eli mentiin itsepalveluperiaatteella. Omaa täydennysmuonaa oli jaetun lisäksi aina ja mukana myös se psyykkisesti tärkeä piste i:n päälle eli ”kaviaaria ja hanhenmaksapalleroita”. Armottoman jänisloikinnan karu yhtälö kun oli oli tämä: syömättömyys => keikka keskeytyy ja lanssilla hoitoon.

Palveluksen alkaessa olin vinttikoiran oloinen ja sen päättyessä laihan susikoiran näköinen. Painoa oli tullut 10kg lisää eikä siinä kunnossa rasvakudoksella ollut kovin paljoa sijaa.

Näin varttuneena gubbersonina komppaan tuota, mitä @Woodsman kirjoittaa. Ei tässä herkästi olla ruuasta ronklattu. Joskus on ressueväs saatu myöhään, kylmänä tai vain hitusia, mutta syöty on silloinkin ja hengissä ollaan. MAkkAranpaistoKaveriKerhossa ollessa eli viimeiset toistakymmentä vuotta armeija on marssinut hyvin eli ruokahuolto on pelannut. Omat kaverit ”hoitavat pointsit stadiin”.
 
Palvelusaika -85/-86, sisäministeriön joukot:
Joo, en kyllä muista ketään, joka olisi jättänyt syömättä kasarmilla tarjotun aterian. Palveluspaikan ja koulutuksen erityispiirteet pitivät yllä kiitettävää ruokahalua ja ”kotipesässä” ruoka oli suorastaan poikkeuksellisen hyvää. Vertailukohtia oli muualta sisäministeriöstä ja PV:n puolelta. LR esikunta söi samaa kuin me puistojänikset.

Metsään, jonka uumenissa enimmäkseen oltiin, ruokaa ei tuonut kukaan tyrkylle eli mentiin itsepalveluperiaatteella. Omaa täydennysmuonaa oli jaetun lisäksi aina ja mukana myös se psyykkisesti tärkeä piste i:n päälle eli ”kaviaaria ja hanhenmaksapalleroita”. Armottoman jänisloikinnan karu yhtälö kun oli oli tämä: syömättömyys => keikka keskeytyy ja lanssilla hoitoon.

Palveluksen alkaessa olin vinttikoiran oloinen ja sen päättyessä laihan susikoiran näköinen. Painoa oli tullut 10kg lisää eikä siinä kunnossa rasvakudoksella ollut kovin paljoa sijaa.

Näin varttuneena gubbersonina komppaan tuota, mitä @Woodsman kirjoittaa. Ei tässä herkästi olla ruuasta ronklattu. Joskus on ressueväs saatu myöhään, kylmänä tai vain hitusia, mutta syöty on silloinkin ja hengissä ollaan. MAkkAranpaistoKaveriKerhossa ollessa eli viimeiset toistakymmentä vuotta armeija on marssinut hyvin eli ruokahuolto on pelannut. Omat kaverit ”hoitavat pointsit stadiin”.

Itellä omat muistot on KaiPr ja 90-luku. Ruoka oli ok laitosruokaa. Mutta kulttuuriero kai siitä teki joskus outoa ja pahaa

Me alettiin olemaan sitä sukupolvea, joka söi kotona eri tavalla kuin koulussa. Kouluruuassa kun oli vuosikymmeniä vanhoja klassikoita esim. tillilihaa niin lukiossa sitten mentiin Kajaanissa Mantalle tai Mäkkiin.

Kun on oppinut tuollaset väistöt epämieluisiin ruokiin, niin jatkuuhan se sitten palveluksessa
 
Ei minun huoltopisteeltäni

Nokkelat lähinnä laihaa kulkukoiraa muistuttaneet kasarin baikalit ja sarekit olivat aika kelmejä keksimään mahdollisuuksia päästä käsiksi huoltojannujen varastoihin. :) Rvl:ssa ei kasarilla todellakaan kahlattu runsaudessa leirioloissa. Niimpä kun olimme kerran yhteisharjoituksissa naapurin joukko-osaston kanssa pääsimme kokemaan ihan toisenlaista ruokintaa. Lahjoitin erittäin jalomielisesti kontiorantalaisille huoltomiehille mahdollisuuden majoittua teltassamme ja tästä seurasi mieletön viikon mässäily, josta ei puuttunut makkaroita, vanukkaita, pehmeää vehnäleipää, kahvia, suklaatia jne.jne. Ystävällisyyteni ja rajattoman palvelustoveruuden osoittama haluni tarjota majoitus palkittiin niin runsaasti, että oikein iljetti itseänikin.

Sekavissa leirijärjestelyissä nuo onnettomat huollon sotilaat oli jätetty vaille telttaa. Kun he yöllä huhuilivat mahdollisuutta majoittua ja haukankatseeni porautui nokkamiehen kantamaan muovisäkkiin intouduin päämajoitusmestariksi oitis.

Niin että älä Iso-Mursu aliarvioi nokisten ja resuisten nuorukaisten mahdollisuuksia......
 
Nokkelat lähinnä laihaa kulkukoiraa muistuttaneet kasarin baikalit ja sarekit olivat aika kelmejä keksimään mahdollisuuksia päästä käsiksi huoltojannujen varastoihin. :) Rvl:ssa ei kasarilla todellakaan kahlattu runsaudessa leirioloissa. Niimpä kun olimme kerran yhteisharjoituksissa naapurin joukko-osaston kanssa pääsimme kokemaan ihan toisenlaista ruokintaa. Lahjoitin erittäin jalomielisesti kontiorantalaisille huoltomiehille mahdollisuuden majoittua teltassamme ja tästä seurasi mieletön viikon mässäily, josta ei puuttunut makkaroita, vanukkaita, pehmeää vehnäleipää, kahvia, suklaatia jne.jne. Ystävällisyyteni ja rajattoman palvelustoveruuden osoittama haluni tarjota majoitus palkittiin niin runsaasti, että oikein iljetti itseänikin.

Sekavissa leirijärjestelyissä nuo onnettomat huollon sotilaat oli jätetty vaille telttaa. Kun he yöllä huhuilivat mahdollisuutta majoittua ja haukankatseeni porautui nokkamiehen kantamaan muovisäkkiin intouduin päämajoitusmestariksi oitis.

Niin että älä Iso-Mursu aliarvioi nokisten ja resuisten nuorukaisten mahdollisuuksia......

Tuohan on laillista aseveljeyttä. Tarkoitin tavaran luvatonta hävikkiä turhaan.
 
Back
Top