Jos soppatykkiryhmää johtaa ammatiltaan suurtalouskeittiön esimies, tai lääkintäryhmää ensihoidon ammattilainen niin voisin väittää että asiakas eli taistelevat joukot saa parhaan arvonlisäyksen mitä tarjolla on.
Asevelvollisuuden pitää muuttua
- Viestiketjun aloittaja Taitolaji
- Aloitus PVM
-
- Tagit
- asevelvollisuus
Jos soppatykkiryhmää johtaa ammatiltaan suurtalouskeittiön esimies, tai lääkintäryhmää ensihoidon ammattilainen niin voisin väittää että asiakas eli taistelevat joukot saa parhaan arvonlisäyksen mitä tarjolla on.
Aivan varmasti. Mutta noiden henkilöiden mahdollinen asepalvelus ei tuo lisäarvoa heidän osaamiseensa kyseisissä tehtävissä.
Nyt en ymmärtänyt.
Kyllä minä otan mieluummin huoltojoukkuuseen soppatykin johtajaksi alan ammattilaisen. Kuten myös lääkintäryhmään ammattilaisen.
Se parantaa paljon selviämisen mahollisuuksia.
@Iso-Mursu Ymmärtääkseni inscout tarkoittaa että nämä osaisivat hommansa myös vaikkeivat ole/olisi käyneet intin.
No kyllä itse tykkään että huoltojoukkueessa on intin käyneet ammattilaiset hommissa silloin kun pilliin on vihelletty.
Ymmärsin että tarkoitat henkilöitä, jotka ovat alan ammattilaisia siviilissä kuten @Herman30 jo tuossa epäilikin.
Kyllä ammattilaisia tosipaikassa saadaan hommiin siviilistä tuollaisiin tehtäviin.
Olet kyllä pihalla, jos luulet että huoltojoukkueen saa sodassa toimimaan ilma asepalveluksessa saatua koulutusta.
Mie aattelen esim. komppanian huoltojoukkuetta. Tai pataljoonan huoltokomppanian joukkueita. Kyllähän siellä ollaan niin etulinjassa, että pitää olla taistelijan taidot. Ja siihen on päälle plussaa jos työkseen on raskaskoneasentaja tai ensihoitaja tai laitoskeittiön esimies.
Voin vain kertoa omia kokemuksia... Oli kuulemma pikkasen eri kokemus spadeilla kun kertauksiin tuli muonapuolelle kaksi Michelin-tähden ravintolassa työskentelevää kokkia. Oli muilla kuulemma huuli pyöreänä kun nämä kaksi samantien aloittivat, toinen kävi läpi mausteet ja toinen lihat. Oikeaa tekemisen meininkiä...
Eli ammattimies on ammattimies... tai henkilö...
Eli ammattimies on ammattimies... tai henkilö...
Sarek1
Ylipäällikkö
Tämäkin poika olisi hyötynyt aikanaan ”koulukommandosta” (työnimi liikunta- ja asennekasvatushankkeelle toisaalla tällä foorumilla). Varusmiespalvelusta hän ei ole suorittanut, mutta hänellä on asemuistoja.
Anton Vanha-Majamaa: Pidin asetta kädessä ja se tuntui hyvältä
Aseet ovat yhä poikien ja miesten juttu. Meidän pitäisi miettiä, millaisia sukupuolirooleja haluamme ylläpitää, kirjoittaa Anton Vanha-Majamaa blogissaan.
https://yle.fi/uutiset/3-11345156
Minulla oli leikkipyssyjä alle kolmevuotiaana ja poseerasin valokuvissakin leikkipertaanin ja kettulakin kanssa kuin Davy Crockett konsanaan (aikansa laulelma oli suosikkini - ”Davy, Davy Crockett, siinä vasta miesten mies...”).
Minulla oli myös tiekarhun sisäkumijännitteinen varsijousi, jolla saattoi ampua lyhyitä paksupäisiä vasamanuolia. Sillä ammuin tarkkuutta, mutta en koskaan ketään kohti, koska aseella ihmisen osoittamisen opetettiin olevan kiellettyä ja vaarallista. Polkupyörän pumpusta tehtiin minulle ilmakivääri, toimii vieläkin. Leikkipyssyt, kuten kaupoista ostetut nallipyssyt ja puupyssyt olivat asia erikseen. Ja puhallusputket, joilla ammuttiin pihlajanmarjoja. Lumisota se vasta oli sotaa. Sotaleikit opittiin ihan itse ilman aikuisten apua ja niissä oli selvät säännöt. Jousipyssyjä ja ritsoja sekä linkoja oli, mutta niillä ei vahingossakaan ammuttu koskaan toisia kohti, koska toiminnalle oli säännöt ja rajat. Leikkipyssyillä ei menty pullistelemaan ja uhkailemaan muita ihmisiä saatikka sitten virkavaltaa.
Alle kuuden ikäisenä isä osti minulle Sakon pienoiskiväärin (on muuten edelleen hyvässä iskussa) ja teki siihen pienelle metsästyskaverille sopivan pienemmän tukin, jolle tehtiin seuraaja sitten myöhemmin. Olen ampunut pienestä pitäen metsästysaseilla ja pistooleilla, mutta ammuksia ei ole koskaan haaskattu turhaan eli tuhlaus on ollut kiellettyä ja ampumisella täytyy olla jokin selkeä tarkoitus. Ja se tarkoitus on osua. En luonnollisestikaan ollut lapsena asehommissa itsekseni tai omin luvin, vaan isän kanssa.
Kun sain nuorena metsästyskortin ja lähdin itsekseni tai kavereiden kanssa metsälle, ei toiminta poikennut millään tavalla siitä, mihin olin lapsesta saakka kasvanut. Aseen pitäminen käsissä ei ole aiheuttanut minulle koskaan kutinaa eikä tutinaa korvien välissä eikä missään muuallakaan. Teräsosat eivät tunnu kovalla pakkasella mukavalta kädessä.
Ensimmäistä hirvikoeammuntaani varten isä oli laittanut kaverini matkassa kiväärin ja sen verran patruunoita, että kertaalleen koetta voi yrittää (unohti pistää täyden laatikon mukaan). Varapatruunoita ei ollut jaettavaksi asti eikä edes toiselle yrittämälle. Aseella olin ampunut viimeksi oikean laukauksen edellisenä vuonna. Kokeessa ammuttiin seisaaltaan paikallaan olevaan ja myös liikkuvaan maaliin. Nuorna hirvaana ei päätä kivistänyt eikä jännittänyt, joten jälleen keskityin vain maaliin ja osumiseen. Kiikarin 8x suurennoksella näki kutakuinkin sen, minne osumat menivät, joten no problemo.
Varusmiespalveluksessa (RVL files) erilaisilla aseilla ammuttiin paljon. Kovia ja räkäpäitä. Pahvitauluja ja leikkisotaa turvallisen matkan päästä suurin piirtein toisia päin. Myöhempinä vuosikymmeninä kertausharjoitusten jälkeen hairahduin harrastamaan koulutusaselajini tyyppisiä touhuja ja eksyin MAkkARanpaistoKaveriKerhoon toiminnan alusta saakka. Ammuttujen laukausten määrä kasvoi selvästi ja jokaases luoris oli vihollisen nimi päällä. Toimintatapa ja -ympäristö laajeni ja simulaattorit tulivat mukaan harjoitteluun. Nyt tähdättiin kohti ja ammuttiin myös (räkäpäitä). Realismia oli enemmän ja toiminta oli motivoivaa, mutta ei minulle mitään väkivaltafantasiaa tarttunut kiintolevylle vaikka harjoituksissa pistettiin kiinniotoissa hanttiin panevia naisterroristejakin nippusiteisiin. Matkan varrella kurkkusalaateissa on ollut siis myös naisia, mutta ei minulla ole heitä kohtaan pahaa sanottavaa eikä väkivaltafantasioita ketään kohtaan. Jos ollaan vastapuolella harjoituksessa, niin ollaan, mutta sen ulkopuolella ollaan kavereita ja kohdellaan heitä tasavertaisesti ja asianmukaisella kunnioituksella.
En ole koskaan seisoskellut poseeraamassa aseen kanssa peilin edessä. Tosin ei sitä peiliä tule paljon muutenkaan katseltua. Ja rehellisesti sanottuna ei siellä ole nähtävääkään.
Olen valmistanut aikanaan jälkikasvulleni käyttäjien kokoon skaalattuja puisia asejäljitelmiä pyssyleikkkeihin. Mm. G36, Kalashnikov sekä P90 vaihtolippaineen ovat joskus olleet kuvina esillä tälläkin foorumilla. Vanhasta pienoiskiväärini pienemmästä tukista ja muoviputkesta on tehty leikkitarkkuusampujakivääri. Lelujen pitää olla mielestäni tyylikkäitä, mutta ei liian aidon näköisiä. Väreillä voi vaikuttaa melkoisesti asiaan.
Nerf—sotien ja vesipyssytaisteluiden määrä on ollut suuri silloin, kun lapset olivat nuorempia. Heillä kosketuspinta oikeisiin aseisiin on ohuempi kuin minulla, mutta vähintään pienoiskiväärillä kaikki ovat ampuneet ja pojat ovat pelanneet riittävästi vartuttuaan myös noita ampumistietokonepelejä. En tietenkään voi tietää, mitä otsaluun alla todella liikkuu, mutta outoja vinkeitä ja fantasioita ei heillä vaikuta ainakaan vielä olevan. Kupeitten hedelmillä ei ole rikollisia, kanistereita tai aseilla pullistelijoita idoleina ja esikuvina.
Metsästysaseiden käyttöfunktio on saaliseläinten ampuminen. Sotilasaseet on tarkoitettu vihollisten (jotka ovat ihmisiä) ampumiseen. Jos ei ole sotaa, ei ketään tarvitse ampua, mikä on kaikin puolin hyvä asia. Tosin sotaa ja sota-aseiden tosikäyttöä ehkäisee paradoksaalisesti parhaiten se, että on riittävä määrä aseita ja sellaisia kavereita, jotka tarvittaessa puolustavat omiaan aseellisesti eli ovat valmiita ampumaan imperialistisia vihollisia maahantunkeutujia.
Anton Vanha-Majamaa: Pidin asetta kädessä ja se tuntui hyvältä
Aseet ovat yhä poikien ja miesten juttu. Meidän pitäisi miettiä, millaisia sukupuolirooleja haluamme ylläpitää, kirjoittaa Anton Vanha-Majamaa blogissaan.
https://yle.fi/uutiset/3-11345156
Minua tämä blolgikirjoitus hämmentää eikä ihan vähän.13.5.2020 klo 06.45
Mårten Lampén / Yle
En ole käynyt armeijaa, mutta on minulla asemuistoja.
Ostin 14-vuotiaana Desert Eagle -mallisen kuulapistoolin. Kotona nostin aseen peilin edessä pääni viereen kuin agentti. Osoitin peilikuvaani ja sanoin kyttämäisiä asioita kuten "Freeze motherfucker!" ja "My name is Bond, James Bond."
Avasin aseen ja viritin jousen laukeamaan kovempaa kuin laki salli. Menin metsään ja ammuin puita ja pensaita ja legoista rakentamiani muodostelmia ja kuvittelin, että ne olivat rosvoja ja gangstereita ja terroristeja.
Leikit olivat väkivaltaisia, sellaisia joissa veitset, luodit, megapommit ja raajat lentelevät. Sellaisia joita pojat opetetaan pienestä pitäen leikkimään.
Aseisiin liittyvä väkivalta on aikamme suurimpia terveysongelmia, sanoi Washingtonin yliopiston professori Mohsen Naghavi vuonna 2018. Vuosina 1990–2016 asekuolemissa menetti henkensä useampi ihminen kuin varsinaisissa aseellisissa konflikteissa.
Joukkosurmia tapahtuu vuosittain satoja(siirryt toiseen palveluun), pääosin Yhdysvalloissa. Joukkosurmaajista melkein kaikki ovat miehiä. Aseenomistajista enemmistö ja aseella väkivaltaa tehneistä tai väkivallan uhreiksi joutuneista ylivoimainen enemmistö on myös miehiä.
Miksi maskuliiniuus on asekulttuurin, mutta ei asedebatin keskiössä, kysyi The Washington Post(siirryt toiseen palveluun) kesällä 2019.
Asekeskusteluun liittyy "maskuliinisuuden kriisi": Kokemus siitä, että ase tekee miehen(siirryt toiseen palveluun) ja aselakien tiukentaminen uhkaa siksi kokonaista sukupuolta. Syypäiksi ajatellaan usein feministit ja tasa-arvoliikkeet.
Rautalangasta: miehet ampuvat (naisia), koska eivät enää saa olla miehiä.
The Washington Postin haastattelemat tutkijat sanovat, että rakenteista ja tiettyjen miesten kollektiivisesta arvottomuuden kokemuksesta pitäisi puhua enemmän. Mutta on helpompaa puhua fyysisistä esineistä ja yksittäisistä lakipykälistä.
Lapsena ammuin legoja kuula-aseella, aikuisena tykitän terroristeja Call of Duty: Warzone -pelin MP7-konepistoolilla. Vuodet vierivät, leikki jatkuu. Ase tuntuu kädessä hyvältä ja tutulta, kuin toteuttaisin jotain aika luontevaa.
Meidät pojat on tutustutettu pyssyihin pienestä pitäen. Leluteollisuus valmistaa nyt jo niin realistisia asejäljitelmiä, etteivät poliisit erota niitä oikeista(siirryt toiseen palveluun) ja ampuvat syyttömiä lapsia.
Väkivaltakulttuurin taustalla vaikuttavat vuosisataiset sukupuoliroolit ja valta-asetelmat. Niiden muuttaminen on hidasta, mutta tarpeellista – ja monien mielestä tehokkaampaa kuin pelkkä aselakien tiukentaminen.
Vaarana on, että ajetut muutokset ovat niin isoja ja nopeita, että ne synnyttävät vastareaktion. Tästä kierteestä irtautuminen on Yhdysvalloissa iso haaste.
Suomessa yksi selvä askel voisi olla asevelvollisuuden laajentaminen kaikkiin sukupuoliin. Tämä auttaisi purkamaan käsitystämme siitä, mikä on miehen, naisen tai muun paikka maailmassa.
Varusmiesliittokin kannattaa muutosta tasa-arvoperustein.
Lämpötila oli lähellä nollaa, mutta halusin ottaa hansikkaat pois ja tuntea kiväärin varren käsissäni. Puusta veistetty, sileäksi hiottu ja lakattu perä. Kylmä teräksinen piippu.
Nostin varren, painoin perän olkaani vasten ja hain katseellani tähtäimen. Tasasin hengityksen ja vein sormen liipaisimelle. Hengitin hitaasti ulos, puuhh, tähtäimen vispaus hidastui.
Naks ja pum. Perä nykäisi taaksepäin, laukaus kaikui meitä ympäröineessä pellossa. Seiska.
Uhrini oli pahvinen maalitaulu ja ase pahainen ilmakivääri, mutta sain kiksini. Virtaviivaiseen muotoiluun oli pakattu terävää tuhovoimaa. Mahdollisuus tappaa ja moraalinen kantti olla tappamatta.
Ihmettelin, miten niin monet voivat sanoa, ettei aseissa ole kyse tappamisesta. Mistä muusta muka?
Anton Vanha-Majamaa
Kirjoittaja on toimittaja ja osaa yhä tärkeimmät huijauskoodit Doomiin.
Aiheesta voi keskustella 14.5. klo 23:00 asti.
Minulla oli leikkipyssyjä alle kolmevuotiaana ja poseerasin valokuvissakin leikkipertaanin ja kettulakin kanssa kuin Davy Crockett konsanaan (aikansa laulelma oli suosikkini - ”Davy, Davy Crockett, siinä vasta miesten mies...”).
Minulla oli myös tiekarhun sisäkumijännitteinen varsijousi, jolla saattoi ampua lyhyitä paksupäisiä vasamanuolia. Sillä ammuin tarkkuutta, mutta en koskaan ketään kohti, koska aseella ihmisen osoittamisen opetettiin olevan kiellettyä ja vaarallista. Polkupyörän pumpusta tehtiin minulle ilmakivääri, toimii vieläkin. Leikkipyssyt, kuten kaupoista ostetut nallipyssyt ja puupyssyt olivat asia erikseen. Ja puhallusputket, joilla ammuttiin pihlajanmarjoja. Lumisota se vasta oli sotaa. Sotaleikit opittiin ihan itse ilman aikuisten apua ja niissä oli selvät säännöt. Jousipyssyjä ja ritsoja sekä linkoja oli, mutta niillä ei vahingossakaan ammuttu koskaan toisia kohti, koska toiminnalle oli säännöt ja rajat. Leikkipyssyillä ei menty pullistelemaan ja uhkailemaan muita ihmisiä saatikka sitten virkavaltaa.
Alle kuuden ikäisenä isä osti minulle Sakon pienoiskiväärin (on muuten edelleen hyvässä iskussa) ja teki siihen pienelle metsästyskaverille sopivan pienemmän tukin, jolle tehtiin seuraaja sitten myöhemmin. Olen ampunut pienestä pitäen metsästysaseilla ja pistooleilla, mutta ammuksia ei ole koskaan haaskattu turhaan eli tuhlaus on ollut kiellettyä ja ampumisella täytyy olla jokin selkeä tarkoitus. Ja se tarkoitus on osua. En luonnollisestikaan ollut lapsena asehommissa itsekseni tai omin luvin, vaan isän kanssa.
Kun sain nuorena metsästyskortin ja lähdin itsekseni tai kavereiden kanssa metsälle, ei toiminta poikennut millään tavalla siitä, mihin olin lapsesta saakka kasvanut. Aseen pitäminen käsissä ei ole aiheuttanut minulle koskaan kutinaa eikä tutinaa korvien välissä eikä missään muuallakaan. Teräsosat eivät tunnu kovalla pakkasella mukavalta kädessä.
Ensimmäistä hirvikoeammuntaani varten isä oli laittanut kaverini matkassa kiväärin ja sen verran patruunoita, että kertaalleen koetta voi yrittää (unohti pistää täyden laatikon mukaan). Varapatruunoita ei ollut jaettavaksi asti eikä edes toiselle yrittämälle. Aseella olin ampunut viimeksi oikean laukauksen edellisenä vuonna. Kokeessa ammuttiin seisaaltaan paikallaan olevaan ja myös liikkuvaan maaliin. Nuorna hirvaana ei päätä kivistänyt eikä jännittänyt, joten jälleen keskityin vain maaliin ja osumiseen. Kiikarin 8x suurennoksella näki kutakuinkin sen, minne osumat menivät, joten no problemo.
Varusmiespalveluksessa (RVL files) erilaisilla aseilla ammuttiin paljon. Kovia ja räkäpäitä. Pahvitauluja ja leikkisotaa turvallisen matkan päästä suurin piirtein toisia päin. Myöhempinä vuosikymmeninä kertausharjoitusten jälkeen hairahduin harrastamaan koulutusaselajini tyyppisiä touhuja ja eksyin MAkkARanpaistoKaveriKerhoon toiminnan alusta saakka. Ammuttujen laukausten määrä kasvoi selvästi ja jokaases luoris oli vihollisen nimi päällä. Toimintatapa ja -ympäristö laajeni ja simulaattorit tulivat mukaan harjoitteluun. Nyt tähdättiin kohti ja ammuttiin myös (räkäpäitä). Realismia oli enemmän ja toiminta oli motivoivaa, mutta ei minulle mitään väkivaltafantasiaa tarttunut kiintolevylle vaikka harjoituksissa pistettiin kiinniotoissa hanttiin panevia naisterroristejakin nippusiteisiin. Matkan varrella kurkkusalaateissa on ollut siis myös naisia, mutta ei minulla ole heitä kohtaan pahaa sanottavaa eikä väkivaltafantasioita ketään kohtaan. Jos ollaan vastapuolella harjoituksessa, niin ollaan, mutta sen ulkopuolella ollaan kavereita ja kohdellaan heitä tasavertaisesti ja asianmukaisella kunnioituksella.
En ole koskaan seisoskellut poseeraamassa aseen kanssa peilin edessä. Tosin ei sitä peiliä tule paljon muutenkaan katseltua. Ja rehellisesti sanottuna ei siellä ole nähtävääkään.
Olen valmistanut aikanaan jälkikasvulleni käyttäjien kokoon skaalattuja puisia asejäljitelmiä pyssyleikkkeihin. Mm. G36, Kalashnikov sekä P90 vaihtolippaineen ovat joskus olleet kuvina esillä tälläkin foorumilla. Vanhasta pienoiskiväärini pienemmästä tukista ja muoviputkesta on tehty leikkitarkkuusampujakivääri. Lelujen pitää olla mielestäni tyylikkäitä, mutta ei liian aidon näköisiä. Väreillä voi vaikuttaa melkoisesti asiaan.
Nerf—sotien ja vesipyssytaisteluiden määrä on ollut suuri silloin, kun lapset olivat nuorempia. Heillä kosketuspinta oikeisiin aseisiin on ohuempi kuin minulla, mutta vähintään pienoiskiväärillä kaikki ovat ampuneet ja pojat ovat pelanneet riittävästi vartuttuaan myös noita ampumistietokonepelejä. En tietenkään voi tietää, mitä otsaluun alla todella liikkuu, mutta outoja vinkeitä ja fantasioita ei heillä vaikuta ainakaan vielä olevan. Kupeitten hedelmillä ei ole rikollisia, kanistereita tai aseilla pullistelijoita idoleina ja esikuvina.
Metsästysaseiden käyttöfunktio on saaliseläinten ampuminen. Sotilasaseet on tarkoitettu vihollisten (jotka ovat ihmisiä) ampumiseen. Jos ei ole sotaa, ei ketään tarvitse ampua, mikä on kaikin puolin hyvä asia. Tosin sotaa ja sota-aseiden tosikäyttöä ehkäisee paradoksaalisesti parhaiten se, että on riittävä määrä aseita ja sellaisia kavereita, jotka tarvittaessa puolustavat omiaan aseellisesti eli ovat valmiita ampumaan imperialistisia vihollisia maahantunkeutujia.
Viimeksi muokattu:
D
Deleted member 2762
Guest
no mitäs YLEn blogin kirjoittajalta voi odottaa?
Kai sitä itsekin on leikkinyt puupyssyillä sotaa korkkarihengessä jo nelivuotiaana, sitten tuli nallipyssyt sun muut
Sen jälkeen Haenelin ilmakko ja siitä suoraan 308. 15 vuotiaasta asti on luvat ollut erinäiseen määrään aseita. Välillä on ollut liikaa, välillä vähän mutta aina sopevasti. Ei niihin mitään ihmeellistä liity, ovat harrastusvälineitä, metsästykseen ja ressuiluun. Toki on lapsesta saakka opetettu käsittelemään varoen ja säilyttämään turvallisesti. Eikä se rynkkykään mitään ihmeellistä aiheuta, ase kuin muutkin. Oma jälkikasvu on ampunut noilla pienestä saakka, ampuu hyvin mutta ei ole aiheesta pahemmin innostunut.Omaan suhteeseen aseisiin toki vaikuttaa työ, saa aseisiin liittyviä asioita touhuta joskus liiankin kanssa, jopa niin paljon että välillä jo tulee korvista ulos.
@JR49
www.suomenuutiset.fi
Kritiikki yltyy – Ylen tuottaja Rakel Liekki rajasi sometiliensä näkyvyyttä, toiminta viittaa aktivistitaustan peittelyyn - Suomen Uutiset
KOMMENTTI | Sensuurikohun keskiössä oleva Ylen kolumnituottaja Rakel Liekki on muuttanut Twitter-tilinsä ja bloginsa näkyvyyttä. Toiminta viittaa vuosikymm
Sarek1
Ylipäällikkö
Eikös tämä Rakel ole hankkinut julkisuutta aiemmin tuolla hydrauliikkataiteen puolella? Taisi olla tekemässä jotain aiheeseen liittyviä koulutusvideoitakin jos en ihan väärin muista... 
Mutta joo, kyllä noissa blogikirjoituksissa voi tietynlaista ideologista linjavalintaa vaikuttaa tehtävän.
Mutta joo, kyllä noissa blogikirjoituksissa voi tietynlaista ideologista linjavalintaa vaikuttaa tehtävän.En ole tuollaista väittänyt. Sinä toit siviilipuolen osaamisen keskusteluun perusteluna.
Ei niin, että välttämättä allekirjoitaisin väitettä muutenkaan. Suuressa osassa sota-ajan tehtäviä suoritetulla asepalvelouksella ei ole käytännössä mitään merkitystä. Jos ajatellaan esim. huoltoa, niin koko logistisessa ketjussa tuotteen valmistajasta aina etulinjan pesäkkeeseen tai tuliasemaan saakka kuuluvista tehtävistä ehkä 5% on sellaisia joissa asepalveluksesta on tosiasiallista hyötyä.
Minun argumenttini koski naisten asepalvelusta aseellisen maanpuolustuksen näkökulmasta.
Itselläni oli asepalveluksen aikana naiskersantteja samassa lääkintäjoukkueessa. Toinen oli ensihoitajaksi valmistunut AMK:n puolelta. Toinen oli lähihoitaja, joka oli erikoistunut ensihoitoon. Ja koulupaikka anestesiapuolelle oli odottamassa.
Voin sanoa että jo koulutus oli parempaa ja tarkempaa kuin perus lääkintäAU:den pitämät rastikoulutukset. Ja kun joukkueessa oli mukana vielä pari VPK:n aktiivia jne. Niin voisin väittää että pataljoonan lääkintäjoukkueen taso oli aika huipussa, mitä se 90-luvun kalustolla saattoi olla.
Kun en ymmärtänyt mitä tarkoitit, niin kysyin.
Minulle on itelleni ihan sama millaiset vehkeet kelläkin on jalkojen välissä. Kuhan annettu "palvelutilaus" saadaan suoritettua tehokkaasti ja asiakkaspataljoonan taistelua tukien, niin se on tärkeintä.
Soppatykin johtajaan en ota kantaa, mutta lääkintäryhmään kuuluu lääkäri joka johtaa hoitotoimintaa ja lääkintäAU:n tehtäviin kuuluu johtaa sotilaallista puolta, potilasluokittelua ja varmistaa että lääkäri pystyy hoitamaan hommansa. Ei siitä tietenkään haittaa ole jos on siviiliammatiltaan esimerkiksi ensihoitaja, mutta tärkeämpää on olla hyvä sotilasjohtaja.