Bannit ja varoitukset

Muakin vähän kiinnostaa, että minkä tyyppisiä raportit olivat. Vittupäisistä kommenteista/ihme öyhötyksestä vai jostain ihan salonkikelpoisesta. Aika iso ero meinaan.

Villi arvaus, että @Talvela on ollut tuo raportoinnin kohde ja raportointi todennäköisesti liittynyt tiettyihin sanamuotoihin.
 
Villi arvaus, että @Talvela on ollut tuo raportoinnin kohde ja raportointi todennäköisesti liittynyt tiettyihin sanamuotoihin.
Enpä tiedä, vanha vekkuli @Nhhk kyllä myllytti kyseistä kaiffaria usein ja aika huolella.

Eipä siinä, aika usein nuo tetran jutut olivat sellaista hyvin naamioituna trollaamista. Joskus ihan viihdyttäviä mutta turha kyllä huudella modeja apuun kun joku käy koukkuun ja menettää hermonsa.
 
@Ottoville sinä olet ulissut vuosia ja nyt riittää, lopeta, olen sinulle maininnut asiasta, ilmeisesti ei mene edelleenkään kalloon.
Anna ottovillen ulista. Niin naurettavaa uhriutumista joka ulinassa, ettei sitä kukaan voi ottaa tosissaan.
Varsinkin kun on jo vuosia saanut ulista, siitä että mistään ei voi muka ulista tai tulee heti kenkää. (Ja että jotkut yksittäiset käyttäjät täällä muka päättävät, että mistä ja ketkä saavat keskustella).
Anna vaan olla jos ei tuon pahemmaksi muutu. Muuten todistat (hänelle itselleen) hänen pointtinsa "oikeaksi".

Kun ottoville ei kerta tuon pahemmin keskusteluja häiritse/trollaa ja hänellä on toisinaan mielenkiintoisia juttuja sekä hienoja kuvia jaettavanaan, niin hänen bannaamisensa olisi ennemminkin menetys, kuin hyöty tälle foorumille.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos moderaattori-osastolle, kun laitoitte sen Viidakon antisemiitin jäähylle. Ehkä näin joulun hengessä voimme kaikki yrittää löytää positiivista henkeä omiin kommentteihimme, itse ainakin aion yrittää. Vaikka kuinka asiat harmittavat.
Itseäni lähinnä harmittaa että jouduin myöntämään että reserviläinen @Herman30 osti ihan käypäisen metsä-pizza-heijastin-laitteen, joka ei todennäköisesti edes riko fysiikan lakeja, toisin kuin ehdotin useampaan otteeseen. Se ei myöskään vaadi kahta kilowattia tehoa, toisin kuin uunini.
Sekalaisista mussutteluista on tullut uusi maastopitsa-spadeketju :)
 
Mitäh... sai bännit? Noh, olihan puolet jutuista vähän provosoivia, mutta toisesta puolikkaasta kyllä diggasin.
Hyvän kysymyksen esitit. Vastausta odotellessa ehdotan että hengität normaalisti, voi meinaan kestää vähän aikaa :) ... don´t hold your breath!
Me Ollaan vain vieraita täällä. Isäntä saa päättää kuka täällä raapustaa ja kuka ei
 
Me Ollaan vain vieraita täällä. Isäntä saa päättää kuka täällä raapustaa ja kuka ei
Juu ja ihan ok niin. On täällä muutakin lukemisen arvoista aina tarjolla, mutta aina välillä on hyvä lukea sellaista josta on vahvasti eri mieltä.

Olen vasta 48-vuotias, ja opin tämän jo kaksi vuotta sitten :) .
 
Mitäh... sai bännit? Noh, olihan puolet jutuista vähän provosoivia, mutta toisesta puolikkaasta kyllä diggasin.
Hyvän kysymyksen esitit. Vastausta odotellessa ehdotan että hengität normaalisti, voi meinaan kestää vähän aikaa :) ... don´t hold your breath!
Tulihan niitä viestejä aika paljon eikä kaikissa ollut niin asiaa, vaikka osassa oli. Ei tullut myöskään vaikutelmaa että olisi ollut Pietarin-trolli mitä jotkut väläyttelivät. Enempi tuntui olevan jonkunlainen maniavaihe kirjoittelussa.
 
Enpä ole vastaavanlaiseen bannaamiskulttuuriin ja mielipiteiden täysin mielivaltaiseen vaientamiseen törmännyt millään muulla netin foorumilla ikinä. Tästä foorumista tuleekin eniten mieleen Venäjä tai Pohjois-Korea. Täysin asiallisia kirjoittajia bannataan ilman varoitusta. Ylläpitäjien pitäisi ihan ensiksi ymmärtää mitä trollaaminen tarkoittaa. Jos joku on eri mieltä niin se ei ole trollaamista. Tai jos joku ei tykkää USA:sta niin se ei tee ihmisestä Putinin trollia. Tämä ei ole sitä mitä Suomen pitäisi edustaa. Hyvää päivänjatkoa!
 
Oli raskaita lukea. Hyvä nanni!
 
Back
Top