Brexit ja sen seuraukset

Jumalauta kun naurattaa. Britit halusi ulkomalaiset pois tajuamatta että he hoitavat kaikki työt jotka pitäää maan pyörimässä. Olisi kannattanut tehdä taustselvityksiä Brexitistä kunnolla.
En sanoisi ihan noinkaan vaikka siinä osin totuutta onkin, itse näkisin asian niin että vuosien saatossa nämä ulkomaiset halpatyömiehet polkivat palkat sille tasolle että natiivi britit hylkäsivät alat ja nyt kun se halpit porukka hävisi niin tässä sitä sitten ollaan.

Itse vähän pelkään vastaava suomen tulevaisuudessa vaikka emme eu:sta välttämättä eroakkaan...
 
En tiedä onko totta mutta kuulemma jos virolaiset ja somalit lähtee niin bussiliikenne pysähtyy Helsingissä.
 
Pula raskaan ajoneuvon kuljettajista on euroopan laajuinen, mutta EU:n kabotaasi-liikenne, eli systeemi jossa Saksasta Jyväskylään ajava rekka voi paluumatkalla ottaa kyytiin lastin Jyväskylästä Helsinkiin, varmistaa että rekat toimivat isommalla tätyttöasteella kuin pelkästään Britannian sisällä ajavat. Nythän kukaan täysijärkinen ei aja lastiaan perille vaan lasti annetaan Doverissa pailalisen rahtarin ajettavaksi.

Rahtaus on harvan unelma-ammatti, ukko ajoi rekkaa ja linja-autoa 40v ja lupasi laittaa turpiin jos jos minä hyppäisin rattin.
 
Olis mukava tietää paljonko se ammattipätevyys vaatimus ja ikärajan nosto vaikutti asiaan...
 
Mutta Britit ovat vihdoin vapaita….bensasta, kaasusta, kanasta, kaljasta ja niin edelleen. Kyllä nyt on hyvä kun pääsivät euvostoliitosta ihan aitoon neuvostoliiton meininkiin! :ROFLMAO:
 
Tässä on selvä suuntaus medialla pistää brexitin syyksi nämä ongelmat, vaikka vähän joka puolella nousee esille samat jutut. Bensapulasta ja vaikka palvelualan työntekijöistä näihin rekkakuskeihin. Ei tästä ole edes pitkä aika, kun amerikkalaisessa mediassa oli tästäkin kuskien asiasta. Brexit tuskin vaikuttaa siellä.

Syy taitaa olla jossain muussa, mikä vaikuttaa maailmanlaajuisesti.
 
Viimeksi muokattu:

Nyt voi sitten rauhassa nauttia vapaudesta jonottamalla :)

Tässä on selvä suuntaus medialla pistää brexitin syyksi nämä ongelmat, vaikka vähän joka puolella nousee esille samat jutut. Bensapulasta ja vaikka palvelualan työntekijöistä näihin rekkakuskeihin. Ei tästä ole edes pitkä aika, kun amerikkalaisessa mediassa oli tästäkin kuskien asiasta. Brexit tuskin vaikuttaa siellä.

Syy taitaa olla jossain muussa, mikä vaikuttaa maailmanlaajuisesti.
Median syytä tietysti. Ei ainakaan Brexitin.
 
Esim. USA:n ylivoimaisesti tärkeimmän konttien tuontisatama-alueen (Los Angeles-Long Beach) redillä odottaa n. 66 konttialusta (500 000) konttia pääsyä satamaan ja lastin purkamista. Periaatteessa satama pystyisi purkamaan lastit, mutta niitä ei saada eteenpäin rekkoihin kuljettajapulan takia. Siellä alukset saattavat nyt seistä vaikka kuukauden ja ovat sen aikaa poissa rahtiliikenteestä.
 
Eikä _ainakaan_ kiinavirus lockdownin syytä.

Se olisi aika poliittisesti epäkorrektia sanoa, että omat päättäjämme tuhosivat talouden. Kaikesta talouskasvu hehkutuksesta huolimatta.

Kun kukaan ei tehnyt töitä, niin se ei tuhonnut taloutta, vaan mentiin yli kuin vettä vaan. Talous ei perustunutkaan työn teolle, tai jotain.
 
Heidänkin kannattaisi varmaan palkata ulkomaalaista työvoimaa niin logistiikka ja talous toimisi paremmin. Ainiin, mutta eihän se käy koska ovat itsenäinen valtio saa ja haluaa rajoittaa työviisumin saantia. Aivan kun Britanniassa. Sielä olisi tarve 100 000 rekkakuskille ja viisumi on myönnetty 5000:lle. Make nationalism great again!
 
Esim. USA:n ylivoimaisesti tärkeimmän konttien tuontisatama-alueen (Los Angeles-Long Beach) redillä odottaa n. 66 konttialusta (500 000) konttia pääsyä satamaan ja lastin purkamista. Periaatteessa satama pystyisi purkamaan lastit, mutta niitä ei saada eteenpäin rekkoihin kuljettajapulan takia. Siellä alukset saattavat nyt seistä vaikka kuukauden ja ovat sen aikaa poissa rahtiliikenteestä.

Jep. Täsmälleen saman kaltaiset - ellei jopa täsmälleen samanlaiset - ongelmat ympäri länsimaita.
 
Eikä _ainakaan_ kiinavirus lockdownin syytä.

Se olisi aika poliittisesti epäkorrektia sanoa, että omat päättäjämme tuhosivat talouden. Kaikesta talouskasvu hehkutuksesta huolimatta.

Kun kukaan ei tehnyt töitä, niin se ei tuhonnut taloutta, vaan mentiin yli kuin vettä vaan. Talous ei perustunutkaan työn teolle, tai jotain.
Koronarajoitukset ja Brexit on siinä mielessä hyviä vertailtavia, että molemmat aiheuttaa vapaata kauppaa koskevia rajoituksia. Länsimainen talous perustuu kapitalismiin ja kapitalismi halpaan työvoimaan. Se vaikuttaa aina talouteen negatiivisesti jos työvoima ei tee töitä tai jos työvoimaa ei ole. Silloin ei raha liiku, mikä on talouden toiminnan edellytys.
Jos haluaa yksinkertaistaa, niin Britit äänesti taloudelleen pysyvän ”koronarajoituksen”.
 
Aikoinaan Napoleon järjesti Britannialle ns. Mannermaan sulkemuksen. Vuonna 2016 Britannia teki saman itse itselleen.
 
Tässä on nyt vaan käynnissä se, että EU ei tule toimeen Britannian kanssa. Media heijastaa tätä politiikkaa ja sitä levitetään täälläkin, ja yritetään lyödä kiilaa brittien ja suomalaisten välille. Sama amerikkalaisia kohtaan. Sen takia olen sanonutkin, ettei niiden "hyvien liittolaisuussuhteiden" ylläpito ole välttämättä se EU:n halu, vaikka kovasti niin mainostetaan.

Käynnissä on vallan kaappaus Euroopan Unionille, joka ei briteille sopinut. Saattaa hyvinkin olla, että britit vetävät tässä pidemmän korren, koska se mihin suuntaan EU näyttää välillä pyrkivän, ei liene eurooppalaisten edun mukaista.

Tuo "nationalismin" paheksunta on siitä mielenkiintoinen, että mm. se oli edesauttamassa yhden historian pahimman keksinnön kaatumista - Neuvostoliiton. Heti kun tilaisuus koitti, kaivoivat ihmiset kansallislippunsa esiin ja sanoivat ei. Kansallisvaltiot ja kansallistunne tuhosi myös Natsi-Saksan.
 
Viimeksi muokattu:
Tässä on nyt vaan käynnissä se, että EU ei tule toimeen Britannian kanssa. Media heijastaa tätä politiikkaa ja sitä levitetään täälläkin, ja yritetään lyödä kiilaa brittien ja suomalaisten välille. Sama amerikkalaisia kohtaan. Sen takia olen sanonutkin, ettei niiden "hyvien liittolaisuussuhteiden" ylläpito ole välttämättä se EU:n halu, vaikka kovasti niin mainostetaan.
Millä tavalla EU ei tule toimeen Brittien kanssa? Ei kai Britanniaa erotettu EU:sta vaan he erosivat ihan itse. Sen jälkeen Britannia sekoili aivan tuskastuttavan pitkään erosopimuksen kanssa. Sekoilu johtui aivan varmasti siitä, että ainakin osa Briteistä ymmärsi vasta siinä vaiheessa minkälaisia ongelmia ero saattaa aiheuttaa. Ja nyt niitä ongelmia on. Ei kai se voi olla EU:n syytä että Britannia ei esimerkiksi anna työviisumeita. Vai onko? Minusta se on heidän ihan oma asia johon EU:lla ei ole mitään sananvaltaa.

Näen tässä tällä hetkellä lähinnä Britannian omaa kipuilua ja kompastelua jolle toki EU-maissa hieman naureskellaan.
 
No se on niin helppoa ja ajatustyötä vaatimantonta laittaa se pelkästään brexitin syyksi kun todellisuudessa siihen on osin johtanut vuosikymmenien kehitys...
Totta. Siinä on vuosikymmeniä jatkunut kehitys eikä kaikki todellakaan ole Brexitin syytä. Ihan lähtökohtainen ongelma Britannian kannalta on se että matapalkkaisia hommia on tehneet hyvin pitkälti ulkomaalaiset. Nyt kun ulkomaalaisia ei enää ole samassa mittakaavassa niin hommat jää hoitamatta. Brexit tekee siis näkyväksi taustalla olleen asian. Se mille EU:ssa naureskellaan ei ole juurisyy, vaan se että Britit eivät itse ole tajunneet kuinka riippuvaisia he ovat olleet ulkomaalaisesta työvoimasta ja heidän tekemästään välttämättömästä perustyöstä.
 
Back
Top