Black lives matter (BLM)

Onhan siellä ollut ongelmaa poliisiksi sopimattomien kanssa, mutta ison osan syystä käsittääkseni saa niskoilleen ammattiyhdistysliike, jonka vastustuksen vuoksi sopimattomia ei ole voinut potkia pois.
 
Viimeksi muokattu:
Äiditkii on anarkistei siel on muutama toimittaja tunnistanut tuttuja naamoja. Lapsia heillä tuskin on kovinkaan monella vaikka muuta antavat ymmärtää. Siis nämä helvetin keltapaitaiset"äidit"

Iso osa noista keltapaitaisista "äideistä" ei ole ymmärtääkseni äitejä ja joukossa on myös sellaisia jotka eivät ilmoita omaksi sukupuolekseen mitään feminiinistä.
 
Johan Räikkönenkin on leimattu semi-rasistiksi, kun ei polvistunut. Mutta ei toimittelijoilla riittänyt pokkaa kutsua häntä suoraan rasistiksi... koska voisi tulla näpeille.

Paskaliikkeelle polvistumaan. Saman tyyppisten asennevammaisten eteen jotka tappoivat Kaivopuistolla. Ei tee Räikönen sellaisia tyhmyyksiä. Hän on pohjoisen jäämies. Rauhallinen, provosoitumaton, suomalainen. Hyvä ihminen.
 
Tämän tietää myös Hamilton, kiusaa kuljettajapomoja yms, mutta ei uskalla Räikköstä kiusata asialla. Toimittajat on yrittänyt Räikköstä vähän grillata, mutta jossain vaiheessa tulee vaan Räikköseltä "o rly" katse ja ei vastausta ollenkaan.
 
Ei mennyt KFC:n mainos ihan putkeen.

E857FCC6-B96F-4619-BFFB-8076EAAB601C.jpeg
BB2F28DB-566D-4C00-8F85-C81D5E140A5E.jpeg

KFC Trinidad apologises for ‘insensitive’ Emancipation Day artwork
Popular fast-food eatery KFC Trinidad has issued an apology to citizens following a full day of backlash towards a post intended to commemorate Emancipation Day, August 1.

The post, published on its social media pages on Saturday, was captioned “KFC wishes you a happy Emancipation Day”, however, the imagery was what triggered a wave of criticism as several Trinidadians viewed it as insensitive.

The artwork, which has since been deleted, depicted KFC’s famous spicy chicken drumstick, with the silhouette of what appeared to be a hand in the background displaying the black power gesture.

Several hours later, KFC TT returned with another graphic, one filled with balloons accompanied by a caption which wrote, “Happy Emancipation Day (sic) On August 1, 1985, Trinidad & Togabo became the first country in the world to declare a national holiday to commemorate the abolition of slavery.”

The second artwork, also deleted, finally spurred an apology, which indicated, “At KFC Trinidad, we always strive to recognize our nation’s multicultural history and make up, and to play our part recognising it.”

“Our intention was to support and recognise the importance of this historically significant event. We recognise that our posts commemorating Emancipation Day drew some negative responses. Clearly we got it wrong and we want to unreservedly apologise for the offense caused. As a result, we will be reviewing the approval process of all our communications to avoid situations like this reoccurring,” the company added.

KFC Trinidad was slammed for the first imagery, as some felt the artwork sought to profit from the struggles of racial inequality being experienced across the world, but more so amplified in the United States.

Others were not moved by the graphic as they saw nothing wrong with the post, and called out those so offended to not be hypocrites and eat from KFC.

More still, drew comparisons to what KFC’s franchises in Jamaica and Guyana had done to celebrate the occasion, finding those much more in tune with the nature of Emancipation Day and expressed their disappointment in the Trinidad-based company for missing the mark.
 
Minneapolisin kaupungin asukkaille annetaan mielenkiintoiset ohjeet

Ei jumalauta... Aseitahan jenkeissä on myyty pitkin alkuvuotta ennätystahtia. Minä en ainakaan antaisi itseäni tuolla ryöstää vaa veisin mahdollisimman monta rikollista mielummin kuin luopuisin heille mistään omaisuudestani. Kaupunki kehoittaa antamaan omaisuuden rikollisille. Varmasti korvaavat mentetetyt tavarat ;)
 
Viimeksi muokattu:
Minneapolisin kaupungin asukkaille annetaan mielenkiintoiset ohjeet

Noi ohjeet ovat suurelta osin ihan päteviä ja vastaavia annetaan ihan yleisesti.

Kannattaa miettiä valmiiksi, mikä omaisuus on niin arvokasta että sen eteen kannattaa riskeerata henkensä, ja minkälaisiin vaatimuksiin voi suostua esim aseella uhattaessa. Lähtökohtaisesti ei kannata suostua vaatimukseen, että pitää lähteä rosvon mukaan, eikä pidä antaa kahlita itseään, mutta muuten asiat kannattaa arvottaa siten, että tulenko toimeen jos annan ryöstäjän viedä lompakon / kännykän / auton / tms, ja minkälainen riski siitä muodostuu jos pistää ryöstäjälle hanttiin. Lähtökohtaisestihan ryöstäjät tekevät vastaavaa riski/tuotto arviota ja pyrkivät käymään sellaisten uhrien kimppuun jotka muodostavat pienen uhan, tai joiden kimppuun käymisessä on tarpeeksi hyvä tuotto jotta riski kannattaa ottaa.

Auton avaimet ovat valmiina kädessä siksi, että autoon päästään nopeasti sisälle turvaan; ei siksi että ne saataisiin nopeasti annettua ryöstäjälle. Sama juttu kotiavainten tai työpaikan avainten kanssa; avaimet valmiiksi käteen kun lähestytään ovea, eikä niin että siinä oven edessä aletaan kaivaa niitä - erityisesti jos niitä täytyy etsiä käsilaukusta tai vastaavasta.
 
Ei jumalauta... Aseitahan jenkeissä on myyty pitkin alkuvuotta ennätystahtia. Minä en ainakaan antaisi itseäni tuolla ryöstää vaa veisin mahdollisimman monta rikollista mielummin kuin luopuisin heille mistään omaisuudestani. Kaupunki kehoittaa antamaan amaisuuden rikollisille. Varmasti korvaavat mentetetyt tavarat ;)
Periaatteet ovat hieno asia, mutta kannattaa miettiä kokonaisuutta. Esim Yhdysvalloissa (missä nämä ohjeet on annettu), aseellisen itsepuolustuksen riskinä on joutuminen paitsi rikos-, myös siviilikanteen kohteeksi (esim O.J. Simpsonin tapaus). Vaikka rikosoikeudellisesti olisi toiminut oikein, ryöstäjä (tai tämän omaiset) voivat haastaa puolustautujan oikeuteen. Oikeudessa puolustautuminen ei ole halpaa hommaa; voi maksaa jopa satoja tuhansia dollareita. Vastapuolella ei ole samaa ongelmaa, koska suuri osa juristeista toimii provisiopalkalla eli jos juttu hävitään, ei maksa mitään mutta jos voitetaan niin ottaa ison siivun korvauksista. Tämän takia Jenkkilässä siviilikanteiden uhka on niin suuri.

Toki erilaisia CCW vakuutuksia on, jotka kattavat näitä oikeuskuluja, mutta silti kannattaa tehdä riskiarviota.
 
Noi ohjeet ovat suurelta osin ihan päteviä ja vastaavia annetaan ihan yleisesti.

Kannattaa miettiä valmiiksi, mikä omaisuus on niin arvokasta että sen eteen kannattaa riskeerata henkensä, ja minkälaisiin vaatimuksiin voi suostua esim aseella uhattaessa. Lähtökohtaisesti ei kannata suostua vaatimukseen, että pitää lähteä rosvon mukaan, eikä pidä antaa kahlita itseään, mutta muuten asiat kannattaa arvottaa siten, että tulenko toimeen jos annan ryöstäjän viedä lompakon / kännykän / auton / tms, ja minkälainen riski siitä muodostuu jos pistää ryöstäjälle hanttiin. Lähtökohtaisestihan ryöstäjät tekevät vastaavaa riski/tuotto arviota ja pyrkivät käymään sellaisten uhrien kimppuun jotka muodostavat pienen uhan, tai joiden kimppuun käymisessä on tarpeeksi hyvä tuotto jotta riski kannattaa ottaa.

Auton avaimet ovat valmiina kädessä siksi, että autoon päästään nopeasti sisälle turvaan; ei siksi että ne saataisiin nopeasti annettua ryöstäjälle. Sama juttu kotiavainten tai työpaikan avainten kanssa; avaimet valmiiksi käteen kun lähestytään ovea, eikä niin että siinä oven edessä aletaan kaivaa niitä - erityisesti jos niitä täytyy etsiä käsilaukusta tai vastaavasta.
Periaatteessa ymmärrän mitä tarkoitat, mutta ei se millään mene tavallisen ihmisen oikeustajuun. Ei sitten millään, vaikka kuinka järkevästi sen perustelisit, että helpommalla pääset kun vaan annat omas, etkä tee vastarintaa.
Varsinkin jos ensin lakkautetaan poliisi ja päälle vielä neuvotaan miten kuuluu toimia, jotta tulisi mahdollisimman jouhevasti ryöstetyksi.
Ei tietenkään kännykän takia kannata kuolla, mutta jossain kohtaa ja varsinkin siinä kohtaa kun kukaan laintukema viranomainen ei ole suojelemassa tai takaamassa turvallisutta ja oikeutta, niin silloin kuuluisi jo ohjeistaa, että mihin kohtaan ryöstäjää kuuluisi iskeä tai ampua, että voi toteuttaa kansalaisoikeutensa pysyä koskemattomana.
Suomikin kaipaisi kovasti tätä "stand your ground" lakia jossa kaikki keinot laitonta hyökkääjää vastaan olisivat sallittuja. Muuten saadaan vielä juosta kylä kerrallaan karkuun, aina naapurimaahan saakka.
"Kyl hää tulloo peräs, älä yhtää eppäile. Mut jos sie pysyt paikoillais etkä lähe hitoilkaa, nii minkä hää tekköö?”
 
Jokaisen tulee tehdä itse tämä riskiarvio ja päätös, minkälasia riskejä on halukas ottamaan. Joskus viisas väistää, mutta ei tietenkään kaikissa tilanteissa eikä maailman tappiin asti.

Suomikin kaipaisi kovasti tätä "stand your ground" lakia jossa kaikki keinot laitonta hyökkääjää vastaan olisivat sallittuja. Muuten saadaan vielä juosta kylä kerrallaan karkuun, aina naapurimaahan saakka.
"Kyl hää tulloo peräs, älä yhtää eppäile. Mut jos sie pysyt paikoillais etkä lähe hitoilkaa, nii minkä hää tekköö?”

"Stand your ground" ei tarkoita, että saa käyttää mitä tahansa keinoja. Joissakin osavaltioissa on "duty to retreat" ennen kuin käytetään deadly forcea; "stand your ground" tarkoittaa vain sitä, että ei ole pakko perääntyä ennen tappavan voiman käyttämistä. Se ei kuitenkaan vapauta esim suhteellisuusperiaatteen noudattamisesta.
 
Periaatteet ovat hieno asia, mutta kannattaa miettiä kokonaisuutta. Esim Yhdysvalloissa (missä nämä ohjeet on annettu), aseellisen itsepuolustuksen riskinä on joutuminen paitsi rikos-, myös siviilikanteen kohteeksi (esim O.J. Simpsonin tapaus). Vaikka rikosoikeudellisesti olisi toiminut oikein, ryöstäjä (tai tämän omaiset) voivat haastaa puolustautujan oikeuteen. Oikeudessa puolustautuminen ei ole halpaa hommaa; voi maksaa jopa satoja tuhansia dollareita. Vastapuolella ei ole samaa ongelmaa, koska suuri osa juristeista toimii provisiopalkalla eli jos juttu hävitään, ei maksa mitään mutta jos voitetaan niin ottaa ison siivun korvauksista. Tämän takia Jenkkilässä siviilikanteiden uhka on niin suuri.

Toki erilaisia CCW vakuutuksia on, jotka kattavat näitä oikeuskuluja, mutta silti kannattaa tehdä riskiarviota.

Tottakai kannattaa miettiä. Jonku muutaman setelin takia nyt ei kannata paljon riskeerata mut minä itse antaisin mielummin kuin vain asiallisesti pyytäisi eikä tulisi jollai puukolla esim heilumaan nisti et annappas rahhoo et pääsen vetämään kristallia. Noita riskiarvioita kannattaa tehdä elämässä monessa asiassa eikä vain tälläisessä kuvitteelisessa tilanteessa et joku haluaa sinulta omaisuuttasi. Nyt esim ajankohtaista miettiä miten tämän koronan takia liikkuua jne.
 
Kukin tyylillään. Itse en ottaisi kauheasti julkisesti kantaa noin tulenarkaan poliittiseen ja yhteiskunnalliseen kysymykseen maassa, jossa en ole syntynyt ja kasvanut.
#Vain rohkeat pystyy
 
Back
Top