Baltian ilmapuolustus

Voi myös olla ettei vaikuttaisi juuri mitään verrattuna nykyiseen tilanteeseen. Julkisista lähteistä löytyvin tiedoin voi päätellä että Ruotsilla on ja on ollut jo pitkään jonkinlainen epävirallinen turvatakuu USA:lta.
Sen puoleen kynnys ryhtyä Ruotsia vastaan asein saattaa jo nyt olla melko korkea. Ruotsilla on myös ilmeinen halu vahvistaa edelleen yhteistyötä Suomen kanssa. Nythän siinä ollaan jo valmiit menemään niin pitkälle kuin on tarvis mennä - mikä on tietysti hyvä juttu myös meidän kannaltamme. Toki tämä kehitys kytkee meidät entistäkin tiukemmin Baltian tilanteeseen mukaan, jos siellä kriisi puhkeaa.


Kävin Euroopan tourneen varrella Linköpingissä kesällä Ruotsin ilmavoimien museossa. Siellä toitottivat aivan avoimesti museon kylmän sodan ajan näyttelyteksteissä että heillä on ollut Naton ja Yhdysvaltojen turvatakuut siitä lähtien, kun luopuivat omasta ydinaseohjelmastaan joskus herran wuonna jälkeen suuren toisen maailmanpalon.

Veikkaan että tätä ei suomessa kovin mielellään kansalle toitoteta eikä teroiteta, vaikka se yleisesti tiedetään. Että heillä on ollut turvatakuut jo pitkään, toisin kun meillä. Ei olla tasavertaisessa ja yhtäläisessä asemassa vaikka sotilaallisesti liittoutumattomia naapurimaita ollaankin. Vaikka näin meidän tietysti annettaan asia mielellään ymmärtää, kun meistä kahdesta maasta usein puhutaan sotilaallisten liittoutumisten ja Nato-jäsenyyden jahkailun yhteydessä.
 
Omassa vanhanaikaisessa maailmassani sillä on, kuka rantoja hallitsee tukikohtineen ja liikuteltavine kalustoineen. Ja kuka sisämaan lentotukikohtia esimerkiksi. Sotilaallinen hallinta vaatii aina jossain määrin läsnäoloa ja maa-alueita hallintaansa. Se on totta että Venäjällä on läsnäoloa itämerellä Kaliningradinkin myötä, mutta sen toiminta-ala ja mahdollisuudet ovat rajatummat nyt kun kylmän sodan aikana, mutta tämä ei yksin johdu maa-alueen hallinnasta. Niin moni asia on muuttunut.

Iranilla on pirusti rantaviivaa Persianlahdella - silti aluetta hallitsee tuhansien meripeninkulmien päässä oleva valtio.

Venäjä voi halutessaan kerätä Itämerelle melkoisen ylivoiman. Suomenlahden eristäminen voi olla mahdollisuuksiemme rajoissa, mutta Kaliningrad on ongelmallisempi. Sen lamauttaminen vaatii käytännössä sellaisia resursseja, joita Suomella ei ole, mutta sillä neljäkirjaimisella kyllä on.

Äärimmäisen mielenkiintoinen kysymys onkin, miten NATO suhtautuu Venäjän pullisteluun liittokunnan ulkopuolisia kohtaan. Sulkeeko Tanska salmensa? Yhdessä Suomenlahden sulkemisen kanssa Kaliningradista loppuu tällöin jollakin viiveellä polttoaine, ampumatarvikkeet, ruoka jne. välttämättömyydet. Saako Suomi reaaliaikaisen tilannekuvan ja laajamittaisen täydennyksen ilmasta-maahan ampumatarvikkeita Kaliningradin tuhoamiseksi? Käyttääkö NATO peräti omaa asevoimaansa Venäjää vastaan?

Jos yksin ollaan liikkeellä, niin en näe Baltian herruudella mitään merkitystä Itämeren herruudelle. Naton kanssa taas... no, silloin Venäjä on Itämerellä samassa asemassa kuin Iran Persianlahdella.
 
Kävin Euroopan tourneen varrella Linköpingissä kesällä Ruotsin ilmavoimien museossa. Siellä toitottivat aivan avoimesti museon kylmän sodan ajan näyttelyteksteissä että heillä on ollut Naton ja Yhdysvaltojen turvatakuut siitä lähtien, kun luopuivat omasta ydinaseohjelmastaan joskus herran wuonna jälkeen suuren toisen maailmanpalon.

Veikkaan että tätä ei suomessa kovin mielellään kansalle toitoteta eikä teroiteta, vaikka se yleisesti tiedetään. Että heillä on ollut turvatakuut jo pitkään, toisin kun meillä. Ei olla tasavertaisessa ja yhtäläisessä asemassa vaikka sotilaallisesti liittoutumattomia naapurimaita ollaankin. Vaikka näin meidän tietysti annettaan asia mielellään ymmärtää, kun meistä kahdesta maasta usein puhutaan sotilaallisten liittoutumisten ja Nato-jäsenyyden jahkailun yhteydessä.

Ruotsin turvatakuiden parasta ennen -päivä saattaa olla jo ylitetty. Ainakin vietnamilaisten pääsivät happanemaan...
 
Kävin Euroopan tourneen varrella Linköpingissä kesällä Ruotsin ilmavoimien museossa. Siellä toitottivat aivan avoimesti museon kylmän sodan ajan näyttelyteksteissä että heillä on ollut Naton ja Yhdysvaltojen turvatakuut siitä lähtien, kun luopuivat omasta ydinaseohjelmastaan joskus herran wuonna jälkeen suuren toisen maailmanpalon.

Veikkaan että tätä ei suomessa kovin mielellään kansalle toitoteta eikä teroiteta, vaikka se yleisesti tiedetään. Että heillä on ollut turvatakuut jo pitkään, toisin kun meillä. Ei olla tasavertaisessa ja yhtäläisessä asemassa vaikka sotilaallisesti liittoutumattomia naapurimaita ollaankin. Vaikka näin meidän tietysti annettaan asia mielellään ymmärtää, kun meistä kahdesta maasta usein puhutaan sotilaallisten liittoutumisten ja Nato-jäsenyyden jahkailun yhteydessä.
Oletko lukenut tätä? Suosittelen. Tuon mukaan Ruotsin valmistautuminen sotaan oli myös Suomen viranomaisten hyvin tietämä tosiseikka, ja harjoitteluakin tehtiin melko avoimesti Suomen puolella ainakin pohjoisempana.

Entäs kun sotilaalliset turvatakuut Natolta ja Yhdysvalloilta saanut valtio valmistautuu toimimaan sotilaallisesti naapurivaltiossaan, jolla ei mainittuja takuita ole. Olisiko se laajentanut takuut myös meidän hyväksemme :unsure:
https://www.adlibris.com/fi/kirja/pohjolan-salainen-liitto-9789522915214
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005807440.html
 
Eli Suomi elää merikuljetuksista ja se ainoa reitti niille on Itämeri.
Oikein. Huoltovarmuuskeskuksen johtaja Asko Harjula nimeää Suomen merikuljetukset eniten askarruttavaksi kohdaksi kriisipohdinnassaan.
Yle-linkki löytyy mpnet keskutelun otsikossa "Huoltovarmuus".
.
 
USAhan voisi tarjota F-35t meille niin, että ostamme 62-66 ja USA rahoittaa päälle noin kolmisenkymmentä lisää. Se olisi USAlle muutaman miljardin panostus siihen että ilmatila Suomessa on jykevästi suojattu ja Baltian pohjoispuoli turvattuna. Ja sehän ei vastaisi kuin vuoden verran sitä mitä Israelille antavat.

Itse asiassa yksi tosi hyvä keino USAlle voisi ollakin tuo Suomelle samalla tapaa tuen antaminen kuin Israelille. Jos samalla suhteluvulla budjetin kanssa mentäisiin mitä Israel menee (18 miljardia, josta 3 USAlta), niin meidän 3 miljardilla se tarkoittaisi 600 miljoonaa euroa, jota voitaisiin joka vuosi käyttää hankintoihin. Ja tämän kun yhdistäisi puolustusbudjetin sisäiseen hankintabujdettiin (700 miljoonaa euroa), saisimme PV:n materiaalisesti seuraavalle tasolle.

Siinähän tulisi helposti K9:n optiot, korvaajat Haminoille, maavoimien hankinnat suoritettua tosi hyvin, Hawkien korvaajat hankittua, jne... tosi kevyillä panostuksilla varsinkin jos sopimuksiin säilytettäisiin pykälät, joiden mukaan Suomen oman puolustusbudjetin laskeminen katsottaisiin sopimusrikkeeksi Suomen hallituksen toimelta ja USA voisi periä Suomelta miljardiluokan korvaukset. Näin vältettäisiin vasemman laidan mahdolliset budjetin laskemisyritykset.
USA:n Israelille toimittamaa rahallista apua ei saa käyttää kuin amerikkalaisten asejärjestelmien tai yhteisprojektien kustannuksiin. Sama rajoitus tulisi varmasti meidänkin osaksemme.

Mutta olisihan sitä meillekin kelpaavaa amerikkalaiskalustoa aivan varmasti, ja ampumatarvikkeita tietenkin valtavia määriä. Kalustosta M109A7, M270, Patriot, kaikki lentovehkeet jne.
 
Onko meillä liian suppea (suomalainen) perspektiivi asiaan kun koko ajan kiertää ajatus jos Venäjä pyrkisi ottamaan Baltian maat haltuunsa ja pitämään ne, niin sen kannattaisi ensin estää Suomen tai Ruotsin suunnasta tuleva sotilaallinen ilmatoiminta tai ainakin haitata sitä todella vakavasti?

Eihän Suomen ja Ruotsin suunnasta tuleva puolustus ole ensisijainen. Nato maa Puola on lähin toimija kattamaan noin 70% Baltian maiden yhteisestä alueesta.
Toisekseen, Baltia ei ole yksi maa vaan siinä on kolme eri maata. Kaksi niistä suojataan ensisijaisesti Puolasta josta on vaivaiset 500 km alueelle.
Mielestäni Nato-Puolan merkitystä tulisi korostaa näkemyksissä.
.
 
USA:n Israelille toimittamaa rahallista apua ei saa käyttää kuin amerikkalaisten asejärjestelmien tai yhteisprojektien kustannuksiin. Sama rajoitus tulisi varmasti meidänkin osaksemme.

Mutta olisihan sitä meillekin kelpaavaa amerikkalaiskalustoa aivan varmasti, ja ampumatarvikkeita tietenkin valtavia määriä. Kalustosta M109A7, M270, Patriot, kaikki lentovehkeet jne.
Ja 9-millisiä pistooleja, suojaliivejä, komposiittikypäriä yms. vahvuudet täyteen, jos toisesta suunnasta puutteita ajattelee. Esim- 100.000 suojaliiviä voisi olla merkittävä jo moraaliakin nostattava juttu.

Edit: ei nyt tehdä tästä ketjusta kalustolistausta... itsekin tulee aina sorruttua ooteehen.
 
Baltian pohjoisosa luonnollisesti muodostaa sivustauhan Suomelle ja vieläpä valtakunnan ydinalueille. Etenkin ilmapuolustusta saatettaisiin joutua pohtimaan "hieman" uusiksi.

Sen sijaan en ymmärrä huoltovarmuuden esille ottamista. Venäjä on läsnä Itämerellä Suomenlahden pohjukan ja Kaliningradin sekä Tanskan salmien kautta, halusimme tai emme. En ymmärrä, miten Baltian hallinta muuttaisi sitä asiaa.

Venäjällä ei kyllä kunnon kriisissä ole mitään asiaa Tanskan salmiin.
 
USA:n Israelille toimittamaa rahallista apua ei saa käyttää kuin amerikkalaisten asejärjestelmien tai yhteisprojektien kustannuksiin. Sama rajoitus tulisi varmasti meidänkin osaksemme.

Mutta olisihan sitä meillekin kelpaavaa amerikkalaiskalustoa aivan varmasti, ja ampumatarvikkeita tietenkin valtavia määriä. Kalustosta M109A7, M270, Patriot, kaikki lentovehkeet jne.

Olisiko?

Joskus oli juttua, että jo yksi Petsora-patteristo söi tolkuttomasti ilmatorjunnan koulutus-/käyttö-/huoltoresursseja ja että Ahti Lappi -tason ilmatorjunta olisi ollut resurssien puolesta mahdoton ylläpitää. Mahtaakohan Patriot olla tuossa suhteessa lähempänä Petsoraa vaiko NASAMS:ia?
 
Minkälaista määrää ja millä hinnalla Ahti Lappi halusi ilmatorjuntaa olevan?

Ahti Lappi ei ole tainnut viitsiä uhrata uskottavuuttaan laatimalla erilaisia varjosuunnitelmia julkisuuteen, mutta uskoisin sen olevan jotakin raamatullista luokkaa "täyttäkää maa".

Lisäys: Mies tosin taitaa elää edelleen, joten ei muuta kuin puhelin kouraan ja audienssia yrittämään. Onhan hän viihtynyt ihan kohtuullisesti julkisuudessakin, joten ehkäpä hän avautuisi yksityisestikin joistakin ajatuksistaan.
 
Yhden ydinpommin myös voisivat antaa

Ydinaseita siirrellään – Baltiaan? https://www.verkkouutiset.fi/vaite-usa-siirtaa-ydinaseita-turkista-baltiaan/

Euroopassa alkoi ydinsotaharjoitus
Naton vuotuinen ydinsotaharjoitus ”Steadfast Noon” alkoi. Verkkouutiset on kertonut operaatiosta aiemmin tässä. Pääasiassa salaisena pidettävässä operaatiossa muun muassa testataan, kuinka Yhdysvaltain Euroopan-varastoissa sijaitsevat ydinaseet saadaan kuljetettua varastoista niitä kuljettaviin hävittäjiin.

Harjoitukseen osallistuvat Tornado-taisteluhävittäjät tulevat Saksan ilmavoimien Luftwaffen 33. taktisesta lentolaivueesta. Saksalaiskoneet operoivat Eifelissä sijaitsevasta Büchelin lentotokukikohdassa, jossa virallisesti vahvistamattomien tietojen mukaan säilytetään Yhdysvaltojen B61-tyypin ydinaseita.

Samaan aikaan lisäksi ainakin italialaiskoneet operoivat Alankomaiden Volkelista, jossa on myös tiettävästi ydinasevarasto. Yhdysvaltojen Euroopan-toimialueen ydinasevarastoja on Saksan ja Alankomaiden lisäksi Belgiassa, Italiassa ja Turkissa.

Puolustusasiantuntija Hans Kristensen huomauttaa, että harjoituksen käynnistymisen jälkeen amerikkalaisia B-52-pommittajia saapui Englantiin. Samaan aikaan Venäjällä on oma strateginen harjoituksensa.

https://www.verkkouutiset.fi/euroopassa-alkoi-ydinsotaharjoitus/
 
Jos halutaan neutralisoida NATO:n uhka Baltiassa, niin vallataan NATO:on kuulumaton Suomi. Tsadaa, ei tarvitse käydä sotaa NATO:a vastaan, mutta saadaan puolustusliiton paletti todella sekaisin, sillä Itämeren valtias asuu siitä lähtien Kremlissä.
Tämän strategian huono puoli on, että Suomen valtaaminen ei enää onnistu nopeasti. Hyökkääjä ei pysty hankkimaan ilmanherruutta tai se pystytään vähintään kiistämään paikallisesti. Hyökkäys tulee myös jo pelkästään sodan kitkan johdosta hidastumaan kun kiilat etenevät syvemmälle. Käyttöömme jää laajoja alueita sillä ei hyökkääjälläkään enää ole asettaa miljoona-armeijaa meitä vastaan. Jos onnistumme alkushokin jälkeen saamaan puolustukseen ryhtiä, on myös mahdollisuus aiheuttaa merkittäviä tappioita viholliselle. Ekan "pienois-Tolvajärven" jälkeen joukon mukana kulkevat Combat-Kamera-taistelijat lähettävät maailmalle kuvia tuhotuista BRT:stä. Kuvat saadaan lähtemään CNN:lle, vaikka alueellinen joukko väistyisi takaisin metsiin.

Kun edelläkuvattu on tapahtunut, saattaa myötätuntoa sekä apua alkaa virrata maailmalta. Hyökkääjälle tääs lunta tupaan. Lisäksi vielä nykyisillä Maavoimillamme on ihan kohtalainen suorituskyky ja mahdollisuus iskeä lujasti takaisin operatiivisillä joukoilla. Siten voi mennä yllättävän pitkään ennenkuin taistelut loppuvat.
 
Back
Top