Mielestäni tässä ollaan asian ytimessä MAAKK:ien osalta.
Tänä päivänä MAAKK:t ovat aivan ensilähdön joukkoja ja niiden tehtäväkirjo on melko laaja, mutta kaikille tehtävätyypeille on yhteistä se että ne ovat vaativia tehtäviä.
MAAKK:ien "julkisuuskuva" nuorten reserviläisten keskuudessa on kuitenkin kaikkea muuta kuin vaativien tehtävien ensilähdön joukko - jolloin halukkuuksia liittyä joukkoon ei tietenkään ole, kun vaihtoehto voi hyvin olla se panssarijääkärikomppania.
Ymmärrän senkin että sitä panssarijääkärikersanttia ei kiehdo olla MAAKK:ssa partionjohtaja tai panssarijääkärivänrikistä tuntuu vähemmän kiinnostavalta olla ryhmänjohtaja. Tämä on kuitenkin mielestäni virheellinen ajatusmalli. Sopisi hetken uhrata ajatuksia sille, onko maanpuolustuksessa tärkeintä se että kukin joukko on mahdollisimman tehokas, vai se että yksilöt saavat nyt vaikka tässä tapauksessa "leikkiä sotaherraa"?
Omasta puolestani ammun sodassa vaikka tarkkuuskiväärillä partion jäsenenä vaikka koulutukseni ja kokemukseni perusteella todennäköisesti kykenen johtamaan taisteluosaston taistelua.
Mielestäni aivan liian moni reserviläinen takertuu aivan liikaa siihen että kun minä olen vänrikki niin minun täytyy saada vähintään joukkue ja jos en saa niin....mökötän ja loukkaannun.
Tarkoitan sitä että olisi hyvä uhrata ajatus tai pari sille että olisiko sellainen MAAKK tavanomaista MAAKK:aa tehokkaampi jossa koko miehistö olisi panssarijääkärikersantteja??
Tehoa ja suorituskykyä kai pitäisi hakea - kaikki muu on lopulta toisarvoista.
Olen siinä täysin samaa mieltä, että liiallinen nappulaylpeys on meidän nuorten, ja ihan kaikkien reserviläisten, nieltävä jos haluamme aktiivisesti vapaaehtoiseen maanpuolustukseen osallistua. Komppaniallinen AUK ja RUK käyneitä kavereita olisi itselle unelmasijoitus. Toisaalta sen oman homman maanpuolustuksen parissa pitäisi tietenkin myös tuntua mielekkäältä, joskin aika moni reservin johtaja todennäköisesti uskoo nurmiporan hommien olevan vähemmän mielekkäitä kuin ne oikeasti ovat.
Ehkä se vielä isompi kysymysmerkki omassa mielessä on se, jota en tuossa välttämättä kovin hyvin artikuloinut. Eli siis: miksi ihmeessä eniten kertaavat ja treenaavat reserviläiset, ikään ja kokemukseen katsomatta, sijoitetaan paikallisjoukkojen kevyeen jalkaväkeen, samalla kun ne sodan ajan keihäänkärkenä toimivat osastot täytetään taistelijoilla, joilla ei ole pahimmassa tapauksessa päivääkään kertausharjoituksia ja varusmiespalveluksestakin alkaa olemaan lähes 10 vuotta. (Tähän kontekstina se, että tuttava kävi 28 vuotiaana kertaamassa panssarijääkärihommia). Saatan olla väärässä, mutta jotenkin tuntuisi loogisemmalta täyttää keihäänkärjen joukot aktiivisemmin harjoittelevilla, ja täten todennäköisesti taistelutehokkaimmilla, reserviläisillä. Ymmärrän toisaalta myös sen, että MaaKKit sekoittavat PV:n joukkotuotantoa ja keihäänkärjen joukkoihin ei oikein yli 35 vuotiaita voi sijoittaa (ja näitäkin vain jos he ovat tarpeeksi hyvässä kunnossa), mutta silti tuntuu hassulta, että koko Maakuntakomppanioiden markkinointi ja järjestely tuntuu keskittyvän vanhempien reserviläisten houkutteluun.
Tässä suhteessa itsellä ei edes ole omaa lehmää ojassa: lähtö maakuntakomppaniaan saattaa tulla kesän kertausharjoitusten jälkeen juurikin edellämainitun mielekkyyden takia. Siitä ei ehkä kuitenkaan enempää tässä vitjassa.
Edit:
@baikal tähän vanhojen partojen aktiivisuusjuttuun ehkä ainoana järkevänä ratkaisuna näen eri tasoisten maakkien luomisen. Nykyisenkaltaiset paikallisjoukko-maakit voisivat toimia sijoituspaikkoina toimintakykynsä ehtoopuolelle siirtyville keihäänkärjen vapaaehtoiskomppanioiden väelle. Saattaisihan se jonkin verran nikottelua aiheuttaa, mutta luulen sen viidestä kymmeneen vuotta keihäänkärjessä treenanneen kolmekymppisen aktiivin ymmärtävän ihan hyvin, että jossain vaiheessa ei enää pärjätä nuoremmille ja on tehokkaampi muissa tehtävissä.