Bannit ja varoitukset

Operaatio Barbarossan oletettu kesto. Lähdetään tällä kertaa ajoissa liikkeelle!

Ai se. No, jos wanhat merkit paikkansa pitää, niin tuskin kannattaa siinä kiirettä pitää....

Annahan, jahka paneudun asiaan, on sen verran holtiton tuo mun bannileka, että täytyy olla siinä tarkkana.
 
Jos en kohta saa itteeni revittyä irti yksilötuotantoketjusta niin rupeen pian ruinaamaan ittelleni ainakin vappuun asti kestävää vieroitusbänniä.

En vielä ruinaa, mutta säikyttelen kuitenkin jo vähän tota vanhaa venäläistä haulikkoa.
 
Suosittelen itsebanaania siinä tilanteessa, että huomaa jääneensä liian lujasti kiinni mpnet-koukkuun. Avioliiton satamaan purjehtineilla rosvo-Roopeilla riittää kun antaa tietokoneen näppiksen, hiiren ja älylaitteet vaimon taakse ja rupeaa tekemään niitä tekemättä jääneitä kotitöitä. Niistä voi saada plussapisteitä, mutta foorumitauko voi venähtää suunniteltua pitemmäksi. ”Meidän isi silittää”, luki 70-luvun alussa naistenlehden kannessa.
 
Pihatontulle, henkilökohtainen banaani ilman bannimerkkiä on osoitus kovasta sisusta jos pystyt pysymään poissa edes kaksi viikkoa lukematta saittia, saatikka sitten viestin laittamista. Tämän lisäksi se osoittaa että et ole netti riippuvainen. Minulle on vapauttava kokemus kun käyn kaupungilla ilman kännyä taikka muuta elektroniikkaa.
 
Suosittelen itsebanaania siinä tilanteessa, että huomaa jääneensä liian lujasti kiinni mpnet-koukkuun. Avioliiton satamaan purjehtineilla rosvo-Roopeilla riittää kun antaa tietokoneen näppiksen, hiiren ja älylaitteet vaimon taakse ja rupeaa tekemään niitä tekemättä jääneitä kotitöitä. Niistä voi saada plussapisteitä, mutta foorumitauko voi venähtää suunniteltua pitemmäksi. ”Meidän isi silittää”, luki 70-luvun alussa naistenlehden kannessa.
Miten selvitä tässä nykypäivän teknohelvetissä, kun viestintälaitteillakin pääsee foorumeille...saati työpaikan laiteilla...kaikkea ei voi laittaa rouvan kontrollin alle..;)
 
Itsebanni on helppo toteuttaa:
1. Kirjaudu sisään
2. Vaihda salasana orevnaoneröarikeoöni-tyyppiseen summitaiseen merkkijonoon.
3. Kirjaudu ulos.

Kun sitten tuntuu siltä, että on "pakko" taas päästä ilmaisemaan itseään, tilaa vain uuden salasanan sähköpostiinsa "unohtuneen" tilalle.
 
Modet voisivat avata loma-anomusketjun, johon asianmukaiset sepustukset luriteltaisiin.

Lomalitteraan sitten voisi kirjata joko HL, HSL tai jopa KL, jota voisi kiistatta saada esim @Pihatonttu . @Ottoville 'lle ehdotan PK'ta ja tämä ihan ilman pienintäkään vinoilua. Hänen kuvansa ovat aivan ehtotonta huippua, niin kuvaketjuissa kuin minkkienkin puolella!

@baikal , toimikaa!
 
Ja nyt kun Baikalin privamail alkaa täyttyä näistä loma-anomuksista, niin hän käy nopeasti ostamassa "Hylätty Anottuna"-leimasimen ja sitten alkaa aitoon SAINT-tyyliin kolke käymään :whistle:
Anon arvoisilta moderaptoreiilta palstavieroitushoitolomaa.

Toivon vieroitusjaksolle 2-4kk kestoa.

Toivoisin, että napanuoran leikkaaminen tapahtuisi hyvissä ajoin ennen maanantaiaamua että pääsen heti viikon alkaessa keskittymään niihin asioihin joihin pitäisikin.

Pahoittelen loma-anomuksesta ylläpidolle kertyvää ylimääräistä vaivannäköä.
 
Back
Top