Black lives matter (BLM)

Jos kirkkoveneessä ei kukaan enää souda tai yksi airopari korkeintaan, niin miten luulette sellaisen venekunnan sijoittuvan Sulkavan Souduissa?

Jos se ainoa soutaja on edesmennyt parturi Natunen, niin veikkaan että kymmenen kärkeen menee.

Jos muissa veneissä ovat soutamassa RKP:n stalinistisen juridiikan osasto, Antifan kuntopiiri, Cityvihreiden hipsterihiippailijat, Ylioppilaslehden housuunpaskojat, ei-binääriset irrationaaliluvut ja Äärivasemmistoliiton yhteiskuntataiteellisen "koulutuksen" saaneet broilerinnat, niin Natusvainaa voi kiskoa yksin kirkkoveneen vaikka viiden parhaan joukkoon.
 
Eivät nuo ole poliiseja.

Poliisi on se organisaatio ja henkilö, joka työnsä puolesta kohtaa periksi antamatta valtion vaarallisimmat sisäiset uhkat.

Poliitikalla aivopestään ihmisiä ajattelemaan tietyllä tavalla. Kuten että tietyt ihmiset eivät ole uhka tekevät ne mitä tahansa. Vaikka ryhmä kertoisi moneen kertaan mikä tavoitteensa on.

Kaikissa maissa ei ole sama tavoite:
 
Viimeksi muokattu:
Saattaa hyvinkin olla edessä ellei poliisi saa itseään kasaan.
Tai jos nuo voimautuneet laumat saavat joskus käsiinsä tiiliskiviä ja polttopulloja tehokkaampia aseita, niin vaihtoehdot järjestäytyneen yhteiskunnan puolelta taitavat lopullinen antautuminen tai Jürgen Stroopin pelikirja. Todella huonoja vaihtoehtoja molemmat.

Nyt tuohon ei vielä tarvitsisi kuin selkärankaa...
 
Tai jos nuo voimautuneet laumat saavat joskus käsiinsä tiiliskiviä ja polttopulloja tehokkaampia aseita, niin vaihtoehdot järjestäytyneen yhteiskunnan puolelta...

Niillä on jo, jonkin verran. Niillä on useissa maissa sekä laittomia että laillisia aseita ja jossain määrin pääsy ostamaan sellaisia. Osaaminen on toki heikompaa kuin marxilaisen yhteiskunnan ja vallankaappausyritysten vastustajilla.

Niiden liittolaisikseen ja/tai proxyiksi kuvittelemilla tahoilla - etenkin poliittisen islamismin ja elämäntaparikollisuuden suunnassa - on ihan valtavasti aseita. Joillain on jopa osaamista ja kokemusta niiden käytöstä.

Tunkio ja tuulimylly ovat toki ihan liian lähellä toisiaan.
 
Saattaa hyvinkin olla edessä ellei poliisi saa itseään kasaan.

Minua pelottaa Suomen poliisin tietynlainen "munattomuus" nykyään.

Hietalahden uimarannalla poliisia heiteltiin kivillä ja ammuttiin ilotulitteilla. Miksei poliisi ampunut kovilla takaisin?

Tilanne alkoi aamuyöllä 20.6. hieman ennen kahta, kun poliisi meni Hietaniemen rannan koripallokentälle keskeyttämään joukkotappelua. Tuolloin osa nuorista alkoi piirittää poliisipartioita, heittää kiviä ja ampua ilotulitusraketteja kohti poliiseja ja poliisiautoja.

Moporälläystapahtumassa poliisin työtä haitattiin:

Sadat nuoret kokoontuivat rälläämään pysäköintialueelle Oulussa – häiriköivät paikalle tulleita poliiseja ja sairaanhoitoa, kävivät jopa käsiksi poliisiautoihin

Sellainen yhteiskunta ei tule pysymään koossa, jossa voi potkia poliisiautoja ja häiriköidä poliiseja. Huomattavasti kovemmat otteet pitäisi olla näitä mopojonneja kohtaan. Jos menee koskemaan poliisiautoon tai poliisiin niin luoti jalkaan.

Poliisin pitäisi saada kunnioitus takaisin.
 
Kumma ettei poliisi itse tiedä kaikkia noita rikoksia? :unsure:

Ei täälä tähänkään asti ole poliisi perseileviä kakaroita ammuskellu, eikä toivottavasti alakkaan. Kyllä siinä täytyy olla hengestä kyse, ennenkuin aseeseen tartutaan.
Pieni kaasutus voisi vielä olla ihan ok, mikäli porukka ei muuten rauhoitu, mutta sekin vasta mikäli ei sana tehoa.

Täytyy olla kyllä päässä joku bitti vinossa, jos toivoo lasten saavan luodista.
 
Viimeksi muokattu:
Ei täälä tähänkään asti ole poliisi perseileviä kakaroita ammuskellu, eikä toivottavasti alakkaan. Kyllä siinä täytyy olla hengestä kyse, ennenkuin aseeseen tartutaan.
Pieni kaasutus voisi vielä olla ihan ok, mikäli porukka ei muuten rauhoitu, mutta sekin vasta mikäli ei sana tehoa.

Kaasu, pamppu, kumipelletit, sähkö...

Tärkeintä olisi ottaa perseilijät talteen ja tuomiolle ja pitää huoli, että perseilystä koituu paljon erilaisia pitkäaikaisia haittoja.

Alaikäisten kohdalla tieto kotiin lastensuojeluilmoituksen ja -toimenpiteiden muodossa.

Korvausvaatimukset kaikesta mistä voi. Se, että lompakko ottaa osumaa on usein varsin tehokasta.
 
Kenties joku tässä muistelee haikeudella aikaa, jolloin poliisin varustukseen kuului sapeli. Kyllä mopojonnet uskoisivat, kun kadulla lojuisi irtihakattuja jäseniä ja päitä kierisi asfaltilla kuin kaalinkeriä. Näin poliisin kunnioitus palaisi asiaankuuluvalle tasolle. Mopojonnet, tuo suurin uhka sisäiselle turvallisuudellemme.
 
Tuostakin mellakasta tulee mieleen juttu teini-iän hölmöilystä;

Oltiin torilla ja siihen tulee poliisiauto, ihan henkilöauto, en muista merkkiä. No, me parikymmentä nuorta saadaan ihan kuningasidea ja piiritämme auton ja alamme heiluttaa sitä. Rikottiin antennit ja vähän muutakin. Siellä ne kaksi poliisia istui kun yritimme kaataa sen. Emme onnistuneet, mutta aika liukkaasti se auto sitten siitä lopulta lähti.

No, tulee seuraava viikonloppu ja taas torilla. Eikös sinne taas tule poliisiauto. Aloin hieman epäilemään että tässä jutussa joku haisee, ja jäin vähän taaemmas kun muut lähtivät taas näyttämään uhoaan...
Yhtäkkiä tori on vilkkuvalojen peitossa, ja sieltä lappaa virka-asuista porukkaa niin hemmetisti ja sitten alkaa tapahtumaan. Siinä vaiheessa katsoin parhaaksi liueta takavasemmalle... enkä pysähtynyt vaikka pari setää jotain pysähtymistä huusivatkin, ei se poliisin deodorantti niin hyvältä haissut, vähän kirvelevä tuoksu siitä tuulen mukana tuli... muutenkin mulle tuli mieleen lähteä katsomaan että missähän se mun mopo on ja tuleekohan telkasta mitään...

Mitähän siitä lähti, tusinan verran putkaan, osa raudoissa ja varmaan parikymmentä sai jutella poliisisedän ja myöhemmin vanhempiensa kanssa... sen jälkeen saivat poliisit olla aika rauhassa...

Että ei tuo eka ja varmaan vikakaan tapahtuma ole, missä nuoriso vähän mellakoi...
 
Poliitikalla aivopestään ihmisiä ajattelemaan tietyllä tavalla. Kuten että tietyt ihmiset eivät ole uhka tekevät ne mitä tahansa. Vaikka ryhmä kertoisi moneen kertaan mikä tavoitteensa on.

Kaikissa maissa ei ole sama tavoite:

Noh onneksi on edes muutama maa, joissa ymmärretään tämä. Vaikka maassa omat ongelmansa on niin nostan tässä asiassa hattua.
 
Kenties joku tässä muistelee haikeudella aikaa, jolloin poliisin varustukseen kuului sapeli. Kyllä mopojonnet uskoisivat, kun kadulla lojuisi irtihakattuja jäseniä ja päitä kierisi asfaltilla kuin kaalinkeriä. Näin poliisin kunnioitus palaisi asiaankuuluvalle tasolle. Mopojonnet, tuo suurin uhka sisäiselle turvallisuudellemme.
Ruotsin poliisilla oli sapelit vielä 60-luvulla. Eivät olleet teräväksi hiottuja mutta kyllä tylsälläkin sapelilla sattui, en epäile yhtään.

img028_103014758.jpg

b1790c9f-987e-47ee-8edc-04d418a7766b
 
Back
Top