Bannit ja varoitukset

Tilanteen mukaan henkilöitä jotka ottavat hetkellisesti kantaa, ihan puheoikeutensa puitteissa, ja ohjakset

Näin tämä homma pelaa parhaiten, sanokaa mun sanoneen. Joskus isällinen ohjaus on tarpeen, kun saitille ilmestyy uusi kirjoittaja ja moni on ottanut opikseen ihan huomautuksesta.
 
Yritän kaivaa muistini kätköistä....ahaa, oli muistaakseni kauniimman sukupuolen tekovärkkejä joskus esillä, muistanko ihan väärin? Ja oli sovittu, että ne höpöttimet pitää olla ainakin jollain ilveellä peitettynä.

Noista kuviosta kyllä on puhuttu, mutta käsittääkseni se on täysin eri asia.
Vaikka sodassa ja rakkaudessa on samat säännöt
(Välillä vain tuntuu että mielikuvitus tekee tepposen katsojalle niissä kuvissa. Ja katsoja näkee/tuntee asioita mitä kuvassa ei todellisuudessa ole.)

Mutta ei muistella wanhoja, käypikö?

Muistaakseni kyselin mitä nämä ”tolkut jäsenet” ovat jotka kertovat muille, mikä on oikein ja mikä väärin.
Viestiin viitaten joka oli Eilen 09:45 lähetetty, ei ole kovin vanha asia kyseessä.
Joten en minä ainakaan ole mitään vanhoja asioita ”nostanut pöydälle” tai kysellyt.

Kukkia ja kuulapyssyjä.

Viime viikolla oli tapahtuma, jossa ampui 32 naista.
20 meni ulos palelemaan (ampumaan pistoolilla) ja 12 jäi sisälle.
Ampumaan eko-aseeella ja kuulapyssyllä.
Homma meni todella nappiin, sillä kuulapyssy hajosi juuri viimeisen ampujan viimeisellä laukauksella. :solthum:
Joten palkinnot saatiin jaettua ja kahvit juotua.
Lopuksi kaikki naiset saivat ruusun, olihan naistenpäivä.

Raatokasojen pöyhintään riittänee linkki?

Tämä kyllä kaipaa vähän tarkennusta.
Että olen joku raatojen pöyhiä sen takia että yli kaksi vuotta sitten videon missä koira söi jalkaa.

Se ei olut mitenkään raaka, verrattuna esim.
Miinavideoon joka on tuolla(Jossa uhri on vähän huonossa hapessa).
Eikä sen postittajaa ole leimattu(ei kyllä ole syytäkään).

Onko näkynyt kuvia ensimmäisen maailmansodan kaatuneista ( kuvat kertovat hyvin siitä sodasta ja ovat hyvinkin ” Harvinaisia ja erikoisia sotakuvia ”).
Samoin kuin samasta sodassa haavoittuneet jotka ovat saaneet itselleen proteesin mm kasvoihin.
Mutta se ettei niitä näy on menetys foorumille ei minulle.
Koska kyse on nimenomaan historiasta ja ennen kaikkea sota historiasta.

Minulla ei ole mitään fantasioita ruumiita kohtaan.

Mistä olen tämän huomautuksen ansainnut?
 
No niin hiekkavagina, laitas kone kiinni vähäksi aikaa, ja mene raittiiseen ulkoilmaan pahoittamaan mielesi. Siellä on ihan varmasti koiranpaskaa hangessa ja kadut huonosti hiekoitettu! (y)
 
Noista kuviosta kyllä on puhuttu, mutta käsittääkseni se on täysin eri asia.
Vaikka sodassa ja rakkaudessa on samat säännöt
(Välillä vain tuntuu että mielikuvitus tekee tepposen katsojalle niissä kuvissa. Ja katsoja näkee/tuntee asioita mitä kuvassa ei todellisuudessa ole.)
Hyvä mies, eikö se ole nyt täysin selvää, olet käsittänyt väärin.
Siksi siitä on huomautettu.
 
Reilu kyssäri tuosta "reservimoderaattori" listasta. Tässä lista jäsenistä joiden raportointia moderaattorit kuuntelevat erityisen tarkalla korvalla:

Erityistä painoarvoa foorumilla omaavat jäsenet.

Toisin kuin Stasi, julkaisemme listan aakkosjärjestyksessä ja kryptaamattomana. Siitä vaan selailemaan. Ei jakelua medialle. .muuttuva_vie11 { width: 320px; height: 50px; } @media(min-width: 500px) { .muuttuva_vie11 { width: 468px; height: 60px; } } @media(min-width: 935px) { .muuttuva_vie11 { width: 728px; height: 90px; } } @media(min-width: 1200px) { .muuttuva_vie11 { width: 980px; height: 120px; } }
Moro. Purskahdin. Saat siivota näppikseni.:cool:
 
Että olen joku raatojen pöyhiä sen takia että yli kaksi vuotta sitten videon missä koira söi jalkaa

Ei Sinussa ole mitään vikaa minun mielestäni. Yritän vain lähes isällisesti ohjata Sinua kuvapostien suhteen. Ja ota huomioon, osa jäsenistä ei pidä pahana sitä kuvastoa lainkaan. Mutta me modet joudumme punnitsemaan muitakin seikkoja, kuten esim. sitä, että foorumia selaavat vaikkapa alaikäiset. Juu, ne alaikäiset ovat mestareita etsimään netistä kaikkea, mutta ehkä ei ole syytä toimia jakoalustana.
 
Tässä on outoa se, että vaikka tuon tapauksen jälkeen ei ole mitään rikosta/rikettä tapahtunut, niin otit asia esille.
 
No mutta kun sinä itse kysyit.....:rolleyes:

Älä nyt takerru tähän asiaan, ei tässä olla jäniksen selässä ja ei tässä ole tapahtunut mitään ihmeellistä tai edes merkille pantavaa. Kyllä, muistini on pirullisen tarkka. :cool:

Ehdotan, että siirrymme normaaliin päiväjärjestykseen.
 
Joo:salut:

Tässä päivän minkki.
250px-Kunawodna3.JPG
 
Back
Top