Bidenin hallinto ja siitä keskustelua. Kuinka suunta muuttuu?


Jokainen voi käydä leikkaamattomia tilaisuuksia katsomatta ja ihan helvetin vaikeaa ukolle jostain syystä on toi vähänkää pidempien lauseuden muodostaminen. Tosin ydinpommia jos käskisi johkii tiputtaa ei varmaan herran puhelua kukaan ottaisi tosissaan. Pitäisivät pilapuheluna onneksi. Et jotain hyvääkin siinä et herra on selvästi jo eläkkeen tarpeessa. Aika surullista et ku ei muuta ehdokasta löytynyt piti puoliksi haudassa olevasta tehdä pressa ihan vaa koska ärsyttävä ja typerä oranssi ei kelpaa ni laitetaan sit puolikuollut kaveri johtamaan mahtavinta valtiota.
 
Olihan trumppi normi järjellä varustettujen amerikkalaisten koko kansan presidentti.
Suomeen samanlainen, hieman sivistyneemmin käyttäytyvä mutta kuitenkin sellainen joka tukkii vihreiden ja äärivasemmiston suut. Ovat jo räyhännee riittävästi mutta meno vaan näyttää kiihtyvän. Asiattomuuksiin kun on lähdetty niin samahan se olisi sillä linjalla jatkaa.

Hallituksessa on joko umpihulluja, myyriä tai provokaattoreita. Mikä pahinta yksi sellainen on sisäministerinä tätä maata sotkemassa. En muista että koskaan on sisäministeri katsonut asiakseen paheksua niiden puolueiden edustajia jotka ovat puolustamassa Suomen asiaa!

Nyt nähdään hyvin että Ohisalo edustaa vihreän paskasakkinsa tosi laitaa, todella vähemmistöä. Näkyy moittivan jopa melko laitavasemmistolaista pääministeriä.
 
Viimeksi muokattu:
Politico kirjoittaa, että Bidenin hallinto ja demokraattipuolue aikoo käyttää somen kaltaista sensuuria myös ihmisten yksityisviesteihin.


Biden allied groups, including the Democratic National Committee, are also planning to engage fact-checkers more aggressively and work with SMS carriers to dispel misinformation about vaccines that is sent over social media and text messages.

...

“We are steadfastly committed to keeping politics out of the effort to get every American vaccinated so that we can save lives and help our economy further recover,” White House spokesperson Kevin Munoz said. “When we see deliberate efforts to spread misinformation, we view that as an impediment to the country's public health and will not shy away from calling that out.”


Johan on totalitaarista meininkiä.

 
Suomeen samanlainen, hieman sivistyneemmin käyttäytyvä mutta kuitenkin sellainen joka tukkii vihreiden ja äärivasemmiston suut.

Umpieparehellinen kiinteistosijoittaja, joka kusettaa kaikkia pankeista rakennusfirmoihin, koyhiin elakelaisiin ja tyottomiin asti ja keskittyy pressan kaudellaan lahinna lahjusten keraamiseen hotelliensa kautta...

Just tommosta moraalista johtajuutta Suomi kaipaa.
 
Viimeksi muokattu:
Kommunismi on vallassa. Valkoinentalo tukee kuuban hallintoa nyt kun kansa haluaa eroon kommunismista. Tiedotteessaan valehdellaan että kyse on koronasta- ei saatana. Samon kommunistinen CNN on samalla asialla, syyttää Trumppia kuuban levottomuuksista. Tätä samaa roskaa tukee ja rakastaa meidänkin globokommunistinen hallinto pressaa myöten. Ihmiset voisi hiljalleen sytytellä valoja.
 
Kommunismi on vallassa. Valkoinentalo tukee kuuban hallintoa nyt kun kansa haluaa eroon kommunismista. Tiedotteessaan valehdellaan että kyse on koronasta- ei saatana. Samon kommunistinen CNN on samalla asialla, syyttää Trumppia kuuban levottomuuksista. Tätä samaa roskaa tukee ja rakastaa meidänkin globokommunistinen hallinto pressaa myöten. Ihmiset voisi hiljalleen sytytellä valoja.
Ei ne mitään valoja sytyttele, vaan laittavat töllön päälle. Rantabaari Salkkarien kesä spin-off alkaa. Foorumin kommareiden kommentteja ei kannata ottaa liian vakavasti.
#Trumptrain #2024
 
Senile in chief oli kuulemma mennyt televisiokameroiden edessä jäätelökioskille. Myyjä oli laittanut viiltävän kysymyksen koskien venäjää. Arvatkaa miten kävi? No, täysi jäätyminen koska ei ollut valmiiksi kirjoitettua lunttilappua taskussa. Yritän kaivaa illalla videon jos kalja päissäni onnistuu. Ribeye pihvi juuri nautittu useamman oluen kera. Terassilta ei työvoimapulan paikkaajia näy missään suunnassa.
 
Mitähän tässä tapahtuu?



 
Mitähän tässä tapahtuu?



Vanhalla ainostaan polvet pettää?
 
Tiedä näistä, mutta eikös Trump mennyt oikein syväkyykkyyn Israelin kanssa? "Jerusalem on Israelin pääkaupunki" jne jne
 
Umpieparehellinen kiinteistosijoittaja, joka kusettaa kaikkia pankeista rakennusfirmoihin, koyhiin elakelaisiin ja tyottomiin asti ja keskittyy pressan kaudellaan lahinna lahjusten keraamiseen hotelliensa kautta...

Just tommosta moraalista johtajuutta Suomi kaipaa.
Meillähän on jo, tosin presidentti ei ole jäänyt kiinni mutta ne muut....johtajat:rolleyes:
 
Mitä foorumin politrukit olisivat mieltä jos Putin olisi häviämässä vaalit mutta yhtäkkiä loppumetreillä tulee rekallinen ylimääräisiä ääniä Putinille. Jokaisessa Putin Putin Putin Putin…
Kaksilla raiteilla vai miten se meni
 
Tiedä näistä, mutta eikös Trump mennyt oikein syväkyykkyyn Israelin kanssa? "Jerusalem on Israelin pääkaupunki" jne jne
Kongressi teki jo vuonna 1995 päätöksen suhtautumisesta Jerusalemiin, mutta aiemmat presidentit ovat tämän toimeenpanoa vitkutelleet. Tosin hekin ovat vaalikampanjoissaan asiaa lupailleet, mutta vasta Trump osoittautui tässä sanansa mittaiseksi.
 
Back
Top