Aloitetaanpa nyt vitja tälle asialle, kun nyt Bidenin vaalivoitto sai viimeisen tarvitun sinettinsä.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Niin paljon tehtävää, että veikkaan Harrisin saavan paljon tehtävää osakseen myös.Biden saa käsiinsä pahasti säröilleen demokratian, luhistuneen talouden, karmean epidemiatilanteen ja menetetyn kansainvälisen arvostuksen. Lisäksi osa kansasta uskoo päättömiin valheisiin vaalivilpistä. Bidenillä on sisäpolitiikassa niin paljon työtä, että pelkään ulkopolitiikan jäävän vähälle huomiolle. Se voi merkitä mahdollisuuksia Kiinalle ja Venäjälle kasvattaa valtaansa entisestään, kuten ne ovat jo neljä vuotta tehneet.
KamalaaNiin paljon tehtävää, että veikkaan Harrisin saavan paljon tehtävää osakseen myös.
USA:n ulkopolitiikassa Kiina jatkaa USA:n päävastustajana. Muutos alkoi tapahtumaan jo Obaman kaudella ja olisi tapahtunut vaikka Clinton olisi ollut vallassa 2016-2020.
Senaatin paikat jakautuu 50/50 jolloin varapressa antaa ratkaisevan äänen. Harris istuu tiukasti senaatissa min. seuraavan vuoden, ehkä kaksi.Kamalaa
Tuskin olennaista muutosta nykyiseen Kiina & Venäjä linjaan, jos perheen bisnekset tämän määrää. Tällöinhän Bidenin perheen Kiina & Venäjä liikesuhteet on jatkumoa Trumpin Venäjä ja Kiina bisneksille (joita Trumpin oman ilmoituksen mukaan ei pitänyt olla, https://www.businessinsider.com/trump-russia-business-financial-ties-2018-11?r=US&IR=T & https://www.forbes.com/sites/danale...mysterious-trump-tower-lease/?sh=6c7a5d30ed11).Bidenin perheellä on 1,4miljardin bisnekset Kiinassa. Venäjällä putinin tukija on suoraan rahoittanut Bidenin pojan bisnestä. Notta kylmiltään veikkaisin, ettei kannata odottaa mitään erityistä. FBI toki tutkii, mutta se tutkinta loppuu. Ja media on jo kertonut, ettei levitä Bidenistä mitään negatiivista.
Biden on jo aikaisemmin ilmoittanut, että korottaa veroja ja hävittää Kiinan vastaisia rajoituksia, jolloin tämän koronahärdellin jälkeen, loputkin työpaikat viedään Kiinaan. Todennäköisesti Kiina ostaa halvalla sen, mikä jää jäljelle.
Eurooppaa odottaa sama kohtalo.
"Yllätys liennytys venäjän kanssa"..
Ristus. Edit: onnittelut kiinalle ja venäjälle.
Toisaalta näyttää siltä, että demokratia toimii ja valta vaihtuu kuten pitääkin. Dollari on vahvistunut Bidenin valinnan myötä ja heikko arvostus ulkopolitiikassa on kulminoitunut vahvasti Trumppiin henkilönä. Arpia tästä Trumpin kaudesta jää, mutta tuskin mitään sen vakavampaa.Biden saa käsiinsä pahasti säröilleen demokratian, luhistuneen talouden, karmean epidemiatilanteen ja menetetyn kansainvälisen arvostuksen. Lisäksi osa kansasta uskoo päättömiin valheisiin vaalivilpistä. Bidenillä on sisäpolitiikassa niin paljon työtä, että pelkään ulkopolitiikan jäävän vähälle huomiolle. Se voi merkitä mahdollisuuksia Kiinalle ja Venäjälle kasvattaa valtaansa entisestään, kuten ne ovat jo neljä vuotta tehneet.
Veikkaan, että toimii jonkinlaisena varjopresidenttinä.Niin paljon tehtävää, että veikkaan Harrisin saavan paljon tehtävää osakseen myös.
No veikataan -en lyö vetoaMitä veikkaatte, millon eka rähinä alkaa? Oisko touko/kesäkuu, mutta mikä on kohde?
Oma arvaus: syksyllä ja Syyriassa.Mitä veikkaatte, millon eka rähinä alkaa? Oisko touko/kesäkuu, mutta mikä on kohde?
Iranin hetki on "nyt jos koskaan", eli rähinä voisi alkaa aivan näillä näppylöillä. Muussa tapauksessa venyy kesään saakka. Samoin Pohjoiskorean, siellä on vissiin talven aikana nälkä kasvanut epätoivoiseksi jo sotavoimia myöten, mutta joka vuosi sitä samaa sanotaan.Mitä veikkaatte, millon eka rähinä alkaa? Oisko touko/kesäkuu, mutta mikä on kohde?
Noh, Jerusalemista pitäisi saada uusi lähetystö takaisin Telkkuun, tai mihin tahansa muualle, joten Iran venyttelee Hezbollahilla Leboista, ja sit nähdään?Mitä veikkaatte, millon eka rähinä alkaa? Oisko touko/kesäkuu, mutta mikä on kohde?