Black lives matter (BLM)

Se sensijaan on totta, että saamelaisten syrjintä on Suomen vastuulla. Se jatkui sangen avoimena ainakin 1980-luvulle saakka ja siitä valtion kyllä tulisi suoraselkäisesti esittää kunnollinen anteeksipyyntö.
Ei kun lähettää lisää rahaa Afrikkaan.i

Miksi ja millä logiikalla, minulta ei ainakaan kannata kysyä mutta ilmeisesti olemme sitä enemmän velkaa, mitä enemmän sinne rahaa lähetämme :rolleyes:

 
Osa Ruotsia niin, ei itsehallintoalue. Kolonisaatiosta se kävisi kyllä siinä mielessä, että ruotsalaiset tulivat Suomeen ristiretkien myötä, hävittivät paikallisen uskonnon ja alistivat väestön valtiokoneistonsa osaksi, eikä paikallisella kielellä ollut mitään asemaa. Siinä mielessä taas ei, että suomalaisilla oli kyllä edustus säätyvaltiopäivillä eikä keskiaikaisessa yhteiskunnassa nyt muutenkaan voi oikein puhua kansalaisoikeuksista. Sodissa taas Suomi oli se tanner mikä Ruotsin sodissa aina poltettiin sotaonnen kääntyessä ja sverigestan oli kuin herran kukkarossa, kun riitti musikoiden maata uhrattavaksi.
 
Se sensijaan on totta, että saamelaisten syrjintä on Suomen vastuulla. Se jatkui sangen avoimena ainakin 1980-luvulle saakka ja siitä valtion kyllä tulisi suoraselkäisesti esittää kunnollinen anteeksipyyntö.

Kun niiden Helsingissä ääntä pitävät edustajat alkavat ölistä senaatintorilla siitä miten on syrjitty intiaaneja ja kehitysmaalaisia niin anteeksipyyntöjä voidaan tehdä vaikka 2100 luvulla.. Koko ajan tässä kaikessa mennään siihen suuntaan että ihmisillä vaan täyttyy mittari

Kuplassaan elävä YLE:n toimittelijakaan ei tunnu sitä tajuavan.
 
Osa Ruotsia niin, ei itsehallintoalue. Kolonisaatiosta se kävisi kyllä siinä mielessä, että ruotsalaiset tulivat Suomeen ristiretkien myötä, hävittivät paikallisen uskonnon ja alistivat väestön valtiokoneistonsa osaksi, eikä paikallisella kielellä ollut mitään asemaa. Siinä mielessä taas ei, että suomalaisilla oli kyllä edustus säätyvaltiopäivillä eikä keskiaikaisessa yhteiskunnassa nyt muutenkaan voi oikein puhua kansalaisoikeuksista. Sodissa taas Suomi oli se tanner mikä Ruotsin sodissa aina poltettiin sotaonnen kääntyessä ja sverigestan oli kuin herran kukkarossa, kun riitti musikoiden maata uhrattavaksi.

Kristinusko tuotiin väkisin myös Sveanmaalle kuten muuallekin pohjolaan, Rooma rahoitti ja tunnusti kaikki jotka olivat valmiita levittämään himmeliään.
 
Kristinusko tuotiin väkisin myös Sveanmaalle kuten muuallekin pohjolaan, Rooma rahoitti ja tunnusti kaikki jotka olivat valmiita levittämään himmeliään.

Totta, muttei poista omalla vastuullaan toimineiden ruotsalaisten vastuuta.
 
Black Lives Matter Kouvola
2 174 katselukertaa
•6.6.2020

1535JAATALLENNA


 
"Black Lives Matter Kouvola "

Mitä ihmettä rasistisen Suomen Finlandia-hymni teki noin ylevässä tilaisuudessa? Eikö kukaan liki kolmestakymmenestä osallistujasta pöyristynyt.
 
Kun nykyisin voi valita sukupuolensa miten haluaa, minäkin olen ihan omaa uutta ja vielä määrittelemätöntä sukupuolta, niin haluan itse määritellä myös rotuni ja värini.
Ei kukaan voi väittää minua valkoiseksi heteromieheksi, jos itse tunnen itseni joksikin aivan muuksi. Voisiko joku muuten vinkata, että kenellä on tämän hetken parhaat uhripisteet?
 
Jos pysähdyt niin sinut hakataan ja autosi hajoitetaan. Jos ajat hiljaa jengin läpi niin ampuvat kohti. Ainoa keino on ajaa vauhdilla läpi.

Vasemmanpuoleinen on sittemmin menehtynyt.




Tässä vielä uutinen aiheesta.

"1 protester dead, 1 injured after man drives into protesters on I-5 in Seattle – The Seattle Times" https://www.seattletimes.com/seattl...i-5-in-downtown-seattle-during-protest/?amp=1
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top