Sarek1
Ylipäällikkö
Toisten (yhteiskunnan) rahoilla, tietysti.Heille se on elinehto ja elinkeino.
———
Sanna Ukkola pohdiskelee intersektionaalisen feminismin olemusta eli tyranniuden raudoitettua saapasta, joka polkee tasa-arvon lokaan:
Kolumni: Miksi intersektionaalinen feminismi pelottaa? Minäpä kerron
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/accf1118-1707-4237-8dd5-68b497823bfb
Hallitus ajaa tasa-arvo-ohjelmassaan intersektionaalisuutta. Intersektionaalinen feminismi typistää ihmiset ryhmiensä edustajiksi ja sulkee silmänsä yksilöllisyydeltä, kirjoittaa Iltalehden kolumnisti Sanna Ukkola.
Professori Gordon Klein hyllytettiin kolmeksi viikoksi virastaan, ja yli 20 000 ihmistä on allekirjoittanut vetoomuksen, jotta hänet erotettaisiin pysyvästi yliopistostaan.
Hänen syntinsä? Hän ei suostunut arvioimaan mustia oppilaita kevyemmin perustein kuin valkoisia. Eräs hänen opiskelijansa vaati tätä, koska oli syvästi järkyttynyt mustaihoisen George Floydin brutaalista kuolemasta poliisin käsissä.
Klein ei suostunut pyyntöön vaan vastasi opiskelijalle muun muassa kysymällä, miten hän voisi havaita mustaihoiset oppilaat, kun kyseessä oli nettikurssi ja siteeraamalla Martin Luther Kingiä: “Muistatko MLK:n kuuluisan puheen, jossa hän sanoi, että ihmisiä ei pitäisi arvioida heidän ihonvärinsä perusteella?”
Toinen esimerkki koulumaailmasta: Yhdysvalloissa on sovellettu opetusmetodia, jossa opettaja kohtelee oppilaita eri tavoin riippuen heidän ihonväristään ja sukupuolestaan. Tässä “progressive stackiksi” kutsutussa metodissa opettaja antaa vastausvuoron ensin luokan mustille naispuolisille oppilaille. Muut etniset opiskelijat pääsevät vastaamaan seuraavaksi. Sitten valkoiset tytöt ja vasta viimeisenä valkoiset pojat.
Tarkoitus on varmasti hyvä – antaa ääni yhteiskunnassa marginalisoiduille ryhmille, joilla voi muuten olla vaikeuksia päästä ääneen. Todellisuudessa kyseessä on syrjintä sukupuolen ja etnisyyden perusteella.
Vihreä sisäministeri Maria Ohisalo twiittasi viime viikolla, että hallitus ottaa intersektionaalisen feminismin tasa-arvo-ohjelmansa kantavaksi näkökulmaksi.Termi on Ohisalon mukaan jatkossa myös esimerkiksi elämänkatsomustiedon lukio-opintojen opetussuunnitelmassa.
Moni älähti termistä, vielä suurempi osa ihmisistä ei ollut siitä koskaan kuullutkaan.
Vasemmistotaustainen tutkija Antti Ronkainen twiittasi kyseessä olevan sukupuolten tasa-arvon, rasististen rakenteiden ja luokkapolitiikan huomioiminen.
“Miksi ihmiset triggeröityy tästä, seriously?”, Ronkainen kyseli.
Minäpä kerron.
Intersektionaalinen feminismi tai intersektionaalisuus on poliittinen aate. Se painottaa sitä, että yhteiskunnassa on erilaisia sektioita, joilla on oma asemansa hierarkiassa. Intersektionaalin mukaan minä voin esimerkiksi kokea tietynlaista syrjintää, koska olen nainen mutta olla toisaalta etuoikeutettu, koska olen valkoihoinen. Minun kuuluu tiedostaa etuoikeuteni.
Intersektionaalinen feminismi on terminä epäselvä ja hähmäinen kuin Donald Trumpin kuontalo, mutta se ei ole suinkaan aatteen suurin ongelma.
Ajattelua arvostellaan siitä, että se jakaa ihmisiä ryhmiin oletetun uhriaseman perusteella. Mitä useampaan uhriryhmään henkilö kuuluu, sitä korkeammalla hierarkiassa hän on ja sitä enemmän puhevaltaa hänellä on. Alimpana ovat etuoiketuimmat ryhmät – pahnanpohjimmaisena valkoinen heteromies, jonka pitää kuunnella ja antaa tilaa marginalisoiduille ryhmille. Kyseessä on siis arvostelijoiden mukaan luokkajärjestelmä, jonka tarkoitus on vaientaa osa keskustelijoista. Tarkista etuoikeutesi ja kuuntele!
Akateemista maailmaa politisoitumisesta arvostellut vasemmistoliberaali tutkija Helen Pluckrose kirjoitti laajan artikkelin siitä, mikä hänen mielestään intersektionaalisessa feminismissä on vialla. Aiemmin Pluckrose toteutti tutkijakollegoidensa kanssa hienostuneen huijauksen, jossa kolmikko sai läpi tekaistuja huuhaa-artikkeleita arvostettuihin tiedejulkaisuihin todistaakseen pointtinsa akatemian politisoitumisesta.
Tutkijat esittivät muun muassa, että miehiä pitäisi kouluttaa kuin koiria raiskauskulttuurien kitkemiseksi, valkoisten miesopiskelijoiden puheoikeus luokassa pitäisi kieltää ja heidät pitäisi pakottaa istumaan lattialla kahlittuina.
Pluckrosen mukaan intersektionaalisuuden kaltaista ajattelutapaa on aiemmin esiintynyt kollektiivisissa, hyvin konservatiivisissa kulttuureissa. Hänen mukaansa intersektionalismi on hyvin ulossulkeva aate, ja vahvasti vasemmistolainen ideologia. Intersektionalismi pohjautuu marxilaiseen Standpoint-teoriaan, jonka mukaan sorretun luokan näkökulma on puolueettomampi ja todenmukaisempi kuin muiden.
Pluckrose pohti, onko kyseessä sorretun luokan oma ääni vai eliitin keino hallita puhetilaa.
“Ei pidä paikkaansa, että kun kuuntelemme intersektionaaleja, kuuntelisimme kaikkia naisia, rodullistettuja, seksuaalivähemmistöjä ja vammaisia.Todellisuudessa me kuuntelemme pienen ryhmän ideologiaa. Siihen uskovat taloudellisesti etuoikeutetut ihmiset, joilla on ollut mahdollisuus opiskella feministisiä teorioita yliopistossa, Pluckrose toteaa.
Hän arvostelee sitä, että monet intersektionaalit pitävät omaa näkemystään ainoana oikeana ja haluavat hiljentää muut. Sosiaalisissa mediassa, blogeissa, kampanjoissa ja mielenilmaisuissa toistellaan sanontoja: “Minun feminismini on intersektionaalista, muu on hevonpaskaa.” Tai: “Feminismi ilman intersektionaalisuutta on valkoista ylivaltaa.”
Pluckrosilla itsellään on vamma, joka tulee usein esiin keskusteluissa feministien kanssa.
“En identifioi itseäni vammani kautta, joten minulla ei ole oikeutta puhua ableismista (vammaisuuden perusteella tapahtuvasta syrjinnästä). Ja jos puhun, minun näkemystäni pidetään syrjivänä niitä ihmisiä kohtaan, joilla on vielä pahempi vamma kuin itselläni. Minulle yleensä huomautetaan, että olen valkoinen etuoikeutettu, luokkaetuoikeutettu ja cis-etuoikeutettu (henkilö, joka kokee sukupuoli-identiteettinsä vastaavan syntymässään määriteltyä sukupuolta), joten minun pitää istua hiljaa ja kuunnella.”
Monen kriitikon mukaan intersektionaalisuus hajottaa, ei yhdistä.
“Tämä politiikan laji on toksinen. Sen sijaan, että se yrittäisi tasoittaa hierarkioita, lievittää väärinkäytöksiä ja saada aikaan ryhmien välistä solidaarisuutta, se vain kääntää hierarkiat toisinpäin. Intersektionaalisuus ei rakenna siltoja vaan hajottaa ihmiset entistä pienempiin ryhmiin. Se ajaa ihmiset toisiaan vastaan kilpailemaan siitä, kuka kärsii eniten sorrosta, kenellä on oikeus vaatia kunnioitusta ja katumuksenosoituksia muilta”, kirjoittaa vasemmalle kallellaan oleva The Week.
Itseäni häiritsee intersektionaalisuudessa sen liberaalia, yksilökeskeistä ajatusmaailmaa vastustava ajattelu.
Intersektionaalisuus typistää ihmiset ryhmiksi esimerkiksi sukupuolen, seksuaalisuuden tai ihonvärin perusteella. Kyse on kollektiivisesta ideologiasta, jossa ihmisiä arvioidaan heidän toisarvoisten, synnynnäisten ominaisuuksiensa perusteella, joille he eivät mahda mitään.
Ihmisyys on paljon muutakin kuin sukupuoli, syntyperä tai mikä tahansa muu toissijainen määre. En halua, että minut määritellään sen mukaan, että minä olen nainen – ja seurassani olevien miesten pitäisi väistää tai istua hiljaa liikkumatta, kun minä puhun. Minä olen tasa-arvoinen keskustelija kenen tahansa miehen kanssa, en halua sukupuolestani uhripisteitä.
Liberaalissa yhteiskunnassa tasa-arvoa, antirasismia ja yhtäläisiä oikeuksia pitää ajaa – ja voimakkaasti. Ne ovat koko yhteiskunnan perusta. Mutta niitä voi ajaa muilla keinoilla kuin intersektionalismin kautta. Vaikkapa liberalismin kautta.